Valinnaisopas Lukuvuosi
|
|
- Aarno Laakso
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valinnaisopas Lukuvuosi luokka
2 Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia, vieraita kieliä sekä tietotekniikkaan liittyviä aineita. Jokaisen oppilaan on valittava tietty määrä valinnaisia aineita. Valinnaisaineiden opiskelu antaa oppilaalle mahdollisuuden opiskella häntä itseään kiinnostavia aineita. Valinnaiset aineet tuovat koulutyöhön lisää vaihtelua, iloa ja virkistystä. Valinnaisaineet voivat vaihdella vuosittain ja niiden toteuttamisesta päätetään koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Keväällä tehdyt kurssivalinnat pyritään toteuttamaan mikäli mahdollista. Toteutukseen vaikuttavat mm. eri kursseja toivoneiden oppilaiden määrät, käytettävissä olevat opetustilat ja opettajakunnassa tapahtuvat muutokset. Valinnaiskurssien opetusryhmässä on noin oppilasta. Hyvät arvosanat voivat parantaa oppilaan pääsymahdollisuuksia joihinkin oppilaitoksiin ja niistä voi olla hyötyä oppilaan arvioidessa omaa ammatillista soveltuvuuttaan tietyille aloille. Valinnaisaineet eivät millään tavoin sulje pois mitään jatkokoulutusvaihtoehtoja. 7.-luokkien valinnaiset Lyhyen valinnaiskurssin laajuus on 1 vvt ja se arvioidaan sanallisesti hyväksytty/hylätty. Mikäli sanallisesti arvioitava lyhyt valinnaiskurssi katsotaan jonkin oppiaineen syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa kyseisen oppiaineen päättöarvosanaa. Korottamispyrkimyksestä tulee sopia etukäteen opettajan kanssa. Seitsemännelle luokalle oppilas valitsee kaksi lyhyttä valinnaiskurssia. Ohjeita valinnaiskurssin valintaan - Valinnaisaineiden valinnan lähtökohtana tulisi olla oppilaan omat harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja kiinnostus valittavan aineen opiskeluun. - Kiinnitä huomiota myös siihen, että seitsemännellä luokalla oppiaineiden tuntijako on erilainen kuin alakoulussa. - Valinnan pitäisi perustua oppilaan itsenäiseen harkintaan yhdessä huoltajan kanssa. - Valinnaisaineita ei voi vaihtaa ilman erittäin perusteltua syytä. 2
3 - Valinnaisaineryhmiä muodostettaessa ei voida huomioida kaveritoiveita. Tuntijako 7.luokalla vvt Äidinkieli ja kirjallisuus 3 Englanti 2 Ruotsi 2 Matematiikka 3 Biologia ja maantieto 2 Fysiikka ja kemia 2 Terveystieto 1 Uskonto/elämänkatsomustieto 1 Historia 1 Musiikki 1 Kuvataide 2 Käsityö 2 Kotitalous 3 Liikunta 3 Oppilaanohjaus 0,5 Valinnaiset aineet 2 Yhteensä 30,5 3
4 7. luokan lyhyiden valinnaisten esittelyt URHEA (Liikunta) Urhea-akatemian kanssa tehdyn sopimuksen mukainen kurssi. Kurssi on urheiluvalmennusta, jossa keskitytään ominaisuusharjoitteluun, kuten kehonhallintaan, liikkuvuutteen ja liikkumistaitoihin. URHEA-oppilaat osallistuvat tälle valinnaiskurssille. Muut oppilaat voivat valita kurssin ja he pääsevät mukaan, mikäli kurssilla on tilaa. TVT oppimisen tukena (Tieto- ja viestintätekniikka) Kurssilla harjoitellaan erilaisten oppimista tukevien ohjelmien käyttöä, harjoitellaan kirjoittamaan kymmensormijärjestelmällä sekä varmennetaan graafisia koodaustaitoja. Kurssilla ei voi korottaa minkään oppiaineen arvosanaa. Poplaulukurssi (Musiikki) Lauletaan populaarimusiikkia laidasta laitaan. Harjoitellaan mikkilaulua. Harjoitellaan stemmalaulua. Vapaa säestys (Musiikki) Harjoitellaan laulujen säestämistä kitaralla tai pianolla. Tutustutaan sointumerkintöihin, kuvionuotteihin ja tabulatuureihin. Toiveista totta -tekstiilityö (Käsityö) Tekstiilityön eri tekniikoita oppilaiden toiveet huomioiden. Kurssi arvioidaan opetussuunnitelman käsityön päättöarviointikriteerien mukaisesti. Toiveista totta -tekninen työ (Käsityö) Tutustutaan uusiin tekniikoihin ja sovelletaan myös oppilaiden hallitsemia taitoja. Osa työskentelystä on pienryhmätyöskentelyä. Kurssi arvioidaan opetussuunnitelman käsityön päättöarviointikriteerien mukaisesti. 100&100 -juhlavuosi (Äidinkieli, kuvataide, historia) Kurssin puitteissa oppilaat osallistuvat 100-vuotiaan Suomen ja 100-vuotiaan koulun tapahtumien ja juhlien suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja taltiointiin. Kurssin tarkempaa sisältöä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. 4
5 Arvioinnissa painottuu aktiivinen osallistuminen sekä ryhmätyöskentely. Kurssilla ei voi korottaa minkään oppiaineen arvosanaa. Hablamos español! (Espanja) Kurssilla tutustutaan espanjan kieleen ja kulttuuriin. Oppilas oppii esittelemään itsensä, kertomaan itsestään ja perheestään. Lisäksi kurssilla käsitellään matkailusanastoa ja -fraaseja. Tällä kurssilla ei voi korottaa minkään aineen arvosanaa. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyötaitoja. Median pyörteissä (Äidinkieli) Syvennetään erilaisten medioiden tuntemusta (televisio, radio, lehdet). Harjoitellaan erilaisten mediasisältöjen tuottamista. Tehdään projektina ryhmissä jokin oma mediatuotos ryhmän kiinnostuksen mukaan (esim. koulun uutiset videoimalla, koulun verkko- tai paperinen lehti). Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyöskentelyn sujuvuutta. Elämänhallinta ja sosiaaliset taidot (Terveystieto, opinto-ohjaus) Elämänhallinnan ja sosiaalisten taitojen valinnaiskurssin päämääränä on vahvistaa oppilaan keskeisiä elämäntaitoja, kuten kykyä arvioida itseään ja omaa toimintaansa, kykyä rakentaa myönteisiä ihmissuhteita ja kykyä selvitä elämän vaikeissa tilanteissa. Elämänhallinnan kurssi kiteytyy kolmeen keskeiseen teemaan: itsetuntemus, vuorovaikutustaidot ja selviytymistaidot. Tarkempi sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista ja ryhmätyötaitoja. Kurssilla ei voi korottaa minkään aineen arvosanaa. Tehostartti matematiikkaan! (Matematiikka) Kurssilla kerrataan alakoulussa opittuja matematiikan sisältöjä ja varmennetaan yläkoulun matematiikan aiheita. Kurssin tarkempi sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Arvioinnissa painotetaan aktiivista osallistumista. 5
Valinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2019 2020 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu
Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 8.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,
LisätiedotSUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ
SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:
LisätiedotYläkoulun valinnaiset opinnot
Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.
LisätiedotTERVETULOA VANHEMPAINILTAAN
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F
LisätiedotKalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet
Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3
LisätiedotValinnaisopas Lukuvuosi
Valinnaisopas Lukuvuosi 2018 2019 4.-6.luokat Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu
LisätiedotOpas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu
Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset
Lisätiedot12. Valinnaisuus perusopetuksessa
12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden
LisätiedotVALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017
VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7
LisätiedotValinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille
Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista
LisätiedotTervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN
Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET
LisätiedotOULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
LisätiedotYläkoulujen lukkarityöpaja
Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).
LisätiedotValinnaiset aineet Paulaharjussa
Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen
LisätiedotLintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
LisätiedotValinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille
Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä
LisätiedotOPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen
OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat
LisätiedotPÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA
PÄÄTTÖARVIOINTI SEINÄJOEN YLÄKOULUISSA Yhteisiä nostoja opetussuunnitelman 2014 perusteista, opetussuunnitelmasta 2016 sekä Opetushallituksen laatimista arvioinnin linjauksista opetussuunnitelmaan 2004.
LisätiedotPadasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
LisätiedotKempeleen kunta Liite 1
Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.
LisätiedotAseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
LisätiedotValinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotKirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info
Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotSavonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi syntymäaika 1. vuosiluokka 18.12.2010 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
LisätiedotPARKANON YHTENÄISKOULU
PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille
LisätiedotTutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille
Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko
LisätiedotMunkkiniemen ala-aste
Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein
LisätiedotLUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)
Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.
LisätiedotMetsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa
Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan
LisätiedotPakilan yläasteen koulu
Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien
LisätiedotSavonlinnan normaalikoulu 2010-2011
KÄYTTÄYTYMISEN JA TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Oppilaan nimi 1. vuosiluokka syntymäaika 04.06.2011 Oppilaan itsearviointi: Kiitettävästi Hyvin Tyydyttävästi Heikosti Käyttäytyminen oppilas Noudatan hyviä tapoja.
LisätiedotSEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille
SEINÄJOEN LYSEO VALINNAISAINEET 2019 8.lk oppilaille Malli HELMI-sivusta, johon oppilas merkitsee 18.1. valintansa. Ennen sitä valinnat merkitään lomakkeeseen, joka jaetaan 16.1. oppilaille ja joka palautetaan
LisätiedotKempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
LisätiedotVantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa
Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan
LisätiedotKoulut voivat halutessaan jaksottaa ja kurssittaa opetuksensa. Jaksoja voi olla joko 1, 2 tai 4.
Vantaan yläkoulujen OPS puu Primuksessa Tässä ohjeistuksessa kuvataan yläkoulun Primuksen ops -puun rakentamista ja arvioinnin teknistä toteuttamista. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan kaupungin
LisätiedotNäiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa.
VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Valinnaisuus peruskoulun vuosiluokilla 7. 9 jakautuu kahteen osaan: taide- ja taitoaineiden valinnaisiin tunteihin sekä varsinaisiin valinnaisiin aineisiin. Taide- ja taitoaineiden
LisätiedotTyöskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9
Työskentelyn arviointi eri oppiaineissa vuosiluokilla 1-9 Tämän yhteenvedon pohjana on Vasa övningsskolan opettajien laatima ruotsinkielinen aineisto työskentelyn arvioinnin perusteista; lähtökohtana opetussuunnitelman
LisätiedotKempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma
Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,
LisätiedotVALINNAISAINEOPAS 7. luokka
VALINNAISAINEOPAS 7. luokka RIIHENMÄEN KOULU 2017 2018 RIIHENMÄEN KOULUN ARVOT: ILO-LUOVUUS VÄLITTÄMINEN-VASTUULLISUUS KANNUSTUS-YHTEISHENKI OHJEITA VALINNAISAINEEN VALINTAAN: Seuraavilla sivuilla on esitelty
LisätiedotValinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten. Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta Opinto-ohjaaja Carita Lindholm
Valinnaisaineiden valinnat 9.luokkaa varten Juhannuskylän koulu, 8. luokkalaisten huoltajailta 6.11.2018 Opinto-ohjaaja Carita Lindholm Valintoja Valinnaisainevalinnat - yleistä 8. luokalla tehtävät valinnat
LisätiedotOPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Lisätiedot* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito kehittymässä.
Luokka 1T LUKUVUOSITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi ilmaista itseäsi suullisesti Luet tavuja Luet sanoja Luet sujuvasti Kirjoitat lyhyitä sanoja
LisätiedotSUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä
Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat
LisätiedotLintulammen koulun valinnaiset aineet
Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden
LisätiedotArviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen
Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,
LisätiedotValinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu
Valinnaisaineiden valinta 8. ja 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä
LisätiedotLIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten
LIELAHDEN KOULUN VALINNAISAINEOPAS 9. vuosiluokkaa varten KEVÄT 2017 2 VALINNAISAINEIDEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden,
LisätiedotHELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15
JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi
LisätiedotPikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA
Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista
LisätiedotLUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho
LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava
LisätiedotPostinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)
Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero
Lisätiedot* * * Koulun nimi: todistusten testikoulu Sivu 1(2) Testi Oppilas Luokka 1T. Taito erinomainen. Taito hyvä.
Luokka 1T VÄLITODISTUS erinomainen Sivu 1(2) hyvä kehittymässä alulla Äidinkieli ja kirjallisuus - suomi Hallitset äänne-kirjain vastaavuuden Luet tavuja Luet sanoja Kirjoitat kirjaimia Kirjoitat tavuja
LisätiedotJoensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle
Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia
LisätiedotSanomalehtien Liitto
12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä
LisätiedotTERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia
LisätiedotAMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa
Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon
LisätiedotToivalan koulun opetussuunnitelma
Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen
LisätiedotValinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet
Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas
LisätiedotKnuutilankankaan koulun valinnaiset aineet
Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen
LisätiedotTerveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
LisätiedotOPS-2016 kevät Juvan perusopetus
PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,
LisätiedotHakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20
Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite
LisätiedotYhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
LisätiedotOpetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen
LisätiedotOPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017
OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016
Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan
LisätiedotALAKOULUN VALINNAISAINEET
ALAKOULUN VALINNAISAINEET 2019-2020 A2-KIELET VALITTAVISSA 5.LK ALKAEN kieltä opiskellaan 5.-9.luokilla (2,2,2,3,3 tuntia) myös kuvataideluokkalainen voi valita kielen tarjolla meillä: -RANSKA -SAKSA -ESPANJA
LisätiedotLuokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.
Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa
LisätiedotOPS-kommentointi - Perusraportti
OPS-kommentointi - Perusraportti 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota
LisätiedotSamoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk).
VALINNAISAINEISTA Seitsemännen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jäävät pois kuvataide, käsityö ja kotitalous. Kahdeksannen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jää pois musiikki. Edellä olevista
LisätiedotTERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013
TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta
LisätiedotOPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi
OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?
LisätiedotVALINNAISAINEEN VALINTA 2019
VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:
LisätiedotHakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20
Jämsän Kr. Kansanopisto HAKIJATUNNUS (Opisto täyttää) Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka
LisätiedotMunkkiniemen yhteiskoulun esittely. yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet
Tervetuloa! Munkkiniemen yhteiskoulun esittely yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet perustettu 1938 Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen koulutussäätiön
LisätiedotMunkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9
Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...
i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
LisätiedotNormaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!
Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen
LisätiedotAikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain
Lisätiedot7. luokkalaisten valinnaisaineet
7. luokkalaisten valinnaisaineet Valinnaisaineiden valinta Oppilaiden valinnaisaineiden määrä vaihtelee kielivalintojen takia.. Valinnaisaine on valinnainen valintavaiheessa, tämän jälkeen se kuuluu pakollisena
LisätiedotValinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
LisätiedotHakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20
Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite
LisätiedotRauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman
2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016
LisätiedotHorisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
LisätiedotHakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20
Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite
LisätiedotErityislinjan opiskelijoiden huoltajille
Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten
LisätiedotTaito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017. Haarajoen koulu
Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokille lukuvuonna 2016-2017 Haarajoen koulu 4.3.2016 Taito- ja taideaineiden valinnaisuus 4.-6.luokkien oppilaille Uuden opetussuunnitelman mukaisesti taito-
Lisätiedot