Petrun praasniekka ( ) Hyvä praasniekkaväki!

Transkriptio

1 Petrun praasniekka ( ) Hyvä praasniekkaväki! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Ilomantsin torjuntavoitoista. Hattuvaarassa saatuja voittoja on pidetty Kannaksella saatujen torjuntavoittojen ohella ratkaisevina Suomen itsenäisyyden säilymiseksi. Puna-armeijan tarkoituksena oli hyökätä Ilomantsin kohdalta Suomen armeijan selustaan ja siten saattaa Kannaksen suurhyökkäys loppuun. Tavoitteena oli Suomen puolustuksen lamauttaminen kesällä Vihollisen eteneminen onnistuttiin kuitenkin pysäyttämään täällä, ja Neuvostoliiton oli luovuttava hankkeestaan. Näistä taisteluista on kerrottu Taistelijan talon näyttelyissä. Koska toisen maailmansodan taistelut liittyvät läheisesti Hattuvaaran historiaan, myös tämänkertaisessa Petrun praasniekassa arvioin tsasounan vaiheita kylän historiassa rauhan ja sodan aikana. Tämän puheen tarkoitus ei kuitenkaan ole yhdistää sotaa ja tsasounaa toisiinsa. Tsasouna julistaa rauhaa ihmisten välille. Tosiasia kuitenkin on, että Hattuvaara oli sekä talvi- että jatkosodassa keskellä taisteluja. Talvisodan aikana kylä oli vihollisen miehittämä. Puna-armeija oli ottanut tukikohdakseen Hattuvaaran koulun. Koulun seinillä olleet Suomen presidenttien valokuvat oli rikottu säpäleiksi. Vain J.V. Snellmanin kuva oli saanut olla rauhassa. Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin tsasouna pelastui talvisodasta, vaikka monet kylän talot poltettiin. Jatkosodan aikana sotatoimia käytiin aivan kylän tuntumassa, mutta silloinkaan kappeli ei saanut vakavia vaurioita. Myös itse tsasouna osallistui oman kylän puolustamiseen. Sen kellotapuli toimi tähystyspaikkana. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole personifikoida tsasounaa, vaikka se onkin ollut erottamaton osa kylän elämää jo yli 200 vuoden ajan. Voidaan vain todeta, että vanhastaan kristinusko on hyväksynyt puolustussodan, tietyin ehdoin, mutta ei hyökkäyssotaa. Edellä kerrotun perusteella voi sanoa, että pyhien apostolien tsasounaa on seurannut suorastaan ihmeellinen varjelus. Jo tsasounan rakentamistakin voi pitää poikkeuksellisena, sillä maaherra Jakob Wrede antoi vuonna 1740 määräyksen, että kyläkappelit ja kalmistot oli hävitettävä, eikä uusia saanut rakentaa. Ortodoksien oli käytävä vain niin sanotuissa virallisissa kirkoissa ja haudattava virallisiin hautausmaihin. Tsasounakieltoa noudatettiin, sillä 1700-luvun lopulta tiedetään Ilomantsissa olleen vain kaksi tsasounaa, toinen Koverossa ja toinen Melaselässä. Todennäköisesti maaherran määräystä ei noteerattu Hattuvaarassa, sillä yleensäkin

2 ajateltiin, että ylhäältä annettuja määräyksiä ei kannattanut noudattaa, sillä useimmiten ne vain heikensivät kylän omia etuja. Emme tiedä, ketkä rakensivat Hattuvaaran tsasounan. Rakentaminen on kuitenkin ollut koko kylän yhteinen voimanponnistus. Kyläkappelin rakentaminen kertoo vahvasta halusta paikallisen jumalanpalveluksen eli eukaristisen yhteyden ylläpitämiseksi. Kylätsasouna on ikiaikainen, kylän yhteisen uskonnollisen tarpeen osoitus. Tsasounaan kuului aina myös kalmisto, johon kylän omat vainajat haudattiin. Kalmisto oli kylän keskeisellä paikalla, siellä, minne oli lyhyt matka ja helppo mennä muistelemaan edesmenneitä, joita karjalaisessa perinteessä pidettiin edelleen läheisinä ja perheeseen kuuluvina. Hattuvaaran tsasouna ja vanhan kalmiston kuusikko muodostavat perinteisen karjalaisen kylämaiseman. Hattuvaaran Pyhien apostolien tsasouna on oikeasti merkittävä rakennus. Tutkija Lars Petterssonin mukaan rakennus on tyyliltään niin säännönmukaisen itäkarjalainen, ettei se voi olla sattumaa. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alun pitäen ollut sisähuoneeltaan neliön muotoinen, mikä on vanhin karjalaisen tsasounan pohjamalli. Lyhyestä esihuoneesta on ollut sisäänkäynti etelään päin. Ovi on auennut sisäänpäin. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen luvulla tsasounaan rakennettiin eteinen ja ulkoseinien vuoraus apulaispiispa Kyprianon käyntiä varten. Sisähuoneen hirret ovat alkuperäisiä. Muutoksissa vanha oviaukko tukittiin, todennäköisesti väliseinästä otetuilla hirsillä, kun esihuoneen ja sisähuoneen välinen seinä purettiin. Muutosten jälkeen sisähuone ei ollut enää neliön muotoinen, vaan suorakaiteen muotoinen, eli sisähuoneen sivut ovat päätyjä pidemmät. Kellotornin 8-kulmaisuus on nelikulmaista vanhempi muoto. - Kellotorn on lyhytnurkkaista salvostyyppiä. Samanlainen lohenpyrstötyyppi on ollut yleinen Itä-Karjalassa. Katto on harjakattotyyppiä, joka on kansanomainen kattomuoto. Sisäpuolella on lautalaipio. Eräs Petterssonin havainto oli myös se, että tsasounan runko-osaan verrattuna kattoratsastaja risteineen on huomattavan korkea.

3 Pettersson vertasi Hattuvaaran tsasounaa Aunuksen Karjalan kyläkappeleihin, ja löysi monta yhtymäkohtaa. Eräs niistä oli ulkoseinien pyöröhirsinen rakennustapa, sekä se, että sisähuone on ollut alun pitäen tarkan neliömäinen. Myös Hattuvaaran tyypin tsasounan salvostekniikka eli hirsien nurkkarakenne on yhteneväinen aunukselaisen kansanomaisen arkkitehtuurin kanssa. Petterssonin mukaan Hattuvaaran tsasounan tyyppi on niin selvästi itäinen, että se voisi olla mistä tahansa Aunuksen alueen tai Vienan länsiosista. Edellä kerrottu merkitsee sitä, että Hattuvaaran kylällä on ollut vilkas yhteys Aunuksen Karjalaan. Hattuvaara sai asukkaansakin juuri rajan takaisesta Karjalasta 1700-luvulla. Suomen ja Venäjän välinen raja ei estänyt kaupankäyntiä eikä praasniekoissa käyntiä. Hattuvaaralaiset kävivät Repolassa ja muissa rajan takaisissa kylissä praasniekoissa, ja vastaavasti sieltä käytiin Suomen puolella. Kauppa oli vilkasta, eikä sitä haitannut viranomaisten määräykset. Viranomaiset eivät edes tienneet kaikkia salaisia metsäteitä, jotka veivät rajan taakse. Vaikka nykysuomalaisen mielestä Hattuvaara on syrjäistäkin syrjäisempi kylä, voimansa aikoina luvuilla sen yhteydet rajan takaisiin kyliin, Aunuksen Karjalaan ja Vienan Karjalaan olivat paljon merkittävämmät kuin vaikkapa Ilomantsin kirkonkylään tai lännemmäksi. Monilla hattuvaaralaisilla kerrotaan olleen sukulaisia Venäjän Karjalassa. Kylässä on liikkunut kertomus tsasounan purkamisesta levottomien aikojen saapuessa. Kertomuksen mukaan kappelin hirret numeroitiin, ja rauhan ajan tultua tsasouna koottiin uudelleen numeroiden perusteella. Kertomus on hieno. Sen todellisuuspohja ei ole oleellinen. Oleellista on kertomuksen antama kuva sitoutumisesta tsasounaan, ja oman kappelin varjeleminen. Jo aikaisemmin viittasin siihen, että Hattuvaarassa ei hallinnollisia määräyksiä menneinä vuosisatoina aina noudatettu, jos ne koettiin yhteisön kannalta huonoiksi. Mieluummin jatkettiin kyläyhteisön yhteisesti päätetyissä käytännöissä. Kauppaa käytiin rajan yli vielä senkin jälkeen, kun raja sulkeutui 1920-luvulla. Viimeisimpiä osoituksia valtiovallan määräysten uhmaamisesta oli niin sanottu Hattuvaara-liike 1980-luvulla. Kyläläiset nousivat tukemaan liikettä, joka vastusti vesakkoruiskutuksia, eli metsien myrkyttämistä. Metsähallitus kutsui myrkyttämistä metsähoidolliseksi toimenpiteeksi. Kansannousu auttoi, ja metsähallitus joutui luopumaan lentoruiskutuksista eduskunnan päätöksellä.

4 Tästä protestimielialasta tai jopa avoimesta vastustuksesta valtaapitäviä vastaan kertoo hienolla ja hiljaisella tavallaan myös eräs tsasounan vanha ikoni. En käy tässä läpi kaikkia tsasounan vanhoja ikoneja, vaan lyhyesti vain tätä yhtä, joka ensi katsomalta näyttääkin eriskummalliselta. Oikealla sivuseinällä oleva suurikokoinen ikoni kuvaa mieshahmoa, joka pitää kädessään jotakin pyöreää esinettä. Se on kaalinkerä. Ikoniaihe on erittäin harvinainen. Kyse on pyhästä Nikolaista, jota kutsutaan Nikolai Kaalinpääksi. Pyhä Nikolai oli houkka ja eli Novgorodissa 1300-luvun loppupuolella. Kirkon perinteessä nuo Kristuksen tähden houkat ovat arvostettuja pyhiä ihmisiä, sillä he noudattivat erittäin askeettista elämäntapaa ja ottivat kantaakseen kaikista vaikeimman kilvoittelumuodon, houkkuuden. He tekeytyivät hulluiksi Kristuksen tähden ja laukoivat totuuksia maallisen ja kirkollisen esivallan ulkokultaisesta elämäntavasta. Nikolai vaelteli Novgorodissa repaisissa ja vähissä vaatteissaan kantaen kädessään kaalinkerää. Sillä hän ilkkui tsaarin vallanmerkkiä valtakunnanomenaa, joka kuvataan tsaarien muotokuvissa itsevaltiutta kuvaavana symbolina. Nikolai arvosteli ankarasti elämän epäoikeudenmukaisuutta: kun hovissa syötiin herkkuja ympäri vuoden, tavallisen köyhän kansan oli tyydyttävä kaaliin, jos sitäkään oli tarjolla. Tuo ikoni on tullut Hattuvaaraan todennäköisesti muiden vanhojen ikoneiden kanssa aikoinaan Terijoelta. Houkkia oli kymmenittäin muitakin, mutta juuri Nikolai tuli jostakin syystä tänne. Mutta hän sopii tsasounaan hyvin. Ikoni kertoo hienolla tavalla myös hattuvaaralaisten elämänasenteesta: kaikkea ei tarvitse eikä pidäkään hyväksyä. Samantyyppinen opetus on löydettävissä myös ortodoksisen kirkon teologiasta: kirkkoisät eivät kehota olemaan välinpitämättömiä vaan aktiivisia silloin, kun siihen on aihetta. Instituuttina kirkko ei aina noudata pyhiensä esimerkkiä. Vaikka ajat ovat muuttuneet, painimme samantyyppisten ongelmien kanssa kuin pyhä Nikolai 600 vuotta sitten. Nikolai ei suostunut kumartamaan valtaapitäviä. Tehokkuuden ja turvallisuuden vahvistamisen nimissä kaikkia ajetaan suurempiin yksiköihin, mikä helposti lisää epätasa-arvoa. Tämä tehoajattelu on saavuttanut jopa ortodoksisen kirkonkin. Olisi syytä kuitenkin muistaa, että taloustieteistä omaksuttuja ajatuksia ei pitäisi soveltaa kaikkiin yhteisöihin aivan kevyin perusteluin. Teologina toivon, että jumalanpalvelusyhteyttä varjeltaisiin, ja sen toteutumisesta pidettäisiin kiinni viimeiseen saakka. Kirkon merkittävin toimintamuoto on eukaristisen yhteyden ylläpitäminen. Ja sen toteuttamiseksi ei lasketa euroja. Olemme velkaa edellisille sukupolville. He jaksoivat käydä tsasounassa muistelemassa ja rukoilemassa edesmenneiden puolesta.

5 Kylä on käynyt läpi monet muutokset luvuilla maaltapako vei suuren määrän työikäisiä töiden perään kasvukeskuksiin. Ihmisille ei annettu vaihtoehtoja. Pyhien apostolien tsasouna jatkaa kuitenkin pyhässä tehtävässään viimeiseen kristittyyn saakka. Olemme kiitollisia Hattuvaaran pyhien apostolien tsasounalle, joka on varjeltunut kaikkien sodan levottomien aikojen läpi ja pystynyt toteuttamaan pyhää tehtävää jo yli 200 vuoden ajan. Juha Riikonen tutkija, TT