Lausunto Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelmasta"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Lausunto Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelmasta 358/ /2017 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on käsitellyt kokouksessaan Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelmaa ja pyytää jäsenkuntien lausunnot hankesuunnitelmasta ennen lopullisen hankesuunnitelman hyväksymistä. Yhtymähallitus käsittelee lopullisen hankesuunnitelman syyskuussa 2017 sen jälkeen, kun jäsenkunnat ovat antaneet lausuntonsa asiasta. Lausunnot pyydetään mennessä. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä on käsitellyt asiaa seuraavasti: "Taustatietoa aiemmista päätöksistä Yhtymähallitus on kokouksessaan päättänyt toteuttaa terveyskampushankkeen siten, että osa sairaalarakennuksesta peruskorjataan, osa puretaan ja lisä-/uudisrakennus on suunniteltu rakennettavan joko terveyskeskuksen tai sairaalan tontille. Aiemmissa käsittelyissä on Terveyskampus-hankkeen osalta päätetty noudatettavaksi seuraavia periaatteita: - lopullinen vaiheistus ja mm. uudisrakentamisen osuus selviävät hankkeen edetessä - suunnitelmien ja vaiheistuksien tarkentuessa otetaan huomioon valtakunnallisen sote-uudistuksen linjaukset sekä maakunnallinen/muu alueellinen valmistelu - jäsenkuntien lausuntojen painotukset tulee huomioida hankkeen eri vaiheissa - hanke on käynnistetty mielenterveys- ja päihdepalvelujen tilaratkaisujen toteutuksella sairaalarakennuksen vanhimpaan osaan (osastot) sekä niiden toimintojen osalta, jotka ovat tällä hetkellä väistötiloissa. Lisäksi näihin tiloihin kiinteästi liittyvät rakennuksen osat ovat mukana vaiheen 1 toteutuksessa. Päätös on perustunut kuntayhtymän jäsenkuntien lausuntoihin valitusta vaihtoehdosta. Vaihtoehto mahdollistaa vaiheittaisen joustavan etenemisen ottaen huomioon meneillään oleva valtakunnallinen sote-uudistus, alueelliset sote-valmistelut sekä myös muiden Kampus-alueen kiinteistöjen hyödyntämisen tarpeen mukaan toimintaympäristön mahdollisesti muuttuessa. Uudisrakentamisen osuutta on mahdollisuus laajentaa tai supistaa hankkeen ja asioiden kokonaistarkasteluiden edetessä. Yhtymähallitus on päättänyt kokouksessaan hanketyöryhmän perustamisesta. Hanketyöryhmän tehtäviksi määriteltiin seuraavaa:

2 - vastata hankkeen etenemisestä käytännön toteutukseen hallituksen päätösten mukaisesti - hyväksyä vahvistettuihin suunnitelmiin tehtävät tarkennukset - oikeus antaa tehtäviä valmisteltavaksi projektiryhmälle tai siitä tarpeen mukaan muodostettaville työryhmille - raportoida hallitukselle ja valmistella hallitukselle esitykset oleellisista muutoksista. Sosiaali - ja terveysministeriön poikkeuslupa ja perustelut investointihankkeelle Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa 4 :n 1 momentin mukaan kunta tai kuntayhtymä ei saa tehdä sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin kohdistuvia investointeja koskevia sitoumuksia, joiden kokonaiskustannukset ylittävät viisi miljoonaa euroa. Saman :n 2 momentin mukaan kunta tai kuntayhtymä voi hakea poikkeuslupaa 1 momentissa tarkoitettua investointia koskevan sitoumuksen tekemiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää poikkeusluvan, jos investointi on perusteltu palvelujen saatavuuden turvaamiseksi ja investointi on alueen palvelurakenteen kannalta tarpeellinen. Sosiaali- ja terveysministeriö on päätöksellään (STM/2963/2016) myöntänyt poikkeusluvan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle ja arvioinut, että se täyttää laissa mainitut kriteerit. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että hanke mahdollistaa sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hallinnollisen ja toiminnallisen integraation ja toteutuessaan hanke tukee asiakas- ja potilaslähtöistä toimintaa maakunnan alueella. Hanke tehostaa toimintaa ja mahdollistaa uusien toimintamallien kehittämisen ja kustannustehokkaan toteuttamisen. Hankkeessa on huomioitu valmistelussa oleva erikoissairaanhoidon keskittäminen ja työnjako. Hanke toteutetaan vaiheittain ja siinä on huomioitu tilojen joustomahdollisuus liittyen erikoissairaanhoidon työnjakoon. Hanke korvaa osittain käyttökiellossa olevat nykyiset tilat sekä turvaa asiakkaille ja työntekijöille terveelliset ja turvalliset tilat. Vaihe 1 Terveyskampushankkeen 1 vaihe käynnistettiin kuntayhtymän hallituksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön päätöksiin nojaten. Vaihe 1 valmistuu alkuvuodesta 2018, jolloin valmistuu tilat mielenterveyspalveluille sairaalarakennukseen. Lisäksi Iisalmen kaupunki on erillisenä hankkeena remontoinut terveyskeskusrakennukseen tilat osastoille, sekä Veljeskodin kiinteistöön dialyysille. Aiemmin on toteutettu erikoispoliklinikoiden

3 tilamuutokset. Hankesuunnitelma seuraaville vaiheille Hanketyöryhmä on kokouksessaan antanut projektiryhmälle toimeksiannon erillisen kattavan hankesuunnitelman laatimisesta Terveyskampuksen seuraaville vaiheille ja päättänyt lisäksi, että hankesuunnitteluryhmään nimetään myös Iisalmen kaupungin tilapalvelun edustaja. Hankesuunnitelma on laadittu rakennuttajakonsultin johdolla ja yhteistyössä suunnittelijoiden ja Iisalmen kaupungin tilapalvelujen kanssa. Suunnittelijat on valittu kilpailutettujen tuntityösopimuksien perusteella. Hankesuunnitelmassa on otettu huomioon myös sosiaalityön ja kotihoidon sekä ohjurin tilatarpeet, jotka ovat sisäilmaongelmien vuoksi nousseet tarkasteluun jo ennen alkuperäisessä suunnitelmassa esitettyä vuotta Sosiaalityön ja kotihoidon väistötiloista aiheutuu merkittävät kustannusnousut vuokrien osalta vrt. aikaisempiin vuosiin. Kustannuksen nousu arviolta / vuosi. Hankesuunnitelma on valmistunut Hankesuunnitelma liitteineen sekä toiminnallinen suunnitelma jaetaan hallitukselle liitteenä. Hankesuunnitelmassa on tutkittu yhdeksän erilaista vaihtoehtoa toimintojen sijoittamiseksi kampusalueelle. Toteutettava vaihtoehto sijoituspaikkoineen tulee vahvistumaan myöhemmin suunnittelun edetessä, jolloin myös jäsenkunnat ovat lausuneet asiasta. Terveyskampus-hankesuunnitelman tilat on suunniteltu muuntojoustaviksi palvelutarpeen mukaisiksi tiloiksi, huomioiden sote-uudistuksen linjaukset. Tilat on suunniteltu palvelemaan koko Ylä-Savon seutua. Hyväksytty hankesuunnitelma tullaan käsittelemään kuntayhtymän yhteistyöryhmässä syksyllä. Henkilöstölle on tiedotettu hankkeen etenemisestä säännöllisesti kuntayhtymän sisäisillä verkkosivuilla. Valtuustokauden päättymisen läheisyydestä johtuen on tärkeää, että hanke etenee valmistelujen osalta aikataulussa. Erilliseen päätöksentekoon tulee myöhäisemmässä vaiheessa suunnittelukilpailutus,urakkakilpailutus ja näihin liittyvät aineistot, tarjouspyynnöt ja kriteerit. Kuntia pyydetään ottamaan lausunnossaan kantaa seuraaviin keskeisiin kohtiin: - mikä hankesuunnitelman vaihtoehdoista on jäsenkunnan mielestä kannattavin ja toteuttamiskelpoisin palveluiden toteuttamisen näkökulmasta, lyhyet perustelut - mikäli päätöksenteko viivästyy, miten jäsenkunta suhtautuu tehottomuudesta ja tyhjistä tiloista aiheutuviin kustannuksiin sekä väliaikaistilojen kustannuksiin. - hyväksyykö kunta aiemmasta tehdystä päätöksestä laajentaa hanketta kattamaan hankesuunnitelmaan seuraavat akuutit lisätilatarpeet? Mikäli ei hyväksy, niin perustelut:

4 a) ohjuri b) sosiaalityö c) kotihoito liitteenä olevasta aineistosta selviää investoinnin suuruus kullekin toiminnalle - onko kunta halukas toimimaan mahdollisena investorina itsenäisesti koko loppu hankkeelle - onko kunta edelleen sitoutunut olemaan mukana kokonaisinvestoinnissa ns. kuntayhtymän nykyisen maksuosuuden suhteessa? Mikäli ei ole, perusteet - mikä on kunnan kanta mahdollisen yhteisen kiinteistöyhtiön perustamiseen" Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus antaa Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelmasta seuraavan lausunnon: 1. Mikä hankesuunnitelman vaihtoehdoista on jäsenkunnan mielestä kannattavin ja toteuttamiskelpoisin palveluiden toteuttamisen näkökulmasta, lyhyet perustelut? Hankesuunnitelman laajan ja keskenään hyvinkin samankaltaisten vaihtoehtojen arviointi on erittäin vaikeaa. Toteuttamiskelpoisimpia ovat konsultin arvion mukaan vaihtoehdot C, D, E, G, H ja I. Sonkajärven kunta pitää toteuttamiskelpoisimpana vaihtoehtona mallia I. Kiireellisimmät tilatarpeet ovat ne tilat, joissa on havaittu sisäilmaongelmia ja joista aiheutuu väistötilakustannuksia. Valintaa vaikeuttaa sote-uudistuksen keskeneräisyydestä johtuen epätietoisuus siitä, miten maakuntavaltuusto palvelujen järjestäjänä tulee arvioimaan Ylä-Savon palveluvarustuksen tarvetta. On ratkaisevaa tietää, mitkä toiminnot jäävät Iisalmeen ja mitkä siirtyvät Kuopioon, ennen kuin lopullisia tilahankintapäätöksiä tehdään. Hankkeen toteuttamiskelpoisille vaihtoehdoille tulee tehdä riskianalyysi. 2. Mikäli päätöksenteko viivästyy, miten jäsenkunta suhtautuu tehottomuudesta ja tyhjistä tiloista aiheutuviin kustannuksiin sekä väliaikaistilojen kustannuksiin? Tyhjistä tiloista ei saa syntyä kuntayhtymälle eikä kunnille kustannuksia. Mikäli esimerkiksi sisäilmaongelmien takia toimintoja on siirretty väistötiloihin, ne ovat silloin välttämättömiä kustannuksia. 3. Hyväksyykö kunta aiemmasta tehdystä päätöksestä laajentaa hanketta kattamaan hankesuunnitelmaan seuraavat akuutit lisätilatarpeet? Mikäli ei hyväksy, niin perustelut: a) ohjuri b) sosiaalityö

5 c) kotihoito Mainittujen laajennusten aiheuttamat lisäkustannukset ovat huomattavat vaihdellen suunnitelmavaihtoehdosta riippuen 3-3,7 miljoonaa euroa. Ensin on tarkasteltava voidaanko po. toiminnat sijoittaa joihinkin Ylä-Savon seudulla jo olemassa oleviin terveisiin tiloihin niin, että uusinvestointeja ei tarvita. 4. Onko kunta halukas toimimaan mahdollisena investorina itsenäisesti koko loppuhankkeelle? Sonkajärven kunnalla ei ole edellytyksiä eikä halua toimia investorina loppuhankkeelle. Koska lähtökohtana on, että rakennettaville/peruskorjattaville tiloille on vuokralainen pitkälle tulevaisuuteen, tulee Terveyskampus hankkeessa arvioida myös se vaihtoehto, että investorina toimii yritys. 5. Onko kunta edelleen sitoutunut olemaan mukana kokonaisinvestoinnissa ns. kuntayhtymän nykyisen maksuosuuden suhteessa? Mikäli ei ole, perusteet SOTE-kuntayhtymän ja Iisalmen kaupungin osuudet hankkeen kustannuksista on eriteltävä ja esitettävä selkeästi erikseen (kuntayhtymän omistamat tilat ja Iisalmen kaupungin omistamat tilat). Sonkajärven kunta on sitoutunut olemaan mukana SOTE-kuntayhtymän tilojen investoinnissa ns. kuntayhtymän nykyisen maksuosuuden suhteessa, mutta edellyttää, että kunnan edustuksella on mahdollista osallistua suunnitteluun ja päätöksentekoon. 6. Mikä on kunnan kanta mahdollisen yhteisen kiinteistöyhtiön perustamiseen? Sonkajärven kunta suhtautuu varauksellisesti kiinteistöyhtiön perustamiseen kuntien ja valtakunnallisen tilayhtiön väliin. Valtakunnallisen sote -kiinteistöyhtiön on parempi tehdä vuokrasopimukset suoraan ao. kuntien kanssa. Kuntayhtymän jatkotoimenpiteiden valmistelu on delegoitu erilliselle työryhmälle. On myös tarkasteltava ja arvioitava, voidaanko tarvittava hallinnointi /isännöinti hoitaa ostopalveluna. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Valmistelija: tukipalvelupäällikkö Anne-Mari Lappalainen, puh , anne-mari.lappalainen(at)ylasavonsote.fi.

Valmistelija: tukipalvelupäällikkö Anne-Mari Lappalainen, puh , anne-mari.lappalainen(at)ylasavonsote.fi. Yhtymähallitus 110 14.06.2017 Terveyskampus, Vaihe 2 hankesuunnitelma 234/00.01.05/2017 Yhall 14.06.2017 110 Valmistelija: tukipalvelupäällikkö Anne-Mari Lappalainen, puh. 040 159 8235, anne-mari.lappalainen(at)ylasavonsote.fi.

Lisätiedot

Terveyskampus, seuraavan vaiheen toteutusvaihtoehdon hyväksyminen

Terveyskampus, seuraavan vaiheen toteutusvaihtoehdon hyväksyminen Yhtymähallitus 110 14.06.2017 Yhtymähallitus 198 21.11.2017 Yhtymähallitus 113 13.06.2018 Yhtymähallitus 62 26.03.2019 Terveyskampus, seuraavan vaiheen toteutusvaihtoehdon hyväksyminen 234/00.01.05/2017,

Lisätiedot

apj! j 00, 0 Asi a n ro: I I S/75/0840/2015

apj! j 00, 0 Asi a n ro: I I S/75/0840/2015 Iisalmen kaupunki Ote psytäkirjasta apj! j 00, 0 Asi a n ro: I I S/75/0840/2015 218 Lausunnon antaminen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän Terveyskampus-hankkeen hankesuunnitelmaan 5.10.2015 216 Valmistelijat:

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Kunnanjohtajainfo 30.8.2018 INVESTOINNIT 2019-2024 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN INVESTOINNIT 2019-2024 v.2019 v.2020 v.2021 v.2022 v.2023 v.2024 Laitehankinnat -sairaanhoito 1,50

Lisätiedot

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista Kunnanhallitus 127 15.06.2015 Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 201/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 15.06.2015 127

Lisätiedot

t y Iisalmen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5 Kaupunginhallitus

t y Iisalmen kaupunki Ote pöytäkirjasta 5 Kaupunginhallitus Ylä-Savon SOTE _- t y Ote pöytäkirjasta 5 '!'?.C'' Asianro : IlS/569/10.03.02 01201T 103 Terveyskampus -hankkeen vaiheiden 2 ja 3 hankesuunnitelma 15.5.2017 103 Valmistelija: Teknisen toimialan johtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2016 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 137 14.11.2016 20 81/10.03.02/2016 Puijon sairaalan tilojen uudistamisen hankeohjelma-uusi SYDÄN Päätöshistoria Kuntayhtymän

Lisätiedot

Terveyskampus. Asemakaavaluonnos IISALMEN KAUPUNKI PL 10, Iisalmi Puh. (017)

Terveyskampus. Asemakaavaluonnos IISALMEN KAUPUNKI PL 10, Iisalmi Puh. (017) Terveyskampus Asemakaavaluonnos 10.01.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Kaavamuutostarve tullut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymältä. Tavoitteena on mahdollistaa ns.

Lisätiedot

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Kunnanhallitus 144 16.06.2014 193/00.04.01/2014. Kunnanhallitus 144. Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnanhallitus 144 16.06.2014 Lausuntopyyntö Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jäsenkunnille kuntayhtymän vuoden 2015 ja talousarvion vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 193/00.04.01/2014

Lisätiedot

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja

JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI Kunnanhallitus Jari Lämsä, tekninen johtaja JOUTSAN TERVEYSKESKUS VALTUUSTOSEMINAARI 30.1.2017 Kunnanhallitus 6.2.2017 - Jari Lämsä, tekninen johtaja Valmisteluvaiheet - Valtuustoseminaari 30.1.2017 (Terveyskeskus) - Valtuusto 19.12.2016, TA2017,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta

Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Tilakustannukset osana palvelun kustannusrakennetta Investointien ja toiminnan muutosten vaikutukset palvelujen kustannuksiin Keskeiset periaatteet Kuntayhtymä vuokraa tilat pääsääntöisesti jäsenkunnilta

Lisätiedot

Helsinki /2016

Helsinki /2016 TERVEYSMINISTERIÖ KUNTAINFO Helsinki 28.9.2016 5/2016 Kuntien, sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien johtajille, sosiaali- ja terveyslautakunnille tai vastaavia tehtäviä hoitaville toimielimille,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa

Kysterin johtokunta Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) 26 3.11.2017 Kysterin johtokunta 1 19.1.2018 446/00.04.00/2017 Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa historia

Lisätiedot

Kuntien talousraportoinnin uudistus ja automatisointi/ylä-savon Kymppi-kuntatietoprojekti

Kuntien talousraportoinnin uudistus ja automatisointi/ylä-savon Kymppi-kuntatietoprojekti Kunnanhallitus 36 18.02.2019 Kuntien talousraportoinnin uudistus ja automatisointi/ylä-savon Kymppi-kuntatietoprojekti 47/00.04.01/2019 Kunnanhallitus 18.02.2019 36 Valmistelija: kunnansihteeri Ylä-Savon

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina

Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 1(5) LUONNOS 11.10.2019 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden valtionavustuksista vuosina 2020 2023 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista

Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ote pöytäkirjasta Yhtymähallitus 174 03.10.2013 Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista 144/00.04.00/2013 Yhall 174 Valmistelija: Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja

Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Kohti asiakaslähtöisempiä palveluja Sosiaalipäivystys osana päivystysuudistusta 26.5.2016 Valmiusseminaari erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM Päivystysuudistus lausunnolla Valmisteilla oleva uudistuksen

Lisätiedot

Terveyskampus hanke toteutusaikataulu

Terveyskampus hanke toteutusaikataulu Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Liite 2: Terveyskampus hanke toteutusaikataulu Ylä-Savon SOTE:n kiinteistöt Iisalmi 2015 2015 2015 2015 2015 elokuu syyskuu lokakuu marraskuu joulukuu sisäilmaselvityksen läpikäynti

Lisätiedot

Taulukot kustannusten noususta vuonna 2016 verrattuna vuoden 2015 talousarvioon.

Taulukot kustannusten noususta vuonna 2016 verrattuna vuoden 2015 talousarvioon. 1 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNNILLE KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016 JA TALOUSARVION VUOSIEN 2017 2018 TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUPERUSTEISTA Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108 0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka

Lisätiedot

TerveysKampus. esittelyaineisto

TerveysKampus. esittelyaineisto TerveysKampus esittelyaineisto 25.9.2015 Esityksen sisältö: Sote-uudistuksen vaikutukset Palvelujen sijoittuminen Taloudelliset vaikutukset Esityksen sisältö: Sote-uudistuksen vaikutukset Palvelujen sijoittuminen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa

Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon tilaajatoimikunta 26 3.11.2017 1 446/00.04.00/2017 Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04. Kunnanhallitus 51 20.03.2017 Kunnanhallitus 85 24.04.2017 Kunnanhallitus 123 05.06.2017 Välivuokraussopimus Demik Oy 727/10.04.01/2016 Kunnanhallitus 20.03.2017 51 Kunnanvaltuusto on tehnyt 24.5.2016 periaatepäätöksen,

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Terveyskampus vaihe 2 urakkamuoto ja urakoitsijavalinnan vähimmäiskriteerit. Taustatietoa aiemmista päätöksistä

Terveyskampus vaihe 2 urakkamuoto ja urakoitsijavalinnan vähimmäiskriteerit. Taustatietoa aiemmista päätöksistä Yhtymähallitus 203 04.12.2018 Yhtymähallitus 6 22.01.2019 Terveyskampus vaihe 2 urakkamuoto ja urakoitsijavalinnan vähimmäiskriteerit 484/00.01.05/2018 Yhall 04.12.2018 203 Valmistelija: tukipalvelupäällikkö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

kysymykset Yhteenveto

kysymykset Yhteenveto Kirkkonummen kunta, sotekiinteistöhankkeeseen liittyvät juridiset kysymykset Yhteenveto 5/2017 1 Tausta Castrén & Snellman on selvittänyt Kirkkonummen kunnan toimeksiannosta mahdollisia tapoja toteuttaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) Iisalmi Puhelinvaihde (017)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) Iisalmi Puhelinvaihde (017) 1 Jakelussa mainituille LAUSUNTOPYYNTÖ YLÄ-SAVON SOTE KUNTAYHTYMÄN JÄSENKUNNILLE KUNTAYHTYMÄN VUODEN 2017 JA TALOUSARVION VUOSIEN 2018 2019 TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUPERUSTEISTA Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa

Sotemaku johtoryhmä VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa Sotemaku johtoryhmä 24..2017 VTM Anneli Saarinen, I&O muutosagentti, Etelä-Pohjanmaa www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

TerveysKampus-hankkeen taloudelliset vaikutukset

TerveysKampus-hankkeen taloudelliset vaikutukset TerveysKampus-hankkeen taloudelliset vaikutukset 25.9.2015 Talousjohtaja Tommi Talasterä tommi.talastera@ylasavonsote.fi 040 712 6970 www.ylasavonsote.fi Kaikki käsitellyt investointivaihtoehdot ovat laskelmien

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Valinnanvapaus. Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Valinnanvapaus Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 9.11.2017 Lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali-ja terveysministeriöön 15.12.2017 klo 16.15 mennessä. Harri Jokiranta Päivi Sillanaukee: Vanhoilla

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN A-I SOVELTUVUUSARVIO SOVELTUVUUSARVION PERUSTELUJA

HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN A-I SOVELTUVUUSARVIO SOVELTUVUUSARVION PERUSTELUJA Ramboll CM Oy Päiväys 7.6.2017 Reijo Lyytikäinen Puh. 050 571 4995 reijo.lyytikainen@ramboll.fi Ylä-Savon Sote Kuntayhtymä Terveyskampus Vaihe 2, Hankesuunnitelma HANKESUUNNITELMASSA ESITETTYJEN SIJOITUSVAIHTOEHTOJEN

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 212 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Johtava ylilääkäri Arto

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS- JA UUDISRAKENNUSHANKE YHALL 17.09.2014 80 Valmistelija:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (5) 102 Päiväkoti Isoniityn korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelma Päätös hyväksyi Kumpulaan rakennettavan, päiväkoti Isoniityn korvaavan päiväkodin uudisrakennuksen

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT Informaatio- ja keskustelutilaisuus 1.3.2017 INVESTOINNIT 2017-2022 ISOLINNANKATU YLEINEN SAIRAALA 1937 SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA INVESTOINNIT 2017-2022 v. 2017 v. 2018 v.2019 v.2020 v. 2021 v. 2022 Laitehankinnat

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO Esityslista Numero 1 (5) Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantaina 5.6.2017 klo. 9.00-11.00 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100 KUOPIO

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 14/2017 1

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 14/2017 1 Sonkajärven kunta Pöytäkirja 14/2017 1 Kunnanhallitus Aika Maanantai 28.08.2017 klo 18:00-21:25 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Tervo Kirsti Huusko Senja Kainulainen

Lisätiedot

I&O hallituksen kärkihanke

I&O hallituksen kärkihanke I&O hallituksen kärkihanke Vate 31.10.2017 www.ep2019.fi http://stm.fi/hankkeet/koti-ja-omaishoito 75-v täyttäneiden osuus v. 2015 ja v. 2030 Yhteiskunnan on mukauduttava laajasti iäkkään väestön tarpeisiin

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016

Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 Sivistyslautakunta 6 09.02.2016 Sivistyslautakunta 21 03.05.2016 Kunnanhallitus 93 09.05.2016 Kunnanhallitus 116 13.06.2016 JUVAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN TOIMITILARYHMÄ 45/12.00/2016 SIVLTK 6 (Asian valmistelija

Lisätiedot

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON

TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON TERVEYDEN- JA VANHUSTENHUOLLON UUDISTAMISOHJELMA Päivitetty 13.9.2013 Hyväksytty: Kaupunginhallitus 15.10.2013 249 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 Työskentelyn vaiheet... 2 2 UUDISTAMISOHJELMAN PÄÄLINJAT...3 2.1

Lisätiedot

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p

YHALL Valmistelija: Kari Puumalainen p , Matti Kauppinen p Yhtymähallitus 80 17.09.2014 Yhtymävaltuusto 18 17.12.2014 Yhtymähallitus 83 07.10.2015 Yhtymävaltuusto 14 27.10.2015 Yhtymähallitus 97 28.10.2015 Yhtymähallitus 102 26.11.2015 ASEVELIKATU 4:N PERUSKORJAUS-

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat

Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat Maakuntien tilakeskus Oy Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY AUTTAA ASIAKKAITAAN PARANTAMAAN TILOJEN KÄYTÖN TEHOKKUUTTA JA PIENENTÄMÄÄN TILOISTA AIHEUTUVIA KUSTANNUKSIA MAAKUNTIEN OMISTAMA

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta (548/2016) tuli voimaan 1.7.2016

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE)

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) 1 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (ESSOTE) 19.5.2016/täydennys7.6.2016 ASIA: ESSOTE:n kannanotto hallituksen esitykseen laiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT

INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT Kansanedustajat 3.12.2018 INVESTOINNIT JA POIKKEUSLUVAT 1 SAIRAALA-ALUEEN MASTERPLAN 2 UUSI H-RAKENNUS vastaanottotarkastus 3.12.2018 apteekki, obduktio, tekninen keskus, hallinnollisia tiloja rakennuksen

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA

OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA 5.2.2018 OHJEET: KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN ERÄIDEN OIKEUSTOIMIEN RAJOITTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLOSSA Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta (548/2016)

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT INVESTOINNIT 2019---- INVESTOINNIT toiminnan tarpeisiin perustuva yhtymävaltuuston hyväksymään investointisuunnitelmaan perustuva keskussairaalan yleissuunnitelmaan pohjautuva masterplan hyväksytty keväällä

Lisätiedot

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot

Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot Terveellinen rakennus - kiinteistön omistajan vaihtoehdot Petri Hartikainen tilapäällikkö Kuopion Tilakeskus https://www.kuopio.fi/kuopion-tilakeskus Kaupunginhallitus 2/12 Kuopion Tilakeskus huolehtii

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous 17.5.2019 Sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen 17.5.2019 LUONNOS, TYÖVERSIO 1 Yliopistosairaalan toiminta vaatii noin miljoonan asukkaan väestöpohjan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Yhtymähallitus 128 24.06.2015. Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015. Yhall 24.06.2015 128. Yhall 12.5.2015

Yhtymähallitus 128 24.06.2015. Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015. Yhall 24.06.2015 128. Yhall 12.5.2015 Yhtymähallitus 128 24.06.2015 Väistötilojen hankinta ja kilpailutus 324/02.08.03.01/2015 Yhall 24.06.2015 128 Yhall 12.5.2015 Valmistelija: hallintojohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta

Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Maakunnan tiedolla johtaminen ja tietoaltaan hyödyntäminen Jyrki Tirkkonen Liiketoimintapäällikkö, Tiedolla johtaminen ja informaation hallinta Jari Uotila Johtava konsultti, Uudet liiketoiminnot Istekki

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne. Lapin shp:n valtuustoseminaari Tapio Kekki Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman valmistelutilanne Lapin shp:n valtuustoseminaari 27.11.2012 Tapio Kekki 1 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvien

Lisätiedot

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot