Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa 13.9.2013. Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti"

Transkriptio

1 Esa Iivonen HYVIS-seminaari Vantaa Lapsiperheköyhyys tulee ottaa vakavasti

2 Köyhyys on taloudellista ulkopuolisuutta Ulkopuolisuuden muotoja* sosiaalinen koulutuksellinen työelämän taloudellinen oikeudellinen terveydenhoidollinen *Norjan tilastoviraston määritelmä ulkopuolisuuden muodoista, ks. ulkopuolisuuden määrittelystä Pekka Myrskylä: Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella, TEM:n julkaisu 12/

3 Köyhyys on taloudellista niukkuutta, joka johtaa kykenemättömyyteen osallistua yleisesti vallitsevaan elämäntapaan Köyhyys = kykenemättömyyttä osallistua yhteiskunnassa yleisesti vallitsevaan ja odotettuun elämäntapaan ja saavuttaa minimiksi katsottu elintaso taloudellisten voimavarojen puutteen vuoksi. Ihmisten omakohtainen kokemus on tärkeää köyhyyden arvioinnissa. 3

4 Lapsiperheköyhyys on ilkeä ongelma, jota usein vähätellään Köyhyys on suhteellista, eihän meillä kuolla nälkään Myös absoluuttinen köyhyys on hyvin pitkälle suhteellista. Kehitysmaissa lapsilla on paljon kurjemmat olot kuin Suomessa Verrataanko aikuisten tilannetta kehitysmaiden aikuisten tilanteeseen? Ei minun lapsuudessani ollut kännyköitä ja tietokoneita Lapsi elää tätä päivää ja nykypäivän sosiaalisessa ympäristössä, ei 1970-luvulla. Eihän sitä tarvitse kulutusyhteiskuntaan mukaan mennä Lapsilla ei ole sellaisia sosiaalisen ympäristön ja elämäntavan valinnanmahdollisuuksia kuin aikuisilla. 4

5 Köyhyys on lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille haitallista (1) Koettu köyhyys vaikuttaa kielteisesti lapsen hyvinvointiin. Perheen varattomuus heikentää lapsen mahdollisuuksia osallistua elinpiirinsä tavanomaisiin toimintoihin ja valintoihin. Lasten ja nuorten elämässä kulutuksella on yhä suurempi merkitys. Lapsi ei pääse pakoon kulutuskeskeistä kulttuuria. Lapset ja nuoret vertailevat, mitä heillä on ja ei ole. Lapsen jääminen elinympäristössään vallitsevien kulutustottumusten ulkopuolelle aiheuttaa osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia, häpeää ja vaikuttaa kielteisesti mielenterveyteen. 5

6 Köyhyys on lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille haitallista (2) Taloudellisesti vaikeassa tilanteessa olevan perheen lapset kantavat huolta ja murhetta perheen taloustilanteesta. Lapsuudessa koettu köyhyys kasvattaa terveyseroja. Lapsiperheiden köyhyys aiheuttaa huono-osaisuuden ylisukupolvistumista. Vanhemmuus ja vanhemmuuden voimavarat eivät ole staattinen tila. Perheen toimeentulohuolet kuormittavat vanhempia ja ovat riskitekijä vanhempien jaksamiselle. 6

7 THL:n tutkimus vuonna 1987 syntyneiden ikäluokasta (1) Tutkimuksen perusteella lasten ja nuorten hyvinvointi eriytyy voimakkaasti heidän vanhempiensa koulutuksen, sosioekonomisen aseman ja taloudellisen tilanteen mukaan. Vanhempien heikko koulutus ja matala sosioekonominen asema ovat yhteydessä heidän lastensa hyvinvointiongelmien yleisyyteen. Erityisesti perheen taloudelliset ongelmat heijastuvat nuorten hyvinvointiin. Lähde: Reija Paananen, Tiina Ristikari, Marko Merikukka, Antti Rämö, Mika Gissler: Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 tutkimusaineiston valossa; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

8 THL:n tutkimus vuonna 1987 syntyneiden ikäluokasta (2) Ehkäisevien ja hyvinvointia tukevien palveluiden merkitys korostuu ylisukupolvisen ongelmien katkaisemisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Toimet syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulevat liian myöhään. Aikuispalveluissa olisi aina selvitettävä lasten tilanne ja vanhempien mahdollinen tarve saada tukea vanhemmuudelleen. Lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu arjessa, joten on oleellista, että eri kasvuympäristöt, kuten päivähoito, koulu ja harrastukset toimivat lasten ja nuorten hyvinvointia tukien ja suojaavia tekijöitä vahvistaen. Lähde: Reija Paananen, Tiina Ristikari, Marko Merikukka, Antti Rämö, Mika Gissler: Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 tutkimusaineiston valossa; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

9 Perheen toimeentulovaikeudet huolestuttavat lapsia ja nuoria MLL toteutti yhteistyössä Kotivinkki-lehden kanssa vuonna 2010 kyselyn vuotiaille heidän kokemuksiaan perheen toimeentulovaikeuksista. Lapset ja nuoret kokevat olevansa enemmän huolissaan rahojen riittävyydestä kuin heidän vanhempansa. Taloudellisesti tiukka tilanne kiristää nuorten mielestä perheen keskinäisiä välejä ja vaikuttaa mielialaan. Lapset ja nuoret kokevat pelkoa, ahdistusta ja huolta, mutta myös syyllisyyttä. He eivät kehtaa pyytää vanhemmilta edes sellaisia asioita, joita tarvitsevat, ja kokevat syyllisyyttä myös siitä, että vanhemmat eivät voi hankkia itselleen mitään. Lähde: Nuorten kokemuksia perheen taloudellisesta tilanteesta, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

10 Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa (1) Kelan tutkimuksessa analysoitiin, miten taloudellinen eriarvoisuus näkyy 5.- ja 8.-luokkalaisten lasten arjessa. Taloudellinen eriarvoisuus on läsnä lasten arjessa erityisesti erilaisina kulutusmahdollisuuksien eroina. Lapset tunnistavat taloudellista eriarvoisuutta selkeimmin ulkoisten tunnusmerkkien, kuten pukeutumisen, perusteella. Tavaroiden määrä ja niiden merkit, ikä ja mallit huomataan lasten vertaissuhteissa. Lähde: Mia Hakovirta ja Minna Rantalaiho: Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa, Kela

11 Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa (2) Kuluttaminen on osa lasten arkea ja siihen sisältyy tiettyjä odotuksia. Taloudellinen eriarvoisuus voi pahimmillaan johtaa syrjimiseen, ryhmästä ulos sulkemiseen ja kiusaamiseen. Kiusaamisen kohteeksi voi lasten kuvausten perusteella joutua niin rikas kuin köyhä lapsi, mutta lasten kokemusmaailmassa kiusatuksi joutuminen koskee nimenomaan niitä lapsia, joiden taloudelliset resurssit ovat selvästi muita heikommat. Lähde: Mia Hakovirta ja Minna Rantalaiho: Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa, Kela

12 Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa (3) Lasten hyvinvointiin vaikuttaa merkittävällä tavalla se, minkälaisena muut samanikäiset lapset hänet näkevät. Paremmassa taloudellisessa asemessa olevan perheen lapsella on enemmän vaihtoehtoja ja hänen on helpompi saada kaveriseuraa, koska hän on materiaalisten resurssiensa takia kiinnostava ja hän voi säädellä muiden suhtautumista itseensä. Heikoista taloudellisista oloista tulevan lapsen mahdollisuudet muuttaa muiden hänestä muodostamaa kuvaa ovat vähäisemmät. Lähde: Mia Hakovirta ja Minna Rantalaiho: Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa, Kela

13 Lapsiperheet leipäjonojen asiakkaina Soccan - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen tutkimuksessa haastateltiin Vantaan leipäjonoissa käyviä lapsiperheitä. Tutkimuksessa haastatellut äidin toivat esiin, että rahanpuute jakaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan. Perheen arjessa köyhyyttä ei kuitenkaan haluttu korostaa, vaan haastatellut äidit halusivat suojata lapsiaan köyhyyden kokemukselta. Luovuutta hyödynnettiin esimerkiksi keksimällä itse tekemistä ja harrastuksia, jotka eivät vaadi paljon rahaa kuten eväsretket lähipuistoon. Tiedon puutteen koettiin eristävän yhteisöstä ja palveluista. Lähde: Kuka käy leipäjonossa? Pääkaupunkiseudun ruoanjakotutkimuksen tuloksia. Saija Turunen, Maria Ohisalo, Vlada Petrovskaja ja Anna-Kaisa Tukiala. Soccan työpapereita 2012:1 13

14 Lapsiperheiden köyhyyden taustalla (1) Vanhempien työttömyys. Huomattavaa kuitenkin on, että joka toisessa köyhässä lapsiperheessä huoltaja käy töissä, kun sen sijaan lapsettomissa köyhissä kotitalouksissa on vain vähän työssä käyviä. Sirpaleinen työmarkkina-asema, pätkätyöt, lyhyiden työsuhteiden ja työttömyyden vuorottelu sekä matalapalkkaisuus Työttömyyttä ja heikkoa työmarkkina-asemaa selittävät mm. alhainen koulutustaso sekä työelämän ja työn muutokset. Toisaalta noin 15 % köyhien lapsiperheiden huoltajista on korkeakoulututkinto. Lähde: Hannele Sauli, Minna Salmi ja Johanna Lammi-Taskula: Kriisistä kriisiin lapsiperheiden toimeentulo , Yhteiskuntapolitiikka 2011:5 14

15 Lapsiperheiden köyhyyden taustalla (2) Yksinhuoltajuus kolminkertaistaa köyhyysriskin. Köyhät lapsiperheet ovat useammin pikkulapsiperheitä. Köyhissä lapsiperheissä on alle kouluikäisiä lapsia selvästi useammin kuin ei-köyhissä lapsiperheissä. Köyhissä lapsiperheissä on kolme tai sitä enemmän lapsia selvästi useammin kuin keskituloisissa lapsiperheissä. Tulonsiirtojen osuus köyhien lapsiperheiden käytettävissä olevista tuloista on noin kolminkertainen muihin lapsiperheisiin verrattuna. Lapsiperheiden toimeentuloetuuksien reaaliarvon lasku on siten koskenut köyhiä lapsiperheitä erityisen ankarasti. Lähde: Hannele Sauli, Minna Salmi ja Johanna Lammi-Taskula: Kriisistä kriisiin lapsiperheiden toimeentulo , Yhteiskuntapolitiikka 2011:5 15

16 Asuminen ja lapsiperheiden toimeentulo Tulojen ohella asumisen rahoitus on keskeinen perheen toimeentuloon vaikuttava tekijä. Kahden huoltajan perheistä 82 % asui omistusasunnossa vuonna Yksinhuoltajista 48 % asui omistusasunnoista. Nuorten lapsiperheiden asunnot ovat yleensä velkaisia. Lapsiperheiden velkaisuusaste noussut. Lapsiperheissä asuntovelat muodostavat veloista noin 75 %. Vuokralla asuvien lapsiperheiden vuokrien reaalinen nousu on ollut tulokehitystä nopeampaa koko 2000-luvun. Kahdessa alimmassa tuloviidenneksessä vuokrat nousivat noin 30 %, mutta tulot vain noin 20 %. Muissa tuloviidenneksissä tulot nousivat vuokria nopeammin. Lähde: Hannele Sauli, Minna Salmi ja Johanna Lammi-Taskula: Kriisistä kriisiin lapsiperheiden toimeentulo , Yhteiskuntapolitiikka 2011:5 16

17 Yksinhuoltajaperheissä, pienten lasten perheissä ja monilapsisissa perheissä suurempi köyhyysriski Yksinhuoltajaperheissä pienituloisuusaste on lähes kolminkertainen kahden vanhemman perheisiin verrattuna. Perheen elinkaarella pienituloisuusaste on suurimmillaan, kun lapset ovat alle kouluikäisiä. Myös perheen suurempi lapsiluku nostaa köyhyysriskiä. Yksinhuoltajaperheissä koetaan toimeentulovaikeuksia merkittävästi yleisemmin kuin kahden vanhemman perheissä. Yksinhuoltajaperheet joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen viisi kertaa yleisemmin kuin kahden huoltajan perheet. Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2011 ja THL, Toimeentulotuki 2011 Ks. pienituloisuuden määritelmä: 17

18 Pienituloisuusaste , prosenttia Pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti (ekvivalentti rahatulo) ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta. Tämän tulorajan alapuolelle jäävien osuutta väestöstä kutsutaan pienituloisuusasteeksi. Pienituloisuuden euromääräinen raja vaihtelee vuosittain Lapsiväestö Koko väestö Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2011; 18

19 Pienituloisuusaste: Yksinhuoltajakotitaloudet ja parit, joilla lapsia , prosenttia Yksinhuoltajat Parit, joilla lapsia Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2011, Pienituloisuus 19

20 Toimeentulovaikeuksissa olevat kotitaloudet vuonna 2011, prosenttia kotitalouksista 47,5 Tavanomaisten menojen kattamisessa vaikeuksia Suurimmissa vaikeuksissa 20,3 24,3 17,5 21,5 23,7 8,1 5,1 5,6 7,9 Yksinhuoltajat Parit, joilla nuorin lapsi alle 7 v Parit, joilla nuorin lapsi 7-12 v Parit, joilla nuorin lapsi v Kaikki kotitaloudet Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2011 Subjektiivinen toimeentulo 20

21 Toimeentulovaikeuksissa , prosenttia kotitalouksista Yksinhuoltajat Parit, joilla nuorin lapsi alle 7 v Parit, joilla nuorin lapsi 7-12 v Parit, joilla nuorin lapsi v Lähde: Tilastokeskus, Tulonjakotilasto 2009, 2010 ja 2011 Subjektiivinen toimeentulo 21

22 Lapsilisän ja kotihoidon tuen ostovoima on selvästi heikompi kuin 1990-luvun puolivälissä Vuodesta 1994 vuoteen lapsesta maksettavan lapsilisän reaaliarvo on laskenut 20 %. 2. lapsesta maksettavan lapsilisän reaaliarvo on laskenut 30 %. 3. lapsesta maksettavan lapsilisän reaaliarvo on laskenut 29 %. Kotihoidon tuen hoitorahan reaaliarvo on laskenut 26 %. Kotihoidon tuen hoitolisän reaaliarvo on laskenut 51 %. Lapsilisien ostovoima laskee entisestään, kun lapsilisien indeksikorotukset jätetään toteuttamatta vuosina Lähde: THL, Perusturvan riittävyyden arviointiraportti,

23 Toimeentulotukea saaneet lapsiperheet vuonna 2011 Vuonna 2011 toimeentulotukea sai lapsiperhettä. yksinhuoltajaperheitä kahden huoltajan perheitä (avio- tai avopariperheitä) Lapsia (0-17-vuotiaita) oli toimeentulotukea saaneissa lapsiperheissä yhteensä (8,7 % kaikista lapsista). Vrt. vuonna 1995 toimeentulotukea sai lapsiperhettä, joissa oli yhteensä lasta (13,3 % kaikista lapsista). Lähde: THL, Toimeentulotuki ntulotuki/toimeentulotuki 23

24 Toimeentulotukea vuoden aikana saaneet lapsiperheet , prosenttia Parit, joilla lapsia Yksinhuoltajaperheet 30,7 31,9 31,3 29,5 28, ,6 28,6 28,1 26,9 25,2 23,9 23,3 23,4 24,1 24,1 24,1 9,6 10,2 9,6 8,5 7,5 6,7 6,7 6,1 5,9 5,3 4,9 4,6 4,3 4,2 5 4,8 4, Lähde: THL, Toimeentulotuki

25 Toimeentulotukea vuoden 2011 aikana saaneet lapsiperheet, prosenttia lapsiperheistä 10,4 10,4 10,3 9,7 9,6 9,2 8,9 8,7 8,6 8,5 8,3 8,1 7,9 7,8 7,8 7,3 7,3 6,8 5,6 3,9 Lähde: THL, SOTKAnet 25

26 Lapsen oikeuksien sopimus edellyttää toimia lapsiperheköyhyyden ehkäisemiseksi Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa valvova komitea on kehottanut (2011), että Suomi tehostaa pyrkimyksiään tukea vähäosaisia perheitä sekä takaamaan kaikille lapsille oikeuden riittävään elintasoon. Lapsen oikeuksien komitea myös suosittelee, että Suomi toteuttaa tarvittavat toimet lasten köyhyyttä koskevien tietojen kokoamiseksi ja analysoimiseksi laajamittaisesti, jotta ongelmaan voidaan puuttua tehokkaasti. Lapsen oikeuksien sopimus: Lapsen oikeuksien komitean Suomea koskevat päätelmät (2011): FA9542EC} 26

27 EU:n komission suositus jäsenmaille: Investoidaan lapsiin ja katkaistaan huono-osaisuuden kierre (1) Euroopan komissio on antanut suositukset jäsenmaille lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi: Lasten vanhempien osallistumista työmarkkinoille tulee tukea. Lasten riittävä elintaso tulee turvata etuusjärjestelmän avulla. Pienten lasten eriarvoisuutta tulee vähentää investoimalla varhaiskasvatukseen. Yhdenvertaisia mahdollisuuksia tulee parantaa koulutuksessa. Terveydenhuoltojärjestelmää tulee kehittää vastaamaan paremmin huono-osaisten lasten tarpeita. Lähde: European Commission Recommendation of : Investing in children breaking the cycle of disadvantage 27

28 EU:n komission suositus jäsenmaille: Investoidaan lapsiin ja katkaistaan huono-osaisuuden kierre (2) Lapsille tulee varmistaa turvallinen ja sopiva asuminen ja elinympäristö. Perheiden tukea tulee lisätä ja varmistaa sijaishuollon laatu. Lasten osallistumista leikkiin, virkistykseen, liikuntaan ja kulttuuriharrastuksiin tulee tukea. Lasten osallistumista heidän elämäänsä vaikuttavaan päätöksentekoon tulee tukea. Sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja koordinaatiota tulee vahvistaa. Tulee kehittää näyttöön perustuvia politiikkatoimia. Lähde: European Commission Recommendation of : Investing in children breaking the cycle of disadvantage 28

29 EU:n komission suositus jäsenmaille: Investoidaan lapsiin ja katkaistaan huono-osaisuuden kierre (3) Lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalinen syrjäytymisen ottaminen tulee ottaa keskeiseksi asiaksi Eurooppa 2020 strategiassa. EU:n rahoituslähteiden antamia mahdollisuuksia tulee käyttää tukemaan lapsiköyhyyden ja lasten sosiaalisen syrjäytymisen vastaista työtä. Suositukseen sisältyy ehdotus seurantaindikaattoreiksi. Komission suositus löytyy osoitteesta: Lähde: European Commission Recommendation of : Investing in children breaking the cycle of disadvantage 29

30 Lapsivaikutusten arviointi Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Lapset eivät ole monoliittinen, yhtenäinen ryhmä, vaan lasten tilanteet vaihtelevat huomattavasti esimerkiksi vanhempien sosioekonomisen aseman perusteella. Jotta lapsen etua voidaan arvioida ensisijaisena harkintaperusteena, tulee olla tietoa siitä, miten eri ratkaisuvaihtoehdot vaikuttavat erilaisissa tilanteissa olevien lasten elämään. Tämä voidaan selvittää lapsivaikutusten arvioinnilla. 30

31 Osana lapsivaikutusten arviointia pohdittava, miten kunnan toiminnassa edistetään pienituloisissa perheissä elävien lasten asemaa, esimerkiksi Varhaiskasvatuspalveluiden tarjonta ja saavutettavuus Koulujen toiminta ja käytänteet Lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintojen tarjonta ja saavutettavuus: kirjastot, kulttuuri, liikunta ja nuorisotyö Maksupolitiikka koululaisten iltapäivätoiminnassa sekä lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnassa Terveyskeskuspalveluiden saatavuus Toimeentulotuen myöntämiskäytännöt Miten lasten ja nuorten omaa ääntä kunnassa kuullaan? 31

32 Kiitos mielenkiinnosta

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen 21.3.2014 esa.iivonen(at)mll.fi Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Köyhyys on taloudellista niukkuutta, joka johtaa kykenemättömyyteen osallistua yleisesti vallitsevaan elämäntapaan Köyhyys

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015 Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat

Lisätiedot

Esa Iivonen 15.2.2013. Lapsiperheköyhyys Suomessa

Esa Iivonen 15.2.2013. Lapsiperheköyhyys Suomessa Esa Iivonen 15.2.2013 Lapsiperheköyhyys Suomessa Köyhyys - taloudellista ulkopuolisuutta Köyhyys on taloudellisten voimavarojen puutetta. Köyhyys aiheuttaa taloudellista ulkopuolisuutta yhteisöstä ja yhteiskunnasta.

Lisätiedot

Lapin perheneuvolaverkoston työkokous 25.11.2011 Esa Iivonen

Lapin perheneuvolaverkoston työkokous 25.11.2011 Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys lasten ja perheiden palvelujen haasteena Lapin perheneuvolaverkoston työkokous 25.11.2011 Esa Iivonen Aluksi: Lapsen näkökulman valtavirtaistaminen Lapsinäkökulman valtavirtaistaminen

Lisätiedot

Köyhyys satuttaa lasta

Köyhyys satuttaa lasta Lapsen oikeuksien viestintäverkosto Lapsiperheköyhyyden vähentämistä koskevan vetoomuksen luovuttaminen eduskunnan Lapsen puolesta ryhmälle 10.3.2016 - Tausta-aineisto Esa Iivonen Köyhyys satuttaa lasta

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus Lapsiperheiden köyhyys

Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus Lapsiperheiden köyhyys Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys ajankohtaiskatsaus 10.3.2017 Lapsiperheiden köyhyys Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Kaikilla lapsilla on oikeus hyvään lapsuuteen. Köyhyys on lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Ajankohtaiskatsaus eduskunnan sivistysvaliokunnalle 7.3.2018 Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen ja sen ehkäisemiseen Köyhyys rajoittaa osallistumista Köyhyys

Lisätiedot

27/10/2010 Esa Iivonen. Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen

27/10/2010 Esa Iivonen. Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen 27/10/2010 Esa Iivonen Lapsiperheiden toimeentulo ja sen turvaaminen Lapset (0-17-v.) ja lapsiperheet 31.12.2009 Lähde: Tilastokeskus, Väestötilastot Lapsia 1 088 456 Lasten osuus koko väestöstä 20,3 %.

Lisätiedot

Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä

Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Parempi yhes Lasten suojelua yhdessä Lasten suojelun kesäpäivät 6.-7.6.2017, Kotka Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä Lapsiperheköyhyys on ilkeä ongelma

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Esa Iivonen

Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Esa Iivonen Lapsiperheköyhyys Nyky-Suomessa Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Esa Iivonen Köyhyyden esiintyvyyden arviointi Köyhyys on yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Köyhyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Köyhyyden monet kasvot

Köyhyyden monet kasvot Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on

Lisätiedot

Liisa Partio Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja

Liisa Partio Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja Liisa Partio 28.3.2019 Lapsiperheiden köyhyys - tilastoja, tutkimuksia ja tarvittavia tekoja Pienituloisuus Suomessa Pienituloisia oli vuonna 2017 yhteensä 654 000 eli 12,1 % väestöstä (2016: 11,5 %) Määrä

Lisätiedot

Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina

Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina Esa Iivonen NErolla lapselle voimaa. Lasten ja perheiden eroauttaminen seminaari Hyvinkää 11.11.2015 Hyvinvointia edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ investointina Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Kriisistä kriisiin: lapsiperheiden toimeentulo 1995 2009

Kriisistä kriisiin: lapsiperheiden toimeentulo 1995 2009 Kriisistä kriisiin: lapsiperheiden toimeentulo 1995 29 Hannele Sauli & Minna Salmi & Johanna Lammi-Taskula Lasten hyvinvointi ja lapsiperheiden asema on ollut julkisen keskustelun kohteena Suomessa koko

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Esa Iivonen Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 5.10.2012 Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

Lapsiperheköyhyys, toimeentulokokemukset ja leikkaukset

Lapsiperheköyhyys, toimeentulokokemukset ja leikkaukset Lapsiperheköyhyys, toimeentulokokemukset ja leikkaukset SOSTE:n ja eduskunnan verkostojen seminaari 8.3.2016 Minna Salmi Tutkimuspäällikkö, valtiotiet. tri Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Esityksen

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset

Lisätiedot

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYDEN MÄÄRITELMIÄ Euroopassa köyhyysrajana käytetään yleisesti pienituloisuuteen perustuvaa määritelmää, mikä n 60% kotitalouksien

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Pasi Moisio Köyhyys vanhuudessa Mitkä ovat päätöksenteon ikävaikutukset? 29.11.2016 Pikku Parlamentti 27.10.2016 1 Perusturva ja köyhyys Sosiaalivakuutus korvaa

Lisätiedot

Tervetuloa Eväitä vanhemmuuden tukemiseen seminaariin! 6.3. Laurea AMK, Tikkurila

Tervetuloa Eväitä vanhemmuuden tukemiseen seminaariin! 6.3. Laurea AMK, Tikkurila Tervetuloa Eväitä vanhemmuuden tukemiseen seminaariin! 6.3. Laurea AMK, Tikkurila OHJELMA 9.00 9.15 Tervetuloa! 9.15 10.00 Mitä on eriarvoisuus? Näkökulmana vanhemmuuden haasteet 10.00 10.15 Tauko 10.15

Lisätiedot

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Seminaarissa 'Kuinka yksinhuoltajien köyhyys poistetaan?', Kansalaisinfo, Eduskunnan lisärakennus 6.1.21 Anita Haataja Mistä yksinhuoltajat tulevat? Naisten

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

YHDEN VANHEMMAN PERHEIDEN KÖYHYYS TILASTOINA

YHDEN VANHEMMAN PERHEIDEN KÖYHYYS TILASTOINA YHDEN VANHEMMAN PERHEIDEN KÖYHYYS TILASTOINA Puheenjohtaja, tekniikan tohtori Eija Tuominen Toiminnanjohtaja, valtiotieteiden maisteri Heljä Sairisalo Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Kuka kuuntelee

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030

Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset näkökulmia vuoteen 2030 Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kohti Tampereen uutta strategiaa näkökulmana lasten ja nuorten hyvinvointi Lautakuntien talous- ja strategiaseminaari 22.8.2017 Lapset ja nuoret, tulevaisuuden aikuiset

Lisätiedot

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen

Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa. Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Lasten ja lapsiperheiden toimeentulo Suomessa ja Euroopassa Lasten ja lapsiperheiden elinolot -seminaari 26.2.2014 Kaisa-Mari Okkonen Tarkastelussa Lasten ja lapsiperheiden tulot, pienituloisuus ja koettu

Lisätiedot

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli?

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Maritta Törrönen Sosiaalityön professori Miten kannatella lapset laman yli? 8.3.2016 Pikkupalamentti, auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki

Lisätiedot

Turpakäräjät

Turpakäräjät Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa

Lisätiedot

YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU (UPR) SUOMEN KOLMAS KANSALLINEN RAPORTTI

YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU (UPR) SUOMEN KOLMAS KANSALLINEN RAPORTTI Sivu 1 / 6 Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Allergiatalo, Paciuksenkatu 19 00270 Helsinki kirjaamo.um@formin.fi krista.oinonen@formin.fi YK:N IHMISOIKEUSNEUVOSTON YLEISMAAILMALLINEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTELU

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila

Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila Sosiaalisesti kestävä Suomi Kirsi Varhila Lähteet: Seppo.Koskinen, Pasi Moisio & työryhmä, THL TALOUDELLINEN ERIARVOISUUS ON SÄILYNYT SUOMESSA ENNALLAAN Tuloerot kasvoivat 1990-luvun puolivälistä aina

Lisätiedot

Köyhyyden poistaminen on koko yhteiskunnan etu Dos. Timo Pokki Lahden diakonialaitos 6.5.2010 Mitä on globaali köyhyys? Köyhyyden mittaamiseen ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä ja kiistatonta mittaria.

Lisätiedot

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista?

Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Esa Iivonen esa.iivonen(at)mll.fi; Twitter @EsaIivonen Yhdessä lapsiperheiden parhaaksi Porvoo 26.2.2015 Miten edistää lasten oikeuksien toteutumista? Lapsen oikeuksien sopimus lasten oikeuksien perustana

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana EAPN-Fin tilaisuus Eduskunnassa 22.11.2017 Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio Turun yliopisto Bruttokansantuote Suomessa vuosina

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Verkostoseminaarit 11. ja 25.10.2016 Pasi Saukkonen Kotoutuminen yksinkertaistettuna Miten työmarkkinoille pääsyä nopeutetaan, siellä

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2016

TILASTOKATSAUS 5:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys

Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Esa Iivonen Twitter @EsaIivonen Miten kannatella lapset laman yli? Seminaari eduskunnassa lapsiperheköyhyydestä 8.3.2016 Lapsen oikeudet ja lapsiperheköyhyys Lapsiperheköyhyys perusoikeusja ihmisoikeusnäkökulmasta

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2016

TILASTOKATSAUS 8:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2016 1 15.4.2016 ASUNTOKUNTIEN ELINVAIHEET JA TULOT ELINVAIHEEN MUKAAN VUOSINA 2005 2013 Asuntokunnat elinvaiheen mukaan lla, kuten muillakin tässä tarkastelluilla

Lisätiedot

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola

Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola Miten lapset Suomessa voivat? Juhani Eskola 1 Yhdeksän lasta kymmenestä on tyytyväinen elämäänsä He pystyvät keskustelemaan vanhempiensa kanssa ja kokevat vanhempien tukevan koulunkäyntiään. Väkivaltaa

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017

Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017 Perusturvan riittävyys ja köyhyys 2017 Susanna Mukkila, Ilari Ilmakunnas, Pasi Moisio, Paula Saikkonen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö 26.10.2017 1 Mitä tarkoitetaan perusturvalla ja köyhyydellä? Perusturvan

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen eapn-fin 29.11.2013 1 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu 2 Mitä on köyhyys? vastentahtoinen tilanne, rajoittaa

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KÖYHYYS

LAPSIPERHEIDEN KÖYHYYS LAPSIPERHEIDEN KÖYHYYS Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitto esa.iivonen@mll.fi, p. 075 324 5581 Kirkon valtakunnalliset köyhyyspäivät 17.-18.3.2010 Mikkeli 1 Lapset (0-17-v.) maakunnittain 31.12.2008

Lisätiedot

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Lasten hyvinvointi Suomessa 29.3.2017 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PISA-tulokset kertovat:

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu Sosiaalisten ongelmien määrittely 1. Ongelman tunnistaminen

Lisätiedot

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden

Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden Talouskriisi sosiaaliindikaattoreiden valossa Euroopan talouskriisi ja elinolot Tilastokeskus, 11.3.2012 Hannele Sauli Kaisa-Mari Okkonen Kotitalouksien reaalitulokehitys kriisimaissa ja Itä- Euroopassa

Lisätiedot

Lasten hyvinvointi Helsingissä

Lasten hyvinvointi Helsingissä Lasten hyvinvointi Helsingissä katsaus hyvinvointiin 2017 30.3.2017 Sanna Ranto Tilannekatsaus Tilastotietokantaan www.hyvinvointitilastot.fi lasten hyvinvoinnin osalta on viety ne indikaattorit, joita

Lisätiedot

Miltä köyhyys näyttää tämän päivän Suomessa?

Miltä köyhyys näyttää tämän päivän Suomessa? Miltä köyhyys näyttää tämän päivän Suomessa? M/S SOSTE 5.10.2016 www.eapn.fi Mikä EAPN-Fin? Vuonna 1994 perustettu avoin verkosto köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan toimiville järjestöille, ryhmille ja

Lisätiedot

Politiikkatoimet ja lapsiperheet Minna Salmi

Politiikkatoimet ja lapsiperheet Minna Salmi Politiikkatoimet ja lapsiperheet Minna Salmi Tutkimuspäällikkö Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Esityksen teemat Lapsiperheiden toimeentulo Subjektiivinen varhaiskasvatus- ja päivähoito-oikeus miksi

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin

Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Ikääntyvien köyhyys ja sen heijastumat hyvinvointiin Lahden tiedepäivä 29.11.2011, Antti Karisto & Marjaana Seppänen 1.12.2011 1 Esityksessä tarkastellaan Miten köyhyys kohdentui ikääntyvän väestön keskuudessa

Lisätiedot

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous 26.4.2017 Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus % Työikäiset ja ikääntyneet tuloluokittain vuonna 2014, osuus % ikäryhmän

Lisätiedot

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987 Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys

Lisätiedot

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi

Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura 5.2.2008 Marita Ruohonen 1 Lapset, nuoret ja perheet Hallituksen politiikkaohjelma

Lisätiedot

LAPSIKÖYHYYDEN POISTAMINEN ON MAHDOLLISTA TOIMENPIDE- EHDOTUKSIA KÄYTÄNNÖN TOIMIKSI

LAPSIKÖYHYYDEN POISTAMINEN ON MAHDOLLISTA TOIMENPIDE- EHDOTUKSIA KÄYTÄNNÖN TOIMIKSI LAPSIKÖYHYYDEN POISTAMINEN ON MAHDOLLISTA TOIMENPIDE- EHDOTUKSIA KÄYTÄNNÖN TOIMIKSI Esa Iivonen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto Kuuleeko kukaan vai huudanko kovempaa? Lasten ja nuorten hyvinvointiseminaari

Lisätiedot

kirjaamo.stm@stm.fi, hanna.onwen-huma@stm.fi

kirjaamo.stm@stm.fi, hanna.onwen-huma@stm.fi Sivu 1 / 5 kirjaamo.stm@stm.fi, hanna.onwen-huma@stm.fi Lausuntopyyntö 18.2. MIESKYSYMYKSIÄ TASA-ARVOPOLITIIKASSA POHTIVAN TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita

Lisätiedot

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Roosa Ritvanen, Emma Tuomola ja Nelli Sirkemaa Kuinka lapset erottavat köyhät rikkaista? Materiaaliset tekijät Tavaroiden määrä, käytössä oleva raha, vaatetus jne. Ulkoinen olemus

Lisätiedot

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia

Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Lapsille ja nuorille vähemmän haasteita, enemmän hyvinvointia Esko Oikarinen, Johanna Suvanto Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Syrjäytymisen hinta THL:n ja Sitran (Tiina Ristikari,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2016

TILASTOKATSAUS 7:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari

Lisätiedot

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet

Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Terveysneuvontapisteiden asiakkaat ja huono-osaisuuden ulottuvuudet Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari, Helsinki 29.11.2017 Kristiina Laitinen Aineisto Valtakunnallinen terveysneuvontapisteiden

Lisätiedot

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo?

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? LAPE akatemia 15.5.2019, Pohjois-Savo Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? Tulokset koottu THL:n laatimasta tulospaketista 5/2019 https://stm.fi/lapeakatemia/valmennuksetmaakunnissa

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008

Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita. Tilastokeskus-päivä 4.11.2008 Suomalaisen hyvinvoinnin haasteita Tilastokeskus-päivä 4.11.28 Kaksi näkökulmaa suomalaisen hyvinvoinnin haasteista 1) Väestön ikääntymisen seuraukset :! Talouskasvun hidastuminen, kun työikäinen väestö

Lisätiedot

MITÄ TEHDÄ LASTEN KÖYHYYDELLE?

MITÄ TEHDÄ LASTEN KÖYHYYDELLE? MITÄ TEHDÄ LASTEN KÖYHYYDELLE? Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitto TERVE-SOS 2009: Terve ja turvallinen elämä Ilkeät ongelmat, 13.5.2009 1 Lapset ja lapsiperheet Suomessa Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen. Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto

Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen. Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto VIITEBUDJETIT ELINTASON MITTARINA- LYHYT HISTORIAKATSAUS Viitebudjetteja on käytetty elintason mittaamiseen

Lisätiedot

Nuorten taloudellinen huono-osaisuus

Nuorten taloudellinen huono-osaisuus Reijo Viitanen 31.12.1998 Nuorten taloudellinen huono-osaisuus Taloudellisella huono-osaisuudella tarkoitetaan puutetta aineellisista resursseista; kansantajuisesti sillä tarkoitetaan köyhyyttä. Köyhyys

Lisätiedot

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.

Lisätiedot

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Ohjaamoja on kaikkiaan noin 40 ja niissä työskentelee vähintään yhtenä päivänä viikossa yli 400 eri alojen ammattilaista. Vuonna 2016 Ohjaamot ovat tarjonneet yksilöohjausta

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu

Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu Tervetuloa Eväitä päihdetai mielenterveysongelmia kokeneiden perheiden kohtaamiseen - seminaariin! 7.2. Tampereen ammattikorkeakoulu OHJELMA 9.00-9.15 Tervetuloa! 9.15-10.00 Mitä on eriarvoisuus? Näkökulmana

Lisätiedot

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää?

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuka kuuntelee köyhää? - keskustelusarja Helsinki, 10.12.2008 Peruspalveluministeri Paula Risikko Tulevaisuuden haasteita, ongelmia Tuloerot Terveyserot Kulutuserot

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Tiina Laatikainen & Katja Wikström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 21.4.21 Maahanmuuttajataustaisten nuorten

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja nuorten hyvinvointi Perhe on nuorten hyvinvoinnin tärkein lähde ja tavat, joilla perhe tuottaa

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2016

TILASTOKATSAUS 6:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010 1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,

Lisätiedot

TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin. Jutta Koskinen

TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin. Jutta Koskinen TILASTOJEN KERTOMAA TYÖIKÄISTEN HYVINVOINNISTA - katsaus ISOn toiminta-alueen maakuntiin Jutta Koskinen 26.9.2019 SISÄLTÖ Johdanto 1. ISOn toiminta-alueen tuntomerkkejä 1.1 Työ, koulutus ja toimeentulo

Lisätiedot

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja

Lisätiedot

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana

Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Toimeentulotuen Kela-siirto uuden sukupolven hyvinvointimallin muovaajana Pasi Moisio Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö Järjestelmät -osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos XII Bruno Sarlin seminaari

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 149/2016) kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien leikkaamisesta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 149/2016) kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien leikkaamisesta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 25.10.2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Hallituksen esitys (HE 149/2016) kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien leikkaamisesta Hallituksen esityksessä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS. Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston päätelmät EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 12. maaliskuuta 2014 (17.03) (OR. en) 7655/14 SOC 194 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Sosiaalinen tilanne EU:ssa Neuvoston

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille 1. Vastaajan tiedot / Taustamuuttujaosio Vastaajaa koskeva tieto 1.1. sukupuoli mies nainen 1.2. ikä alle 20 vuotta 20 30 vuotta 31 40 vuotta yli 40 vuotta 1.3.

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio

Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio Toimintaympäristö Tulot 12.1.2015 Jenni Kallio Käytettävissä olevat tulot pienenivät Tulot 2013 Diat 4 7 Vuonna 2013 tamperelaisten tulonsaajien veronalaiset keskitulot olivat 27 587 euroa. Tulonsaajista

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla

Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Syntymäkohortti 1987 tietoa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista väestötasolla Liisa Törmäkangas, FT, Tutkija Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Marko Merikukka, FM, Tilastotutkija Mika Gissler, Tutkimusprofessori

Lisätiedot