SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala"

Transkriptio

1 SUORAVELOITUS PÄÄTTYY Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala 1

2 2 YDINVIESTEJÄ TERÄVÖITETTY

3 MIGRAATIO ETENEE HITAASTI Suoraveloitusvaltakirjoista vasta 3 prosenttia on muunnettu e- laskuiksi ja suoramaksuiksi. Laskuttajia on liikkeellä enenevässä määrin. Muuntoa odottelee tällä hetkellä jonossa arviolta % laskuttajista. Ohjelmistotaloilla on ruuhkaa, koska monella laskuttajalla muunto on siirtynyt syksyyn. Vaarana on, että kaikki halukkaat eivät muuntoon ehdi. Finanssialan Keskusliiton sivuilla finvoice.info on laskuttajan käyttöön maksuttomat ohjelmat, joilla muunto voidaan tehdä. Muunnosta sovitaan pankin kanssa. 3

4 AIKATAULU EI JOUSTA Monella yrityksellä on edelleen uskomus, että suoraveloitusmigraation takaraja joustaa. Laskuttajan on käynnistettävä muunto suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun viimeistään , muuten yritys ei ehdi mukaan muuntoon. Laskuttajan laskutusohjelman päivitykset vievät aikaa vähintään kuukauden. Tammikuun jälkeen pankit eivät ota suoraveloitusaineistoja laskuttajilta enää vastaan. Jos suoraveloitusta käyttävä laskuttaja ei huomio suoraveloituksen päättymistä, kassavirta katkeaa suoraveloituslaskuissa 1. helmikuuta 2014 alkaen. Kaikki laskuttajat eivät lähde muuntoon, varsinkaan pienyritykset. E-laskun ja suoramaksun vaihtoehtoina ovat paperilasku ja Sepasuoraveloitus. 4

5 LASKUTTAJAOPAS PÄIVITETÄÄN Tavoite päivityksellä saada vielä kerran järjestöt välittämään viestiä eteenpäin suoraveloituksen päättymisestä ja sen edellyttämistä toimista. Päivitykset laadittujen ydinviestien pohjalta. YRITTÄJÄ HERÄTYS 5

6 6 MAKSETTUA MAINONTAA

7 MAINONTAA YRITTÄJÄLLE KAUPPALEHDESSÄ Kampanja alkaa Kesto kaksi viikkoa. Kauppalehden yritystietosivut Printtilehden lisäksi mainontaa Kauppalehden verkkosivuille 7

8 KAUPPALEHTI VERKKO, OHJAUS TIEDON ÄÄRELLE 8

9 VIESTINTÄÄ RADIO NOVAN KAUTTA Kampanja-aika kaksi viikkoa alkaen ma Radio Nova tavoittaa päättäjää päätöksiin osallistujaa Hyvä yrittäjä! Suoraveloitus päättyy ensi tammikuussa. Ota käyttöön uudet laskutustavat ja päivitä ripeästi laskutusohjelmistosi. Varmista kassavirtasi ja pidä maksavat asiakkaasi tyytyväisinä. Lisätietoa saat pankistasi. 9

10 LASKUTUSTAVASTA SOVITTAVA KULUTTAJAN KANSSA Maksaminen ja laskuttaminen ovat keskeinen osa kauppasopimusta. Niitä koskevista ehdoista tulee sopia yhtä täsmällisesti kuin muistakin kaupan ehdoista. Uusien laskutus- ja maksamistapojen käyttöönotto vaatii yrittäjältä tarkkuutta. Kuluttajaviraston mukaan laskuttajan on selkeästi sovittava kuluttajan kanssa käytettävästä laskutustavasta ja kuluttajan vaihtoehdoista laskun maksamisessa. 10

11 11 VIESTINTÄÄ KULUTTAJALLE

12 KULUTTAJA, SEURAA POSTIASI Tämän syksyn ja alkuvuoden aikana kuluttajan kannattaa seurata tarkkaan laskuttajalta tulevaa postia. Laskuttaja voi lähettää kirjeen, jossa se kertoo muunnosta suoraveloituksesta e-laskuun tai suoramaksuun. Tällöin kuluttajan ei tarvitse tehdä mitään. Laskuttaja voi lähettää kirjeen jatkossa käytettävissä olevista laskutustavoista suoraveloituksen päättymisen jälkeen. Laskuttajan valitsemista laskutustavoista kannattaa olla yhteydessä suoraan laskuttajaan. Laskuttaja voi lähettää kuluttajalle paperilaskun suoraveloituksen ennakkoilmoituksen sijaan ja se on muistettava maksaa. 12

13 BILL VIRTANEN JATKAA FACEBOOKISSA 13

14 14 ERITYISRYHMIEN TARPEET

15 SUORAMAKSU: UUSI PALVELU Suoramaksu on uusi, tärkeä laskunmaksupalvelu erityisesti senioreille ja erityisryhmien edustajille. Kaikilla ei ole käytössään tietokonetta tai verkkopankkiyhteyttä Suuri joukko suomalaisia ei myöskään kykene sähköisiä laskunmaksupalveluita käyttämään. Suoraveloitukseen tottuneet kuluttajat eivät välttämättä huomaa tai kykene maksamaan paperilaskua. 15

16 16 VIESTINTÄÄ MEDIAN VÄLITYKSELLÄ

17 SUORAVELOITUS MEDIASSA Tiedotteet ja FK:n uutiskirjeet FK uutinen: Laskuja voi jäädä maksamatta, jos laskuttaja ei herää > Suoraveloitus päättymässä - liitto huolestui laskuttajien hitaudesta, Yle 24.6 Median haastatteluja jatkuvasti FK:n asiantuntijat FK:n laatimia valmiita juttuja Eläkeläisjärjestöt Ilmaisjakelulehdet Laskuttaja! suoraveloitus päättyy, oletko valmis? Suoraveloitus päättyy, laskuttajat hereille Viestintää järjestöjen kautta Herätys suoraveloitus loppuu ihan oikeasti, 17

18 TURUN SANOMAT 18

19 SUORAVELOITUS PÄÄTTYY, PALJON ON VIELÄ TEHTÄVÄÄ Tiedotustilaisuus Postitalossa 23.9 Kotimaisen suoraveloituksen takaraja häämöttää. Huolena on, että yrityksille tulee kiire ja kuluttajien laskunmaksu häiriintyy. Lähes yritystä ja yli kolme miljoonaa kuluttajaa käyttävät suoraveloitusta laskun maksussaan. Ohjelma Tilaisuuden avaus, Kristiina Siikala, Finanssialan Keskusliitto Suoraveloitus päättyy, mitkä ovat aikataulut SEPA-ydinryhmän puheenjohtaja Päivi Heikkinen, Suomen Pankki Miten suoraveloitus korvataan? Johtaja Päivi Pelkonen, Finanssialan Keskusliitto Palveluiden jatkuvuus on turvattava ilman häiriöitä Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen, Kilpailu- ja kuluttajavirasto Tiedote medialle (ydinviestit käyttöön) 19

20 YHTEYSTIEDOT Kristiina Siikala, viestintäpäällikkö puh

MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus 23.9.2013 Johtaja Päivi Pelkonen

MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus 23.9.2013 Johtaja Päivi Pelkonen MITEN SUORAVELOITUS KORVATAAN? Tiedotustilaisuus 23.9.2013 Johtaja Päivi Pelkonen 1 PANKIT SUOSITTELEVAT E-LASKUA JA SUORAMAKSUA Pankit suosittelevat suoraveloituksen korvaaviksi palveluiksi e-laskua ja

Lisätiedot

Suoraveloituksesta uusiin palveluihin

Suoraveloituksesta uusiin palveluihin Suoraveloituksesta uusiin palveluihin Henna Sopanen 31/10/2012 Kotimainen suoraveloitus loppuu Kotimaiset euromääräiset suoraveloitukset päättyvät 31.1.2014 EU lainsäädäntö Suomessa suoraveloitusta käyttäville

Lisätiedot

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN?

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? SUORAVELOITUS PÄÄTTYY MITEN LASKUT MAKSETAAN? Piia-Noora Kauppi 17.1.2013 1 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund Mitä suoraveloituksen tilalle 2 Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens

Lisätiedot

Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä

Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä 23.5.2013 Kotimainen suoraveloitus poistuu käytöstä Laskuttajan uudet vaihtoehdot kuluttajalaskutukseen Kotimaisesta suoraveloituksesta luovutaan kaikissa euromaissa Kotimaisesta suoraveloituksesta ollaan

Lisätiedot

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala

SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ. SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala SEPA-MIGRAATIOPROJEKTI SUORAVELOITUS- VIESTINTÄ SEPA-ydinryhmä 28.11.2012 Kristiina Siikala 1 SISÄLLYS Vuosi 2012 suoraveloitusviestinnässä Tehdyt toimenpiteet Suunnitelma viestinnän toimenpiteiksi vuonna

Lisätiedot

Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi. Toimi heti!

Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi. Toimi heti! Kotimainen suoraveloitus päättyy aikaa enää muutama kuukausi. Toimi heti! Henna Sopanen 24/10/2013 Kotimaisen suoraveloituksen päättymiseen 100 päivää Kotimaiset euromääräiset suoraveloitukset päättyvät

Lisätiedot

Kansallinen suoraveloitus poistuu tilalle yhtä helppokäyttöinen e-lasku ja suoramaksu. BASWARE E-INVOICING FORUM 29.3.2012 Inkeri Tolvanen

Kansallinen suoraveloitus poistuu tilalle yhtä helppokäyttöinen e-lasku ja suoramaksu. BASWARE E-INVOICING FORUM 29.3.2012 Inkeri Tolvanen Kansallinen suoraveloitus poistuu tilalle yhtä helppokäyttöinen e-lasku ja suoramaksu BASWARE E-INVOICING FORUM 29.3.2012 Inkeri Tolvanen Sisältö SEPA end-date asetus tilastotietoa suoraveloituksen tilalle

Lisätiedot

Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä!

Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä! Ota niskalenkki suoraveloituksen päättymisestä! Heli Merivirta Transaction Banking, Cash Management Products 21.9.2012 Suoraveloitukselle löytyy useita korvaavia palveluita Kotimainen suoraveloitus päättyy

Lisätiedot

Laskuttajan opas SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN

Laskuttajan opas SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN Laskuttajan opas SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN NYT ON AIKA TOIMIA! Helsingissä 1.10.2013 Yhtenäiseen euromaksualueeseen eli SEPAan siirtymisen myötä kotimainen suoraveloituksemme päättyy

Lisätiedot

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala 19.9.2012 PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA Kristiina Siikala 19.9.2012 1 VIESTINNÄN VAIHEET VUONNA 2012 Faktat Viestinnän strategiset linjaukset: mitä, kenelle, miten ja milloin? Fkl.fi verkkopalvelun

Lisätiedot

SUORAVELOITUSTEN PÄÄTTYMINEN - VAIKUTUKSET TALOYHTIÖISSÄ JA TARVITTAVAT TOIMENPITEET. Pirjo Ilola, Finanssialan Keskusliitto

SUORAVELOITUSTEN PÄÄTTYMINEN - VAIKUTUKSET TALOYHTIÖISSÄ JA TARVITTAVAT TOIMENPITEET. Pirjo Ilola, Finanssialan Keskusliitto SUORAVELOITUSTEN PÄÄTTYMINEN - VAIKUTUKSET TALOYHTIÖISSÄ JA TARVITTAVAT TOIMENPITEET Pirjo Ilola, Finanssialan Keskusliitto 1 - MAKSULIIKENNE TILASTOINA - SEPA END-DATE ASETUS - KUINKA SIIRTÄÄ SUORAVELOITUS-ASIAKKAAT

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun 2011-2012 Viestintäsuunnitelma/luonnos SEPA-ydinryhmän kokous 25.10.2011/ Kristiina Siikala Kyselytutkimukset verkkolaskun ja e-laskun käytöstä

Lisätiedot

Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen. Nordea 18.05.2010 Erkki Saarelainen

Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen. Nordea 18.05.2010 Erkki Saarelainen Suoraveloituksesta e laskuun ja automaattiseen maksamiseen Nordea 18.05.2010 Erkki Saarelainen Sisältö > Tausta > Suoraveloituksen korvaava palvelu > Siirtymäsuunnitelma 2 Tausta > Yhtenäisen euromaksualueen

Lisätiedot

Tervetuloa työpajaan! SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMINEN JA VIESTINTÄ 19.9.2012 KLO 9.00-12.00

Tervetuloa työpajaan! SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMINEN JA VIESTINTÄ 19.9.2012 KLO 9.00-12.00 Tervetuloa työpajaan! SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMINEN JA VIESTINTÄ 19.9.2012 KLO 9.00-12.00 October 9, 2012 AIHEITAMME TÄNÄÄN 2 Näin suoraveloitusmigraatio etenee Inkeri Tolvanen, FK Pankkien yhteinen viestintä

Lisätiedot

YHTENÄISEN EUROMAKSUALUEEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA. Tiedotustilaisuus Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi

YHTENÄISEN EUROMAKSUALUEEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA. Tiedotustilaisuus Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi YHTENÄISEN EUROMAKSUALUEEN TOTEUTUMINEN SUOMESSA Tiedotustilaisuus 22.9.2011 Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi SEPA-maat Finanssialan Keskusliitto Finansbranschens Centralförbund 22.9.2011 2 Yhtenäisen

Lisätiedot

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj

Suoraveloituskatsaus. Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013. Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Suoraveloituskatsaus Baswaren suoraveloituskatsaus ja kyselytutkimus SEPA-foorum ydinryhmä 18.09.2013 Matti Luoto, Vice President Basware Oyj Australia Denmark Finland France Germany Netherlands Norway

Lisätiedot

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala

Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun. Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Suoraveloituksesta verkkolaskuun, e-laskuun tai suoramaksuun Viestinnän linjaukset ja toimenpiteet vuonna 2012 /Luonnos/Kristiina Siikala Laskuttajan viestintäaineisto > Kirje laskuttajalta kuluttajalle

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MISSÄ OLEMME MITÄ SEURAAVAKSI?

AJANKOHTAISKATSAUS MISSÄ OLEMME MITÄ SEURAAVAKSI? AJANKOHTAISKATSAUS MISSÄ OLEMME MITÄ SEURAAVAKSI? Juha Eerikäinen Head of Cash Management Process Development Finland Nordea Pankki Suomi Oyj 1 2 MITEN SEPA ETENEE - TILASTOTIETOJA MAKSAMISESTA JA VERKKOLASKUISTA

Lisätiedot

YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ. Verkkokyselyjen tuloksia Kesäkuu 2013

YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ. Verkkokyselyjen tuloksia Kesäkuu 2013 YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Verkkokyselyjen tuloksia Kesäkuu 2013 1 VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Finanssialan Keskusliiton ja Elinkeinoelämän Keskusliiton kysely

Lisätiedot

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU

KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU KANSALLINEN SUORAVELOITUS POISTUU TILALLE YHTÄ HELPPO E-LASKU JA SUORAMAKSU BASWARE EXPERIENCE 2012 Inkeri Tolvanen Finanssialan Keskusliitto 1 SISÄLTÖ Tilastotietoa maksamisesta ja verkkolaskusta SEPA

Lisätiedot

2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen ja kokouksen esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja.

2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen ja kokouksen esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja. Muistio 1 (5) SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ Aika 18.9.2013 klo 12.30 16.00 Paikka CGI, Karvaamokuja 2, Helsinki Läsnä Harry Leinonen Valtionvarainministeriö Matti Luoto Basware Eeva-Liisa Vihavainen Varma Leea

Lisätiedot

SUORAVELOITUKSET PÄÄTTYVÄT MITÄ TOIMENPITEITÄ VAATII ASUNTOYHTIÖIDEN TALOUSHALLINNOLTA? Taloyhtiö 2013

SUORAVELOITUKSET PÄÄTTYVÄT MITÄ TOIMENPITEITÄ VAATII ASUNTOYHTIÖIDEN TALOUSHALLINNOLTA? Taloyhtiö 2013 SUORAVELOITUKSET PÄÄTTYVÄT MITÄ TOIMENPITEITÄ VAATII ASUNTOYHTIÖIDEN TALOUSHALLINNOLTA? Taloyhtiö 2013 1 2 KONEKIELISET TILISIIRROT VUONNA 2011 3 KULUTTAJIEN TAVALLISIMMAT LASKUNMAKSUTAVAT Mikä on tavallisin

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMISEN VIESTINNÄSTÄ. Kristiina Siikala

AJANKOHTAISTA SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMISEN VIESTINNÄSTÄ. Kristiina Siikala AJANKOHTAISTA SUORAVELOITUKSEN PÄÄTTYMISEN VIESTINNÄSTÄ Kristiina Siikala 1 KUUNTELUA, KARTOITUSTA JA KESKUSTELUN AVAUKSIA TOIMENPITEITÄ SYKSY 2012 ALKUKEVÄT 2013 SEPA-ydinryhmä Kysely ja työpaja 19.9.

Lisätiedot

Valmistautuminen kansallisen suoraveloituksen päättymiseen

Valmistautuminen kansallisen suoraveloituksen päättymiseen 1 Valmistautuminen kansallisen suoraveloituksen päättymiseen ebusiness Forum -seminaari 24.5.2012 Tallinna 2 Esityksen sisältö 1. Kotimaisen suoraveloituksen korvaaminen 2. Siirtyminen uusiin palveluihin

Lisätiedot

Versio 1.3 13.6.2013

Versio 1.3 13.6.2013 Versio 1.3 13.6.2013 LASKUTTAJAN OHJE MUUNTO SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN Sisällys 1 Johdanto... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Aikataulu... 2 2 Suoraveloitusten muuntoa edeltävät toimenpiteet...

Lisätiedot

Suoramaksu- migraatio

Suoramaksu- migraatio INTERNAL Suoramaksu- migraatio Logica nyt osa CGI:tä Esityksen tausta Tämä esitys on tehty FK:n SEPA-foorumia varten, eikä sitä sellaisenaan jaella muualla Kotimainen suoraveloitus päättyy tammikuun lopussa

Lisätiedot

Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta. Elisa Oyj Kati Mikkonen

Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta. Elisa Oyj Kati Mikkonen Suoraveloitusmuutos suurlaskuttajan näkökulmasta Elisa Oyj Kati Mikkonen Elisa Oyj Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme elämyksiä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online-

Lisätiedot

YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ. Haastattelututkimusten tuloksia toukokuu 2012

YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ. Haastattelututkimusten tuloksia toukokuu 2012 YRITYSTEN VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Haastattelututkimusten tuloksia toukokuu 2012 1 VERKKOLASKUTUKSEN JA SUORAVELOITUKSEN KÄYTTÖ Elinkeinoelämän Keskusliiton ja Finanssialan Keskusliiton

Lisätiedot

Kokemuksia kuluttajan e- laskukampanjasta

Kokemuksia kuluttajan e- laskukampanjasta Kokemuksia kuluttajan e- laskukampanjasta 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 Asiakkaan ja pankin väliset tietoyhteyssopimukset ja 1 kpl niiden avulla tehdyt tapahtumat 5 1 639 57, 233 2 199 92, 232 2 576 11,4 212

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN

SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN SIIRTYMINEN KULUTTAJA E-LASKUTUKSEEN tietoaika.fi Domus-ohjelmiston uusi sähköinen kuluttajalaskutus-ominaisuus sisältää e-laskutuksen sekä suoramaksuominaisuudet. Kuluttaja e-laskutuksella ja suoramaksulla

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia Finanssialan Keskusliitto Syyskuu 2011 Kysymyksiä ja vastauksia Mistä SEPA:ssa on kyse? SEPA on lyhenne sanoista Single Euro Payments Area, yhtenäinen euromaksualue. Alueeseen kuuluvat kaikki 27 EU-maata

Lisätiedot

Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun. Paula Metsäaho 01.04.2014

Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun. Paula Metsäaho 01.04.2014 Suoraveloituksesta e-laskuun ja suoramaksuun Paula Metsäaho 01.04.2014 Suoraveloituksen korvaavat palvelut Korvaavat palvelut henkilöasiakkaille: E-LASKU (Finvoice) Jos asiakas käyttää aktiivisesti verkkopankkia,

Lisätiedot

Suoraveloituksesta automaattiseen maksamiseen. Ohjelmistotoimittaja-ryhmä Markku Havukainen, Antti Alsela ja Vesa Kalliokoski 8.

Suoraveloituksesta automaattiseen maksamiseen. Ohjelmistotoimittaja-ryhmä Markku Havukainen, Antti Alsela ja Vesa Kalliokoski 8. Suoraveloituksesta automaattiseen maksamiseen Ohjelmistotoimittaja-ryhmä Markku Havukainen, Antti Alsela ja Vesa Kalliokoski 8. syyskuu 2011 Alustus Suoraveloituskonversio Toimeksianto FKL: toimesta Ohjelmistotoimittajaryhmän

Lisätiedot

Suoraveloitusmuutoksen toteuttaminen Elisa Oyj:ssä. Kati Mikkonen 7.5.2013

Suoraveloitusmuutoksen toteuttaminen Elisa Oyj:ssä. Kati Mikkonen 7.5.2013 Suoraveloitusmuutoksen toteuttaminen Elisa Oyj:ssä Kati Mikkonen 7.5.2013 Sisältö Elisa Oyj laskuttajana Suoraveloitus Elisassa Valmistautuminen suoraveloituksen loppumiseen Suoraveloitusmuunto laskuttajan

Lisätiedot

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013

VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 VISMA L7 KOULUTUSPÄIVÄT VANAJANLINNA 16.5. 17.5.2013 Vuokrien sähköinen laskuttaminen (yrityksille) Sopimus operaattorin kanssa lähtevistä laskuista (Maventa) Maventa on hyvä vaihtoehto (kuluttajan verkkolaskutus

Lisätiedot

Yhtenäinen euromaksualue SEPA

Yhtenäinen euromaksualue SEPA Yhtenäinen euromaksualue SEPA Miten maksaminen muuttuu ja kehittyy 1 Euro on paras asia EU:ssa Ostovoima säilyy vaikka liikutaan rajojen yli. Hintoja on helppo verrata. Ei rahanvaihto- tai siirtelykuluja.

Lisätiedot

LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0. Käyttöohje 2013

LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0. Käyttöohje 2013 LASKUTTAJAILMOITUKSEN TEKO- OHJELMA V.2.0 Käyttöohje 2013 19.2.2013 1 Laskuttajailmoituksen teko-ohjelma v.2.0 Sisällysluettelo 1 Laskuttajailmoitusohjelma... 2 2 Laskuttajailmoituksen tekeminen... 2 3

Lisätiedot

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi

Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi A Basware Presentation Kuluttajat mukaan verkkolaskujen vastaanottajiksi Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Baswaren verkkolaskupalvelut Kuluttajat mukaan verkkolaskujen

Lisätiedot

SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ. Aika 12.2.2013 klo 12.30 16.00. Nordea, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Läsnä Harry Leinonen Valtionvarainministeriö

SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ. Aika 12.2.2013 klo 12.30 16.00. Nordea, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Läsnä Harry Leinonen Valtionvarainministeriö Muistio 1 (5) SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ Aika 12.2.2013 klo 12.30 16.00 Paikka Nordea, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki Läsnä Harry Leinonen Valtionvarainministeriö Matti Luoto Basware Eeva-Liisa Vihavainen

Lisätiedot

Viritä talousprosessit huippukuntoon - SEPAn ja sähköistämisen mahdollisuudet

Viritä talousprosessit huippukuntoon - SEPAn ja sähköistämisen mahdollisuudet Viritä talousprosessit huippukuntoon - SEPAn ja sähköistämisen mahdollisuudet Basware Käyttäjäpäivät 21.9.2011 Riku Louho Liiketoiminnan kehittäminen Sampo Pankki Viritä talousprosessit huippukuntoon 1)

Lisätiedot

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön

Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä ihmeen e-lasku? E-laskutietoa yritysten käyttöön Mikä e-lasku on? Hei olen Bill Virtanen, e-laskuasiantuntija. Tutustutaan yhdessä e-laskuun tositarkoituksella! E-lasku on kuluttajille tarjottava

Lisätiedot

SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN Kysymyksiä ja vastauksia

SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN Kysymyksiä ja vastauksia 1 (9) SUORAVELOITUKSESTA E-LASKUUN JA SUORAMAKSUUN Kysymyksiä ja vastauksia TAUSTA 1) Koska suoraveloitus päättyy? Suoraveloitus päättyy tammikuun lopussa 2014. Pankit hylkäävät aineistot, joissa suoraveloituksen

Lisätiedot

Kuluttajan e-lasku, ohjeita suoraveloitusten muuntoon Laskuttajan palvelukuvauksen liite

Kuluttajan e-lasku, ohjeita suoraveloitusten muuntoon Laskuttajan palvelukuvauksen liite Kuluttajan e-lasku, ohjeita suoraveloitusten muuntoon Laskuttajan palvelukuvauksen liite Sisällys 1 Suoraveloitusten muunto... 3 1.1 Laskuttajailmoitus... 3 1.2 Vastaanottoehdotus... 4 1.3 Vastaanottoilmoitus...

Lisätiedot

Ohje Suoramaksun käyttöönotto ja laskutus 28.05.2013 1 (21) Tikon. Suoramaksu

Ohje Suoramaksun käyttöönotto ja laskutus 28.05.2013 1 (21) Tikon. Suoramaksu 28.05.2013 1 (21) Tikon Suoramaksu 28.05.2013 2 (21) Sisältö 1 Suoramaksun käyttöönotto... 3 1.1 Lähettäjäilmoituksen täyttäminen ja lähettäminen yhteyspankkiin... 3 1.2 Asiakastietojen läpikäynti ja tietojen

Lisätiedot

Maksamisen nykytila ja trendit 2014

Maksamisen nykytila ja trendit 2014 Maksamisen nykytila ja trendit 2014 Maksuneuvoston työryhmä 1 Maksuneuvoston kokous 6.11.2014 Julkinen 1 Toimeksianto ja reunaehdot Maksamisen kitkat asiointitilanteiden muutoksessa Yhteiskunnan isot trendit

Lisätiedot

Ohje Suoramaksun käyttöönotto ja laskutus. v.6.3.1 31.10.2013 1 (22) Tikon. Suoramaksu

Ohje Suoramaksun käyttöönotto ja laskutus. v.6.3.1 31.10.2013 1 (22) Tikon. Suoramaksu v.6.3.1 31.10.2013 1 (22) Tikon Suoramaksu v.6.3.1 31.10.2013 2 (22) Sisältö 1 Suoramaksun käyttöönotto... 3 1.1 Laskuttajailmoituksen täyttäminen ja lähettäminen yhteyspankkiin... 3 1.2 Asiakastietojen

Lisätiedot

1 (1) 2.5.2014. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo

1 (1) 2.5.2014. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo Laskuttajailmoituksen teko-ohjelma v.2.0 käyttöohje 2014 1 (1) Sisällysluettelo 1 Laskuttajailmoitusohjelma... 1 2 Laskuttajailmoituksen lähetys... 1 3 Laskuttajailmoituksen tekeminen... 1 4 Laskuttajailmoitusohjelman

Lisätiedot

Solve laskutus ja verkkolaskutus

Solve laskutus ja verkkolaskutus Solve laskutus Sivu 1 Solve laskutus ja verkkolaskutus Tässä ohjeessa on ohjeet Solven asetusten teosta, aineistojen muodostamisesta ja palautteiden käsittelystä sekä ohjeet suoraveloitettavien asiakkaiden

Lisätiedot

E-lasku ja suoramaksu Käytännön kysymyksiä ja vastauksia

E-lasku ja suoramaksu Käytännön kysymyksiä ja vastauksia E-lasku ja suoramaksu Käytännön kysymyksiä ja vastauksia Tampuuri-käyttäjäpäivät 2014 10.10.2014 Finvoice-versiot Mistä tietää, mikä Finvoice-versio on käytössä 1.x vai 2.01? Selvin vihje version selvittämiseen

Lisätiedot

Mitä SEPAssa maksamisen jälkeen SEPAn uusi vaihe

Mitä SEPAssa maksamisen jälkeen SEPAn uusi vaihe A Basware Presentation Mitä SEPAssa maksamisen jälkeen SEPAn uusi vaihe Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Mitä SEPAssa maksamisen jälkeen SEPAn uusi vaihe

Lisätiedot

SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ. Aika 2.12.2013 klo 12.30 15.30. Ekberg Ekstra, Bulevardi 9 A, Helsinki. Läsnä Matti Luoto Basware Eeva-Liisa Vihavainen Varma

SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ. Aika 2.12.2013 klo 12.30 15.30. Ekberg Ekstra, Bulevardi 9 A, Helsinki. Läsnä Matti Luoto Basware Eeva-Liisa Vihavainen Varma Muistio 1 (5) SEPA FOORUMIN YDINRYHMÄ Aika 2.12.2013 klo 12.30 15.30 Paikka Ekberg Ekstra, Bulevardi 9 A, Helsinki Läsnä Matti Luoto Basware Eeva-Liisa Vihavainen Varma Leea Eloranta Pohjola Matti Räisänen

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Maksuliikenteen uudet piirteet

Maksuliikenteen uudet piirteet Maksuliikenteen uudet piirteet Antti Pirhonen, Senior Solution Consultant Basware Experience User Forum Collaborate. Innovate. Succeed. Australia Denmark Finland France Germany Netherlands Norway Sweden

Lisätiedot

Visma L7 Koulutuspäivät. Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut

Visma L7 Koulutuspäivät. Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut Visma L7 Koulutuspäivät Kuluttajan verkkolaskut ja suoramaksut VASTAANOTTOILMOITUKSET Vastaanottoilmoitusten nouto Automatisointi/Kuluttajanverkkolaskut/Vastaanottoilmoitukset - Samalta asiakkaalta samana

Lisätiedot

Sähköinen laskutus etenee. Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004

Sähköinen laskutus etenee. Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004 Sähköinen laskutus etenee Jaana Ryynänen-Raikio 20.9.2004 Mikä on verkkolasku? laskun tiedot suoraan laskuttajan laskutusjärjestelmästä vastaanottajan järjestelmään lasku visualisoidaan sähköistä arkistointi-

Lisätiedot

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla

Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskujen vastaanotto Tampereen kaupungilla Verkko ostolaskut Tampereen kaupunki siirtyi 1.1.2011 alkaen kokonaan verkkolaskujen vastaanottoon ja paperilaskujen käsittelystä luovutaan kaupungin

Lisätiedot

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2)

Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) Sähköisten aineistojen välityspalvelu (Liite 2) 1. Nykytila...2 1.1 Ostolaskut...2 1.2 Myyntilaskut (tulostuspalvelu)...2 1.3 Palkkalaskelmat (tulostuspalvelu)...2 2. Tavoitetila...2 2.1 Sähköisten ostolaskujen

Lisätiedot

ASTERI LÄHETELASKUTUS SUORAVELOITUKSEN KORVAAMINEN E-LASKULLA JA SUORAMAKSULLA 29.10.2012

ASTERI LÄHETELASKUTUS SUORAVELOITUKSEN KORVAAMINEN E-LASKULLA JA SUORAMAKSULLA 29.10.2012 ASTERI LÄHETELASKUTUS SUORAVELOITUKSEN KORVAAMINEN E-LASKULLA JA SUORAMAKSULLA 29.10.2012 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 75 30 Päivystys: 0400 316 088 atsoft@atsoft.fi SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 2001-2010 1.4.2011

Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 2001-2010 1.4.2011 Tilastotietoja pankkien maksujärjestelmistä Suomessa 21-21 1.4.211 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSUJÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 21-21 MAKSUJENVÄLITYS Siirrot 1 Pankkien maksujenvälitys ja konekielisyysaste 2 Konekieliset

Lisätiedot

SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille

SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille SEPA - muutoksia pienille ja keskisuurille yrityksille Yleiset toimenpiteet SEPAan siirtymiseksi Käy läpi yrityksen käyttämät maksamiskanavat (verkkopankki, pankkiyhteysohjelma, jne) ja ohjelmistot, joissa

Lisätiedot

Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Miten yritys valmistautuu SEPAan?

Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Miten yritys valmistautuu SEPAan? Tervetuloa! Tilaisuuden aiheet Mitä tarkoittaa SEPA, yhtenäinen euromaksualue? Miten SEPA vaikuttaa yrittäjän liiketoimintaan? Tilisiirrot, maksukortit, e-laskut Miten yritys valmistautuu SEPAan? Taloushallinnon

Lisätiedot

ILMOITTAMISPALVELUN SOVELTAMISOHJE

ILMOITTAMISPALVELUN SOVELTAMISOHJE ILMOITTAMISPALVELUN SOVELTAMISOHJE Versio 2 Helmikuu 2012, lisätty Vastaanottoehdotussanoma, sanomakuvaus muutokset, suoramaksu KÄYTÖSSÄ 18.1.2013 alkaen 1 (2) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 13 2 Ilmoittamispalveluun

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

SINGLE EURO PAYMENTS AREA, YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE

SINGLE EURO PAYMENTS AREA, YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Mikä SEPA? Mikä SEPA? SINGLE EURO PAYMENTS AREA, YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE 32 maata Euroopassa: EU-maat, ETA-maat (Islanti, Norja, Liechtenstein, Monaco) ja Sveitsi Yhtenäinen infrastruktuuri, säännöt ja

Lisätiedot

Tampereen kaupunki. SAP - SEPA projekti. Mervi Lindstedt Hallintopalvelukeskus, projektipäällikkö 25.4.2012

Tampereen kaupunki. SAP - SEPA projekti. Mervi Lindstedt Hallintopalvelukeskus, projektipäällikkö 25.4.2012 Tampereen kaupunki SAP - SEPA projekti Mervi Lindstedt Hallintopalvelukeskus, projektipäällikkö 25.4.2012 SAP Tampere Tampereen kaupungilla on käytössä tällä hetkellä versio 5.0 joka tullaan päivittämään

Lisätiedot

SEPA muuttaa maksuliikkeen

SEPA muuttaa maksuliikkeen Asiallinen aamiainen, Länsi-Pohjan Yrittäjät SEPA muuttaa maksuliikkeen Tornio 17.11.2010 Kemi 19.11.2010 Tanja Kaltiola Anne Hannula Cash Management johtaja maksuliikeasiantuntija Sampo Pankki Sampo Pankki

Lisätiedot

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo

1 (4) 28.11.08. Maksujärjestelmät. Sisällysluettelo Finvoice. Palvelukuvaus 28..2008 (4) 28..08 Sisällysluettelo Finanssialan keskusliiton suosituksen mukaisen Fincoice-sanoman yleisperiaatteet... Taustaa... 2 Mikä on Finvoice... Kuluttajan e-lasku... 2

Lisätiedot

Päivi Heikkinen 8.1.2016. Julkinen

Päivi Heikkinen 8.1.2016. Julkinen Muistio 1 (5) Käteistä kaupan kassalta - yleinen palvelukuvaus 1 Käteisen saatavuus Suomessa 2 Käteistä kaupan kassalta Käteisen jakelukanavista merkittävin on Otto.-automaattiverkko, jonka kautta jaetaan

Lisätiedot

Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa

Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa Kuluttajaverkkolaskutus ja esilläpitopalvelu Suomessa Palvelun kuvaus sivu 1/7 Tiedon asiakirjat: tekijänoikeudet Tämän asiakirjan sisältöä tai mitään sen osaa ei saa jäljentää yrityksenne ulkopuolella

Lisätiedot

ASTERI LASKUTUS ASTERI LÄHETELASKUTUS. Vuosipäivitys 20.8.2013

ASTERI LASKUTUS ASTERI LÄHETELASKUTUS. Vuosipäivitys 20.8.2013 ASTERI LASKUTUS ASTERI LÄHETELASKUTUS Vuosipäivitys 20.8.2013 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Puh (09) 350 75 30 Päivystys: 0400 316 088 atsoft@atsoft.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVITYKSEN ASENTAMINEN...

Lisätiedot

20.5.2010. E-laskun vastaanotto Verkkopankissa tai Maksamisen verkkopalvelussa Kuluttajille yleiset ehdot

20.5.2010. E-laskun vastaanotto Verkkopankissa tai Maksamisen verkkopalvelussa Kuluttajille yleiset ehdot 1 (5) E-laskun vastaanotto Verkkopankissa tai Maksamisen verkkopalvelussa Kuluttajille yleiset ehdot Ehdot hyväksytty 18.8.2006, päivitetty. Yleistä E-laskun vastaanotto on palvelu, jossa Lähettäjä toimittaa

Lisätiedot

Suoraveloituksesta uusiin palveluihin

Suoraveloituksesta uusiin palveluihin Jukka Salo Suoraveloituksesta uusiin palveluihin Metropolia Ammattikorkeakoulu Tradenomi Liiketalouden koulutusohjelma Opinnäytetyö Huhtikuu 2013 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Jukka Salo

Lisätiedot

Verkkopankkilinkki SUOMEN PANKKIYHDISTYS. Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun

Verkkopankkilinkki SUOMEN PANKKIYHDISTYS. Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun Palvelun kuvaus ja palveluntarjoajan ohje Versio V 1.0/8.01.2002 MLT 01001 SUOMEN PANKKIYHDISTYS V 1.0/8.1.2002 Sisältö 1 VERKKOPANKKILINKIN

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen

E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen E-laskusta helpotusta yrityksen arkeen Matti Mäkinen matti.makinen@sampopankki.fi Päiväys 13.06.2012 Sähköinen asiointi Sampo Pankin tarjoamat sähköisen asioinnin ja liiketoiminnan peruskomponentit Verkkopalkka

Lisätiedot

Viestinnän työkaluja Thorleif Johansson ja Jari Peltonen

Viestinnän työkaluja Thorleif Johansson ja Jari Peltonen Viestinnän työkaluja 1 Punainen Sulka -haitarit molemmilla kielillä 2 Punainen Sulka julisteet A3 ja A2 Tapahtuma-aukolla ja ilman 3 Punainen Sulka Power Point pohjat molemmilla kielillä 4 Yritys- ja yhteistyökumppanikäyttöön

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

SEPA-siirtymäkauteen liittyviä näkökohtia

SEPA-siirtymäkauteen liittyviä näkökohtia Finanssialan Keskusliitto SEPA-foorumi SEPA-siirtymäkauteen liittyviä näkökohtia 18.5.2009 Harry Leinonen 1 End-date ulottuvuuksia Aikaulottuvuus Start-date Siirtymäaika End-date Maksutavat Osapuolet Alueellisuus

Lisätiedot

Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007

Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007 Verkkolaskupalvelut automatisoinnista lisäarvoa 11.4.2007 1. Muuttunut toimintaympäristö 2 Muuttunut toimintaympäristö Tietotekninen kehitys on pysyvästi muuttanut yritysten liiketoimintaympäristöä kuluttajien

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

Suoraveloituksesta uusiin laskutapoihin vantaalaisissa isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyrityksissä. Outi Helin ja Telia Kemppainen

Suoraveloituksesta uusiin laskutapoihin vantaalaisissa isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyrityksissä. Outi Helin ja Telia Kemppainen Suoraveloituksesta uusiin laskutapoihin vantaalaisissa isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyrityksissä Outi Helin ja Telia Kemppainen Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma 2013 Tiivistelmä 16.4.2013 Liiketalouden

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014

TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSU- JÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 12.5.2014 1 TILASTOTIETOJA PANKKIEN MAKSUJÄRJESTELMISTÄ SUOMESSA 2002-2013 MAKSUJENVÄLITYS 1 Maksutapahtumat pankeissa 2 Shekkimaksut 3

Lisätiedot

Kuluttajan e-lasku Palvelukuvaus laskuttajalle

Kuluttajan e-lasku Palvelukuvaus laskuttajalle Kuluttajan e-lasku Palvelukuvaus laskuttajalle Muutoshistoria Versio Päiväys Muutos 1.0 12/ 2012 1.1 26.4.2013 Päivitetty lukuja 1 5. 1.2 17.1.2014 Päivitetty lukuja 1 6. Sisällys 1 Yleiskuvaus... 4 1.1

Lisätiedot

Aino Kuntsi. SUORAVELOITUS PÄÄTTYY OLETKO VALMIS? Case: Suoraveloituksen päättymisestä tiedottaminen Vampulan Osuuspankin eläkeikäisille asiakkaille

Aino Kuntsi. SUORAVELOITUS PÄÄTTYY OLETKO VALMIS? Case: Suoraveloituksen päättymisestä tiedottaminen Vampulan Osuuspankin eläkeikäisille asiakkaille Aino Kuntsi SUORAVELOITUS PÄÄTTYY OLETKO VALMIS? Case: Suoraveloituksen päättymisestä tiedottaminen Vampulan Osuuspankin eläkeikäisille asiakkaille Liiketalouden koulutusohjelma 2013 SUORAVELOITUS PÄÄTTYY

Lisätiedot

MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO?

MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO? MITEN MAKSAMISEN, TUNNISTAMISEN JA SÄHKÖISEN ASIOINNIN PELIKENTTÄ MUUTTUU? VAI MUUTTUUKO? 3.6.2013 Teknologiateollisuus ry & Teleforum ry Pekka Laaksonen, johtava asiantuntija 1 TOISINAAN VANHA JA UUSI

Lisätiedot

11/2012 Cash Management

11/2012 Cash Management 11/2012 Cash Management Joulukauppa on ovella olethan vaihtanut verkkokauppaanne uuden maksupainikkeen? s. 2 Alppikauteen lähdettiin Dansken merkeissä s. 6 Business Onlinen maksuluettelo uudistui s. 10

Lisätiedot

E-LASKUPÄIVITYS 6/2014

E-LASKUPÄIVITYS 6/2014 E-LASKUPÄIVITYS 6/2014 Uusi e-laskutuksen päivitysversio on valmistunut ja ladattavissa Domus intranetistä. Päivityksessä on mukana mm. kulutus- ja yleislaskujen e-laskutusominaisuudet sekä asumistuen

Lisätiedot

OP 19.4.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LUOTTOLAITOSTOIMINNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

OP 19.4.2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LUOTTOLAITOSTOIMINNASTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI 1 (5) Valtiovarainministeriö Finanssineuvos Risto Koponen Säädösvalmisteluavustaja Anu Pietarinen LAUSUNTOPYYNTÖ VM026:00/2016 HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAIKSI LUOTTOLAITOSTOIMINNASTA ANNETUN LAIN

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta - taustat (kohdennettu/yleisö)

Lisätiedot

Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009. It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008

Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009. It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008 Verkkolasku tavoittaa kuluttajat tehokkaasti vuonna 2009 It-viikko Seminaari Matti Villikka Sampo Pankki Oyj 20.11.2008 Sisältö Tausta Yritys- ja yhteisökenttä Kuluttajaverkkolaskutuksen näkymät Yhteenveto

Lisätiedot

2/2013 Cash Management

2/2013 Cash Management 2/2013 Cash Management Riskienhallinnan avulla vakautta yrityksen tulokseen s. 2 Business Onlinen tilitapahtumaluettelo uudistui s. 6 Uusi turva ominaisuus Business Onlinen maksuihin ja saajaluetteloon

Lisätiedot

VERKKOPANKKILINKKI. Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun. Palvelun kuvaus ja palveluntarjoajan

VERKKOPANKKILINKKI. Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun. Palvelun kuvaus ja palveluntarjoajan VERKKOPANKKILINKKI Turvallinen linkki verkkopankista pankin ulkopuoliseen palveluun Palvelun kuvaus ja palveluntarjoajan ohje Kuvaus v1.2 1 (1) Sisällysluettelo 1 Verkkopankkilinkin kuvaus... 1 1.1 Yleiskuvaus...

Lisätiedot

LASKUTUSPALVELU. Sivu 1 / 24. Danske Bank Oyj Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Hiililaiturinkuja 2, 00075 DANSKE BANK. Y-tunnus 1730744-7

LASKUTUSPALVELU. Sivu 1 / 24. Danske Bank Oyj Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Hiililaiturinkuja 2, 00075 DANSKE BANK. Y-tunnus 1730744-7 LASKUTUSPALVELU Laskutuspalvelun kautta voit tehdä ja lähettää e-laskuja yritys- ja kuluttaja-asiakkaille sekä suoramaksuja kuluttajaasiakkaille. Voit katsella ja tulostaa lähetettyjä e-laskuja ja suoramaksuja

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry

Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014. Vastuullinen lahjoittaminen ry Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi 2014 Vastuullinen lahjoittaminen ry KESKEISET TULOKSET 1(2) 2 23.4.2014 T- 12240 Kansalaisjärjestöjen nykytila- analyysi» Varainhankinta kuuluu useimmin (73 %) osana

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

Maksuliikeuutiset Toukokuu 2008

Maksuliikeuutiset Toukokuu 2008 Maksuliikeuutiset Toukokuu 2008 Maksuliikeuutiset Tämä on Maksuliikeuutiset, josta yrityksesi saa tietoa OP-Pohjola-ryhmän maksuliikkeen ajankohtaisista asioista. Tämä numero on e-lasku- ja SEPA -extra

Lisätiedot