Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7308/ /2014

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) 102 Asianro 7308/ /2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu Lähtökohdat Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen hallinnoimien Niiralan jää- ja uimahallin käyttöaste on erittäin korkea, erityisesti sesonkiaikoina. Sisäliikuntatilojen tarvetta on nykyistä tilatarjontaa enemmän erityisesti jääurheilulla, kuntouinnilla ja uintiurheilulla. Kuopion Niiralassa sijaitseva Hannes Kolehmaisen kadun uimahalli on tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Kuopion uimahallin hankesuunnitelma on laadittu vuonna Hankesuunnitelmassa tarkasteltiin kolmea vaihtoehtoista tilaratkaisua; peruskorjausta, peruskorjausta ja laajennusta sekä uudisrakennusvaihtoehtoa. Toiminnallisen ja käyttäjätarpeiden mukaisen tarkastelun kautta hankeryhmä päätyi esittämään jatkosuunnittelun pohjaksi uudisrakennusvaihtoehtoa. Kuopion uimahallin hankesuunnitelma on hyväksytty Kuopion kaupunginhallituksessa (346, diaari 2548/444/2010). Samalle alueelle sijoittuu Niiralan jäähalli. Jäähalli kaipaa investointeja taloteknisten järjestelmien osalta ja kehittämistä vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden käyttäjätarpeita mm. jääkiekon kansainvälisten lajivaatimusten ja yleisöpalvelujen olosuhteiden osalta. Nämä pakolliset lähitulevaisuuden investoinnit vaatisivat Kuopion kaupungilta rahaa n miljoonaa euroa. Kuopion kaupungin talous huomioiden Kuopiolla ei ole varaa tuon suuruisiin investointeihin kyseisten palvelujen tuottamiseksi. Tämän vuoksi Kuopion kaupungin tulee suunnitella ja toteuttaa vaihtoehtoisia ratkaisuja järjestääkseen toimitilat näille kaupungin vetovoimaa ja kansanterveyttäkin ajatellen tärkeille palveluille ja selvittää yksityisten toimijoiden mahdollisuudet ottaa vastuuta edellä mainittujen kehittämistarpeiden toteuttamisesta. Vaihtoehtoinen ratkaisu uimahalli-jäähallipalveluiden tilajärjestelyille Mikäli Kuopiolla ei ole mahdollisuutta investoida uimahallijäähallipalveluiden tiloja peruskaupungin taseeseen, on kaupungin ratkaistava ongelma vaihtoehtoisen tilahankintojen kautta. Jäähallilla ja uimahallilla on synergiaetuja keskenään, esimerkiksi energia- ja palvelujen järjestämisen teknisten järjestelyjen osalta, joten nämä kiinteistöt ja toiminnot on syytä kytkeä yhteen. Virkamiesten tekemän selvitystyön perusteella on selvinnyt, että kyseisten toimintojen tilaratkaisujen tuottamiseen on kiinnostusta yksityisten investorien ja rakennusliikkeiden keskuudessa. Näiden havaintojen pohjalta on ilmeistä, että Kuopion kaupungin kannattaa valmistella ja kilpailuttaa yksityisomisteinen vuokramalli uimahalli- jäähalli palvelujen toimitilojen järjestämisestä.

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (2) Kilpailuun liitetään lisäksi maa-alueen suunnitteluvaraus mahdolliseen muuhun soveltuvaan toimitilarakentamiseen sekä alueellisen pysäköintiratkaisun toteuttamiseen. Käytössä olevan hankealueen rajaus ja alueelle soveltuvat tilat/toiminnot määritetään prosessin edetessä. Hankinnassa jäähalli myytäisiin ja tontti vuokrattaisiin mahdollisella omaksiosto-oikeudella yksityiselle investorille. Investori perusparantaisi jäähallin talotekniikan sekä sen tilat tarvittavin osin, suunnitteluttaisi ja rakentaisi uimahalliin vuoden 2010 hankesuunnitelman mukaiset palvelut mahdollistavat tilat uudisrakentamisena. Investori saisi suunnitteluvarauksen kautta mahdollisuuden rakentaa kokonaisuuteen soveltuvia muita tiloja asemakaavamuutoksen mahdollistamissa rajoissa. Eri käyttötarkoitusten rakennusoikeuksien käyvät markkinahinnat on selvitetty etukäteen. Investorille luovutettavalla tontilla käytettävien rakennusoikeuksien hinnat ilmoitetaan tarjouspyynnössä. Investorin kaupungille maksama tontin vuokra tai kauppahinta määräytyy näiden hintojen ja rakennusoikeuksien määrien perusteella. Tämän hankkeen yhteydessä tulisi pyrkiä ratkaisemaan myös kyseisen alueen alueellinen pysäköinti. Tarkoitus on, että pysäköintilaitos rakennetaan investorin rahoituksella. Pysäköintilaitokseen sijoitetaan mm. hankkeen autopaikkoja. Pysäköintilaitos on yleisessä käytössä pysäköintimaksua vastaan. Pysäköintiratkaisuun liittyy neuvottelut Senaattikiinteistön kanssa jäähallin eteläpäädyssä olevan valtion omistaman tontin käytöstä pysäköintilaitoksen rakentamiseen. Mikäli ao. tontti ei ole käytettävissä, ratkaistaan hankkeen pysäköinti hankealueella Kuopion kaupungin omistamalla maalla. Hankkeen valmistuttua Kuopion kaupunki vuokraisi pitkäaikaisella (20 25 vuotta) vuokrasopimuksella jäähalli- ja uimahallitilat käyttöönsä sopimuksen mukaisin hinnoin, myydäkseen eteenpäin jääaikaa ja uimahallipalveluja, kuten nykyisinkin. Tällä tavoin päätöksenteko koskien mm. uimahallilippujen hinnoittelusta säilyisi Kuopion kaupungilla. Kuopio ei investoisi lainkaan hankkeeseen, vaan menisi kokonaan ulkopuolisen investorin omistamaan uima- ja jäähallikokonaisuuteen vuokralaiseksi tarvitsemiensa tilojen osalta. Muiden liikunta- ja oheispalvelujen kuten kahvio- ja kuntosalipalvelujen yms. toteuttamisen lähtökohtana olisi, että niiden palveluiden tuottamisesta vastasivat yksityiset palvelujen tuottajat ja kaupunki ei toimisi ko. tilojen vuokraajana. Lähtökohtana palvelutuotannon järjestämisessä kaupungin vuokraamissa tiloissa olisi, että kaupunki itse päättää palvelutuotannon, kuten käyttövuorojenjako- ja myynti, lipunmyynti, uimavalvonta ja muut asiakaspalvelutehtävät, järjestämisestä. Kiinteistönhoito ja laitoshuoltopalvelut sekä siistimispalvelut sisältyvät vuokraan ja ne toteutetaan vuokranantajan toimesta. Lähtökohtana olisi, että Kuopio vuokraa valmiita uima- ja jääolosuhteita, mutta järjestää itse asiakasrajapinnan palvelut. Vuokramalli tuodaan kaupunginhallitukseen päätöksentekoon hankinnan edetessä hyvän hallintotavan mukaisesti. Samoin huomioidaan tarvittavat lautakuntakäsittelyt esim. alueen suunnitteluvarauksen tai asemakaavan muutosprosessin osalta. Hankeasiaa on käsitelty henkilöstön kanssa yhteistoimintatilaisuudessa ja kasvun ja oppimisen ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueiden laajennetussa johtoryhmässä Vertailuhintana käytetään kaupungin omana investointina toteuttamaa uimahalli-jäähallihanketta omistajuuden mukanaan tuomine riskeineen ja rahoi-

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (3) tuskuluineen. Hankinnan tulee olla kokonaistaloudellisesti edellä mainitut seikat huomioiden edullisempi kuin Kuopion kaupungin oma investointi. Vaikutusten arviointi Esitys Ympäristöpoliittisen ohjelman näkökulmasta päätösesitys on positiivinen, koska uudistilojen energiatehokkuus on merkittävästi parempi kuin nykyisten. Yritysvaikutuksiltaan päätösesitys on positiivinen edistäessään yksityistä liikuntapaikkatilojen tuottamista. päättää esittää kaupunginhallitukselle Kuopion kaupungin keskustan uima- ja jäähallipalvelujen järjestämisestä seuraavaa: - yksityisrahoitteinen vuokramalli Kuopion kaupungin keskustan uima- ja jäähallipalvelujen tilajärjestelyihin kilpailutetaan edellä esitetyn toimintamallin periaatteiden mukaisesti. - Toiminnallinen sisältö uimahallipalvelulle on vuoden 2010 kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti Kuopion uimahallin hankesuunnitelman uudisrakennus -vaihtoehdon mukainen. Muiden hankesuunnitelmassa olevien liikunta- ja oheispalveluiden lähtökohtana on, että ne toteutuvat yksityisinä palveluina eikä kaupunki toimi kyseisten tilojen vuokraajana. Viiteaineisto /2014 Kuopion uimahallin hankesuunnitelma Valmistelija Veli-Matti Paananen puh Janne Hentunen puh Jari Kyllönen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan, rakennuttajapäällikön ja kiinteistöjohtajan esityksen. Päätös Jäsen Rauno Airas teki seuraavan muutosesityksen: Päätös hyväksytään muilta osin paitsi uimahallin osalta. Jäsen Auli Poutiainen kannatti Airaksen esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Puheenjohtaja esitti äänestysjärjestykseksi seuraavaa: Ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kannattavat Rauno Airaksen ehdotusta, jota Auli Poutiainen kannatti, äänestävät "EI". Ehdotus hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esitys sai 6 (kuusi) ääntä (Pitkänen, Korhonen, Koskinen, Laakso, Lappi, Niiranen) ja Rauno Airaksen esitys 5 (viisi) ääntä (Airas, Happonen, Lankinen, Poutiainen, Savolainen- Lipponen).

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (4) Äänestystulokseksi todettiin 6 (kuusi) JAA ääntä ja 5 (viisi) EI ääntä, joten esittelijän ehdotus tuli lautakunnan päätökseksi. Jäsen Anja Lappi saapui kokoukseen klo ja kaupunginhallituksen edustaja Harri Auvinen klo tämän asian esittelyn aikana. Rakennuttajapäällikkö Veli-Matti Paananen poistui kokouksesta klo tämän asian käsittelyn jälkeen.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 48 19.05.2015. 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 34 21.4.2015 48 Asianro 2577/10.03.02.04/2015 Alavan toimintakeskuksen tilojen käytön organisointi syyskaudella 2015 Päätöshistoria 21.4.2015 34 Taustaa Perusturvan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 42 19.05.2015. 42 Asianro 2978/12.04.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 42 19.05.2015. 42 Asianro 2978/12.04.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 47 29.4.2014 42 Asianro 2978/12.04.01/2014 Kuopion kaupungin sisäliikuntatilasuunnitelma ja Lippumäen jäähallin muutossuunnitelma Päätöshistoria 29.4.2014 47 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7605/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7605/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 98 22.11.2016 401 19.12.2016 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 11 14.2.2017 65 Asianro 7605/12.04.01.00/2016 Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7605/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7605/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 98 Asianro 7605/12.04.01.00/2016 Kuopion kaupungin osallistuminen yksityiseen jäähallihankkeeseen Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen Tuplajäät Oy:n

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7605/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 7605/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 98 22.11.2016 Kaupunginhallitus 401 19.12.2016 11 Asianro 7605/12.04.01.00/2016 Kuopion kaupungin ja Tuplajäät Oy välinen aiesopimus Päätöshistoria 22.11.2016 98

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) 67 15.9.2015 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Keskuskentän vaihdettavan tekonurmikentän sijoittaminen ja kuplahallin suunnittelu Päätöshistoria 15.9.2015 67 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 08.04.2015. 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 67 Asianro 722/10.00.02.00/2015 Oikaisuvaatimus / Tontin 297-34-166-5 (Piikatie 6) myynti Tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen Tonttipalveluyksikkö Tontin 34-166-5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 150 Asianro 4539/10.00.01/2014 Maa-alueiden ostaminen Savilahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Suomen valtio omistaa Savilahdessa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja / () Asianro /0.00.0.0/ Kaivannonlahden kerrostaloalueen tonttien suunnitteluvaraaminen valtion tukeman asuntotuotannon (ARA) toteuttamista varten Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (37) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 13:00-14:40 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Saaristokaupungin Pirttiniemen rantatonttien jatkuva myynti tarjousten perusteella Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 127 08.12.2014. 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 127 Asianro 7205/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Särkiniemen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 32 Asianro 6503/10.00.02.01/2017 Omakotitonttien hinnoittelu Hiltulanlahdessa Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 90 24.02.2014. 90 Asianro 530/10.00.01/2014. Kaupunkirakennelautakunta 5.2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 90 Asianro 530/10.00.01/2014 Maanvaihto Kuopion seurakuntayhtymän kanssa Kaupunkirakennelautakunta 5.2.2014 21: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2228/02.07.00/2014 57 Asuinkerrostalotontin myynti Niittykummusta Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmalle, SATO Asunnot Oy:lle ja SRV Rakennus Oy:lle, kortteli 15051 tuleva tontti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2015 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2014 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI MUISTIO Oikeushallinto-osasto Tuomioistuinyksikkö 9.9.2015 OIKEUSMINISTERIÖN ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN JA SALPAUS- SELÄN SYYTTÄJÄNVIRASTON LAHDEN PALVELUTOIMISTON UUSIKSI VUOKRA- SOPIMUKSIKSI

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 92 Asianro 8529/10.03.01/2013 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitosopimus ajalle 1.1. - 31.12.2014 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-10-10-7 vuokraaminen / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (15) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00 16:37 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja Esa Pitkänen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 59 Asianro 2684/10.00.02.01/2016 Y-tontin 297-34-34-3 (Sipulikatu 4) vuokraaminen / Vaalijalan kuntayhtymä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4487/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4487/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 151 Asianro 4487/02.08.00.01/2016 Kuopion kaupungin keskustan uima- ja jäähallipalvelujen järjestäminen Toimitilajohtaja Hannu Väänänen Tilakeskuksen toimitilajohtaminen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto 33 Asianro 1960/12.00.01.01/2015 Kansalaisopiston maksujen perusteet lukuvuonna 2015-2016 Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää palvelualueensa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 223 16.12.2015 19 Asianro 8562/10.00.02.01/2015 Maa-alueen varaaminen Hatsalasta ja yhteistoimintasopimuksen tekeminen / Health City Finland

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 178 Asianro 7091/10.00.02.01/2015 Julkulan omakotitonttien luovuttaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun.

Uus-Lavolan päiväkodin esiopetusryhmistä lapset siirtyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Lavolan kouluun. Tekninen lautakunta 99 19.03.2014 Tekninen lautakunta 120 02.04.2014 Tekninen lautakunta 133 16.04.2014 Uus-Lavolan esiopetustilat 454/10.03.02.04/2014 TEKLA 99 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-17:50 Paikka Vuorikatu 27, 2. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Niiranen, puheenjohtaja Esa Pitkänen,

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Kirkkovaltuusto 17.10.2012

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Kirkkovaltuusto 17.10.2012 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona klo 18.00-19.20 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Hämäläinen Sari Karjalainen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-16:30 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 11.11.2014. 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 63 Asianro 7202/00.01.02.00/2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos 1.8.2016 alkaen: Kemppaanmäen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.06.2016 Sivu 1 / 1 1929/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 44 18.5.2016 57 Selvitys puistoalueella sijaitsevien laiturien vuokraamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Petteri Aumala,

Lisätiedot

Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010

Sairaalatyöryhmä on käsitellyt asiaa viimeksi kokouksessaan 2.2.2010. Liite nro 1, sairaalatyöryhmän muistio 2.2.2010 Kuntayhtymähallitus 19 16.02.2010 Kuntayhtymävaltuusto 8 25.05.2010 Sosterin talouden ja toiminnan sopeuttaminen koskien osastoja 4 A, 4 B ja 5 A (hanke 17) sekä kirurgian, synnytys- ja naistentautien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Nilsiä-neuvottelukunta 07.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (8) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-16:00 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6407/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6407/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 67 15.9.2015 83 10.11.2015 77 Asianro 6407/12.04.01/2015 Lippumäen ylipainehallin hankesuunnitelma Päätöshistoria 15.9.2015 67 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3857/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 36 17.5.2017 186 Asianro 3857/10.03.02.01/2017 Maaningan uuden päiväkodin hankesuunnitelma Päätöshistoria Kasvun ja oppimisen lautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 102 Asianro 3972/10.00.02.01/2017 Kallioaineksen otto-oikeuksien luovuttaminen sekä alueen vuokraaminen kallioaineksen varastointi- ja toiminta-alueeksi kiinteistöstä

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4869/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4869/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 109 Asianro 4869/10.00.02.01/2016 Omakotitonttien luovuttaminen Kurkimäestä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot