Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL T Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka hän on tehnyt Yhtenäiskoulun johtokunnan ( 11) tekemästä päätöksestä, koska oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. viittaa perusteluinaan esittelijän esittämiin seikkoihin. ********** on tehnyt oikaisuvaatimuksen Yhtenäiskoulun johtokunnan (11 ) tekemästä päätöksestä, jolla johtokunta on ottanut kotitalouden tuntiopettajaksi ********** Yhtenäiskoulun johtokunta on antanut asiasta lausunnon Kuntalain 89 :n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen, lautakunnan, niiden jaostojen sekä niiden alaisten viranomaisten päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Kuntalain 92 :n mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) ja kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle toimielimelle. Helsingin kaupungin opetustoimen johtosäännön 20 :n 5 momentin mukaan opettajanviran haltijan ottaa peruskoulussa johtokunta. Kotitalouden tuntiopettajan tehtävä julistettiin haettavaksi ajalla Hakuilmoituksessa edellytettiin kelpoisuusvaatimuksena opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen mukaista kelpoisuutta ja eduksi luettavana seikkana ilmoitettiin näkemys uuden kotitalous- ja liikuntapainotuksen kehittämisestä. Tehtävän kuvauksena ilmoitettiin kotitalousopettajan tehtävät yhtenäisessä peruskoulussa. Koulussa on kotitalous- ja liikuntapainotus vuosiluokilla 7-9. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että virkaan valitaan kotitalousopettajan koulutuksen omaava henkilö ja että tehtävä laitetaan uudestaan haettavaksi. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa hakeneensa virkaa. Esittelijä toteaa, että kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista sää-

2 Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) detään perustuslaissa. Perustuslain 125 :n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus. Opettajien kelpoisuudesta säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa asetuksessa. Perustuslain yleisten nimitysperusteiden mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita on tulkittava yhteydessä asianomaisen viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusehtoihin. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 5 :ssä säädetään aineenopetusta antavan opettajan kelpoisuudesta. Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut: 1) ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) kussakin opetettavassa aineessa vähintään 60 opintopisteen laajuiset aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka ovat oppiaineen tai siihen rinnastettavan kokonaisuuden perusopinnot ja aineopinnot; sekä 3) vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Sen estämättä, mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, kelpoisuuden tuottavat osaltaan kussakin opetettavassa aineessa aineenopettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot, jotka sisältävät yliopistossa suoritetut perus- ja aineopinnot, laajuudeltaan yhteensä vähintään 35 opintoviikkoa. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 27 :ssä säädetään aikaisemmin saavutetun kelpoisuuden säilymisestä mm. seuraavaa: Henkilö, joka on tämän asetuksen voimaan tullessa kelpoinen peruskoulun opettajan virkaan, on kelpoinen antamaan tässä asetuksessa tarkoitettua vastaavaa opetusta. Asetuksessa peruskouluasetuksen muuttamisesta (294/1996) 102 :ssä todetaan, että lehtorin virkaan on kelpoinen henkilö, joka:

3 Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) 1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan koulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot tai korkeakoulun antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot virkaan kuuluvissa aineissa, kuitenkin enintään kahdessa aineessa; sekä 3) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot tai jolla on luokanopettajan virkaan vaadittava kelpoisuus. Kaupallisten aineiden, kotitalouden, maa- ja metsätalouden sekä puutarhanhoidon, teknisen työn ja tekstiilityön lehtorin virkaan on lisäksi kelpoinen henkilö, jolla on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto tai soveltuva opistoasteen tutkinto sekä vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot. Virkaan valittu on suorittanut Haaga Instituutissa opistotason restonomin tutkinnon vuonna 1990 ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suuntautumislinjana ammattipedagogia vuonna Hän on kelpoinen peruskoulun kotitalouden opettajan virkaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 27 :n siirtymäsäännöksen nojalla. Virkaan valittu on toiminut Länsi-Uudenmaan Ammattikoulutuskuntayhtymän ravitsemuksen sekä kokkien ja tarjoilijoiden ammatillisten aineiden tuntiopettajana vuosina yhden vuoden sekä tuntiopettajana, asiantuntijana ja opettajana vuosina vuotta. Helsingin kaupungin tuntiopettajana hän on toiminut vuodesta vuotta (kotitalouden opettaja, yläkoulun hallituksen ohjaava opettaja sekä tukioppilasohjaaja). Lisäksi hän on toiminut ravintolakokkina , vuoropäällikkönä ja ravintolapäällikkönä vuosina Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemuksesta ilmenee, että hän on suorittanut Helsingin yliopistossa kotitaloustieteen maisterin tutkinnon vuonna Hänellä on myös 60 opintopisteen opinnot englantilaisesta filologiasta. Hän on toiminut Järvenpään kaupungilla englannin kielen lehtorin viransijaisena vuonna kk, Porvoon kaupungin kotitalouden lehtorin viransijaisena vuosina v 5 kk sekä Kotkan kaupungin kotitalouden lehtorina tammikuusta 2017 alkaen. Lisäksi hänellä on työkokemusta ravintola-alalla kokkina, vuoropäällikkönä ja emäntänä, yhteensä 3 v.

4 Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Johtokunta toteaa lausunnossaan mm., että sekä virkaan valittu että oikaisuvaatimuksen tekijä ovat muodollisesti kelpoisia Yhtenäiskoulun kotitalouden tuntiopettajan virkaan. Johtokunta toteaa, että virkaan valitulla on yhteensä kuusi vuotta kokemusta ammatillisten aineiden opettajana. Peruskoulussa hän on toiminut sivutoimisena tuntiopettajana yhteensä 16 kuukautta ja päätoimisena tuntiopettajana viisi vuotta ja kuusi kuukautta. Hänellä on opettajakokemusta yhteensä 12 vuotta ja 10 kuukautta. Kaikki hänen opettajakokemuksensa on kotitalouden alaan liittyvää. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on yhteensä opettajakokemusta kotitalouden alaan liittyen kaksi vuotta ja kuusi kuukautta. Tämän lisäksi hänellä on viisi kuukautta kokemusta englannin opettajana. Hänen kaikki työkokemuksensa opetuksen alalta on peruskoulusta, työkokemusta on yhteensä kaksi vuotta ja 11 kuukautta. Valitulla on pidempi työkokemus opetusalalla kuin oikaisuvaatimuksen tekijällä. Yhtenäiskoulun johtokunta piti päätöstä tehdessään merkittävänä valitun monipuolista työkokemusta ja hänen Yhtenäiskoulussa usean lukuvuoden aikana antamia näyttöjä kotitalouden menestyksekkäästä opetuksesta yhtenäisessä peruskoulussa. Hänen panoksensa uuden kotitalous- ja liikuntapainotuksen eteenpäin viemisessä on ollut tärkeä. Johtokunta katsoi, että hakemusten ja haastattelussa esille tulleiden seikkojen johdosta tehdyn kokonaisarvion perusteella virkaan valittu on ansioitunein ja soveliain. Hänellä on kykyjensä, koulutuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella hakijoista parhaat edellytykset Yhtenäiskoulun kotitalouden tuntiopettajan viran hoitamiseen ja erityisesti kotitalous- ja liikuntapainotuksen kehittämiseen. Esittelijä toteaa, että johtokunta on valintaa tehdessään ottanut huomioon perustuslain mukaiset nimitysperusteet. Kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista johtokunta on valinnut koulutuksen ja työkokemuksen sekä tekemänsä kokonaisarvion perusteella taitavimmaksi, kyvykkäimmäksi ja soveliaimmaksi arvioimansa hakijan. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Johtokunta on harkintansa mukaan voinut valita kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista valitsemansa henkilön kyseiseen virkaan. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että johtokunta olisi käyttänyt harkintavaltaansa muuhun kuin, mihin se tässä asiassa on ollut käytettävissä. Johtokunnan päätös ei ole lainvastainen. Esittelijä esittää edellä lausuttuun ja johtokunnan lausuntoon viitaten, että oikaisuvaatimus hylätään.

5 . Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Esittelijä Lisätiedot vs. linjanjohtaja Marjo Kyllönen Aira Saarni, johtava lakimies, puhelin: aira.saarni(a)hel.fi Liitteet 1 Oikaisuvaatimus, Helsingin Yhtenäiskoulun kotitalouden tuntiopettajan virka 2 Työpaikkailmoitus, työavain Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 32 k.) 4 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 32 k.) 5 Johtokunnan lausunto pdf Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet Esitysteksti Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 15 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Oikaisuvaatimus biologian ja maantiedon tuntiopettajan ottamisesta HEL 2017-003304 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) 308 Sosiaali- ja kriisipäivystyksen erityissosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2014-008071 T 01 01 01 01 Päätös Perustelut päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 10.05.2012 Sivu 1 / 6 715/01.01.01/2012 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 Valmistelijat / lisätiedot: Kyntäjä Ira, puh.

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus Kasvatus- ja opetuslautakunta 78 14.11.2016 Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä 10.10.2016 119; erityisluokanopettajan sijaisuus 1025/01.01.01.03/2016 KOLA 78 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 155 Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättämisestä ja määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-924-16) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 29 Jakomäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003004 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Jakomäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012243 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (7) 99 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Lassi-Niityn päiväkodinjohtajan virkaan valinnasta HEL 2016-006549 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012232 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 38 Alppilan lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002592 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Alppilan lukioon sijoitettuun lukion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 kaupunkikuvaosaston rakennusmestarin määräaikaisen viran (vakanssi 034696) täyttäminen, työavain 28-7- 16 HEL 2016-002042 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh 16.05.2016 Sivu 1 / 1 793/2016 01.01.01 34 Oikaisuvaatimus toimitilapäällikön virkavalinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 043 825 2866 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista 19.03.2014 Sivu 1 / 1 4615/01.01.01/2013 36 Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä.

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä. LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 29 28.01.2016 HANNA ROUHEN OIKAISUVAATIMUS NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN OSASTONYLILÄÄKÄRIN VIRKAVALINTAAN LOHLTK 29 Erikoislääkäri, LT Hanna Rouhe on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Opev, Stadin ammattiopisto, tuntiopettajan (liikunta ja terveystieto) tehtävä, työavain 25-391-16 HEL 2016-006333 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (6) 11 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2017-000018 T 01 01 01 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) 2 Etu-Töölön lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002601 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa Etu-Töölön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (5) 136 Ressun peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2014-012014 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Ressun peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa 25.01.2017 Sivu 1 / 1 5585/2016 03.06.02 11 Selitys hallinto-oikeudelle opettajan määräaikaisia virkasuhteita koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Maarit Mäkäläinen,

Lisätiedot

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti 1.8.2009

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 4/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 4/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Elintarvikealan tuntiopettaja virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-787-15 HEL 2015-007281 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran (vakanssi 017629) täyttäminen, 28-9-16 HEL 2016-004855 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Stadin ammattiopisto, media-alan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-361-17 HEL 2017-005814 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain 45-1505-14 HEL 2015-002037 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti kumota päätöksen 8

Lisätiedot

Viite: Raimo Maunun valitus Pudasjärven kaupunginhallituksen päätöksestä Liite 1: Kaupunginhallituksen päätös 11.8.

Viite: Raimo Maunun valitus Pudasjärven kaupunginhallituksen päätöksestä Liite 1: Kaupunginhallituksen päätös 11.8. Lausunto Sivu 1 / 9 Vastaanottaja: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 Oulu Viite: Raimo Maunun valitus Pudasjärven kaupunginhallituksen päätöksestä 11.8.2015 213 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (10 ) PAIKKA Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu, 3. krs kokoushuone 310

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ (10 ) PAIKKA Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu, 3. krs kokoushuone 310 KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (10 ) Koulutuslautakunta 12.05.2016 AIKA 12.05.2016 klo 16:00-17:00 PAIKKA Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu, 3. krs kokoushuone 310 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Stadin ammattiopisto, ruokatuotannon tuntiopettajan vakinainen virkasuhde, työavain 25-781-16 HEL 2016-007655 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 n yleisen osaston rakennuslakimiehen viran (vakanssi 017662) täyttäminen, työavain 28-7-16 HEL 2016-002043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2016 1 (7) 1 Oikaisuvaatimus palveluosaston osastopäällikön päätöksestä 22.6.2016 7 johtavan pysäköinnintarkastajan viran täyttämiseen liittyen HEL 2016-007151 T 01 01

Lisätiedot

Stadin ammattiopistossa oli haettavana kolme

Stadin ammattiopistossa oli haettavana kolme Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 52 Talotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 044038) HEL 2014-006102 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 215 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-011998 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Stadin ammattiopistossa oli haettavana 9.-28.2.2014 kolme

Stadin ammattiopistossa oli haettavana 9.-28.2.2014 kolme Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 44 Talotekniikan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 044039) HEL 2014-005589 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 n kaupunkikuvaosaston lupayksikön lupaarkkitehdin (vakanssi 017639) täyttäminen, työavain 28-1-17 HEL 2017-001444 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (7) 107 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Kolkan päiväkodin johtajan virkaan valinnasta HEL 2015-003768 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

SAAPUNUT 2 2. 09. 2014

SAAPUNUT 2 2. 09. 2014 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 21.09.2014 Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi SAAPUNUT 2 2. 09. 2014 Hämeenlinnan hallinto-oikeus ASIA Kunnallisvalitus PÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 31 Roihuvuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002579 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Roihuvuoren ala-asteen

Lisätiedot

2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) 2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-015205 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös

8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain 45-88-16 HEL 2016-002895 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru

530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä. Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Tampere Ote pöytäkirjasta 48/2017 1 (5) 530 Oikaisuvaatimus sivutoimisen tuntiopettajan tehtävän täyttämättä jättämisestä TRE:2686/01.02.01/2017 Valmistelija / lisätiedot: Kuosmanen Taru Valmistelijan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, asiakaspalvelun tuntiopettajan määräaikainen virkasuhde, työavain 25-782-16 HEL 2016-007654 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 26 Opetusviraston perusopetuslinjan aluepäällikön viran täyttäminen HEL 2015-007009 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran ( 017637) täyttäminen, 28-9-16 HEL 2016-004855 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 61 n perusopetuslinjan opetuspäällikön viran täyttäminen määräajaksi HEL 2016-006700 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan opetuspäällikön

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus lukiokoulutuksen kuvataiteen lehtorin virkaanottopäätöksestä

Oikaisuvaatimus lukiokoulutuksen kuvataiteen lehtorin virkaanottopäätöksestä Kasvatus- ja opetuslautakunta 30 14.04.2014 Oikaisuvaatimus lukiokoulutuksen kuvataiteen lehtorin virkaanottopäätöksestä 79/01.01.01.00/2014 KOLA 30 Valmistelija: Hallintopäällikkö Mika Näykki puh. 0400

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015 Kokoustiedot Aika: torstai 23.4.2015 klo 18.30 19.15. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Muut saapuvilla olleet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Kaisa Alaviiri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Leikkipuistoyksikkö Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölön johtavan leikkipuisto-ohjaajan valinta HEL 2017-005992 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa sosionomi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 7/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 7/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Fysiikan, kemian ja matematiikan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-978-15 HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 29 Laakavuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002572 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Laakavuoren ala-asteen kouluun

Lisätiedot

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös

21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto 01.04.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto 01.04.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 38 Päivähoitoyksikkö Jollas-Poikkilaakso-Puuskakulman päiväkodinjohtajan virkaan valinta HEL 2015-002812 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa

Lisätiedot

4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös

4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain 45-394-16 HEL 2016-005315 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 26 n kaupunkikuvaosaston kantakaupunkiyksikön arkkitehdin viran (vakanssi 017659) täyttäminen, työavain 28-10-16 HEL 2016-013091 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 35 Turvallisuusalan perustutkinnon lehtorin virka (vakanssi n:o 422234) HEL 2014-004448 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 139 Ressun peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012796 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Ressun peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös

5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3 VASTINE 27.3.2017 Joroisten kunnanhallitus VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3.2017), JOKA KOSKEE KUNNANJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTÄ (HENKILÖSTÖPÄÄTÖS 2) YHTENÄISKOULUN REHTORIN VALINTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (6) 4 Oikaisuvaatimus koskien koulutuspäällikön (rakennusala) virkaa HEL 2013-008890 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijä päättänee hylätä Stadin ammattiopiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Kallion lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001389 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa Kallion lukioon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17, Stadin aikuisopisto, S2-opettajan määräaikainen virka, työavain 25-371-16 HEL 2016-006573 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

3 Lastenvalvojan viran täyttäminen, työavain Päätös

3 Lastenvalvojan viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Lastenvalvojan viran täyttäminen, työavain 45-1373-16 HEL 2017-002810 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kielitaidon, kokemuksen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus Pöydälle 10.05.2016 HEL 2016-003841 T 10 01 04 Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Sotev, Pihlajamäen terveysasema, terveyskeskuslääkärin virka, työavain 45-144-16 HEL 2016-003065 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 92 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle nuoriso- ja aikuiskoulutuslinjan linjanjohtajan viran täyttämisestä HEL 2015-006053 T 01 01 01 01 Lausunto

Lisätiedot

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden Siun sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitus Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu kirjaamo@siunsote.fi OIKAISUVAATIMUS Asia: Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-523- 16 HEL 2016-005679 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen

Lisätiedot