olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen"

Transkriptio

1 HALLITUS (1/4) Yhdistyksellä on oltava hallitus Hallituksessa on oltava vähintään kolme jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja Puheenjohtajan tulee olla täysi-ikäinen ja täysivaltainen, jonka kotipaikka on suomessa (tai PRH:n myöntämä poikkeuslupa) Muiden jäsenten tulee olla vähintään 15-vuotiaita eikä kukaan saa olla konkurssissa Hallituksen jäsenen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen Yhdistyksen säännöt voivat määrätä yhdistyksen hallituksen koostumusta ja toimintaa mm. toimikausien, jäsenten ja mahdollisten varajäsenten määrän, päätöksentekotapojen ja päätösvaltaisuuden osalta yhdistysautonomian mukaisesti yhdistys määrää myös tältä osin itse omasta toiminnastaan

2 HALLITUS (2/4) Hallituksen jäsen voi erota tehtävästään milloin ja mistä syystä tahansa Kaikkien hallituksen jäsenten on voitava osallistua kokoukseen yhtä aikaa vaikkakaan ei samassa paikassa Yhdistyksen säännöt ja/tai yhdessä sovitut toimintamenetelmät määrittävät mitä muotoa hallituksen kokous ja muut päätöksentekotavat noudattavat Tärkeää on kuitenkin että yksittäisen hallituksen jäsenen mielipide tulee kaikkien hallituksen jäsenten tietoon Esim. puhelinneuvottelut, sähköpostikokoukset, kokoukset muita teknisiä apuvälineitä käyttäen. Uudet määräykset etäkokouksesta eivät vaikuta, sillä toiminta on ollut mahdollista ennenkin, niitä on kuitenkin hyvä noudattaa. Pöytäkirjan pito ei ole yhdistyslain perusteella lakimääräistä mutta käytännössä pakollista. Tietyistä päätöksistä (esim. tilinkäyttö) on tehtävä maininta pöytäkirjaan, joten toiminta ilman pöytäkirjoja on hyvin hankalaa - myös toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys. Hallituksen toiminta ja päätöksentekotavat on hyvä kirjata yhdistyksen pysyväisasiakirjaksi, esim. ohje hallituksen toiminnasta Tärkeintä on toimia yhdessä ja tarjota osallistumisen ja aikaansaamisen kokemuksia

3 HALLITUS (3/4) Hallituksen tehtävät (yhdistyslaki): Yhdistyksen asioiden hoitaminen lain ja sääntöjen, sekä yhdistyksen päätösten mukaisesti Velvollisuus huolehtia että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty (uusi alkaen) Jäsenluettelon pitäminen (rekisteriseloste) Toimii yhdistyksen kokousten koollekutsujana ja valmistelijana Toimii yhdistyksen edustajana Toimii purkautuneen yhdistyksen selvitysmiehenä, huolehtii omaisuuden luovuttamisesta konkurssitilanteessa Hallituksen tehtävät (kirjanpitolaki): Allekirjoittaa tilinpäätöksen Hallituksen tehtävät (tilintarkastuslaki), myös toiminnantarkastus: Varattava tilintarkastajalle mahdollisuus toimittaa tilintarkastus siinä laajuudessa kuin tilintarkastaja katsoo tarpeelliseksi Velvollinen myös avustamaan tilintarkastajaa ja antamaan tarvittavia selvityksiä

4 HALLITUS (4/4) Hallituksen kokouksissa on päätettävä, mm.: tilien avaaminen ja lopettaminen pankeissa tilien käyttöä koskevat valtuudet kirjanpidon tilikartta poikkeamat talousarviosta organisaatiossa tai sisäisessä valvonnassa tapahtuneet muutokset kirjanpidossa käytettävät tilikirjat kirjanpitäjän ja kassanhoitajan nimittäminen käteiskassan enimmäismäärän vahvistaminen poistojen laskemisperusteet lainojen ottaminen Näistä päätöksistä on tehtävä merkintä pöytäkirjaan Hallitus vastaa toiminnastaan kollektiivisesti, yksittäinen jäsen voi kuitenkin joutua korvausvelvolliseksi aiheuttaessaan vahinkoa joko tahallisesti tai tuottamukselliseksi (eli huolimattomuuttaan)

5 NIMENKIRJOITUSOIKEUS Lain mukaan hallituksen puheenjohtajalla, jos säännöt eivät aseta tälle rajoituksia Säännöissä voidaan määrätä vaikka esim. puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja, tai esim. puheenjohtaja ja sihteeri yhdessä Hallitus voi myöntää nimenkirjoitusoikeuden toimihenkilölle vain jos säännöissä on niin määrätty Vain nimenkirjoitusoikeuden omaava voi tehdä yhdistyksen puolesta sopimuksia Nimenkirjoittajien muutoksesta on ilmoitettava PRH:een, jolloin ilmoitetaan kaikki nimenkirjoittajat, vaikka vain yksi vaihtuisi Jos nimenkirjoittajiksi on säännöissä määritelty koko hallitus, tällöin kaikkien nimenkirjoittajien tiedot on aina lähetettävä vaikka vain yksi muuttuu

6 PUHEENJOHTAJA Lakisääteiset tehtävät: Nimenkirjoitusoikeus Yhdistysrekisteriin tehtävien perus- ja muutosilmoitusten allekirjoitus Purkautumisilmoituksen allekirjoitus Puheenjohtajalla ei ole enempää valtaa kuin muillakaan yksittäisillä hallituksen jäsenillä Sääntöihin ja vakiintuneisiin käytäntöihin perustuvia tehtäviä: Johtaa hallituksen ja toimihenkilöiden työtä Hoitaa yhdistyksen ulkoisia suhteita Kehittää yhdistyksen toimintaa ja osallistuu tärkeimpiin käytännön töihin Tehtävät vaihtelevat eri yhdistyksissä, mitään yksittäistä tai oikeaa tapaa ei ole

7 HALLITUKSEN MUUT JÄSENET Lähde: oikeusministeriön yhdistyslakiopas : Kaikkein pienimmissä yhdistyksissä hallinnon asianmukaiseksi järjestämiseksi yleensä riittää, että nimetään laskutuksesta, laskujen maksamisesta, kirjanpidosta, kirjeenvaihdosta sekä hallituksen ja yhdistyksen kokousten pöytäkirjoista vastaava henkilö tai henkilöt. Käytännössä tarkoittaa yleensä vähintään sihteerin ja taloudenhoitajan nimeämistä Yllä mainitut tehtävät voi olla myös yhdistetty yhdelle henkilölle, jos yhdistyksen koko on pieni Hallituksella voi olla myös varapuheenjohtaja. Varapuheenjohtajalla ei ole lakisääteisiä tehtäviä. Varapuheenjohtajaa koskevat samat määräykset kuin puheenjohtajaa. Esim. edellinen puheenjohtaja opettamassa uutta puheenjohtajaa, tai tuleva mahdollinen puheenjohtajaehdokas harjoittelemassa puheenjohtajan tehtäviä

8 SIHTEERI Ei lakisääteisiä tehtäviä, kuitenkin tyypillisesti sihteeri Osallistuu kokousten valmisteluun yhdessä puheenjohtajan kanssa Laatii pöytäkirjat hallituksen kokouksista, usein myös yhdistyksen kokouksista (sihteeri ei ole välttämättä aina kokouksen sihteeri), tarvittaessa myös pöytäkirjan otteet Toimittaa ilmoitukset yhdistysrekisteriin (puheenjohtajan kanssa) Valmistelee toimintasuunnitelma- ja toimintakertomusluonnokset Hoitaa tilastot, arkiston ja jäsenrekisterin Sisäinen ja ulkoinen tiedotus ja viestintä Yhdistyksen koon kasvaessa sihteerin tehtäviä voidaan jakaa: Tiedottajalle, joka hoitaa ulkoista viestintää ja tiedottamista yhdessä sihteerin ja puheenjohtajan kanssa Jäsensihteerille, joka hoitaa jäsenrekisteriä ja siihen liittyviä tehtäviä Arkistonhoitajalle, joka huolehtii yhdistyksen arkistosta

9 TALOUDENHOITAJA Ei lakisääteisiä tehtäviä, kuitenkin tyypillisesti taloudenhoitaja Johtaa taloushallintoa: maksuliikenne, käteiskassa, (kirjanpito) Tilinpäätösluonnokset Talousarvion toteutumisen seuraaminen ja siitä tiedottaminen Hallituksen avustaminen talouden suunnittelussa Veroilmoitukset On kuitenkin suositeltavaa jakaa yhdistyksen talouden hoito kahdelle eri henkilölle ja nimetä tai hankkia erillinen kirjanpitäjä, varsinkin jos yhdistyksestä ei löydy talousasioista hyvin perillä olevia ihmisiä. Taloudenhoitajan ja kirjanpitäjän käyttäminen myös estää yhdistyksen varojen väärinkäyttöä. Vastuu taloudesta on kuitenkin lopullisesti hallituksella

10 HALLINTO - ESIMERKKI Käytännössä hallituksen eri toimijoista on hyvä muodostaa työpareja tai ryhmiä, esim: Toiminnan/tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen, viestintä: Puheenjohtaja Sihteeri Tiedottaja Jäsen1, jäsen 2 Talouden suunnittelu ja toteuttaminen Varapuheenjohtaja Taloudenhoitaja Kirjanpitäjä Jäsen 3, jäsen 4 Näin saadaan lisättyä osallistumista ja samalla sitoutettua henkilöitä yhdistyksen toimintaan, mahdollistaa myös tehtävien kierrättämisen jos yksi toimija lopettaa

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT

YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT YHDISTYSLAIN KESKEISIMMÄT PYKÄLÄT 8 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen säännöissä on mainittava: 1) yhdistyksen nimi; 2) yhdistyksen kotipaikkana oleva Suomen kunta; 3) yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot;

Lisätiedot

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?

Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT AYY:n yhdistyskoulutus 8.12.2011 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen asema Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä Hallituksen on lain

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Talousohjesääntö. KuPS ry

Talousohjesääntö. KuPS ry Talousohjesääntö KuPS ry 1 Sisällysluettelo OHJESÄÄNNÖN TARKOITUS... 2 Hallituksen talouteen liittyvät tehtävät... 2 Lisäksi hallitus huolehtii seuraavista asioista... 2 Puheenjohtajan talouteen liittyvät

Lisätiedot

Yhdistys ajan tasalle Kari Loimun kanssa! Yhdistyslaki ja sen muutosten vaikutus yhdistystoimintaan klo

Yhdistys ajan tasalle Kari Loimun kanssa! Yhdistyslaki ja sen muutosten vaikutus yhdistystoimintaan klo KARI LOIMU Pajuviita 12 02940 ESPOO Yhdistys ajan tasalle Kari Loimun kanssa! Yhdistyslaki ja sen muutosten vaikutus yhdistystoimintaan 1.11.2016 klo 16.30-19.00, Jyväskylä YHDISTYSLAKI 1 UUDET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys ja jonka kotipaikka on

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki

SuLVI:n puheenjohtajapäivät 5.2.2016 Rav. Arthur, Helsinki Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia ja mielipiteiden vaihtoa, toivoo Yrjö Määttänen 1 Yhdistyksen hallintoon vaikuttavia lakeja, sääntöjä ja näkökohtia. Kokemuksia

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon

Yhdistysoikeus. 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry. Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Yhdistysoikeus 17.11.2010 Jyväskylä Maaseudun Sivistysliitto ry Yhdistysoikeus Perustana yhdistyslaki (26.5.1989/503) Lisäksi huomioon Tuomioistuinratkaisut Yhdistyskäytäntö Perustuslaki yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

Tervetuloa JYYn hallintokoulutukseen järjestöille. Anna, Lasse, Sanni ja Oona Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Tervetuloa JYYn hallintokoulutukseen järjestöille. Anna, Lasse, Sanni ja Oona Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuloa JYYn hallintokoulutukseen järjestöille Anna, Lasse, Sanni ja Oona Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 24.11.2015 Koulutuksen tavoitteet Perehdyttää osallistujat yhdistyshallinnon perusteisiin

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet

1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Luku Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teekkarikamerat. Näissä säännöissä siitä käytetään nimeä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on

Lisätiedot

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010)

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) GrIFK Salibandy ry SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos 25.4.2010) 1 Nimi, kotipaikka, perustamisajankohta ja kieli Yhdistyksen nimi on GrIFK Salibandy ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauniaisten kaupunki Uudenmaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY

Yhdistystoiminnan perusteet. Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Yhdistystoiminnan perusteet Lasse Heikkilä & Mari Kröger JYY Lasse Heikkilä JYYn hallituksen puheenjohtaja 2016 JYYn hallituksen vpj ja jäsen 2015 Fokus ry:n pj 2014 Fokus ry:n tapahtumavastaava 2013 SYY

Lisätiedot

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101

Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Vastaan yhdistyksen talousasioista Mitä se tarkoittaa? Yhdistyksen talous 101 Tässä esityksessä Yhdistyksen talous Miten kirjaa pidetään Yleistä kirjanpidosta Tosite, tase, tuloslaskelma ja sellaiset Vuoden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Akateemisen Sitsiseuran säännöt Akateemisen Sitsiseuran säännöt Sisältö 1 luku: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja kielet 2 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka.................... 2 2 Yhdistyksen tarkoitus.........................

Lisätiedot

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Invalidiliitto ry. Hyvä hallintotapa jäsenten näkökulma. Järjestölakimies Anneli Pahta, SOSTE ry SOSTE

Invalidiliitto ry. Hyvä hallintotapa jäsenten näkökulma. Järjestölakimies Anneli Pahta, SOSTE ry SOSTE Invalidiliitto ry Hyvä hallintotapa jäsenten näkökulma Järjestölakimies Anneli Pahta, ry 1 Sisällys 1. Järjestön hyvä hallinto Hyvän hallinnon käsitteestä Hyvän hallinnon periaatteet Miksi hyvä hallinto

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö. KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja muodostaminen Työhuonekunnan nimi on:... ja sen muodostavat... työskentelevät... kuuluvat jäsenet. 2 Työhuonekunnan perustaminen, tarkoitus ja toimintamuodot

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008. Sisällysluettelo HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT ylimääräinen yhdistyskokous 1.2.2008, rekisteröity 21.5.2008 Sisällysluettelo Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Tarkoitus ja sen toteuttaminen 2 Jäsenyyttä koskevat

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Etelän- SYLI ry Säännöt

Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry Säännöt Etelän- SYLI ry:n säännöt hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 13.3.2014. 2 7 Etelän- SYLI RY:N SÄÄNNÖT 1.1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012

Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012 Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012 I Soveltaminen 1 Tätä sääntöä sovelletaan TTYY:n alaisiin excursioryhmiin. II Ryhmän jäsenet 2 Ryhmän jäseniä ovat perustamiskokouksessa hyväksytyt jäsenet. 3

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Real Inferno Club de Fútbol ry. Seuran kotipaikka on Helsinki ja sen kielenä

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT

ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT KOTEL 04-087 7.10.2004 sivu 1 (8) ELEKTRONIIKAN TUTKIMUKSEN JA KEHITYKSEN YHTEISTYÖELIN KOTEL RY SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Elektroniikan tutkimuksen ja kehityksen yhteistyöelin KOTEL

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen ammattilaiset ry ja sitä nimitetään näissä säännöissä yhdistykseksi.

Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen ammattilaiset ry ja sitä nimitetään näissä säännöissä yhdistykseksi. 1 (6) Sähköistenalojen ammattilaiset ry:n säännöt 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen ammattilaiset ry... ja sen kotipaikka Tampere... Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen

Lisätiedot

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 6.10.2005 PSORIASISYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT/ 2 vuosikokousta Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet

Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY

KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Keski-Uudenmaan Yleisurheilu. Yhdistyksen kotipaikka on Tuusula. Yhdistyksen toiminta-alue on Järvenpään

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA

YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA YHDISTYSTOIMINTA PÄHKINÄNKUORESSA YLEISTÄ TIETOA Perusperiaate Yhdistystoiminta on ajankohtainen teema. Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua siitä, miten kolmas sektori voisi osallistua esimerkiksi

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Luku 1 Nimi ja kotikunta

Luku 1 Nimi ja kotikunta Suomi - Afganistanin Akatemia AFA ry:n säännöt Luku 1 Nimi ja kotikunta 1. Yhdistyksen nimi Suomeksi Suomi Afganistan Akatemia AFA ry Englanniksi Academy of Finland Afghanistan AFA Dariksi Akademi Finland

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.

KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. Yhdistyksen toiminta-alueena on Kempele

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Golfkentänhoitajien Yhdistys - Finnish Greenkeepers Association r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 2 Tarkoitus ja tehtävät Yhdistyksen

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. 1 POHJOIS-KARJALAN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Pohjois-Karjalan kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella

Lisätiedot

Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae r.y.:n säännöt

Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae r.y.:n säännöt Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae r.y.:n säännöt l. Yhdistyksen nimi ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Societas Biochemica, Biophysica et Microbiologica Fenniae r.y. Tämän lisäksi

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT

RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT 1 RAKENTAJA-RASTIT RY TOIMINTASÄÄNNÖT I. Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta-alue ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Rakentaja-Rastit ry, josta voidaan käyttää epävirallista lyhennettä RakRas. Yhdistyksen

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

Suomen kahvakuula ry:n säännöt Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi:

tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: tammi helmi joulu marras OPAS maalis loka syys Toimintavuosi ammattiosastossa huhti touko elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: SISÄLTÖ Osaston vuosi TOIMINTA KUUKAUSITTAIN Tammikuu...4 Helmikuu...

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää?

PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? Tavoite: Jotta tietää mitä pitää tietää. Puheenjohtajan rooli ja osaaminen Miten johdat onnistuneen kokouksen? Mitä tehtäviä hallituksella on? Tehtävien

Lisätiedot

Kerhon virallinen nimi on Maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry:n alakerho, Akateeminen Karjakerho, ja kotipaikka on Helsinki.

Kerhon virallinen nimi on Maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry:n alakerho, Akateeminen Karjakerho, ja kotipaikka on Helsinki. AKK:n säännöt, tarkastettu 19.1.2016 1. KERHON NIMI JA TARKOITUS 1 Kerhon virallinen nimi on Maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa ry:n alakerho, Akateeminen Karjakerho, ja kotipaikka on Helsinki. 2 Kerhon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN PUHALLINORKESTERI RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Puhallinorkesteri. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

HYVÄ HALLINTO LIIKUNNASSA 2.5. 2016

HYVÄ HALLINTO LIIKUNNASSA 2.5. 2016 2.5. 2016 Lähteitä: -Hyvä hallintotapa liikunta-alalla http://www.lts.fi/sites/default/files/article_attachment/hyva_hallintotapa_liikunta-alalla.pdf - Hyvä hallinto lajiliitossa http://www.sport.fi/system/resources/w1siziisijiwmtmvmtevmjuvmtdfmzvfmzdfnde2x0xhamls

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot