FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 04/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 04/"

Transkriptio

1 :N HALLITUKSEN KOKOUS 04/ Aika: klo 16:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone Läsnä: Niklas Alho Tatu Mäkinen Sonja Mehtälä Jenni Ylisirniö Anniina Puhilas Jan Käärik Susanna Kauto Taru Paavola Juho Kemppainen Ida-Mari Alaperä Nico Numminen Kalle Mäkäräinen Miia Paavola 3-8 Hanna Kaukoranta 15 paikalle Kokouksen asialista 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen kellon ollessa Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Pöytäkirjantarkastajien valinta ja edellisten pöytäkirjojen tarkastus Pöytäkirja 3/2016 on tarkistettu. 15/2015 ja 16/2015 on tarkistettu. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Susanna Kauto ja Jenni Ylisirniö. 4. Työjärjestyksen vahvistaminen

2 Lisätään uudeksi kohdaksi 7 Kunniatyöryhmän vahvistaminen. Lisätään uudeksi kohdaksi 8 Liite 2, kohdaksi 9 Liite 3, kohdaksi 10 Liite 4 sekä kohdaksi 11 Liite 5. Vahvistetaan työjärjestys. 5. Posti ja ilmoitusasiat Tatu Mäkinen kertoi, että laskuja on ollut vähän ja seuraavat laskut tulevat seuraavaan kokoukseen. Sonja Mehtälä kertoi, että eilen toimikunta kokousti, missä sovittiin että OBS -kysely järjestetään ja teemaksi sovittiin työelämä- revelanssi. Kopo järjestää viikolla 8 pääainekyselyn opiskelijoille. Jenni Ylisirniö kertoi, että helmikuun haalaribileet menivät hyvin ja juhlijoita oli yli Laskiaissauna meni hyvin, mutta kävijöitä oli melko vähän. Tänään perustettiin habinallelle instagram tili. Ylisirniö kertoi, että vapunavaus on hyvällä mallilla. Ylisirniö on käynyt tapaamassa Cocktail Companyn yhteyshenkilöä ja keskustellut poikkitieteellisestä after workista, joka tullaan järjestämään. Anniina Puhilas kertoi että on käynyt katsomassa vuosijuhlille iltajuhlapaikkoja, mutta tarjoukset tulevat myöhemmin liikkuvien osien takia. Jan Käärik kertoi, että huomenna aloitetaan kiltahuoneen lattiaremontti. Susanna Kauto kertoi, että edelliset sitsit menivät hyvin ja ilmoittautumisia tuli loppujen lopuksi hyvin. Eilen NESU- toimikunta vietti virkistysiltaa. Ensi viikon torstaina on OTY:n ja finanssin sitsit teekkaritalolla ja Finanssilaisille on jäljellä yksi paikka. Kauto kertoi, että Carting kokeilu siirrettiin maanantaille Lääkissitsit järjestetään ja vastuussa on lääkislaiset. Kauto kertoi, että päivämääräksi on sovittu NESU- Finanssille on varattu Rukalta mökki, minne he menevät viettämään vapaaaikaa. Ida-Mari Alaperä kertoi, että Arinan sopimus on uusittu samoilla ehdoilla kuin ennenkin. Taru Paavola kertoi, että on blogisarjan ensimmäisen kirjoituksen deadline. Paavola muistutteli toimikuntainfojen päivityksistä nettisivuille. Juho Kemppainen kertoi, että Egonomi on valmis ja työt jatkuvat paitojen teolla. Niklas Alho kertoi, että huomenna tehdään finanssista esittelyvideo Juho Kemppaisen kanssa. Alho mainitsi, että Preemion vuosijuhlat sujuivat hyvin. Miia Paavola kertoi, että Suomen Ekonomien tapaamisessa puhuttiin strategian painotuksesta. Paavola kertoi, että siellä katsottiin valta ja vastuu asioista sekä päätettiin, että Suomen Ekonomien standaari hävitettään ja korvataan pinssillä.

3 Kalle Mäkäräinen kertoi, että Nuoret ekonomit kiertueelle 80 ilmoittautui, mutta 18 ei saapunut. Mäkäräinen kertoi, että seuraavaa kiertuetta on mietitty Finanssi ry:n vuosijuhlaviikolle. Suomen ekonomien työelämä taidot -kurssi järjestetään ja tällä hetkellä sinne on 37 ilmoittautunutta. Nico Numminen mainitsi, että kunniaohjesääntö nettisivuilla tulee päivittää uudempaan versioon. 6. Kerhohakemus: FSKI - Liite 1 Niklas Alho esitteli liitteen 1 mukaisen ehdotuksen. Hyväksyttiin FSKI:n kerhohakemus. 7. Kunniatyöryhmän vahvistaminen Nico Numminen esitteli ehdotuksen kunniatyöryhmästä tälle vuodelle. Nico Numminen ehdotti jäseniksi Miia Paavolan, Jan Käärikin ja Sampo Seppäsen. Hyväksyttiin Nico Nummisen esitys. 8. Whisky tasting - Liite 2 Miia Paavola esitteli liitteen 2 mukaisen ehdotuksen. Hyväksyttiin liitteen 2 mukainen esitys. 9. Esitys alkometrin hankkimisesta Finanssi ry:lle - Liite 3 Keskusteltiin liitteen 3 mukaisesta ehdotuksesta. Hylätään esitys uuden alkometrin ostamisesta. 10. Esitys Webservice- sopimuksen tekemisestä Nordean kanssa - Liite 4 Tatu Mäkinen esitteli liitteen 4 mukaisen ehdotuksen. Hyväksyttiin liitteen 4 mukainen esitys. Kokoustauko alkoi kello ja jatkui Esitys Finanssi ry:n hallitukselle Oulun yliopiston varainhankinnasta.

4 - Liite 5 Sonja Mehtälä esitteli liitteen 5 mukaisen esityksen. Pöydätään esitys seuraavaan kokoukseen. 12. Vuosijuhlaedustukset OYY Vuosijuhlat vietetään Sonja Mehtälä lähtee edustamaan Finanssi ry:tä vuosijuhlille. Optimi ry Sonja Mehtälä ja Anniina Puhilas lähtevät edustamaan Finanssi ry:tä vuosijuhlille. 13. Käynnissä olevat tai lähipäivinä käynnistyvät projektit Helsingin excu Ida-Mari Alaperä kertoi, että kaikki aikataulut on lyöty lukkoon. Alaperä kertoi, että budjetti voi mennä noin 200 yli viime vuoden budjetin. Huomenna ilmoittautuminen Eventillassa kello Kiintiöpaikat exculle Alaperä kertoi, että Niklas Alho ja Juho Kemppainen saavat hallituksesta kiintiöpaikat. Ylimääräisen kiintiöpaikan saa vielä Jan Käärik. Yrityssuhdetoimikunnasta tulee apureita exculle. Helmikuu OTY&Finanssi sitsit Susanna Kauto kertoi, että finanssilta tulee 2 työntekijää sitseille. OTY hoitaa järjestelyt. Kauto kertoi, että Finanssilta tulee yksi toasti ja OTY:lta yksi toasti. Maaliskuu Maaliskuun poikkitieteelliset haalaribileet Jenni Ylisirniö kertoi, että eventti on tehty Facebookkiin tänään Tivolin yläkertaan järjestetään kattokiltojen hallituksille tila, missä voi viettää aikaa. Ylisirniö kertoi, että valotikkuja ja uv-maaleja on tilattu lisää. VVV-risteily

5 Niklas Alho kertoi Jonna Elomaan terveiset, että ilmoittautuminen loppuu tänään Finanssilaisia on tällä hetkellä 166 ilmoittautunutta tulee ilmoittaa lopullinen lähtijämäärä. Alho kertoi, että Börjelle on avattu snapchat- tili. Ida-Mari Alaperä kertoi että Blokess mainostaa risteilyä. 14. Varainhankintakampanja ja lahjoita tänään päivä Niklas Alho kertoi, että yliopistolta löytyy suuri alumnien sähköpostilista, mitä voi hyödyntää varainhankinnassa. Facebookin alumni ryhmää saa hyödyntää myös. Niklas Alho kertoi, että mahdollinen kummi- alumni voisi hyödyntää verkostojaan varainhankintakampanjassa järjestetään alumnien aamiaisseminaari Telluksessa, missä kauppakorkeakoulu voi kertoa omasta tämän hetkisestä tilanteesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Alho kertoi, että Finanssi ry:n vuosijuhlalahjat voidaan pyytää suoraan varainhankintakampanjan tueksi. Niklas Alho aloittaa kirjoittamaan haastekirjettä. 15. Jäsenkyselyn järjestäminen kiltahuone remonttiin sisällytettävistä asioista Nico Numminen ehdotti palauteboksia kiltahuoneelle, minne saisi kirjoittaa ehdotuksensa kiltahuoneen remonttiin. Jan Käärik ehdotti tulevaan jäsenkyselyyn kohtaa, missä saisi myös kertoa mielipiteensä remontista. Jan Käärik lupasi hoitaa edellä mainitut kyselyt. 16. Kevätkokouksen päivämäärä Niklas Alho kertoi, että yhdistyksen kevätkokous pidetään kello Tilan varauksen hoitaa Taru Paavola. 17. Kevään tapahtumien päivämäärät 7.4. Whisky tasting klo: Vapunavaus HopLopissa klo Jatkot järjestetään Tivolissa BaariBussiExcu Kirkkovenesoudut NESU- Finanssin vappurundisitsit Haalaribileet klo Tivolissa Lääkissitsit Vappusitsit Vappusauna ja kylterivala 1.5. Vappupiknik 18. Muut esille tulevat asiat

6 Jan Käärik kertoi, että puhelinsakkoa tiukennetaan seuraavissa kokouksissa. Sonja Mehtälä kertoi, että koulutustoimikunnan kokouksessa Sinikka Moilanen oli nostanut esille Excel- kurssin ja pitkällä aikavälillä tämä voitaisiin saada mahdollisesti mukaan koulutukseen. Juho Kemppainen kertoi, että tilaa 25 juhlavuoden haalarimerkit. 19. Seuraavan kokouksen ajankohta Seuraava kokous pidetään kello Kiltahuoneella. 20. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kellon ollessa

7 Niklas Alho Puheenjohtaja Taru Paavola Sihteeri Jenni Ylisirniö Pöytäkirjantarkastaja Susanna Kauto Pöytäkirjantarkastaja Niklas Alho Hallituksen puheenjohtaja

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015 28.03.2015 Aika: 30.03.2015 klo 09.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun Yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Daniel Stafford

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 01/2016 10.01.2016 Aika: 12.01.2016 klo 17:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Niklas Alho Taru Paavola Tatu Mäkinen Ida-Mari Alaperä Juho Kemppainen Jan Käärik

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2016 02.02.2016 Aika: 02.02.2016 klo 17:30 Paikka: Business Kitchen 4. krs, Torikatu 23 Läsnä: Niklas Alho Taru Paavola Jenni Ylisirniö Tatu Mäkinen Susanna Kauto Sonja Mehtälä

Lisätiedot

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 14/2014 22.08.2014 Aika: 24.08.2014 klo 17.15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Niklas Harki Jenni Ruuti Miia Paavola Jukka Ojala Nelli Koutaniemi Aleksi Poropudas

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015 12.04.2015 Aika: 14.04.2015 klo 18.00 Paikka: Kirkkokatu 29 B 2 90100 Oulu (Miia Paavolan asunto) Läsnä: Miia Paavola Puheenjohtaja Ida-Mari Alaperä Sihteeri Jonna Elomaa

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 15/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 15/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 02.09.2012 Aika: 4.9.2014 klo 12:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Niklas Harki Puheenjohtaja Jenni Ruuti Sihteeri Jukka Ojala Nelli Koutaniemi Miia Paavola

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 05/2015 07.03.2015 Aika: 10.03.2015 klo 12.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun Yliopisto Läsnä: Läsnä: Pia Pinnolla Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Daniel Stafford

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 05/2016 12.03.2016 Aika: 14.03.2016 klo 16:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone Läsnä: Niklas Alho Puheenjohtaja Ida-Mari Alaperä Tatu Mäkinen Anniina Puhilas Juho Kemppainen Susanna

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ Aika: klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/ Aika: klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2014 24.02.2014 Aika: 26.02.2014 klo 10:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Jenni Ruuti Nelli Koutaniemi Miia Paavola Samuli Tala Jukka Ojala Oskari Auranaho

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/ Aika: klo 18:15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 05/ Aika: klo 18:15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 05/2014 16.02.2014 Aika: 18.02.2014 klo 18:15 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Niklas Harki Jenni Ruuti Anna Mäkinen Samuli Tala Jukka Ojala Miia Paavola Oskari

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 12/ Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 12/ Aika: klo Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto :N HALLITUKSEN KOKOUS 12/2014 04.04.2014 Aika: 07.05.2014 klo 18.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Niklas Harki Puheenjohtaja Jenni Ruuti Sihteeri Miia Paavola Jukka Ojala Aleksi

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 13/ FINANSSI RY

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 13/ FINANSSI RY :N HALLITUKSEN KOKOUS 13/2015 26.10.2015 Aika: 28.10.2015 klo 17.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Sanna Rantasuomela Hanna Kaukoranta Jonna Elomaa

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 02/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 02/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 02/2015 20.01.2015 Aika: 22.01.2015 klo 16.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Daniel Stafford

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 08/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 08/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 08/2015 09.05.2015 Aika: 13.05.2015 klo 19.00 Paikka: Torikatu 23, 90100 Oulu, Business Kitchen Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Hanna Kaukoranta Daniel Stafford Johannes Saarela

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015 9.02.2015 Aika: 12.02.2015 klo 15.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Miia Paavola Puheenjohtaja Ida-Mari Alaperä Sihteeri Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 10/ FINANSSI RY

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 10/ FINANSSI RY :N HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015 25.08.2015 Aika: 27.08.2015 klo 18.00 Paikka: Business Kitchen, Torikatu, 90100 Oulu Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Elisa Haikala Sanna Rantasuomela Hanna Kaukoranta

Lisätiedot

Anna Mäkinen esitti kokouksen sihteeriksi Laura Pistemaata. Ei muita esityksiä sihteeriksi.

Anna Mäkinen esitti kokouksen sihteeriksi Laura Pistemaata. Ei muita esityksiä sihteeriksi. Sivu 1/7 FINANSSI RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 6.11.2014 klo 18:00 Paikka: Paikalla: L5-sali, Oulun yliopisto Osallistujalista, liitteenä. 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Niklas Harki

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 01/2015 10.01.2015 Aika: 13.01.2015 klo 16:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Elisa Haikala Niklas Alho Hanna Kaukoranta Pia

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 09/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 09/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 09/2015 16.07.2015 Aika: 19.07.2015 klo 12.30 Paikka: Aleksanterinkatu 26, 33100 Tampere Läsnä: Miia Paavola Elisa Haikala Daniel Stafford Hanna Kaukoranta Sanna Rantasuomela Pia

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 16/ FINANSSI RY

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 16/ FINANSSI RY :N HALLITUKSEN KOKOUS 16/2014 15.09.2014 Aika: 17.9.2014 klo 18:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Paikalla: Niklas Harki Jenni Ruuti Anna Mäkinen Nelli Koutaniemi Aleksi Poropudas Oskari

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 11/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 11/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 11/2015 07.09.2015 Aika: 10.09.2015 klo 18.00 Paikka: Business Kitchen, Torikatu, 90100 Oulu Läsnä Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Niklas Alho Pia Pinnola Johannes Saarela

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 12/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 12/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 12/2015 21.09.2015 Aika: 23.09.2015 klo 18.00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone Läsnä: Miia Paavola Ida-Mari Alaperä Jonna Elomaa Hanna Kaukoranta Elisa Haikala Pia Pinnola Sanna Rantasuomela

Lisätiedot

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/

FINANSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 01/ :N HALLITUKSEN KOKOUS 01/2014 09.01.2014 Aika: 09.01.2014 klo 18:00 Paikka: Finanssi ry:n kiltahuone, Oulun yliopisto Läsnä: Niklas Harki Puheenjohtaja Miia Paavola Sihteeri Nelli Koutaniemi Jukka Ojala

Lisätiedot

Finanssi ry:n vuosijuhlatoimikunnan kokous 5/2012. Aika: klo Puheenjohtajan asunto, Tervaraitti 1 B47

Finanssi ry:n vuosijuhlatoimikunnan kokous 5/2012. Aika: klo Puheenjohtajan asunto, Tervaraitti 1 B47 Finanssi ry:n vuosijuhlatoimikunnan kokous 5/2012 Aika: 24.09.2012 klo 18.00 Paikka: Puheenjohtajan asunto, Tervaraitti 1 B47 Läsnä: Niklas Harki Puheenjohtaja Katri Kenola Marja Sipola Sallamari Ahola

Lisätiedot

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja

Borgström Toni, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 15 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 15/2014 Aika: 24.9.2014 kello 16.00 Paikka: Kutsutut: Neuvottelutila Kummeli, Lappeenranta Paakki Pauliina, hallituksen puheenjohtaja Huhtiranta Sonja Hämäläinen

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari

Lisätiedot

14.2.2013. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 14.32. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

14.2.2013. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 14.32. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja 3/2013 1(6) Hallituksen kokous Aika 4.2.2013 klo 14.30 Paikka Kalevankatu 29 Osallistujat: Mira Tahvanainen Ida Swahne Anu Arosanervo Iina Ahokas Jenni Järvinen Eeva Kalliomaa Nora Kettunen

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen

Lisätiedot

21.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

21.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 4/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 20.2.2012 klo 17.00 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Petteri Lauronen

Lisätiedot

18.1.2013. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.01. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

18.1.2013. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.01. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja 2/2013 1(5) Hallituksen kokous Aika 23.1.2013 klo 17.00 Paikka AU101 Osallistujat: Mira Tahvanainen Puheenjohtaja Ida Swahne Sihteeri Anu Arosanervo Iina Ahokas Jenni Järvinen Eeva Kalliomaa

Lisätiedot

Epsilon ry:n järjestäytymiskokous

Epsilon ry:n järjestäytymiskokous Epsilon ry:n järjestäytymiskokous Päivämäärä ja aika: 13.1.2015 klo 18 Paikka: Murun yläkerta Läsnäolijat: Sohvi Lyyra, Annu Hartikainen, Suvi Rönnqvist (poistui klo 18:30, kohdassa 8), Noora Luttinen,

Lisätiedot

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09

Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Pykälä ry:n yleisvaliokunnan kokous 2/09 Aika: 22.2.2009 Paikka: Pykälä ry:n kerhotilat Läsnä: Sini Paajanen Mikko Rudanko Oona Järvenpää Maisa Cederström Iida Joutsenoja Elisa Koskinen Janne Valo Lotta

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja 4/2013 1(5) Hallituksen kokous Aika 19.2.2013 klo 14.00 Paikka Regian neuvotteluhuone Osallistujat: Mira Tahvanainen Ida Swahne Anu Arosanervo Iina Ahokas Jenni Järvinen Eeva Kalliomaa Poissa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

Kervinen Pinja Jäsen. Elomaa Annina Jäsen. Meriläinen Aapo Jäsen Lindholm Matias Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja

Kervinen Pinja Jäsen. Elomaa Annina Jäsen. Meriläinen Aapo Jäsen Lindholm Matias Jäsen. Niskanen Sami Nuorten monitoimiohjaaja PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Nuorisovaltuusto AIKA 6.5.2014 klo 17:25-17:45 PAIKKA Huutjärven nuorisotila LÄSNÄ Bertling Nonna Puheenjohtaja Bertling Hannu 1.Varapuheenjohtaja Mäkinen Anni Kottila

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika ja Paikka: 13.3.2012 klo 18.00 Kirkkokatu 21 B 8 80100 Joensuu

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika ja Paikka: 13.3.2012 klo 18.00 Kirkkokatu 21 B 8 80100 Joensuu Itä-Suomen Yliopisto Pöytäkirja Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Hallituksen kokous Aika ja Paikka: 13.3.2012 klo 18.00 Kirkkokatu 21 B 8 80100 Joensuu Paikalla: Ilari Nevalainen, Ada Korhonen,

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen

Läsnä: Topias Mattinen (PJ), Eero Mäkipää (Sihteeri), Jesse Rahkola, Serafia Kari, Viveka Laaksonen Pöytäkirja Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat - ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: Tiistai 7.2.2017 klo: 12:00 Paikka: Ryhmätyöhuone PinniB B1076 Läsnä: Topias Mattinen

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ).

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ). PÖYTÄKIRJA 1 (5) KUITINMÄEN KOULU Johtokunnan kokous Aika keskiviikko 15.11.2017 klo 17.30 Paikka Läsnä Poissa Kuitinmäen koulu, opettajien huone Mika-Erik Walls, puheenjohtaja Erkka Ala-Tauriala Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää

PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: noin klo yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 19/2015 Aika: 8.12.2015 noin klo 19.00 yleiskokouksen loppumisen jälkeen Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Taneli

Lisätiedot

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi esitetyin muutoksin. 19.10.2016 Sivu 1(5) Pöytäkirja 17/2016 19.9.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 17/2016 AIKA: 19.9.2016, klo 8.00 PAIKKA: LTKY:n toimiston kokoushuone LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen, puheenjohtaja Daria Minashkina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari

Lisätiedot

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin.

Valittiin Aleksi Järvenpää ja Petteri Koskenniemi molempiin tehtäviin. PÖYTÄKIRJA Sampsa ry:n vaalikokous Paikka: Luentosali C1, (Latokartanonkaari 5, 00790 Helsinki) Aika: 23.11.2016 klo 14.00 Läsnä: (piilotettu) 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin ajassa 14.09. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijat ainejärjestö UDK ry:n hallituksen kokous Aika: perjantaina 9.2.15 klo 16:00 Paikka: Pinni B huone 3134, 3. kerros Läsnä: Serafia Kari

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3 / 2014 Aika: keskiviikko 19.3.2014 klo 17.34-19.22 Paikka: Lähetyskoti, Alinenkatu 11 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri Puukki Minna

Lisätiedot

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

15.2.2012. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirja 3/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 8.2.2012 klo 17.30 Paikka Itä-Suomen yliopisto, AU101 Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Poissa Petteri Lauronen

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5

PYKÄLÄ RY. Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 PYKÄLÄ RY Opintovaliokunnan kokous 5/2013 AIKA: 24.04.2013 PAIKKA: Pykälä ry:n toimisto, Mannerheimintie 5 LÄSNÄ: Niina Karjunen, puheenjohtaja Heini Wiik, varapuheenjohtaja Katariina Vuorela, sihteeri

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä

Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

Maanantaina klo

Maanantaina klo ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2017 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Maanantaina 31.7.2017 klo 16.30-17.34 Pohjankyrön talon kahvio Tytti

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku

Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/ (5) Vesilinnantie Turku Asteriski ry PÖYTÄKIRJA 21/2017 1 (5) ASTERISKIN HALLITUKSEN KOKOUS Aika 29.8.2017 klo 16.00 Paikka Asteriskin toimisto, Agoran kellari Läsnä Tiina Nokelainen Puheenjohtaja Mirva Tapola Sihteeri Marko

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu ajoissa ja läsnä oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 21/2013, 20.9.2013 klo 16.15 @A106 Paikalla: Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Jaakko Hynynen, Emmi Peltonen, Otso Hannula, Vesa Laakso, Tiitu Lahti,

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f

Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6. x x x x x x x x, poistui kohdassa 11.f x, poistui kohdassa 11.f x, läsnä kohdat 9.a 11.f Ynnä ry, hallituksen kokous 10/2015 1/6 Hallituksen kokous 10/2015 Aika: 10.3.2015 15.15 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

KÄSITELTÄVÄT ASIAT. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3 Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 KOKOUSAIKA 17.2.2015 klo 19 KOKOUSPAIKKA Nurmon seurakuntakoti KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE nro 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 15 Vappusauna. Hyväksyttiin työjärjestys edellämainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 9.4.2014 klo 16:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Avattiin kokous klo 16:05. 2 Laillisuus

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...143 141 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA 4.10.2016 Klo 17.15 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...143 2 KOKOUKSEN AVAUS...143 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Avataan kokous 16:50. Puheenjohtajan poissa ollessa varapuheenjohtaja Tiia Kivirikko pitää kokouksen.

1 Kokouksen avaus Avataan kokous 16:50. Puheenjohtajan poissa ollessa varapuheenjohtaja Tiia Kivirikko pitää kokouksen. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Atlaksen hallituksen kokous 17.1.2017 klo 18:00, Apinatalon kerhotila 1 Kokouksen avaus Avataan kokous 16:50. Puheenjohtajan poissa ollessa

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 9/2015 1/5. x x x x. x x x x, saapui kohdassa 6 x, saapui kohdassa 6 x x, saapui kohdassa 6

Ynnä ry, hallituksen kokous 9/2015 1/5. x x x x. x x x x, saapui kohdassa 6 x, saapui kohdassa 6 x x, saapui kohdassa 6 Ynnä ry, hallituksen kokous 9/2015 1/5 Hallituksen kokous 9/2015 Aika: 2.3.2015 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Joonas Hartikainen Tuomo

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016 Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku PÖYTÄKIRJA Hallituksen kokous 6/2016 Aika: Torstaina 15.12.2016 klo 17.00. Paikka:

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi tehdyin muutoksin.

Päätös: Päätettiin hyväksyä esityslista kokouksen työjärjestykseksi tehdyin muutoksin. 25.10.2016 Sivu 1(5) Pöytäkirja 18/2016 7.10.2016 LTKY:N HALLITUKSEN KOKOUS 18/2016 AIKA: 7.10.2016, klo 10.00 PAIKKA: LTKY:n toimiston kokoushuone LÄSNÄ: Ville-Matti Rissanen, puheenjohtaja Clarisse Jay

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä ja kokouskutsu oli lähetetty ajoissa. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 2/2013, 16.1.2013 klo 8.00 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa

Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa Aika: 8.5.2018 klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A 1 Kokouksen avaus Esitys: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg avasi kokouksen ajassa 17.20. 2

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen

Aika 29.09.2007 klo: 15:00. Käsiteltävät asiat. 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen. 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen Aika 29.09.2007 klo: 15:00 Paikka Helsinki Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen ja työaikataulun hyväksyminen 3. Nuorisojaoston toimintakentän hahmottaminen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 12 Rokua Geopark -ecxursio. Hyväksyttiin työjärjestys edellä mainituin muutoksin.

3 Työjärjestyksen hyväksyminen Lisättiin kohdaksi 12 Rokua Geopark -ecxursio. Hyväksyttiin työjärjestys edellä mainituin muutoksin. Atlas Oulun yliopiston maantieteen opiskelijat ry PÖYTÄKIRJA Atlaksen hallituksen kokous 6.5.2014 klo 15:00, kiltahuoneen kokoustilat 1 Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 15:04. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely.

3. Työjärjestys Esityslista (liite 1) hyväksyttiin työjärjestykseksi, kun siihen oli lisätty kohta 10. Tilinpäätöksen käsittely. PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 9/2014 Aika: 14.5.2014 klo 18:00 Paikka: HO / Paasikivi Läsnä: Pekka Hassinen, kuraattori Teemu Laakso, toiminnanohjaaja Laura Kylliäinen, taloudenhoitaja Olga

Lisätiedot

Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5. x x. x x x x. x x

Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5. x x. x x x x. x x Ynnä ry, hallituksen kokous 28/2015 1/5 Hallituksen kokous 28/2015 Aika: 19.10.2015 klo 16.02 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu

Lisätiedot

Kuopion kampusvaliokunnan kokous

Kuopion kampusvaliokunnan kokous PÖYTÄKIRJA 26.2.2018 Kuopion kampusvaliokunnan kokous Aika: 22.01.2017 klo 17.00 Paikka: Lukema, Kuopio Jäsenet: Läsnä: Heidi Hämäläinen ISYY, Kuopion kampuspuheenjohtaja x Hanna Saarelainen ISYY, hallituksen

Lisätiedot

26.4.2012. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 19.19. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

26.4.2012. Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 19.19. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja 8/2012 1(6) Hallituksen kokous Aika 14.4.2012 klo 19.00 Paikka Night Joensuu Osallistujat: Petri Makkonen Puheenjohtaja Jenni Soininen Sihteeri Eeva Kalliomaa Petteri Lauronen Iina Ahokas Mira

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00. Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.1.2015 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Kokous avattiin ajassa 16.35. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84

Nuorisovaltuuston kokous Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS... 84 PÖYTÄKIRJA 82 Nuorisovaltuuston kokous 7.12.2015 AIKA 7.12.2015 klo 16.45 PAIKKA Nuorisotila nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 84 2 KOKOUKSEN AVAUS... 84

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Lappeenrannan teknillinen yliopisto HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.2.2014, klo 17.00 Paikka 4510 Läsnä: Topias Olkkonen, puheenjohtaja Miisa Komulainen, sihteeri Janne Ukkonen Miko Mehtäläinen Matti Rissanen Senni Bilund Sini Piiparinen

Lisätiedot

MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 PÖYTÄKIRJA 1(3) MERIKARVIA 08.01.15 MERIKARVIAN YRITTÄJÄT RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Aika : 08.01.2015 klo 18.30 Paikka : Mericampingin mökki Läsnä : Teuvo Uusimäki, puheenjohtaja Päivi Heinonen Tarja

Lisätiedot