Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Moision koulu Ylöjärven kaupunki"

Transkriptio

1 Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville.

2 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta, kiusaaminen tai häirintä voivat olla suoraa tai epäsuoraa sanallista tai fyysistä voimankäyttöä ja sosiaalista manipulointia, joka loukkaa ihmisen fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista koskemattomuutta. Tekijänä voi olla oppilas, koulussa työskentelevä aikuinen tai kouluyhteisön ulkopuolinen henkilö. Mitä on kiusaaminen? Kiusaaminen on systemaattista, tahallista ja toistuvaa samaan henkilöön ai ryhmään kohdistuvaa sanallista tai fyysistä kielteistä toimintaa. Kiusaamiselle on ominaista kiusaajan ja kiusatun välinen voimasuhteiden epätasapaino. Tavallista on myös se, että kiusaaminen tapahtuu ryhmässä. Mitä on häirintä? Häirintä voi näyttäytyä epäasiallisena kohteluna ja puheena, joka voi sisältää sukupuoleen liittyviä vihjailevia ilmeitä, eleitä tai kaksimielistä puhetta. Häirintä voi myös ilmetä ei-toivottuna fyysisenä kosketuksena. Mitä on väkivalta? Väkivalta on tarkoituksellista itseen, toiseen henkilöön, ryhmään tai yhteisöön kohdistettua fyysisen voiman tai vallan käyttöä, uhkailua tai toteutettua. Sen seurauksena voi olla vamma, psyykkinen haitta tai kehitykseen liittyvä vaikeus.

3 2. KIUSAAMISTA, HÄIRINTÄÄ JA VÄKIVALTAA ENNALTA EHKÄISEVIÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ VAHVISTAVIA TOIMIA MOISION KOULUSSA Niveltäminen ja 7. luokkien muodostaminen, luokkien ja opetusryhmien ryhmäytymiseen liittyvät toimet o jokainen opettaja käyttää aikaa luokan ryhmäyttämiseen, apuna esim. yhteispelin käytänteet o 7. luokan alussa toimintapäivä KooVeen majalla Sosiaalisten taitojen opettaminen o avoin vuorovaikutus aikuisen ja lapsen välillä, positiivisen palautteen antaminen ja aikaa kohtaamiselle o opetetaan kuuntelemaan ja huomioimaan muita o ryhmätyöt ja parityöt o erilaiset roolipelit, joissa opitaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja o henkilökunnan koulutus (yhteispeli, haastavan oppilaan kohtaaminen - koulutus, oppilaiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu) o hyvät käytöstavat, painopiste lukuvuonna Selkeät toimintamallit o pohjana uudistetut koulun järjestyssäännöt, joiden laatimiseen myös oppilaat ja huoltajat ovat osallistuneet o huoneentaulut (luokan yhteiset säännöt) o uudistetut seuraamuskäytänteet, painopiste nopeassa reagoinnissa ja puhutteluissa Oppilaiden osallisuuden korostaminen o luokkakokoukset o oppilaskunta o tukioppilastoiminta o koulusovittelu (=vertaissovittelu) Hyvinvointikyselyt o oppilaiden kuuleminen ja ajankohtaisiin ilmiöihin nopea puuttuminen Sosiaalisen median käytöstä ja nettikiusaamisesta keskusteleminen o koulutusta ja tietoa oppilaille o koulutusta ja tietoa vanhemmille Koulun yhteiset tapahtumat o koulurauhajulistus o yhteiset juhlat ja erikoispäivät

4 3. ONGELMATILANTEEN RATKAISU KOULUSSA ONGELMATILANNE KOULUSSA (huono käytös, kiusaaminen, häirintä, väkivalta) Nopea puuttuminen Tilanteen havaitsija puuttuu ja selvittää tilanteen vakavuuden yksin tai yhteistyössä koulun muiden aikuisten ja asiantuntijoiden kanssa. Asian selvittäminen, anteeksipyyntö, keskustelu, sovittelu, rehtorin puhuttelu. Kurinpitotoimet Kasvatuskeskustelu, jälki-istunto Tiedottaminen huoltajille ja muille asianosaisille Arviointi/seuranta Yksilöllinen oppilashuoltoryhmä, kootaan tarvittaessa Huoltajan kuuleminen Pirkanmaan sovittelutoimiston palvelut Kurinpitotoimet rehtorin kirjallinen varoitus, määräaikainen erottaminen koulusta Lastensuojelu Poliisi Jälkityö arviointi, seuranta

5 4. VÄKIVALTAISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN PUUTTUMINEN KOULUSSA Väkivallan käyttö on koulussa kielletty. Väkivaltaan puututaan koulussa välittömästi. Väkivaltatilanne selvitetään mahdollisimman pian kaikkien osapuolten läsnä ollessa. Uhri viedään tarvittaessa terveydenhoitajalle tai terveyskeskukseen vammojen todentamista ja hoitamista varten. Tilanteesta laaditaan kirjallinen tapaturmailmoitus ja muut mahdolliset asiakirjat. Väkivallanteosta ollaan aina yhteydessä sekä väkivallan tekijän että uhrin huoltajaan. tarvittaessa tiedotetaan poliisille ja sosiaalityöntekijälle. Kriisiryhmä järjestää tarvittaessa kriisiapua. Tapahtuman jälkeen keskustellaan sekä oppilaiden että henkilökunnan kanssa. Ulkopuolisen avun käyttöä voidaan harkita, kun seurataan oppilaiden ja henkilökunnan reaktioita. Kouluarkeen paluuta on tuettava.! Mitä nyt pitää tehdä? Apua Toimi - älä käänny pois tilanteesta. Ole rauhallinen ja harkitseva, kun arvioit tilannetta. Kehota oppilaita lopettamaan väkivalta. Pyri rauhoittamaan tilanne. Hae apua muilta aikuisilta. Anna ensiapu ja toimita hoitoon; ilmoita terveydenhoitajalle. Ilmoita rehtorille. Väkivaltatilanteitten jälkikäsittelyssä toistetaan oppilaiden kanssa jo aiemmin käsitellyt toisen ihmisen kunnioittamista koskevat periaatteet: En kiusaa! En häiritse! En uhkaa! En lyö!

6 5. HUOLTAJIEN JA KOULUN YHTEISTYÖ Oppilaita ja huoltajia ohjeistetaan ilmoittamaan väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ensisijaisesti luokanvalvojalle. Myös huoltajien keskinäinen yhteistyö on merkittävää kiusaamista ennaltaehkäisevää toimintaa. Mikäli huoltajat epäilevät koulukiusaamista, tulee huoltajan: o ottaa yhteys oppilaan luokanvalvojaan tai kuraattoriin o kannustaa lasta kertomaan kiusaamisesta kotona ja myös koulussa o olla valmis yhteistyöhön koulun kanssa mm. osallistumalla koulun kutsumiin neuvotteluihin ja tapaamisiin o tehdä lapselle yksinkertaisesti selväksi, että minkäänlaista kiusaamista ei hyväksytä ja että kiusaamisen on loputtava, jos oma lapsi on kiusaava osapuoli. Kiusaamis- ja häirintätilanteissa yhteyttä huoltajiin ottaa ensisijaisesti luokanvalvoja tai aineenopettaja, joka epäilee/havaitsee kiusaamista tai häirintää. Yhteyttä otetaan sekä tilanteen kohteeksi joutuneen oppilaan huoltajiin että tilanteen aiheuttaneen oppilaan huoltajiin. Tarvittaessa mukana ovat kuraattori ja rehtori. Yhteyttä otetaan pääsääntöisesti puhelimitse, minkä lisäksi asiasta lähetetään Wilma-viesti. Koulun taholta yhteyttä huoltajiin ottaa väkivaltatilanteissa rehtori/apulaisrehtori tai tilannetta hoitava opettaja. Yhteyttä otetaan ensisijaisesti puhelimitse, minkä lisäksi asiasta lähetetään Wilma-viesti. Kaikkien väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteiden hoidossa edetään yhteistyössä huoltajien kanssa. Tilanteen kulusta informoidaan huoltajia säännöllisesti ja tarvittaessa järjestetään koululla tapaamisia osapuolten kesken. Kaikista toimenpiteistä ja käydyistä keskusteluista pidetään kirjaa. 6. YHTEISTYÖ VIRANOMAISTEN KANSSA Väkivalta-, kiusaamis- ja häirintätilanteiden hoitamisessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä muiden viranomaisten kuten sosiaalitoimen, terveydenhoidon ja poliisin kanssa. o kiusaajan ja kiusatun sekä heidän huoltajiensa kanssa sovittuun yhteisneuvotteluun kutsutaan tarvittaessa mukaan koulupoliisi o mikäli oppilasta on pahoinpidelty koulupäivän aikana, on huoltajilla oikeus päättää asianomistajana rikosilmoituksen tekemisestä o vakavissa pahoinpitelyissä otetaan yhteyttä poliisiin ja tiedotetaan asiasta, jolloin poliisi päättää asian saattamisesta syyteharkintaan

7 7. SUUNNITELMASTA TIEDOTTAMINEN Suunnitelma on luettavissa koulun kotisivuilta sekä Wilmasta. Se on paperiversiona myös koulun henkilökunnalle tarkoitetussa turvallisuuskansiossa. Suunnitelma käsitellään henkilökuntakokouksessa, sekä tiimeissä lukuvuoden alkaessa ja tarpeen mukaan. Oppilaiden kanssa suunnitelma käydään läpi syyslukukauden alkaessa YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, kasvatuksen ja koulurauhan arvopohjan näkökulmasta. Oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilastoiminnan sitouttaminen suunnitelman sisältöön ja arvopohjaan on tärkeää. 8. SUUNNITELMAN PÄIVITTÄMINEN JA SEURANTA Rehtori huolehtii, että suunnitelma päivitetään ennen lukuvuoden alkua. Kirjaaminen: kiusaamis-, häirintä- ja väkivaltatapaukset kirjautuvat Wilman kurinpitotoimiin. Lukuvuoden lopulla toukokuussa yhteistoiminnallisessa oppilashuoltoryhmässä arvioidaan lukuvuotta kiusaamisen, häirinnän ja väkivaltaisen käyttäytymisen suhteen ja päätetään tulevan lukuvuoden toiminnan painotuksen mahdollisista muutoksista.

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia Tervolan kunnan suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 11.10.2016 94 1 1. Oppilaan oikeus turvalliseen oppimisympäristöön

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ 2 (7) Sisällysluettelo 1. Mitä tarkoitetaan väkivallalla, kiusaamisella ja häirinnällä...

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi va kivallalta, kiusaamiselta ja ha irinna lta perusopetuksen vuosiluokilla 1-9 PAIMION KAUPUNKI JA SAUVON KUNTA Johdanto Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Ypäjän Hevosopisto Laki ammatillisesta koulutuksesta 21.8.1998/630 28 Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Lisätiedot

KORPITIEN KOULUN SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

KORPITIEN KOULUN SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ KORPITIEN KOULUN SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta, kiusaaminen ja häirintä voivat olla suoraa tai epäsuoraa

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO 1. PERUSTOIMINTAMALLI 2. KUOLEMANTAPAUS 3. ONNETTOMUUS 4. KIUSAAMINEN 5. ALKOHOLI, LÄÄKKEET, HUUMEET 6. OPPILAAN PSYYKKINEN KRIISITILANNE JOHDANTO Koulumaailmassakin

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA TÄRKEÄT NUMEROT Koulun osoite: MUISTA RAUHALLISUUS! YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 Poliisi 112 Palo- ja pelastusasiat 112 Kangasalan terveyskeskus 03-5655 400 Pälkäneen

Lisätiedot

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ Sisällys 1. Koulukiusaamisen ehkäiseminen Helsingin yhteislyseossa... 3 Kiusaamisen määritelmä...

Lisätiedot

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa HYÖDYNNETTY OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJAA SEKÄ LUOKANOHJAAJAN KÄSIKIRJAA Oppilashuollon käsikirja s. 15 Huoli

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Ohjaavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen:

Lisätiedot

KIUSAAMINEN JA VÄKIVALTAINEN KÄYTÖS KOULUSSA

KIUSAAMINEN JA VÄKIVALTAINEN KÄYTÖS KOULUSSA Henrikin koulu KIUSAAMINEN JA VÄKIVALTAINEN KÄYTÖS KOULUSSA Ennaltaehkäisy sekä toimenpiteet niihin puuttumiseen Toukokuu 2007 1. JOHDANTO Tämän strategian tavoitteena on luoda Henrikin koulusta mahdollisimman

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA 9/2010 1. JOHDANTO 1.1. Mitä koulukiusaaminen on? 1.2. Yleisohjeita kiusaamiseen puuttumisesta 1.3. Ongelmia kiusaamiseen puuttumisessa 2. KIUSAAMISEN

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE Tärkeitä puhelinnumeroita Yleinen hätänumero 112 Ylätalon kanslia 5360196 Alatalon kanslia 5360187 Ylätalon op.huone 5360195 Alatalon op.huone 5360189 Lukion kanslia

Lisätiedot

Sompion koulun työrauhakäytänteet

Sompion koulun työrauhakäytänteet Sompion koulun työrauhakäytänteet Sisällys 1 Yhtenäisten työrauhakäytänteiden merkitys... 3 2 Mitä ovat työrauharikkomukset?... 3 3 Työrauharikkomuksiin puuttuminen... 4 4 Työrauhapakista yhteinen asia...

Lisätiedot

Ammattiliitto Nousu ry

Ammattiliitto Nousu ry Ammattiliitto Nousu ry Nordeassa työpaikkakiusaamista ei hyväksytä Pankin ohjeiden mukaan työpaikkakiusaamiseen on puututtava heti, kun sitä ilmenee Jokaisella on velvollisuus puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 20.11.2010 Kiusaavatko pienetkin lapset? 19.11.2010 Oulu MLL/ Laura Kirves & Folkhälsan/ Maria Stoor-Grenner Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset

26.10.15. Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta. Organisaatiokulttuuri. Organisaatiokulttuurin rattaat. Vuorovaikutus. Rakenteet. Arvot ja oletukset Työpaikan ongelmatilanteiden hallinta Camilla Reinboth Organisaatiososiologi Sosiosolve VSSHP- 27.10.2015 Organisaatiokulttuuri Vuorovaikutus Rakenteet Arvot ja oletukset Organisaatiokulttuurin rattaat

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.

Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015. Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi. Kiusaaminen koulun arjessa 10.11.2015 Merja Rasinkangas Oulun poliisilaitos ylikonstaapeli, koulupoliisi merja.rasinkangas@poliisi.fi Oulun poliisilaitos 750 työntekijää 16 poliisiasemaa pääpoliisiasema

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute Page 1 of 16 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2013 - Koulupalaute Tiirismaan peruskoulu Vastaajien lukumäärät 2009 1. lk 2. lk 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Kaikki luokat Tyttö 12 12 11 14

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille Lapsemme on

Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille Lapsemme on Sivu 1/41 Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille 2012 1. Lapsemme on Sivu 2/41 2. Koulu on onnistunut kasvatustehtävässään Sivu 3/41 3. Koulu on opettanut käytöstapoja Sivu 4/41 4. Koulu on lapsellemme

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

OPPILAIDEN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

OPPILAIDEN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ OPPILAIDEN SUOJAAMINEN VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ 1. Väkivaltatilanteisiin puuttuminen Perusopetuslain 29 :n mukaisesti kaikilla oppilailla on oikeus sekä fyysisiltä että psyykkisiltä puitteiltaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi 21.01.2015 Sivu 1 / 7 4451/12.01.07/2014 3 Vastaus selvityspyyntöön Espoon koulujen koulukiusaamisen tilanteesta Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU

SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, HÄIRINNÄLTÄ JA VÄKIVALLALTA HARTOLAN YHTENÄISKOULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa 15.6.2011 !" # #"$!%"" %""& ' & ()(*+ &,-& +*+& $+. $ " #",. $%.

Lisätiedot

VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA

VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA Sivistyslautakunta 75 07.09.2016 VASTAUS VALTUUTETTU MARIANNE KORVEN ALOITTEESEEN KOSKIEN KOULUSOVITTELIJAA SIVLK 07.09.2016 75 Valmistelu ja lisätiedot: kehittämispäällikkö Tuija Öberg 040 553 8654 tai

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Toimintaohjeet kiusaamistilanteessa Jokainen aikuinen, joka näkee tilanteen, jossa joku oppilas on joutunut sanallisen tai

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTAMALLI. Perusperiaate: JOKAISELLA LAPSELLA TÄYTYY OLLA OIKEUS KÄYDÄ KOULUA RAUHASSA

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTAMALLI. Perusperiaate: JOKAISELLA LAPSELLA TÄYTYY OLLA OIKEUS KÄYDÄ KOULUA RAUHASSA KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTAMALLI Perusperiaate: JOKAISELLA LAPSELLA TÄYTYY OLLA OIKEUS KÄYDÄ KOULUA RAUHASSA SISÄLLYSLUETTELO 1. KOULUKIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ 3 2. KOULUKIUSAAMISEN EHKÄISEMINEN 3

Lisätiedot

10.8.2015. Kiusaaminen ja muu väärinkohtelu

10.8.2015. Kiusaaminen ja muu väärinkohtelu Kiusaaminen ja muu väärinkohtelu Kiusaaminen Kiusaaminen tarkoittaa pitkään jatkunutta, samaan ihmiseen kohdistuvaa vahingoittavaa käyttäytymistä. Kiusaamiseen liittyy vallan epätasapaino. Väärinkohtelu

Lisätiedot

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen

Reilusti nuori. Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen. 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Reilusti nuori Nettikiusaamisesta tulevaisuuden oppimiseen 2.2.2012, Mertalan koulu Mari Muinonen Olen olemassa? Lämmittelyä Yhä nuoremmat osaavat käyttää Reaali ja virtuaali sama asia Mobiiliteknologiat

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa. K R I I S I S U U N N I T E L M A Koulun turvallisuussuunnitelman yksi tärkeä osio on koulun kriisisuunnitelma. Sen tavoitteena on antaa koulun henkilökunnalle selkeät toimintaohjeet koulun kriisitilanteissa.

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 ARVOT JA NÄKEMYS, MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 KIUSAAMISEN EHKÄISYN KEINOT:... 4

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU JOHDANTO Hyvä koulu syntyy, kun jokainen koulussa toimiva huolehtii omasta ja muiden turvallisuudesta ja viihtymisestä noudattamalla järjestyssääntöjä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA

JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA JUVAN LUKION OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat opiskeluhuoltopalvelut 3 2. Yhteisöllinen opiskeluhuolto ja sen toimintatavat 4 3. Yksilökohtaisen

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa. Suunnitelma koskee kaikkia koulun järjestämää toimintaa ja siihen siirtymistä Oppilas on kohtuullisessa määrin

Lisätiedot

Kilon koulun Koulurauha-suunnitelma lukuvuodelle 2008 2009

Kilon koulun Koulurauha-suunnitelma lukuvuodelle 2008 2009 Kilon koulun Koulurauha-suunnitelma lukuvuodelle 2008 2009 Koulun esittely Kilon koulu täytti viime vuonna 20 vuotta ja tänä lukuvuonna meillä opiskelee n. 360 oppilasta. Yleisopetuksen luokkia on 14 ryhmää

Lisätiedot

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto 5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus TOIMENPIDE OSALLISUUS ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOMIOITAVA OPPILASHUOLTO MUUTA Yhteydenotto huoltajaan Kirjalliset Wilmassa, ei sähköpostina opettaja kirjataan puhelun aihe Kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen

Vaasan kaupungin toisen asteen koulutus TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA. Oppilaitosten toiminnan kehittäminen Pvm 18.4.2011 Muodollinen tarkistus Pvm 18.4.2011 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 18.4.2011 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnassa Pvm 18.4.2011 Laatija Hillevi Kivelä Hillevi Kivelä Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Terva-Toppilan koulun käytänteet 1 Terva-Toppilan koulun käytänteet 19.8.2015 2 Myöhästelyt Oppitunnilta myöhästyminen estää ensisijaisesti oppilaan omaa oppimista. Lisäksi oppitunnin keskeyttäminen myöhästyjän vuoksi estää myös koko

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on

Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on Sivu 1/44 Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille 2012 1. Lapsemme on Sivu 2/44 2. Koulu on onnistunut kasvatustehtävässään Sivu 3/44 3. Koulu on opettanut käytöstapoja Sivu 4/44 4. Koulu on lapsellemme

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu

Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu KIVA tiimi Kiusaaminen käsitellään KiVa -ohjelman mukaisesti, ks. liite KiVa tiimi: Niina ja Hannu Varalla: Merja ja Paula REHTORI JA HUOLTAJAT

Lisätiedot

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus Koulu Kuulammen koulu Lukuvuosi 2014-2015 Oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja oppilashuollon toimintatavat Koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän Kokoonpano

Lisätiedot

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen

Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Että jokainen aikuinen puuttuisi kiusaamiseen ja syrjimiseen Kaikille kaveri -hankkeen pilottikoulujen työntekijöiden näkemyksiä oppilaiden yksinäisyyden ja kiusaamisen ehkäisemisestä 9.11.2012 Satu Tallgren

Lisätiedot

Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma

Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1 Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön HAUS, 24.9.2015 17.5.2016 1 Lasten osallisuus ja kuuleminen Terhi Tuukkanen YTT, ylitarkastaja Lapsiasiavaltuutetun toimisto 17.5.2016 2 Miksi lasten osallisuus?

Lisätiedot

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt Puolankajärven koulun järjestyssäännöt I TAVOITTEET II KOULUAIKA III OPPITUNNIT Järjestyssääntöjen tavoitteena on koulun työrauhan ja järjestyksen turvaaminen koulun kokonaistavoitteiden edistämiseksi

Lisätiedot

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori 7-9 23.3.2015 Perusopetusta sääteleviä lakeja ja muita säännöksiä: - Perusopetuslaki 628/1998, muutettu useita kertoja - Perusopetusasetus

Lisätiedot

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Laura Kirves 9.2.2012 Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa -seminaari Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Laura Kirves/ Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto

Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014. Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opettajan vastuu ja velvollisuudet 16.4.2014 Markku Pyysiäinen Helsingin normaalilyseo Helsingin yliopisto Opetushallinto - Eduskunta: lait (mm. oppiaineluettelo) - OKM: asetukset ja määrärahat - OPH:

Lisätiedot

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6 Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Sis ällys luettelo Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA... 1 Sisällysluettelo...2

Lisätiedot

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa 1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot