Ammatillinen koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillinen koulutus"

Transkriptio

1 Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille.

2 YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät peruskoulun, joka kestää 9 vuotta. Peruskoulun jälkeen suurin osa nuorista jatkaa opiskelua ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa. LUKIOT AMMATILLINEN 3 vuotta KOULUTUS, 3 vuotta MAVA, 1 vuosi tai KYMPPILUOKKA, 1 vuosi PERUSKOULU, 9 vuotta 2 ESIOPETUS KOULUISSA TAI PÄIVÄKODEISSA

3 Ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus ja kymppiluokka Jos ei heti pääse ammatilliseen koulutukseen tai lukioon, voi hakea kymppiluokalle tai MAVAlle. Kymppiluokalla opiskellaan samoja aineita kuin peruskoulussa. Siellä voi esimerkiksi korottaa peruskoulusta saatuja arvosanoja ja opiskella suomen kieltä. Kymppiluokalla tutustutaan työelämään sekä ammatti- ja lukioopintoihin. MAVA on maahanmuuttajille tarkoitettu ammatilliseen koulutukseen valmistava koulutus. Se kestää vuoden ja siellä opiskellaan esimerkiksi suomen kieltä, matematiikkaa ja atk:ta. MAVAn aikana tutustutaan myös ammattiopintoihin ja mietitään, mille alalle haluaisi opiskelemaan. 3

4 Ammatillinen koulutus Suomessa koulutus on tärkeä asia. Ammatillinen koulutus antaa nuorelle hyvät mahdollisuudet saada työtä. Suomessa on noin 350 ammatillista oppilaitosta. Ammatteja, joihin voi opiskella, on yli 100. Esimerkiksi: 4 autonkuljettaja kokki lähihoitaja merkonomi parturi-kampaaja sähköasentaja

5 Opintojen pituus Opiskelu ammattioppilaitoksessa kestää 3 vuotta. Opintoja mitataan opintoviikoilla (ov). Yksi (1) opintoviikko tarkoittaa noin 40 tuntia opiskelua. Opiskelu tapahtuu koulussa, mutta on myös tärkeää opiskella kotona. Koko ammattitutkinto on 120 opintoviikkoa. Kun opiskelija on suorittanut ammattitutkinnon, hän voi siirtyä työelämään. Hänellä on myös mahdollisuus hakea opiskelemaan ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Opintojen sisältö Ammattiopintoihin kuuluu sekä teoriaa että käytännön työtä. Käytännön työ tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hitsaamista opetellaan työsalissa ja ruoan laittamista keittiössä. Teoriaopintoihin kuuluu ammattiin liittyviä aineita sekä yleisiä teoreettisia aineita, kuten matematiikkaa, kemiaa ja suomen kieltä. Opintoihin kuuluu myös noin puoli vuotta opiskelua työpaikalla. 5

6 6 Suomen kieli Kun aloittaa ammattiopinnot, on tärkeää osata lukea, kirjoittaa ja puhua hyvin suomea. Jos ei osaa tarpeeksi hyvin suomea, ammattiin opiskelu on vaikeaa. Ne opiskelijat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, saavat suomen kielen opetusta yleensä omassa ryhmässä. Osallistuminen opetukseen Osallistuminen opetukseen on pakollista. Poissa voi olla vain, jos on sairas tai opettaja tai rehtori on antanut luvan. Jos opiskelija on paljon poissa, hän ei voi suorittaa kursseja, eikä valmistu ammattiin 3 vuodessa. Opintotuen maksaminen voidaan keskeyttää, jos opiskelijalla on paljon selvittämättömiä poissaoloja. Opintojen rahoitus Opiskelu ammattioppilaitoksessa on ilmaista, mutta opiskelijan on ostettava työntekoon tarvittavat asut ja tarvikkeet itse. Ruokailu on opiskelijoille ilmainen. Opiskelun aikana voi hakea opintotukea. Tietoa opintotuesta saa KELAn toimistoista.

7 Hakeminen ammattioppilaitokseen Ammattikoulutukseen haetaan yhteishaussa. Yhteishaku on kaksi kertaa vuodessa. Jos haluaa aloittaa opiskelun syksyllä, hakupaperit on jätettävä helmikuun yhteishaussa. Opiskelemaan voivat hakea ne, joilla on peruskoulun päättötodistus. Lisätietoja yhteishausta voi kysyä työvoimatoimistoista ja koulujen opinto-ohjaajilta. Monet oppilaitokset järjestävät pääsykokeen ja maahanmuuttajille lisäksi suomen kielen kokeen. Oppilaitos valitsee opiskelijat kokeiden ja peruskoulun todistuksen perusteella. Oppilashuolto Oppilashuollon tarkoitus on pitää huolta siitä, että kaikkien opiskelijoiden on hyvä opiskella. Ryhmänohjaajan lisäksi opiskelijoiden tukena ovat opinto-ohjaaja, kuraattori ja terveydenhoitaja. Opinto-ohjaaja neuvoo opiskelun suunnittelussa ja seuraa opintojen etenemistä. Kuraattori tukee opiskelijoita myös muissa elämään liittyvissä asioissa. 7

8 lisätietoa: Tekijät: Pia Korpinen ja Jouni Sirkiä Ulkoasu: Tiina Kyttä Vantaan Ammatillinen koulutuskeskus maahanmuuttajien opinto-ohjaaja Eija Syrjälä, puh , Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Helsingin yliopisto projektipäällikkö Johanna Heimonen puh , Tietoa ammatillisesta koulutuksesta ja ammateista:

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi

Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi Mitä peruskoulun jälkeen? opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2016 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 23.2.-15.3.2016. Koulutukset alkavat syksyllä 2016. Sähköinen yhteishaku tehdään

Lisätiedot

VANTAA MINNE PERUSKOULUN JÄLKEEN? Toisen asteen koulutuksen opas LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS SUOMI

VANTAA MINNE PERUSKOULUN JÄLKEEN? Toisen asteen koulutuksen opas LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS SUOMI VANTAA LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS MINNE PERUSKOULUN JÄLKEEN? Toisen asteen koulutuksen opas SUOMI SISÄLLYS TOISEN ASTEEN KOULUTUS 3 KOULUTUKSEEN HAKEMINEN 6 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT OPISKELIJAT 8 MUITA

Lisätiedot

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA

KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA KAKSI PÄÄTOIMISTA OPINTO-OHJAAJAA n. 275 ohjattavaa / opo 13/14ABC-ryhmät ja 15DEF-ryhmät Tapani Pikkarainen Wilma-viesti tapani.pikkarainen(at)espoo.fi 0438245895 13/14DEF-ryhmät ja 15ABC-ryhmät Sami

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja

Yhteishaku, kevät 2016. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Yhteishaku, kevät 2016 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Katri Roppola oppilaanohjaaja Mitä ysin jälkeen? Peruskoulun jälkeen voit hakea ammattioppilaitokseen hakea lukioon suorittaa 3-4 vuodessa ammatillisen

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ LASTEN KOULUTUS on olemassa yksityisiä päiväkoteja, mutta enemmistö

Lisätiedot

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio

Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Paras paikka rakentaa tulevaisuuttasi! Kuva: Lea Kallio Opiskelu lukiossa Vaatii hyvän pohjatason äidinkielestä, matematiikasta, ruotsista ja englannista Vaatii itsenäistä otetta opiskeluun ja vastuun

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan

TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan TERVETULOA! 8.luokkien vanhempainiltaan Ohjelmassa: *Työelämään tutustuminen TET *Suomen koulutusjärjestelmä *Ammattikoulut ja lukiot *Päättöarviointi AMMATTIKORKEAKOULU JA YLIOPISTO LUKIO II-TUTKINTO

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE VUOSAAREN LUKIOSSA 2011-2013 ja 2013-2014 Marko Paju Kuntaliiton Lukioforum 19.6.2013 Marko Paju OPH:n luvaperusteiden toimeenpanokoulutus 4.3.2014 Helsingin

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

Tiedote yläkoulujen opinto-ohjaajille

Tiedote yläkoulujen opinto-ohjaajille VUOSAAREN LUKIO_MAAHANMUUTTAJIEN VALMISTAVA KOULUTUS Lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille alkamassa Vuosaaren lukion yhteydessä on syksyllä 2011 alkamassa lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille.

Lisätiedot

Minne mennä. ysin jälkeen? Turun normaalikoulun

Minne mennä. ysin jälkeen? Turun normaalikoulun Minne mennä ysin jälkeen? Turun normaalikoulun YSI-INFO Mitä tämä vihko sisältää? Hyvä ysiluokkalainen Yhteishaku Olet opiskellut peruskoulussa jo lähes 9 vuotta ja olet siirtymässä opiskelussasi eteenpäin.

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia:

Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: Yhteishaun hakulomakkeessa kysytään, onko sinulla ammatinvalintaan ja koulutukseen vaikuttavia sairauksia tai vammoja. Alakohtaisia terveydentilavaatimuksia: lapsi- ja perhetyön pt (perustutkinto) nuoriso-

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

Mihin peruskoulun. jälkeen? ... Opas peruskoulun viimeiseen vuoteen. ja sen yli

Mihin peruskoulun. jälkeen? ... Opas peruskoulun viimeiseen vuoteen. ja sen yli Mihin peruskoulun jälkeen? Opas peruskoulun viimeiseen vuoteen... ja sen yli Mitä tämä opas sisältää? Yhteishaku Lukio Kaksoistutkinto Ammatillinen oppilaitos Opinto-ohjaaja kertoo Opinto-ohjaaja kertoo

Lisätiedot

VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET VALMISTAVAT JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET Valmistavat ja valmentavat koulutukset Valmistavien koulutusten avulla opiskelijat parantavat opiskelutaitojaan ja valmistautuvat suorittamaan ammatillisen perustutkinnon.

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Yhteistyöseminaari 25.11.2011 Joensuu. Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus

Yhteistyöseminaari 25.11.2011 Joensuu. Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus Yhteistyöseminaari 25.11.2011 Joensuu Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus Pohjois-Karjalan Opisto Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09

MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09 MERCURIA paikkoja bisnesluokassa. 1 / 08 09 MERCURIAN TOIMINTA-AJATUS Mercuria tarjoaa korkeatasoisia koulutus-, tutkimus- ja kehittämispalveluita yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten yritysten

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:

Lisätiedot

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

Yhteishaku, kevät 2014. Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku, kevät 2014 Metsokankaan yhtenäisperuskoulu Yhteishaku keväällä 2014 Kevään yhteishaussa haetaan: Ammatillisiin perustutkintoihin (52 kappaletta) Päivälukioihin Kotitalousopetukseen (entinen

Lisätiedot

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus

Jatko-opiskelu. Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat. yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus Jatko-opiskelu Jatko-opiskelu Kolme pääasiallista jatko-opiskelusuuntaa lukion jälkeen ovat yliopisto ammattikorkeakoulu ammatillinen koulutus 18.4.2017 Rauman Lyseon lukio 2 Yliopistot suoritetaan ensin

Lisätiedot

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA

IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijakyselyt 2013 alkaen

Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijakyselyt 2013 alkaen mod. 1 Ohjaus ja neuvonta 1 (5) Taustakysymykset: Kysymyksien arviontiasteikko, ellei kysymyksessä ole toisin esitetty ja vastauksen painoarvo oppilaitos Täysin samaa mieltä. 5 sukupuoli Jokseenkin samaa

Lisätiedot

Tervetuloa Länsimäen koulun. yhteishaku 2015. vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman

Tervetuloa Länsimäen koulun. yhteishaku 2015. vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman Tervetuloa Länsimäen koulun yhteishaku 2015 vanhempainiltaan! Länsimäen koulu 2.12.2014 Antti Nyman OHJELMA Tervetuloa & avaussanat (Rehtori Riitta Reinikainen) Kevään yhteishaun aikataulu ja käytännöt

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015

LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille syyskuu 2015 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski

Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.

Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen. Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen. www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa. Avoin kaikille Joustava, kokonaisvaltainen opiskelu Yhteisöllisyys sosiaalisuus Suomalainen kansainvälinen www.kansanopistot.fi/ opinnot/hyvatietaa.html www.kansanopistot.fi/ skybase/skymap.htm Kansanopistoja

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus 2 LÄHTÖTILANNE Kysymys 1. 1.1.2007-31.12.2010 Salpauksessa

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Peruskoulu osana Eiran aikuislukiota Peruskoulu toimii yleissivistävässä ympäristössä.

Lisätiedot

Poimintoja yhteishakuinfosta

Poimintoja yhteishakuinfosta Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku

Lisätiedot

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2016 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin.

Täytä hakulomake kuulakärkikynällä, älä käytä punakynää. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi, ettei sitä voi tulkita väärin. 1 PAPERILOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Hakuaika 14. 23.8.2013 Seinäjoen ammattikorkeakouluun - Ohjeita lomakkeen pulmallisimpien kohtien täyttämiseksi - EB-, IB- ja RP-tutkintojen arvosanojen muuntokaavat Ohjeita

Lisätiedot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot

Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta. Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinnosta ja sen hajauttamisesta Tavoitteellinen opiskelu ja jatko-opinnot 2. vuositason vanhempainilta 0 Pohjois-Tapiolan lukio Rehtori Sinikka Luoma, sinikka.luoma@espoo.fi Opinto-ohjaaja,

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun

Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen koulutus 2016 2017 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa koulutuksessa

Lisätiedot

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.

Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Oulun aikuiskoulutuskeskus OAKK Työvoimapoliittisiin koulutuksiin on eri tasoille eri kielivaatimukset. Alkukartoitukseen ja Suomen kielen perusteet

Lisätiedot

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen

SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN. Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen SÄHKÖINEN YHTEISHAKU 2016 JA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMINEN Karakallion koulun oppilaanohjaaja Annaleena Vuorinen YHTEISHAKU ALKAA TIEDONSIIRTOLUVALLA JA HUOLTAJANKUULEMISELLA Kysytään Wilma-lomakkeella:

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku Kainuun maakunnan hakutoimisto Maija-Liisa Valtanen Ketunpolku 1 (Tieto 2) 87100 Kajaani Puh. 044 777 3115 hakutoimisto@kao.fi 1 Yhteishaku keväällä

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa

Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa Toteuta tulevaisuutesi Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa Suomen Liikemiesten Kauppaopisto Suomen suurin datanomeja ja merkonomeja kouluttava oppilaitos Tarjoaa myös maahanmuuttajille tarkoitettua ammatilliseen

Lisätiedot

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00

9. lk vanhempainilta. Ti 8.9.2015 klo 18.00 9. lk vanhempainilta Ti 8.9.2015 klo 18.00 TET eli työelämään tutustuminen Linnainmaan TET 7.-18.9.2015 Päivittäinen työaika 6 h, viikottainen työaika enintään 30 h Työaika mielellään klo 8-14 tai 9-15

Lisätiedot

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio Ohjauksen osa-alueet Kasvun ja kehityksen tukeminen Itsetunto Itsetuntemus Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Uudistuneet yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa 18.-20.4.2016 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Esityksen sisältö: Säädösmuutokset voimaan 1.8.2016, koska lukion

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset

Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ammatillinen koulutus ja saamelaiset Ellen Pautamo, lehtori, saamen kieli ja saamelaiskulttuuri Virtuaalikoulu Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inari, SUOMI Teemaistunti 1: Suomalais-ugrilaisten ja samojedikansojen

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Hakuinfo Mäntsälän lukio

Hakuinfo Mäntsälän lukio Hakuinfo 2017 Mäntsälän lukio Millaista on opiskelu lukiossa? Lukio = lukemalla opiskelua Tavoitteena hankkia valmiudet korkeakouluopiskeluun (yliopisto + ammattikorkeakoulu) Millaista on opiskelu lukiossa?

Lisätiedot

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio

2015-16. Opinto-opas. Kerimäen lukio 2015-16 Opinto-opas Kerimäen lukio Opinto-opas Näin opiskellaan Kerimäen lukiossa Tervetuloa opiskelemaan Kerimäen lukioon! Opintoihin liittyvissä kysymyksissä sinua neuvovat rehtori, opinto-ohjaaja ja

Lisätiedot

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja

Omnian avoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustavia polkuja Omnian aoin ammattiopisto Mahdollistaa yksilöllisiä ja joustaia polkuja Marja Muukkonen ja Jaanamari Österman Aoin ammattiopisto Mahdollisuus suorittaa ammattiopiston ammatillisen perustutkinnon opetussuunnitelman

Lisätiedot

Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY

Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY Yleistä avoin kaikille joustava, kokonaisvaltainen ja kokopäiväopiskelu yhteisöllisyys sosiaalisuus läheinen kansainvälinen

Lisätiedot

Kaksois- ja kolmoistutkinnon opinto-opas 2009-2010

Kaksois- ja kolmoistutkinnon opinto-opas 2009-2010 Kaksois- ja kolmoistutkinnon opinto-opas 2009-2010 Tämä opas on tarkoitettu kaksois- ja kolmoistutkintoa opiskelevien käyttöön. Oppaasta löytyy tietoa tukintojen rakenteista, suorittamistavoista ja käytännön

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012

Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2017

YHTEISHAKU KEVÄT 2017 YHTEISHAKU KEVÄT 2017 MILLOIN HAETAAN? Hakuaika 21.2. 14.3.2017 (koulussa vkolla 10) Hakuaika päättyy viimeisenä hakupäivänä klo 15. Harkintaan perustuvan valinnan (oppimisvaikeudet ja sosiaaliset syyt)

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot