SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY"

Transkriptio

1 SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1

2 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matteus 28:18 20) Kasteessa Jumala liittää ihmisen oman perheväkensä, Kristuksen kirkon jäseneksi. Kasteesta voi puhua myös uutena syntymänä, sillä se lahjoittaa uuden elämän ja tekee osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Uusi testamentti ilmaisee tämän niin, että kasteessa pukeudutaan kaikkeen siihen hyvään, mitä Kristus meille antaa. Kasteessa saatu yhteys Kolmiyhteiseen Jumalaan on tarkoitettu kestämään koko elinajan ja kantamaan taivaan kotiin saakka. 2 KUMMIUS ON KUNNIATEHTÄVÄ Kaikki lähtee kasteesta, myös kummius, kunniatehtävä, joka kertoo ystävyydestä ja luottamuksesta. Kummia valitessaan vanhemmat pohtivat ehdokkaiden elämänarvoja ja kutsuvat lapselleen aikuisen ystävän. He luottavat siihen, että tämä ystävyys tuo hyvää lapsen elämään. Kristitty kummi on saanut kunniatehtävän myös seurakunnalta. Vanhempien rinnalla ja seurakunnan kanssa hän huolehtii siitä, että lapsi oppii tuntemaan taivaallista Isää ja turvautumaan Häneen elämän eri vaiheissa. Kastemaljan muotoilukilpailu Kilpailu järjestettiin keväällä Muotoilun kohteena oli ensisijassa kotien kastemalja, mutta maljan sai muotoilla myös seurakuntien käyttöön. Kilpailun järjestivät Kristillinen taidesäätiö, Kirkkohallitus, Helsingin seurakuntayhtymä, Suomen lasimuseo ja Suomen lasimuseon ystävät ry. Kastemaljakilpailuun jätettiin 74 ehdotusta, joiden parhaimmistosta tämä näyttely on koottu. 3

3 1. AGAPE halkaisija: mm korkeus: mm Johanna Smith puhelin: sähköposti: 2. ALKU halkaisija: 215 mm korkeus: 105 mm Kimmo Reinikka puhelin: sähköposti: 4 5

4 3. ILO halkaisija: 245 mm korkeus: 190 mm soveltuvuus: seurakunnan kastemalja Heikki Viinikainen puhelin: sähköposti: 4. JUURET halkaisija: 320 mm, 235 mm kaksiosainen työ korkeus: 25 mm, 90 mm soveltuvuus: kotien, seurakunnan kastemalja Maria Jutila puhelin: sähköposti: 6 7

5 5. KASTEENRISTI halkaisija: 245 mm korkeus: mm soveltuvuus: kotien, seurakunnan kastemalja Tero Välimaa puhelin: sähköposti: 6. KOLMAARI halkaisija: 260 mm korkeus: 100 mm Mika Nieminen puhelin: sähköposti: 8 9

6 7. PARVEN PIENIN ELÄMÄNVIRTA halkaisija: 375 mm korkeus: 65 mm Hanna Virtomaa puhelin: sähköposti: 8. RAKKAUS halkaisija: 245 mm korkeus: 80 mm soveltuvuus: kotien, seurakunnan kastemalja Helmi Remes puhelin: sähköposti:

7 9. ROS CALISIS halkaisija: 285 mm korkeus: 170 mm soveltuvuus: seurakunnan kastemalja Heikki Punkari puhelin: sähköposti: 10. SANTA VIA halkaisija: mm korkeus: mm soveltuvuus: kotien, seurakunnan kastemalja Pauli Partanen puhelin: sähköposti: 12 13

8 11. SOFIA halkaisija: 370 mm korkeus: 55 mm soveltuvuus: kotien, seurakunnan kastemalja Sari Eskelinen puhelin: sähköposti: 12. VARPU halkaisija: mm korkeus: 85 mm Taru Syrjänen puhelin: sähköposti: 14 15

9 13. VIIMEINKIN YHTÄ halkaisija: mm, 265 mm kaksiosainen korkeus: 100 mm, mm Marja Hepoaho puhelin: sähköposti: 14. VIRTA halkaisija: mm korkeus: mm Kari Alakoski puhelin: sähköposti: 16 17

10 SUOMALAINEN KASTEMALJA 15. YHTEYS halkaisija: korkeus: soveltuvuus: 250 mm 225 mm seurakunnan kastemalja Kari Alakoski puhelin: sähköposti: Agape Johanna Smith kunniamaininta Alku Kimmo Reinikka Ilo Heikki Viinikainen kunniamaininta Juuret Maria Jutila Kasteenristi Tero Välimaa 1. palkinto Kolmaari Mika Nieminen Parvenpienin Hanna Virtomaa Rakkaus Helmi Remes 3. palkinto Ros calisis Heikki Punkari Santa Via Pauli Partanen 2. palkinto Sofia Sari Eskelinen Varpu Taru Syrjänen Viimeinkin yhtä Marja Hepoaho Virta Kari Alakoski Yhteys Kari Alakoski kunniamaininta Kastemaljoja myy ja toimittaa SACRUM myymälä Hietalahdenranta 13, Helsinki avoinna ma-pe 9-17, la puh Yksilöllisesti muotoillut maljat suoraan taiteilijalta muita lisätietoja Näyttelyn järjestäjät Kristillinen taidesäätiö Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun tuomiokirkkoseurakunta Kirkkohallitus Valokuvat Suomen lasimuseo ja Pertti Mannelin 18 19

11 Paljon enemmän kuin ymmärrämme, taivaan Isä, kasteessamme annoit. (virsi 217:6) 20

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille Kaste kantaa Tietoa kastettavan vanhemmille Esipuhe Hyvät vanhemmat, Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa Teille onnea ja Jumalan siunausta. Tämän vihkosen kautta tahdomme

Lisätiedot

Opas kastejärjestelyihin

Opas kastejärjestelyihin Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa teille onnea ja Jumalan siunausta lapsen syntymän johdosta. Tämän vihkosen kautta tahdomme auttaa Teitä kastejuhlan valmistelussa. Jyväskylän

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16

päiväni jo luodut. Psalmi 139:13-16 Pyhä kaste Onnittelut... 4 Kasteesta sopiminen... 5 Miksi kastetaan?... 5 Nimeltä kutsuttu... 7 Kummin tehtävä... 7 Kasteen jälkeen... 8 Tervetuloa mukaan seurakuntaan... 8 Kastekynttilä kutsuu rukoukseen...

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Kasteopas ~ Kastettavan vanhemmille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 2

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN

JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOHANNES KASTAA JEESUKSEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Betaniassa, se on paikkakunta Pereassa

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

5/ Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio

5/ Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio 5/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Pyhällä Mirhalla voitelun mysteerio Lapsen pukemisen jälkeen lausuu pappi tämän rukouksen puoliääneen:

Lisätiedot

Lapsen kaste. Johdanto. 1. Virsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. P Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. S Aamen. P S

Lapsen kaste. Johdanto. 1. Virsi. 2. Alkusiunaus. Siunaus. Vuorotervehdys. P Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. S Aamen. P S Lapsen kaste Tätä kaavaa käytetään alle 15-vuotiasta lasta kastettaessa. Varhaisnuoren kasteessa voidaan harkinnan mukaan käyttää myös nuoren ja aikuisen kasteen kaavaa. Kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsi

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa.

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa. Tervehdys Lempsu 6 riparilainen ja kotiväki! Olet tulossa ensi syksynä riparille Lempsuun 1-7.8.2017. Hienoa, että olet mukana porukassa! Me vetäjät toivomme, että leiristämme tulee hyvä kokemus kaikille.

Lisätiedot

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Lähetysnäkymme 2014-2018. Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa Lähetysnäkymme 2014-2018 Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa POHJOIS-KARJALAN HELLUNTAISEURAKUNTIEN LÄHETYSNÄKY 2014-2018 Seurakunnan lähetystyön näky ja tehtävä Näky: Sytyttää ja levittää

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (Joh.

Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? (Joh. Minä olen Kuka Jeesus sanoi olevansa? Luento Hervannan seurakunnan raamattuillassa 31.1.2012 / LM Jumalan Poika Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa

Lisätiedot

Nuoren ja aikuisen kaste

Nuoren ja aikuisen kaste Nuoren ja aikuisen kaste Tätä kaavaa käytetään 15 vuotta täyttänyttä kastettaessa. Harkinnan mukaan sitä voidaan käyttää myös varhaisnuoren kasteessa. (Alle 15-vuotiaan lapsen uskonnolliseen asemaan liittyvistä

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 5 Satsaisinko tulevaisuuteen?

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 5 Satsaisinko tulevaisuuteen? Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 2, aihe 5 Satsaisinko tulevaisuuteen? Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet on saatu Raamatun ohjeista ja esimerkeistä, ja

Lisätiedot

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17

Vainoista herätykseen. Ap t. 8:1-17 Vainoista herätykseen Ap t. 8:1-17 Jumalan sanallinen ilmoitus on lisääntyvää ja se huipentuu Jeesuksen ihmiseksi tulemiseen. Pelastusilmoitus loppuu apostolien ajan päättyessä. Jeesuksen antaessa lähetyskäskyn

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

Lähetys Uudessa testamentissa

Lähetys Uudessa testamentissa Lähetys Uudessa testamentissa Missä Uudessa testamentissa puhutaan lähetyksestä? Parempi olisi ehkä kysyä missä Uudessa testamentissa ei puhuta lähetystyöstä. Laajasti käsitettynä jopa evankeliumit ovat

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily Kristus, Jumalan kirkkauden säteily ARMO TEILLE JA RAUHA JUMALALTA, MEIDÄN ISÄLTÄMME, JA HERRALTA JEESUKSELTA KRISTUKSELTA! Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2016 RIPPIKOULU 2016 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1 Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano

Lisätiedot

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA

UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms. JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA UUSI TESTAMENTTI AVAUTUU, osa 58ms JOHANNEKSEN EVANKELIUMI 2 (jatk.) JEESUKSEEN USKOMINEN LOGOKSENA 1. ELÄMÄ / KUOLEMA Kaikille muille sydämenlyönnit ovat rummutus kohti hautaa, mutta me elämme elämää

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA

SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA SISÄLLYSLUETTELO 1. PYHÄ RAAMATTU 2. PYHÄ KASTE 3. HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN 4. RIPPI ELI AVAINTEN VALTA 5. APOSTOLINEN PAIMENVIRKA 6. JULKINEN RUKOUS ELI JUMALANPALVELUS 7. PYHÄ RISTI 1 / 5 Luterilaisen

Lisätiedot

\ÅÅtÇâxÄ ]âåtät Åx wùç ~tçáátååx

\ÅÅtÇâxÄ ]âåtät Åx wùç ~tçáátååx \ÅÅtÇâxÄ ]âåtät Åx wùç ~tçáátååx ]xáajmdg? `tààa DMEF?`tààA EKMEC Kuva: Kalle Lintinen Apt. 1:9 Joh. 14:16 Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. 15 vuotta täyttänyt, joka on kastettu oikein, otetaan kirkon jäseneksi siten, että hän tarpeellisen opetuksen jälkeen tunnustaa kirkon uskon (KJ 1:3). Jos henkilö on käynyt rippikoulun, ei jäseneksi ottaminen

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖN KOINONIA KESKUKSEN VIHKIMINEN Helsinki

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖN KOINONIA KESKUKSEN VIHKIMINEN Helsinki 1/7 SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖN KOINONIA KESKUKSEN VIHKIMINEN Helsinki 25.4.2009 Tervehdin teitä tänä juhlapäivänä Ensimmäisen Mooseksen kirjan 25. luvun sanoilla: Herra sanoi Moosekselle: Kehota israelilaisia

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ

JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JOHANNES KASTAJAN SYNTYMÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jossakin Juudean vuoristokaupungissa,

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta

Messu. Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messu Hollolan seurakunta Hämeenkosken kappeliseurakunta Messun sisältö on osuvasti kuvattu Martti Lutherin saarnassa:... rakas Herramme itse puhuu meille Pyhän Sanansa kautta ja me vastaamme Hänelle rukoillen

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus Riparit 2015 RIPPIKOULU 2015 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tietoon, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Hyvä sisärengaslainen

Hyvä sisärengaslainen Hyvä sisärengaslainen Tällä kertaa vuorossa Johanneksen evankeliumin 3. luku, joka sisältää tärkeää ja keskeistä asiaa taivaaseen pääsemisestä. Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi?

Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Mitä merkitsee olla Jumalan lapsi? Raamattuopetus Hervannan seurakunnassa 25.9.2012 / LM Jumalan lapsi ymmärtää että Jeesus on hänet sovittanut ja lunastanut Jumala lähetti Jeesuksen sijaiskärsijäksi,

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia

Roomalaiskirje. 20.7.2014, Eura. Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia 20.7.2014, Eura Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia - Rm 1:1 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Aviopuolisoiden velvollisuuksista

Aviopuolisoiden velvollisuuksista 1 Efesolaiskirjeen selitys 14 Ef. 5:21 32 Aviopuolisoiden velvollisuuksista Olemme siirtyneet Paavalin Efesolaiskirjeen selityksessä osioon, jossa on kehotuksia kristityille oikeanlaiseen elämään. Näitä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02 2018 RIPARIT RIPPIKOULU 2018 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN. Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän.

TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN. Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. TERVEHDYS VASTASYNTYNEEN KOTIIN Tuomme luokse Jeesuksen, rakkaan lapsen pienoisen. Hän saa turvan kestävän, kasteen lahjan elämän. virsi 218 HYVÄT VANHEMMAT Tervehdin teitä lapsenne syntymän johdosta.

Lisätiedot

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen.

Saarna. Mummollani oli luottamus pelastukseen. Hän turvautui elämässään Kristukseen. Vaalisaarna 20.9.2015 Kuusamon kirkko Tuomo Törmänen 17. sunnuntai helluntaista, aihe: Jeesus antaa elämää Vaalisaarnan pohjana olevat Raamatun tekstit Jes. 26: 12 14, 19; Fil. 1:20 26 ja Evankeliumi Joh.

Lisätiedot

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta

Riparit 2016. Porvoon suomalainen seurakunta Riparit 2016 Porvoon suomalainen seurakunta kuva: Jussi Vierimaa kannen kuva: Sanna Krook Esitteen linnut: Anna Sarkama-Antila Tervetuloa riparille! Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja

Lisätiedot

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KILPAILUOHJELMA Juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön valtuuttamana kilpailun Konsta Jylhä ja kansanmusiikki -juhlarahan taiteellisen suunnittelun toteuttamiseksi.

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ

Vimpelin Puutyö Ky KIRPPUTORI. Jone ja Kroco = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ ! e l l i s Jone ja Kroco p a L = kaikkien kaveri show TEATTERI LAPUAN NÄYTTÄMÖLLÄ MURUSET, LAPUAN HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORO & ORKESTERI - la klo 15.00 Muruset koostuu lapualaisista naisista, jotka haluavat

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Lupaus Pyhästä Hengestä

Lupaus Pyhästä Hengestä 1 Johanneksen evankeliumin selitys 42 Joh. 14:15-31 Lupaus Pyhästä Hengestä Viime kerralla käsittelimme tässä Johanneksen evankeliumin selityksessä luvun 14 alkua ja siinä olevaa Jeesuksen jäähyväispuhetta

Lisätiedot

Satakunnan työntekijäpäivät 16.4.2011,

Satakunnan työntekijäpäivät 16.4.2011, Satakunnan työntekijäpäivät 6.4.20, Euran helluntaiseurakunta, Seurakunnan tehtävä ja sen toteuttaminen Satakunnan työntekijäpäivät 6.4.20 Päivän ohjelma klo 9.00 Ilmoittautuminen ja tervetulokahvit klo

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT)

Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT) Aihe: Kirjoitukset käyvät toteen - Matteuksen evankeliumi ja Vanha testamentti (VT) Matteus Matteus toimi Kapernaumissa tullimiehenä, Rooman valtakunnan veronkerääjänä. Jeesus kutsui Matteuksen seuraajakseen

Lisätiedot

Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko 11.6.2006

Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko 11.6.2006 Keskustan puoluekokous 100-vuotisjuhlajumalanpalvelus, Oulun tuomiokirkko 11.6.2006 Palvelun tiellä Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot