Aktivointikoulutus työttömille jäsenille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aktivointikoulutus työttömille jäsenille"

Transkriptio

1 Aktivointikoulutus työttömille jäsenille TJS Opintokeskus on saanut Opetushallituksen hankerahaa työttömien digitaitojen kouluttamiseen. Aktivointikoulutuksessa osallistujat oppivat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä. Opiskelija saa koulutuksesta todistuksen, jota voi tarjota TE-toimistolle osoitukseksi työnhakuaktiivisuudestaan. Koulutukset järjestetään Kouvolassa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Kuopiossa. Osallistujat Koulutukseen voivat osallistua työttömät jäsenet Akavan tai STTK:n jäsenliitoista. Koulutuksen kesto Koulutus kestää viisi päivää. Osallistujat ilmoittautuvat koko kokonaisuuteen, mutta voivat osallistua myös sen mukaan, mikä on osallistujan tarve saada kolmen kuukauden jakson aktivointipäivät täyteen. Mikäli osallistuja peruu ilmoittautumisensa noin viikkoa ennen lähipäivää, ei lähettävältä liitolta veloiteta ruokailukuluja. Kouluttajat TJS Opintokeskuksen kouluttajat vaihtelevat eri paikkakunnilla. Kouluttajat ovat opintojohtaja, FM, AmO Merja Hanhela, kehittämisasiantuntija, HTM, AmO Päivi Lohi-Aalto, kulttuurisihteeri, FM, AmO Inka Ukkola, koulutussuunnittelija, DI, AmO Leo Junno ja koulutussuunnittelija, FM Marika Ojala Osallistumismaksu ja ilmoittautuminen Koulutus on osallistujalle maksuton. Koulutukseen ilmoittaudutaan noin kuukautta ennen ensimmäistä lähipäivää. Lisätiedot opintojohtaja Merja Hanhela, p

2 Aikataulu ja paikkakunnat Kouvola Scandic Kouvola, Kouvolankatu 11, Kouvola Kouluttajat: kehittämisasiantuntija, HTM, AmO Päivi Lohi-Aalto ja koulutussuunnittelija, FM Marika Ojala Rovaniemi Scandic Rovaniemi, Koskikatu 23, Rovaniemi Kouluttajat: opintojohtaja FM, AmO Merja Hanhela ja koulutussuunnittelija, FM Marika Ojala Kuopio Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16, Kuopio Kouluttaja: kulttuurisihteeri, FM, AmO Inka Ukkola Kajaani Scandic Kajanus, Koskikatu 3, Kajaani Kouluttaja: koulutussuunnittelija, DI, AmO Leo Junno

3 1. Lähipäivä: Oman hyvinvoinnin ylläpitäminen ja urasuunnittelun perusteet Työnhaku on kuluttavaa ja monesti epäkiitollista työtä. Jatkuessaan se altistaa työttömiä monenlaisille terveysongelmille. Koulutuspäivän tavoitteena on oppia oman hyvinvoinnin ylläpitämistä. Lisäksi tavoitteena on oppia tunnistamaan, millaisia asioita työelämältä haluaa ja oppia tunnistamaan omaa osaamista eli sitä, mitä kaikkea pystyy työmarkkinoilla tarjoamaan. Koulutuksessa pohditaan työnhakuun liittyviä tunteita ja jaksamista sekä suunnitellaan keinoja oman työnhakuhyvinvoinnin edistämiseen. Osallistujat oppivat tunnistamaan, millaiset asiat työelämässä tuottavat mielekkyyttä ja sitä kautta pystyvät tunnistamaan, millaiset tehtävät soveltuvat parhaiten heille. Työnhakijoilla on lähes poikkeuksetta enemmän osaamista kuin mistä he itse osaavat kertoa. Päivän aikana opetellaan tunnistamaan, mitä kaikkea omaan osaamiseen mahtuu Tilaisuuden aloitus ja esittäytyminen Millaisia ovat aktiivisen työnhakijan työhyvinvoinnin haasteet Arvot työelämässä mitä työnteolta haluan Oman osaamisen tunnistaminen

4 2. Lähipäivä: Toimintaympäristön muutosten ennakointi sekä tunnetaidot Koulutuksessa opitaan sen tunnistamista, mitä kaikkea työmarkkinoilla tapahtuu eli miltä ammattialoilta työt tulevaisuudessa todennäköisesti vähenevät ja mihin todennäköisesti uusia työpaikkoja kehittyy. Lisäksi opitaan kehittämään omaa yhteistyöverkostoa työnhakuasioissa sekä opetellaan työelämän muutoksissa viime vuosina tärkeiksi nousseita tunnetaitoja. Koulutuksessa tehdään oman alueen toimintaympäristöanalyysi sekä laaditaan suunnitelma potentiaalisten työpaikkojen ja/tai piilotyöpaikkojen hakemista varten. Osallistujat tunnistavat omia yhteistyöverkostojaan ja miettivät, miten niistä voi olla työnhaussa apua sekä miten omaa verkostoa voisi laajentaa. Lisäksi perehdytään erityisesti muutostilanteissa ja verkostoyhteistyössä oleellisiin tunnetaitoihin. Miten työmarkkinat tällä alueella muuttuvat ja miten se vaikuttaa työpaikkojen määriin Tunneosaamista Oman yhteistyöverkoston tunnistaminen, laajentaminen sekä hyödyntäminen

5 3. Lähipäivä: CV-taidot ja esiintyminen Päivän tavoitteena on saada asiallista ja mielekästä palautetta omiin työnhaun välineisiin, joita ovat CV, LinkedIn-profiili, video-cv ja (verkko)hakemusteksti. Ihminen on aina sokea omille vahvuuksilleen. Vertaistuen avulla etsimme uskottavia tapoja kertoa omasta osaamisesta ja hioa sitä kuntoon. Osallistujat saavat opetusta eri välineiden käyttöön ja pienryhmissä palautetta haluamiinsa välineisiin. Lisäksi harjoittelemme video-cv:n tekemistä. Vertaistukityöpaja CV:t ja hakemukset Verkkoprofiili - LinkedIn Video-CV:n tekeminen

6 4. Lähipäivä: Digitaidot toimihenkilöaloilla Tämän koulutuspäivän tavoitteena on vahvistaa osallistujien toivomia digitaitoja. Päivän ohjelma muodostetaan sen jälkeen, kun osallistujilta on saatu näkemykset siihen, mitä digitaalisia taitoja, työvälineitä ja resursseja osallistujat haluaisivat oppia käyttämään paremmin. Tavoitteena on myös oppia hakemaan työpaikkojen ilmaantumiseen liittyvää tietoa verkosta. Työnhakijat tuntevat kyllä ja erilaisten rekrysivustojen työpaikkailmoitukset, mutta läheskään kaikki eivät tunne tietolähteitä, jotka liittyvät sen tunnistamiseen, mihin työpaikkoja on tulevaisuudessa avautumassa tai miten palkkatuettuun työharjoitteluun haetaan. Tässä koulutuksessa syvennämme osallistujien tiedonhakutaitoja. Lisäksi opettelemme sellaisia digitaitoja, jotka osallistujat itse valitsevat. Tätä päivää varten osallistujat voidaan tarvittaessa jakaa myös kahteen tai useampaan ryhmään. Työelämäasioihin liittyvä tiedonhaku kuntoon Digitaitoja osa I Digitaitoja osa II

7 5. Lähipäivä: Tiimityötaidot asiantuntijatyössä Erityisesti toimihenkilöammateissa tiimityötaidot ovat välttämättömiä työssä onnistumiselle. Päivän tavoitteena on harjaannuttaa työttömyysaikana vähemmälle käytölle jääviä yhteistyötaitoja sekä oppia tunnistamaan ja sanoittamaan omia vahvuuksia vuorovaikutustaitoihin liittyen. Koulutuksessa tehdään vuorovaikutustyylin analyysi sekä perehdytään erilaisiin työyhteisön vuorovaikutushaasteisiin. Jokainen on kohdannut työelämässä toimimattomia henkilökemioita, tässä koulutuspäivässä perehdymme siihen, mistä niissä on kyse ja miten tiimityötaitoja voidaan kehittää paremmiksi. Stressinhallinta asiantuntijatyössä Asiantuntijatyöyhteisöjen ryhmädynamiikka, miten työn hankauskohdat syntyvät ja miten niiden syntymistä ennalta ehkäistään Tiimityötaitojen kehittäminen

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille TJS Opintokeskus on saanut hankerahaa työttömien digitaitojen päivittämiseen. Digitaitojen kehittäminen toteutetaan niin, että osallistujat harjoittelevat työnhaku-

Lisätiedot

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille

Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Työllistymisvalmennus työttömille jäsenille Tavoite Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Lisätiedot

Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn ja ristiriitojen selvittämiseen > Käsikirja > Koulutukset > Verkosto 1 Reilu Peli Toimintamalleja epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyyn

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015

HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015 HENKILÖSTÖN EDUSTAJILLE SUUNNATUT KOULUTUKSET 2015 (luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut, yt-edustajat ym.) ESIINTYMIS- JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT 25.2.2015 Oulu. Ilmoittautuminen 28.1. mennessä. 5.11.2015

Lisätiedot

Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2015 syksyyn 2016

Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2015 syksyyn 2016 Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2015 syksyyn 2016 Osaamista yhdessä Sisällys Yhteystiedot 3 Tilauskoulutukset 4 Ajanhallinta 4 Haastavat vuorovaikutustilanteet työpaikoilla 4 Jaksaminen

Lisätiedot

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013

KOULUTUSKALENTERI syksy 2013 HEI KAIKKI! Nimeni on Anni Ojantakanen ja olen La Roche-Posay -tiimin uusin vahvistus. Työnkuvaani kuuluvat koulutukset sekä lääkäriyhteistyö. Koulutukseltani olen farmaseutti ja olen työskennellyt niin

Lisätiedot

TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle

TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle TJS-tukiohje 2016 TJS Opintokeskus tukee järjestöjen koulutustoimintaa TJS Opintokeskus on Akavan ja STTK:n yhteinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio, jonka perustehtävänä on tukea liittojen, yhdistysten,

Lisätiedot

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos 26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2014 syksyyn 2015

Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2014 syksyyn 2015 Koulutukset ja palvelut liittojen jäsenille syksystä 2014 syksyyn 2015 Osaamista yhdessä Sisällys Yhteystiedot 3 Tilauskoulutukset 4 Osaamisen tunnistaminen 4 Retki työhönottajan ajattelumaailmaan 4 CV-työpaja

Lisätiedot

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP

OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA, 6 OP 1. Työelämäpedagogiikka ammatillisessa koulutuksessa 6op... 3 2. Koulutuksen ennakkotehtävä... Error! Bookmark not defined. 1 OSAAVA TYÖELÄMÄPEDAGOGI

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos 28.10.2015 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 5.-6.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer

Lisätiedot

Urapalvelut opiskelijoille

Urapalvelut opiskelijoille Urapalvelut opiskelijoille Lukuvuosi 2019-2020 Uraohjaajat Kirsi Vallius-Leinonen, Outi Suorsa, Saara Puittinen ja Janne Saarela Henkilökohtainen uraohjaus Uraohjauksen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan

Lisätiedot

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille.

TYÖNHAKUINFO. Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. TYÖNHAKUINFO Materiaali on tarkoitettu kaikille työuransa alussa oleville työnhakijoille. SISÄLTÖ: Työnhausta Työnantajan odotuksia työnhakijaa kohtaan Työnhakuprosessi Työhakemus Ansioluettelo (CV) Työhaastattelu

Lisätiedot

TUTTU-6Aika Turun osahanke

TUTTU-6Aika Turun osahanke TUTTU-6Aika Turun osahanke TUTTU-6Aika -hanke Turun kaupungin, Tampereen kaupungin sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakoulujen yhteinen ESR-hanke, joka kohdistuu toimintalinjaan 3 työllisyys ja työvoiman

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille

Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Työnhakuvalmennus klubitoimintana kannustus avoimille työmarkkinoille Riitta Romppainen, Koulutusavain Oy Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Kevät 2008: Kirjalliset kyselyt ja keskustelut paikallisen

Lisätiedot

Verkostot ja työnhaku

Verkostot ja työnhaku Verkostot ja työnhaku Työpaja Jonna Heikkilä & Essi Hillgren Turun ammattikorkeakoulu Verkostotyöpaja Tavoite Tunnistaa osallistujan olemassa olevat verkostot ja pohtia miten niitä voi hyödyntää työnhaun

Lisätiedot

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa

Lisätiedot

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Työeläkevakuuttajat TELA ry järjestää yhdessä Akavan, SAK:n ja STTK:n kanssa kevään aikana kuusi alueellista seminaaria,

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 14.11.2018 Neuvottelutulos Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät Tehy 4.-6.2. Luottamusmiesten peruskoulutus 1. jakso Tehy 13.-14.5.

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

DIGIPOLKU TÖIHIN HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO

DIGIPOLKU TÖIHIN HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO DIGIPOLKU TÖIHIN Digitaalisia taitoja maahanmuuttajille vertaisoppimista hyödyntäen Minna Pesonen 24.1.2018 HANKKEEN TOTEUTTAJAT JA KESTO Rahoittaja: Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) Aika: 15.2.2017 31.1.2019

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos 21.11.2017 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2018 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 20.-21.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen työnhaussa LAL ry 11.5.2016 12.5.2016 Copyright - InCoaching Oy - www.incoaching.fi 3 Illan agenda Miksi omien vahvuuksien tunnistaminen on niin tärkeää

Lisätiedot

BACK to BUSINESS tiedotustilaisuus. Tervetuloa

BACK to BUSINESS tiedotustilaisuus. Tervetuloa BACK to BUSINESS tiedotustilaisuus Tervetuloa BACK to BUSINESS tiedotustilaisuus Welcome Coaching service is also available in English. After the info you have the opportunity to discuss about coaching

Lisätiedot

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET

TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET TEO-HANKE/LUONNOS - ASKELMALLI - PÄÄTAVOITTEET 5.6.2019 / Asuntopäällikkö Jonas Nylén, Kiinteistötoimi TYÖKYKYÄ JA ELINVOIMAA OSALLISUUDESTA (TEO) HANKKEEN ASKELMALLI JATKOPOLUT Hankkeen kohderyhmä: Syrjäytymisvaarassa

Lisätiedot

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA. TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä

Lisätiedot

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet

Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Palkkatukityön merkitys ja tavoitteet Parantaa työttömän työnhakijan ammattitaitoa, osaamista ja työmarkkina-asemaa ja näin edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille TE-toimisto arvioi,

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä ALUEKOULUTUS BOREAL SEMINARS 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721 http://www.aluekehityssaatio.fi Hankeorganisaatioiden johto Hankkeiden vetäjät, projektipäälliköt, talousvastaavat

Lisätiedot

MUUTTUVA TYÖELÄMÄ. Heta-Warto-Tillander

MUUTTUVA TYÖELÄMÄ. Heta-Warto-Tillander MUUTTUVA TYÖELÄMÄ Heta-Warto-Tillander 5.4.19 1 TYÖ ON AINA MUUTTUNUT TYÖELÄMÄN TRENDIT HAASTAVAT TOIMINTAMALLEJA JOHTAMINEN Vuorovaikutus Valmentava esimies Suunnan näyttäminen Itsensä johtaminen TYÖPAIKKA

Lisätiedot

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014

SUPER-ILLAT KEVÄT 2014 Paikkakunta Päivä Liittohallituksen jäsen, jäsenet/ SuPerin toimihenkilö Jäseniltapaikka Kellonaika Sitovat ilmoittautumiset Helsinki ti 1.4. Tuula Kumpulainen / Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu

Lisätiedot

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin

Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin Onnistuneella työharjoittelulla kiinni osaamisen perusteisiin HENRY Foorumi 2012 Lisa Forss Liiketoimintajohtaja, Taitoprofiilit/StaffEdu Oy 1 Taitoprofiilit/StaffEdu Oy Koulutuspalveluita työhallinnolle

Lisätiedot

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

Työhakemuksen tekeminen

Työhakemuksen tekeminen Työhakemuksen tekeminen Annamari Rovamo Työelämäpalvelut kevätlukukausi 2015 annamari.rovamo@jyu.fi CV-työpaja 20.2. Lähetä CV osoitteeseen annamari.rovamo@jyu.fi Deadline ke 18.2. Työskentely pienryhmissä

Lisätiedot

Tea Widgrén Kouluttaja

Tea Widgrén Kouluttaja Itsensä brändäys työnhaussa Tea Widgrén Kouluttaja Spring House Oy Temppu ja miten se tehdään? Millä tavalla sinä erottaudut? Omat vahvuuteni -> mistä ja mitä? Mitä merkitystä on harrastuksilla? Sosiaaliset

Lisätiedot

Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän. Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste

Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän. Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste Turun seudun työvoimahautomot mätsää työn ja tekijän Hanna Tuohimaa Turun kaupungin Työpiste Mikä Työvoimahautomot? Turun seudun työvoimahautomot on yhteistyöverkosto, joka auttaa yrityksiä löytämään osaavaa

Lisätiedot

Uuden strategian mukaista toimintaa

Uuden strategian mukaista toimintaa TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Uuden strategian mukaista toimintaa Vuoteen 2013 ulottuvan strategian mukaisesti Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton ja sen ylläpitämän TJS Opintokeskuksen tavoitteena on olla

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 14.11.2018 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät KURSSI SuPer 13.-14.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer

Lisätiedot

Koulutuskalenteri syksy 2013 - kevät 2014

Koulutuskalenteri syksy 2013 - kevät 2014 Akavaakatemia Koulutuskalenteri syksy 2013 - kevät 2014 Akava-akatemia 1 Sisältö Johdanto: Akava-akatemian 5. toimintakausi 3 1 Perehdyttämiskoulutus 4 Perehdyttämiskoulutuksen aikataulu 4 Akava keskusjärjestö

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Hanke-esittely OK-opintokeskus 2015 #järjestöosaaja Tietoa hankkeesta Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -hanke rahoitetaan Euroopan Sosiaalirahaston

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Koordinaattoritapaaminen 26.5.2008 Paasitorni, Helsinki Päivi-Katriina Juutilainen Ohjauksen koulutus Koulutuksen laaja-alaisena tavoitteena kehittää toimintamalleja verkostoyhteistyön

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen

Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen Olli Laasanen Anna-Kaisa Liimatainen Leena Tarkiainen 15.3.2018 Kolme päätavoitetta 1. Tutkimuksellinen Tunnistamme pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteitä ja edellytyksiä. 2. Työllistyminen Autamme

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Työnhakuvoima. Timo Tapola, ura- ja rekryasiamies, TEK

Työnhakuvoima. Timo Tapola, ura- ja rekryasiamies, TEK Työnhakuvoima Timo Tapola, ura- ja rekryasiamies, TEK Aloitetaan pienryhmien muodostamisella ja lyhyellä tutustumisharjoituksella pienryhmissä. Muodostakaa 4 hengen ryhmiä Keskustelkaa pienryhmässä lyhyesti

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Työnhaun taitojen kehittäminen pelillisin keinoin

Työnhaun taitojen kehittäminen pelillisin keinoin Työnhaun taitojen kehittäminen pelillisin keinoin 5 op, kevät 2018 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, liiketalouden yksikkö Mikkeli Lehtori Marja-Leena Koskinen Lehtori Sari Toijonen-Kunnari Taustaa oman

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden

Lisätiedot

ESIMIESTEN KOULUTUS 2019

ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 PAM ESIMIESKOULUTUKSET 2019 POMOKAHVIT WEBINAARISARJA 22.2., 26.4., 13.9., 25.10 verkossa (huom. pari päivää muuttunut) Esimiehille omat aamukahviwebinaarit. Keskustelua ajankohtaisista

Lisätiedot

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa

JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015

YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015 YHDISTYSTOIMINNAN KOULUTUKSET 2015 AIKAANSAAVA YHDISTYS - YHDISTYSTOIMINNAN JATKOKOULUTUS 14.3.2015 klo 9.30-16.30 Oulu. Ilmoittautuminen 13.2.2015 mennessä. 18.4.2015 klo 9.30-16.30 TJS Opintokeskus,

Lisätiedot

Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia

Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia 10 Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari Oulu 2132018 Projektipäällikkö, opetusneuvos Samuli

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Juha Koikkalainen Vuorovaikutustaidot työnhaussa Päivän tavoite Tiedostamme vaikuttamisen merkityksen ja keinot työnhakuprosessissa sekä osaamme täsmentää omaa osaamistamme tulevia työnhakutilanteita varten Päivän sisältö

Lisätiedot

HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki

HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki Digitaaliset työkalut ja palvelut työllistymisen edistämisessä 6Aika: DuuniPolku -hankkeen vertaisarviointipäivä HRHelp työnhakijan ja työnantajan työkaluna osaamistarpeiden tunnistamisessa Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb

Urapalvelut. CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija into.aalto.fi/careerweb Urapalvelut CHEM Susanna Saarinen, Asiantuntija susanna.saarinen@aalto.fi into.aalto.fi/careerweb Apua työnhakuun - Aalto CareerWeb Työpaikkaportaali CareerWeb Job Channel Työnhaun opas CV- ja hakukirjemalleja

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16 Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona 6.3. 2019 klo 9-16 Tutustu TYÖNANTAJIIN Ja hae kesätöitä! LISÄTIEDOT: www.salo.fi/ muntyohon Tapahtuman järjestää ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa. Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen

Lisätiedot

AY-TOIMIHENKILÖTUTKINTO - ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ay-työntekijöille

AY-TOIMIHENKILÖTUTKINTO - ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ay-työntekijöille AY-TOIMIHENKILÖTUTKINTO - ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ay-työntekijöille Tutkinto-opiskelu on suunnattu kaikille SAK:n ja STTK:n ja niiden alaisten liittojen ja työttömyyskassojen työntekijöille.

Lisätiedot

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi

Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015. Mirva Puranen @puranmir @Monster_Finland #monsterklubi Työnhaku nyt ja huomenna Helsingin yliopisto 26.11.2015 Iltapäivän teemoja Tänään keskustelussa Työnhaun monet kanavat Työnhakijan kasvava työkaluvalikoima Oman osaamisen visualisointi Sosiaalinen työnhaku

Lisätiedot

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla

Ole kärsivällinen Hae työtä laajalta alueelta Tunne vahvuutesi ja hae työtä usealta alalta monella tavalla Pieni Työnhakuopas Tervetuloa Pienen Työnhakuoppaan pariin! Opas on tuotettu osana Työllistyvä Keski- Karjala hanketta. Voit hyötyä oppaan vinkeistä oletpa sitten kokenut työnhakija tai vasta-alkaja urapolkusi

Lisätiedot

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi Keski-Uudenmaan nuorisotakuun kuntakokeilu 2016 Sisällys PARKKI -kokeilu... 3 Suunnittelu

Lisätiedot

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2015 syksyyn 2016

Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2015 syksyyn 2016 Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2015 syksyyn 2016 Osaamista yhdessä Sisällys Yhteystiedot 3 Näin ilmoittaudut koulutukseen 3 Koulutukset 4 Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot 4

Lisätiedot

Tommi Talasto Citrus Talent Management Oy

Tommi Talasto Citrus Talent Management Oy Ratkaisut ICT-ammattilaisia työsuhteeseen nopeasti ja hyvin ehdoin välittäjä yritys ICT-alan työmarkkinat Talent Statistics TALENT STATISTICS TALENT POOL Tilastotieto ja analyysi ICT-alan työmarkkinoista

Lisätiedot

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö

Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 Verkkokurssin sisältö Taitava työnhakija 1 -verkkokurssi Taitava työnhakija 1- verkkokurssilla käydään läpi työnhaun keskeisiä elementtejä. Kurssilla pääset hiomaan omia taitojasi

Lisätiedot

AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE

AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE Aikuisten ohjaus ja neuvontatyö, 30 op ERKKERI on aikuisten ohjaus- ja neuvontatyötä tekevän henkilöstön ohjausosaamista sekä moniammatillista verkostotyötä

Lisätiedot

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 100-prosenttisesti suositeltu KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 1 www.kuntarekry.fi Kunta-alan työpaikkailmoitukset www.kuntarekry.fi Joka puolelta Suomea Organisaatiomuodosta riippumatta Eri asematasoilta

Lisätiedot

Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus. Alisa Yli-Villamo, IhanaElo

Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus. Alisa Yli-Villamo, IhanaElo Esimiehistä hyvinvoinnin vahvistajia avoin koulutus Anna ihanan elon pyörteen imaista mukaan Löydä parhaat tyypit! Pidä timantit ja poimi rusinat pullasta! Luo kulttuuri, joka säteilee elämää ja arvostaa

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019

Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019 Luottamusmieskoulutukset EVL-kirkon luottamusmiehille vuonna 2019 Liiton omat Luottamusmiesten neuvottelupäivät 24.-25.1.2019 Helsingissä Koulutus uusille luottamusmiehille 7.-8.2.2019 Helsingissä (Hotelli

Lisätiedot

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013

Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013 13.11.2013 Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 1.-2.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 13.-14.11.

Lisätiedot

DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään

DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään DeeJeepäivä DigiJobi digivalmiuksia työelämään Sisältökokonaisuudet: Portfolio Verkkolomakkeet & Skype Videot Aikataulu: 1 2 3 8.00-10.00 A B C tauko 15min 10.15 13.00, tähän osioon sisältyy ruokatunti

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10.

TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 22.10. 22.10.2012 TSN/ Yksityinen sosiaalipalveluala ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2013 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 19.-20.3. Yksityisen sektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2014 syksyyn 2015

Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2014 syksyyn 2015 Koulutukset ja palvelut henkilöstön edustajille syksystä 2014 syksyyn 2015 Osaamista yhdessä Sisällys Yhteystiedot 3 Näin ilmoittaudut koulutukseen 3 Koulutukset 4 Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot 4

Lisätiedot

Suuntana avoimet työmarkkinat

Suuntana avoimet työmarkkinat Suuntana avoimet työmarkkinat Ostopalvelupilotin esittely Laura Weckman Valmennuskeskus Public Mikä ostopalvelupilotti on? Kuka voi tulla mukaan? Mitä palvelu käytännössä sisältää? Miten välityömarkkinatoimijat

Lisätiedot

IOC & IPC Athlete Career Programme ohjelma ja huippu-urheilija työelämässä Sami Itani Henkilöstöjohtaja, Adecco Finland. Turku, 20.9.

IOC & IPC Athlete Career Programme ohjelma ja huippu-urheilija työelämässä Sami Itani Henkilöstöjohtaja, Adecco Finland. Turku, 20.9. IOC & IPC Athlete Career Programme ohjelma ja huippu-urheilija työelämässä Sami Itani Henkilöstöjohtaja, Adecco Finland Turku, 20.9.2018 Agenda Pari sanaa minusta ja Adeccosta firmana Adeccon ja Kansainvälisen

Lisätiedot

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN

KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN KOULUTUS 20 OP ID VALMENTAJA UUDEN AJAN MONIKERROKSISEEN VALMENTAJUUTEEN 9.1.2019-27.9.2019 UUDISTA IHMISTÄ, UUDISTA TYÖTÄ ID Valmentaja eli työidentiteettivalmentaja perustuu identiteettityötä ja toimijuutta

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos 7.11.2016 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2017 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 29.-30.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät

Lisätiedot

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla

Työnhaun lähtökohtia. mitä osaat. mitä haluat. millä ehdoilla Työnhaun lähtökohtia mitä osaat mitä haluat millä ehdoilla Työpaikat haussa.. Avoimet paikat julkinen haku Kaikki näkee, kaikki hakee Kilpailutilanne Hakemuksia paljon Avoimet paikat ei julkinen Tieto

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

Hankekahvit Kajaanissa Learnig Cafe

Hankekahvit Kajaanissa Learnig Cafe Hankekahvit Kajaanissa 29.8.2017 Learnig Cafe 1 Yhteistyö KAOn ja Edukain työssäoppimisjaksoilla yritysten ja yhdistysten kanssa. Toiveita ja ajatuksia miten tätä oppilaitokset voisivat kehittää, huomioiden

Lisätiedot

Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö

Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö Opintokeskusten henkinen työsuojelutyö Päivi Lohi-Aalto Kuva: Pia Westerholm TJS Opintokeskus AKAVAn ja STTK:n yhteinen palveluorganisaatio, joka tarjoaa koulutus-, kehittämis- ja kulttuuripalveluja jäsenliitoille

Lisätiedot

( ).

(  ). Koulutushankkeeseen kuuluvat Koulujen turvallisuus ja lainsäädäntö asiantuntijaluento sekä Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikön ja Lapin urheiluopiston

Lisätiedot

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA KUTSU ESAVI/5965/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Miten ohjaan yksilön ja ryhmän taitoja tukemaan uuden opetussuunnitelman mukaista oppimista? Tervetuloa

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,

Lisätiedot

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV TAVOITTEET Annetaan tietoa ja valmiuksia työnhakuun liittyvistä taidoista ja menetelmistä, mukaan lukien simuloitu työhaastattelu. Työnhakuun liittyvien

Lisätiedot

Punainen Risti. Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen

Punainen Risti. Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen 2018 082018 1 Mistä on kyse? Tavoitteena on kuulla turvapaikanhakijoiden osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista

Lisätiedot