Puhe Iljan praasniekoilla Ilomantsissa

Transkriptio

1 1 Puhe Iljan praasniekoilla Ilomantsissa Oli synkkä syyskuinen päivä. Sinä päivänä Pappilanvaaralle saapui kummallinen seurue. Sitä johti Dimitri Kitajev, Moskovan keskushallinnon lähettämä veronkerääjä. Häneltä ei jäänyt mikään huomaamatta. Pappilanvaaran laella oli pieni Elian kirkko ja pappi oli nimeltään Ivan. Papilla oli pieni pelto, jonka Dimitri veronkerääjä pani tarkoin merkille. Kylässä oli 21 taloa. Oli vuosi Voimme vain kuvitella, miten tuollaisiin veronkeräyksiin suhtauduttiin kyläläisten keskuudessa. Karjalaiset, Ilomantsin ensimmäiset asukkaat, olivat liittyneet Novgorodin kulttuuripiiriin keskiajan kuluessa. Samalla heidät oli liitetty osaksi ortodoksista perinnettä. Näinhän meille on aina opetettu. Ja suunnilleen näin kai se menikin. Tosin kristillisyyden omaksuminen vei varmasti oman aikansa täälläkin. Karjalaisen ortodoksisuuden ja sen mukana ilomantsilaisen ortodoksisuuden hyvänä alkanut kehitys katkesi kuitenkin 1500-luvun sotiin ja niistä alkaneisiin joukkopakoihin rajan yli Aunuksen Karjalaan ja jopa Tverin seudulle saakka. Ilomantsin ongelma, kuten koko Karjalan, oli sijainti idän ja lännen välissä. Käkisalmen läänistä noin 2/3 muutti paremman elämän toivossa rajan yli luku oli jo suotuisampaa kirkkojen väliselle ystävyydelle. Lienevätkö taustalla olleet vaikutteet eurooppalaisesta valistusajattelusta? 1800-luvulla Suomessa virisi kansallisuusaate. Se saavutti nopeasti myös Suomen ortodoksit. Vaikka monet kirkon suomalaisuutta kannattaneet papit eivät olleet edes Suomen kansalaisia, he tukivat kirkon suomalaistumista. Myös Ilomantsin ortodoksinen seurakunta oli uusien tuulien edelläkävijä yhdessä Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kanssa. Se oli nimittäin ollut osana Ruotsia vuoden 1721 jälkeenkin, jolloin ns. Vanha Suomi liittyi Venäjään, mutta Pohjois-Karjala pysyi osana Ruotsia. Liperin Viinijärvellä aloitettiin jumalanpalvelukset ensimmäisenä suomen kielellä Kun Ilomantsin seurakunta sai kirkkoherrakseen Mikael Skorodumovin 1872, suomenkieliset palvelukset vakiintuivat täälläkin. Isä Mikael oli siis suomalaisuusmies ja mainio seuramies. Papin työ ei yksin riittänyt perheen elättämiseen, joten hänellä oli tämä alkujaan Makaroffin omistuksessa ollut pihapiiri navettoineen ja hevostalleineen. Makaroffit tukivat seurakuntaa monella eri tavalla. Aktiivisina ortodokseina he olivat tärkeä perhe kirkon hyväksi tehdyssä työssä.

2 2 Isä Mikael osti varsoja, ja kasvatti niistä hyviä työhevosia, ja myi niitä sitten eteenpäin. Energisen isä Mikaelin aikana saatiin lopultakin uusi kirkko ja seurakunnallinen kansanopetus saatiin järjestettyä. Isä Mikaelin aikana sanottiin, että ortodoksilapset lukivat jopa paremmin kuin luterilaiset! Hyvälistö eli herrasväki kokoontui usein ortodoksiseen pappilaan erilaisiin juhliin. Erityisesti apteekkialalla toimineet Lacströmit olivat usein nähtyjä vieraita ortodoksisessa pappilassa. 95 vuotta odotettu suuri tavoite saavutettiin lopulta, kun tälle niin sanotulle Pogostanniemelle nousi uusi hieno Elian kirkko Kirkkohanke oli seurakunnan yhteinen ponnistus, mistä se sai uutta tuulta purjeisiinsa. Isä Mikael joutui eroamaan kirkkoherran paikalta 1907, ja huhuttiin, että erottamisen syynä oli liiallinen suomalaisuusinto. Venäläinen kirkon johto ei katsonut sitä hyvällä. Papit vaihtuivat tiheään Ilomantsissa 1910-luvulla. Kevään 1918 tapahtumat ja sisällissota koskettivat kaikkia suomalaisia. Myös Ilomantsin ortodoksisessa seurakunnassa oltiin varuillaan. Pääsiäisen 1918 yöpalvelukset siirrettiin toimitettavaksi valoisaan aikaan, jottei väki lähde hallitsemattomasti liikkeelle. Varovaisuuteen oli syynsä. Surullisena tapahtumana muistettiin pitkän aikaa läheisen Sonkajanrannan kylän opettajan Johannes Karhapään kohtalo. Seurakunta veti muutenkin matalaa profiilia. Ristisaattoja toimitettiin vain pääsiäiseen liittyvinä juhlina ja vedenpyhityksiä toimitettiin vain kirkon sisällä. Paasikiven senaatti antoi asetuksen Suomen kreikkalaiskatolisesta kirkkokunnasta , mikä nosti ortodoksisen kirkon luterilaisen kirkon rinnalle toisena kansankirkkona. Kirkkokunnasta muodostettiin autonominen arkkipiispakunta osana Konstantinopolin Ekumeenista patriarkaattia Kirkon aseman vakiintuminen näkyi Ilomantsissakin, kun kirkkoherraksi saatiin sortavalalaisen rovasti Sergei Okulovin poika Simeon. Valinta oli niin selvä, ettei tarvittu edes papin vaalia. Simeonin isä Sergei Okulov oli suomalaisen ortodoksian voimahahmo. Hänen mielestään ortodoksisuus voi menestyä Suomessa vain, jos sillä on suomalainen identiteetti. Oli vielä vedettävä raja sille, mikä on omalaatuista ortodoksista suomalaisuutta, ja mikä liikaa luterilaisuudesta lainattua. Vähemmistön identiteetin omalaatuisuuden turvaaminen ja sen muotoileminen suomalaisuuteen sopivaksi oli varmaan vähän vaikeaa enemmistön keskellä. Simeon Okulov, joka toimi kirkkoherrana 1920-luvulla, oli huolissaan seurakuntalaisten passiivisesta kirkossa käynnistä. Suurena syynä tähän hän piti radiota, jonka kuunteleminen vei ihmisten kaiken huomion. Lisäksi tiet muista kylistä kirkon kylälle ja

3 3 Elian kirkkoon olivat huonot, ja hevoset oli varattu metsätöihin. Isä Simeon toi pappilan rannan varteen poppelit, jotka vieläkin koristavat paikkaa. Hän harrasti myös purjeveneilyä Ilomantsinjärvellä. Runous on aina kuulunut ortodoksisuuteen. Kirkossa kuulemamme kauniit ortodoksiset veisut ovat alkujaan, monet yli 1000 vuotta sitten, kirjoitettu runomuotoon. Runot tulevat lähelle ortodoksista elämänmenoa myös Ilomantsissa, sillä ylivoimaisesti suurin osa kalevalaisista runolaulajista oli ortodokseja. Kalevalaista runoa kerättiin Ilomantsista todella paljon 1800-luvulla. Simeon Okulovin aikana hänen ja vaimo Annan alivuokralaisena asui tulenkantajiin kuulunut runoilija Katri Vala. Jälkeenpäin voidaan sanoa, ellei sitä jo silloin tiedostettu, että pappila oli Katri Valan aikana oikea kulttuurikoti. Spiikkaus: Runonlausunta ei ole kuollut Ilomantsissa. Se oikeastaan on vasta nousussa. Tätä elävää perinnettä esittää nyt upea Saimimme! Saimin runo Spiikkaus: Ilomantsin seurakunnassa on vaalittu aina yhteyttä Valamon luostariin. Aikoinaan kirkon rakentamiseenkin antoi Valamon luostari lahjoituksen. Sen kunniaksi Elian kirkon kuoro esittää nyt kaksi valamolaisiin sävelmiin sovitettua veisua Alkupsalmi ja Kiittäkää Herran nimeä. Sodan jälkeinen aika Sota vaikutti kovasti Elian seurakunnan elämään. Noin kolmasosa kunnan pinta-alasta jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Vanhat ortodoksiset kylät, kuten Melaselkä, Kuolismaa, Vuottoniemi ja Liusvaara jäivät vain muistoihin. Paluuta sinne ei enää ollut. Noiden kylien asukkaat asutettiin jäljelle jääneeseen Ilomantsiin. Sillä tavalla mm. Huhus ja Mutalahti saivat aivan uuden alun elämän, kirkollisestikin. Molempiin rakennettiin tsasouna. Tsasounat rakennettiin myös Hoilolaan ja Saarivaaraan. Myöhemmin myös Sonkajaan. Koko kirkkokunnan laajuudessa sota merkitsi suurta menetystä. Noin 70 % kirkkokunnan jäsenistä joutui jättämään kotiseutunsa ja siirtymään uusille tiloille Kanta-Suomeen. Kirkon omaisuudesta noin 90 % jäi Neuvostoliitolle. Tilanne näytti lohdutto-

4 4 malta: säilyisikö ortodoksisuus Suomessa? Suomen valtio kuitenkin sääti lain Ortodoksisen kirkkokunnan jälleenrakentamisesta Sen lain nojalla Suomeen perustettiin 14 uutta ortodoksisesta seurakuntaa kirkkoineen, pappiloineen ja hautausmaineen. Nikolai Hodjusta tuli Elian seurakunnan uusi kirkkoherra vuonna Hodju on se pappi, jonka vanhempi väestö muistaa vieläkin hyvin. Hodjun ajasta on säilynyt paljon erilaisia kertomuksia. Tuon tähän vain yhden mielenkiintoisen yksityiskohdan. Hodju pahoitteli sitä, että kristinoppikoulun pojat ja luterilaiset rippikoulupojat herkästi tappelivat uskontappeluita sattuessaan samalle kirkkotielle koulun päätyttyä. Kumpikaan osapuoli ei antanut periksi. Niinpä sovittiin yhteisesti seurakuntien kesken 1940-luvun lopussa, että kouluajat siirrettiin eri ajankohdiksi, jotta uskontappeluilta vältyttäisiin. Tytöt eivät syyllistyneet tähän samaan kummassakaan seurakunnassa. Sodan jälkeen Suomi alkoi todella nousta taloudellisesti. Siihen vaikutti suuresti metsätalouden nousu talouden mahtitekijäksi. Ja se taas toi työtä monille ilomantsilaiselle, ja kerrannaisvaikutukset olivat valtavat. Myös valtaosa ortodoksisesta väestönosasta sai elantonsa metsästä ja maasta. Ilomantsissa savotat ja uitot saivat valtavat mittasuhteet. Uittoväylistä merkittävimpiä oli Koitajoen vesistö. Metsätyöt olivat toki tuttuja jo 1880-luvulta saakka, mutta erittäin tärkeitä luvuilla. Spiikkaus: Kipeinä koettuihin aluemenetyksiin johdattaa meidät nyt Ilomantsin Mieslaulajat laululla Te luulette meidän unohtaneen. Uittomiehen marssi taas kunnioittaa Ilomantsissa tehtyjä runsaita uittoja. Praasniekkaperinteen elvyttäminen Praasniekkaperinne oli pitkään vähän unohduksissa sodan jälkeen. Ensimmäiset kunnon praasniekat pidettiin Petrun päivänä Hattuvaarassa Pääpogostan eli Iljan praasniekka elvytettiin Viivästymisen syinä lienee ollut arkuus siitä, voitaisiinko kirkon palvelukset tuoda näyttävästi esille nykyaikaistuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Pian kuitenkin oivallettiin, että praasniekathan olivat mitä oivallisin tapa tuoda esille kirkon perinnettä ja elämää kaikille suomalaisille. Lisäksi taustalla oli oma vankka praasniekkaperinne menneiltä vuosisadoilta. Enää ei praasniekoille tultu rajan yli Venäjän puolelta, eikä niiden yhteydessä tehty kauppaa, eikä sovittu avioliitosta. Mutta ne kokosivat rahvasta yhteen ja rakensivat tärkeällä tavalla yhteisöllisyyttä, ja ilomantsilaista identiteettiä.

5 5 Praasniekoilla oli alkujaan myös niin sanottua maallista ohjelmaa. Petrun päivän tanssit muistaa monet. Spiikkaus: tästä praasniekkojen oheisohjelmasta laulavat seuraavaksi Mieslaulajat: Liedzuzel eli Keinussa kesällä kerran. Entäs profeetta Elia? Profeetta Elia saattaa kuulostaa kaukaiselta pyhältä täällä Pohjolassa. Hän on kuitenkin vanhan testamentin tunnetuimpia pyhiä. Se johtunee siitä, että hänet mainitaan useita kertoja eri yhteyksissä myös Uudessa Testamentissa. Eliaan liitetään ominaisuuksia, jotka voidaan liittää hyvään satoon ja uskon puolustamiseen. Hänen puoleensa on aina käännytty toivoen suotuisia ilmoja ja hyviä maan hedelmiä. Voimakastahtoisen profeetan puoleen oli turvallista kääntyä, sillä koettiin, että hän pystyi vaikuttamaan sääoloihin. Profeetta Elian muistojuhlaa on vietetty tässä seurakunnassa jo 500 vuoden ajan. Spiikkaus: Elian kunniaksi Mieslaulajat laulavat nimipäivälaulun profeettalle: Minä soitan suurel soitol eli Minä soitan harmonikkaa Nykyajan haasteet Ilomantsin Elian seurakunta on elänyt jäsentensä kanssa myötä- ja vastamäessä yli 500 vuotta. Kiperistäkin tilanteista on ajan myötä selviydytty. Nykyaika asettaa uudenlaiset haasteet. Mihin suuntaan kirkon ja kristinuskon asema yhteiskunnassamme kulkee? Seurakunta kyllä kestää niin kauan kuin on ihmisiä tekemässä työtä yhteiseksi hyväksi. Tuo on jopa kulunut sanonta, mutta pitänee edelleen hyvin paikkansa. Jos oma kristillinen identiteetti on vahva, siitä hyötyy koko seutukunta. Täytyy olla aidosti sitä mitä on. Mutta sen lisäksi on tehtävä yhteistyötä. Me kristityt tarvitsemme toisiamme. Siitä on erittäin hyvänä esimerkkinä pitkä ystävyys Turun Martin seurakunnan kanssa. Paikallisesti taas yhteistyö Ilomantsin luterilaisen seurakunnan kanssa on helppoa ja mutkatonta. Näissä kysymyksissä rukouksiin on siis jo vastattu. Myös helluntaiseurakuntaan on luotu yhteys. Ekumeenisia yhteyksiä pitää vaalia ja kasvattaa, sillä ei mikään kristillinen yhteisö voi toimia täysin yksin ja erityksissä. Kristityt tarvitsevat toisiaan menettämättä omaa omintakeista perintöään. Kunnioittamalla toisiamme annamme tulevillekin sukupolville mahdollisuuden toteuttaa omaa kristillistä uskoa.

6 6 Toivokaamme Elian seurakunnalle elävän uskonperinteen jatkumista ainakin seuraavaksi 500 vuodeksi! TT Juha Riikonen