KÖYHYYS JA LUOKKAEROT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÖYHYYS JA LUOKKAEROT"

Transkriptio

1 KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Roosa Ritvanen, Emma Tuomola ja Nelli Sirkemaa Kuinka lapset erottavat köyhät rikkaista? Materiaaliset tekijät Tavaroiden määrä, käytössä oleva raha, vaatetus jne. Ulkoinen olemus ja luonteenpiirteet Vaatteet valintamyymälöistä Köyhät apeampia, hiljaisempia, ujompia, ei niin suosittuja Arkea jäsentävät toiminnot perhe-elämä, vapaa-ajan vietto, harrastukset Hakovirta, M. & Rantalaiho, M Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa. 1

2 Millaisia seurauksia voi olla sillä, että lapset tunnistavat toiset lapset köyhemmiksi? Toiseus: syrjintä/syrjäytyminen Nuorelle köyhyys voi aiheuttaa ulkopuoliseksi jäämistä kaveripiirin kulutus-ja harrastustottumuksista. Köyhyys syrjäyttää ja vaikuttaa oman arvon tunteeseen Lapsi heijastaa vanhempiensa tunnetiloja; täten usein perheissä joissa vanhemmat kokevat ahdistusta köyhyydestä, myös lapset oireilevat lasta/nuorta vaarassa syrjäytyä köyhyyden takia ennaltaehkäisevän työn rooli? Koulunkäynnin ja harrastusmahdollisuuksien tukeminen Markkula-Kivisilta & Kettunen Satakunnan kansa: Lapsi kantaa köyhyyden taakan. 2

3 Köyhyyden muut vaikutukset Huostaanotot Mielenterveysongelmat Rikollisuus Kouluttamattomuus Toimeentulo-ongelmat Teiniraskaudet Sairaudet Lemetyinen, L Katsaus perheen köyhyydestä aiheutuviin lasten toiseuden kokemuksiin Yhteiskuntaluokat ja luokkaerot Tavallisesti yhteiskuntaluokat erotellaan tulojen tai varallisuuden perusteella (Kahma 2011). Muita ominaisuuksia, joiden perusteella on määritelty myös luokkia, ovat esimerkiksi perhetausta, koulutus ja ammatti (Kahma 2011). Luokkia jaetaan seuraavien perusteella: ammatin luonne, asema työssä, tulot, koulutus ja sosiaalinen liikkuvuus sekä elämäntyylierot eri luokkien välillä (Kahma 2011). Luokkaerot ovat tuloerojen alapäässä tasoittuneet, mutta yläpäässä korostuneet (Erola 2010). 3

4 Ovatko vanhempiesi koulutuspolut periytyneet sinulle tai sisaruksillesi? Vaikutus koulutuspolkuihin Lapset, joiden vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, kouluttautuvat myös itse suuremmalla todennäköisyydellä korkeasti kuin lapset, joiden vanhemmat eivät ole korkeasti koulutettuja (Myrskylä 2009). Jotkin koulutusalat periytyvät myös: esimerkiksi opettajan lapsi opiskelee itsekin opettajaksi suuremmalla todennäköisyydellä (Myrskylä 2009). Taloudellisesti niukan lapsuuden omaavat lapset tekevät usein alhaisia koulutusvalintoja (Jokinen 2015). 4

5 Kuinka pystyt opettajana ehkäisemään koulumaailmassa köyhyyden aiheuttamia ongelmia? Kuinka ehkäistä köyhyyden aiheuttamia ongelmia koulumaailmassa? Vanhempien asenteet, kannustavuus, kiinnostuneisuus ja kuuntelevuus vaikuttaa lapseen Koululle lisää resursseja erityisopetuksen lisääntyminen, luokkakoot kohtuullisena Kouluterveydenhuolto ja mahdollisuus psykologipalveluihin Kokko Taloussanomat: Katso mistä köyhyys alkaa. 5

6 Lapsien mietteitä köyhyydestä Pääpointit Jokaisella lapsella pitäisi olla tunne, että ovet ovat avoinna ja heillä on mahdollisuuksia tavoitella unelmiaan. Köyhyyden syistä voi väitellä, mutta tosiasia on, että lapsi ei ole koskaan syyllinen perheen köyhyyteen. 6

7 Lähteet Erola, J Yhteiskuntaluokat, tulot ja lasten määrä. Teoksessa J. Erola (toim.) Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. Hakovirta, M. & Rantalaiho, M Taloudellinen eriarvoisuus lasten arjessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. Sosiaali-ja terveysturvan tutkimuksia 124. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37848/tutkimuksia124.pdf Jokinen, K Nuorten aikuistumispolut haasteena koulutukselle. Luentodiat. Kahma, N Yhteiskuntaluokka ja maku. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/27503/yhteisku.pdf?sequence=1 Kokko Taloussanomat: Katso mistä köyhyys alkaa. Viitattu Lemetyinen, L Katsaus perheen köyhyydestä aiheutuviin lasten toiseuden kokemuksiin. Teoksessa M. Gissler, M. Kekkonen, P. Känkänen, P. Muranen & M. Wrede-Jäntti (toim.) Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot vuosikirja Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Verkkojulkaisu Markkula-Kivisilta& Kettunen Satakunnan kansa: Lapsi kantaa köyhyyden taakan. Myrskylä, P Koulutus periytyy edelleen. Viitattu _002.html?s=0 Rastas, A. Huttunen, L. & Löytty O Suomalainen vieraskirja: kuinka käsitellä monikulttuurisuutta. 7

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYDEN MÄÄRITELMIÄ Euroopassa köyhyysrajana käytetään yleisesti pienituloisuuteen perustuvaa määritelmää, mikä n 60% kotitalouksien

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015. Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen, johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeuksien edistäminen 30.10.2015 Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa Lapsuusiän olosuhteet vaikuttavat

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ? Mikkeli 17.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja nuorten hyvinvointi Perhe on nuorten hyvinvoinnin tärkein lähde ja tavat, joilla perhe tuottaa

Lisätiedot

Turpakäräjät

Turpakäräjät Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa

Lisätiedot

Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus missä menet Suomi?

Koulutusmahdollisuuksien yhdenvertaisuus missä menet Suomi? Reetta Muhonen Tampereen yliopiston, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden verkkolehti, Alusta! 29.1.13 http://alusta.uta.fi/artikkelit/2013/01/29/koulutusmahdollisuuksien-yhdenvertaisuus-missa-menetsuomi.html

Lisätiedot

Kokemukset huostaanotosta ja lastensuojelun piirissä elämisestä

Kokemukset huostaanotosta ja lastensuojelun piirissä elämisestä Kokemukset huostaanotosta ja lastensuojelun piirissä elämisestä Johdanto 1. Taustaa 2. Kokemuksia huostaanotosta 3. Toiseuden kokeminen 4. Osallisuus ja positiivinen toimijuus 1. Taustaa Lastensuojelun

Lisätiedot

Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Sini Harju & Heini Nukari

Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen. Sini Harju & Heini Nukari Vammaisena nuorena/aikuisena eläminen Sini Harju & Heini Nukari 23.02.2016 Sisällysluettelo 1. Vammaisuus ja sen toiseus 2. Vammaisen ihmisen arki -video 3. Kehitysvammaiset koulutuksessa ja työelämässä

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden arki -- tänään ja tulevina aikoina? Vappu Taipale professori 11.02.2010

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden arki -- tänään ja tulevina aikoina? Vappu Taipale professori 11.02.2010 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden arki -- tänään ja tulevina aikoina? Vappu Taipale professori 11.02.2010 Arki on kaiken perusta Arki on uusiutuva luonnonvara se kuluttaa ja ruokkii Arki luo elämänpiirin

Lisätiedot

Mielenterveysongelmat ja toiseuden kokemukset

Mielenterveysongelmat ja toiseuden kokemukset Mielenterveysongelmat ja toiseuden kokemukset Hertta Lempessalmi, Tiia Mälkiä ja Nea-Leena Vihreäsaari Erityispedagogiikka Sitte tuli vähän sellanen tunne, että ne vähätteli kaikkea. Sitte ku mää aloin

Lisätiedot

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia

Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Perheet eriarvoistuvat ja koulu lohkoutuu miten tukea lasten ja nuorten hyvinvointia Lasten hyvinvointi Suomessa 29.3.2017 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PISA-tulokset kertovat:

Lisätiedot

Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi. SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi. SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhesuhteet ja lasten hyvinvointi SKIDI-KIDS TUTKIMUSOHJELMA 3.12.2014 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Lasten emotionaalinen turvallisuus moninaisissa perhesuhteissa (EMSE) Perhesuhteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen

Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Esa Iivonen 21.3.2014 esa.iivonen(at)mll.fi Ajankohtaiskatsaus lapsiperheköyhyyteen Köyhyys on taloudellista niukkuutta, joka johtaa kykenemättömyyteen osallistua yleisesti vallitsevaan elämäntapaan Köyhyys

Lisätiedot

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous 26.4.2017 Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus % Työikäiset ja ikääntyneet tuloluokittain vuonna 2014, osuus % ikäryhmän

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Seminaarissa 'Kuinka yksinhuoltajien köyhyys poistetaan?', Kansalaisinfo, Eduskunnan lisärakennus 6.1.21 Anita Haataja Mistä yksinhuoltajat tulevat? Naisten

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomessa

Lastensuojelu Suomessa Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Köyhyys lapsiperheiden karikkona. Professori Heikki Hiilamo Sosiaalitieteiden laitos/ Yhteiskuntapolitiikka sl 2014

Köyhyys lapsiperheiden karikkona. Professori Heikki Hiilamo Sosiaalitieteiden laitos/ Yhteiskuntapolitiikka sl 2014 Köyhyys lapsiperheiden karikkona Professori Heikki Hiilamo Sosiaalitieteiden laitos/ Yhteiskuntapolitiikka sl 2014 1 Kokonaishedelmällisyys Suomessa ja Ruotsissa Kokonaishedelmällisyys Ruotsissa ja Suomessa

Lisätiedot

Nuorten kokemuksia perheen taloudellisesta tilanteesta

Nuorten kokemuksia perheen taloudellisesta tilanteesta Nuorten kokemuksia perheen taloudellisesta tilanteesta 1Johdanto Pienituloisiinkotitalouksiinkuuluvienlastenosuus kaikistalapsistaoli13,2%vuonna2008,kunsevuonna 1995oli4,7%(Tulonjakotilasto2008).Pienituloisetlapsiperheetjoutuvatelämään

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA Suvi Peltola Kandidaatintutkielma (keväältä 2011) Kansanterveystiede Ohjaajat: Markku Myllykangas ja Tiina Rissanen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI. Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI. Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto PERHESUHTEET JA LAPSEN HYVINVOINTI Ylivieska 7.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja lasten hyvinvointi Materiaalinen hyvinvointi: kun elintaso saavuttaa tietyn rajan,

Lisätiedot

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa

Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Lastensuojelu- ja sijaishuoltopalvelujen tila Lapissa Turvaa, hoivaa, kasvatusta seminaari 28.3.2011 sosiaalihuollon ylitarkastaja, KL Sari Husa Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat (POL) 28.3.2011 1 Yhteinen

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari

Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Kestävä vapaa-ajan vietto kiinnostaako kuluttajaa? Päivi Timonen 28.11.2008 Suomen teollisen ekologian seuran seminaari Vapaa-ajan tuotekulttuuri Kestävän tuotekulttuurin toteutuessa kuluttajien on mahdollista

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Köyhyys satuttaa lasta

Köyhyys satuttaa lasta Lapsen oikeuksien viestintäverkosto Lapsiperheköyhyyden vähentämistä koskevan vetoomuksen luovuttaminen eduskunnan Lapsen puolesta ryhmälle 10.3.2016 - Tausta-aineisto Esa Iivonen Köyhyys satuttaa lasta

Lisätiedot

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Katja Forssén & Veli-Matti Ritakallio Sosiaalipolitiikan laitos Perheiden muuttuvat elinolot kirjan julkaisuseminaari

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

Näkökulmia köyhyyteen

Näkökulmia köyhyyteen Näkökulmia köyhyyteen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 2010-05-22 Jouko Karjalainen 1 2010-05-22 Näkökulmia köyhyyteen Jouko Karjalainen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 Jouko Karjalainen 2 Suhteellinen köyhyyden

Lisätiedot

MITEN LAPSET RAKENTAVAT HYVINVOINTIAAN? Jyväskylä 11.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

MITEN LAPSET RAKENTAVAT HYVINVOINTIAAN? Jyväskylä 11.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto MITEN LAPSET RAKENTAVAT HYVINVOINTIAAN? Jyväskylä 11.4. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja lasten hyvinvointi Materiaalinen hyvinvointi: kun elintaso saavuttaa tietyn

Lisätiedot

NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ. Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät

NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ. Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät NUORET REUNALLA OMAN ELÄMÄNSÄ KESKELLÄ Maija Lanas MOODI16 - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 6.10.2016 Tässä esityksessä: Mitä on syrjäytymispuhe? Syrjäyttävä arki Monien keskustojen tunnistaminen

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki

Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki Miten nykyinen palvelujärjestelmä kohtaa nuoret aikuiset? Nykyisen palvelujärjestelmän analyysi ja kritiikki 10.3.2016 Minna Kivipelto, THL 1 Heikoimmassa asemassa olevat nuoret V. 2014 Suomessa noin 45

Lisätiedot

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012

Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa. Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Kulutus ja ostopyynnöt lasten, nuorten ja perheiden arjessa Terhi-Anna Wilska KoKoTuki-vanhempainilta 14.3.2012 Lasten ehdoilla perheen taloudessa? Lapset yhä useammin perheen projekteja, ajankäyttö lasten

Lisätiedot

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli?

Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Lapsiperheiden arki ja hyvinvointi Miten tukea lapset laman yli? Maritta Törrönen Sosiaalityön professori Miten kannatella lapset laman yli? 8.3.2016 Pikkupalamentti, auditorio, Arkadiankatu 3, Helsinki

Lisätiedot

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014

Jokainen meistä. Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Jokainen meistä Mielenterveyden keskusliiton strategia 18.5.2014 Suomen hyvinvoinnin tila murroksessa Tarve julkisten palveluiden tuottavuuden parantamiseen Kunta- ja SoTe -palvelurakenteet keskellä murrosta

Lisätiedot

Perheen köyhyys nuorten kokemana

Perheen köyhyys nuorten kokemana Perheen köyhyys nuorten kokemana Luosujärvi Outi Pro gradu-tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Kevät 2017 TIIVISTELMÄ PERHEEN KÖYHYYS NUORTEN KOKEMANA Luosujärvi

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa

Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Maakuntien väliset erot peruskoulun yläluokkalaisten hyvinvoinnissa Kouluterveyskysely 2008 26.3.2009 1 Aineisto vuonna 2008 Kouluterveyskysely tehtiin Etelä- Suomen, Itä-Suomen ja Lapin lääneissä koko

Lisätiedot

Sosiaalipolitiikan näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Jouko Kajanoja Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tieteiden talo

Sosiaalipolitiikan näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen. Jouko Kajanoja Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tieteiden talo Sosiaalipolitiikan näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen Jouko Kajanoja Top Ten Futures VII -seminaari 27.10.2006 Tieteiden talo Sosiaalisen tilanteen trendi Lapsiköyhyys V. 1990 köyhissä kotitalouksissa

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 12 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLA2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Köyhyys lasten elämässä

Köyhyys lasten elämässä Köyhyys lasten elämässä Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20. 21.9.2012 Lappeenrannassa Heikki Hiilamo Esitelmän rakenne Johdanto: Matthew V:n tarina Köyhyys lapsiperheissä

Lisätiedot

Ovatko terveyden eriarvoisuuden juuret lapsuus- ja nuoruusiässä?

Ovatko terveyden eriarvoisuuden juuret lapsuus- ja nuoruusiässä? Yleislääkäripäivät, Helsinki 2016 Ovatko terveyden eriarvoisuuden juuret lapsuus- ja nuoruusiässä? Leena Koivusilta Tampereen yliopisto, Terveystieteiden yksikkö Seinäjoen yliopistokeskus ESITYKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN

LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori

Sosiaalisesti kestävä kehitys. Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalisesti kestävä kehitys Sakari Karvonen Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Osastojohtaja, tutkimusprofessori Sosiaalinen kestävyys Yhteiskunnan sosiaalinen kestävyys tärkeä strateginen

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

LAPSEN HYVÄ ARKI. Vantaan Hyvis 13.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto

LAPSEN HYVÄ ARKI. Vantaan Hyvis 13.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto LAPSEN HYVÄ ARKI Vantaan Hyvis 13.9. 2013 Kimmo Jokinen Perhetutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto Perhe ja lasten hyvinvointi Materiaalinen hyvinvointi: kun elintaso saavuttaa tietyn rajan, elintason nousu

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Kuluttaminen, identiteetti ja taloudellinen eriarvoisuus. Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto

Kuluttaminen, identiteetti ja taloudellinen eriarvoisuus. Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto Kuluttaminen, identiteetti ja taloudellinen eriarvoisuus Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto Puhu rahasta -seminaari Helsinki 12.11.2015 TEKEEKÖ RAHA ONNELLISEKSI? KOEN OLEVANI

Lisätiedot

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa

F R I E N D S - sinut itsensä kanssa F R I E N D S - sinut itsensä kanssa Marianne Takala kehittämissuunnittelija, psykoterapeutti Iloa kouluun - koulutuspäiv ivä Seinäjoella 1.4.2011 Tavoitteena ja haasteena hyvä elämä Suomalainen koulu

Lisätiedot

Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin

Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin Suomi 100 Sata vuotta lasten ja nuorten hyvinvoinnin rakentamista sekä katsaus vuoden 1987 ja 1997 syntymäkohortteihin tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Suomi oli vuonna

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi 1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset. Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta

Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset. Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta Suomalainen monikulttuurisuus Yhteiskunnassa elää rinnakkain monia, kulttuuriltaan toisistaan poikkeavia ryhmiä.

Lisätiedot

Verkostoitumalla lapsuudentutkimuksen uusiin avauksiin. Lapsuudentutkimuksen päivät Turku Terhi-Anna Wilska

Verkostoitumalla lapsuudentutkimuksen uusiin avauksiin. Lapsuudentutkimuksen päivät Turku Terhi-Anna Wilska Verkostoitumalla lapsuudentutkimuksen uusiin avauksiin Lapsuudentutkimuksen päivät 02.06.2008 Turku Terhi-Anna Wilska Miksi lasten ja lapsuuden tutkimus tärkeää juuri nyt? Havaitut ongelmat lasten fyysisessä

Lisätiedot

Lapsen puheeksi ottaminen

Lapsen puheeksi ottaminen Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen

Lisätiedot

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto

Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki. Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Työterveyden Edistämisyhdistyksen juhlaseminaari Työterveysyhteistyöllä eteenpäin 9.6.2015 Helsinki Työn arvo ja asenne työhön ennen ja nyt Professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopisto Kokonaishedelmällisyys

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle

Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle Kirsi Ikonen Fysiikan ja matematiikan laitos Kyvyt ja kiinnostus sukupuolen edelle Koulutus- ja työurien sukupuolen mukaisen eriytymisen taustatekijät - esiselvityshanke Työ- ja koulutusurien sukupuolen

Lisätiedot

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää?

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuka kuuntelee köyhää? - keskustelusarja Helsinki, 10.12.2008 Peruspalveluministeri Paula Risikko Tulevaisuuden haasteita, ongelmia Tuloerot Terveyserot Kulutuserot

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari

Lapsen arki arvoon! Salla Sipari Lapsen arki arvoon! Salla Sipari 13.3.2013 Tulokulmia dialogiin Lapsen oppiminen Kasvatusta ja kuntoutusta yhdessä Kuntouttava arki arki kuntouttavaksi Kehittäjäkumppanuus 13.3.2013 Salla Sipari 2 Miksi

Lisätiedot

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja

Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Miten lapsi oppii hyvinvointia ja myös pahoinvointia? Matti Rimpelä 30.3.2011 Elämyksiä ja elämää Hevonen osana hyvinvointipalveluja Lapsi jaetaan osiin: Joukkoharha Koti kasvattaa Koulu opettaa Sosiaali-

Lisätiedot

Nivelvaiheessa olevat nuoret aikuisten tuki ja nuorten osallisuus

Nivelvaiheessa olevat nuoret aikuisten tuki ja nuorten osallisuus Sanna Aaltonen Dosentti, VTT, erikoistutkija sanna.aaltonen@nuorisotutkimus.fi Twitter Nivelvaiheessa olevat nuoret aikuisten tuki ja nuorten osallisuus Liaani-hankkeen päätösseminaari 27.9.2017 Nivelvaihe

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa

KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa KENELLE PAHOINVOINTI KASAUTUU? Korkeakouluopiskelijoiden pahoinvointi Opiskelijabarometrissa Elina Lavikainen Kehittämispäällikkö, tutkija Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Syrjään joutuminen on estettävissä varhain

Syrjään joutuminen on estettävissä varhain Syrjään joutuminen on estettävissä varhain Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Yhteyteen kuuluminen vai syrjään joutuminen Ihmisen hakee kuulumista yhteisöön

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla

Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Huono-osaisuuden vähentäminen ja hyvinvoinnin mittaaminen uusilla sote-alueilla Sakari Kainulainen, dos, erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA

NUORTEN PÄRJÄÄMINEN ARJESSA NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä

Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen 3.9.2013, Helsinki Vähän koulutetut kohderyhmänä Kommentteja edelliseen puheenvuoroon - Ohjauksen merkitystä ei voi olla

Lisätiedot

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki

Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen. Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Näkökulmia mieslähtöiseen hyvinvointiosaamiseen Matti Rimpelä Miestyön Foorumi IV 1.6.2011 Kokoushotelli Rantapuisto, Helsinki Poika Kevätpörriäisessä 1972 Mitä eroa on miehillä ja naisilla? Miehet kuolee

Lisätiedot

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015

Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos: Lääkärin työolot ja terveys 2015 Kyselytutkimuksen tuloksia, julkinen 13.1.2016, klo 10.30 Lääkärin työolot ja terveys 2015 -tutkimus

Lisätiedot

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön

Lisätiedot