1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Henkilökohtainen varajäsen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Henkilökohtainen varajäsen"

Transkriptio

1 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2013: Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Huovinen Pertti, puheenjohtaja (Ii) Kalliorinne Hilkka Ylitalo Paula, varapj (Pudasjärvi) Turpeinen Alpo Heikkilä Marja-Leena (Simo) Vakkala Lauri Juntunen Risto (Utajärvi) Valtanen Anna Liisa Moilanen Helmi (Vaala) Söderqvist Max Yhtymävaltuusto myönsi Helmi Moilaselle eron tarkastuslautakunnan jäsenyydestä. Samalla Max Söderqvist valittiin tarkastuslautakunnan jäseneksi ja hänen varajäsenekseen Annikki Söderqvist. Toimintavuosi 2013 oli nykyisen tarkastuslautakunnan ensimmäinen. Perussopimuksen mukaisesti tarkastuslautakunnassa on jäsen ja henkilökohtainen varajäsen jokaisesta jäsenkunnasta. Vuoden 2013 arviointiin on varajäsenenä osallistunut Anna-Liisa Valtanen. Vuoden 2013 arviointia varten tarkastuslautakunta kokoontui 5 kertaa, joista oli arviointikertomuksen laatimiskokous. Yksi kokouksista pidettiin Pudasjärven kaupungintalolla ja muut Iin Micropoliksessa. Pääsiallisena tarkastusteemana ovat olleet perhepalvelut. Tarkastuslautakunnan sihteerinä on toiminut Marja Taskinen. Pudasjärvellä pidetyssä kokouksessa sihteerinä oli Vuokko Loukusa. Tilintarkastuspalvelut on hankittu vuodeksi 2013 laaditulla tilapäisellä sopimuksella BDO Audiator Oy:ltä, koska yhtymävaltuuston tekemään valintapäätökseen on haettu muutosta. Vastuunalaisena tilintarkastajana on toiminut JHTT, HTM Simo Paakkola. 2. Tarkastuslautakunnan tehtävät ja tehtävien toteutus vuonna 2013 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 71 ja 75 :n mukaan valmistella valtuustolle hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kuntayhtymässä toteutuneet valmistella tilintarkastuskertomuksen käsittely valtuustolle

2 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 2 hankittava asianomaisen selvitys ja hallituksen lausunto tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta. Sen lisäksi mitä kuntalain 71 ja 75 :ssä säädetään, tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu kuntayhtymän hallintosäännön 57 :n mukaan 1) seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi, 2) huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä 3) tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. on tehnyt koko valtuustokautta kattavan arviointisuunnitelman, jota on täsmennetty vuoden 2013 työohjelmalla. Tarkastuslautakunnan tehtäväkuva laajeni oleellisesti edellisellä valtuustokaudella. Vuonna 2010 kuntayhtymä muuttui perinteisestä kehittämis- ja projektiorganisaatiosta sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavaksi ja ostavaksi kuntayhtymäksi. Elinkeinojen kehittäminen on säilynyt kuntayhtymän toimialana ja tarkastuslautakunnan käsityksen mukaan vahvistunut aikaisemmista vuosista. Arviointivuoden aikana tarkastuslautakunta pyrki saamaan kokonaiskuvan kuntayhtymän eri palveluista ja palvelualueista. Kuntayhtymään tulleet uudet johtohenkilöt on pyritty saamaan esittäytymään lautakunnalle. TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTI 1. Kuntayhtymän toimintasuunnitelman pääpainoalueet Vuosi 2013 oli kuntayhtymän nykyisen toiminnan neljäs vuosi. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat vakiinnuttaneet toteutusmuotonsa ja henkilöstöresurssit on pääsääntöisesti kohdennettu toimiviksi palvelualueiksi ja palveluyksiköiksi. Yhtymävaltuuston hyväksymässä suunnitelmassa tilikaudella 2013 kuntayhtymän toiminnot on jaettu: kuntayhtymän hallinto elinkeinojen kehittäminen seudullinen kuntapalvelutoimisto sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiskeskus sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto. 2. Tavoitteiden toteutuminen ja niiden arviointi Strategiset tavoitteet olivat Asiakaslähtöiset palvelut osaaminen ja hyvinvointi tasapainoinen talous alueellinen vaikuttavuus.

3 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 3 Tarkastuslautakunnan arvio strategisten tavoitteiden toteutumisesta Strategiset tavoitteet ovat pitkäkestoisia malleja, joiden toteuttaminen tapahtuu usean vuoden aikana. Tavoitteiden kriittisille menestystekijöille on määritelty toimenpiteet, mittarit. Hallitus on antanut oman arvionsa toteuttamisesta ja onnistumisesta. Mittareiden toteutumisen onnistumista on kehitetty. Raportoinnissa hyödynnetään liikennevalosymboliikkaa. Ensimmäinen tavoite: asiakaslähtöiset palvelut. Vuoden 2013 painospisteet ovat olleet: Palveluiden saatavuus Palveluiden laatu, toimivat ja läpileikkaavat prosessit Asiakkaan osallistuminen Jäsenkuntien ja luottamushenkilöiden ohjaus palveluiden kehittämisessä. Tavoitteena on ollut, että palvelut tuotetaan aidosti asiakaslähtöisesti. Innovatiivisia sekä kustannustehokkaita, vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia toimintatapoja hyödynnetään organisaation joka tasolla. Omahoito-palvelussa oli vuoden lopussa rekisteröityneitä käyttäjiä Käytetyin palvelu oli ereseptin uusiminen. Sähköisten palvelujen kehittämiseen on osoitettu resursseja. Kehitys on tältä osin myönteistä mutta tarkastuslautakunta kantaa huolta siitä, että myös tietotekniikkaa taitamattomien palvelujen saanti tulee turvata niin, että esimerkiksi vanhusväestö ei syrjäydy palvelujen käytöstä. Kommentit: Oulunkaaren perhe-, vanhus- ja terveyspalveluissa sähköisten palveluiden kehittämisessä huomioidaan tarkastuslautakunnan huoli. Kehittämistyötä ohjaavina lähtökohtina pidetään lakeihin kirjattuja ohjeita. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista määrittää 3 :ssä oikeudesta saada hoitoa ilman syrjintää. Samoin potilaslain 6 :n mukaan potilaalla on itsemääräämisoikeus ja sen perusteella hoidon tulee tapahtua yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista määrittelee 7 :ssä, että palvelut on järjestettävä niin, että ne ovat kunnan ikääntyneen väestön saatavissa yhdenvertaisesti. Oulunkaareen kuntayhtymän palvelualueet pyrkivät toiminaan lain hengen mukaisesti, joten yhdenvertaisuus, yhteisymmärrys ja syrjimättömyys ovat myös sähköisten palveluiden kehittämisessä ohjaavina tekijöinä ja kehittämistyössä tulee jatkossakin huomioida tietotekniikkaa taitamattomien palveluiden turvaaminen tarjoamalla rinnalla vaihtoehtoinen tapa saada palveluja. Toisena strategisena tavoitteena oli osaaminen ja hyvinvointi. Tavoitteena on, että johtaminen on vahvaa, uutta luovaa ja joustavaa. Henkilöstö on sitoutunutta, ammattitaitoista ja hyvinvoivaa. Osaaminen täysimääräisesti käytössä. Kehittämisosaamista ja halua löytyy organisaation joka tasolla. toteaa, että kuntayhtymässä on panostettu johtamisen

4 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 4 ja suorittavan portaan osaamiseen ja työhyvinvointiin ja saatu näin hyviä tuloksia. Oulunkaari lanseerasi uuden kehityskeskustelumallin v lopulla. Siinä haettiin joustoa esimiehille ja henkilöstölle keskustelujen käymiseen. Malli on todettu vuoden 2013 aikana erittäin toimivaksi. Vuoden 2012 arvioinnin yhteydessä tarkastuslautakunta on ehdottanut, että kaikkiin jäsenkuntiin nimetään hyvinvointivastaava, jonka tehtävänä on koordinoida kuntayhtymä ja kunta yhdeksi palvelukokonaisuudeksi. Vuoden 2013 päättyessä ainoastaan Utajärven kunta on nimennyt hyvinvointivastaavan. Kommentit: TerPS2-hankkeen puitteissa on kehitetty monitoimijaista hyvinvointityötä kunnissa ja Oulunkaarella. Kaikissa kunnissa toimii poikkihallinnollinen hyte-ryhmä (hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen). Samoin jokaiseen kuntaan on työstetty hyvinvointikertomus; Iissä, Simossa ja Pudasjärvellä on laadittu valtuustokausittainen sähköinen hyvinvointikertomus, Utajärvellä puolestaan sähköinen vuosittainen hyvinvointikertomus, Vaalassa sähköinen hyvinvointikertomus on työn alla. Kaikissa kunnissa kunnan johtoryhmä on sitoutunut hyvinvointikertomustyöhön. Hyvinvoinnin edistämisten tavoitteet on kirjattu myös vuosittaiseen järjestämissopimukseen, jonka toteutumista seurataan säännöllisesti yhteistyössä kuntien ja Oulunkaaren kanssa. Terveyden ja hyvinvoinnin systemaattinen edistäminen toteutuu yhteistyössä kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä osana normaalia toimintaa myös ilman erikseen nimettyjä hyvinvointivastaavia. Asiakkaan osallistumismahdollisuudet ovat kehittyneet myönteisesti. Asiakas- ja kuntapalautejärjestelmä ollaan saamassa täysimääräisesti käyttöön vuonna Myös tiedottaminen mm. paikallislehdissä, Oulunkaaren internet-sivulla sekä Oulunkaari-lehdessä lisäävät asiakkaiden osallistumismahdollisuuksia. Kuntaneuvottelut ovat tapahtuneet suunnitellulla tavalla. Neuvottelujen sisältöä ja vuorovaikutteisuutta on parannettu. Kuntapalvelutoimiston toiminta on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Kolmantena strategisena tavoitteena oli tasapainoinen talous. Kuntayhtymän tilinpäätös osoittaa euron ylijäämää. Toimintakulut ylittivät talousarvion n. 3,6 miljoonaa euroa eli 3,1 %. Vastaavasti toimintatuotot kasvoivat 3,3 %. Keskeisin erä toimintatuottojen noususta selittyy sillä, että kuntien maksuosuudet sosiaali- ja terveyspalveluissa ylittivät talousarvon n. 3,1 miljoonalla eurolla eli 3,3 %. Kuntayhtymän talous oli vuonna 2013 tasapainossa mutta haasteen muodostaa se, että kuntien rahoitusmahdollisuudet tulevat niukemmiksi. Neljäntenä strategisena tavoitteena oli alueellinen vaikuttavuus. Kuntayhtymä on ollut vaikuttanut alueen kehitykseen mm. elinkeinojen kehittämisellä, projektitoiminnalla ja verkostoitumalla. toteaa, että toimenpiteillä on pystytty vaikuttamaan myönteisesti alueen

5 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 5 kehitykseen ja posiitivisen imagon luomiseen. Oulunkaaren kuntayhtymä on monessa asiassa ollut edelläkävijä. 3. Kuntayhtymän talouden ja toiminnan toteutuminen Talouden toteutuminen Kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalveluissa kuntien maksuosuudet muodostuivat seuraavasti: Iissä toteuma ylitti talousarvion euroa, joka koostui siitä, että oma tuotanto ylittyi euroa ja erikoissairaanhoito alittui euroa. Pudasjärvellä talousarvio ylittyi euroa, josta erikoissairaanhoidon osuus euroa. Utajärvellä talousarvio ylittyi euroa, joka koostui erikoissairaanhoidon euron ylityksestä ja omassa tuotannossa euron alituksesta. Vaalassa päästiin euroa alle talousarvion. Säästöjä erityisesti erikoissairaanhoidossa euroa. Simossa talousarvio ylittyi euroa, josta oma tuotanto euroa ja erikoissairaanhoito euroa. Yhteensä sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuosuudet ylittivät talousarvion euroa eli 3,3 %. kiinnittää huomiota erityisesti kunnan maksuosuuden kasvuun Utajärvellä (kasvu 11,4 %) sekä Simossa (kasvu 9,6 %). Näissä kunnissa pääasiallinen selittävä tekijä on erikoissairaanhoidoin menojen kasvu. näkee tärkeänä, että yhtymähallitus seuraa kustannusten kehitystä ja pyrkii koko kuntayhtymän alueella mahdollisimman hyviin toimintamalleihin. Kommentit: Tulevat sote- ja kuntakentän muutokset huomioiden vakaan talouskehityksen varmistaminen on tärkeä tavoite niin jäsenkunnissa kuin Oulunkaarella. Maltillisen menojen kasvun turvaaminen edellyttää mm. saumattomasti toimivia palveluketjuja, sähköisten palveluiden ja etäasioinnin vahvistamista, asiakastyön uudelleen organisointia sekä asiakkaiden ja kunnan eri toimijoiden kytkemistä mukaan kehittämistyöhön. Oulunkaaren kuntayhtymässä tehdään systemaattista työtä kustannusten seurantaan, toiminnan arviointiin ja laatutyöhön liittyen. Oulunkaaren johto, toimielimet ja esimiehet seuraavat menojen kehitystä kuukausittain mm. taloustiedotteen ja erilaisten täsmäraporttien muodossa. Näiden tietojen pohjalta ryhdytään tarvittaessa konkreettisiin toimenpiteisiin talouden tasapainottamiseksi. Kuluvana vuonna esimerkiksi Pudasjärvelle ja Simoon on laadittu toimenpideohjelmat kustannusten hillitsemiseksi. Kuukausittaisen talousseurannan lisäksi Oulunkaaren toimintaa tarkastellaan kolme kertaa vuodessa toteutettavalla osavuosikatsauksella sekä

6 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 6 tilinpäätöksen yhteydessä laadittavalla kattavalla toiminnan arvioinnilla. Näitä tietoja käsitellään ja analysoidaan yhdessä jäsenkuntien ja eri toimielinten kanssa. Tulosten pohjalta linjataan ja toteutetaan tarvittavat kehittämistoimenpiteet. Vaikuttavien toimintamallien ja palveluiden arviointi kytkeytyy myös luontevana osana järjestämiskeskuksen ja omistajakuntien väliseen vuosittaiseen kuntaneuvotteluprosessiin. Tilinpäätös oli euroa ylijäämäinen eli käytännössä talous oli tasapainossa. Tilanteen saavuttamiseksi kuntien maksuosuudet sosiaali- ja terveyspalveluihin muodostuivat talousarvion lukuja suuremmiksi. Maksuosuuksien kasvun hillintä onkin keskeistä tulevina vuosina. Toiminnan toteutuminen Kuntayhtymän toimintaa ohjaavat jäsenkuntien kanssa tehdyt vuosittaiset palvelusopimukset. Ne sitovat kuntayhtymää jäsenkuntiin nähden. Sopimuksista on tilikauden aikana käyty kuntien kanssa neuvotteluja toteutumista ja poikkeamista. Elinkeinojen kehittäminen sisältää elinkeinoneuvonnan sekä elinkeinotoimintaan liittyvät jäsenyydet ja osallistumishankkeet. Kuntayhtymän elinkeinostrategia päivitettiin vuonna Kuntayhtymän yhteistyö jäsenkuntien ja yrittäjien kanssa on ollut monipuolista. Simon kunnan osalta elinkeinojen kehittäminen hoidetaan Meri-Lapin Kehittämiskeskus Oy:n kautta. Vuoden 2012 arvioinnissa kiinnitettiin huomiota siihen, että toimeentulotukimenot vaihtelevat merkittävästi kunnittain. Sama rakenteellinen ero on säilynyt. Simon kunnan toimeentulotukimenot ovat edelleen hyvin alhaiset. Lautakunta kantaakin huolta siitä, toteutuuko kuntalaisten tasa-arvo kaikissa kunnissa. (Vuoden 2013 menoista on vähennetty toimeentulotukitulot.) Toimeentulototukimenot Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Simo Lastensuojelun osalta on ollut ongelmana pätevän henkilöstön saanti. Lautakunta pyytää kiinnittämään huomiota sijaisten käytön tarkoituksenmukaisuuteen erityisesti perhepalveluissa. Asiakaslähtöisyys tulisi huomioida riittävästi. Kommentit: Vakituisen henkilöstön yhteiskäyttöä eri yksiköiden välillä on tehostettu.

7 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 7 Yhteiskäyttöautojen osalta on otettu käyttöön sähköinen ajohallintajärjestelmä. Lautakunta kiinnittää huomioon, että järjestelmän käyttö tulisi saada kattavaksi. Kommentit: Ajohallintajärjestelmä on käytössä kaikissa kuntayhtymän autoissa.

8 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ 8 4. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Vuoden 2012 arvioinnin yhteydessä tarkastuslautakunta totesi tarpeelliseksi, että sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistukset päivitetään vuoden 2013 aikana. Yhtymävaltuusto onkin hyväksynyt sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet kokouksessaan Toimintakertomuksessa on annettu selonteko riskeistä ja muista epävarmuustekijöistä sekä sisäisen valvonnan järjestämisestä. Johdon on syytä seurata, että ohjeistus vastuutetaan ja otetaan käyttöön kattavasti koko organisaatiossa. 5. Yhteenveto Tilintarkastaja on antanut tilintarkastuskertomuksen vuodelta Kertomus ei sisällä huomautettavaa Tilintarkastaja on esittänyt vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta yhtyy tilintarkastajan esitykseen. Iissä toukokuun 20. päivänä Pertti Huovinen puheenjohtaja Paula Ylitalo varapuheenjohtaja Marja-Leena Heikkilä jäsen Risto Juntunen jäsen Max Söderqvist jäsen

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012 ARVIOINTIKERTOMUS 2012 ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2012 OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNTA 1. Kokoonpano: Oulunkaaren kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano vuonna 2012: Jäsen Henkilökohtainen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi 18.2.2016 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 14.2.2014 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013 Oulunkaaren toimielimissä toimivat ja muut kuntien Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen

Lisätiedot

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1

Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Pirkkalan kunta Tarkastussääntö 1 Sisällysluettelo 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 2 2 Lautakunnan kokoonpano... 2 3 Lautakunnan kokoukset... 2 4 Lautakunnan tehtävät... 2 5 Tilintarkastajan valinta...

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 29.9.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1100

Lisätiedot

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ

JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKILATVOJEN TILAPALVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta...5 TARKASTUSLAUTAKUNTA...5 2 Lautakunnan kokoonpano...5 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö

Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymän tarkastussääntö Eteva kuntayhtymä Tarkastuslautakunta 7.4.2016 13 liite 5 Yhtymähallitus 21.4.2016 32 liite 9 Yhtymäkokous 19.5.2016 14 liite 14 Sisältö 1 Valvontajärjestelmä... 3 1

Lisätiedot

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus 1 Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Iin kunta. Kuntayhtymän

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 10.2.2015 Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014 Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Kyselyn aihealueet Kuntayhtymän toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Kuntapalvelutoimisto

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Marraskuu 2016 Julkaistu 21.12.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 %

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Iin kunta.

Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Iin kunta. 1 Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren seutukunnan kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Iin kunta. Kuntayhtymän

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 13) Aika 23.04.2019, klo 08:30-11:55 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus

Toiminnan arviointi: omistajaohjaus 20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 8.5.2018 kello 14:00 16.28 Koulutuskeskus JEDU Piippola neuvotteluhuone, Siikalatva Saapuvilla: Seppälä Tuomo, puheenjohtaja Niemelä Helinä, jäsen Piippo Sirpa, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 27.5.2014 1 Kokousaika Ti 27.5.2014 klo 14.00 15:45 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari Malila Kari Kurkela Outi, vj. Poissa Eira Birgitta Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunta 25.5.2016. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Jokioisten kunta Pöytäkirja 1 Tarkastuslautakunnan kokous Aika keskiviikko klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet

Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Soten kehittämistoiminta ja hankkeet Alueellinen ja valtakunnallinen kehittämistoiminta ja hankkeet Oulunkaaren kehittämistoiminta Perustuu Oulunkaaren strategiaan, palvelujen järjestämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Varsinainen jäsen Toivo Sääskilahti Kirsi Saaranen Tuula Koskela Esa Karppinen Juha Kilpeläinen

Varsinainen jäsen Toivo Sääskilahti Kirsi Saaranen Tuula Koskela Esa Karppinen Juha Kilpeläinen TARKAST USLAUT AKUNTA 1 ARVIOINT IKERT OMUS VUODELT A 2011 1. Tarkastuslautakunta Ranuan kunnan tarkastuslautakunnan jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet valtuustokaudella 2009-2012 ovat: Varsinainen

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 OMN/123/00.02.00/2015 ERON MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi www.audiator.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009

Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009 Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016 AIKA Tiistai 31.5.2016 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta

UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta UTAJÄRVEN KUNTA Tarkastuslautakunta 1(7) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely Kunnanvaltuusto valitsi valtuustokaudelle 2013-2016 tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana.

EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN. 6 Pöytäkirjan pitämistä koskeva 6 voidaan kumota tarpeettomana. HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TA- LOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ (Kvsto 28.3.2007) 6 Lautakunnan kokouksissa pöytäkirjaa pitää lautakunnan sihteeri. EHDOTETUT MUUTOKSET HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖÖN

Lisätiedot

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala.

Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala. Oulunkaaren kuntayhtymän hallitus 12.5.2010 79 1 Oulunkaaren kuntayhtymän PERUSSOPIMUS 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenkunnat 3 Kuntayhtymän tehtävät Kuntayhtymän nimi on Oulunkaaren kuntayhtymä

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018 PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Maanantaina 28.5.2018 klo 15.00 18.40 Paikka Jäsenet Selecta, Kaupungintalo Varsinaiset jäsenet Bjarne Kull, puheenjohtaja Kaj Nyman, klo 16.30 18.40, puheenjohtajana

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot