ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI"

Transkriptio

1 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI

2 1 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI isä Arto Leskinen Ortodoksinen kirkkovuosi Kirkkovuosi ortodoksisessa kirkossa alkaa syyskuun 1. päivänä ja kestää aina seuraavan kalenterivuoden elokuun viimeiseen päivään asti. Kirkkovuoden aloittaminen tuosta ajankohdasta (1.9.) on peräisin muinaisesta Bysantin valtakunnasta. Ortodoksisen kirkkovuoden keskeisin tapahtuma ja samalla koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän keskus on Kirkon suurin juhla, Kristuksen ylösnousemuksen juhla eli pääsiäinen. Juhlapäivät Juhlapäivät eli kirkolliset ja liturgiset muistelupäivät on ryhmitelty ortodoksisessa kirkossa erilaisiin ryhmiin Jokaisessa ryhmässä ovat omat tunnusmerkkinsä ja ne ilmenevät jumalanpalveluksissa ja kirkon säännöissä omalla erityisellä tavallaan Suurin osa juhlista on kiinteitä, aina samaan aikaan vietettäviä juhlapäiviä, osa liikkuvia, lähinnä pääsiäisen ajankohdasta riippuvaisia Suurin osa juhlista on kiinteitä, aina samaan aikaan vietettäviä juhlapäiviä, osa liikkuvia, lähinnä pääsiäisen ajankohdasta riippuvaisia Ortodoksinen kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäisestä päivästä, jolloin kirkko muistaa erityisesti luomakuntaa. Kirkkovuotta rytmittävät kirkolliset juhlat ja niihin valmistavat paastoajat. Vuoteen kuuluu 12 suurta juhlaa ja näiden lisäksi kaikkien juhlien juhla, Kristuksen ylösnousemus eli pääsiäinen. Pääsiäisen lisäksi ortodoksisessa kirkossa on kaksitoista muuta suurta juhlaa sekä paikallisia juhlia. Kaksitoista suurta juhlaa jakaantuvat Vapahtajan ja Jumalan äidin juhliin. Ensimmäisen luokan juhliin kuuluvat Kristuksen juhlapäivät: Ristin ylentäminen (14.9.) Kristuksen syntymäjuhla (joulu) (25.12.) Teofania (Kristuksen kaste) (6.1.) Palmusunnuntai (pääsiäistä edeltävä sunnuntai Helatorstai (40 päivää pääsiäisestä) Helluntai (50 päivää pääsiäisestä) Kristuksen kirkastuminen (6.8.) Toisen luokan juhliin eli Jumalansynnyttäjän juhliin kuuluvat: Jumalansynnyttäjän syntymä (8.9.) Jumalansynnyttäjän temppeliin tuominen (21.11.) Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkuminen (15.8.) Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen (2.2.) Jumalansynnyttäjän ilmestys (25.3.) Näistä kahta viimeistä pidetään Jumalansynnyttäjän juhlina, mutta niillä on myös tiettyjä tunnusmerkkejä, joiden perusteella ne voisivat myös kuulua Kristuksen juhlapäiviin eli ensimmäisen luokan juhliin Juhlat jakaantuvat pysyviin juhliin, joita vietetään aina samoina kuukauden päivinä, ja liikkuviin juhliin, joiden päivämäärä vaihtelee eri vuosina. Pääsiäinen ja siihen liittyvät juhlat ovat aina olleet liikkuvia juhlia.

3 2 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI isä Arto Leskinen Keskisuuret ja pienet juhlapäivät Keskisuuria juhlia vietetään Jumalansynnyttäjän ja pyhien ihmisten kunnioittamiseksi Suomen ortodoksinen kalenteri eroaa muitten ortodoksisten kirkkojen kalentereista hieman juuri pienten juhlien osalta; jotkut ns. pienet juhlat ovat meillä arvoltaan suurempia (esim. pyhän Nikolaoksen päivä 6.12., joka samalla on Suomen itsenäisyyspäivä) Meillä on myös oma liikkuva juhlapäivämme, Karjalan valistajien juhlapäivä, joka osuu lokakuun 31. päivän ja marraskuun 6. päivän väliseen lauantaihin Vuoden jokaisella päivällä on oma pyhä muistonsa. Jokainen ortodoksikristitty viettää nimipäiväänsä oman suojelupyhän eli taivaallisen esirukoilijansa muistopäivänä. Nimipäivän vietto on syntymäpäivänviettoa tärkeämpää. Näiden keskeisten juhlien lisäksi kirkkokalenterissa on lukuisa määrä muita juhlapäiviä, joita juhlitaan kirkoissa toimittamalla juhlavigilia ja -liturgia. On vielä pienempiäkin juhlia, joita kokoonnutaan juhlimaan joukolla. Tällaisia ovat esimerkiksi paikallisesti merkittävien pyhien tai ikonien juhlat. Juhlaperinteeseen kuuluvat myös temppelijuhlat. Jokainen ortodoksinen pyhäkkö on pyhitetty tietylle pyhälle ja tämän pyhän muistopäivä on samalla pyhäkön erityinen temppelijuhlapäivä eli praasniekka. Praasniekan viettoon kuuluvat juhlavigilian ja -liturgian lisäksi usein vedenpyhitys ja ristisaatto, hautausmailla toimitettava litania tai panihida (eli rukoukset edesmenneiden puolesta) ja yhteinen, ohjelmallinen juhla-ateria. Kirkkovuosi on jakso, johon sisältyvät täydelliset kirkon vuorokausikierto, viikkokierto, paastokierto sekä juhlakierto. Kirkkovuodeksi sanotaan säännöllistä juhla-, paasto- ja arkipäivien vuorottelua saman kalenterivuoden aikana. Kirkkovuoden tapahtumat jakaantuvat neljään jaksoon ja ne kertovat koko pelastushistorian. Ensimmäinen jakso - syyskausi - kuvaa ihmiskunnanvalmistautumista Vapahtajan vastaanottamiseen. Toinen jakso - talvikausi - kuvaa uuden liiton alkamista. Kolmas jakso - kevätkausi - kuvaa lunastuksen täyttymystä. Tähän kauteen sijoittuu Pääsiäinen, joka on koko kirkkovuoden suurin juhla. Neljäs jakso - kesäkausi - kuvaa evankeliumin voittoa maailmassa ja kirkon elämää Pyhässä Hengessä. Kirkkovuoden jaksot liittyvät toisiinsa neljällä pitkällä paastokaudella. Kirkkovuoden eläminen kirkon pyhien mysteerioiden ja toimitusten yhteydessä johdattaa ortodoksikristityn pelastukseen kirkkoperheen jäsenenä. Kirkkovuosi ei pelkästään symbolisoi pelastushistoriallista kehitystä, vaan ortodoksisesti katsoen kirkkovuoden kierto on pelastuksen todellisuus, joka on sama kaikille sukupolville. Vuodenkierron kirkollinen todeksi eläminen on samalla iankaikkisuuden ja ajallisuuden kohtaamista riemuitsevan ja taistelevan kirkon salaisuuden yhteydessä.

4 3 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI isä Arto Leskinen Kirkollisen vuorokauden jumalanpalvelukset Jo vanhan liiton aikana syntyi tapa kokoontua temppeliin tiettyinä vuorokauden hetkinä Jerusalemin temppelissä olivat rukousajat: ilta, aamu ja keskipäivä Vuorokauden alku oli ilta, sillä Raamatussa sanottiin Jumalan aloittaneen luomistyönsä illasta Ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat järjestäytyneet tämän raamatullisen vuorokauden mukaisesti ja täydellisenä siihen kuuluu yhdeksän eri palvelusta: 1. ehtoopalvelus 2. ehtoonjälkeinen palvelus 3. puoliyöpalvelus 4. aamupalvelus 5. ensimmäisen hetken palvelus eli I hetki 6. kolmannen hetken palvelus eli III hetki 7. kuudennen hetken palvelus eli VI hetki 8. liturgia 9. yhdeksännen hetken palvelus eli IX hetki

5 4 ORTODOKSINEN KIRKKOVUOSI isä Arto Leskinen Vigilia Listasta puuttuu Suomessa tärkeäksi noussut palvelus vigilia Vigiliaa ei sellaisenaan lasketa omaksi palveluksekseen, sillä se muodostuu kirkollisen vuorokauden palvelusten listan kolmesta jo mainituista palveluksista: ehtoo- ja aamupalveluksista sekä I hetkestä Ehtoopalvelus johdattaa meidät pelastushistoriaan kertomalla maailman luomisesta, syntiin lankeamisesta ja ihmiskunnan valmistamisesta Vapahtajamme vastaanottamiseen Ehtoopalvelus toimitetaan illalla periaatteessa ennen auringonlaskua Ortodoksisessa kirkossa kirkollinen vuorokausi alkaa illalla klo 18 Vähäinen ehtoopalvelus on sunnuntain ja juhlien aattoina, jolloin on vigilia Suuri ehtoopalvelus muodostaa vigilian alun ja liittyy ehtoopalvelusta seuraavaan aamupalvelukseen Ehtoopalveluksessa on yleensä rukouksia, veisuja, suitsutus sekä saatto Aamupalvelus on ortodoksisessa kirkossa kirkolliseen vuorokauteen kuuluva neljäs palvelus Aamupalvelus symbolisoi kertomuksillaan Uuden testamentin tapahtumia ja erikoisesti Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemista Polyeleo, ylösnousemusosa Venäläisen (slaavilaisen) perinteen mukaisesti aamupalvelus muodostaa juhlapäivien ja sunnuntaiden aattona ehtoopalveluksen ja ensimmäisen hetken kanssa niin sanotun vigiliapalveluksen Ensimmäinen hetki vigilian lopussa toimii siltana seuraavana aamun toimituksiin (yleensä kolmanteen hetkeen ja liturgiaan) Se kertoo Kristuksen vangitsemisesta, joka tapahtui varhain aamulla Palveluksessa pyhitetään päivä ja luetaan psalmeja, jotka kertovat ennustuksina muun muassa tästä vangitsemisesta Kolmannen hetken palveluksen psalmeissa ennustetaan kolmannella hetkellä tapahtunutta kavaltamista sekä myös samalla hetkellä (tosin eri aikaan ja eri paikassa) tapahtunutta Pyhän Hengen alas laskeutumista pyhien apostolien päälle Kuudennen hetken palveluksessa muistellaan etenkin psalmeissa ja loppurukouksessa kuudennella hetkellä tapahtunutta Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja anotaan, että Kristus kuolettaisi meidänkin synnit, kuten hän kuoletti Adamin synnit Liturgiaa edeltävät kolmas ja kuudes hetki Liturgia kuvaa Kristuksen elämää: profeettojen ennustuksia Hänestä, Hänen ilmestymistään maan päälle, Hänen kärsimyksiään, kuolemaansa, ylösnousemistaan ja taivaaseen menemistä Yhdeksännen hetken palveluksessa, kerrotaan rakkaudesta kirkkoon ja kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan, Kristuksen kuolemasta, viisaasta ryöväristä ja Kristuksen kuoleman pelastavasta merkityksestä Jokainen ortodoksinen jumalanpalvelus toimitetaan aina samalla tavoin Itsensä äänen sävyillä ja voimakkuudella tai muulla ilmaisulla korostaminen ja omat tunnekuohut tai kirkkokansan tunnekuohuihin kiihottaminen eivät kuulu ortodoksisen papin toimiin kirkossa Siksi useimmat jumalanpalveluksen tekstit luetaan ns. resitatiivisesti eli laulavalla lukutavalla, jottei tekstin lukija värittäisi tekstiä ja antaisi sille yksipuolista tulkintaa

Poikkeukset 2017 TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO

Poikkeukset 2017 TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS, UUSI VUOSI JA PYHÄN BASILEIOKSEN MUISTO LA 31.12.2016 klo 22.00 Kokoöinen palvelus Suuri ehtoopalvelus, aamupalvelus sekä pyhän Basileios Suuren liturgia SU 1.1.2017 klo

Lisätiedot

LITURGISTEN TEKSTIEN KIRJAT RAAMATTU

LITURGISTEN TEKSTIEN KIRJAT RAAMATTU Ortodoksinen seminaari, lokakuu 2014 LITURGISTEN TEKSTIEN KIRJAT Tekstit: www.ortodoksi.net Liturgiset tekstit Ohjeet: www.ort.fi/seminaari Seminaarin jumalanpalvelusten ohjeita ja tekstejä RAAMATTU Raamattu

Lisätiedot

K/L: Oi Jeesus Kristus (Ehtooveisu) P/D, K: Illan prokimeni (kyseisen päivän mukaan, ei siis liturgisen vuorokauden mukaan)

K/L: Oi Jeesus Kristus (Ehtooveisu) P/D, K: Illan prokimeni (kyseisen päivän mukaan, ei siis liturgisen vuorokauden mukaan) Päivitetty 11.10.2014 ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET, KUN SUURI YLISTYSVEISU ON MÄÄRÄTTY LAULETTAVAKSI EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä

Lisätiedot

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Kalenterissa ei erityismerkkejä, Mineassa on pyhän muistolle 3 stikiiraa

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Kalenterissa ei erityismerkkejä, Mineassa on pyhän muistolle 3 stikiiraa Päivitetty 10.6.2014 ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Kalenterissa ei erityismerkkejä, Mineassa on pyhän muistolle 3 stikiiraa EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas...

Lisätiedot

3 esijuhlan tai juhlan stikiiraa 5 pyhän stikiiraa Kunnia pyhän doksastikon Nyt esijuhlan tai juhlan doksastikon

3 esijuhlan tai juhlan stikiiraa 5 pyhän stikiiraa Kunnia pyhän doksastikon Nyt esijuhlan tai juhlan doksastikon Päivitetty 10.9.2014 JUHLAN PALVELUKSET ESI- JA JÄLKIJUHLAN AIKANA Kun esi- tai jälkijuhlaan osuu polyeleotason juhla tai toimitetaan vigilia temppelin pyhälle tai suurelle pyhälle. EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus

Lisätiedot

PALVELUKSET 12 SUUREN JUHLAN PÄÄTÖSJUHLANA Suuri ylistysveisu lauletaan. Päivälle osuva muu pyhä muisto siirtyy vietettäväksi edellisenä päivänä.

PALVELUKSET 12 SUUREN JUHLAN PÄÄTÖSJUHLANA Suuri ylistysveisu lauletaan. Päivälle osuva muu pyhä muisto siirtyy vietettäväksi edellisenä päivänä. Päivitetty 10.6.2014 PALVELUKSET 12 SUUREN JUHLAN PÄÄTÖSJUHLANA Suuri ylistysveisu lauletaan. Päivälle osuva muu pyhä muisto siirtyy vietettäväksi edellisenä päivänä. EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen.

Lisätiedot

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Mineassa pyhälle 6 stikiiraa

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Mineassa pyhälle 6 stikiiraa Päivitetty 10.6.2014 ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET Mineassa pyhälle 6 stikiiraa EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Herra, armahda

Lisätiedot

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla

TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Päivitetty 21.9.2014 TEMPPELIJUHLA TAI PALVELUKSET SUUREN PYHÄN MUISTONA VIGILIA- tason juhla Vigiliaa ennen toimitetaan pieni (vähäinen) ehtoopalvelus. Mikäli temppelin pyhälle ei ole omia pienen ehtoopalveluksen

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

POLYELEOJUHLAN PALVELUKSET Ehtoopalveluksessa saatto, aamupalveluksessa polyeleo EHTOOPALVELUS

POLYELEOJUHLAN PALVELUKSET Ehtoopalveluksessa saatto, aamupalveluksessa polyeleo EHTOOPALVELUS Päivitetty 23.9.2014 POLYELEOJUHLAN PALVELUKSET Ehtoopalveluksessa saatto, aamupalveluksessa polyeleo EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala...

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 19.3.2018-4.6.2018 Muutokset mahdollisia, niistä ilmoitetaan perjantain Savon Sanomissa ja Facebookissa sekä seurakunnan nettisivulla www.ort.fi/kuopio.

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET VAINAJIEN MUISTOKSI LAUANTAISIN

JUMALANPALVELUKSET VAINAJIEN MUISTOKSI LAUANTAISIN Päivitetty 21.12.2014 JUMALANPALVELUKSET VAINAJIEN MUISTOKSI LAUANTAISIN EHTOOPALVELUS perjantai- iltana P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET LAUANTAISIN Yhden tai kahden merkittömän muiston päivänä

JUMALANPALVELUKSET LAUANTAISIN Yhden tai kahden merkittömän muiston päivänä JUMALANPALVELUKSET LAUANTAISIN Yhden tai kahden merkittömän muiston päivänä EHTOOPALVELUS perjantai- iltana P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

LASKIAISVIIKKO. MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala on Herra + pyhän tropari (Minea) jne.

LASKIAISVIIKKO. MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala on Herra + pyhän tropari (Minea) jne. LASKIAISVIIKKO SUNNUNTAIN EHTOOPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän ehtoopalveluksessa. Kunnia... Minea (jos on) MAANANTAIN AAMUPALVELUS Kaava samanlainen kuin arkipäivän aamupalveluksessa. Jumala

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Ortodoksiset liturgiset tekstit

Ortodoksiset liturgiset tekstit Suomi Euhologion Avioliittoon vihkiminen Kaste Kodinsiunaus Pieni vedenpyhitys Rukouspalvelus kuoleman hetkellä Sairaanvoitelu Suuri vedenpyhitys Synnintunnustus Katismat Katismat 01 Katismat 02 Katismat

Lisätiedot

JUHLAPALVELUKSET OSUESSAAN SUNNUNTAILLE

JUHLAPALVELUKSET OSUESSAAN SUNNUNTAILLE Päivitetty 17.9.2014 JUHLAPALVELUKSET OSUESSAAN SUNNUNTAILLE Polyeleo- tai vigiliatason juhla, temppelijuhla tai Jumalansynnyttäjän suuri juhla (12 suuren juhlan joukossa). Herran suuren juhlan (12 suuren

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Kirkkovuosi Vihreä on kesän ja kasvun väri Liturgiset värit Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta. Musta on surun ja murheen väri. Talvi Ensimmäinen

Lisätiedot

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET PÄÄSIÄISKAUDELLA Tuomaan sunnuntaista alkaen

ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET PÄÄSIÄISKAUDELLA Tuomaan sunnuntaista alkaen ARKIPÄIVÄN PALVELUKSET PÄÄSIÄISKAUDELLA Tuomaan sunnuntaista alkaen Käytössä Pentekostarion ja Minea. Arkiviikot ovat edeltävän sunnuntain jälkijuhlia ja käyttävät sen tekstejä. EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus

Lisätiedot

1. VIIKKO SISÄLTÖ 1.1. PE

1. VIIKKO SISÄLTÖ 1.1. PE LITURGISET OHJEET 2016 SISÄLTÖ 1. VIIKKO 1. viikko 1 2. viikko 2 3. viikko 3 4. viikko 4 5. viikko 5 6. viikko 6 7. viikko 8 8. viikko 10 9. viikko 10 10. viikko 12 11. viikko 12 12. viikko 14 13. viikko

Lisätiedot

SUNNUNTAIN PALVELUKSET (EI JUHLAA) SUURI EHTOOPALVELUS

SUNNUNTAIN PALVELUKSET (EI JUHLAA) SUURI EHTOOPALVELUS Päivitetty 17.9.2014 SUNNUNTAIN PALVELUKSET (EI JUHLAA) SUURI EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus P: Tulkaa, kumartukaamme (4) K: Kiitä, sieluni, Herraa (Alkupsalmi) Jos vigiliaa ei toimiteta, alkusiunauksen

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelukset 11.3.2019-20.5.2019 Muutokset mahdollisia, niistä ilmoitetaan perjantain Savon Sanomissa ja Facebookissa sekä seurakunnan nettisivulla www.ort.fi/kuopio.

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA 30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA JUHLAT Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta:

Lisätiedot

Jos joukkueita oli kaksi, voidaan lopussa laskea, kumman väriä pelimerkkejä oli enemmän.

Jos joukkueita oli kaksi, voidaan lopussa laskea, kumman väriä pelimerkkejä oli enemmän. JUHLAT TUTUIKSI 1. Levitä isot ikonikuvat pöydälle vierekkäin/allekkain. 2. Ensimmäisenä tehtävänä oppilaat tulkitsevat mitä ikoneissa tapahtuu ja liittävät näin juhlien nimet oikeaan ikoniin. 3. Isommat

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET 8.2.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET LOPPUSIUNAUKSET

Lisätiedot

1. viikko 1.1. ke eht. eht. Ap. Lit. 1. hetki: 3. hetki: 6. hetki: 9. hetki:

1. viikko 1.1. ke eht. eht. Ap. Lit. 1. hetki: 3. hetki: 6. hetki: 9. hetki: 1. viikko 1.1. ke Basileios Suuren liturgia. Sinun tähtesi, armoitettu - - Eht. 1. Moos. 17:1 7, 9 12, 14. Sananl. 8:22 30. Sananl. 10:31 11:12. Uuden vuoden rukoushetkessä: 1. Tim. 2:1 6; Luuk. 4:16 22

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS

Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET. Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS Risto Aikonen Sirpa Okulov PYHÄT PERINTEET Ortodoksinen uskontokirja OPETUSHALLITUS SISÄLLYS 1. USKONNOT SUOMESSA Suomessa on kaksi kansankirkkoa 10 Luterilainen kirkko Suomessa 12 Katolinen kirkko Suomessa

Lisätiedot

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9 Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan

Lisätiedot

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2 ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan

Lisätiedot

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT 7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

PÄÄSIÄISEN KESKIJUHLA

PÄÄSIÄISEN KESKIJUHLA PÄÄSIÄISEN KESKIJUHLA EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kristus nousi kuolleista... x 3 Pyhä Jumala... Isä meidän... Kunnia... nyt... Tulkaa, kumartukaamme... Psalmi 103 (LXX), Kunnia... nyt... Halleluja

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Ortodoksinen uskonto

Ortodoksinen uskonto Ortodoksinen uskonto Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa keskeistä on oppilaan ortodoksisen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen. ta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä

Lisätiedot

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA 30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET OHJEITA JUMALANPALVELUKSIEN TOIMITTAMISEEN JA TÄRKEIMPIÄ POIKKEUKSIA KIRKKOVUODEN ERI AIKOINA VIGILIA Ehtoopalvelus Aamupalvelus Tämä ohje

Lisätiedot

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen

Lisätiedot

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN

TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN TROPARIT JA KONTAKIT LITURGIASSA PIENEN SAATON JÄLKEEN Yleisiä huomautuksia: v Ennen toiseksi viimeistä a lauletaan aina Kunnia... ja viimeistä ennen Nyt... v Jos kontakkeja on vain yksi, lauletaan sitä

Lisätiedot

Nro 261/93 R Kuopio

Nro 261/93 R Kuopio Nro 261/93 R Kuopio 18.3.1993 Seurakuntien kirkkoherroille Asia: Piispainkokouksen ohjeet kristinoppikoulusta Piispainkokous päätti istunnossaan 5.3.1993 lähettää seurakuntiin laatimansa suuntaa-antavat

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Opettajalle KIRKKOVUOSI. KIRKKOVUOSI Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle KIRKKOVUOSI. KIRKKOVUOSI Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit KIRKKOVUOSI Opettajalle TAVOITE Oppilas saa käsityksen, mitä kirkkovuosi tarkoittaa ja miten se eroaa kalenterivuodesta.

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2018

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2018 VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2018 Siunaan 2017. Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostarin johtaja Laatinut md Jaakob 7.11.2017. TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS ja PYHÄN BASILEIOS SUUREN, KAPPADOKIAN

Lisätiedot

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019 VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019 Siunaan 2018. Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostarin johtaja Laatinut md. Jaakob 7.11.2018. TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS ja PYHÄN BASILEIOS SUUREN, KAPPADOKIAN KESAREAN

Lisätiedot

KATEKUMEENIN MATKAKUMPPANI

KATEKUMEENIN MATKAKUMPPANI KATEKUMEENIN MATKAKUMPPANI 2017 2018 Katekumeeniksi? Kirkkoon liittymistä harkitsevan ensimmäinen askel on tutustua oman alueen- sa kirkkoon ja keskustella asiasta papin. Lähimmän kirkon ja siellä toi-

Lisätiedot

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019

VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019 VALAMON JUHLAKALENTERI vuosi 2019 Siunaan 2018. Valamon Kristuksen Kirkastumisen luostarin johtaja Laatinut md. Jaakob 7.11.2018. TAMMIKUU HERRAN YMPÄRILEIKKAUS ja PYHÄN BASILEIOS SUUREN, KAPPADOKIAN KESAREAN

Lisätiedot

Viidensadan keljarukoussääntö

Viidensadan keljarukoussääntö Viidensadan keljarukoussääntö www.ortodoksi.net Optinan luostarin Viidensadan keljarukoussääntö Rukoussäännön nimi tulee siitä, että se on kehitetty Optinan luostarissa ja siihen kuuluu muiden tekstien

Lisätiedot

IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI

IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 1.-10.7.2016 KURSSIOHJELMA PERJANTAI, 1.7. Saapuminen Valamoon (HUOM! majoittuminen klo 16 alkaen) Päivällinen. Trapesa klo 16.00- Kurssin avaus. 16.15, Valamon opiston luokka

Lisätiedot

Tammikuu valk. keskiviikko, PYHÄN JUMALANSYNNYTTÄJÄN MARIAN JUHLAPÄIVÄ, juhlapyhä

Tammikuu valk. keskiviikko, PYHÄN JUMALANSYNNYTTÄJÄN MARIAN JUHLAPÄIVÄ, juhlapyhä Tammikuu 2014 1 valk. keskiviikko, PYHÄN JUMALANSYNNYTTÄJÄN MARIAN JUHLAPÄIVÄ, juhlapyhä Gloria. Credo. Neitsyt Marian prefaatio (et te in maternitate). I euk. rukouksessa joulun Communicantes. 1L 4. Moos.

Lisätiedot

Ikonit ortodoksisessa kirkossa

Ikonit ortodoksisessa kirkossa Ikonit ortodoksisessa kirkossa Sivu 2 / 5 Ikonit ortodoksisessa kirkossa Mikä on ikoni? Minkä sana ilmoittaa korvalle, sen maalaus näyttää hiljaa kuvana Basileios Suuri Ikoni (kreik. eikon = kuva ) on

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA

TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA TERVETULOA SEURAKUNTAAN KIRKKO ELÄMÄN ARJESSA JA JUHLASSA KRISTILLINEN SEURAKUNTA Seurakunta on kristittyjen yhteisö. Se toimii paikallisesti ja osana suurempaa kokonaisuutta, maailmanlaajuista kristillistä

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

LITURGISET OHJEET. 52. viikko. 1. viikko LA Vigilia

LITURGISET OHJEET. 52. viikko. 1. viikko LA Vigilia 1.1. LA Vigilia LITURGISET OHJEET 52. viikko Juhlalla on erityinen loppusiunaus. Eht. 1. 1. Moos. 17:1 7, 9 12, 14. 2. Sananl. 8:22 30. 3. Sananl. 10:31 11:12. Rukoushetkessä: 1. Tim. 2:1 6, 1:17; Luuk.

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

Rauha (katolinen) 1-2 lka. Tekstit sitaatteineen Katolisen Kirkon Katekismuksesta (KKK) Liitteet koulun oppikirjoista. Luettavaksi (KKK):

Rauha (katolinen) 1-2 lka. Tekstit sitaatteineen Katolisen Kirkon Katekismuksesta (KKK) Liitteet koulun oppikirjoista. Luettavaksi (KKK): Rauha (katolinen) Tekstit sitaatteineen Katolisen Kirkon Katekismuksesta (KKK) Liitteet koulun oppikirjoista 1-2 lka Luettavaksi (KKK): PYHÄ HENKI JUMALAN LAHJA 733. Jumala on rakkaus. Jumala on vuodattanut

Lisätiedot

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää.

*Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka monta päivää joulupaasto kestää. sä Vihtori ja hänen kissansa Pate hiljentyvät joulun viettoon pappilassa. Löydätkö kuvista 10 eroa? Voit lopuksi värittää toisen kuvista. *Laske sikin sokin menneet numerot yhteen. Saat tietää, kuinka

Lisätiedot

Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä

Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä isä Arto Leskinen1 Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä Katekumeenipiiri 1.11.2017 isä Arto Leskinen isä Arto Leskinen2 Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä Puhuessaan kahdesta uskon lähteestä,

Lisätiedot

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a)

94 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesim a) S isä lly slu e tte lo : 7 1. adventtisunnuntai Kristuksesta, oikeasta kuninkaasta Matt. 21:1-9 14 2. adventtisunnuntai Varoitus, lohdutus ja kehotus Luuk. 21:25-36 21 3. adventtisunnuntai Kristuksen ylistyspuhe

Lisätiedot

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta?

Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu kotimaassasi? Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? 1 Mitä perinteitä uudenvuoden viettoon kuuluu Mitä tiedät suomalaisten joulunvietosta? Millaista ruokaa sinun kotimaassasi perinteisesti syödään jouluna? Mikä on ikimuistoisin joululahja, jonka olet saanut?

Lisätiedot

AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT

AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT AAMUPALVELUKSEN KANONIN LIITELAUSELMAT (Lähde: Богослужебные указания на 2006 год. Москва 2005. Kääntänyt diakoni Jorma Häkkinen) Herran juhlina, Paastotriodionin 1 ja Pentekostarionin ajan kanonit: Kunnia

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Ripariralli 1 KORVAUSTEHTÄVÄ

Ripariralli 1 KORVAUSTEHTÄVÄ 18.11.2018 Ripariralli 1 KORVAUSTEHTÄVÄ Nimi: Tällä korvaustehtävällä voit korvata rippikoulustartin (18.11.2018). Korvaustehtävä koostuu neljästä eri osiosta, joista osio 1 ja osio 3 vaativat käynnin

Lisätiedot

Kanttorin käsikirja. Lyhyt typikon-opas kliirosseille. (Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto 2010, 79 s.)

Kanttorin käsikirja. Lyhyt typikon-opas kliirosseille. (Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto 2010, 79 s.) 138 Johannes Karhusaari Jyrki Härkönen: Kanttorin käsikirja. Lyhyt typikon-opas kliirosseille. (Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto 2010, 79 s.) Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluskäytäntöä ohjaa

Lisätiedot

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET:

JUUTALAISUUDEN TÄRKEÄT KÄSITTEET: JUUTALAISUUS AP Juutalaisuus syntyi 1200-luvulla ekr Lähi-idässä. Juutalaisuuden syntyyn ovat vaikuttaneet kantaisä Abraham ja juutalaisten johtajana toiminut Mooses. Juutalaisuus on monoteistinen uskonto

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS. Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta:

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS. Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ AAMUPALVELUS Pappi (ks. ohjeet):

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA

Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA Marraskuu 2013 ADVENTTIAIKA 30 viol. lauantai, illalla Adventtiajan ensimmäinen jakso alkaa. Iltamessu ja I vesper seuraavasta sunnuntaista Joulukuu 2013 1 viol. ADVENTIN 1. SUNNUNTAI (I) Credo. Adventin

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

22 Raamattu. Erikieliset Raamatut ja niiden osat. Apokryfit.

22 Raamattu. Erikieliset Raamatut ja niiden osat. Apokryfit. Kirjan nimi Tekijä Asiasanat Kieli Julkaisuvuosi Apokryfiset evankeliumit Bibeln suomentanut Johannes Seppälä Raamattu, apokryfit, kristinusko, kirkolliset juhlat, Vanha Painos Kustantaja Sarjan nimi Luokka,

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116

Sisällys. 6. VANHAN TESTAMENTIN KERTOMUKSIA 114 Joosef ja veljet 116 Sisällys 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 6 Onni ja Anni oman uskonnon tunnilla 8 Hei, me olemme ortodokseja 11 Ristinmerkki 16 Ortodoksinen koti 22 Suomessa on erilaisia uskontoja 26 2. TUTUSTUN

Lisätiedot

Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset

Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kristinuskon opillisia rakenteita, elintapoja ja pyhät teokset Kolminaisuusoppi on yksi kristinuskon teologian suurimmista haasteista. Hippon kaupungin piispa Aurelius Augustinus (354-430) kehitti läntiselle

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut

KATOLINEN KIRKKO. Kirkon kautta pelastut Historia KATOLINEN KIRKKO Kirkon kautta pelastut Kristinusko on aina sisältänyt valtavasti erilaisia lahkoja. Niistä suuriksi kehittyivät varhain lännen ja idän kirkko. Nämä kirkot kehittyivät Rooman valtakunnassa

Lisätiedot

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia

Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Jumalanpalveluksen viettäminen ilman pappia Kirkkojärjestyksen 2 luvussa säädetään jumalanpalveluksen viettämisestä ilman pappia: Jos sairauden tai muun esteen vuoksi ei ole pappia jumalanpalvelusta pitämään,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin?

1. Missä toimituksessa (yleensä) vauvasta tulee seurakunnan jäsen? 1. Minkä toimituksen pappi toimittaa vedelle ennen kuin hän vihmoo sillä kodin? 1. Mitä pappi jakaa lusikalla ainoastaan ortodoksisen kirkon jäsenille? - Ehtoollinen. 2. Minkä "merkin" pappi maalaa siveltimellä kastettavan otsalle, silmille, sieraimille, suulle, korville, rinnalle,

Lisätiedot

VIIKKO 1. Ep. 1. Viis. 3: Viis. 5:15 6:3. 3. Viis. 4:7 15. Ap. Matt. 11: Lit. Gal. 5:22 6:2; Luuk. 6:17 23a.

VIIKKO 1. Ep. 1. Viis. 3: Viis. 5:15 6:3. 3. Viis. 4:7 15. Ap. Matt. 11: Lit. Gal. 5:22 6:2; Luuk. 6:17 23a. SISÄLTÖ VIIKKO 1... 2 VIIKKO 2... 4 VIIKKO 3... 5 VIIKKO 4... 7 VIIKKO 5... 9 VIIKKO 6... 9 VIIKKO 7...11 VIIKKO 8...11 VIIKKO 9...12 VIIKKO 10...14 VIIKKO 11...16 VIIKKO 12...17 VIIKKO 13...18 VIIKKO

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Kirkkovuoden alku /Kirkkovuosi 1. syyskuuta

Kirkkovuoden alku /Kirkkovuosi 1. syyskuuta 4. Juhlien teologia Kirkkovuoden alku /Kirkkovuosi 1. syyskuuta Kirkkovuosi alkaa syyskuun ensimmäinen päivä. Kirkkovuoden ensimmäinen päivä on myös luonnonsuojelun päivä. Kirkkovuosi rytmittyy paastojen

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 11.-20.9.2015

IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 11.-20.9.2015 IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 11.-20.9.2015 KURSSIOHJELMA PERJANTAI, 11.9. Saapuminen Valamoon (HUOM! majoittuminen klo 16 alkaen) Päivällinen. Trapesa klo 16.00- Kurssin avaus. 16.15, Valamon opiston luokka

Lisätiedot

1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella

1900-luvulla ortodoksinen kirkko koki suuria muutoksia: kirkko hävisi lähes tyystin Vähästä-Aasiasta, Balkanin alueen kirkot organisoituivat uudella Ortodoksi kirkko AM Ortodoksinen kirkko (kreik. ορθός+δόξα, orthos+doksa, oikea ja katsomus ) on kristillinen kirkko, johon kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto. Uskonnon opetuksesta

Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto. Uskonnon opetuksesta Uskonto Uskonnon opetuksesta Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaanoman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Uskontoa käsitellään

Lisätiedot

ILOMANTSI. Mantsintie 7, 82900 Ilomantsi. Mantsintie 7 joka keskiviikko klo 8.30 aamupalvelus

ILOMANTSI. Mantsintie 7, 82900 Ilomantsi. Mantsintie 7 joka keskiviikko klo 8.30 aamupalvelus Karjalan hiippakunta itäiset seurakunnat 29.3. 23.5.2012 Ilomantsi Joensuu Lieksa Nurmes Taipale Virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset Kuopiosta keskusrekisteristä, Karjalankatu 1 ma-pe klo 9 15, (1.6.

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot