Kansainvälinen henkilöstövaihto Granadaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälinen henkilöstövaihto Granadaan"

Transkriptio

1 2010 Kansainvälinen henkilöstövaihto Granadaan Marja Anttilainen

2 1. Kansainvälinen henkilöstövaihto Granadaan 11-12/2010 Sain tietää yllättäen pääseväni kansainväliseen vaihtoon vain paria kuukautta ennen lähtöäni. Kireä aikataulu tuotti hieman ylimääräistä säpinää perheessäni, mutta saimme lopuksi kaiken järjestymään hyvien suhteittemme avulla vierailukohteeseeni. Granadan kaupunki sijaitsee Sierra Nevadan vuoriston vieressä Etelä-Espanjassa Andalusian maakunnassa. Asukkaita on noin ja ympäröivät kylät mukaan luettuna alueella asuu lähes puoli miljoonaa ihmistä. Kaupunkina Granada on erittäin hurmaava pienine keskustoineen, mutta se pitää sisällään kaiken tarpeellisen: pienen kaupungin tunnelma ison kaupungin palveluilla. Erikoista Granadassa on se rikas kulttuurinen tausta, joka näkyy joka hetki kaupungin elämässä. Keskeltä pääkatua voi nähdä Sierra Nevadan, Alhambran ja Albaicinin. Marja Anttilainen 2 / 19

3 2. Työskentely Granadassa, Zaidinissa, Centro Juan XXIII koulussa Espanjan koulujärjestelmä poikkeaa melkoisesti Suomesta. Espanjalaisen koulujärjestelmän mukaan lapset aloittavat 3- vuotiaina esikoulun (Educación Infantil). Esiopetus kattaa lapsen ikävuodet syntymästä kuuteen vuoteen ja se on jaettu kahteen jaksoon (0 3 ja 3 6 v.). Esiopetus on vapaaehtoista, ja toisen jakson opetus on ilmaista. Kaksiosainen peruskoulu aloitetaan 6-vuotiaana (Educación Primaria vuotiaat, Educación Secundaria Obligatoria vuotiaat). Nämä muodostavat Espanjan oppivelvollisuuskoulun, joka on maksuton ja pakollinen. Tosin myös yksityiset koulut ovat yhä yleisiä Espanjassa. Joissakin yksityisissä kouluissa vanhemmat kustantavat koulumaksujen lisäksi mm. luokan lämmityskulut. Lukio (1. y 2. de Bachillerato) kestää kaksi vuotta. Koulu, Centro Juan XXIII, sijaitsee Zaidinin kaupunginosassa, rauhallisella sivukadulla. Koulu on puoleksi julkinen, puoleksi yksityinen. Koululla on katolisen kirkon tuki takanaan ja kunnan maksama osuus koulumaksusta vanhempien tulojen mukaan. Loppuosan koulumaksusta maksaa perhe. Koulussa on oppilaita kaikilta asteilta: esiopetuksen 3-vuotiaista yläkoulun 16-vuotiaisiin. Kukaan ei tuntunut tietävän koulun oppilaiden tarkkaa lukumäärää (sain joka kerran eri vastauksen), mutta oppilaita on noin Koululla on oma pakollinen koulupukunsa: pojilla siistit suorat tummat housut, valkoinen kauluspaita/poolo ja sininen neule sekä tytöillä ruudullinen hame ja sinivalkoinen yläosa. Oppilailla on koulun logolla varustettu verryttelyasu päivinä, jolloin on liikuntaa. Oppilaan on itse kustannettava koulupuku ja kaikki oppimateriaalit. Esiopetuksen ja ensimmäisen asteen oppilaat saatetaan kouluun ja kotiin. Liikenne koulujen lähellä on aamuisin ja iltapäivisin Marja Anttilainen 3 / 19

4 uskomaton. Jos koulu on vahvasti katolinen, koulupäivät aloitetaan aamurukouksella, jonka jälkeen jokaisella oppilaalla on mahdollisuus pyyntöihin, anteeksipyyntöihin tai kiitoksiin. Alakoulun koulupäivän pituus on joka päivä sama: klo Oppitunnit ovat n. 45 minuutin mittaisia ja aamupäivällä opiskellaan tehokkaasti kolmen oppitunnin verran. Työskentelytavoissa painottuvat opettajajohtoinen opetus sekä ryhmätyöskentelyt. Oppimista tuetaan perinteisin keinoin. Joidenkin oppilaiden osalta tukitoimi saattaa olla istumapaikka lähellä opettajaa, joidenkin kaukana häiriötekijästä. Osa oppilaista selvitteli yhteisiä tavoitteita kahdenkeskisin keskusteluin opettajan kanssa kesken oppitunnin oven takana. Tiukasta kurista huolimatta oppilaat innostuvat helposti liikaa. Keskustelin opettajien kanssa useaan otteeseen erilaisista työmalleista, jotka voisivat olla käytössä oppimisen tukemisessa (esim. oppilaiden ryhmittely, läksykerhot, kummitoiminta). Suomessa tukiopetusta annetaan joustavasti sitä tarvitseville. Espanjassa tukiopetusta koulussa ei järjestetä lainkaan. Jos vanhemmat eivät kykene auttamaan lastaan oppimisvaikeuksissa, he maksavat ulkopuoliselle henkilölle (yleensä opiskelijalle) tuntien pitämisestä. Taukoja päivän aikana on vain yksi. Puolen päivän aikaan vietetään välitunti, jonka kesto on puoli tuntia. Silloin oppilailla on mahdollisuus syödä kotona valmistettu pieni välipala tai ostaa se koulun pihalla sijaitsevasta kioskista. Myytävänä on lämpimistä voileivistä karkkeihin ja kaikkea siltä väliltä. Opettajat käyvät kioskin yhteydessä olevassa sisäkahvilassa, jossa he nauttivat teetä tai kahvia kera paahdetun leivän. Joidenkin lasten koululounas saattaa olla karkkipussi. Vain torstaisin oppilaiden syömistä kontrolloidaan, silloin kaikki syövät hedelmiä. Marja Anttilainen 4 / 19

5 Välitunnin jälkeen koulupäivä jatkuu vielä kahden oppitunnin verran. Oma luokkani on 5c-kurssin luokka, oppilaita luokassa on 26. Oppilaat opiskelevat viikoittain espanjan kieltä ja kirjallisuutta, matematiikkaa, englantia, luonnontieteitä, uskontoa, musiikkia, liikuntaa, kuvataidetta ja sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Opetin luokalleni espanjaa, englantia, kuvataiteita/käsityöaskartelua ja matematiikkaa. Andalusiassa oppikirjoja kierrätetään suomalaiseen tapaan. Koska kirjat ovat kierrätettäviä, vihkotyötä tehdään joka aineessa. Koulussa on pieni sisäliikuntatila, joten sateen sattuessa liikuntatunti saatetaan perua. Ulkoliikunta on lähinnä pihalla juoksemista ja aikojen ottamista. Oppilaat pelaavat myös pallopelejä - erityisesti silloin, kun koululla oli harjoittelijaopettaja. Hän osallistui myös leikkeihin lasten kanssa. Luokan opettajan yhtenä metodina on mandalakuvien värittely/mietiskely omassa luokassaan. Maanantaiaamut alkavat piirustuskuvien värittelyllä ja rauhallisen musiikin kuuntelulla. Oppilaat tekevät mietiskelyharjoituksia matematiikan tunneilla. Opettaja kiinnittää erityistä huomiota myös lasten sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Marja Anttilainen 5 / 19

6 Useat maakunnat ovat mukana kehittämässä oppilaiden tietoteknisiä valmiuksia; monet koulut ovat hankkineet oppilailleen omat kannettavat tietokoneet. Myös omassa koulussani viidennen kurssin oppilaat saivat omansa! Tosin opettajien tietotaito seuraa jäljessä. Esittelin opettajille Pedanetin mahdollisuuksia, mm. vihkotyön korjaamisen vähentämiseksi. Kouluvierailuni osui juuri kiireisimpään vuodenaikaan: opettajat pitivät kokeita ja miettivät oppilasarviointia, ja samalla muun koulutyön ohella valmistauduttiin joulujuhlaan ja harjoiteltiin lauluja joululaulajaisiin. Oppilaat eivät tehneet itsearviointeja missään oppiaineessa, käsite itsearviointi oli opettajille lähes tuntematon. Niinpä suunnittelimme viidennen luokkien opettajien kanssa erilaisia kaavakkeita mm. englannin kielen itsearviointia varten. Tämän idean muutkin opettajat ottivat mielenkiinnolla vastaan. Opettajille on varattu oma tila, mutta sitä ei käyttänyt kukaan ajanpuutteen takia. Puolen tunnin välitunti menee käytännön asioiden järjestelyissä, välituntivalvonnassa tai kahvilassa pistäytyessä. Työkulttuuri on todella korkea. Opettajien työpäivät ovat yhtä pitkiä kuin Suomessa. Opettajien työskentelytapoihin kuuluu tavata oppilaiden vanhempia heti työpäivän alussa tai sen päätyttyä. Toisaalta opettajat saattavat hoitaa ns. juoksevia asioita kesken oppitunnin. Tämä aiheuttaa luokassa oppilaille hengähdystauon, jota he käyttävät hyödykseen. Aikaa oppitunneista kuluu paljon oppilaiden rauhoitteluun ja keskusteluun asiallisesta käyttäytymisestä sekä merkintöjen tekemiseen. Opettajilla on tarkat muistiinpanot jokaisen oppilaan osaamisesta ja menestymisestä eri oppiaineissa. Muistiinpanojen tekemiseen kului yllättävän paljon aikaa. Oppilaat ovat valitettavasti eriarvoisessa asemassa: joitakin saatetaan suosia esim. heidän perheensä sosiaalisen aseman takia. Työpaikalla oli tärkeää esitellä vieraat muulle koulun henkilökunnalle. Tämä tapa tuntui ihanan ihmisläheiselle! Sen Marja Anttilainen 6 / 19

7 jälkeen, kun on esitelty, voidaan rupatella ja keskustella kaiken kiireenkin keskellä niitä näitä. 3. Kieltenopetus Niissä maakunnissa, joissa on toinen virallinen kieli, opetusohjelmaan kuuluu espanjan lisäksi tämän kielen ja kielialueen kirjallisuuden opiskelu. Oppilaan on myös mahdollista valita pääasialliseksi opetuskieleksi maakunnan kieli. Alakoulun opetusohjelmaan kuuluu myös vähintään yhden vieraan kielen opiskelu, joka aloitetaan ensimmäisen jakson aikana. Yleensä espanjalaislapset opiskelevat ensimmäisenä vieraana kielenään englantia. Kolmannen jakson aikana on mahdollista aloittaa myös toisen vieraan kielen opiskelu, mutta tähän ei velvoiteta. Useimmiten toinen vieras kieli on ranska. Heikkous suomalaiseen koulutusjärjestelmään verrattuna on kielenopetuksen alhainen taso. Oli yllättävää huomata, kuinka heikko opetusta antavien kieltenopettajien oma kielitaito olikaan! Opetus on vahvasti kielioppipainotteista, entistä opittua kerrataan moneen otteeseen. Osalla oppilaista on suuria vaikeuksia ääntämisen kanssa. Opetuskieli on lähinnä espanja. Opittua kontrolloidaan lähes joka tunti: opettajalla on tarkka kirjanpito asioista, hallitseeko oppilas opitun aineksen. Oppitunneista kului paljon aikaa merkintöjen tekemiseen. 4. Tulevaisuuden näkymiä: kaksikielisyys kouluissa? Ensimmäisellä työviikolla pääsin seuraamaan mielenkiintoista opettajakokousta: kaksi mieshenkilöä tuli kertomaan, kuinka kouluista on tulossa kaksikielisiä. Andalusiassa alettaisiin opettaa liikuntaa ja luonnontieteitä englanniksi. Marja Anttilainen 7 / 19

8 Perusteluna kaksikielisyydelle oli mm. se, että kielitaidon katsotaan olevan tärkeä edellytys kansainvälistymiselle. Kokouksessa käytettiin monta äänekästä puheenvuoroa. Yleinen asenne opettajien keskuudessa oli se, että riittää, kun opettaja sanoo luokkaan tullessaan tervehdyksen englanniksi sekä opettaa oppilaille muutaman perusfraasin. Englannin kielen taito varsinkin vanhemmilla opettajilla on erittäin huono. Opettajien mielipide oli, että myöhemmät sukupolvet tulevat muuttamaan kaiken! Heillä ei yksinkertaisesti ole riittäviä aikavoimavaroja opetella uutta kieltä. Opettajat esittivät kokouksessa mielenkiintoisen kysymyksen: kuinka on ajateltu opettajien mahdollinen kielikoulutus? Siihen oli yksinkertainen vastaus: jokainen huolehtii koulutuksen omalla ajallaan ja kustannuksellaan. Keskustelin kaksikielisyydestä myös oppilaiden vanhempien kanssa. Vanhemmat toivovat, että kielten opettamisen nivominen muihin oppiaineisiin kehittäisi heidän lastensa vieraitten kielten taitoja. Tämän lisäksi he mainitsivat, että kaksikielisyys saattaisi laajentaa lasten maailmankatsomusta ja rohkaista heitä lähestymään muita kulttuureja avoimemmin kuin muuten. Vanhemmilla oli näkemys, että tämä menetelmä olisi koulujen modernisoimiseksi nykyaikaa varten. Marja Anttilainen 8 / 19

9 5. Vierailut Oleskeluni aikana vierailin erityiskoulussa, Escuela Hogar Ciudad de los Niños sekä päiväkodissa Centro de Educación Infantil Mirador de la Vega. Erityiskoulussa oli oppilaita kaikilta kouluasteilta. Oppilailla on erilaisia ongelmia: kielen oppimisen ongelmista (mm. maahanmuuttajat) huumeisiin ja kaikkea siltä väliltä. Koulussa on kodinomainen tunnelma ja koulun piha on erinomainen esimerkki tästä, pihalla olevat eläimet tuovat omaleimaisen kuvan koulusta. Koulu antaa opetusmateriaalin oppilaille. Koulussa on myös erilaisia työpajoja mm. autokorjaamo, parturi-kampaamo yläkoulun oppilaille eli yläkoulu valmistaa oppilasta jatko-opintoja ja työelämää varten. Koululla on myös mahdollisuus asumiseen, koska osa oppilaista ei pysty asumaan kotonaan. Oppivelvollisuus kestää Espanjassa 16- vuotiaaksi saakka, mutta peruskoulussa saa opiskella 18-vuotiaaksi asti. Päiväkotivierailun tein läheiseen kylään. Paikkana tämä päiväkoti on edelläkävijä, koska se on uusi ja moderni. Päiväkodin lapset ovat iältään 4 kk - 3 v. Meikäläisittäin ryhmäkoot ovat suuria. Vauvojen ryhmässä lapsia oli kymmenen, mutta muissa ryhmissä n. parikymmentä lasta. Opettajia on vain yksi ryhmää kohden. Ruokailu- ja vaippojenvaihtoaika sujui rutiinilla, mutta ei tarvittu yhtään ylimääräistä tekijää, kun konsepti oli sekaisin. Marja Anttilainen 9 / 19

10 Näiden lisäksi vierailin Granadan yliopistolla vieden esitteitä ja esitellen yhdelle opettajaksi opiskelevalle ryhmälle Suomen opetusjärjestelmää ja Jyväskylän kaupunkia. 6. Ruokakulttuuri Espanjalaiselle ruokakulttuurille, kuten muullekin espanjalaiselle kulttuurille tyypillisintä ovat suuret alueelliset vaihtelut. Jokaisella maakunnalla on omat tyypilliset perinneruokansa, ja jopa käytetyt ainekset saattavat erota suuresti toisistaan alueesta riippuen. Yhteistä espanjalaiselle ruokakulttuurille ovat oikeastaan vain viini, erilaiset juustot ja leikkeleet sekä oliiviöljy. Yhteisenä piirteenä voidaan myös pitää sitä, että Espanjassa ruokailu ei ole vain syömistä varten, vaan se on tärkeä ystävien tai perheenjäsenten kokoontumis- ja seurusteluhetki. Ruokailuajat vaihtelevat suomalaiseen ruokailutapaan paljon. Aamupalaksi saatetaan nauttia jotain makeaa, paahtoleipää marmeladilla, kahvia tai teetä. Lounas syödään kahden tai kolmen aikaan ja se on runsas, jälkiruokaa unohtamatta. Marja Anttilainen 10 / 19

11 Siestan jälkeen aletaan jo miettiä illallista, jonka aika on yhdeksän tai kymmenen aikaan, ja illallispöydässä istutaan pitkään nauttien alkupaloja, pääruokaa ja makeaa tai vaihtoehtoisesti cavaa, paikallista kuohuviiniä. Andalusialaiselle keittiölle tyypillistä ovat erityisesti maurien ajalta peräisin olevat arabivaikutteet. Näihin kuuluvat mm. runsas riisin ja sitruunan sekä kuminan ja sahramin käyttö. Jälkiruoissa arabilaisvaikutteita edustavat erilaiset mantelikeksit (mantecados). Andalusiasta peräisin on myös sittemmin koko Espanjan alueelle levinnyt gazpacho eli kylmä, tomaatti- ja valkosipulipohjainen vihanneskeitto, jota nautitaan erityisesti kesän kuumimpina hetkinä. Toinen tyypillinen andalusialaiskeitto on cachorreña, jossa käytetään mm. paprikaa, valkosipulia, etikkaa sekä appelsiinia. Appelsiini onkin oliiviöljyn ohella yksi tärkeimpiä Andalusian alueen vientituotteita. Jälkiruoista tyypillisimpiä ovat erilaisten arabialaisesta keittiöstä alkujaan peräisin olevien keksien lisäksi myös hedelmät, erityisesti sitrushedelmät, (granaatti-)omenat, päärynät ja viikunat. Marja Anttilainen 11 / 19

12 Oleskeluni aikaan juhlimme kolme päivää: perustuslain päivä (Diá de la Constitución) sekä synnittömän sikiämisen päivä (Inmaculada Concepción). Espanjalaisten tapa ottaa juhlasta kaikki irti on ihailtava! Viiden päivän vapaan aikana ihmiset nauttivat elämästään huonoista keleistä huolimatta. Joku totesikin osuvasti, että aurinko saa meidät iloisiksi, pilvipäivä surulliseksi ja sateet hermostuneiksi. Hermostuneisuutta ei kuitenkaan ollut havaittavissa viiden lomapäivän aikana. Espanjalaisten juomakulttuuri ei ole humaltumista varten, vaan huvittelua varten. Granadassa sitäpaitsi tapakset ovat niin runsaita, että humaltumisen vaaraa ei ole! 7. Tapas-kulttuuri Marja Anttilainen 12 / 19

13 Koko Espanjaan on levinnyt ns. tapas-kulttuuri eli erilaisten pikkunaposteltavien nauttiminen on andalusialaista alkuperää. Sana tapa tarkoittaa kantta, peitettä tai suojusta. Andalusiassa kannattaa kokeilla paikallisten ylpeyttä serranokinkkua, jamón serranoa, joka tarjoillaan hyvin ohuiksi siivuiksi leikattuna. Toinen Andalusian ylpeys ovat oliivit, joita tarjoillaan monin eri muunnoksin. Jokaisen makuun löytyy erimakuisia oliiveja. Vaihtoehtoina on mm. oliivit yrtti-ja valkosipuliliemessä sekä anjovistäytteellä. Andalusia on kuuluisa kalaruuistaan ja tapasbaarit ovat oivallisia paikkoja kokeilla erilaisia merenherkkuja. Friteeratut anjovikset ja mustekalarenkaat saavat veden herahtamaan kenen tahansa kielelle. Tapakset ovat Andalusian ylpeys. Granadassa ne ovat suussa sulavia, ja mikä parasta, ostaessasi juoman, jopa ilmaisia! Marja Anttilainen 13 / 19

14 8. Arjen haasteita Kansainvälistyminen ei onnistu ilman hyvää kielitaitoa ja vieraiden kulttuurien tuntemusta. Kansainvälistymisen perustaidoiksi määritellään kielitaito, vuorovaikutustaidot ja kulttuurien tuntemus. Kielitaito on väline tutustua vieraan maan arkeen, sen ihmisiin ja kulttuuriin. Granadassa hyvin harva puhuu sujuvasti englantia, joten espanjan kielen taito on kullanarvoinen. Ilman hyvää espanjan kielen taitoa en olisi pärjännyt koulussa. Puhuin koulussa koko ajan espanjaa (paitsi englannin tunneilla) ja yksi vaihtoon asettamistani tavoitteista liittyi kielitaidon lisäämiseen. Työ vieraalla kielellä sujui mielestäni hyvin; pitää uskaltaa puhua takertumatta kielioppiknoppeihin. Toisinaan huomasin tekeväni virheitä, mutta se ei haitannut, koska tein itseni ymmärretyksi. Oman lisänsä kielen moninaisuuteen antoi paikallinen andalusialainen murre: puhutaan pehmeästi, myös ilman lopun s- kirjaimia (esim. gracias>gracia, dos euros>do euro). Tähän tottuminen vei oman aikansa, mutta kielellä on tapana tarttua, joten tuon mukanani uuden murteen! Vaihdolle asettamani tavoitteet kielitaidon ja kulttuurin tuntemuksen lisäämiseksi toteutuivat hyvin. Kolmessa kuukaudessa kielitaidolle asettamani tavoite olisi voinut olla erinomainen, murteestakin huolimatta. Aurinko ei aina paista Espanjassakaan, sateisiin ja koleuteen on varauduttava: sateenvarjo, villasukat ja lämmin villaneule olivat tarpeen! Kylmästä säästä huolimatta espanjalaiset pukeutuvat todella niukasti ja sitten he tärisevät kylmästä. Kiinnitin huomiota myös pienten lasten pukeutumiseen: vähän vaatetta, ei käsineitä tai Marja Anttilainen 14 / 19

15 päähinettä ja auringon pilkahdettua vaatteita vähennetään. Espanjassa lupaukset on todellakin tehty rikottaviksi ja aikakäsite on liukuva, vaaditaan kärsivällisyyttä! Sovitusta tapaamisesta saatetaan myöhästyä vartista kahteen tuntiin. Tämä elämänasenne opitaan jo nuorena. Espanjalaiset ovat tottuneet käyttämään mañana-sanaa, odottamaan. Ennen vaihtoon lähtöäni yhteydenpito kouluun, sopiminen aikatauluista oli lähes mahdotonta. Tähän löytyi myöhemmin selitys. Silti minua oli odotettu: luokkani oppilaat olivat opiskelleet asioita Suomesta, minua odotti taulu täynnä Suomen ja Espanjan lippuja, Suomen kartta sekä tietoja Suomesta. Aikatauluista sopiminen kävi kätevästi ystäväni ja yhteyshenkilöni kautta. Hän järjesti tapaamiset ennen kouluvierailuja, joten minun oli erittäin helppo saapua paikalle. Ihmiset andalusiassa ovat todella sympaattisia ja vieraanvaraisia. Ystäväni paneutuivat järjestämään minulle ikimuistettavan kuukauden, jotta ammatillinen hyöty olisi mahdollisimman tehokas. Marja Anttilainen 15 / 19

16 He hyödyntivät kaikki suhteensa järjestellessään työpaikkaani ja vierailukohteita. Ihmisten huomioiminen ja ystävällisyys näyttävät olevan sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Espanjassa on yksi keskeinen periaate, vanhempien ihmisten arvostaminen ja huomioiminen. Esimerkiksi busseissa nuoret ihmiset kunnioittivat vanhempia antamalla heille istumapaikan. Olosuhteisiin tutustuminen ulkomailla antaa hyvän vertailupohjan sille, miten hyvin asiat meillä ovatkaan! esim. - oppilaiden samanarvoisuus - lasten kouluruokailu - pienemmät ryhmäkoot - monipuoliset opetusmenetelmät - oppimisen tukitoimet yleis- ja erityisopetuksen keinoin. Vaihdoimme ajatuksia ja ideoita opettajien kanssa ja jatkamme yhteydenpitoa. Myös oppilaat työllistyvät kirjeenvaihdon merkeissä. Haluaisin olla pedantimpi oppilaiden oppimistulosten kirjaamisessa muistiin. 9. Ajatuksia vaihdosta Kuukausi Granadassa ja matkailu sen lähialueilla oli kokemus, joka opetti minulle paljon espanjalaisesta kulttuurista sekä elämästä ja yhteiskunnasta yleensäkin. Tämä aika antoi minulle ainutkertaisten kokemusten kautta, kiitos perheeni ja ystävieni, mittaamattoman arvokkaita elämän oppitunteja espanjalaisesta kulttuurista. Tällaisella matkalla saa etäisyyttä niihin asioihin, joita on tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä esim. perhe-elämä, parisuhde, ystävät ja säännöllinen palkkatulo. Ihmiset voivat olla onnellisia riippumatta taloudellisesta tilanteestaan. Kuukauden matkallani Marja Anttilainen 16 / 19

17 minulle tuli entistä selvemmäksi, ettei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää onnellista elämää. Mielestäni kansainvälinen vaihto on mitä oivallisin tapa tavoittaa vieraasta kulttuurista niitä puolia, jotka muokkaavat rakentavasti aikaisempia käsityksiämme kyseisestä kulttuurista. Hyvien ystävien, unohtumattomien hetkien ja erityisesti keskustelujen kautta tämän kaltaisessa tapahtumassa on kyse ennen kaikkea elämän kokemuksesta, jonka arvo oman identiteetin, menneisyyden jäsentämisen sekä tulevaisuuden, yksilöllisten ja yhteisöllisten haasteiden kannalta on äärimmäisen suuri. Matkailu avartaa - vai miten se menikään? VINKKEJÄ LÄHTÖÖN: - kotiasiat kunnossa - yhteyshenkilö, luotettava kontakti, jonka puoleen voi kääntyä - paikallista kieltä osattava niin hyvin, että selviää työtehtävistään ja arjen haasteista, etenkin yllättävistä - kielitaidon herättely, kulttuuriin tutustuminen ennakkoon - matkustamiseen varattava riittävästi aikaa - elämisen viitekehys kunnossa (mm. majoitus, nettiyhteys, prepaid-liittymä) - huolellinen valmistautuminen etukäteen (mm. omat valokuvat, vierailukohteiden suunnittelu, varmuuskopiot muistitikuista) - loppuraportin kirjoittaminen kannattaa aloittaa jo vaihdon aikana Queridos amigos y amigas: En primer lugar quiero dar las gracias a mi familia, a mi marido y a mi hijo, sin ellos no hubiera sido posible trabajar en Granada. Ellos me han apoyado en todo momento, siempre mostrándome su bienestar con palabras de confianza. Soy consciente de que siempre Marja Anttilainen 17 / 19

18 han querido lo mejor para mi, siendo esta aventura un hecho muy importante profesionalmente que repercutirá de manera significativa en mi futura progresión social y laboral. Ahora me gustaría dar las gracias a mis amigas Jessyka y Cristina. Jessyka, ha facilitado realizar el sueño de mi vida, como es el de trabajar en el extranjero. Además me gustaría expresar el sentimiento que han despertado en nuestra relación de amistad, ya que todo esto nos ha unido aún más, llevándome a Finlandia lo mejor de ellas, su amistad y cariño. Para ellas siempre seré su madre Finlandesa y para mi mis hijas! En ellas he percibido una gran ilusión por la educación y la enseñanza, tal y como yo lo hacía con su edad. Espero poderles podido transmitir lo positivo y bonito que este campo laboral, para que puedan, en un futuro, realizar sus sueños, tal y como yo, poco a poco he ido consiguiendo. Como dicen en España: La fe mueve montañas!. También quisiera dar las gracias a Mari Carmen, para mí es una profesora estupenda, de la que he aprendido muchas cosas sobre la enseñanza de su país. Ella tiene una metodología con la que hace que su alumnado esté dispuesto a aprender. Gracias a la convivencia que he tenido con ella, he podido percibir la similitud de nuestro espíritu por la naturaleza, a ella le encantan los países nórdicos y por ello, siempre será bienvenida a Jyväskylä, Finlandia, donde podremos hacer rutas en bici, recoger setas y bayas del bosque... Para el alumnado de 5ºC me gustaría darles un consejo: lo que puedes hacer hoy no lo dejes para mañana. También voy a dar las gracias a Doña Satu Heikkinen, coordinadora de relaciones internacionales del Ayuntamiento de Jyväskylä, por Marja Anttilainen 18 / 19

19 sus consejos y ayuda. A mis compañeros de trabajo, especialmente Doña Marjukka Lapiolahti, Doña Kristiina Nikulahti y al director Don Markku Suortamo. Y con mucho cariño a mis alumnos de 2ºB, espero que los ratones se hayan divertido, mientras la gata estaba ausente. Marja Anttilainen 19 / 19

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

VERBIHARJOITUS I. 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi.

VERBIHARJOITUS I. 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi. VERBIHARJOITUS I 1. Kirjoita verbi suomeksi ja vastaa kysymyksiin espanjaksi. 1. Qué tal estás? 2. bien, gracias. 3. Dónde estás por las mañanas? 4. en el colegio. Mitä kahta asiaa voidaan ilmaista ESTAR-verbillä?

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu

Monikulttuurinen kouluyhteisö. Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Monikulttuurinen kouluyhteisö Satu Kekki Perusopetuksen rehtori Turun normaalikoulu Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2) L2 Kulttuuristen merkitysten tunnistaminen, arvostaminen Oman kulttuuri-identiteetin

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Me gustaría matricularme en la universidad. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Me gustaría matricularme en la universidad. Me quiero matricular. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan

Lisätiedot

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ LASTEN KOULUTUS on olemassa yksityisiä päiväkoteja, mutta enemmistö

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet

liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Korkeakoulujen kansainvälinen liikkuvuus ja kielitaitotarpeet Kv-kevätpäivät, Vaasa 10.5.2017 Riitta Pyykkö Sisältö Kielivarannon monipuolisuus ja kielitaitotarpeet -selvityshanke Kielivaranto: mikä siihen

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014

Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014 Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin

Lisätiedot

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELENOPPIMISEN OSA-ALUEITA: 1.KUULLUN YMMÄRTÄMINEN 2.PUHUMINEN ENGLANTI 1-2 KURSSIEN ARVIOINNIN KOHTEET: 1. Tiedonhankinta

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä LAAJAVUOREN KOULUN SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä EUROOPPALAINEN VIITEKEHYS LÄHTÖKOHTANA Kieli on ajattelun,

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015

Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015 Lahden englanninkielisten luokkien (0 9) toimintaperiaatteet Tiirismaan koulussa lukuvuonna 2014 2015 Tiedote vanhemmille Lahden englanninkieliset luokat 0-9 Lahden englanninkieliset luokat toimivat Tiirismaan

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat

E-oppimateriaalit. Opinaika vs. CD-verkko-ohjelmat Nokian N8 puhelimessa Uutta Toimii netin kautta, ei ohjelmien asennuksia eikä ylläpitoa, koulun lisäksi käytettävissä myös kotona ja muualla 24/7, lisäksi muita opiskelua helpottavia verkko-opetuksen mahdollistavia

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN

Lisätiedot

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20

Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka. Kevätlukukausi 20 1 Arviointi- ja palautekeskustelu.luokka Kevätlukukausi 20 Oppilaan nimi Tämä vihkonen on osa arviointikeskustelua, joka käydään oppilaan, huoltajien ja oman luokanopettajan välillä. Mukana voi olla myös

Lisätiedot

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki

Äidinkielen tukeminen. varhaiskasvatuksessa. Taru Venho. Espoon kaupunki Äidinkielen tukeminen varhaiskasvatuksessa Taru Venho Suomi toisena kielenä -lastentarhanop. Espoon kaupunki Äidinkieli voidaan Nissilän, Martinin, Vaaralan ja Kuukan (2006) mukaan määritellä neljällä

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

Perusopetuksen kieliohjelma

Perusopetuksen kieliohjelma Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Tiina Pilbacka-Rönkä Valteri, Mikael 2.5.2017 Tiina Pilbacka-Rönkä PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä erityisopettaja Sari Granroth-Nalkki englannin ja saksankielen lehtori Kaisa Alila Kilpisen yhtenäiskoulu,

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa Kaisa Rontu Moni tuntee kotoutumiskoulutuksen, mutta kuinka moni tietää, miten turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa opiskelevat? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Antti Ekonoja

Antti Ekonoja Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Kurssin yleisten asioiden läpikäynti Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

VAIHTOEHTO. -välitunti. kouluun päiväkotiin kotiin X X X. NEPSY-hanke. Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana

VAIHTOEHTO. -välitunti. kouluun päiväkotiin kotiin X X X. NEPSY-hanke. Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana VAIHTOEHTO -välitunti X X X kouluun päiväkotiin kotiin NEPSY-hanke NEPTUNUS Kumppanuus lasten ja nuorten mielenterveystyön palvelurakenteen perustana 11 1 10 12 2 9 3 8 7 6 4 5 Monien lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Äidinkieli oppimisen perusta ja yhdysside Monella Lundin kunnan nuorella on muu äidinkieli kuin

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa?

Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Perusopetuksen kehittäminen/ kysely huoltajille ja henkilökunnalle Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt

Lisätiedot

Natiivi apuna kielten opetuksessa

Natiivi apuna kielten opetuksessa Natiivi apuna kielten opetuksessa Seija Blomberg Oulun yliopisto Kajaanin normaalikoulu Cordula Tröster-Blomberg Musiikkileikkikoulu Laulava Lohikäärme Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsingissä

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielitaito on avain moneen Kielen opiskelusta ja kielitaidosta Vieraiden kielten opiskelu on tehokkainta, kun opiskelu aloitetaan varhain. Vieraisiin kieliin tutustuminen

Lisätiedot

Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote

Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta. Tiedote Ensimmäisen vieraan kielen (A1-kieli) tuntijakomuutoksesta Tiedote 15.4.2019 14.4.2019 1 Kaikki varhentavat 2020 Kielenopetus uudistuu kieliä pienestä pitäen Ulla Verkaman esityksen (Kalajoki 4.4.2019)

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva VALINTAOPAS VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA kuva VAPAAEHTOISEN SAKSAN KIELEN OPISKELU Huittisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 2.4.-1.6.2012 Päiväkoti Huvikumpu, Oulu Jokilaakojen koulutuskuntayhtymä Oulaisten ammattiopisto/ sosiaali- ja terveysala Jukka Tervola Sisällysluettelo 1. Yhteenveto.. 3 2. Taustatiedot

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Lapsi- ja kouluasioiden hallinto vastaa esikoulusta, pedagogisesta hoidosta, vapaa-ajankodista, peruskoulusta, lukiosta, erityiskoulusta ja kulttuurikoulusta. Kun

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset espanja-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset espanja-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Felicitaciones. Les deseamos a ambos toda la felicidad del mundo. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Felicitaciones y los mejores

Lisätiedot

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA VALKEAKOSKEN TIETOTIEN AIKUISLUKIO Tietotie 3, PL 43 37601 Valkeakoski Opinto-ohjaaja p. 040 335 6253 aikuislukio@valkeakoski.fi www.valkeakoski.fi/aikuislukio OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA Ilmoittaudu

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Erasmus+ Online Linguistic Support

Erasmus+ Online Linguistic Support Erasmus+ Online Linguistic Support Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! Erasmus+ avartaa ja voi muuttaa koko elämän Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot