YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015"

Transkriptio

1 YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015 AIKAANSAAVA YHDISTYS - YHDISTYSTOIMINNAN JATKOKOULUTUS klo Oulu. Ilmoittautuminen mennessä klo TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä klo Tampere. Ilmoittautuminen mennessä klo TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä. Koulutus on tarkoitettu yhdistyksen eri toimijoille: puheenjohtaja, sihteeri, hallituksen tai johtokunnan jäsen sekä toimikunnan tai työryhmän vetäjä. Koulutukseen kannattaa lähteä useamman hallitustoimijan voimin. Koulutuksessa opit, miten yhdistyksesi voi tukea jäseniä työelämän muutoksissa ja kuinka saatte esille yhdistyksen toiminnan keskeiset tavoitteet. Lisäksi opit kehittämään hallituksesi toimintaa ja luomaan hallitukseen toimivan työnjaon ja pelisäännöt. Opit myös tehostamaan jäsenhankintaa ja innostamaan jäseniä aktiivitoimijoiksi. Tavoitteena on, että hallituksen työskentely sujuu joustavasti ja jokaisella hallituksen jäsenellä on kiinnostavia, tärkeitä sekä yhteistä päämäärää edistäviä tehtäviä. Koulutuksessa harjoitellaan käytännössä työskentelytapoja, joiden avulla hallitus saa työskentelystään sujuvaa ja päämäärätietoista. Kouluttaja: Päivi Lohi-Aalto tai Sikke Leinikki ARKISTOI OLENNAINEN YHDISTYSTIETO TALTEEN klo TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen 4.2. mennessä klo TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä. Koulutus on tarkoitettu liittojen ja yhdistysten toimihenkilöille ja luottamustoimisille. Koulutuksessa opit, mitä yhdistyksen asiakirjoja pitää säilyttää ja miten, jotta arvokas historiatieto säilyy. Koulutuksesta saat myös esimerkkejä yhdistyksen asiakirjojen loogista järjestämistä varten. Arkistoimista säätelevät lait ja säännökset. Esimerkiksi talousasiakirjojen ja yhdistyksen toimintaa kuvaavien asiakirjojen säilytysajat ovat määrättyjä. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Yhdistyksen toiminta määrittelee sen, millainen ja miten laaja arkistosta tulee. Hyvin järjestetystä arkistosta tieto löytyy helposti. Paperipinot pöydällä ja mapeissa vähenevät ja niin myös sähköisten tiedostojen määrä. Yhdistyksen vanhimmat asiakirjat voi säilyttää Toimihenkilöarkistossa. Siitä kerrotaan myös Toimihenkilöarkiston kotisivulla, Kouluttaja: Itälä Riitta Osallistumismaksu: 60 euroa

2 ESIINTYMIS- JA VUOROVAIKUTUSTAITOJA AMMATTIYHDISTYSTOIMIJOILLE Oulu. Ilmoittautuminen mennessä TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä Koulutus on suunnattu ammattiyhdistysaktiiveille. Koulutuksen tavoite on vahvistaa osallistujien esiintymistaitoja. Tunnistat oman esiintymisesi sudenkuopat ja kehität vahvuuksiasi. Saat rohkeutta esiintymiseen. Koulutus koostuu luennoista, ryhmätöistä ja käytännön harjoituksista. Koulutuksessa pohditaan eri esiintymistilanteiden erityispiirteitä ja kuulijoiden odotuksia ja mitä ne edellyttävät valmistautumiselta. Käydään läpi sanojen, äänen ja kehonkielen vaikutusta puhujavaikutelmaan ja viestin perillemenoon. Lopuksi puhutaan esitysjännityksestä ja sen lieventämisestä. FÖRENINGSKUNSKAP ÅT NYBÖRJARE , Helsingfors, anmälning senast Utbildningen är riktad åt nya styrelsemedlemmar eller föreningsaktiver, som funderar på att ta emot plats i styrelsen. I denna utbildning lär vi oss förstå hurdant förnuft det finns bakom föreninges stadgar och vanor. Vi lär oss också om styrelsemedlemmarnas ansvar och bekantar oss med föreningslagets innehåll. I utbildningen diskuteras nya idéer att aktivera föreningsliv. Med verksamhetsplan och årsberättelse kan man synliggöra hur betydande aktiviteter föreningen årligen har. Utbildare: Inka Ukkola Deltagningsavgift: 125 euro HOUKUTTELEVA JÄSENLEHTI Helsinki, TJS Opintokeskus. Ilmoittautuminen mennessä. Kurssi on suunnattu yhdistyksen toimihenkilöille, hallituksen jäsenille ja muille yhdistysaktiiveille, jotka itse toimittavat yhdistyksen lehteä. Koulutuksessa opit suunnittelemaan lehden sisältöä tavoitteellisesti. Ymmärrät erilaisten juttutyyppien tehtävän sekä kuvituksen merkityksen osana juttujen sisältöä. Saat eväitä juttujen sisällön ja näkökulman suunnitteluun. Lisäksi saat perustiedot painetun ja sähköisen julkaisemisen eroista.

3 Aiheina ovat lehden konseptin suunnittelu, lehden rakenne, sisällön ja kuvituksen suunnittelu, haastattelun tekeminen, juttutyypit ja julkaisemismuoto. Määritellään yhdessä, millainen on houkutteleva jäsenlehti. Juttutyypeistä käsitellään uutinen, selostus, kolumni, arvostelu ja henkilökuva. Osallistujat saavat juttutyypeistä opetusmateriaalin. JOHTAMISVALMENNUS YHDISTYSTEN PUHEENJOHTAJILLE ja Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä ja Rovaniemi. Ilmoittautuminen mennessä ja Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä ja Oulu. Ilmoittautuminen 2.9. mennessä. Koulutus on suunnattu hallitusten puheenjohtajille ja eri tiimien vetäjille. Koulutuksen jälkeen osaat johtaa toimintaanne niin, että kaikilla on yhteinen käsitys perustehtävästänne sekä toiminnan tavoitteista ja työnjaosta. Tämä helpottaa työtaakkaasi ja jaksamistasi. Ymmärrät mitä sinulta odotetaan ja mitkä ovat puheenjohtajan valta ja vastuut. Koulutus koostuu kahdesta lähiopetuspäivästä, joiden välillä tehdään omaan yhdistykseen tai hallitukseen liittyvä tehtävä. Koulutuksessa opit perusasioita yhdistyslainsäädännöstä, kokoustekniikasta, omista vuorovaikutustyyleistäsi, motivoinnista, ryhmädynamiikasta ja johtamisesta. Kouluttaja: Merja Hanhela Osallistumismaksu: 210 euroa JÄSENTEN OSALLISTAMINEN SOSIAALISESSA MEDIASSA Tampere. Ilmoittautuminen mennessä TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä. Koulutus on tarkoitettu ammattiyhdistysten aktiiveille, kuten tiedottajille, puheenjohtajalle ja työryhmien vetäjille. Koulutuksessa opit miten yhdistys voi hyödyntää sosiaalista mediaa jäsenten osallistamisessa. Saat vinkkejä eri osallistumisen tavoista ja pääset ideoimaan yhdistyksellesi sopia tapoja. Sosiaalinen media tarjoaa jäsenille mahdollisuuksia osallistua yhdistyksen toimintaan sekä tiedonvälitykseen ja tiedon tuottamiseen nopeasti ajasta ja paikasta riippumatta. Osallistuminen sosiaalisen median kautta tarjoaa myös kevyen vaihtoehdon osallistumiseen. Koulutuksessa käydään tapausesimerkkien kautta läpi, miten jäsenistöä voi innostaa esimerkiksi jakamaan järjestön välittämää tietoa, ideoimaan uutta, kommentoimaan, osallistumaan kampanjoihin, antamaan vertaistukea, verkostoitumaan. Tapausesimerkkien innoittamana ideoidaan ryhmissä yhdistyksille uusia tapoja

4 osallistaa jäseniä, niin että se tukee liiton toimintaa. Koulutuksessa keskitytään Facebookiin, LinkedIniin, Twitteriin ja YouTubeen. KEHITY VAIKUTTAJANA - VÄLINEITÄ YHDISTYKSEN VAIKUTTAMISTYÖHÖN TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä Kuopio. Ilmoittautuminen 5.9. mennessä. Yhdistysaktiivit sekä henkilöstön edustajat: luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja yt-edustajat Koulutuksesta saat välineitä vaikuttamistyöhösi ammattijärjestössä. Sinulle tarkentuu, mihin asioihin sinun odotetaan vaikuttavan, mihin voit vaikuttaa ja millä keinoilla. Koulutuksessa opit keräämään taustatietoa ja kokoamaan yhteistyöverkostoa vaikuttamisesi tueksi. Lisäksi opit, miten lähestyä median edustajia ja miten lisätä järjestösi näkyvyyttä. Koulutuksessa luodaan yhdessä välineitä ammattiyhdistystoimijan vaikuttamistyöhön. Kouluttaja: Päivi Lohi-Aalto tai Sikke Leinikki KOKOUS JA RYHMÄTYÖSKENTELY VERKOSSA Helsinki, TJS Opintokeskus, ilmoittautuminen mennessä Lahti, ilmoittautuminen mennessä Koulutus on tarkoitettu esimerkiksi liittojen aluetoimikunnille, yhdistysten hallituksille tai työryhmille. Koulutuksessa opit järjestämään kokouksia verkossa ilmaisia välineitä käyttäen. Kokoustoimijoiden tehtävät ja kokouksen pelisäännöt eroavat kasvokkain tapahtuvasta kokouksesta. Koulutuksessa perehdytään verkkokokoustamisen hyviin käytäntöihin ja harjoitellaan kokoustamista ja kokousdokumenttien käsittelyä. Osallistujat tutustuvat ilmaisiin verkkokokouksen mahdollistaviin välineisiin ja käytäntöihin. Kouluttaja: Leo Junno Osallistumismaksu: 60 euroa OSAAVA YHDISTYS YHDISTYSTOIMINNAN PERUSTEET , TJS Opintokeskus, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä , Turku, ilmoittautuminen mennessä , TJS Opintokeskus, Helsinki, ilmoittautuminen mennessä

5 Koulutus on suunnattu uusille yhdistystoimijoille sekä niille, jotka kaipaavat uusia ajatuksia yhdistyksen toimintaan. Koulutuksessa opit, millä tavalla yhdistyslaki ja yhdistyksen säännöt ohjaavat yhdistyksen toimintaa. Tunnet yhdistystoimijan vastuut ja velvollisuudet. Koulutuksessa opit, mikä vaikuttaa hallituksen ja yhdistyksen jäsenten sitoutumiseen, motivaatioon ja luottamukseen. Tähän koulutukseen on koottu kiinnostava tietopaketti yhdistystoimintaan mukaan lähtijöille. Tämän perehdytyksen avulla saat kiinni siitä, mistä välttämättömistä peruskuvioista yhdistyksen vuosi koostuu. Opit mitä velvollisuuksia ja toisaalta mahdollisuuksia yhdistyksen hallituksen jäsenellä on ja kuinka saat levitettyä kiinnostusta toimintaanne kohtaan. Kouluttaja: Leo Junno tai Inka Ukkola YHDISTYKSEN TALOUDENHOIDON PERUSTEET Helsinki, ilmoittautuminen mennessä Jyväskylä, ilmoittautuminen mennessä Tampere, ilmoittautuminen mennessä Koulutus on tarkoitettu aloitteleville tai vasta vähän aikaa yhdistyksen taloudenhoitajana toimineille henkilöille. Koulutuksessa opit yhdistyksen taloudenhoidon perusperiaatteet ja kirjanpidon perusasiat. Koulutuksen jälkeen osaat tehdä yhdistyksen kirjanpidon ja siihen liittyvät asian oikealla tavalla. Koulutuksessa tehdään käytännön harjoituksia. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. tilinavaus, tositemerkintä, tilikirjaus, tilinpäätös, talousarvio, talouden hallinta ja valvonta. Koulutuksessa tutustutaan myös kirjanpito-ohjelman hyötyihin verrattuna käsin tehtävään kirjanpitoon. Kouluttaja esittelee lyhyesti yhden maksuttoman ohjelman toimintaa. Oma kannettava tietokone (Windows) tarvitaan mukaan tai koneesta on neuvoteltava Matti Järvisen kanssa erikseen. Kouluttaja: Matti Järvinen Osallistumismaksu: 210 euroa YHDISTYKSEN VIESTINTÄ TJS Opintokeskus, Helsinki. Ilmoittautuminen mennessä Tampere. Ilmoittautuminen mennessä. Koulutus on tarkoitettu yhdistysten viestinnästä vastaaville. Koulutuksessa opit, mitkä ovat yhdistyksen tiedottajan tehtävät ja miten suunnitella ja hoitaa yhdistyksen viestintää.

6 Koulutuksessa määritellään, mikä on tiedottajan rooli ja tehtävät, myös suhteessa muiden hallituslaisten viestintävastuuseen. Yhdessä määritellään myös viestinnälle tavoitteita ja käydään läpi viestinnän keinoja. Harjoittelet yhdistyksen vuosikellon mukaisen viestintäsuunnitelman tekemistä. Lisäksi saat ohjeita tiedottavien tekstien muotoiluun. Koulutuksessa pääset jakamaan ideoita ja käytäntöjä jäsenviestinnästä keskustelujen välityksellä. Keskitymme koulutuksessa jäsenviestintään. YHDISTYKSEN VIESTINTÄ (VERKKOKOULUTUS) verkkokoulutus. Ilmoittautuminen mennessä. Koulutus on suunnattu yhdistysten viestinnästä vastaaville. Koulutuksessa opit, mitkä ovat yhdistyksen tiedottajan tehtävät ja miten suunnitella ja hoitaa yhdistyksen viestintää. Koulutuksessa määrittelemme mikä on tiedottajan rooli ja tehtävät, myös suhteessa muiden hallituslaisten viestintävastuuseen. Kirjaamme viestinnälle tavoitteita ja käymme läpi viestinnän keinoja. Harjoittelet yhdistyksen vuosikellon mukaisen viestintäsuunnitelman tekemistä. Lisäksi saat ohjeita tiedottavien ja markkinoivien tekstien muotoiluun ja teet niistä kirjoitusharjoituksen, jota voit hyödyntää yhdistyksesi viestinnässä. Koulutuksessa keskitytään jäsenviestintään. Koulutuksen kesto on noin kuusi tuntia.

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Koulutukset ja palvelut järjestöaktiiveille. syksystä 2016 syksyyn 2017

Koulutukset ja palvelut järjestöaktiiveille. syksystä 2016 syksyyn 2017 Koulutukset ja palvelut järjestöaktiiveille syksystä 2016 syksyyn 2017 Sisällys Yhteystiedot 3 Näin ilmoittaudut koulutukseen 3 Koulutukset 4 Aikaansaava yhdistys yhdistystoiminnan jatkokoulutus 4 Arkistoi

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville

Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Yhdistyshallinnon vuoden askeleet Opas Aivovammaliiton yhdistysten hallinnosta vastaaville Oppaan idea Neljä eri vaihetta toimintavuodessa = askeleet Oppaasta voi käydä läpi toimintavuoden aikana useassa

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017

AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017 AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017 Ammattiosasto koulutuksen järjestäjänä Ammattiosastojen jäsenilleen järjestämää koulutustoimintaa tuetaan kurssituen muodossa. Kurssituki on enintään 23 euroa / opetustunti

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE

VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE VALTUUSTO 2010/SYYS LIITE Hyväksytty valtuuston kokouksessa 24.11.2010 AKIN VIESTINTÄSTRATEGIA VUOSIKSI 2011-2014 Viestintästrategian on valmistellut AKIn hallituksen asettama viestintätyöryhmä, johon

Lisätiedot

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 14.4.2016 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus Viestintämme vaikuttaa suoraan siihen miten toimintamme nähdään, miten se kiinnostaa, herättää halun tulla mukaan!

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja

Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi

Lisätiedot

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA 22.4.2012 Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus anne.ilvonen@ok-opintokeskus.fi 1 MENESTYVÄ YHDISTYS Monipuolinen toiminta Aktiivinen jäsenistö Sujuvat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Yhdistysakuutti auttaa. Hallitustyöskentelyn ABC

Yhdistysakuutti auttaa. Hallitustyöskentelyn ABC Yhdistysakuutti auttaa Hallitustyöskentelyn ABC Miksi osallistua hallitustyöhön? Yhdistyksillä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Jotta yhdistykset ylipäänsä voivat toimia, tarvitaan henkilöitä, jotka

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

JÄRJESTÖN SISÄINEN VIESTINTÄ JA PEREHDYTYS. Ainejärjestö-ilta , Susanna Jokimies

JÄRJESTÖN SISÄINEN VIESTINTÄ JA PEREHDYTYS. Ainejärjestö-ilta , Susanna Jokimies JÄRJESTÖN SISÄINEN VIESTINTÄ JA PEREHDYTYS Ainejärjestö-ilta 29.10.2015, Susanna Jokimies SUSANNA JOKIMIES - LYHYESTI Kasvatuspsykologia Phenomena ry:n puheenjohtaja 2013 Peduca ry, Condus ry 2012 HYAL

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää?

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? Tavoite: Jotta tietää mitä pitää tietää. Puheenjohtajan rooli ja osaaminen Miten johdat onnistuneen kokouksen? Mitä tehtäviä hallituksella on? Tehtävien

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry.

Viestiupseeriyhdistys ry. Viestiupseeriyhdistys ry Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja johtamisjärjestelmäalalla sekä sähköisen viestialan tehtävissä toimivien ja toimineiden yhteinen maanpuolustusjärjestö.

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan Tukimateriaalia työpajan vetäjälle NUORTEN OSALLISTAMISEN TÄRKEIMMÄT POINTIT Osallistamisen tärkeimmät pointit Nuorista Aikakäsitys Motivoi, vaikuttamisen

Lisätiedot

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus 17/2/2011 Katariina Suomu Jyväskylä MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus Kansalaisten järjestö Avoin, vaikuttava, valtakunnallinen kansalaisten järjestö, joka toimii lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2017 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT... SÄÄNNÖT Sujuva! Säännöt Sivu 2 (6) SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 INFOTYÖPAJAT... 4 4 SARJAT JA OSALLISTUJAT... 4 5

Lisätiedot

Näin kohtaat onnistuneesti median

Näin kohtaat onnistuneesti median Näin kohtaat onnistuneesti median 29.9.2016 Luennon aiheet: Antaa eväitä tilanteisiin, joissa toimittaja lähestyy tutkijaa tai joissa tutkija haluaa lähestyä toimittajaa ja itse tarjota juttuideaa Käydään

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 2/2016

Yhdistystiedote 2/2016 Yhdistystiedote 2/2016 Tärkeimmät: Jäsenjärjestöavustuksen raportointi 31.3. mennessä Uutta henkilökuntaa toimistolle Liiton kevätkokous järjestetään 9.4.2016 Iiris-keskuksessa Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset Sosiaalinen media www.facebook.com/pspel pohjoissuomenpelastusliitto Nettisivuilta ajankohtaista tietoa Toimintatilastot 2014: Nuorisotyö 21 nuoriso-osastoa

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Yhdistystoiminnan perusteet Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Lasse Heikkilä JYYn hallituksen puheenjohtaja 2016 JYYn hallituksen vpj ja jäsen 2015 Fokus ry:n pj 2014 Fokus ry:n tapahtumavastaava 2013 SYY

Lisätiedot

4V:n asukastyön pääsuunnitteluryhmä. Järjestötila Länsimäki

4V:n asukastyön pääsuunnitteluryhmä. Järjestötila Länsimäki 4V:n asukastyön pääsuunnitteluryhmä Järjestötila Länsimäki 16.8.2010 Ohjelma 13:00 Kahvia, aluekoordinaattori Liisa Juustila esittelee järjestötilaa sekä asukastyötä Vantaalla 14:00 4V-hankkeen kuulumiset

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, 22.10. Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Tutustuminen ja esittelyt Ketäs te olette? Etsi täältä sellainen henkilö,

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, HELSINKI PUH (MA-PE KLO 9-17)

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, HELSINKI PUH (MA-PE KLO 9-17) AVOIMET KOULUTUKSET syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme oheisesta

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 21.3. - 23.3. 22.8. - 24.8. 10.10. - 12.10.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 1 Toimintasuunnitelma 2017 Jyväskylän Yrittäjät 2 Toimintasuunnitelma 2017 SISÄLLYS TOIMINTASUUNNITELMA 2017... 3 1. JYVÄSKYLÄN YRITTÄJIEN ARVOPOHJA... 3 1.1 Arvot... 3 1.2 Missio...

Lisätiedot

Kuinka keventää yhdistyksen hallintoa? OK-opintokeskus Lea Lihavainen

Kuinka keventää yhdistyksen hallintoa? OK-opintokeskus Lea Lihavainen Kuinka keventää yhdistyksen hallintoa? 17.11.2012 OK-opintokeskus Lea Lihavainen Paikallistason haasteet kuinka yhdistyksen hallinto hoidetaan? kokousten määrän vähentäminen kokoustapojen muuttaminen sähköinen

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016

AVOIMET KOULUTUKSET. K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016 AVOIMET KOULUTUKSET K-ryhmän etuhinnoin syksy 2016 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Aluetoiminnan tarvekartoitus. 142 vastausta avoinna Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut

Aluetoiminnan tarvekartoitus. 142 vastausta avoinna Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut Aluetoiminnan tarvekartoitus 142 vastausta avoinna 15.12.-15.1.2017 Kanavat; Liikuttaja, useat eri fb-sivut, yhdistyspalveluiden nettisivut 1. Tiedätkö mihin latualueeseen yhdistyksesi kuuluu? 2. Pidätkö

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lauantai 6.6. Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Ursan kerhoseminaari Artjärvi 2.-4.2.2007 Harri Haukka harri.haukka@pp.inet.fi Tämän esitelmän idea? Tarkoitus ei ole, että allekirjoittanut kertoo mitä

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:

Lisätiedot

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä!

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Viestintä, kotisivut, tapahtumat, some yms:

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Asiakasopastukset Espoon kaupunginkirjasto syksyn 2012 ohjelma

Asiakasopastukset Espoon kaupunginkirjasto syksyn 2012 ohjelma www.helmet.fi Asiakasopastukset Espoon kaupunginkirjasto syksyn 2012 ohjelma Tervetuloa kirjaston opastuksiin! Opastuksiin osallistuminen on maksutonta. Peruskurssit Peruskurssit sopivat tietokoneen käyttöä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n juhlaseminaari Kuopio Sandra Gehring :n juhlaseminaari Kuopio 23.11. 2011 Sandra Gehring Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Terveydenhuollon ohjauksessa etusijalla on sairaus, vammaisuus ja kuntoutuminen.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen 2017

Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kuntalaisten osallistaminen 2017 Toimenpide-esitykset Asukaslautakunta 23.11.2016 Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö.

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa

Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa Yhteenveto, opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan käyttö opiskelussa Windows 8:lla abeista digiabeja hankkeen aluksi syksyllä 2013 ja lopuksi joulukuussa 2014 teimme opiskelijoille kyselyn heidän

Lisätiedot

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää

Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysterveyttä ja hyvää elämää Hengitysliiton toimintalinjaukset 2010-2014 ohjelma Toimintaa yhdessä uudistaen, tehtyä työtä arvostaen Hengitysliiton toimintalinjaukset ohjelman tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Päivän paja Alustus jäsenhankintaan 15 min. Näkyvyyspaketin esittely 15 min Ideointia yhdessä 30 min Kuinka innostumme ja innostamme? 1 t Klo 10.30

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA

YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA YLEISTÄ TIETOA Perusperiaate Yhdistystoiminta on ajankohtainen teema. Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua siitä, miten kolmas sektori voisi osallistua esimerkiksi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET Käsitelty Lempäälän nuorisovaltuuston kokouksessa 18.3.2008 Käsitelty liikunta- ja nuorisojaoston kokouksessa 3.4.2008 1. Lempäälän Nuorisovaltuuston toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 & kevät 2017

AVOIMET KOULUTUKSET. syksy 2016 & kevät 2017 AVOIMET KOULUTUKSET syksy 2016 & kevät 2017 WISTEC TRAINING OY ITÄMERENKATU 1, 00180 HELSINKI INFO@WISTEC.FI PUH. 030 670 5320 (MA-PE KLO 9-17) WWW.WISTEC.FI TERVETULOA KOULUTUKSIIN! Löydät koulutustarjontamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

TYYn avustukset järjestöille

TYYn avustukset järjestöille TYYn avustukset järjestöille 23.03.2016 Universitas Turku TYY & TY yhteistyössä Opetusta tukevan tai muuten akateemisen toiminnan järjestämiseen Esimerkiksi kurssien tai seminaarien järjestämiseen ja julkaisujen

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

VERKKO-OPISTO Sähköinen kokous

VERKKO-OPISTO Sähköinen kokous VERKKO-OPISTO Sähköinen kokous Timo Reko timo.reko@msl.fi Sähköinen kokous Yhdistyksen hallitus voi halutessaan järjestää kokouksensa myös sähköisesti. Sähköinen kokous sopii erityisesti sellaisiin kokouksiin,

Lisätiedot

VERSTASTUUTTI. Tule mukaan tekemään yhdessä viestintää! O SALLISTAVAN SOSIAALITURVAN PILOTTI VIESTINTÄVERSTAS 8.9.201 4

VERSTASTUUTTI. Tule mukaan tekemään yhdessä viestintää! O SALLISTAVAN SOSIAALITURVAN PILOTTI VIESTINTÄVERSTAS 8.9.201 4 O SALLISTAVAN SOSIAALITURVAN PILOTTI VIESTINTÄVERSTAS 8.9.201 4 VERSTASTUUTTI Tule mukaan tekemään yhdessä viestintää! E I TARVITSE OSATA VIESTINTÄ- TAI TIETOTEKNIIKKAA ETUKÄTEEN S YYS-JOULUKUUN 201 4

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,

Lisätiedot

Kansalais- ja vapaaehtoistyö

Kansalais- ja vapaaehtoistyö Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset

Lisätiedot