KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA"

Transkriptio

1 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA TYÖRYHMÄ: Aulimaija Eskola Eija Järvenpää Henna Koivula Jaana Sillanpää Riitta Levisalo

2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ MITÄ KIUSAAMINEN ON Kiusaamisen muodot Kiusaamisen roolit KIUSAAMISEN EHKÄISY KIUSAAMISEN HUOMAAMINEN JA TUNNISTAMINEN KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA KIRJA JA MATERIAALIT... 9 LIITTEET

3 3 1. YLEISTÄ Lapsen turvallisen toiminta- ja oppimisympäristön järjestäminen on keskeinen osa arjen pedagogiikkaa, joka muotoutuu lasten iän ja taitojen mukaan. Lapsen henkinen sekä fyysinen hyvinvointi huomioidaan tässä Harjavallan kaupungin kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelmassa. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma kuuluu osaksi varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen suunnitelmaa. Sen lisäksi jokaisessa kaupungin päivähoitoyksikössä laaditaan yksikkökohtainen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma. Suunnitelmaa tarkistetaan ja muokataan tarpeen mukaan. 2. MITÄ KIUSAAMINEN ON? Kiusatuksi joutuessaan lapsi on toistuvasti yhden tai useamman lapsen kielteisten tekojen kohde. Siitä syystä lapsi voi kokea itsensä muita huonommaksi, uhatuksi, arvottomaksi tai torjutuksi. Yksittäiset teot eivät ole kiusaamista. Lapsi voi kuitenkin niiden seurauksena tuntea itsensä uhatuksi. Siksi päiväkodin henkilökunnan on tärkeää suhtautua kiusaamiseen vakavasti Kiusaamisen muodot FYYSINEN KIUSAAMINEN Lyöminen Potkiminen Kamppaaminen Esteenä oleminen Vaatteiden repiminen Nipistely Kivien ja hiekan heittäminen Leikkien sotkeminen SANALLINEN KIUSAAMINEN Haukkuminen Nimittely härnääminen Lällättäminen Vaatteiden, hiusten ym. kommentointi PSYYKKINEN KIUSAAMINEN Uhkailu Manipulointi Kiristäminen Ilveily ja ilmeily Poissulkeminen Leikin sääntöjen muuttaminen Selän takana puhuminen Puhumatta jättäminen Kiusaamisen muodot (Repo, L Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy).

4 Kiusaamisen roolit Kiusaajan ja kiusatun lisäksi kiusaaminen koskee lapsiryhmässä myös muita lapsia. Ryhmän jokaisella lapsella on siis rooli kiusaamisprosessissa. Näitä rooleja ovat ulkopuolinen, avustaja, vahvistaja ja puolustaja. Avustajan roolin omaksuva lapsi osallistuu kiusaamiseen auttamalla kiusaajaa. Vahvistaja ylläpitää kiusaamista esimerkiksi nauramalla. Puolustaja puolestaan asettuu kiusatun puolelle ja ulkopuolinen ei halua ottaa osaa kiusaamiseen. 3. KIUSAAMISEN EHKÄISY Kiusaamisen ehkäisy on vaikuttamista lapsiryhmän toimintaan ja vuorovaikutustaitojen vahvistamista. Ehkäisevä työ kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kiusaamisen ehkäisyn perusta on aikuisten toimintatapojen ja asenteiden tarkasteluun; siihen miten aikuiset suhtautuvat lapsiin, lapsiryhmiin ja työyhteisöön. Kiusaamisen ennaltaehkäisy, kiusaamiseen puuttuminen sekä vastuun kantaminen kiusaamistilanteissa on aikuisen tehtävä. TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Aikuisen tehtävänä on varmistaa, että jokaisella lapsella on hyvä ja turvallinen olo. Yhteiset säännöt ja sopimukset Välitön puuttuminen ja 0-toleranssi Yhteistyö vanhempien kanssa SOSIAALISET JA EMOTIONAALISET TAIDOT Sosiaalisten taitojen opettaminen ja tukeminen Aikuiset mallina Rajojen ja yhteisten sääntöjen asettaminen ja niistä keskustelu yhdessä toimintakauden alussa ja toimintakauden aikana Opetellaan asettumista toisen ihmisen asemaan LEIKIN HAVAINNOINTI, OHJAAMINEN JA OSALLISTUMINEN Leikin havainnointi Leikin ohjaaminen ja opettaminen (mallintaminen) Erilaisten leikkiryhmien muodostaminen

5 5 TAPA- JA MORAALIKASVATUS Aikuiset vuorovaikutusmallina lapsille Opetellaan toisten kunnioittamista. Opetellaan, miten toiselle ihmiselle puhutaan ja kuinka käyttäydytään loukkaamatta toista. Lapsia kannustetaan auttamaan toista. Opetellaan oikean ja väärän tunnistamista. LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAMINEN Jokaisen lapsen hyväksyminen ryhmän tasavertaisena jäsenenä Lapsen tarpeiden tunnistaminen ja toimintatapojen muuttaminen Positiiviset vuorovaikutuksen kokemukset Aikuisten yhtenäiset toimintatavat LAPSEN OSALLISUUS Oikeus olla tasavertaisena ryhmän jäsenenä Oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi TASA-ARVON EDISTÄMINEN Kaikilla samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet Aikuisten omien asenteiden tarkistaminen, oma suhtautuminen jokaiseen lapseen, lapsiryhmään ja työyhteisöön 4. KIUSAAMISEN HUOMAAMINEN JA TUNNISTAMINEN On tärkeää havainnoida ja huomioida, mitä ryhmässä tapahtuu ja miksi, jotta kiusaamistilanteet ja sen seuraukset tunnistetaan. Kiusaamistilanteiden selvittäminen on aikuisen vastuulla. Aikuisen tehtävänä on myös luoda lapselle avoin ilmapiiri, jossa voi lapsi kertoa mahdollisesta kiusaamisesta. Lapset voivat ajautua negatiivisen vuorovaikutuksen kehään. Silloin seuraavat tekijät vaikuttavat kehämäisesti toisiinsa luoden kiusaamisen kokemuksia yhä uudelleen: Heikko itsearvostus Kielteiset käsitykset ja odotukset itsestä ja muista Epäsuotuisat aikeet muita kohtaan Muiden kielteiset havainnot ja reaktiot, torjunta ja epäsuosio Vähän myönteistä vuorovaikutusta Kehittymättömät sosiaaliset taidot

6 Havaintoja on hyvä kirjata, jotta voidaan huomata, millaista vuorovaikutusta lapsella on. Kaikki lapset tarvitsevat myönteisiä vuorovaikutuskokemuksia. Vähän myönteistä saavalle lapselle tulee aikuisen antaa niitä myönteisiä kokemuksia, joita lapsi voi sitten pikkuhiljaa saada myös vertaisryhmältään. Tällaisessa tilanteessa aikuisen pitää osallistua lasten leikkeihin. Leikkiä tulisi havainnoida, koska silloin huomataan psyykkinen kiusaaminen tai epätasavertainen roolien jako. Sen avulla voidaan huomata myös, jos leikin kulkua muutellaan niin, että jollain lapsella ei ole mahdollisuutta osallistua leikkiin sekä havaitaan vuorovaikutuksen laatu ja yksin leikkivät lapset. Havainnoinnin kautta saadaan tukea keskusteluihin, etenkin jos työntekijät ja vanhemmat ovat eri mieltä tilanteesta. Kiusaamisen huomaamiseksi ja tunnistamiseksi on havainnoinnin lisäksi paljon muitakin keinoja: 6 Keskustelu lasten kanssa kiusaamisesta ja ystävyydestä Keskustelu lasten kanssa ja kyseleminen kiusaamiseen liittyvistä asioista, kuten missä negatiivisia tekoja/ tyhmiä tekoja tapahtuu Lasten rohkaiseminen kertomaan kiusaamisesta: Kertominen ei ole kantelua. Yhteistyö vanhempien kanssa: Rohkaistaan heitä ottamaan yhteyttä. Jäsennellyt haastattelut (valokuvat apuna) Kiusaamistilanteita esittävien kuvien käyttäminen Erilaisten aihetta käsittelevien kirjojen ja nukketeatterin käyttäminen 5. KIUSAAMISEEN PUUTTUMINEN Kaikkiin lasten välisiin riitoihin on tärkeää puuttua, mutta puuttumisen keinot poikkeavat toisistaan tilanteen mukaan. Puuttumalla pystytään ehkäisemään riitojen kehittyminen kiusaamiseksi. Yksiselitteisiä ratkaisumalleja tai ohjeita on vaikea laatia kiusaamistilanteisiin, koska kaikki kiusaamistilanteet ovat erilaisia. Konfliktit ja riidat voidaan selvittää heti, mutta kiusaamistilanteissa tarvitaan laajempaa puuttumista. Selvittelytilanteessa aikuisen tulee kuunnella kaikkia osapuolia tasavertaisesti. Joskus voi olla niin, että aikuinen havaitsee kiusaamisen kaltaista käyttäytymistä, mutta kiusaamisen kohde sanoo, että häntä ei haittaa. Lasten sietokyky on erilainen kiusaamisen suhteen. Voi olla myös, että tällaisessa tilanteessa lapsi pelkää, että aikuiselle puhumisesta seuraisi jonkinlainen kosto. Silti tilanne edellyttää aina puuttumista. Vaikka kohde ei pidä tilannetta epämiellyttävänä, on tärkeää opettaa tekijälle toisenlainen tapa toimia. Kiusaaja tarvitsee apua ja empaattista kohtelua niin kuin kiusattukin. Se ei tarkoita sitä, etteikö kiusaajalle saa suuttua, jos hän ei lopeta kiusaamista aikuisen pyynnöistä huolimatta. Aikuisen tulee perehtyä lapsen tarpeisiin ja huonon käytöksen taustatekijöihin. Aikuisen tehtävänä on muuttaa lapsen toimintatapoja. Lapsen ymmärtäminen auttaa aikuista suhtautumaan lapseen positiivisemmin ja luomaan lapselle positiivisia vuorovaikutuskokemuksia.

7 Jos kiusaamisessa on ollut kyse toisen vahingoittamisesta, tarvitsee lapsi heti syliä. Aikuisen tulee miettiä, kumpi lapsista, kiusaaja vai uhri, tarvitsee nopeammin syliä. Joskus voidaan tulla siihen lopputulokseen, että kiusaaja tarvitseekin syliä enemmän, ellei uhrilla ole fyysisiä vammoja tai muuta vakavaa YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA Kiusaamisen ehkäisyssä on perhe ja vanhemmat tärkeässä roolissa. Päiväkodissa kiusaamistilanteet ratkaistaan aina. Vanhempien kanssa keskustellaan luottamuksellisesti kaikista lapseen liittyvistä asioista. Onnistunut kiusaamisen ehkäisy edellyttää kasvatuskumppanuutta ja yhteisiä arvoja vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välillä. ESIMERKKEJÄ VANHEMPIEN KANSSA TEHTÄVÄSTÄ YHTEISTYÖSTÄ: Avoin yhteistyö vanhempien kanssa Havaintojen dokumentointia; henkilökunta pystyy perustelemaan arjen esimerkkien kautta vanhemmille, mitä tapahtuu päiväkodissa. Vanhemmille kerrotaan päiväkodin yhteisistä säännöistä.

8 8 Ohjeita ja vinkkejä lasten vanhemmille: Kuuntele ja kysele, millaiset vertais- ja ystävyyssuhteet lapsellasi on. Kutsu lapsesi ystäviä kylään. Tutustukaa yhdessä uusiin ystäviin kutsumalla heitäkin kylään. Ole yhteydessä lapsesi ystävien vanhempiin. Auta lapsesi mukaan pihaleikkeihin. Lapsen kertoma pitää aina ottaa vakavasti. Kertominen ei ole kantelua. Jos lapsi on haluton lähtemään päiväkotiin, selvitä, mistä se voi johtua. Kiinnitä huomiota, jos lapsella on vatsa- ja pääkipuja, kiukkuisuutta ja itkuisuutta tai lapsen käytös muuttuu. Osallistu yhteistyöhön päiväkodin kanssa. Tapakasvatus kotona. Asenteet (Miten lapsen kuullen puhutaan). Rajat (Lapselle täytyy myös pystyä sanomaan ei ja asettaa rajat miten ei voi toimia). Kannustus (Lapsi tarvitsee paljon positiivista kannustusta ja vanhemman huomiota). Jos lapsesi on kiusannut muita, kiellä mutta älä syyllistä lasta, vaan selvitä tilanne. Pohdi kasvatusarvojasi, edistävätkö kodin kasvatusarvot kiusaamista (Esimerkiksi poikien elämään kuuluu, että nyrkit KIRJAT heiluvat JA ja MATERIAALIT tytöt leikkivät vain kahdestaan. Millaisia arvoja välitämme lapselle esimerkiksi uusista tavaroista). Vanhemmat osallistuvat tarvittaessa monialaiseen yhteistyöhön, esimerkiksi oppilashuoltopalavereihin, jossa yhteistyötahoina voivat olla mm. lastentarhanopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, terveydenhoitaja, psykologi, sosiaalityöntekijät, koulukuraattori

9 9 7. KIRJAT JA MATERIAALIT Esimerkiksi: Askelittain-ohjelma (materiaalipaketti) Tunnemuksu ja Mututoukka (materiaalipaketti) Reilusti ryhmässä (dvd) Vatupassi (Lions Quest-materiaali) Turvataitoja lapsille (kirja) Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy (kirja) Kiusaavatko pienetkin lapset (kirja). Saatavilla www-muodossa Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa (kirja). Saatavilla www-muodossa Itsesäätelytaitojen kehitys ja tukeminen (kirja) Häijyherneitä ja lempeyslientä. Opas lasten ristiriitatilanteiden ehkäisyyn. (kirja) Vastuunportaat (nettimateriaali: ) Muksuoppi-materiaali (nettimateriaali: Tunne, aisti ja toimi. Tuntoaistia tukevia harjoituksia arkeen. Emotions-peli Tunnekuvat Tunnepallot Syy- ja seurauskortit (kuvia sosiaalisista tilanteista) Vuorovaikutusleikkiryhmät ja niihin liittyvä materiaali

10 10 Liite 1 HARJAVALLAN KAUPUNGIN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA 1. Kiusaamisen esimerkkejä 2. Kiusaamisen ehkäisy Lyöminen Töniminen Tavaroilla yms. heitteleminen Haukkuminen Nimittely Lällättäminen Uhkailu Kiristäminen Ilveily Leikistä pois sulkeminen Leikin sääntöjen muuttaminen Leikkien sotkeminen Yhteisten sääntöjen läpikäyminen lasten kanssa. Aikuisen läsnäolo ja leikeissä mukana oleminen Ristiriitatilanteiden selvittäminen Sosiaalisten taitojen opettaminen ja tukeminen Aikuiset mallina erilaisuuden kohtaamisessa Tunnekasvatus 3. Kiusaamiseen puuttuminen Paikalla oleva aikuinen puuttuu aina kiusaamistilanteeseen heti. Tilanne selvitetään kaikkia osapuolia tasapuolisesti kuunnellen. Anteeksipyyntö (sanallinen/halaaminen) Jos kiusaaminen toistuu, keskustellaan myös vanhempien kanssa. 4. Suunnitelman arviointi Käydään suunnitelma läpi tiimissä ja tarvittaessa päivitetään.

11 11 Liite 2 Päiväkoti/ esiopetusryhmä/ pph Lukuvuosi: Laadittu: Kirjaaja: Ruutu 1: Kiusaamisen esimerkkejä Ruutu 2: Kiusaamisen ehkäisy Ruutu 3: Kiusaamiseen puuttuminen Ruutu 4: Suunnitelman arviointi

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pirkanmaan Varhaiskasvattaja 21.4.2015 Laura Repo 22.4.2015 1 Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Mitä havainnoimme Arvot havaintoja ohjaamassa Havaintojen

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 1 (10) Sivistyspalvelut / varhaiskasvatus Elokuu 2012 Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 2 (10) ESIPUHE Kiusaamisen ehkäisy on lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen edellytys. Kiusaaminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI 1 Sisällys YLEISTÄ... 3 ARVOT JA NÄKEMYS, MITÄ KIUSAAMINEN ON... 3 KIUSAAMISEN EHKÄISYN KEINOT:... 4

Lisätiedot

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Laura Kirves 9.2.2012 Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa -seminaari Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Laura Kirves/ Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI MIKÄ OHJAA MEITÄ SUOJAAMAAN LAPSIA KIUSAAMISELTA? YK:n lasten oikeuksien sopimus Valtakunnalliset varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoitoa

Lisätiedot

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6 Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Sis ällys luettelo Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA... 1 Sisällysluettelo...2

Lisätiedot

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Ohjaavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen:

Lisätiedot

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma meillä ei kiusata! kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma JOENSUUN KAUPUNKI / VARHAISKASVATUS 10.2013 Sisällön koonti Mikko Tiihonen Taitto ja kuvitus Maria Vetola, Petäikkölän päiväkoti

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Alkusanat Kiusaaminen on yleistynyt yhä pienempien lasten keskuudessa ja siihen puuttuminen varhaisessa vaiheessa on

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli 3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli Naantalissa Karvetin päärakennuksen alakerrassa toimii lukuvuonna 2015 2016 kaksi 3 5- vuotiaiden lasten kerhoryhmää, Viskarit 1 ja

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Mustasaaren kunnan esikouluille, päiväkodeille ja ryhmäperhepäiväkodeille 2011 Kiusaamisen vastainen toimintasuunnitelma Perusopetuslain (628/1998 29) mukaan kunnan

Lisätiedot

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa - seminaarit Mannerheimin Lastensuojeluliitto 4.3.2016 Turku 7.4.2016 Helsinki 14.4.2016 Rovaniemi 18.4.2016 Hämeenlinna 21.4.2016 Jyväskylä Sä pääset meijän

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa -Tiedote vanhemmille Tämän tiedotteen tarkoitus on lujittaa vanhempien ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyssä.

Lisätiedot

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy Laura Repo Tehy/ Tampere 28.4.2015 29.4.2015 1 Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Kiusaaminen ja alle 3- vuotiaat 29.4.2015 2 1 Ohjaavat asiakirjat

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 20.11.2010 Kiusaavatko pienetkin lapset? 19.11.2010 Oulu MLL/ Laura Kirves & Folkhälsan/ Maria Stoor-Grenner Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke 2009-2010 Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät 30.5.2017 KT Laura Repo KIUSAAMINEN VARHAISKASVATUKSEN RYHMISSÄ Eettiset näkökohdat Arvot havaintoja ohjaamassa Termistön käyttö: kiusaaja, uhrit

Lisätiedot

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli 3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli Naantalissa Karvetin päärakennuksen alakerrassa toimii lukuvuonna 2013 2014 kaksi 3 5- vuotiaiden lasten kerhoryhmää, Viskarit 1 ja

Lisätiedot

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA 1.Yleistä Lapiokujan lastentarhassa aloitettiin kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laadinta prosessinomaisena työskentelynä

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa

Kiusaamisen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa Lapsella on oikeus turvalliseen ryhmään ja tasaveroisiin ystävyyssuhteisiin niin varhaiskasvatuksessa kuin kodin lähipiirissä. Tämän suunnitelman tarkoitus on yhdessä vanhempien ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan

Lisätiedot

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06 Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut Sisällys 1. Kiusaamisen määrittely 2 2. Esimerkkejä erilaisesta kiusaamisesta 3 3. Kiusaamista ennaltaehkäisevä toiminta 3 4. Kiusaamistilanteiden selvittäminen 6 5. Suunnitelman arviointi 8 6. Lähteet

Lisätiedot

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa ylipäätään elämässä on lopulta kyse hyvin yksinkertaisista asioista. Katsele toista

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO: Taustaa. Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Kiusaamisen ehkäiseminen. Yhteistyö vanhempien kanssa

SISÄLLYSLUETTELO: Taustaa. Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Kiusaamisen ehkäiseminen. Yhteistyö vanhempien kanssa KITEEN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN- JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA 2016 SISÄLLYSLUETTELO: Taustaa Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen Kiusaamisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut Kuopion kaupunki Kuopion kaupunki 1 (12) Sisällys 1. Kiusaamisen määrittely 2 2. Esimerkkejä erilaisesta kiusaamisesta 3 3. Kiusaamista ennaltaehkäisevä toiminta 3 4. Kiusaamistilanteiden selvittäminen

Lisätiedot

Västerskogin päiväkoti

Västerskogin päiväkoti Västerskogin päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO: 1. Västerskogin päiväkoti 2. Toiminta-ajatus arvot oppimiskäsitys erityispiirteet 3. Turvallisuus 4. Kasvatuskumppanuus 5. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Seinäjoki KT Laura Repo

Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Seinäjoki KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Seinäjoki 5.5.2017 KT Laura Repo Materiaalia Lastenkirja PIKI ja siihen liittyvä toimintamalli ja ohjeistus: Kirkkopelto, K (2016) Piki. + Haapsalo, T., Kirkkopelto,

Lisätiedot

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? KIUSAAMINEN Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään? MITÄ KIUSAAMINEN ON? Kiusaaminen on sitä, kun samalle ihmiselle aiheutetaan TAHALLAAN

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Askolan kunnassa on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen. 2 1.

Lisätiedot

Kiusaaminen pienten lasten parissa 10/30/2016. Kiusaamisen ehkäiseminen pienten lasten parissa Kirkkonummi

Kiusaaminen pienten lasten parissa 10/30/2016. Kiusaamisen ehkäiseminen pienten lasten parissa Kirkkonummi Kiusaamisen ehkäiseminen pienten lasten parissa Kirkkonummi 2.11.2016 KT Laura Repo, Helsingin yliopisto Kiusaaminen pienten lasten parissa Eettiset näkökohdat Arvot havaintoja ohjaamassa Termistön käyttö:

Lisätiedot

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Peltolammin päiväkodissa vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä yhdessä vertaisryhmän

Lisätiedot

MATERIAALIA. Laaksonen, V. & Repo, L (2016): Kaveritaitoja. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseksi. Folkhälsan.

MATERIAALIA. Laaksonen, V. & Repo, L (2016): Kaveritaitoja. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseksi. Folkhälsan. KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA TAMPERE 22.9.2017 KT LAURA REPO MATERIAALIA Lastenkirja PIKI ja siihen liittyvä toimintamalli ja ohjeistus: Kirkkopelto, K (2016) Piki. + Haapsalo, T., Kirkkopelto,

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Toimintaohjeet kiusaamistilanteessa Jokainen aikuinen, joka näkee tilanteen, jossa joku oppilas on joutunut sanallisen tai

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin

Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Kiusaaminen ei lakkaa itsekseen vaan pahenee jatkuessaan. (Hamarus 2012) Toimintamalli kiusaamistilanteisiin Ennaltaehkäisevä toiminta ja akuutti tilanne Koulutuskuntayhtymä Brahe 2016, päivitys 22.11.2016

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus suomessa

Varhaiskasvatus suomessa Kiusaavatko pienetkin lapset? KM Laura Kirves Varhaiskasvatus suomessa Varhaiskasvatus: Päivähoitolaki (1973) Sosiaali- ja terveysministeriö Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2005) Päiväkodit, kotihoidon

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Lempäälän kunta, varhaiskasvatuspalvelut

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Lempäälän kunta, varhaiskasvatuspalvelut 2015 Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Lempäälän kunta, varhaiskasvatuspalvelut "Tää on niinku vihanen niinku suuttunu ku tota toi otti siltä kultaisen kiven vaikka se oli tällä niinku eka

Lisätiedot

Kiva Kaveri Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma Kokemäen varhaiskasvatuksessa

Kiva Kaveri Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma Kokemäen varhaiskasvatuksessa 2016 Kiva Kaveri Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma Kokemäen varhaiskasvatuksessa 1 SISÄLLYS OSA I KIUSAAMISEN EHKÄISYN LÄHTÖKOHDAT JA KIUSAAMINEN RYHMÄILMIÖNÄ 2 TULE YSTÄVÄKSINNÄIN KAVERIKSI NIMITTÄIN 3

Lisätiedot

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kukkapellon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kukkapellon päiväkoti sijaitsee Tampereen eteläisellä alueella kauniin Arboretumin puutarhan välittömässä läheisyydessä. Päiväkoti on perustettu

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa

Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa Kiusaamisen ehkäisy Haminan varhaiskasvatuksessa 0 SISÄLLYSLUETTELO 1. MIKSI KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA LAADITAAN? 2 2.KIUSAAMINEN 3 2.1 Lasten tavat kiusata 3 3.ENNALTAEHKÄISYTOIMET 4 4. KIUSAAMISEEN

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti 1. Tervehdin lasta henkilökohtaisesti ja positiivisesti nimeltä heidät tavatessani. 1 2 3 4 5 2. Vuorovaikutukseni

Lisätiedot

Syväsenvaaran päiväkoti

Syväsenvaaran päiväkoti Rovaniemen kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Syväsenvaaran päiväkoti Varhaiskasvatussuunnitelma 15.6.2014 Sisältö: 1. Päiväkodin esittely 2. Toiminta-ajatus ja toimintaamme ohjaavat arvot 3. Hyvä perushoito

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA. Kyyninkadun, Myllyhaan ja Puropuiston päiväkodit

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA. Kyyninkadun, Myllyhaan ja Puropuiston päiväkodit KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Kyyninkadun, Myllyhaan ja Puropuiston päiväkodit Sisältö 1. Mitä kiusaaminen on? 3 1.1 Kiusaaminen suhteessa lapsi-lapsi 3 1.2 Kiusaaminen suhteessa aikuinen-lapsi

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012. Huitin päiväkoti ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2011-2012 Huitin päiväkoti 1.Yksikkö Huitin päiväkoti Kyntäjäntie 5 01840 Klaukkala 2.Toiminta-aika Toimintasuunnitelma on toimintavuodelle 2011-2012. Päiväkoti on avoinna

Lisätiedot

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pispalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkotimme sijaitsee Pispalan harjulla vanhassa puutalossa. Talo pihapiireineen tarjoaa kauniin ja kodinomaisen toimintaympäristön lapsille. Päiväkodissamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen

Esipuhe... 13. Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen ja kohtaaminen SISÄLLYS Esipuhe... 13 1 JOHDANTO... 17 Varhaiskasvatuksen muuttuvat tuulet... 17 Lapsen silmin -mallin perusperiaatteet... 18 Kaikki lähtee lapsen perustarpeista... 20 Osa 1 Lapsen perustarpeiden tunnistaminen

Lisätiedot

VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU. kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma

VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU. kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma VEITTIJÄRVEN PÄIVÄKODIN KISU kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma Sisällys 1. Mitä kiusaaminen on? 2. Kiusaamisen ehkäisyn keinot 2.1 Pike - hanke 3. Miten kiusaamiseen puututaan? 4. Ryhmäkohtainen suunnitelma

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute Page 1 of 16 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2013 - Koulupalaute Tiirismaan peruskoulu Vastaajien lukumäärät 2009 1. lk 2. lk 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk 7. lk 8. lk 9. lk Kaikki luokat Tyttö 12 12 11 14

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Amurinlinnan vuoropäiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Hyvää hoitoa vuorotta! Amurinlinna on ympärivuorokauden auki oleva päiväkoti. Tarjoamme hoitoa lapsille, joiden vanhemmat tekevät

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laatiminen. Laura Kirves Maria Stoor-Grenner

KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laatiminen. Laura Kirves Maria Stoor-Grenner KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laatiminen Laura Kirves Maria Stoor-Grenner KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ

HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ HELSINGIN YHTEISLYSEO 2014-2015 SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ Sisällys 1. Koulukiusaamisen ehkäiseminen Helsingin yhteislyseossa... 3 Kiusaamisen määritelmä...

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Meidän päiväkoti Arvot ja strategiaperusta Vanhempien osallisuus lasten varhaiskasvatuksessa Päiväkotimme sijaitsee Pitkäniemenkadulla Kalkun sydämessä. Pääset

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Kiusaamiseen puuttumisen ja sen ehkäisyn toimintasuunnitelma Kruunupyyn kunnan varhaiskasvatuksessa ja esikoulussa

Kiusaamiseen puuttumisen ja sen ehkäisyn toimintasuunnitelma Kruunupyyn kunnan varhaiskasvatuksessa ja esikoulussa Kiusaamiseen puuttumisen ja sen ehkäisyn toimintasuunnitelma Kruunupyyn kunnan varhaiskasvatuksessa ja esikoulussa Sisällysluettelo Johdanto... 3 Kiusaamisen ehkäiseminen... 4 Esimerkkejä kuinka Kruunupyyn

Lisätiedot

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU

KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU KESKUSPUISTON PÄIVÄKODIN VASU 2013-2014 2 Sisällysluettelo: 1. Päiväkodin kuvaus, toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot 2. Päiväkodissa pidämme tärkeänä 3. Leikkiminen 4. Vuorovaikutus 5. Kasvatuskumppanuus

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa Erikoistutkija Liisa Heinämäki, THL Yksikön päällikkö Päivi Lindberg, THL 16.4.2010 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kiusaaminen varhaisvuosina?

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla

Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma. Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Atalan päiväkoti Metsästäjän päiväkoti Atala-Metsästäjän päivähoitoyksikköön kuuluu 3 esiopetusryhmää Atalan koululla Toiminta-ajatus Luomme

Lisätiedot

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo

VASU KAHVILAT Salpakankaan koulun kabinetti klo VASU KAHVILAT 2017 Salpakankaan koulun kabinetti klo 12.30-14.00 6.3 29.3 12.4. 26.4. 3.5 Yksiköistä kahvilaan osallistuu 1-3 henkilöä Kahvilassa käsitellään yhteisössä keskusteltuja teemoja osallistujat

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009

KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 KOULUKIUSAAMISEN VASTAINEN PROJEKTI 2006-2009 Järvenpään Kehäkarhut ry:n malli Toiminnanjohtaja Juha Saurama Järvenpään Kehäkarhut ry Yli 400 harrastajaa Perustettu 1996 Nyrkkeily, potkunyrkkeily, krav

Lisätiedot