Elintarvikkeiden orgaaniset ympäristömyrkyt ja niiden siirtyminen ihmiseen. Terttu Vartiainen, Hannu Kiviranta, Arja Hallikainen ja Teija Strandman

Transkriptio

1 Ruoka Elintarvikkeiden orgaaniset ympäristömyrkyt ja niiden siirtyminen ihmiseen Terttu Vartiainen, Hannu Kiviranta, Arja Hallikainen ja Teija Strandman Ravintomme sisältää pieninä pitoisuuksina erilaisia pysyviä ja kertyviä ympäristömyrkkyjä, joiden esiintymistä Suomessa valvotaan hyvin. Lukuun ottamatta Itämeren kaloja elintarvikkeistamme ei ole löydetty hälyttävän suuria ympäristömyrkkypitoisuuksia. Kalan syöntiä ei kuitenkaan pidä lopettaa, koska kala sisältää terveellisiä ravintoaineita. Suomalaisten äidinmaidossa ei esiinny enää suuria dioksiini- tai PCB-pitoisuuksia. Imettämistä ei siten Suomessa pidä ympäristömyrkkyjen takia rajoittaa. Itämeren kalan yksipuolinen syönti suurentaa vanhemmalla iällä dioksiini- ja PCB-pitoisuuksia hyvin paljon. Tämän mahdollisia terveysvaikutuksia ei vielä tunneta. Syöpäriski ei ruotsalaisten tutkimusten mukaan kasva. Sikiöaikana suurille PCB-pitoisuuksille altistuneilla lapsilla on epäilty esiintyvän käytöshäiriöitä, jotka kuitenkin häviävät ajan mittaan. Suomesta suuria PCB-pitoisuuksia on tavattu vain vanhoilta henkilöiltä. Elintarvikkeiden sisältämät orgaaniset ympäristömyrkyt eivät aiheuta merkittäviä terveysriskejä suomalaisille. Elintarvikkeiden sisältämät ympäristömyrkyt tulivat uutisaiheeksi Euroopan maiden lehdissä Belgian dioksiiniskandaalin yhteydessä. Ympäristömyrkyt pelottavat ihmisiä ja varsinkin odottavat ja pienten lasten äidit ovat herkkiä reagoimaan epäilyihin elintarvikkeiden mahdollisesti sisältämistä ympäristömyrkyistä. Huolta kannetaan syövän ja epämuodostumien riskistä sekä hormonaalisista ja hermostovaikutuksista. Elintarvikkeisiin mahdollisesti päätyneitä ympäristömyrkkyjä on lukuisia, mutta suurin huomio kohdistuu pysyviin, ravintoketjun huipulle kertyviin yhdisteisiin. Tässä artikkelissa käsitellään vain tärkeimpiä niistä, polykloorattuja dibentso-p-dioksiineja, polykloorattuja dibentsofuraaneja (dioksiineja, PCDD/F), polykloorattuja bifenyylejä (PCB) sekä vähäisemmässä määrin polybromattuja difenyylieettereitä (PBDE) ja polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä (PAH). Polyklooratut dibentso-p-dioksiinit, dibentsofuraanit ja bifenyylit Dioksiineja on 210 johdosta, joista 17 on myrkyllisiä. PCB-yhdisteitä on 209, joista kuusi on samankaltaisia kuin dioksiinit ja kymmenkunta vähemmän dioksiinien kaltaisia ja loput poikkeavat terveysvaikutusmekanismeiltaan dioksiineista. Useimmiten elintarvikkeiden dioksiinija PCB-pitoisuudet ovat yhteydessä toisiinsa siten, että PCB:tä on noin tuhat kertaa enemmän kuin dioksiineja (taulukko 1). PCB:tä on käytetty teollisuudessa hyvin runsaasti palonesto- Duodecim 2001;117:

2 aineena muuntajista saumalaasteihin. Dioksiineja ei ole valmistettu tarkoituksellisesti, mutta niitä syntyy kaikissa kloorausprosesseissa ja epätäydellisen palamisen tuloksena. Suomessa suurimmat määrät dioksiineja on syntynyt kloorifenolien valmistuksessa, ja sadoilla sahoilla ja Kymijoen sedimentissä on edelleenkin kymmeniä kilogrammoja dioksiineja. Leviäminen polttoprosesseista ilmaan ja sitä kautta ympäristöön on havaittu dioksiinien ja polykloorattujen bifenyylien tärkeimmäksi kulkeutumisreitiksi ravintoketjuihin. Dioksiineista vain yhtä, 2,3,7,8-tetraklooridibentso-p-dioksiinia (TCDD), on tutkittu perusteellisesti. Muille 16 toksiselle dioksiini- ja 12 PCB-kongeneerille on arvioitu vertailukerroin TCDD:hen nähden. Dioksiinien ja polykloorattujen bifenyylien pitoisuudet ilmoitetaan usein yhtenä lukuna, joka on saatu laskemalla yhteen kaikkien toksisten dioksiinikongeneerien pitoisuudet laimennettuna yhdisteen toksisuuskertoimella. Tätä kutsutaan TCDD-ekvivalenttiarvoksi (TEq). Dioksiineilla on koe-eläimiin akuutisti hyvin toksinen vaikutus, mistä johtuu niiden nimitys supermyrkky. Lisäksi ne ovat koe-eläimille pitkäaikaisessa altistuksessa karsinogeenisia ja teratogeenisia. TCDD aiheuttaa koe-eläimille suulakihalkiota ja vesimunuaisen jo pieninä pitoisuuksina. TCDD:n vaikutuksista koe-eläimiin on julkaistu perusteellinen katsausartikkeli (Pohjanvirta ja Tuomisto 1994). Kansainvälinen syöpäinstituutti IARC on arvioinut TCDD:n aiheuttavan ihmiselle syöpävaaraa. Epäiltyjä syöpälajeja ovat mm. pehmytkudossarkooma, lymfoomat ja keuhkosyöpä. Suomalaiset tutkijat ovat osoittaneet pitkäaikaisesti imettävän äidin suurien dioksiinipitoisuuksien aiheuttavan lapsille kiillevaurioita ensimmäisiin pysyviin hampaisiin (Alaluusua ym. 1999). PCB:n on epäilty aiheuttavan lapselle kehityshäiriöitä (Jacobson ja Jacobson 1997), ja huolen aiheena ovat myös näiden yhdisteiden mahdolliset hormonaaliset vaikutukset. Seveson onnettomuudessa lapsena tai teiniiässä TCDD:lle altistuneille miehille näyttää syntyneen merkitsevästi enemmän tyttölapsia kuin poikia (Mocarelli ym. 2000). Elintarvikkeiden sisältämät dioksiinit ja PCB:t Dioksiineja ja PCB:a tavataan mitattavia määriä kaikista rasvapitoisista elintarvikkeista myös Suomessa. Varsinkin maito ja maitotuotteet sekä liha sisältävät näitä. Lypsylehmät erittävät keräämänsä dioksiinit ja PCB:n pääasiassa maitoon. Kaloissa sen sijaan on suuria alueellisia eroja. Itämeren kalat, tärkeimpänä lajina silakka, ovat pahasti saastuneet kun taas valtameren silli sisältää näitä myrkkyjä vain murto-osan Itämeren silakkaan verrattuna. Suomen sisävesien kalat ovat nykyään melko puhtaita näistä ympäristömyrkyistä (taulukko 1). Suomalaiset vihannekset ja marjat ovat puhtaita näistä yhdisteistä (taulukko 2). Dioksiinien ja PCB:n lähteet Lehmän maidon rasva ja liha ovat Keski-Euroopassa merkittävimmät dioksiinien ja PCB:n lähteet, mutta Suomessa näitä ovat kalat ja kalatuotteet. Eräiden tavallisimpien elintarvikkeiden dioksiinipitoisuudet on esitetty taulukossa 2. Suomalaisten päivittäisestä dioksiinien saannista (61 pg TEq) 63 % tulee kalasta. Kongeneerispesifiset tiedot suomalaisten elintarvikkeiden PCB-pitoisuuksista ovat vielä melko puutteelliset eikä PCB:n saantia toksisuusekvivalentteina pystytä arvioimaan luotettavasti. Nykytiedon mukaan 85 % saadusta PCB:stä on peräisin kalasta. PCB:n vuorokausisaanti on Suomessa nykyään noin 51 pg TEq. Dioksiinien ja PCB:n kertyminen elintarvikkeisiin Dioksiineja ja polykloorattuja bifenyylejä kertyy niin kaloihin kuin ihmisiinkin iän mukana. Ihmisellä eri kongeneerien puoliintumisaika eliminaatiossa vaihtelee puolesta vuodesta aina 70 vuoteen. Puoliintumisaikaa kaloilla ei tunneta, mutta tärkeän ruokakalan silakan pitoisuudet suurenevat iän mukana siten, että aivan pienessä yksivuotiaassa silakassa on dioksiineja 1 ng TEq tuorepainokiloa kohti ja isohkossa kymmenvuotiaassa noin 10 ng (Vartiainen ym. 92 T. Vartiainen ym.

3 Taulukko 1. Itämerestä ja sisävesistä pyydettyjen kalojen lihan rasvapitoisuudet, keskimääräiset PCBpitoisuudet (37 kongeneerin summa µg/kg ja 15 johdoksen toksisuusekvivalenttisumma ng TEq/kg) ja dioksiinipitoisuudet (PCDD/F, 17 johdoksen summa ng/kg ja toksisuusekvivalenttisumma ng TEq/kg) (Kiviranta ym. 2000b). Kalalaji Pyynti- Rasvaa, Summa PCB Summa Dioksiinia paikka % PCB µg/kg ng TEq/kg Dioksiinia ng TEq/kg ng/kg Lohi Meri Silakka Meri Kirjolohi Meri Lahna Meri Hauki Meri Sisävesi Ahven Meri Sisävesi Kuha Meri Muikku Sisävesi Nieriä Sisävesi Taulukko 2. Eri elintarvikkeiden kulutus, dioksiinien (PCDD/F) pitoisuus ja saanti toksisuusekvivalentteina ja prosentteina (keskiarvot) (Hallikainen ja Kiviranta 2000). Elintarvike Kulutus, PCDD/F-pitoisuus, Dioksiinin saanti, Dioksiinig/vrk ng TEq/kg pg TEq/vrk saanti, % Kirjolohi Silakka Muu kala Kala yhteensä Maito ja maitorasvat Nauta Sika Munat Makkarat Maito-, liha- ja muna tuotteet yhteensä Jauhot Peruna ja porkkana Muut vihannekset Hedelmämehu ja marjat Jauhot, vihannekset ja hedelmät yhteensä Saanti yhteensä rasvaa kohden laskettuna 1997b). Fileoitu silakka on 3 10-vuotiasta, mutta silakka saattaa elää 30-vuotiaaksi, jolloin pitoisuus on jopa 30 ng/kg. Pieni kala on siis puhtaampaa kuin suuri. Elintarvikkeiden dioksiini- ja PCB-pitoisuuksien muutokset Kaikissa Euroopan maissa on todettu ainakin jonkinasteista elintarvikkeiden puhdistumista dioksiineista ja PCB:stä. Tähän ovat syynä PCB:n käyttökielto kaikissa Euroopan maissa ja varsinkin savukaasupäästöjen rajoitukset. Elintarvikkeista on niukasti seurantatietoa. Yhdysvalloissa analysoitiin armeijan vanhoja säilykeruokia 1900-luvulta alkaen. Aina 1940-luvulle asti rasvasta lasketut dioksiinipitoisuudet olivat alle 0.5 ng TEq/kg, sitten ne alkoivat suurentua ja olivat huipussaan noin v. 1970, jolloin pitoisuudet olivat eri eläinrasvoissa (nauta, sika, Elintarvikkeiden orgaaniset ympäristömyrkyt ja niiden siirtyminen ihmiseen 93

4 kana, maito) lähes 4 ng/kg. Nykyisin pitoisuudet ovat Yhdysvalloissa välillä ng/kg. PCB-pitoisuuksien muutokset ovat hyvin samankaltaiset (Winters ym. 1998). Altistustrendeistä saadaan hyvä käsitys analysoimalla ajoitettuja historiallisia sedimenttikerrostumia. Suomenlahdelta ja Lapin järvistä otetut näytteet osoittivat hyvin samantapaista päästötendenssiä kuin Yhdysvalloissa on todettu, mutta meillä ei ole havaittu yhtä jyrkkää dioksiinien vähenemistä (Vartiainen ym. 1997a, Isosaari ym. 2000). Äidinmaidon dioksiini- ja PCB-pitoisuudet Äidinmaidon dioksiinit ovat olleet puheenaiheena jo yli vuosikymmenen. WHO seuraa noin 20 maassa äidinmaidon dioksiineja suunnilleen viiden vuoden välein. Määrityksiä tehdään kussakin maassa kahdelta eri paikkakunnalta, maaseudulta ja kaupungista. Suomessa paikkakunnat ovat Helsinki ja Kuopio ympäristöineen. Taulukkoon 3 on kerätty äidinmaidon dioksiinipitoisuuksia 12 maasta. Suomi oli vuonna 1987 muihin maihin nähden mediaanin tasolla, mutta Helsinki oli suurimpien pitoisuuksien ryhmässä. Kuitenkin pitoisuudet vähenevät Suomessa noin 5 % vuodessa (kuva). Syynä tähän eroon on ilmeisesti se, että Helsingissä syödään Itämeren kalaa, joka ei ole muuttunut dioksiinien ja PCB:n osalta, kun taas sisämaassa syödään kirjolohta ja sisävesien kalaa, joiden dioksiinipitoisuudet ovat pienet. Kummallakin paikkakunnalla lihatuotteiden dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat pienentyneet luvulta alkaen. Itämeren kalastajat ja dioksiinit Suomessa on ryhmä ihmisiä, jotka ovat altistuneet huomattavasti dioksiineille ja PCB-yhdisteille elintarvikkeiden kautta ja joiden elimistön dioksiini- ja PCB-pitoisuudet ovat lähes yhtä suuret kuin Seveson onnettomuudessa altistuneilla. Ammatikseen kalastavat ja erittäin innokkaat harrastajakalastajat, jotka syövät pyytämäänsä kalaa säännöllisesti vähintään kaksi kertaa viikossa, ovat keränneet vuosikymmenien varrella elimistöönsä erittäin suuria dioksiinipitoisuuksia (jopa 450 ng TEq/kg rasvaa) (Kiviranta ym. 2000a). Tavanomaiset suomalaisten dioksiinipitoisuudet ovat huomattavasti alle 100 ng/kg. Tutkitut kalastajat olivat verrattain iäkkäitä mutta terveitä. Kalastajien syöpäriskiä on tutkittu Suomessa aikaisemmin, ja he ovat osoittautuneet jopa muuta väestöä terveemmiksi (Andersen ym. 1999). Ruotsalaiset kalastajat on todettu epidemiologisissa syöpätutkimuksissa varsin terveeksi ammattiryhmäksi myös kuolleisuuden suhteen (Hagmar ym. 1992). Suomessa on parhaillaan meneillään kalastajiin kohdistuva laaja epidemiologinen tutkimus, jossa selvitetään syöpäriskin ja kuolleisuuden lisäksi lasten sukupuolijakauma ja mahdolliset epämuodostumat. Taulukko 3. Äidinmaidon dioksiini- (ng TEq/kg rasvaa) ja PCB-pitoisuudet (kuuden markkerijohdoksen summa, µg/kg rasvaa) p eri maissa (WHO 1989 ja 1996). Maa Kaupunkimainen Maaseutumainen Kaupunkimainen Maaseutumainen alue alue alue alue Dioksiini PCB Dioksiini PCB Dioksiini PCB Dioksiini PCB Suomi Norja Belgia Kanada Hollanti Saksa Tanska Kroatia Englanti Albania T. Vartiainen ym.

5 Pitoisuus pg/g rasvaa Äidinmaito: dioksiinien WHO-TEq:t Pitoisuus pg/g rasvaa Äidinmaito: PCB:eiden WHO-TEq:t Aika Aika Kuva. Äidinmaidon dioksiini- ja PCB-pitoisuuksien (TCDD-ekvivalentteina) pienentyminen Suomessa Pitoisuudet on määritelty Helsingin ja Kuopion ensisynnyttäjiltä. Dioksiinien ja PCB:n aiheuttaman riskin arviointi Aikaisemmat arviot dioksiinien ja PCB:n aiheuttamasta riskistä ovat johtaneet hyvin erilaisiin päätelmiin eri maissa (taulukko 4). TDI-arvot (tolerable daily intake, siedettävä vuorokausiannos) vaihtelevat yhdestä kymmeneen pikogrammaan ruumiinpainokiloa kohti vuorokaudessa. WHO on asettanut TDI-arvon ylärajaksi 4 pg/kg/vrk, ja lopullisena päämääränä on saada altistus vähenemään arvoon 1 pg/kg/vrk. Pohjoismaiden asiantuntijaryhmä kokoontui vuonna 1999 määrittämään kantansa TDI-arvoon ja totesi, että uudet tiedot eivät anna aihetta muuttaa edellistä arviota 5 pg/kg/vrk. Ongelmia syntyy siitä, että dioksiineja ei voida kieltää, koska niitä ei ole koskaan käytetty, ja PCB:n käyttö on jo kielletty Euroopassa. Elintarvikkeen kuten saastuneen kalan käyttö voidaan kieltää. Tämä on kuitenkin arveluttavaa, koska kala korvataan tyydyttyneitä rasvoja sisältävillä eläinrasvatuotteilla. Suomessa on suosituksena, että tulee syödä vaihtelevasti sisävesikalaa, kasvatettua kalaa ja merikalaa. Taulukko 4. Suositukset dioksiinialtistuksen enimmäismääristä vuorokaudessa (TDI-arvot). Maa TDI-arvo (pg / kg ruumiinpaino / vrk) Yhdysvallat/EPA Saksa 1.0 1, , 10 3 Kanada 10 Pohjoismaat 5 WHO Turvallisin arvio, terveysriskit suljettu hyvin todennäköisesti pois 2 Terveysriskit epätodennäköisiä, mutta turvamarginaalia ei ole 3 Arvo, johon on puututtava, mikäli päivittäinen altistus on pysyvästi näin suuri Elintarvikkeiden orgaaniset ympäristömyrkyt ja niiden siirtyminen ihmiseen 95

6 Polybromatut difenyylieetterit Erilaisia PBDE-yhdisteitä on yhteensä 209. Niitä on 1970-luvulta alkaen käytetty palonestoaineina sähkölaitteissa, rakennusmateriaaleissa ja tekstiileissä. Teollisesti merkittävin valmiste on tekninen deka-bde. Aiemmin on käytetty tetra- ja penta-bde-seoksia, mutta niistä on joko luovuttu tai pyritään luopumaan. Eläimistä ja ihmisistä on pystytty osoittamaan vain vähemmän bromattuja difenyylieettereitä. Ristiriita on selitettävissä sillä, että runsaasti bromatut liukenevat vain erittäin niukasti veteen ja niiden biosaatavuus on täten vähäistä. Runsaasti bromattujen hajoaminen saattaa tuottaa vähemmän bromattuja luontoon. Näin tapahtuu mm. kalassa. Ihmisessä on todettu eniten tetra-, pentaja heksabromattuja PBDE-yhdisteitä. PBDE-yhdisteet ovat akuutisti vain lievästi toksisia, eivätkä ne ole genotoksisia. Hyvin suurilla annoksilla on saatu aikaan koe-eläimille maksan adenoomia ja karsinoomia. PBDE-yhdisteet ovat olleet eläinkokeissa sikiötoksisia ja aiheuttaneet aikuisille hiirille käyttäytymishäiriöitä. Ihminen altistuu PBDE-yhdisteille eläinperäisen ravinnon kautta. Suurimmat PBDE-pitoisuudet on todettu kalassa (Anderson ja Blomqvist 1981, Sellström ym ja 1998). Alustavat tutkimustulokset Suomesta osoittavat Itämeren silakan sisältävän lähes yhtä paljon PBDE:tä kuin PCB:tä. Kalan PBDE-pitoisuudet lisääntyvät iän mukana (Strandman ym. 2000). Ruotsissa myös lehmänmaidosta on löydetty PBDE:tä vastaavina pitoisuuksina kuin PCB:tä (Darnerud ym. 2000). Suomessa PBDE-yhdisteitä saataneen lähinnä kalasta. Muiden elintarvikkeiden pitoisuuksia ei ole mitattu, eikä saantilaskelmia voida tehdä. Ruotsissa on arvioitu PBDE-altistusta ruokakorianalyysin perusteella. Saanniksi on arvioitu 51 ng/vrk. Noin puolet on peräisin kalasta, ja maitotuotteiden ja rasvojen osuus on 15 % (Darnerud ym. 2000). Äidinmaidon pitoisuuksia on mitattu Saksassa ( µg/kg rasvaa) (Krüger 1988), Ruotsissa ( , keskiarvo 4.4 µg/kg rasvaa) (Darnerud ym. 1998) ja Suomessa ( , keskiarvo 2.56 µg/kg rasvaa). Ihmisten PBDE-pitoisuuksissa on varsin suuri hajonta. Suomalaisista terveistä henkilöistä on tähän mennessä todettu pitoisuuksia välillä µg/kg rasvaa (Strandman ym. 2000). PBDE:n kertymistä elimistöön iän mukana ei ole todettu ihmisellä, mutta tutkittujen henkilöiden lukumäärä on varsin vähäinen. Polyaromaattiset hiilivedyt Polyaromaattiset hiilivedyt ovat epätäydellisen palamisen tuotteita kuten dioksiinitkin. Niitä esiintyy kaikkialla maaperässä, vedessä, sedimentissä ja ilmassa. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on suurin PAH-yhdisteiden tuottaja. Yhdisteitä on tavattoman paljon, mutta vain 4 6- renkaisia analysoidaan elintarvikkeista syöpävaaran takia. PAH-yhdisteet muuntuvat vasta elimistössä syöpää aiheuttaviksi. Mekanismina ovat mm. reaktiot DNA:n nukleofiilisten emästen kanssa. PAH-yhdisteet ovat erittäin pysyviä. Elintarvikkeisiin niitä voi syntyä esimerkiksi paahtamisen, savustamisen tai grillaamisen yhteydessä. PAH-yhdisteiden pitoisuudet elintarvikkeissa ovat samansuuruiset kuin PCB-yhdisteiden. Suurimmat pitoisuudet ( µg/ kg) esiintyvät palvatuissa ja savustetuissa elintarvikkeissa. Jauhoissa, maidossa ja kasviksissa pitoisuus on 1 10 µg/kg, kananmunissa ja ulkomaisessa ruokaöljyssä noin 100 µg/kg ja teessä noin µg/kg (Hietaniemi ym. 1999). PAH-altistus Suomessa ja sen aiheuttaman riskin arviointi Suomalaisten PAH-altistuksesta noin 40 % tulee lihasta ja lihatuotteista, noin 20 % viljasta ja viljatuotteista, noin 14 % juomista ja noin 8 % suklaasta ja hunajasta. Kalaa savustettaessa ilmeisesti kalan nahka antaa suojaa, sillä saanti kalasta on vain noin 5 %. Kokonaissaanti on lähes 9 µg/henkilö/vrk (Hietaniemi ym. 1999). Kansainvälisesti se on melko suuri määrä; muualla arviot ovat olleet 1 20 µg/henkilö/ vrk. Määrien vertailu on kuitenkin hankalaa, sillä eri maissa analysoidaan eri määrä yhdisteitä, joten tulokset eivät ole aina vertailukelpoiset. PAH-yhdisteille ei ole vielä kehitetty toksi- 96 T. Vartiainen ym.

7 suuskertoimia, eikä niiden aiheuttamaa riskiä ole arvioitu. Tulevaisuuden haasteena on näiden määrittämisen ohella tiukempien rajojen asettaminen savukaasujen sisältämille PAH-päästöille. Dioksiinien osalta savukaasupäästöjen rajoittamisella onnistuttiin vähentämään erittäin hyvin väestön altistusta. Kirjallisuutta Alaluusua S, Lukinmaa P-L, Torppa J, Tuomisto J, Vartiainen T. Developing teeth as biomarker of dioxin exposure. Lancet 1999;353:206. Andersen A, Barlow L, Engeland A, Kjærheim K, Lynge E, Pukkala E. Work-related cancer in the Nordic countries. Scand J Work Environ Health 1999; 25 Suppl 2: 40. Andersson Ö, Blomqvist G. Polybrominated aromatic pollutants found in fish in Sweden. Chemosphere 1981;10: Darnerud PO, Atuma S, Aune M, Cnattingius S, Wernroth M-L, Wicklund-Glynn A. Polybrominated diphenyl ethers (PBDEs) in breast milk from primiparaous women in Uppsala country, Sweden. Organohalogen Compounds 1998;35: Darnerud PO, Eriksen GS, Johannesson T, Larsen PB, Viluksela M. Polybrominated diphenyl ethers: occurrence, dietary exposure and toxicology. Environ Health Perspect 2000 (painossa). Hagmar L, Linden K, Nilsson A, Norrving B, Åkesson B, Schutz A, Möller T. Cancer incidence and mortality among Swedish Baltic Sea fishermen. Scand J Work Environ Health 1992;18: Hallikainen A, Kiviranta H. Dioksiinien saanti meillä ja muualla. Ympäristö ja terveys 2000;3:61 4. Hietaniemi V, Ovaskainen M-L, Hallikainen A. PAH-yhdisteet ja niiden saanti markkinoilla olevista elintarvikkeista. Elintarvikevirasto, tutkimuksia 6/1999. Isosaari P, Kohonen T, Kiviranta H, Tuomisto J, Vartiainen T. Assessment of levels, distribution, and risks of polychlorinated dibenzo-pdioxins and dibenzofurans in the vicinity of a vinyl chloride monomer production plant. Environ Sci Technol 2000;34: Jacobson JL, Jacobson SW. Evidence for PCBs as neurodevelopmental toxicants in humans. Neurotoxicology 1997;18(2): Kiviranta H, Vartiainen T, Verta M, Tuomisto JT, Tuomisto J. High fishspecific dioxin concentrations in Finland. Lancet 2000(a);355: Kiviranta H, Korhonen M, Hallikainen A, Vartiainen T. Kalojen dioksiinien ja PVB:iden kulkeutuminen ihmiseen. Ympäristö ja Terveys 2000(b);3:65 9. Kryger C. Polybrominated biphenyls and polybrominated diphenyl ethers detection and quantitation in selected foods. Väitöskirja. University of Munster, Mocarelli P, Gerthoux PM, Ferrari E, ym. Paternal concentrations of dioxin and sex ratio of offspring. Lancet 2000;355: Pohjanvirta R, Tuomisto J. Short-term toxicity of 2,3,7,8-tetrachlorodibenzo-p-dioxin in laboratory animals: effects, mechanisms, and animal models. Pharmacol Rev 1994;46(4): Sellström U, Jansson B, Kierkegaard A, de Witt C. Polybrominated diphenyl ethers (PBDE) in biological samples from the Swedish environment. Chemosphere 1993;26: Sellström U, Kierkegaard A, de Witt C, Jansson B. Polybrominated diphenyl ethers and hexabromocyclododecane in sediment and fish from a Swedish river. Environ Toxicol Chem 1998;17: Strandmann T, Koistinen J, Vartiainen T. Bromatut bifenyylieetterit kalassa. Ympäristö ja Terveys 2000;3:70 3. Vartiainen T, Mannio J, Korhonen K, Kinnunen K, Strandman T. Levels of PCDDs, PCDFs, and PCBs in dated lake sediments in subarctic Finland. Chemosphere 1997(a);34: Vartiainen T, Parmanne R, Hallikainen A. Ympäristömyrkkyjen kertyminen silakkaan. Ympäristö ja Terveys 1997(b);7 8: WHO Levels of PCBs, PCDDs, and PCDFs in breast milk. Environmental Health Series No 34. WHO Levels of PCBs, PCDDs, and PCDFs in human milk. Environmental Health in Europe No 3. Winters DL, Anerson S, Lorber M, Ferrario J, Byrne C. Trends in dioxin and PCB concentrations in meat samples from several decades of the 20th century. Organohalogen Compounds 1998;38:75 7. Mitä opin 1. Suomessa dioksiineja ja PCB:tä saadaan pääasiassa a) kalasta b) maitotuotteista c) kasviksista 2. Äidinmaidon dioksiini- ja PCB-pitoisuudet Suomessa a) pienenevät b) pysyvät samoina c) suurenevat 3. Epätäydellisessä palamisessa syntyy a) dioksiineja b) difenyylieettereitä c) PAH-yhdisteitä TERTTU VARTIAINEN, professori terttu.vartiainen@ktl.fi Kansanterveyslaitos, ympäristöterveyden osasto ja Kuopion yliopisto, ympäristötieteiden laitos PL 95, Kuopio HANNU KIVIRANTA, tutkija hannu.kiviranta@ktl.fi TEIJA STRANDMAN, kemisti teija.strandman@ktl.fi Kansanterveyslaitos, ympäristöterveyden osasto PL 95, Kuopio ANJA HALLIKAINEN, erikoistutkija anja.hallikainen@elintarvikevirasto.fi Elintarvikevirasto PL 5, Helsinki Oikeat vastaukset sivulla 116 Elintarvikkeiden sisältämät orgaaniset ympäristömyrkyt ja niiden siirtyminen ihmiseen 97