Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2013 2015"

Transkriptio

1 Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ SEURAKUNTATYÖ... 3 Yleinen Seurakuntatyö Praasniekat Aikuistyö... 4 Aikuistoimintapiirit Ekumenia Kirkkomusiikki Nuorisotyö ja uskonnonopetus Diakonia, lähetys, lähialueiden avustus ja OrtAid TALOUS Talouden suunnittelun lähtökohdat Seurakunnan taloudellinen tilanne Verotuloarvio Talous / kiinteä seurakunnan omaisuus Talousarvio Ehdotuksen keskeisimmät kohdat Edellisen talousarvion toteutuminen Henkilöstösuunnitelma

3 1. YLEISTÄ Seurakunnan on oltava palveleva, kaikille avoin, elävä ja tulevaisuuteen luottava. Seurakunnan tulee tukea jäseniään maaseudun murroksessa ja ikääntymisen tuomissa haasteissa. Maahanmuuttajat, paluumuuttajat ja seurakuntaan muualta tulevat tulisi aktivoida löytämään oma paikkansa Ilomantsissa ja omassa seurakunnassaan. P-K:n seurakuntien, papiston ja kanttorien yhteistyötä jatketaan ja osallistutaan hiippakunnallisiin sekä valtakunnallisiin kirkollisesti merkittäviin tapahtumiin. Vuonna 2011 kirkolliskokouksen päätös yhteistyösopimuksien allekirjoittamisesta vuonna 2014 vaikuttaa seurakuntien välisessä yhteistyössä. Seurakunta on avoin Ilomantsilaisille tapahtumille ja eri kansalaisjärjestöille. Seurakunta toimii asettamansa strategian mukaisesti joka pohjautuu kirkon strategiaan TEHTÄVÄ: Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan tehtävä on palvella ihmisiä seurakunnassa ja seurakunnan toimintaympäristössä. VISIO: Ilomantsin ortodoksinen seurakunta on taloudellisesti ja toiminnallisesti itsenäinen, seurakuntalaisten hengellisen hyvinvoinnin koti. ARVOT: Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminnan arvot ovat rakkaus, lähimmäisen palveleminen, avoimuus, läpinäkyvyys, yhteisöllisyys. Strategian kehittämisen painopisteet vuosille ovat 1. Seurakunnan toimintakulttuurin kehittäminen keskustelevammaksi ja avoimemmaksi, 2. Synodaalisen johtamiskulttuurin kehittäminen, 3. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten työntekijöiden koulutuksesta, hyvinvoinnista ja motivoinnista huolehtiminen, 4. Talouden hoitaminen ja ohjaaminen siten että seurakunnan itsenäinen toiminta mahdollistuu, 5. Evankeliumin eteenpäin vieminen 6. Seurakuntalaisten jumalanpalveluselämään osallistumisen aktivoiminen 7. Seurakunnan kehittäminen jokaisen jäsenen hengelliseksi kodiksi 8. Jokaisen seurakuntalaisen aktivoiminen. 2. SEURAKUNTATYÖ Yleinen Seurakuntatyö Jumalanpalveluselämä on seurakuntaelämän keskus. Elian kirkossa pidetään säännölliset palvelukset lauantaisin, sunnuntaisin ja suurina juhlina. Tsasounien praasniekat ovat seurakunnan ja kylien tärkeimpiä tapahtumia. Tsasounissa pidetään palveluksia kesäisin ja talvisin mahdollisuuksien mukaan. Keskiviikkoisin toimitetaan jumalanpalvelusta (aamupalvelus, liturgia) seurakuntasalissa. 3

4 Vanhainkodilla ja palvelukodeilla pidetään palveluksia vahvistetun ohjelman mukaan kerran kuukaudessa, terveyskeskuksessa viikoittain. Jumalanpalvelusten toimittaminen tapahtuu yhdessä papiston ja seurakuntalaisten avulla. Matkapapin olemassaolo rajaseudulla on tärkeää. Matkapapiston tehtävä muuttuu todennäköisesti vuodesta 2013 lähtien. Kirkollishallituksen päätös vaikuttaa pastoraalisesti ja taloudellisti seurakunnan perustyössä. Suurin haaste on että alueella matkapapin eläkkeelle siirtymisen jälkeen on vain yksi toimessa oleva pappi ja kanttori. Seurakunnan elimissä keskustelemme pastoraalisista ja taloudellisista vaikutuksista, joita matkapapin työn muuttaminen maahanmuuttajatyöpainotteiseksi tuo seurakuntaan. Yksityistä sielunhoitoa, kotikäyntejä ja osallistumista kotien juhliin pyritään lisäämään. Järjestetään maahanmuuttajille jumalanpalveluksia eri kielillä, pääsääntöisesti slaaviksi. Tarkoituksena auttaa maahanmuuttajia löytämään oma paikkansa Ilomantsissa ja omassa seurakunnassaan. Seurakunnan työ nähdään osana kotouttamisohjelmaa. Paluumuuttajille tiedotetaan kirjeellä seurakunnan toiminnasta ja eri toimintamahdollisuuksista. Joulun alla kutsutaan kaikki uudet seurakuntalaiset yhteen tutustumaan seurakunnan toimintaan. 2.2 Praasniekat Praasniekat ovat seurakunnan keskeisimmät tapahtumat. Iljan praasniekkaa pidetään seurakunnallisesti ja valtakunnallisesti merkittävänä praasniekkana unohtamatta muidenkaan pyhäkköjen praasniekkoja. Vuonna 2014 täyttää Huhuksen rukoushuone 50 vuotta. Tavoite on aktivoida Ilomantsin seurakunnan jäsenet osallistumaan seurakunnan praasniekkoihin. Praasniekkoja pidetään seurakuntaa kokoavana tapahtumana. Praasniekkojen yhteiset ateriat pidetään vapaaehtoisella maksulla katettuina. 2.2 Aikuistyö Toiminnan tavoitteena on saada seurakuntalaiset sitoutumaan hengelliseen kasvuun. Aikuistyö johdattaa seurakunnan jäsenet liturgisen elämän pariin ja syventämään ortodoksista tietoutta. Tämä saavutetaan opetuspuheiden, aikuispiirien ja seurakuntailtojen kautta. Lehtikirjoitukset ja saarnat toimivat julistuksen ja opetuksen välikappaleina. Vuosittain järjestetään seurakuntailta, jossa seurakuntalaiset pohtivat seurakunnan toimintamuotoja. Valamon opiston kursseille ja muille vastaaville lähetetään osanottajia. Kirkkomusiikilla on tärkeä tehtävä mielekkään liturgisen elämän ylläpitäjänä. Nuoriso- ja aikuistyötoimikunnat järjestävät hiihtolomaviikon lauantaina hiihtoristisaaton Sonkajasta Ilomantsiin kaikenikäisille. Yksi seurakunnan tehtävistä on ylläpitää ristisaattoperinnettä, jota on kehitetty Suomessa erityisesti Tuupovaaran ja Ilomantsin alueella. 4

5 Aikuistoimintapiirit Miesten- ja naistenpiirit jatkavat toimintaansa. Tiistaiseuratoimintaa on Ilomantsin kirkonkylällä ja Mutalahdessa. Yhteinen tiistaiseurapäivä järjestetään Pokrovana Päivä alkaa liturgialla Mutalahden rukoushuoneessa ja jatkuu ruokailulla Mutalahden kylätalolla. Ilomantsin kansalaisopiston kanssa yhteistyössä järjestetty kirkkotekstiilikurssi jatkuu. Ilomantsin kansalaisopisto järjestää ikonimaalauspiirejä. Seurakunnassa toimii seniorien ikonimaalauspiiri. Tiistaiseuran ja piirien vapaaehtoistyö auttaa eri tapahtumien järjestämistä ja myös monien kiinteistökorjauksien tekemistä. 2.3 Ekumenia Vähemmistökirkolle ekumenia on elinehto, mutta myös evankeliumissa annettu malli. Ekumeenisia suhteita pidetään yllä sekä paikallisen luterilaisten seurakunnan että Turun Martin seurakunnan kanssa. Huhtikuussa 2013 järjestetään seurakuntamatka Turun Martin seurakuntaan. Lisätään resurssien ja tarpeen mukaan yhteisiä tilaisuuksia Ilomantsin ev. lut. seurakunnan kanssa. 2.4 Kirkkomusiikki Ilomantsissa toimii Pyhän Elian kirkon kuoro. Kuoron pääasiallinen tavoite on kantaa vastuuta jumalanpalveluslaulusta. Kuoro aktiivisen toimintansa jatkumiseksi pitää jatkuvana haasteenaan uusien jäsenien rekrytoinnin. Kirkkokuorotoimintaan kuuluu vuosittainen sävelhartauksien laulaminen sovittuina ajankohtina syksyisin ja keväisin, kuin myös kuoron keskinäistä yhteishenkeä innostavien matkojen satunnainen järjestäminen. Pidempiaikainen yhteistyö Taipaleen kirkkokuoron kanssa jatkuu edelleen. Kirkkokuoro osallistuu myös mahdollisuuksiensa mukaan Ilomantsin kuorojen yhteistyöprojekteihin. Seurakunnassa toimii myös kirkkolaulupiiri. Se kokoontuu joka toinen viikko harjoittelemaan ja laulamaan yhteisen jumalanpalveluksen; ehtoopalveluksen tai akatistoksen. Myös Vainajien liturgiat kuuluvat kirkkolaulupiirin vastuualueisiin. Piirissä lauletaan yksiäänisesti, harjoitellaan kirkkolaulun perusasioita sekä tehdään pieniä laulumatkoja. Kirkkolaulupiiri ei harjoittele esiintymistarkoituksessa, vaan toiminta pyrkii vahvistamaan kansan laulua jumalanpalveluksissa. Kanttori ohjaa myös lastenlauluryhmä Vunukoita seurakunnan ja kansalaisopiston yhteistyönä. Kirkkomusiikkitoiminnan suurin tavoite vuodelle 2013 on Taipaleen kirkkokuoron kanssa yhdessä järjestettävä matka Viroon. Tuota matkaa edeltää yhteinen ohjelmistoharjoittelu ja laulukoulutus Viinijärvellä ja Ilomantsissa. 2.5 Nuorisotyö ja uskonnonopetus Lapsi- ja nuorisotyön vastuualueet on jaettu kirkkoherran ja kanttorin kesken. Lapsityöstä huolehtii kanttori ja nuorisotyöstä kirkkoherra. Viikoittain kokoon- 5

6 tuviin lastenkerhoihin kuuluvat Anu Koivuniemen seurakuntatalossa pitämä ikonimaalauspiiri. Jutta Maksimaisen joka keskiviikko seurakuntatalossa vetämä nuortenpiiri ja Maire Purmosen, Maria Jeskasen ja Henna Kastisen sunnuntaisin Iljalassa pitämä alle kouluikäisten sinapinsiemenkerho. Pyritään saamaan jatkuvuutta lapsi- ja nuorisotyöhön. Lisää ohjaajia lapsi- ja nuorisotyöhön etsitään ja rekrytoidaan, sekä koulutetaan mahdollisuuksien mukaan. Lisää lapsi- ja nuorisotyömuotoja etsitään, mutta yritetään välttää samojen ihmisten kuormittamista. Kristinoppikoulu järjestetään Sikrenvaarassa Joensuun seurakunnan kanssa kesäkuussa ja siihen valmistaudutaan kevättalvella. Kristinoppikoulun lisäksi kesällä järjestetään vitosten seurakuntien kanssa tai osallistutaan järjestöjen järjestämälle perheleirille. Nuorisotyötä tehdään yhdessä P-K:n seurakuntien ja ONL:n kanssa ja lähetetään nuoria valtakunnallisiin nuorisotapahtumiin. Seurakunta mahdollistaa kerhonvetäjien koulutusta. P-K seurakunnan järjestävät yhteisen nuorten matka Kreikkaan vuonna Ilomantsin kansalaisopiston yhteistyöllä seurakunnassa ja kunnassa toimi lasten lauluryhmä Vunukat. Uskonnonopetus on kuntien tehtävänä, mutta uskonnonopettajien tukeminen on erityisen tärkeätä opetuksen laadun ja opettajien pysyvyyden sekä pätevyyden kannalta. Seurakunnan pappi ja kanttori vierailevat kouluissa ja pitävät kerran kuussa koulunavauksen ala- ja yläkouluissa sekä lukiossa. Yhteistyötä eri koulujen kanssa jatketaan ja syvennetään. 2.6 Diakonia, lähetys, lähialueiden avustus ja OrtAid Järjestetään kerran kuussa työttömien ruokailut yhteistyössä evankelisluterilaisen seurakunnan, Iljala ry:n ja Ilomantsin kunnan kanssa. Tuetaan talousarviossa diakoniaa sekä lähetystä. Diakoniassa pikkuavustusten lisäksi annetaan tukea katastrofiapuna ja muuna kokonaisvaltaisena apuna. Diakoniaapua ja ruoka-apua jaetaan Iljalan kanssa. EU-ruokatukea haetaan ja jaetaan. Iljalan apu osana seurakunnan diakoniatehtävää on merkittävä. Iljalan tulevaisuuden toiminnan järjestäminen ja suunnitelmat vaikuttavat myös seurakunnassa tehtävään diakoniatyöhön. Jouluna jaetaan mahdollisuuksien mukaan vähävaraisille ja yksinäisille lahjapaketteja. 6

7 3. TALOUS 3.1 Talouden suunnittelun lähtökohdat Seurakunnan hallinnon perimmäinen tehtävä on luoda henkiset ja aineelliset edellytykset jumalanpalveluselämälle, kirkkoherran pastoraaliselle työlle ja eri toimintapiireille. Seurakunnan tasapainoisella taloudenhoidolla tuetaan seurakunnan ydintoimintoja. Vapaaehtoistyöllä voidaan helpottaa kirkkoherran ja kanttorin työn keskittämistä seurakuntalaisten hengelliseen palvelemiseen. Kaikki muut talouden päämäärät ovat toissijaisia. Luottamushenkilöille annetaan seurakunnan hallintoon kuuluvaa koulutusta ja opastusta. Järjestetään kerran vuodessa tilaisuus nimeltä hallinnollinen palaute, jossa luottamushenkilöt pohtivat seurakunnan nykytilannetta, tulevaisuutta ja haasteita. Vuonna 2013 alkavat uudet pohdinnat seurakunnan strategiasta ja talouden hoidosta ja tasapainosta. Jotta Ilomantsin ortodoksinen seurakunta voisi toteuttaa ja keskittyä yllä oleviin tehtäviin, seurakunnan hallinto päätti vuonna 2009 luopua Skiitta - nimisestä kiinteistöstä ja vuonna 2010 alussa Protola -nimisestä kiinteistöstä. Seurakunnan jäsenmäärän vähennys on aikajakso ollut vajaa 2% vuodessa. Poikkeus oli vuosi 2011, jolloin jäsenmäärää kasvoi ensimmäistä kertaa vuodesta Jos kehitys jatkuu samaan tapaan, poikkean vuoden huolimatta, eikä Ilomantsin elinkeinorakenteessa tapahdu radikaaleja muutoksia, vuonna 2015 seurakunnan jäsenmäärä tulisi olemaan 925 henkeä. 3.2 Seurakunnan taloudellinen tilanne Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan ylijäämäiset tilinpäätökset vuosina johtuvat seurakunnan kiinteistömassan realisoimisesta ja metsätuloista. Talousarviovuodet ovat alijäämäiset. Seurakuntaneuvosto ja seurakuntavaltuusto vuoden 2013 keväällä päättävät seuraavasta talouden tasapainottamisen ohjelmasta. 7

8 3.3 Verotuloarvio Verotulot ovat resurssi, jonka mukaan seurakunnan pitää kattaa sen perustoiminta. Väen väheneminen aiheuttaa myös verotulojen laskemisen, asian, joka toissa ja viimevuonna ei ole näkynyt. Kuvassa verokertymäverotuloarvio vuosista Talous / kiinteä seurakunnan omaisuus Ilomantsin seurakunnan kiinteistöt ovat: kuusi pyhäkköä, seurakuntatalo, pappila, uusi kanttorila, sekä neljä ulkorakennusta, aittaa ja ulkosaunaa (yhteensä 13 rakennusta). Metsäpinta-ala on 191,5 ha. Metsäkiinteistöistä saadut tulot pitäisi pääsääntöisesti käyttää rakennuskiinteistöjen kunnon ylläpitämiseen. Metsäsuunnitelman ( ) mukaan seuraavien vuosien metsähoidon maksut ovat metsätuottoihin nähden enemmän. Tornator Oy:n toimi metsänhoidon palvelujen toimittajaksi kaudelle Tornator oy hoitaa metsät ympäristö kunnioittaen. Kiinteistölautakunta on päivittänyt investointisuunnitelmansa vuosille Vieressä kuvassa ovat suunnitellut investoinnit vuosille Talousarvio Vuosien on hyvin haastellinen. Kuten kaaviosta selviä kaikki kolme vodet ovat alijäämäisiä. Vuonna 2013 alijäämä on , vuonna ja vuonna

9 Toimintamenot talousarviovuosille pysyvät tasaisena. Suuret menokohdat talousarviossa ovat investoinnit, kiinteistöhoito, palkat ja keskusrahastomaksut. Toimintamenojen pysyvät ja välissä. Alla olevassa ensimmäisessä kaaviossa selviä menokohdittain menojen kehitys ja toisessa tulojen kehitys. 9

10 3.6 Ehdotuksen keskeisimmät kohdat a. Seurakunnan alueen ulospäin suuntautuva muuttoliike, työttömyys ja väestön ikärakenne muuttaa hitaasti verotuloa pienemmäksi. b. Talousarvio on laadittava niin, että verontasaus- ja kiinteistörahastoa voitaisiin kartuttaa ja saavuttaa seurakunnan taloudessa vakaampi vaihe. c. Seurakuntahallinto keskustelee edelleen kiinteistömassan vähentämisestä, kiinteistöhoitokulujen vähentämisestä ja seurakunnan toiminnan tilatarpeista. d. Seurakuntahallinto kartoittaa seurakuntatalon ja pappilan seuraavien vuosien investoinnit. e. Seurakuntahallinto keskustelee naapuriseurakuntien kanssa yhteistyömahdollisuuksista. 3.7 Edellisen talousarvion toteutuminen Seurakunnan tilikauden vuosikate muodostui ,26 ylijäämäiseksi. Seurakunnan talousarvio muodostui ,09 ylijäämäiseksi. Ylijäämä koostuu Protola -kiinteistön myyntitulosta ja Protolan metsätilan myyntitulosta. Protolan metsätila on myyty suojelualueeksi Metso-ohjelmalla. Verotuloja kertyi ,00 budjetoitua enemmän. 10

11 3.8 Henkilöstösuunnitelma Ilomantsin seurakunnalla on kolme vakituista työntekijää: pappi, kanttori ja kanslisti. Kaikkien työntekijöiden rooli seurakunnan toiminnan ja perustehtävän toteuttamisessa ovat tärkeitä. Kanslistin työ vapauttaa papin ja kanttorin ajan perustehtäviin. Seurakunnan hallinto paneutuu työntekijöiden kouluttamiseen. Vakituisten työntekijöiden lisäksi seurakunnan työhön osallistuu monta kerhonvetäjää: lastenkerho, lastenikonimaalauskerho, nuortenpiiri, miestenpiiri, naistenpiiri, tiistaiseurat. Seurakunta panostaa enemmän kerhon vetäjien kouluttamiseen. Vapaaehtoisten rooli seurakunnan rakentamisessa on merkittävä. Seurakunnan hallinto koostuu vapaaehtoisista. Seurakunnan toiminta järjestyy useimmiten vapaaehtoisvoimin. Haasteena on vapaaehtoisten johtaminen, kannustaminen ja motivoiminen. 11

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2014 2016

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2014 2016 Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2014 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAKUNTATYÖ... 4 Yleinen Seurakuntatyö... 4 2.2 Praasniekat... 4 2.2 Aikuistyö...

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017 Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2015 2017 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAKUNTATYÖ... 4 Yleinen Seurakuntatyö... 4 2.2 Praasniekat... 4 2.2 Aikuistyö...

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018 Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018 Sisällysluettelo Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan... 1 toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016 2018... 1 1.

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN TOIMINTAOHJELMA

ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN TOIMINTAOHJELMA ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN TOIMINTAOHJELMA 2016 2020 Ilomantsin ortodoksinen seurakunta toimii osana Suomen ortodoksista kirkkoa. Seurakunnan toimintaohjelma 2016 2020 jatkaa seurakunnan strategiaa

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2018 2020 Sisällysluettelo Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan... 1 toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2018 2020... 1 1.

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 20. lokakuuta 2015 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2012-2014

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2012-2014 Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan Toiminta- ja taloussuunnitelma 2012-2014 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAKUNTATYÖ... 3 2.1 Praasniekat... 3 2.2 Aikuistyö... 3 2.3 Ekumenia... 4 2.4 Kirkkomusiikki...

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Sisällysluettelo Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan... 1 toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019... 1 1.

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 19. helmikuuta 2013

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2011

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2011 Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2011 1 Sisällysluettelo 1. Yleiskatsaus... 3 2. Seurakuntatyö... 3 2.1 Jumalanpalvelukset... 3 2.1.1 Ajan pyhittäminen ja liturgiat... 3 2.1.2 Elämää pyhittävät

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2013

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2013 Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2013 1 Sisällysluettelo 1. Yleiskatsaus...3 2. Seurakuntatyö...3 2.1 Jumalanpalvelukset...3 2.1.1 Ajan pyhittäminen ja liturgiat...3 2.1.2 Elämää pyhittävät

Lisätiedot

Taipaleen seurakunta

Taipaleen seurakunta Taipaleen seurakunta 2011-2016 1. Johdanto Suomen ortodoksisen kirkon strategia on hyväksytty kirkolliskokouksessa marraskuussa 2009. Strategiaa ja visiota työstettiin vuodesta 2007 lähtien kirkolliskokouksen

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO Seurakunnanneuvoston kokous Aika 22. lokakuuta 2018 klo 17.04-18.02 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJÄ 1/2009 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJÄ 1/2009 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJÄ 1/2009 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika sunnuntai 1.3.2009 klo 17.00-18.20 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2008 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2008 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2008 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston II varsinainen kokous Aika maanantaina 10.11.2008 klo 17.00-19.05 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie

Lisätiedot

ILOMANTSI. Mantsintie 7, 82900 Ilomantsi. Mantsintie 7 joka keskiviikko klo 8.30 aamupalvelus

ILOMANTSI. Mantsintie 7, 82900 Ilomantsi. Mantsintie 7 joka keskiviikko klo 8.30 aamupalvelus Karjalan hiippakunta itäiset seurakunnat 29.3. 23.5.2012 Ilomantsi Joensuu Lieksa Nurmes Taipale Virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset Kuopiosta keskusrekisteristä, Karjalankatu 1 ma-pe klo 9 15, (1.6.

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2014

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2014 Ilomantsin ortodoksinen seurakunta VUOSIKERTOMUS 2014 1 Sisällysluettelo 1. Yleiskatsaus... 3 2. Seurakuntatyö... 4 2.1 Jumalanpalvelukset... 4 2.1.1 Ajan pyhittäminen ja liturgiat... 4 2.1.2 Elämää pyhittävät

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 16.2.2016 klo 16.00 16.40 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen

Lisätiedot

Juhlapuhe Ilomantsissa Iljan praasniekoilla

Juhlapuhe Ilomantsissa Iljan praasniekoilla Juhlapuhe Ilomantsissa Iljan praasniekoilla 20.7. 2016 Terveh teille, pruasniekkarahvas! Kesää on kuulunut perinteisesti osallistuminen Iljan praasniekkaan täällä Ilomantsin pogostalla, kauniissa Karjalassa.

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 24. lokakuuta 2017 klo 16-18.10 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 18. syyskuuta 2012 klo 16.00-18.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINHEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINHEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINHEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 14.2.2012 klo 16.30 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 19. tammikuuta 2016 klo 16.08 17.54 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN KIINTEISTÖSTRATEGIA VUOSILLE 2016-2025

ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN KIINTEISTÖSTRATEGIA VUOSILLE 2016-2025 ILOMANTSIN ORTODOKSISEN SEURAKUNNAN KIINTEISTÖSTRATEGIA VUOSILLE 2016-2025 - strategiset linjaukset ja perustelut - Sisällysluettelo 1. Johdanto... 4 1.1 Kiinteistöstrategia... 4 1.2 Uudet haasteet Uusi

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 27 Kirkkovaltuusto 27 25 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 25 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011 Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä JÄSENISTÖN JA ASIAKKAIDEN TARPEET Palvelut PROJEKTIT Jäsenyyden vahvistaminen Hallinto ja talous Viestintä PERUSTEHTÄVÄ Julistus Kasvatus resurssit Diakonia

Lisätiedot

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan TAVOITE- JA TOIMINTASUUNNITELMA

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan TAVOITE- JA TOIMINTASUUNNITELMA Taipaleen ortodoksisen seurakunnan TAVOITE- JA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2020 JOHDANTO Seurakunnan tehtävä Suomen ortodoksinen kirkko on ylösnousseen Kristuksen kirkko. Kirkon tehtävä on julistaa ilosanomaa

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 5/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 5/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 5/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 16. syyskuuta 2014 klo 16.00 18.03 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 12. maaliskuuta 2013 klo 16.00 18.48. Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika sunnuntai 15.1.2012 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 36. Aika: Keskiviikkona 11.5.2011 klo 18, kahvit klo 17.30

KAARINAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 Tark: Seurakuntaneuvosto 36. Aika: Keskiviikkona 11.5.2011 klo 18, kahvit klo 17.30 36 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 11.5.2011 klo 18, kahvit klo 17.30 Paikka: Kuusiston kanttorila, Linnanrauniontie 157 Läsnä: Vahtola, Pirjo puheenjohtaja Ainasoja, Merja Andersson, Jari

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston II varsinainen kokous Aika maanantai 9.11.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2019 SEURAKUNNANNEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2019 SEURAKUNNANNEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2019 SEURAKUNNANNEUVOSTO Seurakunnanneuvoston kokous Aika 26. helmikuuta 2019 klo 16-17.38 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNAN VALTUUSTO / Valtuuston II varsinainen kokous 2007 PÖYÄKIRJA Aika: ke 14.11.2007 klo 16.30 18.55 Paikka: Seurakuntatalo, Ilomantsi Läsnä: Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 19. huhtikuuta 2016 klo 16.00 Paikka Läsnä seurakuntatalo, Mantsintie 7, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

Kn. 28.11.2011 142. Kv. 12.12.2011 51

Kn. 28.11.2011 142. Kv. 12.12.2011 51 Kn. 28.11.2011 142 Kv. 12.12.2011 51 2 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME Pudasjärven seurakunta elää monen muutoksen keskellä. Näiden muutosten huomioiminen ja niihin varautuminen on tärkeää. Tätä prosessia tukee myös

Lisätiedot

Seurakunnanvaltuuston kokous , 11, liite 1. Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA Y-TUNNUS

Seurakunnanvaltuuston kokous , 11, liite 1. Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA Y-TUNNUS Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. 31.12.2018 Y-TUNNUS 0242663-8 1 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS...4 1. Kirkkoherran yleiskatsaus...4 2. Seurakunnan jäsenmäärän kehitys...5

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Miksi, mitä, miten - kuka, miten, milloin Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Jyväskylä 23.9.2017 Hiippakuntasihteeri Jukka Helin Millainen on unelmaseurakuntani?

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila

TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ. Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUDEN SEURAKUNTATYÖ Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 14.10.2017 Ruokolahti Hiippakuntadekaani Marko Marttila TULEVAISUUSTYÖN TAUSTAA Nykyinen tulevaisuustyöskentely käynnistyi 25 kirkolliskokous-edustajan

Lisätiedot

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien yhteinen tavoiteohjelma Esitys seurakuntaneuvostoille Yhteiset painopistealueet 14.5.2013 1 Yhtymän työkorit lähtökohtana yhteisten painopisteiden määrittelylle

Lisätiedot

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin:

1) hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen talous- ja toimintasuunnitelmaksi 2015 2017 seuraavin tarkistuksin: 417/2014 42 Talous- ja toimintasuunnitelma 2015-2017 Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää (1) hyväksyy talous- ja toimintasuunnitelman 2015 17 kokouksessa esitetyin tarkistuksin; (2) talousarvion vuodelle

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 36 Kirkkovaltuusto 4/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 36 Kirkkovaltuusto 4/ 36 30 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 10.12.2014 30 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I varsinainen kokous Aika maanantai 4.4.2016 klo 18-19:34 Paikka Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Läsnä Jeskanen Veli

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 8. joulukuuta 2015 klo 16.00 Paikka Vanha Pappila, kirkkotie 17 Läsnä isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 7/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 7/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 7/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 30. elokuuta 2016 klo 16.00 Paikka Läsnä seurakuntatalo, Mantsintie 7, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston II ylimääräinen kokous Aika maanantai 26.8.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Poissa seurakuntatalo, Mantsintie 7, iilomantsi

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan.

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan. 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNANVALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous 2008 PÖYTÄKIRJA Aika su 13.1.2008 klo 17.00 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Ilomantsi Läsnä isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie Artjärvi

ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie Artjärvi ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2018 Kirkkotie 23 16200 Artjärvi ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 27.9.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa. Johtavien päivä Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki

Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa. Johtavien päivä Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki Kohti laajempaa henkilöstö- ja vastuunkantajasuunnitelmaa Johtavien päivä 16.5.2019 Mari Leppänen ja Seppo Riihimäki 16.5.2019 2 16.5.2019 3 16.5.2019 4 Henkilöstösuunnittelu ja vapaaehtoiset Kysely toimintakulttuurista

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 21. lokakuuta 2014 klo 16.00 - Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 11.9.2012 klo 16.30 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen Oiva,

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhteinen kirkkovaltuusto

TILINPÄÄTÖS Yhteinen kirkkovaltuusto TILINPÄÄTÖS 2018 Yhteinen kirkkovaltuusto 9.5.2019 Toiminnasta Seurakuntavaalit järjestettiin onnistuneesti Tuuloksen seurakunnan yhdistyminen vuoden lopussa Lammin seurakuntaan Kiinteistöstrategian eteneminen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 2/2010 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 8 KOKOUSAIKA Tiistai kello 17.30-19.10 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntasali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kaapo Björklund, puheenjohtaja Anneli Hintikka Pekka Laakkonen

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 26.1.2017 klo 17.30 19.05 PAIKKA PAIKALLA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 6/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 6/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 6/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 17. heinäkuuta 2013 klo 15.00 16.06 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 49 Kirkkoneuvosto 5/ 49 46 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 30.08.2011 46 Kokouskutsu asialistoineen on toimitettu kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 2/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 2/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 2/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 24. helmikuuta 2015 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 4. lokakuuta 2016 klo 16.00 Paikka Läsnä seurakuntatalo, Mantsintie 7, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 31. toukokuuta 2016 klo 16.00 Paikka Läsnä seurakuntatalo, Mantsintie 7, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. Seurakuntakeskus (ent. pappila), Kirkkotie 17, Ilomantsi

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. Seurakuntakeskus (ent. pappila), Kirkkotie 17, Ilomantsi 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 15. helmikuuta 2017 klo 16 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus (ent. pappila), Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA Y-TUNNUS

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA Y-TUNNUS Ilomantsin ortodoksinen seurakunta TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1.-31.12.2016 Y-TUNNUS 0242663-8 1 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS...4 1. Kirkkoherran yleiskatsaus...4 2. Seurakunnan jäsenmäärän kehitys...5

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 17. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Paikka Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Läsnä isä Ioannis

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11. Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, työjärjestyksen hyväksyminen

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, työjärjestyksen hyväksyminen 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 3. syyskuuta 2013 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 13. syyskuuta 2011 klo 16.00-16.45 Paikka Läsnä Sonkaja tsasounassa isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone. Hellsten Aino jäsen ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika 10.02.2010 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, takkahuone Läsnä jäsenet Puhakka Osmo kirkkoherra Anttila Maire jäsen

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 11. maaliskuuta 2014 klo 16.00 17.47 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot