Useimpiin psykiatrisiin sairauksiin liittyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Useimpiin psykiatrisiin sairauksiin liittyy"

Transkriptio

1 Seksuaalilääketiede Seksuaalisten toimintojen häiriintyminen psykiatrisissa sairauksissa Ulla Lepola ja Hannu Koponen Psykiatristen häiriöiden yhteydessä esiintyvät seksuaalisten toimintojen häiriöt ovat tavallisia. Ne voivat liittyä psyykkisen häiriön patofysiologisiin mekanismeihin tai hoitoihin. Psykologisten tekijöiden toteamisen tulisi perustua oireiden aktiiviseen tunnistamiseen eikä pelkästään fyysisten tekijöiden pois sulkemiseen. Tässä katsauksessa tarkastellaan edellä mainittujen häiriöiden esiintymistä ja hoitomahdollisuuksia. Useimpiin psykiatrisiin sairauksiin liittyy seksuaalitoimintojen häiriöitä, ja toisaalta lähes kaikki psyykenlääkkeet voivat vaikuttaa seksuaalitoimintoihin. Seksuaalinen toimintakyky olisi arvioitava ennen psyykenlääkehoidon aloittamista, ja myös aikaisemmat psykiatriset ja somaattiset sairaudet tulee selvittää. Seksuaalisen toiminnan nykytason lisäksi huomioidaan muut samanaikaiset lääkehoidot ja päihteiden käyttö. Joskus tarvitaan myös laboratoriotutkimuksia, kuten testosteronin tai naishormonien määritystä, kilpirauhasen toimintakokeita ja prolaktiinipitoisuuden mittaamista. Lääkkeiden seksuaalitoimintoihin kohdistuvia vaikutuksia arvioitaessa tulee ottaa huomion seksuaalitoimintojen monimutkainen säätely. Libidoon vaikuttavat muun muassa mieliala ja vireystila: väsymys ja masennus heikentävät sitä. Libido on lisäksi endokriinisen säätelyn alainen siten, että testosteroni voimistaa ja prolaktiini heikentää sitä. Keskushermoston välittäjäaineista dopamiini jarruttaa prolaktiinin vapautumista hypofyysista, jonka vaikutuksen katsotaan edistävän seksuaalista halukkuutta. Serotoniini puolestaan lisää prolaktiinin erittymistä ja vaikuttaa vastakkaisesti. Kolinerginen hermotus aiheuttaa verisuonten laajenemisen ja peniksen paisuvaiskudosten täyttymisen verellä, ja sympaattinen stimulaatio puolestaan supistaa verisuonia ja heikentää erektiota. Typpioksidin on todettu olevan tärkein niistä perifeerisistä hermoimpulssin välittäjäaineista, jotka aloittavat erektion relaksoimalla siitinvaltimot ja paisuvaiskudoksen seinämässä olevat sileälihassolut (Klinge 1996). Psykiatrisilla potilailla esiintyy usein samaan aikaan myös somaattisia sairauksia. Nämä sairaudet ja niiden lääkehoidot (verenpainelääkkeet, hormonit, histamiini 2 -reseptorin salpaajat, antibiootit, solunsalpaajat) voivat osaltaan lisätä seksuaalitoimintojen häiriöitä. Seksuaalitoimintojen häiriöitä ja niihin liittyviä kokemuksellisia tekijöitä voidaan kartoittaa kyselylomakkeiden avulla. Suomeksi on käännetty käyttökelpoinen Arizona Sexual Experiences Scales (ASEX), josta on eri versio miehille ja naisille. Asteikossa on viisi osiota; seksuaalinen halu, kiihottuminen, emättimen kostuminen tai erektio, orgasmin saavuttaminen ja tyytyväisyys orgasmiin (McGahuey ym. 2001). Kokonaispistemäärä vaihtelee välillä Suuret pistemäärät viittaavat seksuaalitoimintojen häiriöön. Oman kliinisen kokemuksemme mukaan potilaat eivät pidä tällaisia itsearviointeja kielteisenä asiana. Duodecim 2003;119:

2 Mielialahäiriöt Masennus ja seksuaalitoimintojen häiriöt esiintyvät usein samanaikaisesti. Depressioon liittyvää erektiohäiriötä esiintyy varsinkin keski-ikäisillä ja vanhemmilla miehillä. Masennus ja erektiohäiriö vahvistavat usein toisiaan: masennus heikentää seksuaalista toimintakykyä, mikä taas lisää masennusta ja arvottomuuden tunnetta. Erilaiset epäonnistumisen kokemukset voivat edelleen vaikeuttaa seksuaalista kanssakäymistä. Seksuaalitoiminnan häiriö saattaa myös jäädä toteamatta masennuksen vuoksi. Masennuslääkkeet voivat lisätä ongelmaa ja johtaa hoidon laiminlyömiseen. Haittavaikutuksia kartoitettaessa tulee usein esiin vain orgasmin täydellinen puuttuminen; lievemmät haittavaikutukset, kuten kiinnostuksen väheneminen, saatetaan tulkita virheellisesti masennukseen liittyviksi. Masennuksen onnistunut hoito voi korjata seksuaalista haluttomuutta ja kyvyttömyyttä. Valitettavasti usein arvioidaan, ettei masentunut potilas välitä seksistä. Väestöstä 70 % pitää seksiä kohtalaisen tai erittäin tärkeänä. Baldwinin ym. (1996) aineistossa 75 % masennuksesta kärsineistä piti sukupuolielämää tärkeänä. Kuitenkin 70 % masennuspotilaista kärsii seksuaalisen halun vähentyneisyydestä (Casper ym. 1985). Ikääntyminen, sukupuolihormonipitoisuuksien pieneneminen ja samanaikainen somaattinen sairaus voivat selittää osan masennuksen ja seksuaalitoimintojen häiriöiden samanaikaisuudesta. Myös muut psykiatriset sairaudet, kuten ahdistuneisuushäiriöt sekä syömis- ja persoonallisuushäiriöt, voivat vaikuttaa seksuaalitoimintoihin. Naisilla masennustilat ovat selvästi yleisempiä kuin miehillä kaikkialla maailmassa. Sen lisäksi, että naisilla esiintyy kaksi kertaa yleisemmin depressiota, eroja on taudinkulussa, hoidossa ja hoitovasteessa. Naisilla masennuksen suurempi esiintyvyys korostuu varsinkin hedelmällisellä ikäkaudella. Naiset, jotka kärsivät premenstruaalihäiriöistä, valittavat enemmän seksuaalista Masennuslääkkeiden aiheuttamat seksuaaliset haitat saattavat vähentyä pitemmällä aikavälillä hoidon aikana. haluttomuutta, vähentynyttä seksuaalista aktiivisuutta ja vähäisempää tyydytystä luteaalivaiheen aikana (Clayton 2001). Raskaudenaikaisessa ja synnytyksenjälkeisessä masennuksessa seksuaalinen haluttomuus on tavallinen oire. Masennuslääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksina seksuaalitoimintojen häiriöitä. Ne ovat yleisiä serotoniin takaisinoton estäjien (SSRI), venlafaksiinin ja klomipramiinin käytön yhteydessä. Uusimpien tutkimusten mukaan jopa % näitä valmisteita käyttävistä kärsii seksuaalisista häiriöistä (Montejo ym. 2001). Haittavaikutuksia aliarvioidaan usein, eivätkä potilaat aina oma-aloitteisesti kerro niistä. Seksuaalisten haittojen säännöllinen kartoittaminen kuuluukin sen vuoksi masennuslääkehoidon seurantaan. Tri- ja tetrasykliset masennuslääkkeet salpaavat dopamiini 2 -reseptoreita vähän tai ei lainkaan, joten niiden käyttöön liittyy harvoin hyperprolaktinemiaa, ja sama koskee libidon ja erektion häiriytymistä. Sen sijaan ne heikentävät enemmän ejakulaatiota ja orgasmia (Segraves 1988). Uudemmat serotoniinin takaisinoton estoon perustuvat masennuslääkkeet aiheuttavat tavallisimmin orgasmin viivästymistä tai orgasmikyvyttömyyttä, mutta harvemmin kuin trisykliset masennuslääkkeet libidon heikkenemistä ja erektiovaikeuksia. Usein haittavaikutukset ilmenevät lievempinä oireina, kuten puutuneisuuden tunteena tai seksuaalisten mielikuvien vähenemisenä. Useat masennuslääkkeet stimuloivat postsynaptista 5-HT 2A - reseptoria, mikä johtaa orgasmivaikeuksiin. Orgasmin viivästyminen on vähäisempää monoamino-oksidaasin estäjiä ja trisyklisiä masennuslääkkeitä käytettäessä (Walker ym. 1993, Seidman 2002). Orgasmin viivästyminen on tavallinen serotoniinin takaisinoton estäjien pitkäaikaishaittavaikutus, jota kuitenkin voidaan käyttää hyväksi ennenaikaisen siemensyksyn hoidossa (Althof 1995). Tratsodoni aiheuttaa joskus kivuliasta priapismia (Segraves 1988). 256 U. Lepola ja H. Koponen

3 Masennuslääkkeiden aiheuttamat seksuaaliset haitat saattavat vähentyä pitemmällä aikavälillä hoidon aikana. Niitä voidaan myös yrittää vähentää pienentämällä annosta. Parin päivän lääketaukoja on niin ikään suositeltu. Koska annosten muutokset voivat heikentää vastetta lääkitykseen, on suositeltu myös siirtymistä toiseen masennuslääkkeeseen (bupropioni, mirtatsapiini, nefatsodoni, moklobemidi). Mirtatsapiini ja nefatsodoni on mahdollista yhdistää SSRI-lääkkeisiin, ja näin salvataan 5-HT 2A -stimulaatio (Stahl 2000). Haittavaikutuksia voidaan hoitaa myös antamalla alfa 2 -adrenergisia reseptoreita estävää johimbiinia, 5-HT 2 -reseptoriantagonistia syproheptadiinia tai dopamiinivälitteiseen hermotoimintaan agonistisesti vaikuttavaa amantadiinia. Johimbiini on osoittautunut ongelmalliseksi haittavaikutustensa vuoksi. Se voi laukaista paniikkikohtauksia, lisätä ahdistuneisuutta ja aiheuttaa hikoilua, vapinaa, unihäiriöitä ja väsymystä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa myös fosfodiesteraasi-5:n estäjä sildenafiili on osoittautunut käyttökelpoiseksi myös masennuslääkitykseen liittyvien erektiohäiriöiden hoidossa (Fava ja Rankin 2002). Vaikka tutkimuksissa on saavutettu %:n vasteita seksuaalisten haittaoireiden hoidossa, ei esimerkiksi amantadiinin ja buspironin teho ole aina tullut esiin lumekontrolloiduissa tutkimuksissa. Tämä kuvaa seksuaalitoimintojen häiriöiden herkkyyttä myös lumehoidoille ja lumekontrolloitujen hoitotutkimusten tarvetta (Michelson ym. 2000). Mielialan tasaajat aiheuttavat myös seksuaalisia haittavaikutuksia. Litium yksinäänkin käytettynä aiheuttaa seksuaalisen toimintakyvyn häiriöitä, ja yhdistäminen muuhun psyykenlääkitykseen lisää ongelmia entisestään (Gharidian ym. 1992). Mielialan tasaajina käytettävillä epilepsialääkkeillä on niin ikään seksuaalisia haittavaikutuksia, ja niiden tiedetään pienentävän sukupuolihormonien pitoisuuksia (Macphee ym. 1988). Ahdistuneisuushäiriöt Myös ahdistuneisuushäiriöihin liittyy usein seksuaalisen toimintakyvyn häiriöitä (taulukko). Taulukko. Seksuaalitoiminnan häiriöiden esiintyvyys (Montejo ym. 2001). Psykiatrinen häiriö Samanaikainen seksuaalitoiminnan häiriö (%) Vakava masennustila 56 Pitkäaikainen masennus 54 Paniikkihäiriö 59 Pakko-oireinen häiriö 60 Niitä on kuitenkin tutkittu vähemmän kuin masennuksen yhteydessä esiintyviä. Kaikkiin ahdistuneisuushäiriöihin liittyy usein samanaikainen muu sairastavuus, kuten masennus, toinen ahdistuneisuushäiriö, persoonallisuushäiriö tai päihteiden liikakäyttö. Ahdistuneen potilaan seksuaalinen haluttomuus saattaa olla myös näiden häiriöiden aiheuttamaa. Toisaalta ahdistunut ihminen voi hakea seksistä läheisyyttä, turvaa ja lohdutusta. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien on usein vaikea solmia kontaktia toiseen sukupuoleen. Tässä ryhmässä on enemmän naimattomia kuin muussa väestössä. Traumaperäisessä stressireaktiossa seksuaaliset ongelmat ovat keskeisiä varsinkin jos häiriö on seurausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta tai insestistä. Insestin uhreilla kyvyttömyys tyydyttävään seksielämään voi olla pysyvää. Tytöillä, jotka joutuvat seksuaalisen väkivallan uhriksi, todennäköisyys joutua uudelleen samaan tilanteeseen kasvaa dramaattisesti (Kilpatrick ym. 1992). Naisilla väkivallan kohteeksi joutuminen ja raiskaus ovat yleisimmät traumaperäisen stressireaktion aiheuttajat (Resnick ym. 1993). Ahdistuneisuushäiriöitä hoidetaan ensisijaisesti serotoniinin takaisinoton estäjillä. Näiden aiheuttamia haittavaikutuksia on kuvattu edellä depression yhteydessä. Bentsodiatsepiinit voivat pieninä annoksia vähentää jännittyneisyyttä ja siten parantaa seksuaalitoimintoja. Pitkäaikaisessa käytössä saattaa kuitenkin ilmetä libidon, erektion, ejakulaation tai orgasmin heikkenemistä (Segraves 1988). Alpratsolaamia käyttäneistä jopa 50 % valitti Lydiardin ym. (1987) tutkimuksessa seksuaalista haluttomuutta ja orgasmikyvyttömyyttä. Seksuaalisten toimintojen häiriintyminen psykiatrisissa sairauksissa 257

4 Psykoosi Psykoosilääkkeiden käyttöön liittyviä seksuaalisia haittoja katsotaan esiintyvän noin 60 %:lla miespuolisista ja %:lla naispuolisista psykoosipotilaista. Psykoosiin voi liittyä seksuaalisia toimintahäiriöitä myös ilman psyykenlääkistystä. Aizenbergin ym. (1995) tutkimuksessa hoitamattomilla skitsofreniapotilailla esiintyi libido- ja erektiohäiriöitä merkitsevästi enemmän kuin verrokeilla (Aizenberg ym. 1995). Pitkäaikainen laitoshoito muuttaa myös seksuaalista käyttäytymistä. Laitoshoidossa potilaiden seksuaalista aktiivisuutta ei yleensä hyväksytä. Toisaalta vakava psykiatrinen häiriö aiheuttaa sosiaalista eristäytyneisyyttä ja vaikeuttaa kontaktien solmimista. Osa psykoosilääkkeistä salpaa merkittävästi tuberoinfundibulaarista dopamiinivälitteistä toimintaa, minkä takia ne voivat aiheuttaa hyperprolaktinemiaa ja sen välityksellä maidonvuotoa ja seksuaalisia toimintahäiriöitä. Lisäksi osa psykoosilääkkeiden reseptorisalpauksesta kohdistuu asetyylikoliini- ja noradrenaliinivälitteisiin hermoverkkoihin, joten seksuaalisia haittaoireita voi syntyä perifeerisemmilläkin mekanismeilla. Tämän takia myös salpauskirjoltaan hyvin erilaiset psykoosilääkkeet saattavat aiheuttaa samassa määrin seksuaalisia haittoja, kuten haloperidoli ja klotsapiini Hummerin ym. (1999) tutkimuksessa. Samassa tutkimuksessa miehillä todettiin yhteys seerumin klotsapiinipitoisuuden ja seksuaalisten haittojen välillä. Käytettäessä tavanomaisia psykoosilääkkeitä seksuaalitoimintojen häiriöt liittyvät yleensä miehillä lääkkeiden autonomiseen hermostoon kohdistuviin vaikutuksiin ja naisilla hyperprolaktinemiaan (Smith ym. 2002). Psykoosilääkkeet voivat heikentää seksuaalista halukkuutta. Tämän suhteen tutkimustulokset ovat olleet kuitenkin ristiriitaisia, ja on myös esitetty, että psykoosilääkkeet parantavat potilaiden toimintakykyä siinä määrin että normaali seksuaalinen halukkuus on mahdollista (Smith ym. 2002). Eri psykoosilääkkeiden välisiä eroja seksuaalisten haittojen aiheuttajina on tutkittu vähemmän. Smithin ym. (2002) tutkimuksessa tioksanteenit (esimerkiksi flupentiksoli) ja bentsamidit (esimerkiksi sulpiridi) aiheuttivat naisilla enemmän orgasmivaikeuksia. Miehillä orgasmivaikeudet sensijaan liittyivät fenotiatsidien (esimerkiksi klooripromatsiini) ja tioksanteenien käyttöön. Erityisesti tioridatsiini voi lisäksi aiheuttaa ejakulaatiohäiriöitä, jotka aiheutuvat siitä, että siemennesteen emissio ja virtsaputken sisimmän sulkijalihaksen supistuminen estyvät. Kummankin vaikutuksen katsotaan johtuvan adrenergisten alfareseptorien stimulaation heikentymisestä. Tällöin ejakulaatio saattaa viivästyä, olla kivulias tai retrogradinen tai jäädä kokonaan pois. Tioridatsiini voi vaimentaa myös naisen orgasmia (Segraves 1988). Toisen polven psykoosilääkkeillä on kuvattu vastaavia haittavaikutuksia kuin tavanomaisilla psykoosilääkkeillä, joskin niiden esiintyminen saattaa olla vähäisempää (Aizenberg ym. 2001). Psykiatriset häiriöt ja hyperseksuaalisuus Psykiatrisiin häiriöihin ei liity pelkästään seksuaalitoimintojen heikkenemistä vaan myös hyperseksuaalisuutta. Hyperseksuaalisuutta on tutkittu vähemmän, mutta sen esiintyvyydeksi on arvioitu jopa 5 6 %. Kyseinen ilmiö voi liittyä useisiin psykiatrisiin häiriöihin, kuten mielialahäiriöihin (erityisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisiin jaksoihin), ahdistuneisuushäiriöihin, sekä päihde- ja persoonallisuushäiriöihin (Black ym. 1997). Myös ahmimishäiriöisillä tytöillä on kuvattu poikkeavaa seksuaalista käyttäytymistä. He kärsivät usein samanaikaisesta käytös- ja hillitsemishäiriöstä, ja heitä on saatettu käyttää lapsena seksuaalisesti hyväksi. Lopuksi Seksuaalitoimintojen häiriöt ovat tavallisia. Ne ovat ongelma lähes puolessa parisuhteista (Angst 1998), mutta niistä puhutaan harvoin hoitosuhteessa. Seksuaaliset kokemukset kertyvät pitkänä ajanjaksona elämän aikana. Lapsuusiän varhaiskokemukset voivat värittää myöhempää suhtautumista seksuaalisuuteen. Aiempien kokemusten lisäksi epäonnistumisen pelot, kivut, masennus, ahdistuneisuus ja tarkkaavuus- 258 U. Lepola ja H. Koponen

5 häiriöt vaikuttavat seksuaalisuuden kokemiseen. Psykologisten tekijöiden toteamisen tulisi perustua oireiden aktiiviseen tunnistamiseen eikä pelkästään fyysisten tekijöiden pois sulkemiseen (Watson ja Davies 1997). Seksuaalinen haluttomuus on tavallisempaa naisilla, samoin kiihottumisen ja orgasmin saamisen vaikeudet. Orgasmin viivästymistä tai puuttumista esiintyy lähes puolella parisuhteessa elävissä naisista. Haluttomuutta ja kiihottumisvaikeuksia ilmenee kolmasosalla naisista. Miesten erektiovaikeudet ovat tavallisia ja ne lisääntyvät selvästi iän myötä. Ennenaikaisesta siemensyöksystä kärsii yli kolmasosa miehistä. Miesten potenssivaikeuksia on tutkittu enemmän kuin naisten orgasmin neurokemiaa ja -fysiologiaa. Psykiatrisiin häiriöihin liittyy usein seksuaalitoimintojen häiriöitä, jotka voivat oleellisesti vaikuttaa potilaan itsetuntoon ja ihmissuhteisiin. Potilaiden seksuaalinen toimintakyky tulisi kartoittaa hoidon alussa, ja sen muutoksia on seurattava hoidon aikana. Seksuaalitoimintojen häiriöiden tavallisuus tulisi ottaa esille potilasopetuksessa, koska nämä häiriöt voivat vaikuttaa kielteisesti hoitomyöntyvyyteen. Myös lääkkeiden valinta on tärkeä, koska psyykenlääkkeitä käytetään yleensä vähintään useita kuukausia ylläpitohoidossa usein vuosienkin ajan ja myös lääkityksen haittavaikutuksilla on huomattava merkitys hoitomyöntyvyyden ja elämänlaadun kannalta. Kirjallisuutta Aizenberg D, Zemishlany Z, Dorfman-Etrog P, Weizman A. Sexual dysfunction in male schizophrenic patients. J Clin Psychiatry 1995;56: Aizenberg D, Modai I, Landa A, Gil-Ad I, Wezman A. Comparison of sexual dysfunction in male schizophrenic patients maintained on treatment with classical antipsychotics versus clozapine. J Clin Psychiatry 2001;62: Althof SE. Pharmacologic treatment of rapid ejaculation. Psychiatr Clin North Am 1995;18: Angst J. Sexual problems in healthy and depressed persons. Int Clin Psychopharmacol 1998; 13(Suppl 6):S1 S4. Baldwin DS, Hawley CJ, Abed RT, ym. A multicenter double-blind comparison of nefazodone and paroxetine in the treatment of outpatients with moderate- to- severe depression. J Clin Psychiatry 1996;57(Suppl 2): Black DW, Kehrberg LLD, Flumerfelt DL, Schlosser SS. Characteristics of 36 subjects reporting compulsive sexual behavior. Am J Psychiatry 1997;154: Casper RC, Redmond E, Katz MM, ym. Somatic symptoms in primary affective disorder. Arch Gen Psychiatry 1985;42: Clayton AH. Recognition and assessment of sexual dysfunction associated with depression. J Clin Psychiatry 2001;62(Suppl 3):5 9. Fava M, Rankin M. Sexual functioning and SSRIs. J Clin Psychiatry 2002; 63(Suppl. 5):13 6. Gharidian A-M, Annable L, Belanger M-C. Lithium, bentzodiazepines and sexual dysfunction in bipolar patients. Am J Psychiatry 1992; 149: Hummer M, Kemmler G, Kurz M, Kurzhaler I, Oberbauer H, Fleischhacker WW. Sexual disturbances during clozapine and haloperidol treatment for schizophrenia. Am J Psychiatry 1999;165: Kilpatrick DG, Edmunds CN, Seymour AK. Rape in America: a report to the nation. Charleston, SC, Crime Victims Research and Treatment Center, Klinge E. Lääkkeiden aiheuttamat seksuaalitoimintojen häiriöt. Duodecim 1996;112: Lydiard RB, Howell EF, Laraia MT, Ballenger JC. Sexual side effects of alprazolam. Am J Psychiatry 1987;144: Macphee GJA, Larkin JG, Butler E, ym. Circulating hormones and pituitary responsiveness in young epileptic men receiving long-term antiepileptic medication. Epilepsia 1988;29: McGahuey CA, Gelenberg AJ, Laukes CA, ym. The Arizona Sexual Experience Scale (ASEX):reliability and validity. J Sex Marital Ther 2000;26: Michelson D, Bancroft J, Targum S, Kim Y, Tepner R. Female sexual dysfunction associated with antidepressant administration: a randomized, placebo-controlled study of pharmacologic intervention. Am J Psychiatry 2000;157: Montejo AL, Llorca G, Izquierdo JA, Rico-Villademoros F for the Spanish working group for the study of psychotropic-related sexual dysfunction. Incidence of sexual dysfunction associated with antidepressant agents: a prospective mlticenter study of 1022 outpatients. J Clin Psychiatry 2001;62(Suppl 3): Resnick H, Kimpatrick DG, Dansky B, ym. Prevalence of civilian trauma and posttraumatic dosorder in a representative sample of women. J Consult Clin Psychol 1993; 61: Segraves RT. Sexual side-effects of psychiatric drugs. Int J Psychiatry Med 1988;18: Seidman SN. Exploring the relationship between depression and erectile dysfunction in aging men. J Clin Psychiatry 2002;63(Suppl 5): Smith SM, O Keane V, Murray R. Sexual dysfunction in patients taking conventional antipsychotic medication. Br J Psychiatry 2002;181: Stahl SM. Essential psychopharmacology. Neuroscientific basis and practical applications. 2. painos. Cambridge University Press, Walker PW, Cole JO, Gardner EA, ym. Improvement in fluoxetine-associated sexual dysfunction in patients switched to bupropion. J Clin Psychiatry 1993;54: Watson JP, Davies T. ABC of mental health. Psychosexual problems. BMJ 1997;315: LEPOLA ULLA, dosentti ulla.lepola@iwn.fi HY:n psykiatrian klinikka Lapinlahdentie, Helsinki ja OY:n psykiatrian klinikka PL 5000, Oulun yliopisto KOPONEN HANNU, professori, ylilääkäri OY:n psykiatrian klinikka PL 5000, Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri, psykiatrian tulosalue Muurolan sairaala, Totontie Totonvaara 259

Miesten seksuaalihäiriöt ja niiden vaikutus parisuhteeseen.

Miesten seksuaalihäiriöt ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Miesten seksuaalihäiriöt ja niiden vaikutus parisuhteeseen. Sh (AMK), seksuaaliterapeutti Veli-Matti Piippo KSSHP Seksuaalisuus Seksuaalisuus on elämän laatutekijä, jolla on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot. Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria

Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot. Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria Pakko-oireisen häiriön biologiset hoitomuodot Prof. Hannu Koponen HY ja HUS, psykiatria Pakko-oireinen häiriö Hamiltonin ahdistuneisuusasteikko/hama Y-BOCS NIMH-OC SCALE SCL-90 depression arviointi HAMD,

Lisätiedot

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito

Psyykenlääkkeet. Masennuslääkkeet. Käypä hoito-suositus (2009) Vaikutusmekanismit. Masennuksen hoito Psyykenlääkkeet Masennuslääkkeet Pekka Rauhala 2012 Ahdistuslääkkeet Masennuslääkkeet Mielialan tasaajat Psykoosilääkkeet (Antipsykootit) Käypä hoito-suositus (2009) Masennustila Ahdistuneisuushäiriö 40-60%

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

Ikämiesten seksuaalisuus

Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Ikämiesten seksuaalisuus Turku 26.1.2012 Juhana Piha Fysiologian dosentti, Kliinisen fysiologian erikoislääkäri Kliininen seksologi (vaativa erityistaso, NACS) Seksuaalisuuden

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI

SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI Mielialahäiriöt (ICD-10) Masennustilat Yksittäinen masennusjakso Toistuva

Lisätiedot

Masennuslääkitys päivystystilanteessa. Esa Leinonen, Ulla Lepola ja Hannu Koponen

Masennuslääkitys päivystystilanteessa. Esa Leinonen, Ulla Lepola ja Hannu Koponen Päivystyspsykiatria Esa Leinonen, Ulla Lepola ja Hannu Koponen Masennuslääkityksen aloittaminen päivystystilanteissa ei yksinään riitä hoidoksi, ja se tulee kyseeseen suhteellisen harvoin. Akuutin psyykkisen

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset

Lisätiedot

Kehitysopilliselta kannalta tarkasteltuna seksuaalisuus

Kehitysopilliselta kannalta tarkasteltuna seksuaalisuus Andrologia Olavi Pelkonen Miehisyyden käsitteeseen sisältyy monenlaisia mielikuvia alkaen seksuaalisesta suorituskyvystä ja päätyen Arnold Schwarzeneggerin ulkomuotoon. Tässä katsauksessa tarkastelen lääkkeitä

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

OSA VI: YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN TOIMISTA VALMISTEITTAIN. Priapismi

OSA VI: YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN TOIMISTA VALMISTEITTAIN. Priapismi OSA VI: YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN TOIMISTA VALMISTEITTAIN VI1 EPAR-yhteenvetotaulukkojen osiot VI1.1 Yhteenvetotaulukko turvallisuustiedoista Yhteenveto turvallisuustiedoista - Priapismi -

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Rakastatko minua tänäänkin?

Rakastatko minua tänäänkin? Rakastatko minua tänäänkin? Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Lukijalle 3 Aivoverenkiertohäiriöt 4 Seksuaalisuuden monet ulottuvuudet 5 Aivoverenkiertohäiriön

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

Masennuslääkkeet. Pekka Rauhala

Masennuslääkkeet. Pekka Rauhala Masennuslääkkeet Pekka Rauhala 28.8. 2017 Psyykenlääkkeet Ahdistusneisuushäiriöiden lääkkeet Masennuslääkkeet Mielialan tasaajat Psykoosilääkkeet (Antipsykootit) Sic! 2/2016 Masennus? Tunnetila Mieliala

Lisätiedot

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas

Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva. Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireisen häiriön tunnistaminen ja kliininen kuva Tanja Svirskis LT, kliininen opettaja, HY/HYKS Peijas Pakko-oireinen häiriö (OCD) Pakkoajatukset ovat toistuvasti mieleen tunkeutuvia, epämiellyttäviä

Lisätiedot

Psykoosilääkkeet Antipsykootit

Psykoosilääkkeet Antipsykootit Psyyken sairauksista Psykoosilääkkeet Pekka Rauhala 2012 Ahdistuneisuushäiriöt sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne ahdistushäiriössä pelko suhteeton todelliseen uhkaan/vaaraan nähden

Lisätiedot

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme

Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Aivosairaudet kalleimmat kansantautimme Jyrki Korkeila Psykiatrian professori Turun Yliopisto Puheenjohtaja Suomen Aivot ry. http://www.suomenaivot.fi/ 1 Suomen Aivot ry. Finska Hjärnan rf, Finnish Brain

Lisätiedot

Haasteita ja mahdollisuuksia

Haasteita ja mahdollisuuksia Haasteita ja mahdollisuuksia Klaus Lehtinen Psykiatrian toimialuejohtaja TAYS 10.3.2010 1 Muut Liikuntaelins. Vammat Hengitys Neurologia Psykiatria Syöpä Sydän ja veris. Psykoosit Vaikeat persoonallisuushäiriöt

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015

Vanhukset ja psyykenlääkehoito. Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Vanhukset ja psyykenlääkehoito Prof. Hannu Koponen Helsinki 12.3.2015 Sidonnaisuudet Luentopalkkio: Medivir, Professio, Pfizer Advisory board: Servier, Takeda Palkkaa/palkkioita: Fimea, Valvira, Kustannus

Lisätiedot

Psykoosilääkkeet Antipsykootit. Pekka Rauhala

Psykoosilääkkeet Antipsykootit. Pekka Rauhala Psykoosilääkkeet Antipsykootit Pekka Rauhala 28.8. 2017 Mielenterveyden häiriöitä Ahdistuneisuushäiriöt sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne ahdistushäiriössä pelko suhteeton todelliseen

Lisätiedot

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti , versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Propecia (finasteridi 0,2 ja 1 mg) tabletti 25.4.2017, versio 4.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Miestyyppinen hiustenlähtö

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys

Suomalaisten mielenterveys Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen - Vinkkejä ohjaajalle - Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Raila Manninen Etelä-Suomen Sydänpiiri 2016

Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen - Vinkkejä ohjaajalle - Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Raila Manninen Etelä-Suomen Sydänpiiri 2016 Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen - Vinkkejä ohjaajalle - Sairaanhoitaja, seksuaalineuvoja Raila Manninen Etelä-Suomen Sydänpiiri 2016 Miksi ottaa seksuaalisuus puheeksi Seksuaalinen hyvinvointi on osa

Lisätiedot

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten

Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Attentin 5mg tabletti - opas reseptin kirjoittavalle lääkärille Tarkistuslista ennen lääkkeen määräämistä mahdollista web-pohjaista jakelua varten Tarkistuslista 1: ennen Attentin 5mg tablettien määräämistä

Lisätiedot

Psykoosilääkkeet Antipsykootit

Psykoosilääkkeet Antipsykootit Psyyken sairauksista Psykoosilääkkeet Pekka Rauhala 2013 Ahdistuneisuushäiriöt sisäinen jännitys, levottomuus, kauhun tai paniikin tunne ahdistushäiriössä pelko suhteeton todelliseen uhkaan/vaaraan nähden

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Masennuslääkityksen lopettamisvaiheen ongelmat. Koponen, Hannu.

Masennuslääkityksen lopettamisvaiheen ongelmat. Koponen, Hannu. https://helda.helsinki.fi Masennuslääkityksen lopettamisvaiheen ongelmat Koponen, Hannu 2017 Koponen, H, Viikki, M & Leinonen, E 2017, ' Masennuslääkityksen lopettamisvaiheen ongelmat ', Suomen lääkärilehti,

Lisätiedot

Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke?

Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke? Masentaa ja ahdistaa: terapia, korkki kiinni vai eläke? Professori Jyrki Korkeila TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykoterapeutti psykodynaaminen & kognitiivinen terapia & lyhytterapia Salminen JK 2003;58:21-1.

Lisätiedot

Erektiohäiriöt ja virtsankarkailu TIETOA MIEHELLE OIKEUS ITSETUNTOON

Erektiohäiriöt ja virtsankarkailu TIETOA MIEHELLE OIKEUS ITSETUNTOON Erektiohäiriöt ja virtsankarkailu TIETOA MIEHELLE OIKEUS ITSETUNTOON Jatkuvat erektiohäiriöt painavat omaa ja puolison mieltä. Se on raskasta. Ihan tavallinen ilmiö 50+ miehet: 60+ miehet: 70+ miehet:

Lisätiedot

SEKSITAUDIT Hiv-säätiö / Aids-tukikeskus Vaihde 0207 465 700 (ma - pe 9-16) Neuvonta ja ajanvaraus 0207 465 705 (ma - pe 10-15.30) www.aidstukikeskus.fi SEKSUAALITERVEYS Rakkaus, seksuaalisuus ja seksi

Lisätiedot

Kehitysvammaisen epilepsia oikea lääkitys hyvän hoidon edellytys

Kehitysvammaisen epilepsia oikea lääkitys hyvän hoidon edellytys Kehitysvammaisen epilepsia oikea lääkitys hyvän hoidon edellytys Seija Aaltonen, LT; psyk.el, kv-lääketieteen erityispätevyys KTO:n johtaja, johtava ylilääkäri Kehitysvammaisuuteen liittyvät erityispiirteet

Lisätiedot

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista

Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista. Ennen metyylifenidaattihoidon aloittamista Tarkistuslista 1: Metyylifenidaatin määräämistä edeltävä tarkistuslista Seuraava tarkistuslista on tarkoitettu auttamaan metyylifenidaattia sisältävän lääkkeen määräämisessä vähintään 6-vuotiaille lapsille

Lisätiedot

Mitä kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan? Miksi mielenterveyspotilaat käyttk muita useammin päihteitp

Mitä kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan? Miksi mielenterveyspotilaat käyttk muita useammin päihteitp Kaksoisdiagnoosipotilaan hoito tänäät ään Kaksoisdiagnoosi: Epidemiologiaa ja merkitys hoidon kannalta PEKKA HEINÄLÄ Päihdelääketieteen yhdistyksen vuosikokousseminaari 9.-10.2006 Aulanko Mitä kaksoisdiagnoosilla

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto

MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA. Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto MASENNUKSEN EPIDEMIOLOGIA Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Terveystieteiden tutkimusyksikkö Oulun yliopisto 1 Yleisyys Sisältö Maailmalla Suomessa Riskitekijät Sosiaaliluokka, siviilisääty

Lisätiedot

Psykoosiriskipotilaan kliininen profiili. Markus Heinimaa Psykiatrian erikoislääkäri Turun yliopisto

Psykoosiriskipotilaan kliininen profiili. Markus Heinimaa Psykiatrian erikoislääkäri Turun yliopisto Psykoosiriskipotilaan kliininen profiili Markus Heinimaa Psykiatrian erikoislääkäri Turun yliopisto Psykoosien varhaistunnistuksen uusi aalto McGorry s työryhmän Australiassa 1990- luvulla kehittämät toimintamallit

Lisätiedot

Lemilvo (aripipratsoli)

Lemilvo (aripipratsoli) Lemilvo (aripipratsoli) Terveydenhuollon ammattilainen Usein kysytyt kysymykset Aripipratsoli on tarkoitettu keskivaikean tai vaikean maniavaiheen enintään 12 viikkoa kestävään hoitoon 13-17-vuotiaille

Lisätiedot

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017

Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 Farmakologian perusteet ja neurofarmakologia (Farmis) Pekka Rauhala 2017 5 op 6 PBL tapausta Farmis Farmakodynamiikka ja Farmakokinetiikka Autonomisen hermoston farmakologia Neurologisten sairauksien hoidossa

Lisätiedot

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Juha Koivu Hasse Karlsson, ylilääkäri, VSSHP/psykiatria; prof., TY toimialajohtaja, VSSHP Psykiatria 3/27/2015 3/27/2015 3/27/2015 Aivosairauksien aiheuttamat kustannukset

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ESCITALOPRAM ORION 5 MG, 10 MG, 15 MG JA 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET JA SUUSSA HAJOAVAT TABLETIT

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ESCITALOPRAM ORION 5 MG, 10 MG, 15 MG JA 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET JA SUUSSA HAJOAVAT TABLETIT RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO ESCITALOPRAM ORION 5 MG, 10 MG, 15 MG JA 20 MG KALVOPÄÄLLYSTEISET JA SUUSSA HAJOAVAT TABLETIT ORION CORPORATION PÄIVÄMÄÄRÄ: 25.2.2016, VERSIO 2 VI.2 Julkisen

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

RARELY DOES HEAVEN CREATE A MAN WHO CAN BOTH WANT AND CAN. Fransçois René de Chateaubriand, writer

RARELY DOES HEAVEN CREATE A MAN WHO CAN BOTH WANT AND CAN. Fransçois René de Chateaubriand, writer RARELY DOES HEAVEN CREATE A MAN WHO CAN BOTH WANT AND CAN. Fransçois René de Chateaubriand, writer TRADAMIX Patentoitu kolmen tehoaineen yhdistelmä Tribulus terrestris (stimuloi testosteronituotantoa)

Lisätiedot

Fyysiset sairaudet ja mielenterveyspotilaiden kokonaishoito. Ylilääkäri Matti Holi, HYKS, Peijas/psykiatria

Fyysiset sairaudet ja mielenterveyspotilaiden kokonaishoito. Ylilääkäri Matti Holi, HYKS, Peijas/psykiatria Fyysiset sairaudet ja mielenterveyspotilaiden kokonaishoito Ylilääkäri Matti Holi, HYKS, Peijas/psykiatria Fyysisten ja psyykkisten sairauksien yhteyksistä Osa somaattisista sairauksista oirekuvaan kuuluu

Lisätiedot

Miten masennuslääke valitaan?

Miten masennuslääke valitaan? Tieteessä katsaus Hannu Koponen professori, ylilääkäri Helsingin yliopisto ja HYKS, psykiatrian toimiala Jarmo Lappalainen LL, ylilääkäri Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät

Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Vanhusten lääkehoidon ongelmakohtia Pekka Rauhala 2012 Poikkeavan lääkevasteen riskitekijät Perimä Potilaan ikä Munuaisten ja maksan toimintahäiriöt Tupakointi Alkoholin käyttö Lääkeinteraktiot Elimistön

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Psykoosien farmakologinen hoito. Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009

Psykoosien farmakologinen hoito. Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009 Psykoosien farmakologinen hoito Prof. Hannu Koponen KY, psykiatrian klinikka Kuopio 10.9.2009 Keskeinen sanoma Skitsofrenia on monimuotoinen psyykkinen sairaus, jonka ennustetta voidaan parantaa varhaisella

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

Escitalopram Lundbeck 5 mg / 10 mg / 15 mg / 20 mg tabletit

Escitalopram Lundbeck 5 mg / 10 mg / 15 mg / 20 mg tabletit Escitalopram Lundbeck 5 mg / 10 mg / 15 mg / 20 mg tabletit 1.12.2014, Versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä

Lisätiedot

Seksuaalisuus ja hyvinvointi

Seksuaalisuus ja hyvinvointi Seksuaalisuus ja hyvinvointi 2016 Kehonkuvan muutos Sairaus muuttaa minäkuvaa ja omaa kehokuvaa, vaikka muutos ei ole aina ulospäin näkyvä keho muuttuu hoitojen ja toimenpiteiden myötä leikkausarpi, tuntopuutokset,

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

PSYYKENLÄÄKKEET: Anne Sundström 11.5.2011

PSYYKENLÄÄKKEET: Anne Sundström 11.5.2011 PSYYKENLÄÄKKEET: Anne Sundström 11.5.2011 PSYYKENLÄÄKKEIDEN VAIKUTUSMEKANISMEISTA Autonominen hermosto säätelee mielen toimintoja (e.tunteet) Aistinelimet (näkö,kuulo) välittävät aistitietoa isoaivojen

Lisätiedot

Äidin lääkkeet ja imetys

Äidin lääkkeet ja imetys Taustaa Rintamaito on ideaali ravinnonlähde vastasyntyneelle lapselle Imetyksen hyödyt niin lapsen kuin äidin terveydelle, sekä äiti-lapsi suhteelle ovat kiistattomat WHO: täysimetys 6kk ikään asti, korvikkeita

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

Seksuaalisuudesta ei juuri ollut tutkittua tietoa

Seksuaalisuudesta ei juuri ollut tutkittua tietoa Seksuaalilääketiede Mitä seksuaaliterapia on? Tapani Vuola Masters ja Johnson esittelivät seksuaaliterapiatekniikan 1970-luvulla. Heidän saamansa tulokset olivat huomattavan hyviä. Myöhempi tutkimus on

Lisätiedot

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Masennus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Masennus Lataa Luettu Kuunnella E- kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Masennus Lataa ISBN: 9789516563186 Sivumäärä: 416 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.83 Mb Masennus-kirja käsittelee masennustilaan vaikuttavia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä, sairauden

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys

Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Tiedosta hyvinvointia 1 Käytösoireisten asiakkaiden/potilaiden lääkitys Harriet Finne-Soveri LT, geriatrian erikoislääkäri Terveystaloustieteen keskus CHESS Tiedosta hyvinvointia 2 Sisältö Käytösoire missä

Lisätiedot

Kannattaako skitsofreniapotilaan masennuslääkitys?

Kannattaako skitsofreniapotilaan masennuslääkitys? Viacheslav Terevnikov, Jan-Henry Stenberg ja Grigori Joffe Kannattaako skitsofreniapotilaan masennuslääkitys? Psykoosilääkitys on keskeinen skitsofrenian lääkehoito ja suurimmalla osalla potilaista tehokas

Lisätiedot

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa

NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa NEUROLOGIA-SEMINAARI: Käytösoireet muistisairauksissa Aika torstai 18.5.2017 klo 12.00 16.00 Biomedicum, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, 00290 Helsinki Järjestäjät HY neurologian koulutusohjelma, HUS Neurologian

Lisätiedot

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia Tämä opas sisältää tietoa Lariam (meflokiini) -tablettien käyttöön lääkkeellisenä profylaksiana liittyvistä haittavaikutuksista, etenkin neuropsykiatrisista

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri Sanna Blanco-Sequeiros, tulosaluejohtaja Esityksen sisältö Solja: Psykiatristen häiriöiden aiheuttama

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

Ahdistuneisuuden lääkehoito

Ahdistuneisuuden lääkehoito Lääkehoito Ahdistuneisuuden lääkehoito Esa Leinonen, Ulla Lepola ja Hannu Koponen Bentsodiatsepiinit ovat olleet vuosikymmeniä peruslääkkeitä ahdistuneiden potilaiden hoidossa. Eräissä ahdistuneisuushäiriöissä

Lisätiedot

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin Sisällys I TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ 10 1 Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen 12 Tulkinnat vaikuttavat tunteisiin Psyykkinen hyvinvointi on mielen hyvinvointia 12 13 Tunteet

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Tärkeää tietoa uudesta lääkkeestäsi

Tärkeää tietoa uudesta lääkkeestäsi Tärkeää tietoa uudesta lääkkeestäsi Tärkeää tietoa lääkehoidosta PRILIGY-valmistetta käytetään 18 64-vuotiaiden miesten ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoon. Ota PRILIGY-tabletti 1 3 tuntia ennen seksuaalista

Lisätiedot

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Valvira, terveydenhuollon

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015

Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja. käytännön sudenkuopat. Raija Kerätär 17.11.2015 Päihderiippuvaisen työkyvyn arvioinnin suositukset ja käytännön sudenkuopat Raija Kerätär 17.11.2015 www.oorninki.fi Alkoholiriippuvuuden esiintyvyys Alkoholiriippuvuus ja haitallinen käyttö 5,4% Suomessa

Lisätiedot

Naisen seksuaalisen haluttomuuden lääkkeelliset hoidot

Naisen seksuaalisen haluttomuuden lääkkeelliset hoidot Naisen seksuaalisen haluttomuuden lääkkeelliset hoidot Leena Väisälä Gynekologi, kliininen seksologi (NACS), FECSM (Fellow of the European Board of Sexual Medicine) Lääkärikeskus Aava ja Mehiläinen Helsinki

Lisätiedot

Seksi ja Seurustelu Sanasto

Seksi ja Seurustelu Sanasto Seksi ja Seurustelu Sanasto Sisältö Ystävyys ja seurustelu 3 Kehonosat 4 Seksuaalisuus 6 Seksi ja itsetyydytys 8 Turvallinen seksi ja ehkäisy 10 Seksuaalinen hyväksikäyttö 12 2 Ystävyys ja seurustelu Poikakaveri

Lisätiedot

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21.

Tampereen omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. Etelä-Pohjanmaan omaisneuvonta, n=21. Aineistot en omaisneuvonta, n=33. Jäsenkysely, n=219. Sopimusvuoren omaiskysely, n=39. n omaisneuvonta, n=21. Yhteensä 312 omaisen vastaukset Yleistä vastaajista Keski-ikä 52-57 vuotta, Sopimusvuoren aineisto

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa 4.6.2019 Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut / Mika Rautanen, oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, vs. ylilääkäri 1 PSYKIATRINEN

Lisätiedot

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry

Nikotiniriippuvuus. Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiniriippuvuus Anne Pietinalho, LKT, dos, FCCP Johtava lääkäri, Raaseporin tk Asiantuntijalääkäri, Filha ry Nikotiini On keskushermoston reseptoreita stimuloiva ja sen välittäjäaineita (asetylkoliini,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Mielenterveys ja työ missä mennään vuonna 2012? Teija Honkonen LT, psykiatrian dosentti, ylilääkäri Hallitusohjelma: Mielenterveyden ja työkyvyn edistäminen (1/2) Julkisen talouden

Lisätiedot

Mitä elämäntyytyväisyysakkunasta

Mitä elämäntyytyväisyysakkunasta Mitä elämäntyytyväisyysakkunasta avautuu? ma professori Heli Koivumaa-Honkanen Oulun yliopisto, psykiatrian klinikka Lapin sairaanhoitopiiri Depressiofoorumi 8.10.2007 Elämäntyytyväisyys elämän onnea aina

Lisätiedot

Lääkkeet muistisairauksissa

Lääkkeet muistisairauksissa Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan

Lisätiedot

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia Tämä opas sisältää tietoa Lariam (meflokiini) -tablettien käyttöön lääkkeellisenä profylaksiana liittyvistä haittavaikutuksista, etenkin neuropsykiatrisista

Lisätiedot

Aripiprazole Accord (aripipratsoli)

Aripiprazole Accord (aripipratsoli) Aripiprazole Accord (aripipratsoli) Esite terveydenhuoltohenkilöstölle Aripiprazole Accord (aripipratsoli) on tarkoitettu keskivaikean tai vaikean maniavaiheen enintään 12 viikkoa kestävään hoitoon 13

Lisätiedot

Hermoston toiminnallinen jako

Hermoston toiminnallinen jako Hermoston toiminnallinen jako Autonominen hermosto ylläpitää homeostasiaa Hypotalamus, aivosilta ja ydinjatke päävastuussa homeostaasin säätelystä Aivojen autonomiset säätelykeskukset Hypotalamus Vesitasapaino,

Lisätiedot

PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN?

PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN? PSYKIATRISTEN SAIRAUKSIEN ESIINTYVYYS SUOMESSA: SAIRASTETAANKO TÄÄLLÄ ENEMMÄN? Jouko Miettunen, Professori, Akatemiatutkija Kliinisen lääketieteen laitos, psykiatria Terveystieteiden laitos Oulun yliopisto

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot