75 Anja Nurmisen kirkkoherran vaalia koskeva oikaisuvaatimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "75 Anja Nurmisen kirkkoherran vaalia koskeva oikaisuvaatimus"

Transkriptio

1 99/ Anja Nurmisen kirkkoherran vaalia koskeva oikaisuvaatimus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hylätä Anja Nurmisen kirkkoherranvaalia koskevan oikaisuvaatimuksen. Käsittely Veronica Saarela teki muutosehdotuksen, että hyväksytään Arja Nurmisen kirkkoherranvaalia koskeva oikaisuvaatimus. Muutosehdotusta kannatti Minna Valtonen. Puheenjohtaja totesi, että ne jotka kannattavat päätösehdotusta, äänestävät jaa; ne jotka kannattavat muutosehdotusta, äänestävät ei. Päätösehdotuksen puolesta äänesti 14, ja muutosehdotuksen puolesta 2. Päätösehdotus hyväksyttiin. Veronica Saarela jätti eriävän mielipiteen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Selostus Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan seurakunnan kirkkoherran virkaan välillisellä vaalilla Heikki Arikan. Virkaa hakenut Anja Nurminen on tehnyt oikaisuvaatimuksen seurakuntaneuvoston valintapäätöksestä. Anja Nurminen vaatii korjaamaan seurakuntaneuvoston tekemää päätöstä siten, että kirkkoherraksi valitaan Anja Nurminen eikä Heikki Arikka. Oikaisupyynnöistä on pyydetty lausunnot valituksi tulleelta Heikki Arikalta, toisen oikaisuvaatimuksen tehneeltä Virpi Koskiselta ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta, koska Anja Nurmisen oikaisuvaatimuksessa arvioidaan kriittisesti tuomiokapitulin Malmin kirkkoherran viran hakijoista antamaa lausuntoa. Muilta hakijoilta ei ole pyydetty lausuntoa, koska he eivät ole tehneet oikaisuvaatimusta. Näin he ovat tyytyneet päätökseen eikä heillä kirkkolain 24 luvun 6 :n perusteella ole oi-

2 keutta tehdä päätöksestä kirkollisvalitusta ellei päätöstä oikaisuvaatimuksen johdosta muuteta. Lausunnot on saatu Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta ja Virpi Koskiselta. Virpi Koskinen pitää lausunnossaan Anja Nurmisen oikaisuvaatimusta perusteltuna ja katsoo, että Anja Nurminen osoittaa oikaisuvaatimuksessaan kiistatta omaavansa parhaimman pätevyyden ja soveltuvuuden Malmin kirkkoherraksi. Anja Nurmisen oikaisuvaatimuksissa esitetään keskeisenä perusteena, että valintaa tehdessä ei ole tehty yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain edellyttämää hakijoiden systemaattista ansiovertailua. Näin hänen mukaansa on syytä epäillä, että on rikottu lakia naisten ja miesten tasaarvosta 8 mom. 1, ja suosimalla nuorempaa hakijaa on rikottu yhdenvertaisuuslakia 8. Malmin seurakunnan seurakuntaneuvoston vaalin esittelytekstissä todetaan hakijoiden vertailusta: Hakijoiden työkokemus ja ansiot on kuvattu tuomiokapitulin lausunnossa. Niitä ei ole valinnan perusteissa tarpeen toistaa. Vaalin valmistelussa on katsottu, että tuomiokapitulin lausunnossa täyttyy lain edellyttämä ansiovertailu. Tätä näkemystä tukee kirkkojärjestyksen 6 luvun 16 :n 3 momentti, jossa edellytetään tuomiokapitulin toteavan hakijoiden kelpoisuuden ja arvioivan lausunnossaan hakijoiden taidon ja kyvyn haettavana olevaan virkaan. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on oikaisuvaatimuksia koskevassa lausunnossaan kuvannut laajasti kirkkoherran viran hakijoista antamansa lausunnon valmisteluprosessia, lausunnon laillisuusperiaatteita ja arvioinut Anja Nurmisen lausunnosta esittämiä näkökohtia: Tuomiokapitulin lausuntoprosessista Hakijoiden arvioinnin tavoitteena on, että virkaan valitaan pätevin, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivin ja parhaaseen viranhoitoon pystyvä henkilö. Tuomiokapituli on lausuntoa antaessaan perehtynyt Malmin kirkkoherranviran hakijoiden hakemusasiakirjoihin, nimikirjatietoihin sekä suorittanut kaikkien yhdeksän hakijan haastattelut esittämällä jokaiselle hakijoista samat kysymykset. Tämän lisäksi hakijoille on saatettu esittää joitakin täydentäviä kysymyksiä. Tuomiokapituli on arvioinut kaikki yhdeksän hakijaa kelpoisiksi Malmin seurakunnan kirkkoherran virkaan. Kelpoisuuspäätöksen lisäksi lausunnossa arvioidaan kirkkolain 6 luvun 16 :n mukaisesti heidän taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan virkaan. Hakijoita arvioidaan perustuslain 125 :n 2 momentin mukaisilla yleisillä nimitysperusteilla, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Näiden yleisten nimitysperusteiden lisäksi arvioinnissa ja tuomiokapitulin lausunnossa otetaan huomioon Malmin seurakunnan ilmoittamat ja tuomiokapitulin arvioimat viran erityiset tarpeet. Malmin seurakunta on etukäteen ilmoittanut seuraavat erityiset tarpeet:

3 Etsimme kirkkoherraa, joka pystyy johtamaan innostavalla ja ennakkoluulottomalla otteella seurakuntaa muuttuvassa ja monimuotoisessa kaupunkiympäristössä. Tämä yleislauseke kertoo siitä, millaista kirkkoherraa Malmin seurakunta hakee. Tämän jälkeen seurakunta on kahdeksalla eri kohdalla arvioinut, mitä tämä johtamisote pitää sisällään - hyvää suuren seurakunnan työn ja hallinnon tuntemusta sekä kaupunkikulttuurin ymmärtämistä - johtamistaitoja muuttuvassa toimintaympäristössä sekä hyviä henkilöstö- ja talousjohtamisen taitoja - muutosvalmiutta sekä kykyä johtaa ja luotsata muutoksia - vahvaa teologista osaamista sekä hengellistä ja yhteiskunnallista avarakatseisuutta ja tasapuolisuutta - taitoja monikulttuurisuuden ja katsomusten kohtaamiseen - verkostoitumis- ja yhteistyötaitoja - vuorovaikutteisia ja monipuolisia viestintätaitoja - myötäelävää ja inhimillistä asennetta sekä työtovereihin että seurakuntalaisiin päin. Lausunnon antamista ohjaavat myös hallinnon oikeusperiaatteet ja tasa-arvolain säännökset. Anja Nurmisen oikaisuvaatimus Anja Nurminen toteaa, että valintaa tehdessä ei ole tehty hakijoiden systemaattista ansiovertailua, eikä valittu parhaiten ansioitunutta hakijaa. Nurmisen mukaan on syytä epäillä, että valintaa tehdessä on rikottu lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 8 1 mom. sekä yhdenvertaisuuslain 8 :ää suosimalla nuorempaa hakijaa. Yhdenvertaisuuslain 8 :n mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Tasa-arvolain 8 ulottuu myös virantäyttöön. Työnantajan menettelyä on pidettävä kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja työhön ottaessaan taikka tehtävään tai koulutukseen valitessaan syrjäyttää henkilön, joka on ansioituneempi kuin valituksi tullut toista sukupuolta oleva henkilö. Syrjinnästä ei kuitenkaan ole kysymys, mikäli työnantaja voi osoittaa, että hänen menettelyynsä on työn tai tehtävän laadusta johtuva painava ja hyväksyttävä syy, taikka että hänen menettelynsä on johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta.

4 Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain näkökohdat sekä asian arviointia Nurminen katsoo, että hän on tullut syrjäytetyksi tasa-arvolain vastaisesti ja yhdenvertaisuuslaissa mainitun iän perusteella. Tuomiokapituli on tehnyt huolellisen lausunnon hakijoista, jossa se on arvioinut hakijoiden taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa ottaen huomioon viran erityiset tarpeet. Tuomiokapituli katsoo, että sen lausunto pitää sisällään tasa-arvolain mukaisen ansiovertailun. Seppo Koskisen ja Heikki Kullan kirjassa Virkamiesoikeuden perusteet todetaan (2013, s. 117), että: Mikäli hakijoiden joukossa on päteviä, eri sukupuolta olevia hakijoita, ansiovertailu on tehtävä. Lainsäätäjä ei kuitenkaan näy tarkoittaneen, että ansiovertailu nimenomaisesti erotetaan kelpoisuusarviosta ja nimitysharkinnasta. Viranomaisen ei näin välttämättä tarvitse eritellä ansioita ja sopivuutta juuri tasa-arvolain 8.1 :n edellyttämän mallin mukaisesti. Tärkeänä on pidetty sitä, että työnantaja voi osoittaa todella vertailleensa hakijoiden kykyjä ja ominaisuuksia keskenään ennen lopullista valintaa. Anja Nurminen toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että: tuomiokapitulin lausunto ohjaa vahvasti seurakuntaa päätösprosessissa. Sen vuoksi hakijoiden oikeusturvan vuoksi olisi tärkeää, että lausunto olisi tasapuolinen, erilaiset ansiot ja taidot olisi selkeästi sanoitettu ja vertailu olisi tehty avoimesti kaikki näkökohdat auki kirjoittaen. Tuomiokapituli on lausunnossaan otsikon hakijoiden esittely alla eritellyt jokaisen hakijan osalta samalla tavalla koulutukseen liittyvän historian sekä johtamiskoulutuksen arvosanoineen. Tämän jälkeen on kerrottu hakijoiden tarkempi työkokemus sekä luonnehdittu kunkin hakijan ansioksi luettavia seikkoja ottaen huomioon Malmin seurakunnan viralle asettamien erityiset tarpeet. Samoin tässä yhteydessä on laadittu haastattelutyöryhmän arvio haastattelusta. Tuomiokapituli on lausunnossaan edellä mainituilla perusteilla luokitellut hakijat kolmeen kategoriaan: I Täyttää varsin kattavasti viran erityiset tarpeet, II Täyttää hyvin viran erityiset tarpeet ja III Täyttää kohtalaisesti viran erityiset tarpeet. Anja Nurminen on sijoitettu II kategoriaan Täyttää hyvin viran erityiset tarpeet ja Heikki Arikka I kategoriaan Täyttää varsin kattavasti viran erityiset tarpeet. Tuomiokapitulin lausuntoa laadittaessa ja ehdokkaita kategorioihin sijoitettaessa on otettu huomioon tasa-arvolain näkökohdat, mutta samalla on syytä huomata, että tuomiokapitulin lausunnossa hakijoita ei aseteta suoraan paremmuusjärjestykseen tai ehdokassijoille, vaan heitä arvioidaan seurakunnan asettamien erityisten tarpeiden nojalla. Seurakunta voi valita kenet tahansa heistä omien rekrytointiprosessiensa perusteella. Välillisessä kirkkoherranvaalissa hakijoiden arviointi tapahtuu samoin perustein kuin välittömän vaalin ehdollepanossa. Piipainkokouksen 2002 asettaman työryhmän mietinnössä Kirkkoherran viran ehdollepano (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto, Sarja B 2003:4) todetaan, että vaaliehdotuksen perusteet muodostuvat kolmesta osaalueesta, joista ensimmäisenä mainitaan taito, johon luetaan opinnot

5 sekä työkokemus ja sen kautta saadut tiedot ja viranhoitokokemus sekä henkilöstökoulutus. Toisena osa-alueena on hakijan aikaisempaan viranhoitoon ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät ja henkilökohtaiset kyvyt haettavana olevan viran hoitamiseen sekä kolmanneksi haettavana olevan kirkkoherran viran erityiset tarpeet. Näitä arvioimalla kokonaisuutena tuomiokapituli on arvioinut hakijoita noudattaen hallintolain 6 :n hallinnon oikeusperiaatteita (yhdenvertaisuusperiaate, tarkoitussidonnaisuuden periaate, objektiviteettiperiaate ja suhteellisuusperiaate). Tuomiokapituli on pyrkinyt tekemään huolellisen kokonaisarvioinnin ja sillä on ollut käytössään hakijoiden hakemukset, nimikirjanotteet sekä haastatteluarvioinnit. Seppo Koskinen ja Heikki Kulla toteavat kirjassaan Virkamiesoikeuden perusteet (Talentum, Helsinki 2013, s. 102): Heitä vertaillaan ansioiltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan. Vertailutilanne on usein monimutkainen; sekä vertailtavia että vertailuperusteita on useita. Lähtökohtaisesti perusteita sovelletaan samantasoisina, mutta PL ei estä perusteluiden keskinäistä painottamista ennen vertailua. On harkittava, mitä perusteista painotetaan ja kuinka voimakkaasti Ensisijaisesti on arvioitava minkälaisia valmiuksia virka ja sen hoito edellyttävät. Tarvitaan konkreettista tarkastelua, jossa on otettava huomioon (luetellussa järjestyksessä) viran kelpoisuusehdot, viran tehtäväpiiri ja virkaan liittyvät konkreettiset tehtävät. Vertailu edellyttää yleensä yhteenvetoa hakijoiden ansioista ja ominaisuuksista. Mikäli hakijoita on runsaasti, vertailu voidaan perusteet esittäen rajoittaa niin sanottuihin varteenotettaviin hakijoihin. Kaikki asiaan vaikuttavat seikat kattava kokonaisarvio on valinnassa ratkaiseva. Vertailun on oltava puolueeton. Ansiovertailun perustetta ei saa epäasiallisin syin muodostaa sellaiseksi, että se tosiasiallisesti suosii tiettyä hakijaa; kaikkia hakijoita on kohdeltava samalla tavalla vertailuperusteen puitteissa. Valintaa ei yleensä voida tehdä pelkästään soveltuvuustestin tuloksen perusteella. Mikäli nimitysharkinnassa poikkeuksellisesti sivuutetaan ansioiltaan selvästi ensisijaisin hakija, valinnan on perustuttava objektiivisiin syihin, esimerkiksi soveltuvuuteen. Kuten Koskinen-Kulla mainitsee kirjassaan, vertailu edellyttää yhteenvetoa hakijoiden ansioista ja ominaisuuksista, ja tällainen yhteenveto on tuomiokapitulin lausunnossa tehty. Tuomiokapituli on lausunnossaan tehnyt kokonaisarvioinnin, jossa kaikkia hakijoita on arvoitu samanlaisin perustein ja perusteet on kirjattu lausuntoon. Kirkkojärjestyksen 6:19 :n mukaan seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun niistä hakijoista, jotka tuomiokapituli on todennut kelpoisiksi virkaan. Tuomiokapitulin antama lausunto kirkkoherranviranhakijoista sitoo siis seurakunnan nimitysharkintaa siltä osin, kun siinä on otettu kantaa hakijoiden kelpoisuuteen haettavana olevaan virkaan. Tuomiokapituli on antamassaan lausunnossaan todennut, että kaikki yhdeksän hakijaa ovat olleet kelpoisia Malmin kirkkoherran virkaan. Malmin seurakuntaneuvostolla on ollut mahdollisuus valita kuka tahansa kelpoisiksi todetuista hakijoista. Kirkkohallituksen julkaisussa 23 vuodelta 2014 Kirkkoherranvaalin hallintome-

6 nettely todetaan (s. 43), että muutoin kuin kelpoisuutta koskevan päätöksen osalta: tuomiokapitulin antama lausunto ei sido seurakunnan nimitysharkintaa, mutta se on otettava huomioon ja sen tulisi olla avuksi seurakunnan omassa nimitysharkinnassa. Viran hakuprosessi jatkuu seurakunnassa kapitulin antaman lausunnon jälkeen, ja seurakunta itse päättää millaisia hakijoiden testauksia se haluaa tehdä esimerkiksi haastattelemalla, lähettämällä hakijoita soveltuvuustesteihin tai pyytämällä suoritusnäytteitä. Anja Nurminen toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että: tuomiokapitulin lausunto ohjaa vahvasti seurakuntaa päätösprosessissa. Sen vuoksi hakijoiden oikeusturvan vuoksi olisi tärkeää, että lausunto olisi tasapuolinen, erilaiset ansiot ja taidot olisi selkeästi sanoitettu ja vertailu olisi tehty avoimesti kaikki näkökohdat auki kirjoittaen. Tuomiokapitulin lausunnossa Nurminen on kokonaisarvioinnissa lausunnosta ilmenevillä perusteilla sijoitettu II kategoriaan. Malmin seurakuntaneuvosto on prosessin myöhemmässä vaiheessa tuomiokapitulin antaman lausunnon jälkeen päättänyt lähettää Nurmisen yhdessä kolmen muun hakijan kanssa soveltuvuustesteihin, mikä osoittaa sen, että tuomiokapitulin lausunnolla ei ole sellaista vahvasti ohjaavaa merkitystä päätöstä tehtäessä kuin Nurminen antaa ymmärtää. Yhdenvertaisuuslain 8 :n nojalla ketään ei saa syrjiä iän perusteella. Nurmista ei ole asetettu erilaiseen asemaan ikänsä vuoksi, vaan hänet on haastateltu ja arvioitu kuten kaikki muutkin hakijat. Se, että pidempi työura ei johda suoraan valintaan, ei ole riittävä peruste osoittamaan iästä johtuvaa syrjintää. Koskinen-Kulla toteavat kirjassaan Virkamiesoikeuden perusteet (2013, s. 102), että syrjintäkielto iän perusteella ulottuu myös asian valmisteluun, kuten haastatteluihin, ja viranhakijoiden keskimääräisestä iästä suuntaan tai toiseen poikkeava ikä ei sellaisenaan anna aihetta olettaa syrjintäolettamaa (KHO:2006:93). Nurmisen oikaisuvaatimuksessaan esiin tuomien näkökohtien arviointia tuomiokapitulin lausunnon osalta Nurminen toteaa, että tuomiokapituli on jättänyt hakijoitten ryhmittelyä tehdessään kokonaan huomiotta Malmin seurakunnan toiveet joistakin asioista tai painottanut puolestaan joitakin asioita. Tuomiokapituli on haastattelussa esittänyt kysymyksiä siten, että Malmin seurakunnan kirkkoherran viran erityiset tarpeet tulevat kattavasti huomioitua. Näin ollen osa kohdista on voinut tulla huomioiduksi myös haastattelukysymysten kautta. Nurminen toteaa, että tuomiokapituli on jättänyt hakijoitten ryhmittelyä tehdessään kokonaan huomiotta Malmin seurakunnan toiveet vahvasta teologisesta osaamisesta ja monikulttuurisuustaidoista. Tältä osin tuomiokapitulin haastattelussa kysyttiin hakijoilta: Millaista kokemusta ja millaisia valmiuksia sinulla on toimia muuttuvassa, monimuotoisessa ja monikulttuurisessa kaupunkiympäristössä? Tuomiokapitulin antamassa lausunnossa Nurmisen ansioksi

7 on luettu: laaja kokemus seurakuntatyöstä ja erityisesti lähetystyöstä. Hän on ollut lähiesimies sekä seurakunnassa että Suomen Lähetysseurassa. Nurminen on ollut myös hiippakunnan seurakunnan kirkkoherrana vajaan kolmen vuoden ajan. Työnantajalla on oikeus arvioida ja painottaa hakijoiden ansioita tavalla, jonka työnantaja katsoo parhaiten edistävän tehtävän menestyksellistä hoitamista (KKO 2005:24, KKO 1996:141). Henkilöiden ansioituneisuutta tulee tarkastella erityisesti suhteessa työnantajan ilmoittamiin painotuksiin. Malmin seurakunta etsi kirkkoherraa, joka pystyy johtamaan innostavalla ja ennakkoluulottomalla otteella seurakuntaa muuttuvassa ja monimuotoisessa kaupunkiympäristössä. Nurmisen osalta on tullut huomioiduksi myös sekä monikulttuurisuusosaaminen että teologian tohtorin tutkinto, jossa Nurmisen väitöskirja kuuluu yleisen kirkkohistorian alaan. Kelpoisuuden täyttyessä korkeampaa koulutusta ei välttämättä pidetä lisäansiona, vaan merkityksellisempää on koulutuksen sisällöllinen sopivuus tai suuntautuneisuus haettavana olevan tehtävän kannalta. Anja Nurmisen osalta ansioksi on luettu hänen kokemuksensa lähetystyössä Pakistanissa ja Heikki Arikan osalta vastaavasti hänen toimintansa siirtolaispastorina, sotilaspastorina ja rauhanturvaajana. Nurminen toteaa myös, että kapituli on tasapäistänyt erilaisen esimieskokemuksen ja painottanut vain alaisten lukumäärää. Arikalla oli kokemusta suurempien työyhteisöjen johtamisesta kuin Nurmisella. Malmin seurakunta on Suomen toiseksi suurin seurakunta, ja tällä perusteella alaisten suurta lukumäärää voidaan pitää ansiona. Suuren työyhteisön johtaminen vaatii toisenlaisia taitoja kuin pienemmän työyhteisön. Nurmisen yhteenvetoon on myös kirjattu hänen kirkkoherrana oloaika, joka tosin on ollut pienessä yksipappisessa maalaisseurakunnassa. Nurmisen osalta yhteenvetoon on myös kirjattu hänen hankkimansa jatkokoulutus johtamisen osalta sekä kokemus kappalaisena ja lähiesimiehenä toimimisesta pääkaupungin seurakunnassa. Viran erityisissä tarpeissa on edellytetty hyvää suuren seurakunnan työn ja hallinnon tuntemusta sekä johtamistaitoja muuttuvassa toimintaympäristössä. Nurminen myös toteaa, että tuomiokapituli ei ota kantaa Arikan hyvin pätkittäiseen työhön keskusrekisterin johtajana. Lausunnossa on kuitenkin erikseen mainittu Arikan kahteen otteeseen olleet virkavapaudet sotilaspastorina ja rauhanturvaajana, ja ne ovat näin ollen tulleet huomioiduiksi. Virkavapaudet sekä niiden tarkat ajanjaksot käyvät myös ilmi seurakunnalle lähetetystä nimikirjanotteesta. Nurminen on niin ikään oikaisuvaatimuksessaan kiinnittänyt huomiota, että tuomiokapituli ei ole tarkastellut kriittisesti hakijoiden hakemusasiakirjoja, ja viittaa Arikan hakemuksen epätarkkuuksiin sekä tuomiokapitulin lausunnon virheellisyyksiin Arikan työnansioiden päivämäärien suhteen. Tältä osin Nurminen viittaa siihen, että tuomiokapitulin lausunnon mukaan Arikka on ollut Raision seurakunnassa pastorina , vaikka oman ilmoituksensa mukaan hän on ollut siellä Nimikirjan tietojen perusteella Arik-

8 ka on ollut pastorina Raisiossa asti ja tiedot on kirjattu julkista luotettavuutta omaavasta nimikirjanotteesta. Hakijoista laadittuun lausuntoon ei ole kirjattu kenenkään hakijan osalta tarkkoja päivämääriä, vaan ainoastaan vuosia, koska tarkemmat tiedot käyvät ilmi nimikirjanotteista, jotka ovat seurakunnalla olleet myös käytettävissä. Nurminen viittaa myös siihen, että Arikka on ollut siirtolaispappina Tanskassa ja Virossa , ja Arikan oman ilmoituksen mukaan ajalla Tuomiokapitulin lausunnon tieto on saatu nimikirjasta, jonka mukaan Arikka on ollut edellä mainituissa tehtävissä Näin ollen lausuntoon on otettu edellä viitatun käytännön mukaisesti vain mainitut vuodet. Asiassa ei siis ole Nurmisen mainitsemia virheellisyyksiä eikä asialla muutoinkaan ole lausunnossa olennaista merkitystä kokonaisarvioinnin kannalta. Tarkat tiedot ovat myös löydettävissä nimikirjanotteesta, ja ne ovat olleet seurakuntaneuvoston käytettävissä virkavalintaa tehtäessä. Nurminen myös viittaa Arikan lyhyeen kokemukseen paikallisseurakunnassa. Tuomiokapituli toteaakin lausunnossaan, että Arikalla on aika kapea kokemus suomalaisen paikallisseurakunnan pastorina toimimisesta, mutta hänellä on yleisesti laaja tuntemus seurakuntatyöstä. Malmin seurakunnan kirkkoherran virka on johtavan viranhaltijan virka, jonka keskeiset tehtävät määräytyvät KJ 6 luvun 13 :n perusteella. Kirkkoherran toimenkuva on vaativa ja johtajuudelle asetetut vaatimukset ovat korkeita, ja lisäansiona voi tarpeen mukaan olla myös muussa työyhteisössä kuin seurakunnassa saavutetut ansiot. Seurakuntien toimintaympäristössä on tapahtunut monia muutoksia viime vuosina, ja nämä muutokset ovat osaltaan myös vaikuttaneet kirkkoherran viranhoidolle asetettavien vaatimusten kohoamiseen. Näin ollen on perusteltua arvioida, että myös muualla kuin seurakunnassa saavutetulla kokemuksella on merkitystä. Lisäksi arviointiin vaikuttavat myös henkilökohtaiset kyvyt ja haastattelussa saatu käsitys. Kuten Kirkkoherranvaalin hallintomenettely kirjassa (s. 47) todetaan: Virkaa täyttäessä voidaan kiinnittää huomiota hakijoiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten yhteistyökykyyn, ahkeruuteen, tarkkuuteen, aloitekykyyn, kykyyn kantaa vastuuta ja muihin vastaaviin ominaisuuksiin. Virkaa täyttäessä Malmille haettiin kirkkoherraa, joka pystyy johtamaan innostavalla ja ennakkoluulottomalla otteella seurakuntaa muuttuvassa ja monimuotoisessa kaupunkiympäristössä. Kokonaisarvioinnin perusteella Heikki Arikan katsottiin täyttävän varsin kattavasti viran erityiset tarpeet. Arikan osalta on tuomiokapitulin lausunnossa todettu, että hänellä on ison kaupungin seurakuntayhtymän johtotehtävien vuoksi kirkas käsitys muutoksessa olevan seurakunnan ja ison työyhteisön johtamisen haasteista, erityisesti talous- ja henkilöstöhallinnossa. Hänellä on myös paljon selkeää näyttöä toimeenpanokyvystä muutoksen aikaansaamisessa. Konkreettisia esimerkkejä muutosjohtamisesta tuli esiin HNMKY:n, Turun kasvatusteologin sekä keskusrekisterin johtajan tehtävien kautta.

9 Anja Nurmisen katsottiin täyttävän hyvin viran erityiset tarpeet kolmen muun hakijan kanssa. Tässä luokittelussa kuitenkin katsottiin, että esimieskokemus on joko vähäistä tai verrattain pienestä työyhteisöstä olevaa. Malmin seurakunta on Suomen toiseksi suurin seurakunta, minkä vuoksi esimieskokemuksessa on kiinnitetty huomiota myös alaisten määrään. Haastattelun perusteella tässä ryhmässä olevilta puuttuivat konkreettiset kuvaukset ja uskottavat esimerkit siitä, miten he olisivat seurakunnan toivoma ennakkoluuloton ja innostava johtaja. Nurmisen osalta on kuitenkin todettu, että hänellä on muita tässä ryhmässä olevia hakijoita selvästi parempi kokemus ja käsitys viranhoidon hallinnollisista ja taloudellisista vaatimuksista ja Malmin seurakunnan tilanteesta. Yhteenveto Yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat perustuslain 125 :n mukaan taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp.) perustelujen mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin, joihin liittyen on otettava huomioon myös viran nimi ja tehtäväpiiri sekä virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on tehnyt asiassa tasaarvolain mukaisen ansiovertailun, jossa lausuntoon on kirjattu hakijoiden koulutukset, aiemmat työkokemukset sekä hakijoille luettavat erityiset ansiot viran erityisten tarpeiden perusteella (lihavointi esittelijän). Näin on tehty myös Anja Nurmisen osalta. Oikeuskäytännössä on katsottu, että ansioita voidaan painottaa tehtävän mukaan. Ansiovertailussa on myös huomioitu hakijoiden sellaiset ominaisuudet, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Kenellekään ei kuitenkaan ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pidempi työkokemus kuin muilla hakijoilla. Tuomiokapituli on arvioinut hakijoita objektiivisesti ja arviointi on perusteltavissa tehtävän hoidon kannalta seurakunnan ilmoittamien erityisten tarpeiden perusteella. Ansiovertailu voi olla käytännössä yhteenveto, jossa henkilötietojen lisäksi esitetään hakijoiden koulutus ja työkokemus sekä tiedot kelpoisuusvaatimuksen täyttymisestä. Lausuntoa ei tee syrjiväksi se seikka, että Nurmista ei ole asetettu I kategoriaan, joka täyttää varsin kattavasti viran erityiset tarpeet. Arviointia voidaan suorittaa kokonaisharkinnalla ja koulutuksen sekä työkokemuksen ohella on arvioitava viran hoitamisen kannalta merki-

10 tyksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Lausunnossa on ollut tavoitteena arvioida hakijoita niin, että seurakunta voisi jatkaa virantäyttöprosessia valiten virkaan pätevin, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivin ja parhaaseen viranhoitoon pystyvä henkilö. Tuomiokapituli on arvioinut hakijoiden taitoa ja kykyä viran tehtävien ja toimintaympäristöstä nousevien viran erityisten tarpeiden perusteella ja antanut lausuntonsa. Tuomiokapituli katsoo, että Nurmista ei ole syrjäytetty sukupuolen tai iän perusteella, eikä häntä ole katsottava ansioituneimmaksi virkaan ainoastaan ikänsä tai pidemmän uransa vuoksi. Hakijoiden henkilökohtaisen ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin korkeimmin koulutettu tai kokenein (KKO 2005:24, KKO 1996:141). Tuomiokapitulin lausunto ei kirkkolain nojalla sido seurakuntaa, vaan kirkkojärjestyksen 6:19 :n mukaan seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun niistä hakijoista, jotka tuomiokapituli on todennut kelpoisiksi virkaan. Tuomiokapitulin lausunnossa esitettyjen perustelujen ja kirkkojärjestyksen 6 luvun 16 :n 3 momentin perusteella seurakuntaneuvosto katsoo, että tuomikapitulin lausunto täyttää yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain mukaiset hakijoiden ansiovertailun vaatimukset. Näin erillisen ansiovertailun tekeminen ei ole ollut seurakuntaneuvoston suorittamassa valintaprosessissa tarpeen. Tuomiokapitulin lausunnossa ei ole syrjitty Anja Nurmista iän tai sukupuolen perustella. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt muut perusteet: 1. Anja Nurminen esittää, että seurakuntaneuvosto ei ole saanut riittävästi tietoa siitä, mitkä lainkohdat sitovat seurakuntaa sen valitessa viranhaltijaa. Tämän tueksi hän esittää, että seurakuntaneuvoston suorittamassa haastattelussa tehtiin kysymyksiä, jotka vastoin lakia yksityisyyden suojasta työelämässä 3. Haastattelussa tehtiin yksi perhesuhteista koskeva kysymys, jota ei edellä mainitun lain mukaan olisi saanut tehdä. Tästä ei kuitenkaan voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että seurakuntaneuvosto ei olisi tietoinen seurakuntaneuvostoa virantäytössä sitovasta lainsäädännöstä. Tuomiokapitulin lausunnossa, joka oli seurakuntaneuvoston käytössä, on keskeiset viran täyttöä koskevat lainkohdat ja perusteet mainittu. 2. Anja Nurmisen esittää, että sähköisestä hakuohjelmasta otettu hakijayhteenveto, joka perustuu hakijoiden itse syöttämiin tietoihin, ei ole riittävä vertailu hakijoiden asioista. Perusteena hän esittää, että tiedot ovat osittain epätarkkoja ja että yhteenvedosta puuttuvat muut kuin tutkintoon johtavat koulutukset. Seurakuntaneuvostolla on ollut käytössään hakijoiden nimikirjanotteet, joista työkokemukset virkavapauksineen näkyvät luotettavasti. Muut merkittävät koulutukset on mainittu tuomiokapitulin lausunnossa. Seurakuntaneuvostolla on päätöstä tehdessään ollut riittävät ja oikeat tiedot hakijoiden ansioista.

11 3. Vaatimus tarkasta yksityiskohtaisesta hakijoiden vertailusta Lähtökotaisesti vertailu on tehty tuomikapitulin lausunnossa, joka muodostaa lain edellyttämän ansiovertailun. Hakijoiden vertailu perustuu työkokemuksen ja koulutuksen lisäksi tuomiokapitulin ja seurakuntaneuvoston asettaman valmisteluryhmän haastatteluihin, joissa molemmissa oli laadittu kaikille hakijoille esitetyt kysymyssarjat. Kysymyksissä nostettiin esiin seurakuntaneuvoston esittämät viran erityiset tarpeet. Haastattelut on otettu huomioon tuomiokapitulin lausunnossa ja valmisteluryhmän virantäyttöä koskevissa perusteluissa. Työkokemuksen, johtamiskokemuksen ja seurakuntaelämän tuntemuksen osalta Arikan ja Nurmisen vertailu toteutuu kattavasti tuomiokapitulin lausunnossa. Työkokemukset ovat erilaisia, molemmilla myös monipuolista. Johtamiskoulutusta Nurmisella on enemmän. Arikalla on puolestaan kokemusta suurempien työyhteisöjen johtamisesta, mikä on merkittävää suuren, yli sadan hengen työyhteisön johtajaa valittaessa. Heikki Arikan työkokemus paikallisseurakunnassa on Anja Nurmista pienempi. Molemmilla on kuitenkin monipuolinen työkokemus, joka antaa valmiuksia seurakuntatyöhön. Haastattelujen perusteella Heikki Arikan johtamiskokemus arvoitiin sekä tuomiokapitulin lausunnossa, että seurakuntaneuvoston valmisteluryhmän esityksessä vahvemmaksi. Hän kykeni esittämään konkreettisia ja Nurmista selkeämpiä näkemyksiä talous- henkilöstö- ja seurakuntaneuvoston erityisenä painopisteenä olevasta muutosjohtamisesta ja seurakuntaelämän kehittämisestä. Konkreettiset ja selkeät vastaukset haastattelussa osoittivat myös sen, että Heikki Arikalla on valmius johtaa seurakuntaa seurakuntaneuvoston edellyttämällä ennakkoluulottomalla ja innostavalla tavalla. Hallinnollista osaamista Anja Nurminen on saanut toimiessaan kirkkoherrana ja tuomiokapitulin asessorina. Heikki Arikka on saanut hallinnon osaamista Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatuksen teologina ja keskusrekisterin johtajana sekä luottamustehtävissä Raision seurakunnassa, Raision seudun koulutusyhtymän puheenjohtajana ja Raision kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtajana. Arikan kokemus on monipuolisempaa ja seurakuntayhtymän osalta vahvempaa, koska hän on toiminut johtavassa tehtävässä myös seurakuntayhtymässä. Anja Nurmisella ja Heikki Arikalla on työhistoriaan liittyvän kokemuksen perusteella vahvat taidot monikulttuurisuuden ja erilaisten katsomusten kohtaamiseen. Anja Nurminen on tehnyt pitkään työtä vieraassa kulttuurissa. Heikki Arikka on työskennellyt useassa maassa. Sotilaspappina Afganistanissa ja Libanonissa hän on saanut myös kuvan siitä, mistä olosuhteista tällä hetkellä maahan tulevat turvapaikan hakijat lähtevät. Heikki Arikalla on verkostoitumistaidoista vahvaa näyttöä erilaisten luottamistoiminen perusteella kirkossa ja sen ulkopuolella. Yhteistyötaidot ovat Arikalla ja Nurmisella riittävät haastattelun perusteella. Teologisen osaamisen perusteella Anja Nurmisella on vahvempi osaaminen. Haastattelun perusteella Heikki Arikka on antanut teologisesti punnittuja ja perusteltuja vastauksia.

12 4. Soveltuvuusarvion merkitys päätöksenteossa Soveltuvuusarvio on yksi tekijä, jota voidaan käyttää virantäytön valmistelussa. Viranomaisen toiminnan julkisuudessa annetun lain 24 :n 1 momentin 29 kohdan perusteella soveltuvuusarvion sisältämät tiedot ovat salassa pidettäviä. Soveltuvuusarviossa kuvattiin kaikkien soveltuvuusarviossa olleiden hakijoiden osalta heidän viran hoitoon liittyviä vahvuuksiaan ja jokaisen hakijan kohdalla myös joitakin kehittämisalueita. Kaikki soveltuvuusarviossa olleet hakijat todettiin tehtävään soveltuviksi eikä hakijoiden välille syntynyt niin merkittäviä eroja, että ne olisivat ratkaisevasti vaikuttaneet valintaan. Edellä mainituista syistä johtuen esittelyssä todettiin vain, että soveltuvuusarvio pitää virkaan esitettävää Heikki Arikkaa tehtävään soveltuvana. Yhteenvetona Anja Nurmisen oikaisuvaatimukseen voidaan todeta, että tuomiokapitulin lausunto on riittävä yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain edellyttämä ansiovertailu. Kun hakijoita arvioidaan taidon, kyvyn, koetellun kansalaiskunnon ja monen virkaan liittyvän erityisen tarpeen osalta, asettuvat eri hakijat joissain kohdin toisten edelle. Ratkaisevaa on kokonaisarvio siitä, kuka hakijoista täyttää parhaiten viran hoitamiselle asetetut edellytykset. Seurakuntaneuvosto on tehnyt päätöksensä kokonaisarvion perusteella todeten päätöksen perustelujen lopussa, että seurakuntaneuvosto on asettanut kahdeksan viran erityisvaatimusta, jotka Heikki Arikka täyttää hakijoista parhaiten. Valinnan perusteena ei ole ollut hakijoiden ikä eikä sukupuoli. Anja Nurminen ei ole esittänyt oikaisuvaatimuksessaan sellaisia perusteita, joiden pohjalta seurakuntaneuvoston tulisi muuttaa päätöstään. Näin Anja Nurmisen seurakuntaneuvostolle esittämä vaatimus siitä, että kirkkoherraksi valitaan Anja Nurminen eikä Heikki Arikka, on hylättävä Liitteet 7 Kirkkoherran vaali ote 8 Oikaisuvaatimus Anja Nurminen Tuomiokapitulin lausunto kirkkoherran viran hakijoista Tuomiokapitulin lausunto oikaisuvaatimuksesta pöytäkirja Lausunto oikaisuvaatimuksesta Virpi Koskinen

13 99/ Virpi Koskisen kirkkoherran vaalia koskeva oikaisuvaatimus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää hylätä Virpi Koskisen kirkkoherranvaalia koskevan oikaisuvaatimuksen. Käsittely Veronica Saarela teki muutosehdotuksen, että hyväksytään Virpi Koskisen kirkkoherranvaalia koskeva oikaisuvaatimus. Muutosehdotusta ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi muutosehdotuksen rauenneen. Veronica Saarela jätti eriävän mielipiteen. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Selostus Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan seurakunnan kirkkoherran virkaan välillisellä vaalilla Heikki Arikan. Virkaa hakenut Virpi Koskinen on tehnyt oikaisuvaatimuksen seurakuntaneuvoston valintapäätöksestä. Virpi Koskinen vaatii seurakuntaneuvoston tekemän päätöksen kumoamista sekä kirjoittamaan auki yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain edellyttämän vertailun hakijoiden pätevyydestä ja soveltuvuudesta, liittämään sen päätösluetteloon ja toimittamaan sen kaikille virkaa hakeneille. Oikaisupyynnöistä on pyydetty lausunnot valituksi tulleelta Heikki Arikalta, toisen oikaisuvaatimuksen tehneeltä Anja Nurmiselta ja Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta. Muilta hakijoilta ei ole pyydetty lausuntoa, koska he eivät ole tehneet oikaisuvaatimusta. Näin he ovat tyytyneet päätökseen eikä heillä kirkkolain 24 luvun 6 :n perusteella ole oikeutta tehdä päätöksestä kirkollisvalitusta ellei päätöstä oikaisuvaatimuksen johdosta muuteta. Lausunnot on saatu Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta ja Anja Nurmiselta

14 Anja Nurminen toteaa lausunnossaan yhtyvänsä Virpi Koskisen tekemään oikaisuvaatimukseen. Virpi Koskisen oikaisuvaatimuksissa esitetään keskeisenä perusteena, että valintaa tehdessä ei ole tehty yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain edellyttämää hakijoiden systemaattista ansiovertailua. Hänen mukaansa tuomiokapitulin lausunto on muodollinen yhteenveto eikä sisällä systemaattista soveltuvuuden kattavaa vertailua. Edelleen hän toteaa, että vaalissa koskevassa Malmin seurakuntaneuvoston asettaman valmisteluryhmän esittely ei sisällä hakijoiden objektiivista vertailua. Malmin seurakunnan seurakuntaneuvoston vaalin esittelytekstissä todetaan hakijoiden vertailusta: Hakijoiden työkokemus ja ansiot on kuvattu tuomiokapitulin lausunnossa. Niitä ei ole valinnan perusteissa tarpeen toistaa. Vaalin valmistelussa on katsottu, että tuomiokapitulin lausunnossa täyttyy lain edellyttämä ansiovertailu. Tätä näkemystä tukee kirkkojärjestyksen 6 luvun 16 :n 3 momentti, jossa edellytetään tuomiokapitulin toteavan hakijoiden kelpoisuuden ja arvioivan lausunnossaan hakijoiden taidon ja kyvyn haettavana olevaan virkaan. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on oikaisuvaatimuksia koskevassa lausunnossaan kuvannut kirkkoherran viran hakijoista antamansa lausunnon valmisteluprosessia, lausunnon laillisuusperiaatteita ja arvioinut Virpi Koskisen lausunnosta esittämiä näkökohtia: Malmin kirkkoherran välillistä vaalia varten tuomiokapituli on antanut seurakunnalle kirkkojärjestyksen 6 luvun 16 :n 3 momentin mukaisen lausunnon hakijoista. Lausunnossa todetaan hakijoiden kelpoisuus ja arvioidaan heidän taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan virkaan. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli voi lausua oikaisuvaatimuksissa esitetyistä asioista omaa lausuntoaan koskien, mutta se ei voi käsitellä muutoin oikaisuvaatimusta, koska virantäyttöprosessi on jatkunut Malmin seurakunnassa tuomiokapitulin antaman lausunnon jälkeen. Kirkkojärjestyksen 6 luvun 19 :n mukaisesti seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun niistä hakijoista, jotka tuomiokapituli on todennut kelpoisiksi virkaan. Tätä kuitenkin edeltää seurakunnan oma valintaprosessi, johon hakemusasiakirjojen ja nimikirjojen perehtymisen lisäksi voi kuulua hakijoiden haastatteluja, psykologisia soveltuvuustestejä sekä mahdollisten näytteiden antamista erilaisissa tilaisuuksissa. Virpi Koskisen oikaisuvaatimus Virpi Koskinen vaatii seurakuntaneuvoston tekemän päätöksen kumoamista sekä kirjoittamaan auki yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain edellyttämän vertailun hakijoiden pätevyydestä ja soveltuvuudesta, liittämään sen päätösluetteloon ja toimittamaan sen kaikille virkaa hakeneille. Koskinen perustelee vaatimustaan sillä, että tuomiokapitulin lausunto on muodollinen yhteenveto eikä sisällä systemaattista soveltuvuuden kattavaa vertailua.

15 Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli voi lausua oikaisuvaatimuksissa esitetyistä asioista omaa lausuntoaan koskien, mutta se ei voi käsitellä muutoin oikaisuvaatimusta, koska virantäyttöprosessi on jatkunut Malmin seurakunnassa tuomiokapitulin antaman lausunnon jälkeen. Hakijoiden arvioinnin tavoitteena on, että virkaan valitaan pätevin, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivin ja parhaaseen viranhoitoon pystyvä henkilö. Tuomiokapituli on lausuntoa antaessaan perehtynyt Malmin kirkkoherranviran hakijoiden hakemusasiakirjoihin, nimikirjatietoihin sekä suorittanut kaikkien yhdeksän hakijan haastattelut esittämällä jokaiselle hakijoista samat kysymykset. Tämän lisäksi hakijoille on saatettu esittää joitakin täydentäviä kysymyksiä. Tuomiokapituli on arvioinut kaikki hakijat kelpoisiksi Malmin seurakunnan kirkkoherran virkaan. Kelpoisuuspäätöksen lisäksi lausunnossa arvioidaan kirkkolain 6 luvun 16 :n mukaisesti arvioidaan heidän taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan virkaan. Hakijoita arvioidaan perustuslain 125 :n 2 momentin mukaisilla yleisillä nimitysperusteilla, joita ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Näiden yleisten nimitysperusteiden lisäksi tuomiokapitulin lausunnossa otetaan huomioon Malmin seurakunnan ilmoittamat ja tuomiokapitulin arvioimat viran erityiset tarpeet. Malmin seurakunta on etukäteen ilmoittanut seuraavat erityiset tarpeet: Etsimme kirkkoherraa, joka pystyy johtamaan innostavalla ja ennakkoluulottomalla otteella seurakuntaa muuttuvassa ja monimuotoisessa kaupunkiympäristössä. Tämä yleislauseke kertoo siitä, millaista kirkkoherraa Malmin seurakunta hakee. Tämän jälkeen seurakunta on kahdeksalla eri kohdalla arvioinut, mitä tämä johtamisote pitää sisällään - hyvää suuren seurakunnan työn ja hallinnon tuntemusta sekä kaupunkikulttuurin ymmärtämistä - johtamistaitoja muuttuvassa toimintaympäristössä sekä hyviä henkilöstö- ja talousjohtamisen taitoja - muutosvalmiutta sekä kykyä johtaa ja luotsata muutoksia - vahvaa teologista osaamista sekä hengellistä ja yhteiskunnallista avarakatseisuutta ja tasapuolisuutta - taitoja monikulttuurisuuden ja katsomusten kohtaamiseen - verkostoitumis- ja yhteistyötaitoja - vuorovaikutteisia ja monipuolisia viestintätaitoja - myötäelävää ja inhimillistä asennetta sekä työtovereihin että seurakuntalaisiin päin. Lausunnon antamista ohjaavat myös hallinnon oikeusperiaatteet ja tasa-arvolain säännökset.

16 Tuomiokapituli on tehnyt huolellisen lausunnon hakijoista, jossa se on arvioinut hakijoiden taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa ottaen huomioon viran erityiset tarpeet. Tuomiokapituli katsoo, että sen lausunto pitää sisällään tasaarvolain edellyttämän ansiovertailun (lihavointi esittelijän). Seppo Koskisen ja Heikki Kullan kirjassa Virkamiesoikeuden perusteet todetaan (2013, s. 117), että: Mikäli hakijoiden joukossa on päteviä, eri sukupuolta olevia hakijoita, ansiovertailu on tehtävä. Lainsäätäjä ei kuitenkaan näy tarkoittaneen, että ansiovertailu nimenomaisesti erotetaan kelpoisuusarviosta ja nimitysharkinnasta. Viranomaisen ei näin välttämättä tarvitse eritellä ansioita ja sopivuutta juuri tasaarvolain 8.1 :n edellyttämän mallin mukaisesti. Tärkeänä on pidetty sitä, että työnantaja voi osoittaa todella vertailleensa hakijoiden kykyjä ja ominaisuuksia keskenään ennen lopullista valintaa. Tuomiokapituli on lausunnossaan otsikon hakijoiden esittely alla eritellyt jokaisen hakijan osalta samalla tavalla koulutukseen liittyvän historian sekä johtamiskoulutuksen arvosanoineen. Tämän jälkeen on kerrottu hakijoiden tarkempi työkokemus sekä luonnehdittu kunkin hakijan ansioksi luettavia seikkoja ottaen huomioon Malmin seurakunnan viralle asettamien erityiset tarpeet. Samoin tässä yhteydessä on laadittu haastattelutyöryhmän arvio haastattelusta. Tuomiokapituli on lausunnossaan laatinut hakijoista yhteenvedon sekä haastattelujen perusteella ja ottamalla huomioon seurakunnan viralle asettamat erityistarpeet luokitellut hakijat kolmeen kategoriaan I Täyttää varsin kattavasti viran erityiset tarpeet, II täyttää hyvin viran erityiset tarpeet ja III Täyttää kohtalaisesti viran erityiset tarpeet. Tuomiokapitulin lausuntoa laadittaessa ja ehdokkaita kategorioihin sijoitettaessa on otettu huomioon tasa-arvolain näkökohdat, mutta samalla on syytä huomata, että tuomiokapitulin lausunnossa hakijoita ei aseteta suoraan paremmuusjärjestykseen tai ehdokassijoille, vaan heitä arvioidaan seurakunnan asettamien erityisten tarpeiden nojalla. Seurakunta voi valita kenet tahansa heistä omien rekrytointiprosessiensa perusteella. Välillisessä kirkkoherranvaalissa hakijoiden arviointi tapahtuu samoin perustein kuin välittömän vaalin ehdollepanossa. Piipainkokouksen 2002 asettaman työryhmän mietinnössä Kirkkoherran viran ehdollepano (Suomen ev.-lut. kirkon keskushallinto, Sarja B 2003:4) todetaan, että vaaliehdotuksen perusteet muodostuvat kolmesta osaalueesta, joista ensimmäisenä mainitaan taito, johon luetaan opinnot sekä työkokemus ja sen kautta saadut tiedot ja viranhoitokokemus sekä henkilöstökoulutus. Toisena osa-alueena on hakijan aikaisempaan viranhoitoon ja käyttäytymiseen liittyvät tekijät ja henkilökohtaiset kyvyt haettavana olevan viran hoitamiseen sekä kolmanneksi haettavana olevan kirkkoherran viran erityiset tarpeet. Näitä arvioimalla kokonaisuutena tuomiokapituli on arvioinut hakijoita noudattaen hallintolain 6 :n hallinnon oikeusperiaatteita (yhdenvertaisuusperiaate, tarkoitussidonnaisuuden periaate, objektiviteettiperiaate ja suhteellisuusperiaate).

17 Tuomiokapituli on pyrkinyt tekemään huolellisen kokonaisarvioinnin ja sillä on ollut käytössään hakijoiden hakemukset, nimikirjanotteet sekä haastatteluarvioinnit. Seppo Koskinen ja Heikki Kulla toteavat kirjassaan Virkamiesoikeuden perusteet (Talentum, Helsinki 2013, s. 102): Heitä vertaillaan ansioiltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan. Vertailutilanne on usein monimutkainen; sekä vertailtavia että vertailuperusteita on useita. Lähtökohtaisesti perusteita sovelletaan samantasoisina, mutta PL ei estä perusteluiden keskinäistä painottamista ennen vertailua. On harkittava, mitä perusteista painotetaan ja kuinka voimakkaasti Ensisijaisesti on arvioitava minkälaisia valmiuksia virka ja sen hoito edellyttävät. Tarvitaan konkreettista tarkastelua, jossa on otettava huomioon (luetellussa järjestyksessä) viran kelpoisuusehdot, viran tehtäväpiiri ja virkaan liittyvät konkreettiset tehtävät. Vertailu edellyttää yleensä yhteenvetoa hakijoiden ansioista ja ominaisuuksista. Mikäli hakijoita on runsaasti, vertailu voidaan perusteet esittäen rajoittaa niin sanottuihin varteenotettaviin hakijoihin. Kaikki asiaan vaikuttavat seikat kattava kokonaisarvio on valinnassa ratkaiseva. Vertailun on oltava puolueeton. Ansiovertailun perustetta ei saa epäasiallisin syin muodostaa sellaiseksi, että se tosiasiallisesti suosii tiettyä hakijaa; kaikkia hakijoita on kohdeltava samalla tavalla vertailuperusteen puitteissa. Valintaa ei yleensä voida tehdä pelkästään soveltuvuustestin tuloksen perusteella. Mikäli nimitysharkinnassa poikkeuksellisesti sivuutetaan ansioiltaan selvästi ensisijaisin hakija, valinnan on perustuttava objektiivisiin syihin, esimerkiksi soveltuvuuteen. Kuten Koskinen-Kulla mainitsee kirjassaan, vertailu edellyttää yhteenvetoa hakijoiden ansioista ja ominaisuuksista, ja tällainen yhteenveto on tuomiokapitulin lausunnossa tehty. Tuomiokapituli on lausunnossaan tehnyt kokonaisarvioinnin, jossa kaikkia hakijoita on arvoitu samanlaisin perustein. Kirkkojärjestyksen 6:19 :n mukaan seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun niistä hakijoista, jotka tuomiokapituli on todennut kelpoisiksi virkaan. Tuomiokapitulin antama lausunto kirkkoherranviranhakijoista sitoo siis seurakunnan nimitysharkintaa siltä osin, kun siinä on otettu kantaa hakijoiden kelpoisuuteen haettavana olevaan virkaan. Tuomiokapituli on antamassaan lausunnossaan todennut, että kaikki yhdeksän hakijaa ovat olleet kelpoisia Malmin kirkkoherran virkaan. Malmin seurakuntaneuvostolla on ollut mahdollisuus valita kuka tahansa kelpoisiksi todetuista hakijoista. Kirkkohallituksen julkaisussa 23 vuodelta 2014 Kirkkoherranvaalin hallintomenettely todetaan (s. 43), että muutoin kuin kelpoisuutta koskevan päätöksen osalta: tuomiokapitulin antama lausunto ei sido seurakunnan nimitysharkintaa, mutta se on otettava huomioon ja sen tulisi olla avuksi seurakunnan omassa nimitysharkinnassa. Viran hakuprosessi jatkuu seurakunnassa kapitulin antaman lausunnon jälkeen, ja seurakunta itse päättää millaisia hakijoiden testauksia se haluaa tehdä esimerkiksi haastattelemalla, lähettämällä hakijoita soveltuvuustesteihin tai pyytämällä suoritusnäytteitä. Tuomiokapitulin lausuntoa laadittaessa ja ehdokkaita kategorioihin sijoitettaessa on otettu huomioon tasa-arvolain näkökohdat, mutta

18 lausunnossa hakijoita ei aseteta suoraan paremmuusjärjestykseen tai ehdokassijoille, vaan heitä arvioidaan seurakunnan asettamien erityisten tarpeiden nojalla. Tuomiokapitulin lausunnossa esitettyjen perustelujen ja kirkkojärjestyksen 6 luvun 16 :n 3 momentin perusteella seurakuntaneuvosto katsoo, että tuomikapitulin lausunto täyttää yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain mukaiset hakijoiden ansiovertailun vaatimukset. Näin erillisen ansiovertailun tekeminen ei ole ollut seurakuntaneuvoston suorittamassa valintaprosessissa tarpeen. Tämän vuoksi Virpi Koskisen vaatimus uuden ansiovertailun tekemisestä ja lähettämisestä kaikille hakijoille ei ole perusteltu. Seurakuntaneuvoston päätöksen kumoamiselle ei siten ole perusteita ja Virpi Koskisen oikaisuvaatimus on hylättävä. Liitteet 12 Kirkkoherran vaali ote 13 Oikaisuvaatimus Virpi Koskinen Tuomiokapitulin lausunto kirkkoherran viran hakijoista Tuomiokapitulin lausunto oikaisuvaatimuksesta pöytäkirja Lausunto oikaisuvaatimuksesta Anja Nurminen

19

Seurakuntaneuvosto päättää valita Malmin seurakunnan kirkkoherraksi pastori Heikki Arikan alkaen.

Seurakuntaneuvosto päättää valita Malmin seurakunnan kirkkoherraksi pastori Heikki Arikan alkaen. 99/2016 45 Kirkkoherran vaali Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää valita Malmin seurakunnan kirkkoherraksi pastori Heikki Arikan 1.10.2016 alkaen. Käsittely Keskustelun aikana jäsen Veronica Saarela

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä.

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä. LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 29 28.01.2016 HANNA ROUHEN OIKAISUVAATIMUS NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN OSASTONYLILÄÄKÄRIN VIRKAVALINTAAN LOHLTK 29 Erikoislääkäri, LT Hanna Rouhe on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET

HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET 1 HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET Valittaessa viranhaltijaa tai työntekijää on harkinnassa otettava huomioon erilaisia tekijöitä, joita eritellään seuraavassa. 1. Yleiset kelpoisuusehdot Suomen perustuslain

Lisätiedot

151 Seurakuntaneuvoston edustajien nimeäminen lähetyksen ajatushautomoon.

151 Seurakuntaneuvoston edustajien nimeäminen lähetyksen ajatushautomoon. 149/2015 151 Seurakuntaneuvoston edustajien nimeäminen lähetyksen ajatushautomoon. Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää nimetä keskuudestaan kaksi edustajaa seurakunnan Lähetyksen ajatushautomoon.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (7) 5 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2016-003468 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 186 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden tilapalveluiden yritysvuokrausyksikön päällikön viran täyttämispäätöksestä

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan seurakunnan kirkkoherran virkaan Mari Mattssonin.

Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan seurakunnan kirkkoherran virkaan Mari Mattssonin. 211/2018 99 Haagan seurakunnan kirkkoherranvaali Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto valitsee Haagan seurakunnan kirkkoherran virkaan Mari Mattssonin. Käsittely Käytiin monipuolinen ja perusteellinen keskustelu

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa?

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Rekrytoija 2017 Noora Nordberg, Vihdin kunta Onnistuneen rekrytoinnin askelmerkit Valmistaudu huolella, tiedä mitä olet tekemässä Vältä muotovirheet Vertaile

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus Kasvatus- ja opetuslautakunta 78 14.11.2016 Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä 10.10.2016 119; erityisluokanopettajan sijaisuus 1025/01.01.01.03/2016 KOLA 78 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 155 Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättämisestä ja määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-924-16) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 27.10.2016 Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle 559/01.01.01.01/2016 OPEKAS 105 valmistelijat: hallintopäällikkö

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (6) 11 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2017-000018 T 01 01 01 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 10.05.2012 Sivu 1 / 6 715/01.01.01/2012 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 Valmistelijat / lisätiedot: Kyntäjä Ira, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Oikaisuvaatimus biologian ja maantiedon tuntiopettajan ottamisesta HEL 2017-003304 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 52 19.04.2017 77 17.05.2017 Rakennustarkastajan valinta, vakanssi 700 039 1821/01.01.01.01/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.04.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2016 1 (7) 1 Oikaisuvaatimus palveluosaston osastopäällikön päätöksestä 22.6.2016 7 johtavan pysäköinnintarkastajan viran täyttämiseen liittyen HEL 2016-007151 T 01 01

Lisätiedot

ASIA. Virkanimitys KANTELU

ASIA. Virkanimitys KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 06.11.2015 Dnro OKV/2215/1/2014 1/5 ASIA Virkanimitys KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 30.12.2014 osoittamassaan kirjoituksessa oikeusaputoimiston johtavan julkisen oikeusavustajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Aika 7. toukokuuta 2018 klo 18 Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki

Aika 7. toukokuuta 2018 klo 18 Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, Helsinki ESITYSLISTA 1 (8) ESITYSLISTA Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto Aika 7. toukokuuta 2018 klo 18 Paikka Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B, 00120 Helsinki Läsnä Matti Poutiainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (7) 573 Oikaisuvaatimus koskien asiakkuusjohtajan päätöstä 1.10.2018, alueidenkäyttö ja -valvonta -yksikön päällikön viran täyttäminen, työavain 6-192-18 HEL 2018-009143

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 157 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-001440 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

210/ Kirkkoherran katsaus

210/ Kirkkoherran katsaus 210/2019 58 Kirkkoherran katsaus Käsittely Kirkkoherra käsitteli katsauksessaan seuraavia asioita: - kuluvan kevään aikana seurakuntayhtymän teettämän henkilöstökyselyn tuloksia ja prosessin käsittelyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (7) 80 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta HEL 2017-002870 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom!

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! Aika ja paikka Laukaan kirkko Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus

Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus Maakuntahallitus I 81 12.04.2010 Maakuntahallitus I 101 03.05.2010 Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus 59/32/321/2010 MH 81 Hallintojohtaja valitsi 8.3.2010

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta

Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta Kunnanhallitus 238 23.10.2012 Lausunto Sami Kilpeläisen Oulun hallinto-oikeuteen tekemästä hallintojohtajan viran täyttämistä koskevasta valituksesta 167/1/132/2012 KHALL 238 Hallintojohtaja Sami Kilpeläinen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ole syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ole syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen. Syrjintäolettama, tietojärjestelmän ominaisuudet YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 94/2016 Antopäivä: 15.11.2016 Hakija on lapsen vanhempi, jolla ei ole lapsensa huoltajuutta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) 61 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Fregatti-Itämeri-Maininki päiväkodinjohtajan virkaan valinnasta HEL 2016-001620 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) 308 Sosiaali- ja kriisipäivystyksen erityissosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2014-008071 T 01 01 01 01 Päätös Perustelut päätti

Lisätiedot

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast

Rekrytointiapu. HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast HELSINGIN HIIPPAKUNNAN Muistio 1 (6) TUOMIOKAPITULI Heikki Hämäläinen 17.12.2008 Ritva Saario Hannu Ronimus Janne Silvast Rekrytointiapu Sisällysluettelo 1 Johdanto...2 2 Rekrytointiprosessin alku...2

Lisätiedot

Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen

Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen 2.2.2017 1 (6) HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Asian kuvaus: Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen

Lisätiedot

Kirkkoherran välillisen vaalin prosessi

Kirkkoherran välillisen vaalin prosessi Kirkkoherran välillisen vaalin prosessi Ohjeet Tampereen hiippakunnan seurakunnille Toimenpide Toimenpiteen toteuttaja Sisältö Ajankohta Virka vapautuu Kirkkoherran viranhaltija tai seurakunta - irtisanoutumisilmoitus

Lisätiedot

Virkanimitys KANTELU SELVITYS JA VASTINE

Virkanimitys KANTELU SELVITYS JA VASTINE ANONYMISOITU PÄÄTÖS 07.03.2017 Dnro OKV/1132/1/2016 1/5 ASIA Virkanimitys KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 12.8.2016 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut suojelupoliisin menettelyä tarkastajan

Lisätiedot

Anita Ruokamon valitus Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä , dnro 00431/16/2206

Anita Ruokamon valitus Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä , dnro 00431/16/2206 1 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 OULU Viite Anita Ruokamon valitus Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 29.2.2016, dnro 00431/16/2206 KEMIJÄRVEN KAUPUNGINHALLITUKSEN LAUSUNTO Anita Ruokamo

Lisätiedot

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen 574/2018 187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen takia 1.1.2019 alkaen ja sen aiheuttamat toimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Sopimusoikeudelliset periaatteet ja oikeustoimilaki Työnhakijatietojen käsittely Syrjinnän kielto Henkilö- ja soveltuvuusarviointitestaus työhönotossa

Lisätiedot

Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia

Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 380/01.01.01/2018 353 Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018 243 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa 13.06.2013 Sivu 1 / 1 5588/01.01.01/2011 18 Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. (09) 816 84803 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 2 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2015-004323 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori Heikki Pulkkinen Kirkkotie Tervo Puhelin:

Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori Heikki Pulkkinen Kirkkotie Tervo Puhelin: Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori 4.6.2018 Heikki Pulkkinen Kirkkotie 5 72210 Tervo Puhelin: 0447 499 306 Asiaselostus: ENGLANNIN JA TOISEN KOTIMAISEN KIELEN LEHTORIN VIRANSIJAISUUS

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

HE 115/1995 vp PERUSTELUT

HE 115/1995 vp PERUSTELUT HE 115/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkolliskokous ehdottaa kirkkolakia muutettavaksi papinvaalin osalta. Ehdotuksen mukaan kappalaista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (10) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (10) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2014 1 (10) 2 Oikaisuvaatimus 3.10.2014 palveluosaston osastopäällikön 24.9.2014 10 tekemästä pysäköinnintarkastajien virkaan ottamista koskevasta päätöksestä HEL 2014-009697

Lisätiedot

Seurakunnan kirkkoneuvoston selvitys on annettu 18.6.2014.

Seurakunnan kirkkoneuvoston selvitys on annettu 18.6.2014. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.02.2015 Dnro OKV/282/1/2014 1/5 ASIA Seurakunnan lähetys- ja kansainvälisen sihteerin virantäyttö KANTELU A on oikeuskanslerille 14.2.2014 osoittamassaan kirjoituksessa ja 28.2.2014

Lisätiedot

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3 VASTINE 27.3.2017 Joroisten kunnanhallitus VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3.2017), JOKA KOSKEE KUNNANJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTÄ (HENKILÖSTÖPÄÄTÖS 2) YHTENÄISKOULUN REHTORIN VALINTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 kaupunkikuvaosaston rakennusmestarin määräaikaisen viran (vakanssi 034696) täyttäminen, työavain 28-7- 16 HEL 2016-002042 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden Siun sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitus Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu kirjaamo@siunsote.fi OIKAISUVAATIMUS Asia: Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

KIRKKOHERRAN VIRAN TÄYTTÖ KUOPION HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ PIEKSÄMÄKI

KIRKKOHERRAN VIRAN TÄYTTÖ KUOPION HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ PIEKSÄMÄKI KIRKKOHERRAN VIRAN TÄYTTÖ KUOPION HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ 30.9.2017 PIEKSÄMÄKI KIRKKOHERRA VAIHTUU Kirkkoherran virkasuhde päättyy irtisanomiseen, joka on ilmoitus tuomiokapitulille,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh 16.05.2016 Sivu 1 / 1 793/2016 01.01.01 34 Oikaisuvaatimus toimitilapäällikön virkavalinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 043 825 2866 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Määräaikaisen ylitarkastajan ja määräaikaisen maksatustarkastajan

Määräaikaisen ylitarkastajan ja määräaikaisen maksatustarkastajan ANONYMISOITU PÄÄTÖS 11.02.2014 Dnro OKV/724/1/2012 1/5 ASIA Määräaikaisen ylitarkastajan ja määräaikaisen maksatustarkastajan virantäytöt KANTELU Kantelija on arvostellut Pirkanmaan elinkeino-, liikenne

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5.6.2014 N:o 8/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 30.5.2014 Sivu 79

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5.6.2014 N:o 8/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 30.5.2014 Sivu 79 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 30.5.2014 Sivu 79 Kokousaika Torstai 5.6.2014 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Pannula

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (12) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (12) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2014 1 (12) 1 Oikaisuvaatimus 6.10.2014 palveluosaston osastopäällikön 24.9.2014 10 tekemästä pysäköinnintarkastajien virkaan ottamista koskevasta päätöksestä HEL 2014-012893

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (7) 99 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Lassi-Niityn päiväkodinjohtajan virkaan valinnasta HEL 2016-006549 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI , ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO

TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI , ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 23/2018 7.5.2018 ASIA: ASIASELOSTUS: TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI 1.5.2018, ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO Tervon

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015 Kokoustiedot Aika: torstai 23.4.2015 klo 18.30 19.15. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Muut saapuvilla olleet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Kaisa Alaviiri,

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 1/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet Tiistai 20.2.2018 klo 18 - Seurakuntatalon monitoimisali, Kirkkokatu 8, 74700 Kiuruvesi Ahponen Pentti Happonen

Lisätiedot

Poikolantie JUUKA Itä-Suomen hallinto-oikeus. Puistokatu 29, PL KUOPIO. Lähete 582/16

Poikolantie JUUKA Itä-Suomen hallinto-oikeus. Puistokatu 29, PL KUOPIO. Lähete 582/16 JUUAN KUNTA Poikolantie 1 83900 JUUKA LAUSUNTO 22.2.2016 Itä-Suomen hallinto-oikeus Puistokatu 29, PL 1744 70101 KUOPIO Lähete 582/16 JUUAN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE JUUAN

Lisätiedot

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto

Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2015 1 (6) 4 Oikaisuvaatimus kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien kiinteistöviraston geoteknisen osaston geotekniikkapäällikön virkaan valitsemista HEL 2015-009813

Lisätiedot

Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja

Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 180/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Hakija on työtön työnhakija.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ollut syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ollut syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen. Syrjintäolettama, ikä, palvelumaksu YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 130/2016 Antopäivä: 20.4.2017 Sairaudestaan johtuen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva hakija katsoi tulleensa

Lisätiedot

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kirkkotie 23 16200 Artjärvi PÖYTÄKIRJA4/2018 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 6.6.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Dnro 1975/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio

Dnro 1975/4/05. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio 20.12.2006 Dnro 1975/4/05 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Eero Kallio KOMISARION MÄÄRÄAIKAISEN VIRKASUHTEEN NIMITTÄMISMENETTELY JA NIMITYSMUISTIO 1 KANTELU

Lisätiedot

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain

6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (5) 700 Kiinteistöviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan valitseminen HEL 2013-001979 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 39 Päivähoitoyksikkö Franzenian päiväkodinjohtajan virkaan valinta HEL 2015-003621 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 10.4.2013 klo 16.00-19.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 60 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 61 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot