Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7479/01.01.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01."

Transkriptio

1 Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) 3 Asianro 7479/ /2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Reija Huttunen : Yksi palomiehen virkaa hakeneista esittää saapuneessa sähköpostissaan seuraavaa: Vaadin oikaisua pelastusjohtaja Jukka Koposen tekemään päätökseen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palomiehen virasta alkusijoituspaikkana Riistaveden toimipiste. Hain avointa virkaa määräaikaan mennessä ja sain mahdollisuuden vaikuttaa valintaan myös haastattelussa Kuopiossa Täytän kaikki hakuilmoituksessa vaaditut palomiehen viran kelpoisuusehdot ja olen savusukelluskelpoinen. Katson että pitkää työkokemustani eri toimipisteissä, yksikönjohtajana ja asemavastaavana toimimista, sekä monipuolista palomiehen viranhoitoa tukevaa lisäkoulutusta ei katsottu edukseni virkavalintaa tehtäessä. Lisäkoulutuksena minulla on esimerkiksi: Vesisukelluspätevyys ja veneenkuljettaja/koneenhoitajakirjat. Lisäksi olen käynyt pelastusopiston johtamisen täydennyskurssin ja muita alan erikoiskoulutuksia. Esitin kaikki todistukset haastattelun yhteydessä. Palomiehen työkokemusta minulla on 30 vuotta. Virkaan valittu on varmasti pätevä ja täyttää kelpoisuusehdot, mutta hän ei omaa yhtä pitkää työkokemusta, eikä hänen käymänsä vähäinen lisäkoulutus tue viranhoitoa. Perustuslain 125 :n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Erityiset kelpoisuusvaatimukset palomiehen viran osalta on määritelty pelastuslain (379/2011) 57 :ssä ja valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) 6 :ssä (miehistön kelpoisuus). Lisäksi edellytetään vähintään BC-ajokorttia sekä savusukelluskelpoisuutta. Hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita ja nuhteetonta käytöstä. Virantäyttöä ohjaavien säännösten tulkinnanvaraisuuden ohella virantäyttöön kuuluu myös harkintavaltaa. Nimitysperusteiden soveltamisen yhteydessä harkintavalta ilmenee mm. viranomaisen oikeutena määritellä viran työtehtävät, painottaa nimitysperusteita tehtävien mukaisesti sekä päättää siitä, mikä merkitys viranhakijoiden erilaisille ansioille on annettava. Päätöksentekijällä on siten lähtökohtaisesti laaja harkintavalta valita virkaan kenet tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista, kunhan ei syyllistytä syrjintään. Nimitysperusteita sovelletaan hakijoiden keskinäisessä vertailussa siten, että niiden nojalla muodostetaan kokonaisarvio hakijoiden ansioista. Hakijoita perustuslain 125 :n 2 momentin perusteella vertailtaessa nimitysperusteita on arvioitava kokonaisuutena, jossa koulutuksen ja työkokemuksen

2 Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (2) ohella on otettava huomioon myös hakijan viran hoitamisen kannalta merkitykselliset henkilökohtaiset ominaisuudet. Perustuslain yleisiä nimitysperusteita on oikeuskäytännössä tulkittu siten, että viranomainen voi päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muunkin kuin kokeneimman. Valitsijan harkintavaltaan kuuluu se, että jotain kelpoisuusvaatimuksiin kuuluvista vaatimuksista voidaan painottaa haastatteluun ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvioinnin nojalla. Näiden vaatimusten täyttymistä hakijoiden kohdalla on pyritty haastatteluilla tarkentamaan siitä, mitä hakemusasiakirjoista ilmeni. Hakemusten perusteella ansioituneimmiksi arvioidut hakijat kutsuttiin haastatteluihin. Haastatteluissa hakijoiden kykyjä ja ominaisuuksia on punnittu ja tarkennettu siitä, mitä hakemusasiakirjoista ilmeni. Haastatteluissa on saatu syventävää tietoa hakijoiden työkokemuksesta ja taidoista sekä henkilökohtaisista ominaisuuksista. Kaikille haastateltaville on esitetty samat kysymykset. Haastattelijat ovat haastattelujen jälkeen keskustelleet hakijoiden selviytymisestä haastattelutilanteessa ja hakijasta syntyneestä kuvasta. Haastattelijoiden on voitu katsoa omaavan sen asiantuntemuksen, jota palomiehen valinta edellyttää, ja haastattelut on toteutettu huolellisesti. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta tulla valituksi virkaan pelkästään siksi, että hänellä on esimerkiksi pidempi työkokemus kuin muilla hakijoilla (KHO /2296). Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan kelpoisuusvaatimukset täyttävistä hakijoista muukin kuin korkeimmin koulutettu tai kokenein. Virkaa täyttävällä kunnan viranomaisella on laaja harkintavalta painottaa yhtä kelpoisuusvaatimuksiin sisältyvistä vaatimuksista ohittamalla jokin muu vaatimus haastattelun ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvion nojalla. Palomiehen viran, alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema, valintapäätös on perustunut kokonaisharkintaan. Päätös on perustunut koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi henkilökohtaiseen haastatteluun ja haastattelussa esille tulleisiin seikkoihin sekä hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointiin ottaen huomioon myös viran hoitoon kuuluvat palomiehen tehtävät Riistaveden paloasemalla. Ammattikokemuksen pituudelle ei yksistään ole annettu ratkaisevaa painoarvoa. Palomiehen virkavalinnassa on painotettu henkilökohtaisia ominaisuuksia, koska niiden merkitys on viran hoidon kannalta tärkeää. Viran kelpoisuusvaatimusten lisäksi virkaan kuuluvat konkreettiset työtehtävät määrittelevät lähtökohtaisesti sen, minkälaista taitoa eli koulutusta ja työkokemusta virkaan valittavalta henkilöltä odotetaan. Oikaisuvaatimuksen tekijän esiintuomat vesisukelluspätevyys ja veneenkuljettaja/koneenhoitajakirjat eivät ole merkityksellisiä lisäansioita haettavana olleen viran kannalta, sillä Riistaveden toimipisteessä palomiehen tehtävään ei kuulu vesisukellusta tai alusten kuljettamista. Sekä oikaisuvaatimuksen tekijä että virkaan valittu henkilö täyttävät palomiehen viran muodolliset kelpoisuusehdot. Molemmat henkilöt osallistuivat virkahaastatteluihin. Molemmat henkilöt ovat työskennelleet aiemmin Pohjois- Savon pelastuslaitoksella palomiehen tehtävissä. Virkavalinnan suorittava toimielin tai viranhaltija voi ottaa päätöstä tehdessään huomioon myös tiedot hakijoiden aikaisemmasta toiminnasta ja sen puitteissa osoittaman ansioituneisuuden taikka sen puutteen (KHO :A-31). Edelleen, kun otetaan huomioon Suomen perustuslain 125 :n 2 momentin mainitsemat yleiset nimitysperusteet, ratkaisevaa ei ole kertyneen virka- tai työuran pituus, vaan

3 Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (3) Vaikutusten arviointi - huomiota on kiinnitettävä tehtävien aiempaan hoitamiseen ja muihin ansioihin kokonaisuudessaan (KHO /615). Tuntien virkaa hakeneiden henkilöiden työskentely Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palveluksessa, oikaisuvaatimuksen tekijää ei voida pitää palomiehen virkaan valittua ansioituneempana. Kokonaisharkinnan perusteella on katsottu virkaan valitulla olevan paremmat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen kuin oikaisuvaatimuksen tekijällä. Oikaisuvaatimuksen tekijää ei ole pidettävä perustuslain :n mukaisten yleisten nimitysperusteiden pohjalta tapahtuvassa kokonaisarvioinnissa virkaan valittua ansioituneempana kysymyksessä olevaan palomiehen virkaan. Palomiehen valintaa koskeva päätös on perusteltu hallintolain (434/2003) 45 :n edellyttämällä tavalla ansiovertailuun perustuvilla syillä. Virkaan valitun osalta on pelastusjohtajan päätöksessä todettu, että hakemusasiakirjojen, niistä laaditun ansiovertailun sekä haastatteluiden perusteella huomioon ottaen palomiehen virkaan kuuluvat työt ja viran edellyttämä muodollinen pätevyys, työkokemus sekä pelastusjohtajan toimiohjeessa esitetyt palomiehen tehtävät, valintaa valmistellut työryhmä esittää palomiehen avoinna olleeseen virkaan valittavaksi kokonaisarvioinnin perusteella henkilöä, joka täyttää viran kelpoisuusehdot ja hänellä on ansiovertailun perusteella erinomaiset edellytykset viran menestyksekkääseen hoitamiseen. Ansiovertailu, virkaan valitun ja oikaisuvaatimuksen tekijän työpaikkahakemukset ovat nähtävänä kokouksessa. Esitys päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen, joka koskee pelastusjohtajan päätöstä palomiehen viran täyttämisestä alkusijoituspaikkana Riistaveden toimipiste. Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eikä päätös muutenkaan ole lainvastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt seikkoja, joiden perusteella päätöstä voitaisiin pitää epätarkoituksenmukaisena. Liitteet /2015 Oikaisuvaatimus pelastusjohtajan päätökseen /2015 Pelastusjohtajan viranhaltijapäätös palomiehen virkavalinnasta /2015 Viran hakuilmoitus Valmistelija Reija Huttunen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen päättää hylätä tehdyn oikaisuvaatimuksen, joka koskee pelastusjohtajan päätöstä palomiehen viran täyttämisestä alkusijoituspaikkana Riistaveden toimipiste. Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksentekijä ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eikä päätös muutenkaan ole lainvastainen. Oikaisuvaatimuksen tekijä

4 Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (4) ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt seikkoja, joiden perusteella päätöstä voitaisiin pitää epätarkoituksenmukaisena. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (5)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 10.05.2012 Sivu 1 / 6 715/01.01.01/2012 143 Oikaisuvaatimus peruskoulun teknisen työn lehtorin viran täyttämisestä Lintumetsän kouluun / työavain 3-1533-11 Valmistelijat / lisätiedot: Kyntäjä Ira, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Valintamenettely ja viran kelpoisuusvaatimukset Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 186 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan, rakennukset ja yleiset alueet palvelukokonaisuuden tilapalveluiden yritysvuokrausyksikön päällikön viran täyttämispäätöksestä

Lisätiedot

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä.

29 28.01.2016. Kaikki osastonylilääkärin virkaa hakeneet täyttivät vaaditut kelpoisuusehdot ja ovat naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä. LOHJAN SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 29 28.01.2016 HANNA ROUHEN OIKAISUVAATIMUS NAISTENTAUTIEN JA SYNNYTYSTEN OSASTONYLILÄÄKÄRIN VIRKAVALINTAAN LOHLTK 29 Erikoislääkäri, LT Hanna Rouhe on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2016 1 (7) 1 Oikaisuvaatimus palveluosaston osastopäällikön päätöksestä 22.6.2016 7 johtavan pysäköinnintarkastajan viran täyttämiseen liittyen HEL 2016-007151 T 01 01

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (20) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (20) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (20) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00 16:55 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

ASIA. Virkanimitys KANTELU

ASIA. Virkanimitys KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 06.11.2015 Dnro OKV/2215/1/2014 1/5 ASIA Virkanimitys KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 30.12.2014 osoittamassaan kirjoituksessa oikeusaputoimiston johtavan julkisen oikeusavustajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 kaupunkikuvaosaston rakennusmestarin määräaikaisen viran (vakanssi 034696) täyttäminen, työavain 28-7- 16 HEL 2016-002042 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 155 Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättämisestä ja määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-924-16) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen

Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen 2.2.2017 1 (6) HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUS Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA Asia: Valitus, 2206 Virkavaali/kunnat ja kuntayhtymät, Dnro: 00050/17 Asian kuvaus: Kaupunginpuutarhurin viran täyttäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (10) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (10) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2014 1 (10) 2 Oikaisuvaatimus 3.10.2014 palveluosaston osastopäällikön 24.9.2014 10 tekemästä pysäköinnintarkastajien virkaan ottamista koskevasta päätöksestä HEL 2014-009697

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 157 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-001440 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (7) 80 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta HEL 2017-002870 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu

uskonto) viran (1441) täyttäminen alkaen / Maria Huovinen, Pyörön koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Maria Huovinen Henkilöstöasiat 35 / 2019 Perusopetuksen lehtorin (historia, yhteiskuntaoppi ja evankelisluterilainen uskonto) viran (1441) täyttäminen 1.8.2019 alkaen

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Aatu Asikainen Henkilöstöasiat 28 / 2019 Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (12) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 38/ (12) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 38/2014 1 (12) 1 Oikaisuvaatimus 6.10.2014 palveluosaston osastopäällikön 24.9.2014 10 tekemästä pysäköinnintarkastajien virkaan ottamista koskevasta päätöksestä HEL 2014-012893

Lisätiedot

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3

VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3 VASTINE 27.3.2017 Joroisten kunnanhallitus VASTINE ARI-PEKKA ISONIMEN OIKAISUVAATIMUKSEEN (6.3.2017), JOKA KOSKEE KUNNANJOHTAJAN VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTÄ (HENKILÖSTÖPÄÄTÖS 2) YHTENÄISKOULUN REHTORIN VALINTA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa 13.06.2013 Sivu 1 / 1 5588/01.01.01/2011 18 Korkeimman hallinto-oikeuden selityspyyntö virkavalintaa koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. (09) 816 84803 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 52 19.04.2017 77 17.05.2017 Rakennustarkastajan valinta, vakanssi 700 039 1821/01.01.01.01/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 19.04.2017

Lisätiedot

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu

Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen alkaen / Mari Nyyssönen, Minna Canthin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Mari Nyyssönen Henkilöstöasiat 83 / 2019 Perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan (käsityö) tehtävän täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Mari Nyyssönen, Selostus ja perustelu

Lisätiedot

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 54 / 2018 Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen 1.1.2019 alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Selostus ja perustelu Kuopion

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (6) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2015 1 (6) 4 Oikaisuvaatimus kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien kiinteistöviraston geoteknisen osaston geotekniikkapäällikön virkaan valitsemista HEL 2015-009813

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/8 09.09.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (6) 308 Sosiaali- ja kriisipäivystyksen erityissosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2014-008071 T 01 01 01 01 Päätös Perustelut päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (7) 573 Oikaisuvaatimus koskien asiakkuusjohtajan päätöstä 1.10.2018, alueidenkäyttö ja -valvonta -yksikön päällikön viran täyttäminen, työavain 6-192-18 HEL 2018-009143

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh 16.05.2016 Sivu 1 / 1 793/2016 01.01.01 34 Oikaisuvaatimus toimitilapäällikön virkavalinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 043 825 2866 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (7) 5 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2016-003468 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Opetuslautakunta RPKL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (6) 3 Oikaisuvaatimus biologian ja maantiedon tuntiopettajan ottamisesta HEL 2017-003304 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89

Lisätiedot

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa?

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Rekrytoija 2017 Noora Nordberg, Vihdin kunta Onnistuneen rekrytoinnin askelmerkit Valmistaudu huolella, tiedä mitä olet tekemässä Vältä muotovirheet Vertaile

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. 9 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle erityisopettajan virkavalinnasta Vanttilan kouluun

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. 9 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle erityisopettajan virkavalinnasta Vanttilan kouluun 26.01.2012 Sivu 1 / 1 6031/01.01.01/2011 9 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle erityisopettajan virkavalinnasta Vanttilan kouluun Valmistelijat / lisätiedot: Ira Kyntäjä, puh. (09) 816

Lisätiedot

Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia

Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 380/01.01.01/2018 353 Lausunto valituksesta koskien elinvoimapäällikön virkavaalia Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.6.2018 243 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2017 1 (6) 11 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttämistä koskeva oikaisuvaatimus HEL 2017-000018 T 01 01 01 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori Heikki Pulkkinen Kirkkotie Tervo Puhelin:

Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori Heikki Pulkkinen Kirkkotie Tervo Puhelin: Tervon Yhtenäiskoulu VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 202/2018 Rehtori 4.6.2018 Heikki Pulkkinen Kirkkotie 5 72210 Tervo Puhelin: 0447 499 306 Asiaselostus: ENGLANNIN JA TOISEN KOTIMAISEN KIELEN LEHTORIN VIRANSIJAISUUS

Lisätiedot

TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI , ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO

TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI , ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 23/2018 7.5.2018 ASIA: ASIASELOSTUS: TERVON KUNNAN LÄHIHOITAJAN TOIMEN TÄYTTÄMINEN TOIS- TAISEKSI 1.5.2018, ALKUSIJOITUSPAIKKA PALVELUKOTI VUOKKO Tervon

Lisätiedot

Itä-Suomen hallinto-oikeuden selvityspyyntö liittyen valitukseen logistiikkapäällikön (1165) virkavalinnasta 27.1.2015

Itä-Suomen hallinto-oikeuden selvityspyyntö liittyen valitukseen logistiikkapäällikön (1165) virkavalinnasta 27.1.2015 Yhtymähallitus 29 23.02.2015 Yhtymähallitus 46 30.03.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeuden selvityspyyntö liittyen valitukseen logistiikkapäällikön (1165) virkavalinnasta 27.1.2015 90/1.11.111/2015 Yhtymähallitus

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus Kasvatus- ja opetuslautakunta 78 14.11.2016 Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä 10.10.2016 119; erityisluokanopettajan sijaisuus 1025/01.01.01.03/2016 KOLA 78 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015 Kokoustiedot Aika: torstai 23.4.2015 klo 18.30 19.15. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Muut saapuvilla olleet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Kaisa Alaviiri,

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9444/

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9444/ Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2019 1 (1) 7 Asianro 9444/01.01.01.01/2018 Oikaisuvaatimus resurssikoordinaattorin virkavaalista Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Laura Natunen Pohjois-Savon pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Yritysasiamiehen valinta

Yritysasiamiehen valinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Yritysasiamiehen valinta Henkilöstöasiat 1 / 2018 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin elinvoimapalveluissa oli haettavana yritysasiamiehen tehtävä ajalla 22.12.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (6) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (6) 2 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2015-004323 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Projektipäällikön valinta Invest & Grow in Kuopio region -hankkeeseen

Projektipäällikön valinta Invest & Grow in Kuopio region -hankkeeseen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 2 / 2018 Projektipäällikön valinta Invest & Grow in Kuopio region -hankkeeseen Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin elinvoimapalveluissa oli haettavana

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 15 25.02.2015. 15 Asianro 415/02.08.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 15 25.02.2015. 15 Asianro 415/02.08. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 15 Asianro 415/02.08.00/2015 Vastine oikaisuvaatimukseen Varpaisjärven nuohouspiirin piirinuohoojaksi Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 25.2.2015:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran (vakanssi 017629) täyttäminen, 28-9-16 HEL 2016-004855 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Tietohallintopäällikön virkaan valinta lukien

Tietohallintopäällikön virkaan valinta lukien Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Ilkka Kukkonen Tietohallintopäällikön virkaan valinta 1.1.2019 lukien Henkilöstöasiat 35 / 2018 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

TERVON KUNNAN KOTIHOIDON KOTISAIRAANHOITAJAN VIRAN- SIJAISUUS VÄLISELLÄ AJALLA

TERVON KUNNAN KOTIHOIDON KOTISAIRAANHOITAJAN VIRAN- SIJAISUUS VÄLISELLÄ AJALLA TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 53/2017 15.12.2017 ASIA: ASIASELOSTUS: TERVON KUNNAN KOTIHOIDON KOTISAIRAANHOITAJAN VIRAN- SIJAISUUS 18.12.2017. 31.12.2018 VÄLISELLÄ AJALLA Kotisairaanhoitajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 16 n maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden, maankäytön yleissuunnittelu -palvelun yleiskaavoitus -yksikön päällikön viran täyttäminen HEL 2017-005712 T

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden

Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän, keskussairaalapalveluiden Siun sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitus Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu kirjaamo@siunsote.fi OIKAISUVAATIMUS Asia: Siun Sote Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISEN PALKKAAMINEN TERVON KUNNAN SOSIAALITOIMISTOON AJALLE

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISEN PALKKAAMINEN TERVON KUNNAN SOSIAALITOIMISTOON AJALLE TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 5/2018 15.2.2018 ASIA: ASIASELOSTUS: SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISEN PALKKAAMINEN TERVON KUNNAN SOSIAALITOIMISTOON AJALLE 16.2.2018. 16.1.2019. Tervon

Lisätiedot

LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE KOSKIEN ARI-PEKKA ISONIEMEN VALITUSTA JOROISTEN YHTENÄISKOULUN REHTORIN VALINTAAN LIITTYEN

LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE KOSKIEN ARI-PEKKA ISONIEMEN VALITUSTA JOROISTEN YHTENÄISKOULUN REHTORIN VALINTAAN LIITTYEN LAUSUNTO 22.5.2017 Joroisten kunnanhallitus Lentoasemantie 130 79600 JOROINEN Itä-Suomen Hallinto-oikeus Minna Canthin katu 64 PL 1733, 70101 KUOPIO LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDELLE KOSKIEN ARI-PEKKA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus

Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus Maakuntahallitus I 81 12.04.2010 Maakuntahallitus I 101 03.05.2010 Henkilöstöpäällikön viran määräaikaisen sijaisuuden täyttämisestä tehty oikaisuvaatimus 59/32/321/2010 MH 81 Hallintojohtaja valitsi 8.3.2010

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 n yleisen osaston rakennuslakimiehen viran (vakanssi 017662) täyttäminen, työavain 28-7-16 HEL 2016-002043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAINEN TERVON KUNNAN SOSIAALI- TOIMISTOON AJALLE

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAINEN TERVON KUNNAN SOSIAALI- TOIMISTOON AJALLE TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 32/2018 30.5.2018 ASIA: ASIASELOSTUS: SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAINEN TERVON KUNNAN SOSIAALI- TOIMISTOON AJALLE 1.6.2018-16.1.2019. Tervon kunnan sosiaalitoimeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran ( 017637) täyttäminen, 28-9-16 HEL 2016-004855 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia on antanut 29.4.2014 päivätyn selvityksen.

Valtioneuvoston kanslia on antanut 29.4.2014 päivätyn selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.06.2015 Dnro OKV/2142/1/2013 1/6 ASIA Pääsihteerin nimittäminen KANTELU Kantelija on 20.12.2013 päivätyllä kirjoituksellaan saattanut oikeuskanslerin tietoon valtioneuvoston kanslian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 25/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 25/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 25/2013 1 (8) 4 Oikaisuvaatimus pysäköinnintarkastajan virkaan ottamista koskevista palveluosaston osastopäällikön päätöksistä 8. 9.4.2013 HEL 2013-007752 T 01 01 01 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 12 07.03.2013. 12 Asianro 1367/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 12 07.03.2013. 12 Asianro 1367/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 12 Asianro 1367/00.02.03/2013 Tuukka Kivelän oikaisuvaatimus ensihoitajan toimivalinnasta alkusijoituspaikkana Varkauden paloasema. Henkilöstö- Ja Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Valintapäätös: Tietosuojavastaavan tehtävä

Valintapäätös: Tietosuojavastaavan tehtävä Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Valintapäätös: Tietosuojavastaavan tehtävä Henkilöstöasiat 2 / 2018 Selostus ja perustelu Kuopion kaupungin tietohallinnossa oli haettavana tietosuojavastaavan tehtävä

Lisätiedot

HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET

HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET 1 HENKILÖVALINTOJEN PERUSTEET Valittaessa viranhaltijaa tai työntekijää on harkinnassa otettava huomioon erilaisia tekijöitä, joita eritellään seuraavassa. 1. Yleiset kelpoisuusehdot Suomen perustuslain

Lisätiedot

Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta

Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Perusturvan johdon tukipalvelut Sari Hannele Korhonen Tulliportinkatu 34 A, 4. krs 70100 KUOPIO Sovellusasiantuntijan tehtävään valinta Henkilöstöasiat 8 / 2018

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pekka Puranen ja Steven Law.

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pekka Puranen ja Steven Law. Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 7/2015 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Torstai 26.11.2015 klo 17.15-17.45 Huttulan navetta Jäsen Paikalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaisten sosiaalityön päällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaisten sosiaalityön päällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1388-15 HEL 2016-001704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Pelastuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Pelastuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (5) 56 Virkasuhteen täyttäminen, pelastusjohtajan virka, Pelastuslaitos, työavain 27-9-18 HEL 2018-005605 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita pelastusjohtajan virkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan ottaminen HEL 2013-011522 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja xx/ (21) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja xx/ (21) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja xx/2016 1 (21) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-17:50 Paikka Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A Saapuvilla olleet jäsenet Ilmari

Lisätiedot

SAAPUNUT 2 2. 09. 2014

SAAPUNUT 2 2. 09. 2014 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 21.09.2014 Raatihuoneenkatu 1 13100 HÄMEENLINNA sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi SAAPUNUT 2 2. 09. 2014 Hämeenlinnan hallinto-oikeus ASIA Kunnallisvalitus PÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä virkaa haki kaksi (2) hakijaa.

Määräaikaan mennessä virkaa haki kaksi (2) hakijaa. TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Perusturvajohtaja 26.9.2017 35/2017 SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VAKINAISEN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1.10.2017 ALKAEN Tervon kunnan hallintosäännön (Kvalt. 29.5.2017) 25 :n mukaan toimistopäällikkö

Lisätiedot

RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISUUS VÄ- LISEKSI AJAKSI

RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISUUS VÄ- LISEKSI AJAKSI TERVON KUNTA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS Hallintojohtaja 3.7.2017 31/2017 RUOKAPALVELUTYÖNTEKIJÄN VIRANSIJAISUUS 7.8.2017-31.5.2019 VÄ- LISEKSI AJAKSI Tervon kunnan hallintosäännön (Kvalt. 29.5.2017) 25 :n mukaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 74 Päätös opetusviraston tilapalvelupäällikön viran täyttämisestä HEL 2014-012179 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston hallinto- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (8) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2013 1 (8) 3 Oikaisuvaatimus pysäköinnintarkastajan virkaan ottamista koskevista palveluosaston osastopäällikön päätöksistä 8. 9.4.2013 Pöydälle 11.06.2013 HEL 2013-007750

Lisätiedot

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös

6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus 2/2015 27.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus 2/2015 27.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 7 Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon 2015 säännöt HEL 2015-000843 T 00 04 04 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon säännöt seuraavasti: Palkinnon

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle

Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 27.10.2016 Lukiokoulutuksen lehtorin viran täyttäminen / valitus / lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle 559/01.01.01.01/2016 OPEKAS 105 valmistelijat: hallintopäällikkö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 2741/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 2741/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 66 Asianro 2741/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus terveysjohtajan tekemästä palveluesimiehen valintaa koskevasta päätöksestä Taustaa Terveydenhuollon palvelualueella

Lisätiedot