Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi"

Transkriptio

1 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto Toiminnan kehitys Vuosittainen teema: asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuus

2 Yhteenveto Arviot kuntayhtymän toiminnasta ja omistajaohjauksesta ovat eri vastaajaryhmillä pääsääntöisesti hieman parantuneet edellisestä vuodesta. Myönteisimmät arviot ovat edellisen vuoden tapaan Oulunkaaren toimielimissä mukana olevilla luottamushenkilöillä. Yleisen arvioinnin osalta ovat tyytyväisimpiä yhteisen tahtotilan määrittelyyn ja talouden ohjaukseen. Johtoryhmien jäsenet ovat osittain nostaneet esiin eri asioita. Omistajaohjauksen toteutumisessa tyytyväisimpiä ollaan mm. kuntaneuvotteluprosessiin, lähipalvelujen turvaamiseen sekä seudulliseen yhteistyöhön. Kehittämistä on vielä mm. kuntalaisten aktivoinnissa mukaan kehittämiseen ja elinkeinojen edistämisessä yhteistyössä kuntien kanssa. Arvio kuntapalvelutoimiston toiminnasta on pysynyt pääsääntöisesti edellisen vuoden tasolla. Asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuuden vahvistamisessa erityisesti sähköiset palvelut nähdään tärkeänä välineenä. Myös sosiaalista mediaa pidetiin yhtenä hyvänä työkaluna. Kun arvioidaan toiminnan muutosta vuonna 2015, niin myönteisimmät arviot ovat Oulunkaaren luottamushenkilöillä. Esiin nousevat mm. seuraavat: sähköisten palvelujen hyödyntäminen, uudet innovatiiviset toimintamallit, tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen sekä ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen. Osittain toisen suuntaisia arvioita on saanut mm. asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksien edistäminen.

3 Vastaajat Oulunkaaren Määrä Yhtymähallitus 8 Yhtymävaltuusto 15 Palvelutuotantoltk. 9 Tarkastusltk. 5 Yhteensä 37 luottamushenk. Määrä Ii 6 Pudasjärvi 13 Simo 2 Utajärvi 5 Vaala 7 Yhteensä 33 Ne vastaajat, jotka eivät toimi Oulunkaaren luottamuselimissä varsinaisina jäseninä johtoryhmät Määrä Ii 4 Pudasjärvi 4 Simo 4 Utajärvi 6 Vaala 2 Yhteensä 20

4 Kuntayhtymän toiminnan yleinen arviointi 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Yhteisen tahtotilan määrittely ja sen toteuttaminen Avoin ja läpinäkyvä toimintakulttuuri 3,9 Oulunkaaren Omistajaohjauksen toteutuminen Talouden suunnittelu ja ohjaus 4,0 johtoryhmät Ennakointi ja muutoksiin varautuminen Vertailutiedot edelliseen vuoteen seuraavalla sivulla

5 Kuntayhtymän toiminnan yleinen arviointi toimintavuosien vertailu 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Suluissa edellisen vuoden arvio Oulunkaaren johtoryhmät Onnistuminen yhteisen tahtotilan määrittelyssä ja sen toteuttamisessa Oulunkaarella Onnistuminen avoimessa ja läpinäkyvässä toimintakulttuurissa Oulunkaarella Onnistuminen omistajaohjauksessa Onnistuminen talouden suunnittelussa ja ohjauksessa Oulunkaarella Onnistuminen ennakoinnissa ja tulevaisuuden muutoksiin varautumisessa Oulunkaarella Yhteensä 3,9 () (3,5) (3,5) 4,0 () (3,8) 3,8 () () (2,9) () (3,2) (2,9) () () () (3,5) () () 3,5 ()

6 Omistajaohjauksen toteutuminen 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Kuntaneuvotteluprosessin toimivuus Lähipalvelujen turvaaminen 3,5 Oulunkaaren Seudullinen yhteistyö palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta Kuntalaisten aktivoiminen mukaan palvelujen kehittämistyöhön Elinvoiman kehittäminen yhteistyössä Oulunkaaren kanssa 2,5 2,7 johtoryhmät Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 2,7 Vertailutiedot edelliseen vuoteen seuraavalla sivulla

7 Omistajaohjauksen toteutuminen toimintavuosien vertailu 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Suluissa edellisen vuoden arvio Kuntaneuvotteluprosessin toimivuus Lähipalvelujen turvaaminen Seudullinen yhteistyö palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta Oulunkaaren () 3,5 () () (2,9) () () johtoryhmät () () (3,8) Kuntalaisten aktivoiminen mukaan palvelujen kehittämistyöhön Elinvoiman kehittäminen yhteistyössä Oulunkaaren kanssa Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti Yhteensä (2,9) (3,2) (3,5) () 2,5 (2,3) 2,7 (2,5) 2,7 (2,7) 2,9 (2,7) () (3,2) () (3,5)

8 Kuntapalvelutoimisto toimintavuosien vertailu 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Suluissa edellisen vuoden arvio Oulunkaaren Muut kuntien johtoryhmät Talouspalvelut 3,9 (3,9) 3,5 () (4,0) Henkilöstöpalvelut 3,8 () 3,2 () 3,9 (3,9) Tietopalvelut () (3,5) (3,5) Yhteensä 3,8 (3,8) () 3,5 (3,8)

9 Asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuus 5 = Samaa mieltä 1 = Eri mieltä Asiakkailla ja kuntalaisilla on aito halu osallistua palvelujen kehittämiseen Oulunkaaren toimintakulttuuri tukee asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuutta 2,6 Oulunkaaren Luottamushenkilöillä on hyvät mahdollisuudet tukea kuntalaisten osallisuutta Sähköiset palvelut edistävät asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuutta Kuntalaisilla on halu käyttää sähköisiä palveluja 3,5 3,5 3,2 4,0 johtoryhmät Sosiaalinen media (esim. Facebook, Twitter) on hyvä keino tukea asiakkaiden ja kuntalaisten osallisuutta 2,9 3,2

10 Oulunkaaren : kehitys vuonna % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yhteistyö omistajakuntien välillä 42% 52% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 39% 42% 1 Johtaminen yhteistoiminta-alueella 1 48% 35% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 19% 55% 19% Lähipalvelujen saatavuus 1 52% 2 10% Sähköisten palvelujen ja etäasioinnin hyödyntäminen 32% 45% 19% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 10% 2 45% 58% 42% 1 Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 1 48% 32% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 47% 40% 10% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonompaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

11 : kehitys vuonna % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Yhteistyö omistajakuntien välillä 1 47% 28% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 1 47% 31% Johtaminen yhteistoiminta-alueella 19% 5 19% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 9% 25% 59% Lähipalvelujen saatavuus 25% 59% 9% Sähköisten palvelujen ja etäasioinnin hyödyntäminen 41% 47% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 9% 38% 41% 41% 44% Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 22% 5 19% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 22% 1 47% 9% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonompaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

12 johtoryhmät: kehitys vuonna % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Yhteistyö omistajakuntien välillä 70% 30% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 80% 20% Johtaminen yhteistoiminta-alueella 10% 75% 15% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 5% 80% 15% Lähipalvelujen saatavuus 5% 90% 5% Sähköisten palvelujen ja etäasioinnin hyödyntäminen 55% 45% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 5% 65% 55% 30% 35% 5% 5% Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 15% 75% 5% 5% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 5% 75% 20% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonompaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

13 Kehitys vuonna 2015 Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi Yhteistyö omistajakuntien välillä Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen Oulunkaaren johtoryhmät Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti Johtaminen yhteistoimintaalueella Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen Sähköisten palvelujen ja etäasioinnin hyödyntäminen Lähipalvelujen saatavuus Kuvaajan tulkinta: Mitä ulompana = Muuttunut parempaan Mitä sisempänä = Muuttunut huonompaan

14 Lisätietoja Anu Vuorinen Kehitys- ja resurssijohtaja, järjestämiskeskus Sähköposti: Puhelin:

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 10.2.2015 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 Oulunkaaren toimielimissä toimivat ja muut kuntien Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Toiminnan arviointi v. 2012

Toiminnan arviointi v. 2012 17.2.2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Toiminnan arviointi v. 2012 Anu Vuorinen kehitysjohtaja, järjestämiskeskus anu.vuorinen@oulunkaari.com, 044 365 5473 Materiaalin sisältö Toiminnan arvioinnin kokonaisuus

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset

Lisätiedot

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit

Lisätiedot

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 29.9.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1100

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

3. Ikä. Määrä % EOS Alle Yli

3. Ikä. Määrä % EOS Alle Yli 7 1 3. Ikä Määrä % EOS 6 0.81 Alle 30 1.8 30-245 33. Yli 50 4 64.1 2 5. Seudullinen viestintä on avointa 6. Seudullinen viestintä on helposti ymmärrettävää 7. Seudullä on selkeä yhteinen tahtotila 8. Toimijoiden

Lisätiedot

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille

Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Kartta johtaa kotiin - kodin hyvinvointipalvelut ikäihmisille Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 7.10.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä

Lisätiedot

Toiminnan arviointi vuosi 2010

Toiminnan arviointi vuosi 2010 Oulunkaaren kuntayhtymä Toiminnan arviointi vuosi 2010 Oulunkaaren luottamushenkilöt, kuntien johtavat viranhaltijat, esimiehet, henkilöstö 24.2.2011 Sisältö Sisältö... 2 1 Toiminnan arviointi, vuosi 2010...

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Miten arvioit hallitustyön edellytyksiä hallituksessa yleisesti seuraavien asioiden osalta? Arvioi edellytyksiä asteikolla 1 5

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016

Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016 Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016 23.5.2013 Ari Alatossava, Mikko Kälkäjä, Asko Merilä, Veijo Rautiainen, Ilkka Pirttikoski, Leena Pimperi-Koivisto, Anu Vuorinen Elinkeinoja kehitetään Oulunkaarella

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan Kuntajakoselvityksen tavoitteet ja tilannekatsaus 24.9.2007 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan valtuustot Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jarmo Asikainen Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %

Lisätiedot

1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Henkilökohtainen varajäsen

1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Henkilökohtainen varajäsen OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 1 20.5.2014 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Huovinen Pertti,

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Hallitustyöskentelyn itsearviointi VAHVUUDET ja PARANTAMISALUEET. Päivämäärä: Versio: 1

Hallitustyöskentelyn itsearviointi VAHVUUDET ja PARANTAMISALUEET. Päivämäärä: Versio: 1 Hallitustyöskentelyn itsearviointi VAHVUUDET ja PARANTAMISALUEET Laatinut: Pertti Heikkilä Päivämäärä: 27.9.2016 Versio: 1 Hallitustyöskentelyn itsearviointi Hallitustyöskentelyn itsearviointi toteutettiin

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto puh: 040-7400

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022

Kriittinen menestystekijä. Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2022 Äänekosken kaupunki Perusturva 1(9) Perusturvalautakunta 26.9.2018 Liite nro 3 Sosiaalityö Mittari(t) Nykytaso 2019 2020 2021 Tavoitetaso 2022 Hyvät ja toimivat peruspalvelut asiakastyytyväisyyskyselu

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu

Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Julkinen johtaminen uudistuu mitä on tulevaisuuden kuntajohtaminen LAPE-akatemia, Oulu Irmeli Myllymäki @IrmeliMyllymaki 8.5.2019 Esityksen sisältöä Muutostrendit ja tulevaisuuden kunnan haasteet Kunnan

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala.

Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala. Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus 12.5.2010 79 1 Oulunkaaren kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat 3 Kuntayhtymän tehtävät Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren kuntayhtymä

Lisätiedot

Maakuntahallituksen työn arviointilomake

Maakuntahallituksen työn arviointilomake Mh 10.11.2008, Liite nro: 1 Maakuntahallituksen työn arviointilomake Henkilökohtainen arviointi hallitustyöskentelystä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Ympyröikää mielestänne sopivin vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2016

Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, syys-joulukuu vuosi 2016 Hyvinvointia ihmistä lähellä Kuntapalvelutoimiston ta-2016 toimeenpano palvelualoittain Henkilöstöpalvelut Vastuuhenkilö:

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Yhtymähallitus 70 11.04.2012 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

Oulunkaaren strategia

Oulunkaaren strategia Oulunkaaren strategia 2017 2019 Strategiapaketin sisältö Strategia 2017-2019 Yhteenveto luottamushenkilökäsittelystä Työyksiköiden näkökulmia strategiaan Kesäkiertue ja kuntalaisten terveiset Strategia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2013 toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9) Liite nro 1 (1/9) Toimiala: Kasvu ja oppiminen Vetovoimainen, uudistuva ja kehittyvä Äänekoski Asiakas Toimialojen asiakastyytyväisyyskysely 3,7 3,7 3,9 3,9 3,9 4 Keskeisiä toimenpiteitä n saavuttamiseksi:

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät

Toimikuntien tehtävät Toimikuntien tehtävät H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Yhdistymissopimuksen täsmentäminen (sopimuksen paalut + mahd. tarvittavat lisäpaalut) Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Luonnos kokonaisorganisaatioksi

Luonnos kokonaisorganisaatioksi Valtuusto voi nimetä myöhemmin valiokuntia MAAKUNTAVALTUUSTO 59 jäsentä, pj + X vpj TARKASTUS 7 jäsentä MAAKUNTAVAALI 5 jäsentä YLIMAA- KUNNALLINEN YHTEIS- TOIMINTA Mahdolliset jaostot MAAKUNTAHALLITUS

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2018 2021 Arvot IHMISLÄHEINEN VASTUULLINEN AKTIIVINEN Visio KARSTULA ON ELINVOIMAINEN KUNTA, JOSSA IHMISTEN ON HYVÄ ELÄÄ JA YRITYSTEN MENESTYÄ! Palvelut ja hyvinvointi IHMISTÄ LÄHELLÄ Karstunen

Lisätiedot

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista

MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista MDI:n kuntakysely 2018 Raportti Ylä-Savon seutukunnan tuloksista Kyselyn toteutus MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen valtakunnallisen kuntakyselynsä, jolla kerättiin Manner-Suomen kuntien päättäjien

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Onko Kouvolassa elinvoimaa?

Onko Kouvolassa elinvoimaa? Onko Kouvolassa elinvoimaa? Elinvoiman itsearviointikyselyn nostoja N=199 Markku Pyykkölä, Maria Vuorensola FCG Konsultointi Oy 25.1.219 Page 1 FCG Johtaminen ja ohjelmistot eväitä uudistuksiin ja muutoksiin

Lisätiedot

Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014

Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014 20.2.2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014 Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/4 Lähes kaikilla mittareilla henkilöstön hyvinvointi on parantunut edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma Kuntaliiton toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä

Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä Motto: Utajärvi on ollut niin pieni ja köyhä, ettei ole ollut varaa riidellä Kokemuksia muutoskyvystä, laadusta ja prosesseista Utajärvellä tehty: - Verkostotalouden kehittämisohjelma 1990-luvun alussa

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA

ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA ETÄPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYDENHOIDOSSA NYT JA TULEVAISUUDESSA HARVAAN ASUTUN MAASEUDUN MAHDOLLISUUTENA 14.9.2010 Kuntayhtymän johtaja, TtL Kirsti Ylitalo 2010 Case: Oulunkaari Kuntien väkiluku 31.12.2009

Lisätiedot

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA)

Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) Itsearviointi Osakokonaisuus 1: Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) OHJEITA VASTAAJALLE Kyselyn kaikki kysymykset koskevat ESTER-hankkeen Raportointi ja ennakkoarviointi (IVA) - osakokonaisuuden toteutusta

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Kainuun maakuntatilaisuus 19.4.2016 Jarkko Majava, va kehityspäällikkö Aineisto: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo hanke, keskusteluilta 19.10.2017 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 18.2.2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla kahden edellisen toimintavuoden tapaan.

Lisätiedot

KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit

KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit KUJA-projektien parhaat käytännöt ja opit JUDO-työpaja: Toiminnan jatkuvuus ja varautuminen Aki Pihlaja @PihlajaAki @KUJAprojekti 19.9.2019 Esityksen sisältö Taustaa kuntien varautumisesta KUJA-projekteista

Lisätiedot

TP 2013 TA 2014 Tot

TP 2013 TA 2014 Tot 003201 Henkilöstöpalvelut TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Liiketoiminnan myyntituotot 3060 Muut liiketoiminnan tuotot 1 125 315 127 288 866 77 375 000-59 873 19,0 Liiketoiminnan myyntituotot 1 125 315 127

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä

Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaat ovat tyytyväisiä Kainuun maakunta -kuntayhtymän sosiaali- ja terveystoimialan asiakastyytyväisyys on edelleen parantunut. Tyytyväisyyttä on seurattu kahden vuoden

Lisätiedot

Jämsän elinvoimapalvelut

Jämsän elinvoimapalvelut Jämsän elinvoimapalvelut 26.4.2017 Markkinointi lukuina 2016 481 Jämsekin uutiskirjeen tilaajaa 97 102 Sivun katselua 30 969 Käyttäjää Suosituin sivu yrityshakemisto 52 766 sivun katselua 35 600 Messukävijää

Lisätiedot

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki

Nuorten kuuleminen ja osallisuus. Siiloista kokonaisuuteen Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki Nuorten kuuleminen ja osallisuus Siiloista kokonaisuuteen 9.2.2018 Pori Sivistysjohtaja Eija Mattila Huittisten kaupunki KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen

Lisätiedot

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot ry Hälsofrämjande sjukhus och organisationer i Finland

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Sosiaalibarometri 2015 Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Aineisto Kysely tehtiin marras-joulukuussa 2014 Kokonaistutkimus Kolme vastaajatahoa: - Sosiaali- ja terveysjohtajat

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys

Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys Korpilahden kuntalaistilaisuus 16.1.2008 Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kuntajakoselvitys 1 UUSI JYVÄSKYLÄ 0 5 10 Km Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia

Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia Anssi Hietaharju Tuomas Jalava 19.3.2015 Page 1 Vastauksia kyselyyn saatiin seuraavasti Vastaajia yhteensä 274 (19 eri kunnasta) Luottamushenkilö 144 Viranhaltija

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky.

Lastensuojelun systeeminen toimintamalli. Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelun systeeminen toimintamalli Leena Mämmi-Laukka Oulunkaaren ky. Lastensuojelu tarvitsee muutosta.. Kokonaisvaltaisen toimintakulttuurin uudistamisen tarve Keskeisimmät lastensuojelun sosiaalityön

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2017 Kemin kaupunkistrategia 2025 2017 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2017 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-elokuu vuosi 2013

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-elokuu vuosi 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-elokuu vuosi 2013 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2013 toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Oulunkaaren seutuvaltuusto on 11.12.2009 hyväksynyt kuntayhtymän hallintosäännön ja täydentänyt sitä 6.10.2010 yhtymävaltuustossa.

Oulunkaaren seutuvaltuusto on 11.12.2009 hyväksynyt kuntayhtymän hallintosäännön ja täydentänyt sitä 6.10.2010 yhtymävaltuustossa. Yhtymähallitus 181 23.11.2011 Yhtymähallitus 50 21.03.2012 Oulunkaaren kuntayhtymän johtamisjärjestelmän uudistaminen YhtHall 181 23.11.2011 Johtotiimi 2.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-joulukuu vuosi 2013

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-joulukuu vuosi 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-joulukuu vuosi 2013 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2013 toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus

Kaupungin ydin- ja tukiprosessit. Kaupunginhallitus Kaupungin ydin- ja tukiprosessit Kaupunginhallitus 28.5.2018 Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 Prosessien työstäminen Järvenpään kaupunki Minna Lohtander 21.5.2018 2 Uuden Järvenpään prosessien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen Yhdistysten osaamisen hyödyntäminen kuntalaisten aktivoinnissa Monipuolisten asumismahdollisuuksien

Lisätiedot

Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet

Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet 7..0 / Anu Vuorinen Osaamiskartoituksen yhteenveto: Oulunkaaren lähiesimiehet Kartoituksen osa-alueet:. Yleiset taidot esimiestyössä. Henkilöstöosaaminen. Talousosaaminen. Asiakaslähtöisyys. Kehittämisosaaminen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot