Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminnan arviointi: omistajaohjaus"

Transkriptio

1 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset

2 Yhteenveto: Oulunkaaren toiminta Arviot Oulunkaaren toiminnasta ja omistajaohjauksesta ovat eri vastaajaryhmillä pääsääntöisesti hieman parantuneet edellisestä vuodesta. Myönteisimmät arviot ovat edellisen vuoden tapaan Oulunkaaren toimielimissä mukana olevilla luottamushenkilöillä. Yleisen arvioinnin osalta ovat tyytyväisimpiä talouden suunnitteluun ja ohjaukseen sekä vaikuttavaan kehittämistoimintaan. Kun arvioidaan toiminnan muutosta kuluneena vuonna, niin positiivisimmat arviot ovat Oulunkaaren luottamushenkilöillä. Erityisen myönteiseen suuntaan ovat kuluneen vuoden aikana vastaajien mukaan kehittyneet mm. sähköisten palvelujen hyödyntäminen, uudet innovatiiviset toimintamallit, ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen sekä tiedon tuotanto ja tietojohtaminen. Huolenaiheita esitettiin liittyen mm. asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksiin sekä henkilöstön työhyvinvointiin.

3 Yhteenveto: kuntien uusi rooli Vastaajilta kysyttiin, mitkä ovat 5 tärkeintä keinoa kuntien paikallisen elinvoiman edistämiseksi sote- ja maakuntauudistuksen toteuduttua. Kärkeen nousivat mm. elinkeinojen edistäminen, kaavoitus ja maankäyttö, kunnalliset palvelut, syrjäytymisen ehkäisy ja koulutusmahdollisuudet. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, mitkä ovat sote- ja maakuntauudistuksen toteuduttua oman kunnan 5 tärkeintä vahvuutta kuntalaisten näkökulmasta. Esiin nostettiin mm. luonto, toimivat lähipalvelut, sivistys- ja kulttuuripalvelut, hyvät vapaa-ajanvietti- ja harrastusmahdollisuudet sekä turvallinen arkiympäristö. Kyselyssä vastaajia kehitettiin kuvittelemaan tilanne, jossa Pohjois-Pohjanmaan kunnat kilpailevat keskenään siitä, missä kunnassa on hyvä asua ja elää. Omalle kunnalle eri vastaajaryhmät antoivat keskimäärin arvosanan 3,2- asteikolla 1-5.

4 Yhteenveto: Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset Vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten asiat muuttuvat omassa kunnassa sote- ja maakuntauudistuksen myötä. Myönteisimmiksi uudistuksen vaikutukset arvioitiin sähköisten ja liikkuvien palveluiden hyödyntämiseen, kuntien väliseen yhteistyöhön, yritystoiminnan edistämiseen sekä kunnan talouden vakauteen. Kielteisimpiä muutoksia vastaajat odottivat kuntalaisten osallisuuteen ja vaikutusmahdollisuuksiin, lähipalvelujen saatavuuteen sekä kunnallisten luottamustehtävien kiinnostavuuteen.

5 Vastaajat Oulunkaaren Määrä Yhtymähallitus 9 Yhtymävaltuusto 10 Palvelutuotantoltk. 11 Tarkastusltk. 3 Yhteensä 33 luottamushenk. Määrä Ii 1 Pudasjärvi 15 Simo 2 Utajärvi 9 Vaala 5 Yhteensä 32 Ne vastaajat, jotka eivät toimi Oulunkaaren luottamuselimissä varsinaisina jäseninä johtoryhmät Määrä Ii 8 Pudasjärvi 3 Simo 4 Utajärvi 6 Vaala 4 Yhteensä 25

6 Kuntayhtymän toiminnan yleinen arviointi 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Yhteisen tahtotilan määrittely ja sen toteuttaminen 3,5 Avoin ja läpinäkyvä toimintakulttuuri 3,2 3,7 3,5 Oulunkaaren Omistajaohjauksen toteutuminen Talouden suunnittelu ja ohjaus Ennakointi ja muutoksiin varautuminen Vaikuttava kehittämistoiminta 3,7 3,3 4,1 3,6 3,6 4,0 4,1 johtoryhmät Vertailutiedot edelliseen vuoteen seuraavalla sivulla

7 Kuntayhtymän toiminnan yleinen arviointi toimintavuosien vertailu 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Suluissa edellisen vuoden arvio Oulunkaaren johtoryhmät Yhteisen tahtotilan määrittely ja sen toteuttaminen Avoin ja läpinäkyvä toimintakulttuuri Omistajaohjauksen toteutuminen Talouden suunnittelu ja ohjaus Ennakointi ja muutoksiin varautuminen Vaikuttava kehittämistoiminta (3,9) 3,7 (3,7) 3,7 (3,6) 4,1 (4,0) (3,6) 4,0 (uusi kysymys) 3,5 (3,3) 3,2 (3,0) 3,3 (3,0) 3,6 (3,3) (3,1) (uusi kysymys) (3,7) 3,5 (3,6) (3,6) (3,3) 3,6 () 4,1 (uusi kysymys)

8 Kuntapalvelutoimisto toimintavuosien vertailu 5 = Onnistunut, toimii hyvin 1 = Vaatii vielä kehittämistä Suluissa edellisen vuoden arvio Oulunkaaren Muut kuntien johtoryhmät Talouspalvelut 3,9 (3,9) (3,5) 3,6 (3,6) Henkilöstöpalvelut () (3,2) (3,9) Tietopalvelut 3,5 (3,6) () 3,5 (3,1)

9 Oulunkaaren : kehitys vuonna % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuntaneuvotteluprosessin toimivuus % Yhteistyö Oulunkaaren omistajakuntien välillä 1 38% 45% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 11% 32% 4 1 Johtaminen yhteistoiminta-alueella % 11% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 21% 45% Lähipalvelujen saatavuus 1 62% 21% 0% Sähköisten palvelujen ja -asioinnin hyödyntäminen 1 79% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen 38% 52% Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 1 66% 1 Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 1 59% 21% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 15% 52% 19% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

10 : kehitys vuonna % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuntaneuvotteluprosessin toimivuus 9% % Yhteistyö Oulunkaaren omistajakuntien välillä 2 42% 35% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 19% 26% 42% 10% Johtaminen yhteistoiminta-alueella 19% 45% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 9% 25% 31% 3 Lähipalvelujen saatavuus % 9% Sähköisten palvelujen ja -asioinnin hyödyntäminen 6% 4 22% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen 6% 42% 42% 10% Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 50% 38% 9% Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 10% 1 42% 32% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 1 19% 4 22% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

11 johtoryhmät: kehitys vuonna % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kuntaneuvotteluprosessin toimivuus 8% 6 Yhteistyö Oulunkaaren omistajakuntien välillä 70% 22% Tiedon tuotanto ja tiedolla johtaminen 8% 40% 48% Johtaminen yhteistoiminta-alueella 72% Asiakkaiden ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet 52% 48% Lähipalvelujen saatavuus 68% 32% Sähköisten palvelujen ja -asioinnin hyödyntäminen 2 60% Ennaltaehkäiseviin ja hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen 4 52% Uusien, innovatiivisten palvelujen ja toimintamallien hyödyntäminen 32% 4 2 Resurssien kohdentaminen vaikuttavasti 56% 36% Oulunkaaren henkilöstön työhyvinvointi 8% 72% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

12 Mitkä ovat mielestäsi 5 tärkeintä keinoa kuntien paikallisen elinvoiman edistämiseksi sote- ja maakuntauudistuksen toteuduttua? Elinkeinojen edistäminen Kaavoitus ja maankäyttö Kunnalliset palvelut Syrjäytymisen ehkäisy Koulutusmahdollisuudet Asuntopolitiikka Yhteisöllisyyden edistäminen Kunnan markkinointi Julkiset liikenneyhteydet Yritysneuvonnan palvelut Verojen alentaminen Yritysten toimitilatarjonta Lisää tapahtumia kuntaan Paikallinen kokeilutoiminta Oulunkaaren luottamushenklöt johtoryhmät

13 Mitkä ovat sote- ja maakuntauudistuksen toteuduttua oman kuntasi 5 tärkeintä vahvuutta kuntalaisten näkökulmasta? Toimivat lähipalvelut Luonto Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvät vapaa-ajanvietto- ja harrastusmahdollisuudet Turvallinen arkiympäristö Toimivat sähköiset palvelut Työllisyyteen ja toimeentuloon liittyvät mahdollisuudet Hyvät liikenne- ja kulkuyhteydet Toimivat tietoliikenneyhteydet Osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet Paikallinen yhteisöllisyys Aktiiviset järjestöt ja muut 3. sektorin toimijat Vireät kylät Oulunkaaren joryt

14 Oulunkaaren : Miten arvioit asioiden muuttuvan omassa kunnassasi ja sote- ja maakuntauudistuksen myötä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyö 31% 41% Kuntalaisten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet 1 62% 10% 10% Lähipalvelujen saatavuus 10% 48% 3 Kunnallisten luottamustehtävien kiinnostavuus 1 40% 3 välinen yhteistyö 1 40% 40% Sähköisten ja liikkuvien palvelujen hyödyntäminen % Kunnan talouden vakaus ja hallittavuus 10% 1 45% 2 Yritystoiminnan edellytykset % Kuntalaisten työllisyys ja toimeentulo Kuntalaisten mielekäs ja turvallinen arki 59% 10% Aktiivinen järjestötoiminta Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

15 : Miten arvioit asioiden muuttuvan omassa kunnassasi ja sote- ja maakuntauudistuksen myötä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyö 22% 31% Kuntalaisten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet 3 19% Lähipalvelujen saatavuus 2 39% 29% 6% Kunnallisten luottamustehtävien kiinnostavuus 22% 4 22% 9% välinen yhteistyö 19% 3 4 Sähköisten ja liikkuvien palvelujen hyödyntäminen 26% 61% 6% Kunnan talouden vakaus ja hallittavuus % 19% Yritystoiminnan edellytykset 22% 41% 3 Kuntalaisten työllisyys ja toimeentulo 38% 4 Kuntalaisten mielekäs ja turvallinen arki 6% 50% Aktiivinen järjestötoiminta 6% 56% 19% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

16 johtoryhmät: Miten arvioit asioiden muuttuvan omassa kunnassasi ja sote- ja maakuntauudistuksen myötä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyö 2 52% 20% Kuntalaisten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet 20% 4 Lähipalvelujen saatavuus 40% 4 12% Kunnallisten luottamustehtävien kiinnostavuus 52% 40% välinen yhteistyö 52% 4 Sähköisten ja liikkuvien palvelujen hyödyntäminen 20% 6 12% Kunnan talouden vakaus ja hallittavuus 12% 32% 4 8% Yritystoiminnan edellytykset 8% 6 Kuntalaisten työllisyys ja toimeentulo 8% 76% Kuntalaisten mielekäs ja turvallinen arki 8% 72% 20% Aktiivinen järjestötoiminta 72% Muutos selvästi huonompaan Muutos hieman huonomaan Pysynyt ennallaan Muutos hieman parempaan Muutos selvästi parempaan

17 5 = Sijoittuu hyvin 1 = Sijoittuu huonosti Kuvittele tilanne, jossa Pohjois-Pohjanmaan kunnat kilpailevat keskenään siitä, missä kunnassa on hyvä asua ja elää. Miten arvioisit oman kuntasi sijoittuvan? Oulunkaaren johtoryhmät Keskiarvo 3,2 Keskiarvo Keskiarvo Kaikki vastaajat yhteensä kunnittain Ii 3,9 Pudasj. 3,1 Simo 2,9 Utaj. 3,6 Vaala 3,2

18 Lisätietoja Anu Vuorinen Kehitys- ja resurssijohtaja, järjestämiskeskus Sähköposti: Puhelin:

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi 18.2.2016 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 10.2.2015 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 Oulunkaaren toimielimissä toimivat ja muut kuntien Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi

Päättäjien kuntakuva. ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Päättäjien kuntakuva ARTTU2-Päättäjäkyselyn ensimmäisten tulosten esittely Kuntatalo 10.12.2015 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv Sandberg Åbo Akademi 2015 Päättäjätutkimus 2015 Kohdejoukko 3 652 henkilöä

Lisätiedot

Toiminnan arviointi v. 2012

Toiminnan arviointi v. 2012 17.2.2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Toiminnan arviointi v. 2012 Anu Vuorinen kehitysjohtaja, järjestämiskeskus anu.vuorinen@oulunkaari.com, 044 365 5473 Materiaalin sisältö Toiminnan arvioinnin kokonaisuus

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013 Henkilöstön hyvinvointikysely Vastaajina Oulunkaaren työntekijät Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala Vastausprosentti Vakinaiset

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen

Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen Kommenttipuheenvuoro Kaupunginsihteeri Mari Immonen 10.12.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4. Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 ohjelma Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus - Kunnallisjohdon neuvottelutilaisuus Seinäjoki 15.4.2016 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäälllikkö Marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 29.9.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1100

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä

Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli kasvussa ja alueiden kehittämisessä Varatoimitusjohtaja Timo Reina Suomi 2019 Kasvukipuja seminaari 1.11.2016 Finlandia-talo Maakuntauudistus kuntien kannalta Kysymys

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys

Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä. Opastavan päätösseminaari Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Yhdistysten rooli muuttuvassa sote- ja kuntakentässä Opastavan päätösseminaari 4.4.2017 Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Järjestämislailla säädetään,

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi

Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi Maaseudun arjen palveluverkosto - Paikallisten ja alueellisten resurssien järkevää käyttöä kuntalaisten hyväksi 30.1.2017 Pirjo Nikula Verkostokoordinaattori Lapin liitto Yhteys kunta-, maakunta- ja sote-uudistukseen

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja

Lisätiedot

Kokeilut uudistusten vauhdittajana

Kokeilut uudistusten vauhdittajana Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %.

Kysely 2013. Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 2010 oli 33 ja vuonna 2008 se oli 43 %. Kysely 13 Kyselyn vastausprosentti oli nyt 26 vastaava luku 1 oli 33 ja vuonna 8 se oli 43 %. 1. Roolini jokin muu rooli 2 kunnan tai kuntayhtymän työntekijä 26 kunnan luottamushenkilö 16 1. Roolini yrityksen

Lisätiedot

Kuntamarkkinat

Kuntamarkkinat Kuntamarkkinat 14.9.2017 Kuntien ja maakuntien tehtävät Kirsi Mononen, johtava lakimies Sote- ja maakuntauudistus Maakuntauudistus I paketti» Sote» Pelastus» Rahoitus» Voimaanpano Maakuntauudistus II-paketti»

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Liikunta tulevaisuuden kunnassa?

Liikunta tulevaisuuden kunnassa? Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta

Lisätiedot

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle?

Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Miten olemme onnistuneet, millaisia viestejä tulevalle valtuustokaudelle? Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari, 2.5.2017, Tampere-talo 1 Osana kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaaria

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

Strategiakortit 2015

Strategiakortit 2015 Kh 13.1.2015 4 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2015 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa

KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 26.4.2016 120 Liite kh nro 1 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa. Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa. Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Tutkimustieto osana tiedolla johtamista kunnissa Oulun kaupunki strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist TUTKIMUSTIEDON HYÖDYNTÄMINEN OSANA TIEDOLLA JOHTAMISTA KUNNISSA ajankohtaista Oulussa Tietojohtamisen

Lisätiedot

Oulunkaaren strategia

Oulunkaaren strategia Oulunkaaren strategia 2017 2019 Strategiapaketin sisältö Strategia 2017-2019 Yhteenveto luottamushenkilökäsittelystä Työyksiköiden näkökulmia strategiaan Kesäkiertue ja kuntalaisten terveiset Strategia

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %

Lisätiedot

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi

Päättäjäkysely Liitteet mediatiedotteeseen Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi Päättäjäkysely 2017 Liitteet mediatiedotteeseen 24.5.2017 Siv Sandberg, tutkija, Åbo Akademi ARTTU2 Päättäjätutkimus 2017: Kuntapäättäjien arviot seuraavien asioiden vaikutuksesta oman kunnan toimintaedellytyksiin

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kiteen kaupunkistrategia Strategiatyöryhmä Strategian taustamateriaali

Kiteen kaupunkistrategia Strategiatyöryhmä Strategian taustamateriaali Kiteen kaupunkistrategia 2017 2021 Strategiatyöryhmä 9.10.2017 Strategian taustamateriaali Jäsentävä kaavio strategian valmistelussa Kirkkaat pääteemat: Elinvoima Hyvinvointi Elinympäristö Yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?

MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 325 Liite kh nro 2 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Toiminnan arviointi vuosi 2010

Toiminnan arviointi vuosi 2010 Oulunkaaren kuntayhtymä Toiminnan arviointi vuosi 2010 Oulunkaaren luottamushenkilöt, kuntien johtavat viranhaltijat, esimiehet, henkilöstö 24.2.2011 Sisältö Sisältö... 2 1 Toiminnan arviointi, vuosi 2010...

Lisätiedot

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen

Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi. Palvelutuotantolautakunta Anu Vuorinen Oulunkaaren vuotuinen toiminnan arviointi Palvelutuotantolautakunta 12.3.2014 Anu Vuorinen Vuotuinen toiminnan arviointi Oulunkaarella 1. Tilinpäätöskirja liitteineen 2. Liikennevaloraportit 3. Värikorit

Lisätiedot

Tulevaisuuden sivistyskunta

Tulevaisuuden sivistyskunta Tulevaisuuden sivistyskunta Maailmanpyörä: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapoje n muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Arvojen muutokset Monikulttuuristumi nen Asukkaat ja yhteisöt

Lisätiedot

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen

KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen KUNTARAKENTEEN MUUTOS JA SUKUPUOLTEN TASA-ARVO Päättäjä- ja kuntalaisnäkökulmia Paras-uudistukseen 27.10.2011 SARI PIKKALA Tasa-arvotiedon keskus Minna Tampereen yliopisto sari.pikkala@uta.fi, p. 040 190

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Mikä ihmeen hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Kysely yhdistyksille 33 vastausta 28 eri yhdistyksestä Yhdistysrekisterin mukaan Liedossa toimii 200 yhdistystä, aktiivisesti toiminnassa? Kunnan

Lisätiedot

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015

Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Osatuloksia ARTTU2-tutkimusohjelman kuntalaiskyselystä 16.7.2015 Postikyselyn toteutusajankohta: maalis-toukokuu 2015. Kyselyn kohdekunnat: 40 (+2) kuntaa. Kyselyn kohdejoukko: 31 950 kuntalaista (18v

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua

Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua Tulevaisuuden kunta Kuinka Kuntaliitto tukee tulevaisuuden kunnan valmistelua 20.1.2016 Finlandia-talo Jari Koskinen toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Eri näkökulmia Tulevaisuuden kuntaan: Kunta itsehallinnollisena

Lisätiedot

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen

Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa. Mikko Komulainen Kuntien rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja yritysten tukemisessa Mikko Komulainen Työnjako kunta-maakunta-valtio maanantaina 12. kesäkuu 2017 2 Osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä 11.4.2017 klo 18.00 Kunnanjohtaja Pekka Määttänen Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie kohti haluttua tulevaisuutta Uuden kuntalain

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -hanke

Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa ja palveluja kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kunnille Esittelydiat 12.4.2013 Projektipäällikkö Marko Palmgren Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus

Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus Lappeenranta Strategian raportointi 2015 Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua

Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1. Rokua Matkalla hyvinvoivaan sivistyskuntaan Ryhmätyöskentely, ryhmä 1 Rokua 24.11.2017 1 Tehtävä 1: Ihannekuntaa tai sen toimintaa kuvaavia sanoja Elävä Terve Esteetön Ekologinen Reilu Elinvoimainen Yritteliäs

Lisätiedot

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely VILU 2010 Kyselyn avulla haetaan tietoja (Paras-) päätöksenteosta ja sen reunaehdoista

Lisätiedot

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia

Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin. ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Oululaisten tyytyväisyys kuntapalveluihin ARTTU2 kuntalaiskyselyn tuloksia Kirjasto- ja kulttuuripalvelut, äitiys- ja lastenneuvolat sekä jätehuolto ja kierrätystoiminta parhaiten hoidettuja kuntapalveluita

Lisätiedot

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013

Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013 Oulunkaaren kuntayhtymä Kuntapalvelutoimiston raportointi, tammi-huhtikuu vuosi 2013 Hyvinvointia ihmistä lähellä Sisältö 1 Kuntapalvelutoimiston ta-2013 toimeenpano palvelualoittain... 3 1.1 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä

KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA. Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä KIRKONKYLÄT PALVELUKESKUKSINA Kuopion kirkonkylät mukaan hankkeeseen? Haku käynnissä 1.11. 12.12.2017 Selvityshanke: Maakunta näkyvissä 1.3. 31.8. Rahoittajana Pohjois-Savon liitto, hallinnoija Mansikka

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pirkanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Petri Pikkuaho 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016

Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016 Oulunkaaren elinkeinostrategia 2013-2016 23.5.2013 Ari Alatossava, Mikko Kälkäjä, Asko Merilä, Veijo Rautiainen, Ilkka Pirttikoski, Leena Pimperi-Koivisto, Anu Vuorinen Elinkeinoja kehitetään Oulunkaarella

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana

Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana Työsuojelurahaston, Suomen Kuntaliiton ja kuntien rahoittama tutkimushanke Professori Petri Virtanen TaY JKK Kysely kuntien kokeilutoiminnasta

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 18.2.2016 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla kahden edellisen toimintavuoden tapaan.

Lisätiedot

Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014

Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014 20.2.2015 Oulunkaaren kuntayhtymä Innostuskyselyn tulokset vuodelta 2014 Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/4 Lähes kaikilla mittareilla henkilöstön hyvinvointi on parantunut edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki

Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sote-uudistuksen toteuttaminen ja muutoksen tuki Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM 8.6.2016 Päijät-Häme 9.6.2016 1 Sote- ja maakuntauudistus historiallisen suuri muutosprosessi Toimintaympäristö muuttuu

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn tulokset

Henkilöstökyselyn tulokset Henkilöstökyselyn tulokset 18.12.2017 Kyselyn toteuttaminen Vastauksia 616/1800 = 34 % Kyselyaika: 26.10 13.11.2017 Sivistyspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstö suurimmat vastaajaryhmät

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Kaupunkistrategia

Kaupunkistrategia Elinkeinot Alueiden käytön strategia 2006 Alueiden käytön strategian päivitys 2012 Elinkeinojen kehittämisohjelma 2011-2016 Matkailun kehittämisohjelma 2012 2016 Kaupunkistrategia 2013 2016 Palveluhankintastrategia

Lisätiedot

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa

Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Kunta- ja aluehallintojärjestelmät muutoksessa Suomessa Jari Koskinen, toimitusjohtaja Suomen Kuntaliitto Suomalais-venäläinen ystävyyskuntakongressi 22.-24.5.5.2017 Turussa Sisältö Kuntaliitto kaikkien

Lisätiedot

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen

Millainen on maakuntien Suomi Jarkko Huovinen Millainen on maakuntien Suomi 21.4.2017 Jarkko Huovinen 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017 3 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Tem julkaisuja, työelämä 17/2017

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Miten arvioit hallitustyön edellytyksiä hallituksessa yleisesti seuraavien asioiden osalta? Arvioi edellytyksiä asteikolla 1 5

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä

Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä Asiakaslähtöinen palveluprosessi yhteistoiminnan ytimenä Päivi Koikkalainen, Äänekosken kaupunki Rohkeita ratkaisuja yhdessä toimien! - osallisuus, kokemusasiantuntijuus ja monialainen integroitu yhteistyö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen

Kuntalaiskysely. Kiihtelysvaara. Pasi Saukkonen Kuntalaiskysely Kiihtelysvaara Pasi Saukkonen 14.10.2015 116 Kiihtelysvaaralaista vastaajaa % 0 20 40 60 80 100 Kaupunkilainen vai maalainen? kaupunkilainen 3% Oletko mielestäsi sekä maalainen että kaupunkilainen

Lisätiedot

Asikkalan kunnan strategiakysely Ohjausryhmä II

Asikkalan kunnan strategiakysely Ohjausryhmä II Asikkalan kunnan strategiakysely 6.11.2017 Ohjausryhmä II Taustatiedot Vastaajia yhteensä 563 (joista paperisia 54) Vastaajien rooli: Kuntalainen 66,79 % Kunnan henkilöstöön kuuluva 15,99 % Yrittäjä 6,22

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot