Petrun praasniekka ( ) Hyvä praasniekkaväki!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Petrun praasniekka (29.6.2014) Hyvä praasniekkaväki!"

Transkriptio

1 Petrun praasniekka ( ) Hyvä praasniekkaväki! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Ilomantsin torjuntavoitoista. Hattuvaarassa saatuja voittoja on pidetty Kannaksella saatujen torjuntavoittojen ohella ratkaisevina Suomen itsenäisyyden säilymiseksi. Puna-armeijan tarkoituksena oli hyökätä Ilomantsin kohdalta Suomen armeijan selustaan ja siten saattaa Kannaksen suurhyökkäys loppuun. Tavoitteena oli Suomen puolustuksen lamauttaminen kesällä Vihollisen eteneminen onnistuttiin kuitenkin pysäyttämään täällä, ja Neuvostoliiton oli luovuttava hankkeestaan. Näistä taisteluista on kerrottu Taistelijan talon näyttelyissä. Koska toisen maailmansodan taistelut liittyvät läheisesti Hattuvaaran historiaan, myös tämänkertaisessa Petrun praasniekassa arvioin tsasounan vaiheita kylän historiassa rauhan ja sodan aikana. Tämän puheen tarkoitus ei kuitenkaan ole yhdistää sotaa ja tsasounaa toisiinsa. Tsasouna julistaa rauhaa ihmisten välille. Tosiasia kuitenkin on, että Hattuvaara oli sekä talvi- että jatkosodassa keskellä taisteluja. Talvisodan aikana kylä oli vihollisen miehittämä. Puna-armeija oli ottanut tukikohdakseen Hattuvaaran koulun. Koulun seinillä olleet Suomen presidenttien valokuvat oli rikottu säpäleiksi. Vain J.V. Snellmanin kuva oli saanut olla rauhassa. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna pelastui talvisodasta, vaikka monet kylän talot poltettiin. Jatkosodan aikana sotatoimia käytiin aivan kylän tuntumassa, mutta silloinkaan kappeli ei saanut vakavia vaurioita. Myös itse tsasouna osallistui oman kylän puolustamiseen. Sen kellotapuli toimi tähystyspaikkana. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole personifikoida tsasounaa, vaikka se onkin ollut erottamaton osa kylän elämää jo yli 200 vuoden ajan. Voidaan vain todeta, että vanhastaan kristinusko on hyväksynyt puolustussodan, tietyin ehdoin, mutta ei hyökkäyssotaa. Edellä kerrotun perusteella voi sanoa, että pyhien apostolien tsasounaa on seurannut suorastaan ihmeellinen varjelus. Jo tsasounan rakentamistakin voi pitää poikkeuksellisena, sillä maaherra Jakob Wrede antoi vuonna 1740 määräyksen, että kyläkappelit ja kalmistot oli hävitettävä, eikä uusia saanut rakentaa. Ortodoksien oli käytävä vain niin sanotuissa virallisissa kirkoissa ja haudattava virallisiin hautausmaihin. Tsasounakieltoa noudatettiin, sillä 1700-luvun lopulta tiedetään Ilomantsissa olleen vain kaksi tsasounaa, toinen Koverossa ja toinen Melaselässä. Todennäköisesti maaherran määräystä ei noteerattu Hattuvaarassa, sillä yleensäkin

2 ajateltiin, että ylhäältä annettuja määräyksiä ei kannattanut noudattaa, sillä useimmiten ne vain heikensivät kylän omia etuja. Emme tiedä, ketkä rakensivat Hattuvaaran tsasounan. Rakentaminen on kuitenkin ollut koko kylän yhteinen voimanponnistus. Kyläkappelin rakentaminen kertoo vahvasta halusta paikallisen jumalanpalveluksen eli eukaristisen yhteyden ylläpitämiseksi. Kylätsasouna on ikiaikainen, kylän yhteisen uskonnollisen tarpeen osoitus. Tsasounaan kuului aina myös kalmisto, johon kylän omat vainajat haudattiin. Kalmisto oli kylän keskeisellä paikalla, siellä, minne oli lyhyt matka ja helppo mennä muistelemaan edesmenneitä, joita karjalaisessa perinteessä pidettiin edelleen läheisinä ja perheeseen kuuluvina. Hattuvaaran tsasouna ja vanhan kalmiston kuusikko muodostavat perinteisen karjalaisen kylämaiseman. Hattuvaaran Pyhien apostolien tsasouna on oikeasti merkittävä rakennus. Tutkija Lars Petterssonin mukaan rakennus on tyyliltään niin säännönmukaisen itäkarjalainen, ettei se voi olla sattumaa. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alun pitäen ollut sisähuoneeltaan neliön muotoinen, mikä on vanhin karjalaisen tsasounan pohjamalli. Lyhyestä esihuoneesta on ollut sisäänkäynti etelään päin. Ovi on auennut sisäänpäin. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen luvulla tsasounaan rakennettiin eteinen ja ulkoseinien vuoraus apulaispiispa Kyprianon käyntiä varten. Sisähuoneen hirret ovat alkuperäisiä. Muutoksissa vanha oviaukko tukittiin, todennäköisesti väliseinästä otetuilla hirsillä, kun esihuoneen ja sisähuoneen välinen seinä purettiin. Muutosten jälkeen sisähuone ei ollut enää neliön muotoinen, vaan suorakaiteen muotoinen, eli sisähuoneen sivut ovat päätyjä pidemmät. Kellotornin 8-kulmaisuus on nelikulmaista vanhempi muoto. - Kellotorn on lyhytnurkkaista salvostyyppiä. Samanlainen lohenpyrstötyyppi on ollut yleinen Itä-Karjalassa. Katto on harjakattotyyppiä, joka on kansanomainen kattomuoto. Sisäpuolella on lautalaipio. Eräs Petterssonin havainto oli myös se, että tsasounan runko-osaan verrattuna kattoratsastaja risteineen on huomattavan korkea.

3 Pettersson vertasi Hattuvaaran tsasounaa Aunuksen Karjalan kyläkappeleihin, ja löysi monta yhtymäkohtaa. Eräs niistä oli ulkoseinien pyöröhirsinen rakennustapa, sekä se, että sisähuone on ollut alun pitäen tarkan neliömäinen. Myös Hattuvaaran tyypin tsasounan salvostekniikka eli hirsien nurkkarakenne on yhteneväinen aunukselaisen kansanomaisen arkkitehtuurin kanssa. Petterssonin mukaan Hattuvaaran tsasounan tyyppi on niin selvästi itäinen, että se voisi olla mistä tahansa Aunuksen alueen tai Vienan länsiosista. Edellä kerrottu merkitsee sitä, että Hattuvaaran kylällä on ollut vilkas yhteys Aunuksen Karjalaan. Hattuvaara sai asukkaansakin juuri rajan takaisesta Karjalasta 1700-luvulla. Suomen ja Venäjän välinen raja ei estänyt kaupankäyntiä eikä praasniekoissa käyntiä. Hattuvaaralaiset kävivät Repolassa ja muissa rajan takaisissa kylissä praasniekoissa, ja vastaavasti sieltä käytiin Suomen puolella. Kauppa oli vilkasta, eikä sitä haitannut viranomaisten määräykset. Viranomaiset eivät edes tienneet kaikkia salaisia metsäteitä, jotka veivät rajan taakse. Vaikka nykysuomalaisen mielestä Hattuvaara on syrjäistäkin syrjäisempi kylä, voimansa aikoina luvuilla sen yhteydet rajan takaisiin kyliin, Aunuksen Karjalaan ja Vienan Karjalaan olivat paljon merkittävämmät kuin vaikkapa Ilomantsin kirkonkylään tai lännemmäksi. Monilla hattuvaaralaisilla kerrotaan olleen sukulaisia Venäjän Karjalassa. Kylässä on liikkunut kertomus tsasounan purkamisesta levottomien aikojen saapuessa. Kertomuksen mukaan kappelin hirret numeroitiin, ja rauhan ajan tultua tsasouna koottiin uudelleen numeroiden perusteella. Kertomus on hieno. Sen todellisuuspohja ei ole oleellinen. Oleellista on kertomuksen antama kuva sitoutumisesta tsasounaan, ja oman kappelin varjeleminen. Jo aikaisemmin viittasin siihen, että Hattuvaarassa ei hallinnollisia määräyksiä menneinä vuosisatoina aina noudatettu, jos ne koettiin yhteisön kannalta huonoiksi. Mieluummin jatkettiin kyläyhteisön yhteisesti päätetyissä käytännöissä. Kauppaa käytiin rajan yli vielä senkin jälkeen, kun raja sulkeutui 1920-luvulla. Viimeisimpiä osoituksia valtiovallan määräysten uhmaamisesta oli niin sanottu Hattuvaara-liike 1980-luvulla. Kyläläiset nousivat tukemaan liikettä, joka vastusti vesakkoruiskutuksia, eli metsien myrkyttämistä. Metsähallitus kutsui myrkyttämistä metsähoidolliseksi toimenpiteeksi. Kansannousu auttoi, ja metsähallitus joutui luopumaan lentoruiskutuksista eduskunnan päätöksellä.

4 Tästä protestimielialasta tai jopa avoimesta vastustuksesta valtaapitäviä vastaan kertoo hienolla ja hiljaisella tavallaan myös eräs tsasounan vanha ikoni. En käy tässä läpi kaikkia tsasounan vanhoja ikoneja, vaan lyhyesti vain tätä yhtä, joka ensi katsomalta näyttääkin eriskummalliselta. Oikealla sivuseinällä oleva suurikokoinen ikoni kuvaa mieshahmoa, joka pitää kädessään jotakin pyöreää esinettä. Se on kaalinkerä. Ikoniaihe on erittäin harvinainen. Kyse on pyhästä Nikolaista, jota kutsutaan Nikolai Kaalinpääksi. Pyhä Nikolai oli houkka ja eli Novgorodissa 1300-luvun loppupuolella. Kirkon perinteessä nuo Kristuksen tähden houkat ovat arvostettuja pyhiä ihmisiä, sillä he noudattivat erittäin askeettista elämäntapaa ja ottivat kantaakseen kaikista vaikeimman kilvoittelumuodon, houkkuuden. He tekeytyivät hulluiksi Kristuksen tähden ja laukoivat totuuksia maallisen ja kirkollisen esivallan ulkokultaisesta elämäntavasta. Nikolai vaelteli Novgorodissa repaisissa ja vähissä vaatteissaan kantaen kädessään kaalinkerää. Sillä hän ilkkui tsaarin vallanmerkkiä valtakunnanomenaa, joka kuvataan tsaarien muotokuvissa itsevaltiutta kuvaavana symbolina. Nikolai arvosteli ankarasti elämän epäoikeudenmukaisuutta: kun hovissa syötiin herkkuja ympäri vuoden, tavallisen köyhän kansan oli tyydyttävä kaaliin, jos sitäkään oli tarjolla. Tuo ikoni on tullut Hattuvaaraan todennäköisesti muiden vanhojen ikoneiden kanssa aikoinaan Terijoelta. Houkkia oli kymmenittäin muitakin, mutta juuri Nikolai tuli jostakin syystä tänne. Mutta hän sopii tsasounaan hyvin. Ikoni kertoo hienolla tavalla myös hattuvaaralaisten elämänasenteesta: kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään hyväksyä. Samantyyppinen opetus on löydettävissä myös ortodoksisen kirkon teologiasta: kirkkoisät eivät kehota olemaan välinpitämättömiä vaan aktiivisia silloin, kun siihen on aihetta. Instituuttina kirkko ei aina noudata pyhiensä esimerkkiä. Vaikka ajat ovat muuttuneet, painimme samantyyppisten ongelmien kanssa kuin pyhä Nikolai 600 vuotta sitten. Nikolai ei suostunut kumartamaan valtaapitäviä. Tehokkuuden ja turvallisuuden vahvistamisen nimissä kaikkia ajetaan suurempiin yksiköihin, mikä helposti lisää epätasa-arvoa. Tämä tehoajattelu on saavuttanut jopa ortodoksisen kirkonkin. Olisi syytä kuitenkin muistaa, että taloustieteistä omaksuttuja ajatuksia ei pitäisi soveltaa kaikkiin yhteisöihin aivan kevyin perusteluin. Teologina toivon, että jumalanpalvelusyhteyttä varjeltaisiin, ja sen toteutumisesta pidettäisiin kiinni viimeiseen saakka. Kirkon merkittävin toimintamuoto on eukaristisen yhteyden ylläpitäminen. Ja sen toteuttamiseksi ei lasketa euroja. Olemme velkaa edellisille sukupolville. He jaksoivat käydä tsasounassa muistelemassa ja rukoilemassa edesmenneiden puolesta.

5 Kylä on käynyt läpi monet muutokset luvuilla maaltapako vei suuren määrän työikäisiä töiden perään kasvukeskuksiin. Ihmisille ei annettu vaihtoehtoja. Pyhien apostolien tsasouna jatkaa kuitenkin pyhässä tehtävässään viimeiseen kristittyyn saakka. Olemme kiitollisia Hattuvaaran pyhien apostolien tsasounalle, joka on varjeltunut kaikkien sodan levottomien aikojen läpi ja pystynyt toteuttamaan pyhää tehtävää jo yli 200 vuoden ajan. Juha Riikonen tutkija, TT

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Pyhäkkökierros Ilomantsin ortodoksiset pyhäköt - Lisäksi Ilomantsin historiaa

Pyhäkkökierros Ilomantsin ortodoksiset pyhäköt - Lisäksi Ilomantsin historiaa 1 Pyhäkkökierros Ilomantsin ortodoksiset pyhäköt - Lisäksi Ilomantsin historiaa Ilomantsin ortodoksinen seurakunta 2 Sisältö Esipuhe... 4 Elian kirkko seurakunnan pääpyhäkkö 120 vuotta... 5 Aiemmat Elian

Lisätiedot

ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma

ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma ODOTUS JA RAUHA Ortodoksinen näkökulma Kirkon suuria juhlia edeltää aika jota kutsutaan ortodoksisessa kirkossa paastoksi. Paasto on valmistautumista juhlaan eli odotusta. Ortodoksisessa kirkkovuodessa

Lisätiedot

Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli. Pielisen Karjalan V Tulevaisuusfoorumi 6.11.2012 Lieksa, FL Asko Saarelainen

Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli. Pielisen Karjalan V Tulevaisuusfoorumi 6.11.2012 Lieksa, FL Asko Saarelainen Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli Lieksasta itään johtava suunta on ollut merkittävä kauppareitti vuosisatojen ajan. Karjalaisten ja venäläisten kauppatie Laatokalta Pielisen

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 11.3.2019-20.5.2019 Muutokset mahdollisia, niistä ilmoitetaan perjantain Savon Sanomissa ja Facebookissa sekä seurakunnan nettisivulla www.ort.fi/kuopio.

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Kulttuurikulkijan Ilomantsi

Kulttuurikulkijan Ilomantsi Karjalaisella vieraanvaraisuudella Kulttuurikulkijan Ilomantsi 2013-14 Tänne olen tullut, saapunut Suomen itäisimpään kolkkaan. Ennakkoluulottomasti lähden liikkeelle: olen täällä runonlaulun tunnelmissa,

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 19.3.2018-4.6.2018 Muutokset mahdollisia, niistä ilmoitetaan perjantain Savon Sanomissa ja Facebookissa sekä seurakunnan nettisivulla www.ort.fi/kuopio.

Lisätiedot

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916

Lisätiedot

ETELÄ KARJALAN KUNNAT

ETELÄ KARJALAN KUNNAT ETELÄ KARJALAN KUNNAT www.postileimat.com: Antrea sivu 1 ANTREAN PITÄJÄ www.postileimat.com: Antrea sivu 2 ANTREAN PITÄJÄN TOIMIPAIKAT www.postileimat.com: Antrea sivu 3 sy KOIVISTO Antrean laivarannassa

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Pyhiinvaellusta kauniissa säässä, kauniissa maisemissa

Pyhiinvaellusta kauniissa säässä, kauniissa maisemissa Pyhiinvaellusta kauniissa säässä, kauniissa maisemissa Torniolaiset martat viettivät yhteisen elokuisen lauantaipäivän pyhiinvaelluksen merkeissä. Päivän aikana vaellettiin keväällä käyttöön vihitty Tornion

Lisätiedot

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa

Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa Kunniavartiot Sankarihaudoilla Lahdessa 6.12.2017 Taustaa Valtioneuvoston kanslian toimesta on käynnistetty hanke, jossa koko Suomessa pyritään toteuttamaan kunniavartiot sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä.

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP

tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP tridentinum TRENTON KIRKOLLISKOKOUKSEN reformi- ja oppidekreetit sekä kaanonit Suomentanut Martti Voutilainen OP KATOLINEN TIEDOTUSKESKUS 2016 1 Alun perin julkaistu vuonna 1984 sarjassa Missiologian ja

Lisätiedot

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen

Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen 23.2.2015 Tilaisuuden tavoite Uskonnon opetuksen, perinteisten juhlien ja uskonnon harjoittamisen erojen ymmärtäminen

Lisätiedot

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Nokia Tottijärven kirkko Karukka Vesihuoltokaivantolinjan muinaisjäännösinventointi 2014 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Nokian Tottijärven Kirkonkylän vesihuolto-osuuskunta 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Pieni kuvakertomus matkastamme. Hollolan kansallisten seniorien onnistunut kesäretki suuntautui heinäkuussa Baltian

Lisätiedot

22 Raamattu. Erikieliset Raamatut ja niiden osat. Apokryfit.

22 Raamattu. Erikieliset Raamatut ja niiden osat. Apokryfit. Kirjan nimi Tekijä Asiasanat Kieli Julkaisuvuosi Apokryfiset evankeliumit Bibeln suomentanut Johannes Seppälä Raamattu, apokryfit, kristinusko, kirkolliset juhlat, Vanha Painos Kustantaja Sarjan nimi Luokka,

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

Kokeeseen tulevat aiheet

Kokeeseen tulevat aiheet Kokeeseen tulevat aiheet Vihkokoe. Lue kirjasta ne sivut, jotka on vihkoon merkitty otsikon viereen. Opettele vuosiluvuista vain ne, jotka on ympyröity. Muista, että aloitamme tilanteesta, jossa suomalaiset

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Montenegro.

Montenegro. Montenegro rk331@columbia.edu Montenegro Ei suuria vaikutuksia muuttoliikkeistä ennen 1800-lukua Rosvoilua muinaishistoriassa Montenegron vuorikansat vastustivat Osmanien myöhäistä vuoden 1499 valtausta

Lisätiedot

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi 18.10.2011 / Esko Puijola Kalasataman nykyinen rakennuskanta vv verkkovaja 14 km kalamaja 2 pääasiallinen runkorakenne rakentamisvuodet harmaa hirsi

Lisätiedot

Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen

Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen Erityisesti kannustamme nuoria ja nuoria naimattomia aikuisia käyttämään temppelityössä oman sukunsa nimiä tai seurakuntansa ja vaarnansa jäsenten esivanhempien nimiä. Pappeusjohtajien tulee varmistaa,

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö,

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, 1 Pro Patria taulujen paljastus / Kenraalimajuri Juha Kilpiän puhe 21.5.2017 Kuusankoski Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, Pro Patria Isänmaan

Lisätiedot

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus 8.12.2015 Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi www.rukajarvikeskus.fi Kukkatervehdykset:

Lisätiedot

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS

PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS PUNA-ARMEIJAN SOTASAALIS Hannu Takala Suomen Sotahistoriallinen Seura 12.12.2018 Sisältö: Yleistä kulttuuriperinnöstä ja kriiseistä Kulttuuriperinnön tuhoamisen historiaa Puna-armeija ja saksalaiset Keski-Euroopassa

Lisätiedot

FI Ortodoksinen uskonto

FI Ortodoksinen uskonto FI Ortodoksinen uskonto 28.3.2019 Koe on kaksiosainen. Osassa I on kuusi 20 pisteen tehtävää ja osassa II kolme 30 pisteen tehtävää. Saat vastata enintään viiteen tehtävään. Näistä tehtävistä enintään

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Radion ortodoksinen aamuhartaus

Radion ortodoksinen aamuhartaus 1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SEURAKUNNANKOKOUKSESTA, JOKA PIDETTIIN VALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISEKSI TOIMIKAUDEKSI 2016-2019

PÖYTÄKIRJA SEURAKUNNANKOKOUKSESTA, JOKA PIDETTIIN VALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISEKSI TOIMIKAUDEKSI 2016-2019 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNAN VALTUUSTON VAALI 2015 PÖYTÄKIRJA SEURAKUNNANKOKOUKSESTA, JOKA PIDETTIIN VALTUUSTON JÄSENTEN VALITSEMISEKSI TOIMIKAUDEKSI 2016-2019 Aika: 1.11.2015-2.11.2015

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän.

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän. Varis- suon kirkko Betonia. Punatiiltä. Kujamaisia katuja. Ostoskeskus. Nelikulmaisia kerrostaloja oikealla ja vasemmalla. Erään punatiilisen rakennuksen muoto kulkee poimuillen. Seinältä erottuu suuri

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen

Vaasan Rotaryklubi Ilkka Virtanen Vaasan Rotaryklubi 12.3.2019 Ilkka Virtanen Vaasalaiset joukko-osastot Vaasaan sijoitetut joukko-osastot (17) Ruotsin vallan aika (6) Suuriruhtinaskunta (3) Itsenäinen Suomi (8) Sodanajan joukkojen perustaminen

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 1.4.2014 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen Oiva,

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Räkna biljetten, laskekaa lippu

Räkna biljetten, laskekaa lippu Räkna biljetten, laskekaa lippu - Lippujen ja liputuksen kulttuurihistoriaa Liput ovat vaakunoiden ohella merkittävimpiä valtioiden ja muiden yhteisöjen visuaalisia tunnuksia. Tutustumme lippujen ja liputuksen

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi

Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Suomen Asutusmuseo - Tietopaketti ja kysymykset museovierailun tueksi Oheiset kysymykset on tarkoitettu museovierailun yhteyteen tai museovierailun jälkeiseen tuntityöskentelyyn. Tietopaketti toimii opettajanmateriaalina,

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta" -näyttelyyn

Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta -näyttelyyn Tehtäväpaketti Viimeinen tuomio - Ikoneita Itä-Karjalasta" -näyttelyyn Historia 1. Jatkosodan aikana ikoneiden tutkimisen ja siirtämisen taustalla oli halu suojella näitä taideteoksia, mutta se oli myös

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista

Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista JARMO EDUSKUNTAAN! Rikoksiin syyllistyneitä tulee rangaista Valtiollinen ja taloudellinen itsenäisyys Vastustan keskittävää politiikkaa Järkevä maahanmuuttopolitiikka Kohtuullinen elintaso kuuluu kaikille

Lisätiedot

KUNTOARVIO JA KIINTEISTÖJEN ARVONMÄÄRITYS

KUNTOARVIO JA KIINTEISTÖJEN ARVONMÄÄRITYS KUNTOARVIO JA KIINTEISTÖJEN ARVONMÄÄRITYS Svapa Oy Muurarinkatu 2, 92120 Paavo Koskela p. 050 529 0012, paavo.koskela@svapa.fi www.svapa.fi 1(4) Pikku Soini Tontti 1,, kuntoarvio hinnan määritystä varten

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso.

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso. KOKEEN SUORITTAJAN KAPPALE 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa valmistautua tehtävään.

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala

Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva. Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Toivo on perusteltua ja muutos kutsuva Arkkihiippakunnan johtavien vastuunkantajien päivä Kaarlo Kalliala Taivasten valtakunnan logiikka Jeesuksen elämänfilosofian ensimmäinen tekijä näyttää olevan ehdottoman

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA. Pertti Jeskanen, puheenjohtaja Eija Laitila

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA. Pertti Jeskanen, puheenjohtaja Eija Laitila 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 27.8.2013 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Veli Jeskanen

Lisätiedot

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.

Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kristus, Jumalan kirkkauden säteily. Armo teille ja rauha, Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Tänään Kynttilänpäivänä on kirkollisena aiheena: Kristus, Jumalan kirkkauden

Lisätiedot

Aseveljen monet kasvot suomalais-saksalaiset suhteet sotavankiluovutusten valossa

Aseveljen monet kasvot suomalais-saksalaiset suhteet sotavankiluovutusten valossa Aseveljen monet kasvot suomalais-saksalaiset suhteet sotavankiluovutusten valossa Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari 14.11.2018 Ida Suolahti Taustalla laajempi tutkimus Väitöskirjani Yhteinen

Lisätiedot

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden

LIITE 1. Tuusulanjärven itärannan maisemanhoitosuunnitelmatyöryhmän. sekä Aholan että Paatelan pysäköintialueiden LIITE 1 Sibeliuksenväylän yleissuunnitelmassa esitettyihin Poikki tien risteysalueen järjestelyihin liittyvä Juhani Kolehmaisen lausunto Tielaitos ja Järvenpään kaupunki ovat laatineet yleissuunnitelman

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

KRISTINUSKO AASIASSA. Luku 21 Ydinsisältö

KRISTINUSKO AASIASSA. Luku 21 Ydinsisältö KRISTINUSKO AASIASSA Luku 21 Ydinsisältö Ota kantaa! Kristinusko on aasialainen uskonto Lähi-itä Kristinusko syntyi Aasiassa, Palestiinassa, vanhimmat kirkot löytyvät Lähi-idästä. v.201 Edessan kuningas

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola

1(36) SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO. 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni Länsi-Suomen lääni 3. Kohde ALUE 1A 2. Kunta Kokkola RAKENNUS 7 (s) 4. Kylä/rekisterinumero 5. Kaup.osa/kortteli/talo

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu.

RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS. Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. RÄNNIEN ASENNUS, VANHAN MAALIN POISTOA ULKOSEINISTÄ, KASVIMAAN ISTUTUS Kaarinalaiset nuoret ja Jari Suormaa, Notke projekti. Toukokuun viikonloppu. Talossa oli vain yksi ränni alun perin. Turun yliopisto

Lisätiedot

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT

EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT EUROOPAN KULTTUURIYMPÄRISTÖPÄIVÄT 2016 PORUKAN PAIKAT, YHTEISET YMPÄRISTÖT Cultural heritage -makers 2016, LASTU, Lapinlahti, Finland LASTU School of Architecture and Environmental Culture LASTU School

Lisätiedot

- Kylä keskellä kaikkea

- Kylä keskellä kaikkea 1 2 VILLIKKALA - Kylä keskellä kaikkea Villikkala on elinvoimainen, kaunis ja rauhallinen maatalouskylä Kouvolassa, jonka peltomaisema on tasaista vilja- ja nurmipeltojen sävyttämää perinnemaisemaa. Kylän

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kaunialan sotavammasairaala

Kaunialan sotavammasairaala 1/12 1. A- ja B-siiven pääsisäänkäynti, julkisivu itään. 2. A-siipi, julkisivu etelään. Maanpinta viettää rakennukseen päin. 3. A- ja B-siiven vesikatto on huonokuntoinen. Ylimmässä kerroksessa on ollut

Lisätiedot

Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen

Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen Millä oksalla istut? Pilottihanke genomitutkimus on osa sukututkimusympäristöä -> helposti väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja pilotointikohde -> Ilomantsin Ikoset -> taustalla vajavaiset kirkolliset

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

PAMAUSSEURAN KEVÄTRETKI 2007 PIETARIIN JA KARJALANKANNAKSELLE

PAMAUSSEURAN KEVÄTRETKI 2007 PIETARIIN JA KARJALANKANNAKSELLE PAMAUSSEURAN KEVÄTRETKI 2007 PIETARIIN JA KARJALANKANNAKSELLE Koonnut: Pentti Korkka Pamausseuran kevätretki 2007 tehtiin toukokuun 3 5 päivinä Pietariin, Pähkinäsaareen ja Karjalankannakselle. Matkan

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen

IHMISET, STRATEGIA JA SEURAKUNTA. ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi Kai Peltonen ESPOON HIIPPAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Kirkkonummi 2.4.2016 Kai Peltonen Miksi olet ryhtynyt seurakunnan luottamushenkilöksi? MIKÄ ON? Augsburgin tunnustus (1530): artikla V: Jotta saisimme

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot