HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu HYVINKÄÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ"

Transkriptio

1 Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava kielivalinta- ja musiikkiluokkatiedote, jossa ohjeet vieraan kielen valintaan ja musiikkiluokan pääsykokeeseen ilmoittautumiseen. Lisäksi mukaan on liitetty info musiikkiluokan pääsykokeesta. Pääsykoelaulut tulisi ainakin kerran käydä läpi koulun musiikkitunneilla. Musiikkiluokka- ja Hyvinkään kielivalintainfo kaikkien koulujen 2.luokkalaisten vanhemmille pidetään keskiviikkona klo Aseman koulun salissa. Kielivalintailta aloitetaan musiikkiluokan esityksellä ja lyhyellä tietoiskulla musiikkiluokista sekä sinne pyrkimisestä. Pyydän Teitä jakamaan aineiston oppilaille mahdollisimman pian. Musiikkiluokalle pyrkijöille pitää jakaa myös pääsykoeaineisto nuotteineen hyvissä ajoin ennen kokeeseen osallistumista. Jouko Vakkamaa perusopetuksen johtaja LIITTEET: Kielivalinta- ja musiikkiluokkatiedote Musiikkiluokan pääsykoemateriaali

2 Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu luokkalaisten vanhemmat ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Hyvinkään peruskoulujen ja lukioiden kielenopetuksen järjestämisestä on päätetty opetuslautakunnan , , ja hyväksymässä kieliohjelmassa. Tiedotustilaisuudet Kielivalinnoista järjestetään tiedotustilaisuus kaikkien koulujen 2.luokkalaisten huoltajille: Aseman koulun juhlasalissa ke klo Kauppalankatu 8

3 Kielivalinta Ensimmäisen vieraan kielen (A 1 ) opetus alkaa peruskoulun 3. luokalla. Kieli valitaan 2. luokalla. Hyvinkäällä on mahdollisuus valita ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi, ranska, ruotsi tai venäjä seuraavasti: HYVINKÄÄN PERUSOPETUKSEN KIELIOHJELMA 2016 KOULU A1-KIELIVALIKOIMA Aseman koulu, venäjä Hakalan koulu englanti, ranska Hyvinkäänkylän koulu englanti, ruotsi Hämeenkadun koulu, venäjä Härkävehmaan koulu englanti, ruotsi Martin koulu Paavolan koulu Puolimatkan koulu englanti, ranska Tapainlinnan koulu englanti, ranska Vehkojan koulu Ryhmä perustetaan, jos saman kielen valitsevia oppilaita on ryhmässä vähintään 12. o Ne oppilaat, jotka valitsevat kolmannella luokalla muun kuin englannin ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi, voivat halutessaan aloittaa englannin kielen opiskelun neljännellä luokalla A2-kielenä. o Oppilas saattaa joutua vaihtamaan koulua kielivalinnan vuoksi ja hänellä on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, jos muut kuljetusehdot täyttyvät. o Alakoulun englanninkielisen opetuksen oppilaat voivat opiskella A2-kielenä neljänneltä luokalta alkaen saksaa Aseman koulussa, jos A2-kieliryhmässä on vähintään 12 oppilasta. o Ruotsin (B1-kieli) opiskelu alkaa lähtien kuudennella luokalla. Jos oppilaalla on A1-ruotsi, ei hänelle tule lainkaan B1-kieltä. Vapaaehtoinen kieli (A 2 ) Jos valitsette ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi saksan, ranskan tai venäjän, suosittelemme 4. luokalta alkavaan vapaaehtoiseen englannin opetukseen osallistumista, koska oppilas voi jäädä peruskouluaikanaan ilman englannin opiskelumahdollisuutta, mikäli hän ei valitse englantia A 2 -kieleksi. Opetusta annetaan 2 t/vko. Kielivalinnan huoltajat tekevät Wilmassa, kohdassa Lomakkeet välisenä aikana.

4 3. luokalla valitun kielen (A 1 -kieli) opetus jatkuu luokilla seuraavasti: KOULU Härkävehmaan koulu Pohjoispuiston koulu Puolimatkan koulu Tapainlinnan koulu Vehkojan koulu KIELIVALIKOIMA, ruotsi, venäjä englanti, ranska englanti, ranska, saksa, ruotsi Kahdeksannella luokalla tarjotaan valinnaista B2-kieltä seuraavasti: o Härkävehmaan, Pohjoispuiston ja Tapainlinnan oppilaille yhteisinä ryhminä ranskaa, saksaa, venäjää ja espanjaa o Puolimatkan ja Vehkojan oppilaille yhteisinä ryhminä ranskaa, saksaa ja venäjää Erityiskouluissa vieraiden kielten opetuksesta päätetään koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Hyvinkään lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa turvataan jatkoopintomahdollisuus aloitetuille kieliopinnolle. Musiikkiluokka 2. luokan oppilaat voivat pyrkiä myös musiikkiluokalle Aseman kouluun. Ilmoittautuminen musiikkiluokan pääsykokeeseen tehdään wilmassa kohdassa Lomakkeet Pääsykoe järjestetään viikoilla 6 ja 7 kokeeseen ilmoittautuneiden oppilaiden omilla kouluilla koulupäivän aikana. Tarkempi aika ilmoitetaan, kun tiedetään kaikki hakijat. Musiikkiluokkavalinta ei oikeuta koulukuljetuk seen. Jouko Vakkamaa perusopetuksen johtaja p

5 Aseman koulu Kauppalankatu p TIETOJA MUSIIKKILUOKAN OPETUKSESTA Hyvinkään kaupungin peruskoulussa alkaa syyslukukauden 2016 alussa jälleen musiikkiluokka. Sille otetaan musikaalisesti lahjakkaita oppilaita vanhempien suostumuksen ja musikaalisuutta selvittävien helppojen kokeiden perusteella. Musikaalisuustestin lisäksi oppilas esittää lasten-laulun. Laulun sanat ja nuotit on toimitettu kaikille 2. luokan musiikkia opettaville opettajille. Musiikkiluokalla annetaan tehostettua musiikinopetusta 3. vuosiluokalta alkaen. Musiikkiluokat 3., 4., 5. ja 6. toimivat Aseman koulussa, joten oppilaan siirtyessä opiskelemaan musiikkiluokalle tulee hänestä automaattisesti Aseman koulun oppilas. Kuudennen luokan jälkeen musiikkiluokka siirtyy Pohjoispuiston kouluun, jossa tehostettu musiikinopetus jatkuu. Musiikinopetuksen ensisijaisena tarkoituksena on antaa hyvä ja monipuolinen musiikin peruskoulutus. Musiikkiluokilla tämä merkitsee mm. äänenkäytön, kuorolaulun ja yhteissoiton ohjausta, musiikkiopin perustietojen opetusta, rytmi- ja melodiatajun kehittämistä sekä nuotinluku- ja kirjoitustaidon harjoittamista. Musiikin kuuntelu on myös olennainen osa opetusta. Musiikkiluokalla noudatetaan kaikissa oppiaineissa Hyvinkään perusopetuksen opetussuunnitelmaa, musiikin kohdalla kuitenkin sisältöjä syventäen. Musiikin viikkotuntimäärä on 4(3-6 lk), kun taas muilla luokilla musiikkia opetetaan 1-2 tuntia viikossa. Tarvittavat lisätunnit otetaan muista oppiaineista. Musiikkiluokat osallistuvat usein erilaisten juhlien ja konserttien järjestämiseen koulussa, kirkossa ja muissa julkisissa tilaisuuksissa, mikä tarjoaa oppilaalle tilaisuuksia esiintymistaidon kehittymiselle sekä elämykselliselle musiikin kokemiselle niin musiikin vastaanottajana kuin tuottajana. Musiikkiluokkaopetuksessa pyritään tukemaan oppilaan musiikkiharrastusta (soolosoittimet, teoriaopinnot ym.) mm. toimimalla yhteistyössä Hyvinkään Musiikkiopiston sekä paikallisten orkesterien ja kuorojen kanssa. Musiikkiluokalle pyrkiminen ei kuitenkaan edellytä aikaisempia musiikin opintoja. Pääsykokeeseen ilmoittaudutaan wilman kautta. Pääsykoe järjestetään viikoilla 6 ja 7 kokeeseen ilmoittautuneiden oppilaiden omilla kouluilla koulupäivän aikana. Tarkempi aika ilmoitetaan kun tiedetään kaikki hakijat. Tarkemmista pääsykoeajoista musiikkiluokkien opettajat ottavat puhelimitse yhteyttä kotei hin. Tiedusteluihin vastaa Aseman koulun rehtori, Jari Laukkanen, p Musiikkiluokkainfo järjestetään Aseman koulun ruokasalissa keskiviikkona klo

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opas musiikkiluokalle pyrkivälle

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opas musiikkiluokalle pyrkivälle Anna soida Kirkkonummi! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opas musiikkiluokalle pyrkivälle Kirkkonummen musiikkiluokat Kirkkoharjun koulu Kirkkonummen musiikkiluokat ovat toimineet vuodesta 1986. Musiikkiluokat

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle Anna soida Kirkkonummi! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle Kirkkonummen musiikkiluokat Kirkonkylän koulu Kirkkonummen musiikkiluokat ovat toimineet vuodesta 1986. Musiikkiluokat

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle.

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle. 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Sivistystoimiala Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN

Lisätiedot

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi Koulu keskellä kylää n n n n Lotilan koulu vuodesta 1955 Musiikkiluokat vuodesta

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2016 2017 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Tervetuloa kuulemaan ja kyselemään musiikkiluokalla opiskelusta sekä nauttimaan nykyisten musiikkiluokkalaisten esityksistä ti 28.2.2012 klo 18.30 Kirkonkylän koulun

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Kielitaito avaa ovet

Kielitaito avaa ovet www.nurmijarvi.fi Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä mm. ihmissuhteissa, matkoilla ja jatko-opinnoissa. Kansainväliset

Lisätiedot

Opiskelu Vantaankosken koulussa

Opiskelu Vantaankosken koulussa Opiskelu Vantaankosken koulussa tulevat 7. luokat Lukuvuosi 2015 2016 Sisältää koululle palautettavan taustatietolomakkeen! Hei, sinä tuleva seitsemäsluokkalainen! Me Vantaankosken koulun opettajat toivotamme

Lisätiedot

Musiikkiluokat Vantaalla 2015. Tiedote 2. luokkalaisten koteihin

Musiikkiluokat Vantaalla 2015. Tiedote 2. luokkalaisten koteihin Musiikkiluokat Vantaalla 2015 Tiedote 2. luokkalaisten koteihin Musiikkiluokalle?...3 Opetuksen sisältö...3 Haku musiikkiluokalle...4 Opiskelun musiikkiluokalla voi aloittaa myös 7. luokalla...4 Opetus

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 Muutokset mahdollisia; päivittyy ma 9.1.2017 mennessä Sivistystoimiala Ensimmäisen

Lisätiedot

Oulun kaupungin kieliohjelma

Oulun kaupungin kieliohjelma Oulun kaupungin kieliohjelma Lähtökohdat Oulun kaupungin kieliohjelma on laadittu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, ja se on osa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmia. Kieliohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli

A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli A2- kielivalinta 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli Hyvät KOLMASLUOKKALAISTEN vanhemmat Lapsellanne on nyt mahdollisuus valita toinenkin vieras kieli englannin lisäksi.

Lisätiedot

Erikoisluokkatoiminta

Erikoisluokkatoiminta Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPAS. 3. luokalta alkavat erikoisluokat 5 L X 9. 3 o

PERUSOPETUKSEN OPAS. 3. luokalta alkavat erikoisluokat 5 L X 9. 3 o ä 6 h PERUSOPETUKSEN OPAS k 7 2 m 8 3. luokalta alkavat erikoisluokat 4 A 1 R C 5 L d t V j O f W U Z Ö e y i å P N S X 9 g B 3 o q 2014 Sisältö Oppilasvalinta Alhaisten koulun kielipainotteiselle luokalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva VALINTAOPAS VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA kuva VAPAAEHTOISEN SAKSAN KIELEN OPISKELU Huittisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11

1. JAKSO ALKAA: 12- ja 13- vuositaso klo 9, 15- vt klo 10, 14- vt klo 11 1. jakso 11.8. - 30.9.15 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koeviikko 22.9. - 30.9. 7 1 4 5 3 Uusintakokeet 24.8. ja 31.8. 1. vuositason vanhempainilta 3.9. Ylioppilaskirjoitukset 7.9.-28.9. 6 1 3 2 4 5 6 2

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien. Olarin koulu 13.1.2014

Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien. Olarin koulu 13.1.2014 Matematiikka- ja luonnontiedeluokkien oppilasvalinta Olarin koulu 13.1.2014 Painotuskoulut, vuosiluokat 7.-9. Espoonlahden koulu Järvenperän koulu Mankkaan koulu Nöykkiön koulu Olarin koulu Ilmoittaudu

Lisätiedot

5 L. Lasten ja nuorten palvelut 2014. www.salo.fi/erikoisluokka3

5 L. Lasten ja nuorten palvelut 2014. www.salo.fi/erikoisluokka3 h 6 t 2 m A C k 7 4 U 5 L d V 8 j O f W Z 1 y i Ö eå N P X 9 S g B 3 q o R Lasten ja nuorten palvelut 2014 www.salo.fi/erikoisluokka3 ä 6 h PERUSOPETUKSEN OPAS k 7 2 m 8 3. luokalta alkavat erikoisluokat

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

S2-opetuksen toimintamalli

S2-opetuksen toimintamalli Kuopion S2-opetuksen toimintamalli Kuopion kaupungin peruskoulut S2-opetus ja opetuksen järjestämisen tavat S2-oppilaalla tarkoitetaan maahanmuuttajataustaista oppilasta, paluumuuttajaa tai Suomeen adoptoitua

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Siirtyminen 3. luokalle. Peruskoulun vuosiluokilla 1-6 alkavat kielet

Siirtyminen 3. luokalle. Peruskoulun vuosiluokilla 1-6 alkavat kielet Siirtyminen 3. luokalle Toisella luokalla lapsen koulunkäynti on edennyt vaiheeseen, jolloin ensimmäiset valinnat ovat ajankohtaisia. On valittava ensimmäinen vieras kieli ja harkittava mahdollisuutta

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4

Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Sisällysluettelo Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi vai ei?... 5 Vapaaehtoiset A-kielet... 5 Koulun vaihtaminen... 5 Valintalomakkeet...

Lisätiedot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. sivu

SISÄLLYSLUETTELO. sivu SISÄLLYSLUETTELO sivu HYVÄT HUOLTAJAT...3 IMATRAN KAUPUNGIN KIELIOHJELMA...5 KOULUPIIRIT...8 KOSKEN KOULU KOSKEN TOIMIPISTE...9 MANSIKKALAN KOULU... 10 VUOKSENNISKAN KOULU (luokat 1-9)... 11 ITÄ-SUOMEN

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

EN ESPAÑOL! - PROJEKTIESITTELY esimerkki espanjan opetuksen kehittämihankkeesta. OPH:N Kansainvälistämisprojektin esittely

EN ESPAÑOL! - PROJEKTIESITTELY esimerkki espanjan opetuksen kehittämihankkeesta. OPH:N Kansainvälistämisprojektin esittely EN ESPAÑOL! - PROJEKTIESITTELY esimerkki espanjan opetuksen kehittämihankkeesta OPH:N Kansainvälistämisprojektin esittely EN ESPAÑOL! projekti 2009-2010 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta peruskoulujen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50

Lisätiedot

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio

1. jakso (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko Uusinta Kalenteri versio 1. jakso Uusintakokeet 28.8. 1. vuositason vanhempainilta 1.9. Ylioppilaskirjoitukset 12.9.-3.10. Uusinta 28.8. Kalenteri versio 4.7.2017 10.8. - 29.09.2017 (37 työpäivää) ma ti ke to pe koontiviikko 21.9.

Lisätiedot

VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS

VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS こんにちは (konnichiwa) алло! Hallo! VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS Hola! Hejsan! Hello! Salut! www.nurmijarvi.fi 3 Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta

Lisätiedot

Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015. 3. luokkalaisten koteihin

Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015. 3. luokkalaisten koteihin Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015 3. luokkalaisten koteihin 2 Sisällysluettelo Kielitaito on tärkeä osa yleissivistystä...3 Peruskoulun kielet...4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi?...5 Kielten

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen

Lisätiedot

Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus)

Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus) Peruskoulutilastolomake 2010 (perusopetus) Täyttöohje Kunnan tehtävänä on organisoida kunnan koulujen peruskoulutiedonkeruu. Kunta ilmoittaa kouluille tietojen tallennusaikataulun, tarkistaa koulujen tallentamat

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014

KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014 KAITAAN KOULU SUOMENKIELINEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2013-2014 1 Sisällys 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Myönteinen kehitys kielikoulutuksessa Lisää ääntynyt panostus kielikoulutukseen koko koulutusjärjestelm

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1.

Ajankohtaista. Taidelukioviikko 21.1. 25.1. Ajankohtaista Taidelukioviikko.. 5.. Lopputyönäyttely Muutos.. alkaen, näyttelyyn voi tutustua koulupäivien aikana 8.. saakka Promenadikonsertti ti.. klo 8:0 Melartinsalissa, vapaa pääsy, ohjelma 0 Kevyen

Lisätiedot

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA

Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA Pikkolan koulu VANHEMPAINILTA VALINNAISAINEISTA TORSTAINA 26.1.2017 ILLAN OHJELMASSA: Kahvit Yleisiä asioita Tredun rakentamisaikataulusta Valinnaisaineiden valinnan esittelyä Huoltajien kysymyksiä valinnaisaineista

Lisätiedot