Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa.
|
|
- Anja Salonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(8) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään hoidettavan hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoitaja voi saada lakisäätstä vapaata omaishoitajan työstä, mikäli asiakkaan hoito on erityisen sitovaa. Omaishoidon tuen sosiaaliohjaaja tekee päätöksen omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan myöntämisestä. Vapaapäiviä korvaavan hoidon muotoja on Helsingissä usta. Näitä ovat lyhytaikaishoito laitoksessa, palvelutalossa tai asumisyksikössä, kotiin annettava hoito, päivätoiminta ja sijaisomaishoito. Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa. Palveluseteliä tarjotaan niille omaishoidon tuen asiakkaille, joille on myönnetty lakisäätnen vapaa. Palveluseteli on tarkoitettu lakisäätsen vapaan aikaisen hoidon ostamiseen omaan kotiin. Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon (34 /t) suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle (11,30, v. 2015). Palveluntuottajaa koskevat tiedot: Palveluntuottaja: Osoite Y-tunnus Yhteyshenkilö Puhelinnumero Sähköpostiosoite Internet-osoite Palveluvastaava(t): Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Palveluntuottajan tarjoama palvelu ja palvelun hinta Palvelusetelin arvo on 34 /t, jonka lisäksi asiakas maksaa palvelun tuottajalle lakisäätsten vapaapäivien aikaisen hoidon omavastuuosuuden (vahvistetaan vuosittain, v ,30 /vrk). Vaikka asiakkaan omavastuuosuus muuttuisi, palvelusetelin arvo säilyy vakiona. Palvelusetelin arvon päättää sosiaali- ja terveyslautakunta.
2 2(8) Valitkaa, mitä palvelua tarjoatte: Kotiin annettava omaishoidon lakisäätstä lomitusta korvaava tuntilomitus 1. Vammaisille ja kehitysvammaisille yli 18-vuotiaille asiakkaille 2. Vammaisille ja kehitysvammaisille alle 18-vuotiaille asiakkaille 3. Yli 65-vuotiaille asiakkaille Kaikki seuraavat ehdot ja voimassaolevat säädökset täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään tuottajalle ilmoitus. 1. Palveluntuottajaa koskevat ylset sopimusehdot: 1.1 Palveluntuottaja täyttää yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996) asetetut vaatimukset. 1.2 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen antajan on ilmoitettava toiminnastaan oman alueensa aluehallintovirastolle tai Valviralle. Aluehallintovirasto rekisteröi palvelujen antajat yksityisten palvelujen antajien rekisteriin (Valveri)*. Palveluntuottaja on rekisteröitynyt Valveri- rekisteriin sosiaalipalveluiden tuottajaksi. 1.3 Palveluyksiköllä on vastuuvakuutus. 1.4 Palveluntuottaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin. 1.5 Palveluntuottaja sitoutuu maksamaan veronsa ja lakisäätset vakuutusmaksunsa moitteettomasti. 1.6 Palvelun tuottamiseen saada raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tukea kä Helsingin kaupungin järjestöavustusta.
3 3(8) 2. Henkilöstö Hoitohenkilökunnan tulee täyttää ammatilliset ja lakisäätset vaatimukset. Sairaanhoitajan ja muun terveydenhuollon henkilöstön kelpoisuusvaatimukset on säännelty terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on säännelty laissa 272/2005 ja asetuksessa 608/2005. Toiminnan tulee perustua valtakunnallisiin laatusuosituksiin (esimerkiksi Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi STM 2013:11). 2.1 Mikäli yrityksessä työskentelee vähintään 10 henkilöä, palveluntuottajan vastuuhenkilöllä on sosiaali- ja/tai terveysalan korkeakoulututkinto tai vastaava opistoalan tutkinto ja riittävä, vähintään yhden vuoden työkokemus alalta ja esimieskokemusta. Tätä pienemmän yrityksen osalta riittää, kun yritys on merkitty ilmoituksenvaraisena sosiaalipalvelujen tuottajana Valveri-rekisteriin. 2.2 Koko henkilökunnalla on kirjalliset, voimassaolevat työsopimukset. 2.3 Hoitohenkilökunta on koulutukseltaan kelpoisuusvaatimukset täyttäviä esim. lähihoitajia tai perushoitajia. 2.4 Alle 18-vuotiaille asiakkaille palvelua tarjoavat palveluntuottajat, vastaavat tähän kohtaan: Henkilöiltä, jotka hoitavat alle 18-vuotiaita asiakkaita, edellytetään rikostaustaselvitystä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustanselvittämisestä 504/2002). 2.5 Hoitohenkilökunnalla on voimassaoleva ensiapukoulutus. 2.6 Sijaisilla tulee olla sosiaali- ja/tai terveysalan koulutus.
4 4(8) 3. Osaaminen Henkilökunnan osaamisen tulee olla asiakkaiden hoidon ja huolenpidon tarpeen edellyttämällä tasolla. Palveluyksikön henkilökunnan on kyettävä yhtstyöhön asiakkaan, hänen omaistensa ja lähstensä sekä muiden asiakkaan palveluverkostoon kuuluvien toimijoiden kanssa. 3.1 Palveluntuottajan on huolehdittava henkilöstönsä ammattitaidon säilymisestä ja kehittämisestä mm. järjestämällä täydennyskoulutusta. 3.2 Henkilöstöllä on riittävä suomen- ja/tai ruotsinkielen taito ja asiakkaan tarvitsemat kommunikointiknot. 3.3 Lääkehoitoa toteuttavalla henkilöstöllä on valmiudet ja luvat lääkehoidon toteuttamiseen. 4. Laadun hallinta Palveluntuottaja kunnioittaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, toimii oikeudenmukaisesti ja takaa asiakkaiden yksilöllisyyden ja turvallisuuden. Vastuu tästä on palveluntuottajalla. 4.1 Palveluntuottajan arvot ja toimintaperiaatteet on määritelty. Vastuut ja valtuudet on kirjallisesti määritelty (tehtävänkuvat). 4.2 Palveluntuottaja on määritellyt ja dokumentoinut keskset laatutavoitteensa ja palveluntuottajalla on pitkän tähtäimen toimintasuunnitelma. 4.3 Palveluntuottajalla on kirjallinen lääkehuoltosuunnitelma (STM opas 2005:32) ja nimetty lääkehuollosta vastaava henkilö. 4.4 Palveluntuottajan toiminta on ylsesti hyväksyttyjen suositusten mukaista (esimerkiksi Käypä hoito-, THL:n -suositukset sekä Sairaanhoitajan käsikirja).
5 5(8) 4.5 Asiakaspalautetta kerätään ja se dokumentoidaan. Palautetta hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. 4.6 Asiakasreklamaatiot ilmoitetaan kaupungille. Palveluntuottaja vastaa jokaiseen asiakasreklamaatioon. 4.7 Palveluntuottaja antaa pyydettäessä kaupungin yhteyshenkilölle yhteenvedon asiakkaan hoidosta. 5. Palvelun sisällön vaatimukset Asiakkaalle annettavien palvelujen tulee olla suunnitelmallisia ja tavoitteellisia. Asiakkaan olemassa olevia voimavaroja tuetaan ja palvelu on yksilöllisiin tarpsiin perustuvaa. Palveluntuottaja tuottaa laadullisesti hyvää sosiaalihuoltoa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) mukaisesti. 5.1 Asiakkaalle tehdään yhdessä asiakkaan ja hänen omaisensa kanssa kirjallinen yksilöllinen suunnitelma hoidon järjestämisestä hänen tarptaan vastaavasti. 5.2 Asiakkaan henkilökohtaisista päivittäisistä toiminnoista, siisteydestä ja turvallisuudesta huolehditaan. 5.3 Asiakkaan hoito toteutuu kuntouttavalla työotteella asiakkaan voimavarat huomioiden 6. Raportointi ja valvonta Raportit toimitetaan Helsingin kaupungin määrittelemän aikataulun mukaisesti. 6.1 Palveluntuottaja antaa Helsingin kaupungin pyytämät hoidon laadun seurantatiedot 6.2 Palveluntuottaja antaa Helsingin kaupungin muut palvelun kehittämistä ja seurantaa varten pyytämät tiedot.
6 6(8) 6.3 Palveluntuottaja antaa kaupungille tiedot henkilökunnasta ja sen määrästä ja asiakaspalauttsta. 6.4 Palveluntuottaja tiedottaa oma-aloittsesti kaupunkia toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista. Palvelun tuottamiseen vaikuttavien olosuhtden muutoksista (esim. viivytys, este, keskeytys) ja vastuuhenkilöiden tai yhteystietojen muuttumisesta ilmoitetaan Helsingin kaupungin vastuuhenkilölle kirjallisesti. Palveluntuottaja ilmoittaa vastuuhenkilön vaihtumisesta myös luvan myöntäneelle aluehallintovirastolle. 6.5 Palveluntuottajalla on voimassaoleva omavalvontasuunnitelma ja sitä pidetään ajan tasalla säännöllisesti. 6.6 Palveluntuottaja on liittynyt Tilaajanvastuu.fi ohjelmaan tai muussa tapauksessa toimittaa 3 kk:n väln todistukset maksetuista veroista ja maksuista Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolle osoitteeseen sote.tilaajavastuu@hel.fi tai postitse osoitteeseen: Merja Aaltonen, Sosiaali- ja terveysvirasto, PL 6030, Helsingin kaupunki 7. Asiakastietojen käsittely ja dokumentointi sekä arkistointi Kaupunki toimii tässä lomakkeessa tarkoitetun palvelun osalta henkilötietolaissa tarkoitettuna rekisterinpitäjänä. Palveluntuottaja huolehtii ja vastaa rekisterinpidosta kaupungin lukuun. Syntyvät asiakirjat (esim. asiakaskertomukset) ovat kaupungin asiakirjoja, vaikka palveluntuottaja ne laatii, säilyttää ja arkistoi. Palveluntuottajan tulee noudattaa asiakirjojen säilyttämisessä, hävittämisessä ja arkistoinnissa vastaavia kunnallista toimintaa koskevia säännöksiä ja ohjta. 7.1 Palveluntuottaja noudattaa annettuja ohjta asiakastietojen dokumentoinnista, rekisteröinnistä, potilasasiakirjojen ja sosiaalihuollon asiakirjojen laadinnasta, säilyttämisestä sekä salassapidosta. 7.2 Palveluntuottajalla on nimetty tietosuojavastaava sekä rekisterinpidosta vastaava henkilö. 7.3 Palveluntuottaja noudattaa lassa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen tuottamisessa.
7 7(8) 7.4 Palveluntuottaja ja kaupunki antavat toisilleen tiedot näiden palvelujen piiriin kuuluvasta toiminnastaan, sen muutoksista ja kehittämissuunnitelmista. Kaupunki sitoutuu pitämään salassa liike- ja ammattisalaisuudet. 7.5 Palveluntuottaja palauttaa asiakasdokumentit kaupungille toiminnan loppuessa. 8. Maksukäytäntö Kunta maksaa yksityisen palveluntuottajan antamasta palvelusta palvelusetelin suuruisen summan. Palveluntuottaja tekee asiakkaan tai hänen laillisen edustajansa kanssa sopimuksen palveluun kuuluvan hoidon toteuttamisen sisällöstä. Sopimuksessa on eritelty palveluntuottajan ja asiakkaan vastuut ja velvollisuudet. Asiakkaan omavastuun määrä merkitään asiakkaan sopimukseen. Omavastuuosuus lakisäätsen vapaan ajalta vastaa asiakasmaksulaissa määriteltyä omaishoitajan vapaan aikaisen hoidon asiakasmaksua. Kaupunki ilmoittaa omavastuuosuuden muuttumisesta palveluntuottajalle. Palveluntuottaja ilmoittaa asiakkaalle omavastuuosuuden muuttumisesta. Palveluntuottaja laskuttaa asiakkaalta omavastuuosuuden. Jos asiakas ostaa palveluntuottajalta enemmän palveluja kuin mihin palveluseteli oikeuttaa, vastaa asiakas itse näistä kuluista. Laskutusjakso on yksi kuukausi. Tuottaja laskuttaa jälkikäteen Helsingin kaupungilta asiakkaalle annetun palvelusetelin mukaisen summan. Palvelusetelilasku toimitetaan kaupungille seuraavan kuukauden 5. päivään mennessä. Laskun mukana on oltava asiakaskohtaiset hoitotuntitiedot. Palveluseteliosuus voidaan laskuttaa peruuntuneen hoitojakson ensimmäisiltä kuudelta tunnilta, mikäli peruutus on tapahtunut edeltävänä tai samana päivänä. Muutoin peruuntuneelta hoitojaksolta makseta hoitomaksua. Mikäli asiakas pysty suoriutumaan omavastuuosuudestaan, tuottaja ilmoittaa tilanteesta päätöksen tehneelle viranhaltijalle. Palveluntuottaja on hyväksytty Helsingin kaupungin palvelusetelituottajaksi sen jälkeen, kun tilaaja on tehnyt asiasta hyväksymispäätöksen. Kaupunki lisää hyväksyttyjen palveluntuottajien yhteystiedot palveluntarjoajalistaan. Helsingin kaupunki voi täsmentää, täydentää tai muuttaa muita kuin lakisäätsiä ehtoja. Kunta voi peruuttaa hyväksymisen ja poistaa palveluntuottajan hyväksyttyjen palveluntuottajien listalta, mikäli kunta lopettaa palvelujen järjestämisen palvelusetelillä tai muuttaa palvelusetelin käytölle asetettuja ehtoja tai jos palveluntuottaja täytä tässä lomakkeessa ja sen liittssä mainittuja ehtoja, kriteerejä ja ohjta.
8 8(8) Vakuutan antamani tiedot oikksi. Allekirjoituksella sitoudun tässä lomakkeessa mainittujen tietojen oikeellisuuteen ja hyväksymiskriteerden sekä liittden mukaisten ohjden noudattamiseen. Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennys (yrityksen allekirjoitusoikeuden omaavat) Palveluntuottajan on toimitettava kaupungille seuraavat liitteet: 1. Veroviranomaisen todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. 2. Työeläkekassan ja / tai vakuutusyhtiön todistus eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyntä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. 3. Vakuutusyhtiön todistus vastuuvakuutuksen voimassaolosta ja vakuutusmaksujen suorittamisesta. 4. Tarjoajan on oltava rekisteröitynyt kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin. Rekisteröityminen tulee todistaa esimerkiksi toimittamalla yritys- ja yhtsötietojärjestelmässä (ytj.fi) olevat tiedot. Jos tarjoaja on rekisteröitynyt myös arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, tulee rekisteröityminen todistaa edellä mainittujen tietojen toimittamisen yhteydessä. 5. Henkilöstöluettelo vakanssneen/ nimikkneen ja koulutustietoineen. Tutkintotodistukset tulee toimittaa vain erikseen pyydettäessä. 6. Kopio ilmoituksesta Valveri -rekisteriin merkitsemisestä. 7. Pyydetään tarvittaessa erikseen: Pankin tai luottotietoyhtiön antama talous- ja luottokelpoisuusuraportti, joka sisältää luokituksen (esimerkiksi Suomen Asiakastiedon Rating Alfa-raportti tai vastaava) Toimitetut todistukset vät saa kolmea kuukautta vanhempia niiden Tilaajalle jättämispäivästä laskettuna. Liite Ohjeet hakeutumisesta palvelusetelituottajaksi HAKEMUKSEN PALAUTUSOSOITE: Helsingin kaupunki Kirjaamo Sosiaali- ja terveystoimi PL Helsingin kaupunki
Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle.
1(11) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota
Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi
Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi
Tampereen kaupunki Ikäihmisten palvelut Hakemus vanhusten palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
1(9) Palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasuminen sisältää asukkaan
Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille:
1 (6) Päivätoiminta on vanhuksille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan vanhuksen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta johtuvaa syrjäytymistä. Päivätoiminnan tarkoituksena
Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi
1 (6) Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1) KYLVETYS- / SAUNAPALVELU Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään
1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot
HAKEMUS JA KRIITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI 1) IKÄIHMISTEN PÄIVÄTOIMINTA 2) OMAISHOIDON TUEN VAPAAN PALVELUSETELI PÄIVÄTOIMINNASSA Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä
HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU
1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen
Hakemus omaishoidon tuen vapaan ja henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 Hakemus omaishoidon tuen vapaan ja henkilökohtaisen avun palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Vapaa koskee
Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa:
1 (6) Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa: Säännöllinen kotihoito Tilapäinen kotihoito Tilapäinen kotihoito lapsiperhlle Omaishoidon tukeminen Veteraanien kotipalvelu (Kotiin
POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN
HAKEMUKSEN TUNNISTE 2015/2 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 22.02.2015 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT POGOSTAN ARJENAPU Y-Tunnus 2644362-7 Toimipaikka Osoite Rajatie 2b 82900 YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Etunimi Jorma
1 (6) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus säännöllisen tai tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 (6) Kotihoidon tavoitteena on antaa hyvää ja turvallista hoivaa ja hoitoa kaupungin kotihoidon kriteerit täyttävälle asiakkaalle. Hoitoa toteutettaessa tuetaan asiakkaan omaa toimintakykyä ja mahdollisimman
HAKEMUS JA PÄÄTÖS VAMMAISPALVELUIDEN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI.
HAKEMUS JA PÄÄTÖS VAMMAISPALVELUIDEN JA KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Vammaispalveluiden ja kehitysvammahuollon asumispalveluiden sääntökirja ja valvontasuunnitelma on hyväksytty Sastamalan
Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi
(1 / 9) HAKEMUS KOTIHOIDON PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella haetaan - kotihoidon (sosiaalihuoltolain mukainen kotipalvelu ja terveydenhuoltolain mukainen kotisairaanhoito) palvelusetelituottajaksi
HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN
HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot
Hakemus vammaistyön lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi
HELSINGIN KAUPUNKI 1.3.2015 1 /12 Hakemus vammaistyön lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi Vammaistyön asiakkailla joilla on tarpeen käyttää lyhytaikaishoitoa kotona asumisen tueksi voivat hakea
HAKEMUS VANHUSTEN TAVALLISEN JA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVE- LUSETELITUOTTAJAKSI
Kalajoen kaupunki Hakemus 1 (9) HAKEMUS VANHUSTEN TAVALLISEN JA TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVE- LUSETELITUOTTAJAKSI Palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja
HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI
1 (10) HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja pääsääntöisesti ikääntyneille
Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi 1.8. 31.12.2012 Palvelumuoto: Lyhytaikainen tehostettu palveluasuminen
HAKEMUS 1 Hakemus omaishoidon tuen vapaan palvelusetelituottajaksi 1.8. 31.12.2012 Palvelumuoto: Lyhytaikainen tehostettu palveluasuminen Oriveden kaupungissa järjestetään Palvelusetelikokeilu ajalla 1.8.
Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT
1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten
Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit)
Sivu 1 Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Tällä hakemuksella siivouspalveluja sekä / tai
Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit
Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit Järvi-Pohjanmaan perusturva on päätöksellään (Ltk 19.2.2019 ) päättänyt ottaa käyttöön säännöllisen
Liite 1 Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet
Liite 1 Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet Hakemus säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi Kotihoidon tavoitteena on tukea asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia
HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI
Palveluntuottajaksi hyväksyminen: PoSa hyväksyy ne palvelujen tuottajat, joiden palvelujen ostamiseen PoSan myöntämää palveluseteliä voidaan käyttää. Palvelujen tuottajaksi hyväksytään kaikki hyväksymiskriteerit
HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUUN JA VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖKOHTAISENA APUNA ANNETTAVIIN PALVELUIHIN
Lapsiperhden kotipalvelusta säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014). Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin
1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot
1 Hakemus rintamaveteraanlle kotiin vietävien avopalvelujen Valtiokonttori myöntää vuosittain kunnille määrärahan käytettäväksi rintamaveteraanien kotiin vietäviin avopalveluihin. Määrärahaa voidaan käyttää
Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014
1(8) Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 2(8) Sisällysluettelo 1. Yhteystiedot 3 2. Ilmoittautuminen tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi 4 3. Palveluseteli 5 4. Palveluseteli
NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI
NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset
Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon sekä omaishoidon lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi.
Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon sekä omaishoidon lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajaksi. Kotihoidon tavoitteena on tukea asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollisimman itsenäistä
Yritys/järjestö/yhteisö. Yhteyshenkilö ja varahenkilö. Sähköpostiosoite. Yksikön asiakaspaikkojen määrä: Toimipaikan nimi.
Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI - LYHYTAIKAINEN ASUMISPALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus
Asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita.
1(7) Perusturvatoimi HAKEMUS - ympärivuorokautisena tehostetussa asumispalvelussa lyhytaikaishoitona järjestettävän omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan aikaisen hoidon palvelusetelituottajaksi. Asiakkaan
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HYVÄKSYMISEN KRITEERIT A) Lakisääteiset hyväksymiskriteerit A.1. Palveluntuottajaa tai sen johtoon kuuluvaa henkilöä
Joutsan kunta. Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit
Joutsan kunta Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Tuetun kotona asumisen palvelu tarkoittaa kotipalvelun ja terveydenhuoltolain 25 :ään sisältyvien kotisairaanhoidon tehtävien
Hakemukseen tulee liittää seuraavat liitteet, jotka saavat olla enintään 3 kk vanhoja: Pvm, jolloin annettu/ laadittu
1 Tehostettu palveluasuminen vanhuksille tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 mom.4-kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
Palveluntuottajaa koskevat tiedot:
Asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kunnan sosiaali- ja terveystoimessa, ell toisin sovita. Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja
Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena
1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-
Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli 2016-2017
Avopalvelut Lyhyet psykoterapiajaksot aikuisille ja heidän perheilleen - palveluseteli 2016-2017 Yleistä Tampereen kaupungin terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on päättänyt ottaa
Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5
Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5 HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Saapumispvm Vastaanottaja Yritystä koskevat tiedot: Yritys Osoite Y-tunnus Postinumero ja kunta Puhelinnumero Yritys kuuluu ennakonperintärekisteriin
HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI
HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään tuottajalle
1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot
1 (5) Ikäihmiselle, joka alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene aterioimaan kodin ulkopuolella kä valmistamaan ruokaa itsenäisesti, toimitetaan kotihoidon tukipalveluna ateria kotiin. Kotiin toimitettu
HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN PALVELUT Palveluseteli/Varhaiskasvatus HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä: Uusi hakemus Muutoshakemus
OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE
OPAS PALVELUSETELITUOTTAJALLE Sisällys 1 Palveluseteli kotona asumisen tukena... 3 2 Palveluseteliprosessi palveluntuottajan näkökulmasta... 4 3 Palveluseteliprosessi asiakkaan näkökulmasta... 5 4 Laskutus...
VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI
TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.
HAKEMUS omaishoitajan lakisääteisen vapaan 1.6.2012 palvelusetelituottajaksi kotiin annettava palvelu
Kempeleen kunta HAKEMUS omaishoitajan lakisäätsen vapaan 1.6.2012 palvelusetelituottajaksi kotiin annettava palvelu Tällä hakemuksella haetaan omaishoidon tuen lakisäätsen vapaan palvelusetelituottajaksi
Asukkaan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa, ellei toisin sovita.
1(16) Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja oululaisille vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Tehostettu
Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite:
1 HAKEMUS HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI PIETAR- SAAREN KAUPUNKI, SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTYÖALUE (Pietarsaari, Pedersöre, Uusikaarlepyy, Luoto) Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä:
HAKEMUS kotihoidon palvelusetelituottajaksi
Limingan kunta 21.10.2014 HAKEMUS kotihoidon palvelusetelituottajaksi Tällä hakemuksella haetaan säännöllisen kotihoidon (sosiaalihuoltolain mukainen kotipalvelu ja/tai kansanterveyslain mukainen kotisairaanhoito)
TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö
TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät
Hakemus vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 (5) Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Porvoon kaupungin vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi. Vammaispalvelulain 8 :n mukaan kunnan on järjestettävä
Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon, sekä omaishoidon tuen palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 (6) Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Porvoon, Loviisan, Askolan ja Lapinjärven kuntien säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon, sekä omaishoidon tukemisen palvelusetelipalvelujen tuottajaksi.
Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi
1 (5) Valtiokonttori myöntää kunnille määrärahaa, joka on tarkoitettu rintamaveteraanlle tarjottaviin, kotiin annettaviin avopalveluihin. Lieksassa rintamaveteraanit (alle 10% haitta-aste) voivat saada
Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi
Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt seuraavista perusterveydenhuollon palveluseteleistä ja niiden arvosta vuodelle
OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/5 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE YMPÄRIVUOROKAUTISENA LYHYTAIKAISHOITONA JÄRJESTETTÄVÄ OMAISHOI- DONTUEN LAKISÄÄTEISEN
Kalajoen kaupunki 1 (7) Hyvinvointipalvelut Kalajoentie Kalajoki
Kalajoen kaupunki 1 (7) HAKEMUS JALKAHOITOPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tarjottavat palvelut Tarjoamalla jalkahoitopalvelua hyväksyn ohsen palveluseteliarvon. Mikäli jalkahoitokäynnin hinta on korkeampi
Sähköpostosoite: Yksikkömme tarjoaa: Vanhusten tehostettua palveluasumista. Vanhusten tehostettua palveluasumista ryhmäkodissa.
1(6) TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN PALVELUSETELILLÄ Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä
Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä
Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa
Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.
Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana
Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli-tehostetun palveluasumisen lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet 1.1.2015 alkaen.
1 Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli-tehostetun palveluasumisen lyhytaikaishoidon palvelusetelituottajien hyväksymisperusteet 1.1.2015 alkaen. Hakemus omaishoitajien vapaapäivien palvelusetelituottajiksi-
HAKEMUS SÄÄNNÖLLISEN JA TILAPÄISEN KOTIHOIDON SEKÄ OMAISHOIDON TUEN PAL- VELUSETELIPALVELUJEN TUOTTAJAKSI JA HYVÄKSYMISKRITEERIT
1 HAKEMUS SÄÄNNÖLLISEN JA TILAPÄISEN KOTIHOIDON SEKÄ OMAISHOIDON TUEN PAL- VELUSETELIPALVELUJEN TUOTTAJAKSI JA HYVÄKSYMISKRITEERIT Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Lapinjärven kunnan säännöllisen
LIITE 1. Hakemus vanhusten tehostetun
LIITE 1 Hakemus vanhusten tehostetun Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja liminkalaisille vanhuksille palveluntuottajan ylläpitämissä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Palveluntuottajan tulee toimia palveluita tuottaessaan voimassa olevan lainsäädännön
1(6) HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Henkilökohtaisen avun palveluseteli voidaan myöntää vaikeavammaiselle henkilölle. Henkilökohtaisen avun palvelusetelipäätöksen tekee Jyväskylän kaupunki. Päätöksessä
Hakemus vanhushuollon palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit
Hakemus vanhushuollon palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit Haemme seuraavien palvelusetelipalvelujen tuottajaksi: Tilapäinen kotihoito Omaishoidon tukeminen (lomitus kotona) > 65-vuotiaat
Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi
Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi Tällä hakemuksella haetaan säännöllisen kotihoidon (sosiaalihuoltolain kotipalvelu ja/tai kansanterveyslain mukainen kotisairaanhoito)
Mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset ja huomiot oli esitettävä 29.3.2012 mennessä sähköpostilla osoitteeseen: hankinta.sotet@espoo.fi.
1 (6) KOTIIN TUOTETTAVIEN PALVELUJEN SEKÄ PÄIVÄTOIMINNAN HANKINTA DNO 899/02.08.00/2012 Mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset ja huomiot oli esitettävä 29.3.2012 mennessä sähköpostilla osoitteeseen:
NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli
NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet
HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI HAKEMUS HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Lapsiperheiden kotipalvelu, omaishoitajien sijaispalvelu, palvelukodissa tapahtuva lyhtyaikaishoito, tilapäinen kotihoito (vanhukset
Ylöjärven kaupunki Vanhusten palvelut Hakemus vanhusten palveluiden tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
1(11) HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja vanhuksille palveluntuottajan
Hakemus vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 (9) Tehostettu palveluasuminen vanhuksille tarkoittaa sosiaalihuoltolain 17 :n 1 momentin 4-kohdassa tarkoitettuja asumispalveluja palveluntuottajan ylläpitämissä palvelukodssa. Palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta
S i v u 1 Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta Tällä hakemuksella ateriapalveluita tuottava yritys voi antaa laatusitoumuksen kotiateriapalvelujen laatukäsikirjaan. Luettelo hyväksytyn laatusitoumuksen
HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI
Hakemus 24.8.2015 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi)
Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
1 (6) Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
at pyörötuolin ja kävelytelineen mahdollistav käytön. Jos tilat ovat useassa
1. Palvelujen tuottajaa koskevat ylset edellytykset 1.1. Palveluntuottaja täyttää yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa ja yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa asetetut
Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajien hyväksymiskriteerit 1.1.2015 alkaen/hyväksytty perusturvalautakunnassa 26.11.
LIITE 1 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajien hyväksymiskriteerit 1.1.2015 alkaen/hyväksytty perusturvalautakunnassa 26.11.2014 Hakemus vanhusten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi
HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI
HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottajan nimi Y-tunnus Osoite Puhelinnumero ja telefax Yhteyshenkilö Sähköposti uusi hakemus muutoshakemus jatkohakemus Palvelusetelin
LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä
LAHTI _%L'. t +.!'. 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 27/15 / Erityisryhmien tyo- ja paivatoiminnan seka erityislasten iltapaivatoiminnan hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia
KOTIHOIDON PALVELUSETELI
8.4.2013, (1/5) LIITE 4: KOTIHOIDON PALVELUSETELI 1. Lait ja viranomaismääräykset Palveluntuottajan on noudatettava kaikkia palveluntuottajaa ja sen toimintaa koskevaa lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /
TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen
OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI. Mikä on palveluseteli?
Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala 1/6 Vanhus- ja vammaispalvelut Hoiva-asumisen palvelut OHJE PALVELUNTUOTTAJALLE TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on yksi
POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 205/21.211/2016
HAKEMUKSEN TUNNISTE 2016/41 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 07.05.2016 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Nimi Vaara-Karjalan Kotipalvelu Oy Y-Tunnus 2757873-4 Toimipaikka Ilomantsi Osoite Taipaleenrannantie 12,
Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.
Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.2017 alkaen Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota
HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI
Hakemus 5.4.2019 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus
Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi
1 Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi Päivätoiminta on ikäihmisille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan ikäihmisen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta
PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN
Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla
Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan tehostettuun palveluasumiseen ja OMH lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen
Hakemus on saapunut Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan tehostettuun palveluasumiseen ja OMH lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseen Liite 3 Palveluntuottajaa koskavat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö:
LAHDEN KAUPUNKI 1 (7)
1 (7) Omaishoidolla tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota
Annetuista palveluista laaditaan palvelun Tilaajalle tarvittavat asiakirjat. Palveluntuottajan. Puhelin Telefax Internet
08.11.2016 1/11 84213 ENMG-tutkimusten hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: ENMG-tutkimusten hankinta Hankinnan tunniste- tai viitenumero: 84213 Hankinnan
KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana?
KOTITYÖPALVELUT eli arjen tukipalvelut (mm. siivous ) - milloin arvonlisäverottomana? Lähteet: verohallinnon ohjeistus, Valviran ohjeistus, www.elias.fi (Taija Härkki), Sosiaalihuoltolaki, Arvonlisäverolaki,
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta
LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön
HAKEMUS JA PÄÄTÖS AIKUISSOSIAALITYÖN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI.
HAKEMUS JA PÄÄTÖS AIKUISSOSIAALITYÖN ASUMISPALVELUJEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Aikuissosiaalityön asumispalveluiden palvelusetelin sääntökirja ja valvontasuunnitelma vuosille 2015-2017 on hyväksytty Sastamalan
KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT
1/6 KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT - Tarjoajan on vastattava alla oleviin kohtiin "kyllä" tai "ei". - Mikäli tarjoajaa koskevat vaatimukset eivät täyty, voidaan tarjoaja hylätä. - Tämä
Yksikkömme tarjoaa lasten toimintaterapiaa á 45 min. hintakatto 72
1 (6) Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota laadukasta ja vaikuttavaa kuntoutusta Oivan palveluiden piirissä oleville, kriteerit täyttävälle asiakkaalle. Terapiaa toteutettaessa
Laitoshuollon rekisteri
Tietosuojaseloste 1/6 1. Rekisterinpitäjä Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta Peltolantie 2 D, 01300 Vantaa 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö ja yhteyshenkilö Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja
LIITE 1. Hakemus iäkkäiden omaishoidettavien tilapäishoidon palvelusetelituottajaksi
Tehostettu palveluasuminen tarkoittaa sosiaalihuoltolain 21 :n tarkoitettuja asumispalveluja tyrnäväläisille iäkkäille palvelun tuottajan ylläpitämissä palveluasumisen yksiköissä. Omaishoidettavan tilapäishoito
HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN
HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN Hakemus saapunut 15 HAEN PALVELUNTUOTTAJAKSI TILAPÄISEEN KOTIHOITOON SIIVOUSPALVELUUN Palveluntuottajaa
Yhteyshenkilö ja varahenkilö
RIIHIMÄEN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveystoimi Kalevankatu 1 11100 RIIHIMÄKI Hakemus saapunut: HAKEMUS PITKÄAIKAISEN TEHOSTETUN ASUMISPALVELUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Yrityksemme/yhtsömme hakee tehostetun
OSTOPALVELUSOPIMUS. Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa:
1 OSTOPALVELUSOPIMUS Sopimuksen osapuolet Asiakas Kittilän kunta ja Mikeva Oy (myyjä) ovat sopineet Mikeva Haukiputaan asumispalvelun tuottamisesta seuraavaa: Asukas: xxxxxxxxxxxxxxxxx Henkilötunnus: xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli (vanhuspalvelut)
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI HAKEMUS HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteli (vanhuspalvelut) Tällä hakemuksella sosiaali- ja/tai terveysalan yritys voi hakeutua
Loviisan kaupunki 1 (5) Hakemus vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit
1 (5) Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Loviisan kaupungin vammaispalveluiden henkilökohtaisen avun palvelusetelipalvelujen tuottajaksi. Vammaispalvelulain 8 :n mukaan kunnan on järjestettävä