Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
|
|
- Eeva-Liisa Aili Nieminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto metsineen ja polkuineen, joissa on turvallista tutkia ja seikkailla. Päiväkodissamme on kahdeksan ryhmää: Senja-tiikerin ja Elena-tiikerin tiikeri-leikki pikkuhuoneessa, jossa on tiiliseinä, sininen matto, ruskea lattia, kolme lamppua ja punainen penkki. Senja 7v Pikku-Mökki, 1-2-vuotiaat Hirsitupa, 2-3-vuotiaat Mäkitupa, integroitu ryhmä Kammari, 3-5-vuotiaat Pirtti, 3-5-vuotiaat Tupa, 3-5-vuotiaat Luhti, esiopetusryhmä Aitta, esiopetusryhmä Annalan koululla Päiväkoti on avoinna arkisin klo Mikäli vanhempien työajat sitä vaativat, voidaan hoitoaikaa jatkaa klo 18 asti. Pidennetty hoitoaika tulee varata etukäteen, mielellään viikkoa aiemmin päiväkodinjohtajalta. Lapsen poissaolosta tulee aina ilmoittaa viipymättä päiväkotiin, se on osa taloudellista ajatteluamme. Ilmoita aina perheesi olosuhteiden muutoksista, esim. uusi puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
2 Meidän päiväkoti Missä leikittäis? Jokaisella ryhmällä hyvät ja toimivat tilat ja niiden suunnittelussa on otettu huomioon eri-ikäiset lapset, heidän kehitystasonsa ja ryhmän kokoonpano. Toimintaympäristön suunnittelu perustuu lapsiryhmän tarpeisiin ja mahdollistaa ryhmän jakamisen. Pihamme on turvallinen ja hyvin aidattu Meillä on käytössä erilaisia pienryhmätiloja, sekä sali monipuolisine varusteineen. Lapsella on mahdollisuus valita leikilleen sopiva paikka, jossa hän saa leikkirauhan. Meillä on hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri, niin lasten kuin aikuisten kesken. Lasten on turvallista olla ja saada sopivasti virikkeitä ja tukea kasvaa ja kehittyä.
3 Yhdessä lapsen parhaaksi Olemme kasvatuskumppaneita Kasvatuskumppanuuden perustana on kaikkien perheiden arvostaminen, kunnioittaminen ja kuuleminen. Lisäksi tuemme vanhempia heidän vanhemmuudessaan ja kasvatustehtävässään. Vanhemmat ovat lastensa parhaita asiantuntijoita ja me puolestamme annamme asiantuntijuutemme vanhempien käyttöön. Pidämme tärkeänä, että saamme rakennettua luottamuksellisen ja tasavertaisen suhteen perheiden kanssa. Ryhmät tekevät retkiä läheiseen metsään Meille on ensiarvoisen tärkeää tietää miten lapsi kotona toimii. Samoin me haluamme kertoa vanhemmille miten lapsi toimii ryhmässä, jotta voisimme yhdessä löytää sopivan keskitien. Näin ollen molemminpuolinen tiedonkulku on tärkeää. Kasvatuskumppanuus tarkoittaa myös kunnioitusta eri kulttuureita ja uskontoja kohtaan.
4 Arvot Me ja päiväkodin ympäristö Kiinnitämme huomiota henkilökuntamme hyvinvointiin, sillä se vaikuttaa myös lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Päiväkotimme yhteishenki, myönteinen ilmapiiri ja perinteeksi muodostuneet juhlat ja tapahtumat luovat yhteisöllisyyttä. Tavoitteenamme on luoda kotien kanssa yhteiset linjat sääntöihin ja rajoihin. Liikumme paljon luonnossa sekä rakennetussa ympäristössä ja näin opimme kunnioittamaan ja arvostamaan ympäristöämme. Päiväkodissa otamme huomioon kestävän kehityksen: kierrätämme, lajittelemme, pidämme huolta tavaroista ja leluista ja otamme hankinnoissamme huomioon kestävyyden. Aikuinen toimii esimerkkinä lapsille pienissä arkipäivän asioissa. Lapsi on tärkeä Innostamme lapsia liikkumaan Meidän päiväkoti on turvallinen paikka leikkiä ja kasvaa, jossa kaikkia lapsia kohdellaan tasapuolisesti. Arvostamme jokaista lasta omana itsenään ja rohkaisemme ja kannustamme lapsia oppimaan uutta. Olemme ammattitaitoisia ja herkkiä tunnistamaan lapset yksilöinä kaikkine tarpeineen ja taitoineen. Jokaisella lapsella tulee olla kokemus siitä, että hän on yhtä hyvä kuin kaikki muutkin.
5 Tule tutustumaan meille! Kutsumme uudet perheet tutustumis- ja infoiltaan kesäkuussa. Kutsun mukana lähetämme lapselle värityskuvan terveisinä omasta tulevasta ryhmästä. Infoillassa vanhemmat pääsevät tutustumaan päiväkodin tiloihin ja saavat esitteemme ja tietoa käytännöistä. Infoilta on ensiaskel kasvatuskumppanuuteen. Toivomme, että perheet tulevat ajan kanssa tutustumaan päiväkotiin ennen päivähoidon aloittamista. Näin lapsi voi turvallisesti vanhempiensa kanssa tutustua oman ryhmän aikuisiin ja toisiin lapsiin. Haluamme luoda suhteen erityisesti lapseen ja tutustua hänen kiinnostuksenkohteisiinsa. Tervetuloa meille! Pehmeä lasku päivähoitoon Kun lapsi aloittaa päivähoidon, suosittelemme, että ensimmäiset päivät olisivat lyhyempiä. Näin lapselle mahdollistetaan pehmeä lasku päivähoitoon ja sopivasti aikaa sopeutumiseen. Tärkeää on että lapsi kokee olevansa odotettu. Varsinkin pienten ryhmissä lasten sopeutumista voi auttaa oman perheen kuva, jonka avulla lapsi voi lohduttautua. Kun lapsi siirtyy meille toisesta ryhmästä tai päiväkodista pidämme häntä hoitavien aikuisten kanssa siirtokeskustelun, jossa saamme kuulla tärkeimmät lapsen kehitystä ja kasvua koskevat asiat. Maahanmuuttajataustaisten perheiden kanssa asioidessamme käytämme tulkkia apuna.
6 Lapsen vasu Tule keskustelemaan! Varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on jokaisen lapsen etuoikeus ja toimintamme lähtökohta lapsen yksilölliselle huomioimiselle. Vasu on aktiivisessa käytössä koko vuoden ajan. Laadimme lapselle varhaiskasvatussuunnitelman alkusyksystä yhdessä vanhempien kanssa. Keskustelussa keskitymme lapseen ja hänen hyvinvointiinsa. Tavoitteena on saada tietoa lapsesta ja vanhempien näkemyksistä kasvatukseen. Lapsi voi osallistua keskusteluun taitojensa mukaan. Pihassamme on monipuolisesti leikkivälineitä. Kirjaamme tavoitteet kaupungin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma-kaavakkeeseen. Ryhmän henkilökunta keskustelee keskenään etukäteen tavoitteista. Keväällä keskustellaan tarvittaessa tavoitteiden toteutumisesta ja kuluneesta vuodesta yhdessä vanhempien kanssa. Kaavake kulkee lapsen mukana ryhmästä toiseen esiopetukseen saakka. Tämä takaa jatkumon lapsen varhaiskasvatuksessa.
7 Leikitään yhdessä! Näin meistä tulee me! Meille on tärkeää tuntea toinen toisemme, jotta voimme parhaiten tukea lasten kasvua ja oppimista. Henkilökunta tuntee lapset ja heidän kehitysvaiheensa ja se onnistuu parhaiten havainnoimalla lasten leikkejä, leikkitaitoja, kaverisuhteita ja muita taitoja. Näillä tiedoilla aikuiset suunnittelevat ryhmälle sopivaa toimintaa ja tavoitteita oppimiselle sekä muokkaavat ryhmän toimintaympäristöä ryhmälle sopivaksi. Luonto on lähellä päiväkotiamme Tavoitteenamme on tukea lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä kokonaisvaltaisesti. Mahdollisiin pulmiin puututaan riittävän ajoissa yhteistyössä vanhempien kanssa. Eri-ikäisten lasten ryhmissä on tärkeä tuntea yhteenkuuluvuutta ja näin tuntea olonsa turvalliseksi. Kohottamalla me-henkeä muodostuu myös keskinäistä vastuuta toisistamme, ryhmän säännöistä ja toisen kohtelemisesta.
8 Hyvinvoiva lapsi Minä opin kavereilta! Lapset huomioidaan yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Lapsi oppii jakamaan ja ottamaan huomioon myös muiden tarpeita. Ryhmässä opitaan erilaisuutta, vuorovaikutustaitoja ja saadaan laaja sosiaalinen verkosto. Tämä mahdollistaa monipuolisen leikin. Ryhmien säännöllinen päivärytmi tuo turvaa lapsille koska heillä on mahdollisuus ennakoida tulevia tapahtumia. Vertaisryhmä tarjoaa lapselle tukea oppimiseen ikätoveriltaan, sillä lapset kannustavat toinen toisiaan omalla toiminnallaan. Minä saan tehdä itse! Kavereiden kanssa on kivempaa! Meillä toiminnan suunnittelussa otetaan huomioon lasten ideat, toiveet ja tarpeet. Lapsella on mahdollisuus tulla kuulluksi. Lasten toiveita kuullaan mm. leikin valinnassa ja annamme mahdollisuuden pitkäkestoiseen leikkiin. Lapsen itsetuntoa vahvistetaan, kun lapsi saa kokeilla uusia taitoja arjen eri tilanteissa. Annamme lapselle aikaa opetella ja tehdä itse. Kunnioitamme lapsen tekemää ja pidämme yllä hyväksyvää ilmapiiriä.
9 Yhdessä paremmaksi Anna palautetta! Pyydämme keväällä perheiltä palautetta kuluneesta kaudesta, toimintatavoistamme sekä tiedonkulun sujumisesta. Lisäksi kysymme lasten mielipiteitä toimintavuodesta. Päivittäiset keskustelut vanhempien kanssa sekä kevään vasu-keskustelut ovat erittäin tärkeässä roolissa. Henkilökunta on valmis ottamaan vastaan palautetta lapsilta ja vanhemmilta. Myös lasten havainnointi ja havaintojen hyödyntäminen on osa arviointi- ja kehittämistyötämme. Yhdessä tekemällä ja toimimalla luomme lapsille hyvän ja turvallisen arjen Annalan päiväkodissa!
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma
Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen
LisätiedotVARHAISKASVATUS SUUNNITELMA
PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:
LisätiedotHavusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
LisätiedotMeri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
LisätiedotKaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotTAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
LisätiedotMartinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
LisätiedotKisapuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kisapuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kisapuiston päiväkoti on n. 30 v. vanha päiväkoti, joka sijaitsee Etelä Hervannassa, keskellä monikulttuurista asutusta ja hyvien liikenneyhteyksien (bussit
LisätiedotKämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma
Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri
LisätiedotSimppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
LisätiedotSammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
LisätiedotKangasalan kunta/ Varhaiskasvatus 18.11.2014 Sääntökirja päivähoidon palvelusetelipalvelujen tuottamisesta Sääntökirjan erityinen osa Liite 1
PÄIVÄHOITOTOIMINNAN EHDOTTOMAT KELPOISUUSEHDOT JA LAATUVAATIMUKSET Palveluntuottajan on täytettävä kaikki kohdissa 1-3 laadulle asetetut laatukriteerit. Kelpoisuusehtoihin sisältyvät lainsäädännön vaatimukset
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
LisätiedotSeinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
LisätiedotVesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
LisätiedotLEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu
LisätiedotKaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
LisätiedotVANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT
VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme
LisätiedotPäiväkoti Saarenhelmi
Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden
LisätiedotTurva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
LisätiedotPienten lasten kerho Tiukuset
Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS
HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS LAHNANIEMEN RYHMIS Yhteystiedot Lahnaniemen ryhmis Lahnaniementie 67 52510 Hietanen p. 050-592 4691 o. 040-162 7650 (iltapvryhm) ryhmis.lahnaniemi@hirvensalmi.fi Varhaiskasvatuksen
LisätiedotMäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
LisätiedotHAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:
LisätiedotHELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012
HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus
LisätiedotKASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI
VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU
LisätiedotIidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta
Lisätiedotparasta aikaa päiväkodissa
parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
LisätiedotAhvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
LisätiedotKONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen
LisätiedotMUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
LisätiedotHintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
LisätiedotSaloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
LisätiedotHuikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Huikkaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Huikkaan päiväkoti sijaitsee Tampereen kaupungin itäisellä alueella hyvien bussiyhteyksien varrella (bussit 6, 29, 27). Päiväkoti sijaitsee kerrostalon alimmaisessa
LisätiedotKiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
LisätiedotEtelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1
Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen
LisätiedotKuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
LisätiedotLapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU
Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA
LisätiedotOulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
LisätiedotPIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
LisätiedotEsiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012
Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.
LisätiedotMÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.
LisätiedotSIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen
LisätiedotVaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
LisätiedotMetsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma
Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan
LisätiedotRAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu
RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot
LisätiedotNALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT
Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset
LisätiedotNäsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Näsipuiston päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Kasvua keskellä kaupunkia Päiväkotimme sijaitsee keskustan tuntumassa Hämeenpuiston pohjoispäässä. Keskeinen sijaintimme suo mahdollisuuden
LisätiedotMustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
LisätiedotNAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.
LisätiedotVekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
LisätiedotPikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
LisätiedotJOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI
JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa.
LisätiedotKysely huoltajille 2019
Kysely huoltajille 2019 Valitse lapsesi varhaiskasvatus-/esiopetuspaikka Vastaajien määrä: 332 Palveluohjaus Vastaajien määrä: 331 Olen saanut riittävästi tietoa varhaiskasvatuksen eri vaihtoehdoista 154
LisätiedotRaahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE
Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien
LisätiedotPÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä
PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen
LisätiedotPERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN
- laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden
LisätiedotPyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
LisätiedotKETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010
KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden
LisätiedotKuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
LisätiedotRAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki
RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> SISÄLTÖ: 1. PÄIVÄKOTIMME 2. TOIMINTA-AJATUKSEMME 3. PÄIVÄKOTIMME ARVOT 4. KASVATUSKSELLISET TAVOITTEEMME 5. LAPSILÄHTÖISYYS Mitä se on Miten lapsilähtöisyys
LisätiedotHerukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
LisätiedotESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA
LisätiedotTampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN
Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.
LisätiedotSISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...
1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9
LisätiedotMaaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma
Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
LisätiedotHonkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
LisätiedotKaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
LisätiedotRYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI TILHI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ Tilhin toiminta-ajatus 1 Kasvatuspäämäärät ja -tavoitteet 1.1. Tärkeät asiat 1.2. Hyvinvoiva lapsi 1.3. Päivähoidon
LisätiedotIISALMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUKESKUS OHJATUN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
1 IISALMEN KAUPUNKI SIVISTYSPALVELUKESKUS OHJATUN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 Sisällys JOHDANTO 3 1 TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 4 2 KASVATUSKUMPPANUUS 4 3 LAPSEN OMA VASU 6 4 VARHAISKASVATUKSEN
LisätiedotISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset
ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä
LisätiedotESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA
ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN
LisätiedotVarhaiskasvatussuunnitelma. Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö.
Varhaiskasvatussuunnitelma Vanhemmuutta tukien, yhteistyössä kotien kanssa annetaan lapsille turvallinen kasvuympäristö. 2014 Ypäjän varhaiskasvatuspalvelut Päiväkoti Heporanta: Pollet, Ponit ja Varsat
LisätiedotUUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597
LisätiedotTORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011
TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti
LisätiedotKisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
LisätiedotKoskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
LisätiedotVoit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
LisätiedotVARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena
LisätiedotLAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.
LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä
LisätiedotSuomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
LisätiedotYksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
LisätiedotSEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI
SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ
LisätiedotMaikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Lisätiedot