AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017
|
|
- Lotta Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AMMATTIOSASTOJEN KOULUTUS 2017
2 Ammattiosasto koulutuksen järjestäjänä Ammattiosastojen jäsenilleen järjestämää koulutustoimintaa tuetaan kurssituen muodossa. Kurssituki on enintään 23 euroa / opetustunti todellisten kulujen ylittäessä 46 euroa / opetustunti (tämän alittuessa enintään 50 % / opetustunnin kuluista). Ks. lisätietoja aktiivien sivuilta osoitteessa Seuraavia koulutuksia voitte tilata koulutustarjontaanne PAMilta. Olkaa yhteydessä aluetoimistoon tai koulutusyksikköön: kurssisihteeri@pam.fi. Työhyvinvointi Työhyvinvointikortti Työhyvinvointia edistetään parhaiten työpaikalla yhteisvoimin. Hyvinvoiva henkilöstö on motivoitunutta, sitoutuu työhönsä, ja toimii tehokkaasti. Työhyvinvointi auttaa organisaatiota menestymään, edistää työurien kestoa ja vähentää sairaus-, ja eläkekuluja. Koulutuksen päätteeksi asiat kerrataan pienen tentin muodossa. Koulutuksen jälkeen opiskelijat saavat työhyvinvointikortin, jonka myöntää Työturvallisuuskeskus. Koulutus voidaan toteuttaa yksi tai kaksipäiväisenä. Jaksamisen avaimet Tämä on hyvin suosittu kurssi työssä jaksamiseen liittyvistä tekijöistä! Kurssiviikonlopun aikana saat tietoa ja taitoa etsiä yhdessä keinoja jaksamisen edistämiseksi, joita voi hyödyntää omalla työpaikalla. Koulutuksen kesto on kaksi päivää ja se sopii pidettäväksi esimerkiksi viikonloppuna.
3 Voima ja syke Tämä kurssi on jatkokurssi Jaksamisen avaimet -kurssille. Voima, vallankäyttö ja vaikuttaminen ovat läsnä työssä ja elämässä. Käytänkö valtaani vai käyttääkö sitä joku toinen, on oleellinen kysymys. Kurssi on virkistävä mahdollisuus pohtia näitä asioita ja tehdä itselleen oma voimakartta. Opiskelu lisää itsetuntemusta ja vahvistaa hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Kurssin kautta tarkastelet työpaikkaasi, itseäsi ja PAMia uusin katsein. Koulutuksen kesto on kaksi päivää ja se sopii pidettäväksi esimerkiksi viikonloppuna. Edunvalvontaosaaminen Räätälöimme aluetoimitsijoiden ja sopimusasiantuntijoiden avulla edunvalvontaosaamista edistävää koulutusta ammattiosastojen järjestämään koulutustarjontaan. Aiheina voi olla esimerkiksi työehtosopimus, työsuojeluasiat tai vaikkapa vuosilomaan liittyvät asiat. Ottakaa rohkeasti yhteyttä aluetoimistoonne tai koulutusyksikköön! Koulutusta ammattiosaston toimintaan Johtokuntien perehdytys Koulutuspäivässä käydään läpi ammattiosaston perustehtävää ja johtokunnan jäsenen tehtävänkuvaa. Tavoitteena on innostaa osallistujat rohkeasti uuteen tehtäväänsä. Tavoitteena on myös yhteisöllisen ja vastuullisen toimintatavan edistäminen johtokuntatyössä. Koulutus toteutetaan räätälöidysti yhdessä aluetoimiston kanssa, josta voitte kysyä lisätietoa.
4 Pamilaisen jäsenvastaavan Excel-koulutus (Työväen Sivistysliitto TSL ry) 29.1., Turku 4.2., Rovaniemi 11.2., Helsinki 9.3., Helsinki 18.3., Tampere Palvelualojen ammattiliiton ammattiosastojen jäsenasioiden hoitajille tarkoitetulla kurssilla perehdytään jäsenrekisterin tietojen Exceliin viemiseen ja tietojen monipuoliseen käsittelyyn Excelin toimintoja hyödyntäen. Koulutus toteutetaan yhteistyössä TSL:n kanssa. Ilmoittaudu sinua lähimpään koulutukseen viimeistään kuukautta ennen koulutusta osoitteessa: Ammattiosaston kokoustoiminta (verkkokurssi) Miten yhdistyksen kokouksessa pitää toimia, jotta päätökset ovat pitäviä ja täyttävät yhdistyksen säännöissä ja yhdistyslaissa vaaditus määräykset. Kurssilla käydään läpi keskeiset ammattiosaston kokoustoimintaan liittyvät asia. Kurssi on itseopiskelukurssi ja sen opiskeleminen vie aikaa noin tunnin. Kurssi tulee käyttöön tammikuussa 2017.
5 Tehtäväkohtainen koulutus Kiljavan opistolla PAM maksaa tehtäväkohtaisen koulutuksen osalta kurssimaksun. Mahdollista ansionmenetystä korvataan kurssipäivärahan muodossa. Suosituksemme on, että ammattiosasto korvaa loput ansionmenetyksestä kurssistipendin muodossa. Ilmoittautumiset PAMin kautta kurssihakemuksella. Varmista Kiljavan opiston si vuilta kurssin ajankohta. Puheenjohtaja- ja sihteerikurssi Kurssi alkaa yhdistysten oikeudelliseen asemaan tutustumisella, minkä jälkeen käydään läpi mm. kokoustoimintaa, viestintää, toiminnan suunnittelua ja kokousasiakirjoja. Kurssilla tutustutaan myös järjestöjohtamisen periaatteisiin. Lisäksi tehdään erilaisia harjoituksia, jotka lisäävät mm. esiintymisvarmuutta Taloudenhoitajien peruskurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosaston taloudenhoitajille, hallituksen jäsenille tai muille järjestökirjanpidosta kiinnostuneille. Tavoitteena on antaa kurssilaiselle perusvalmiudet ammattiosaston kirjanpidon hoitoon
6 Taloudenhoitajien täydennyskurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosaston kokeneille taloudenhoitajille. Kurssilla päivitetään taloudenhoitajien tiedot, paneudutaan taloudenhoidon erityiskysymyksiin sekä ammattiosaston sijoitustoimintaan ATK-kirjapidon perusteet Kirjanpitokurssilta saat eväät yhdistyksen kirjanpidon helppoon ja taloudelliseen ratkaisuun. Nyt käytössä on aivan uusi kirjanpitoohjelma, jossa on monta hieno uutta ominaisuutta. Kurssille voi osallistua henkilö, joka haluaa oppia kahdenkertaisen kirjanpidon perusteet tietokonelaitteiston avulla. Kurssin hintaan sisältyy Taseri-kirjanpito-ohjelma, jonka avulla oman yhdistyksen kirjanpidon voi kurssin jälkeen hoitaa ATK-kirjapidon jatkokurssi Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat käyneet Yhdistyksen atk-kirjanpitokurssin ja haluavat syventää osaamistaan kirjanpidossa. Kurssilla kerrataan perusasiat, jonka jälkeen rakennetaan oma tililuettelo, tilikartta sekä tuloslaskelma että tase. Kurssin pohjavaatimuksena ovat Taseri-ohjelman tuntemus sekä tietotekniikan perustaidot. Kurssin hintaan sisältyy uusittu Taseri Pro -kirjanpito-ohjelma
7 Ammattiosaston tilin-/ toiminnantarkastajien kurssi Kurssi sopii ammattiosaston toiminnantarkastajille, taloudenhoitajille, hallituksen jäsenille sekä muille yhdistyksen taloushallinnosta kiinnostuneille. Kurssilta saat perustietoa yhdistyksen toiminnantarkastuksen sisällöistä Osastojen kotisivukurssi Kurssi on tarkoitettu ammattiosastojen aktiiveille ja osaston kotisivujen tekemisestä kiinnostuneille. Se sopii myös niille osastoille, jotka ovat ottaneet Yhdistysavaimen käyttöönsä ja haluavat apua sivujen päivittämisessä TSL:n ja KSL:n tilauskoulutukset Yteistyökumppanimme TSL ja KSL tarjoavat erilaisia koulutuksia ammattiosastoille tilauksesta. Tilauskoulutustarjontaan voitta tutustua täällä: >> ja >> Katso lisää PAMin koulutuksesta: pam.fi/koulutus
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019
ESIMIESTEN KOULUTUS 2019 PAM ESIMIESKOULUTUKSET 2019 POMOKAHVIT WEBINAARISARJA 22.2., 26.4., 13.9., 25.10 verkossa (huom. pari päivää muuttunut) Esimiehille omat aamukahviwebinaarit. Keskustelua ajankohtaisista
KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015
KILJAVAN OPISTON KURSSiKALENTERI 2015 Ota talteen! Runsaasti työelämän kehittämiseen, edunvalvontaan ja erilaisia harrastustoimintaan liittyviä koulutuksia. Ilmoittaudu heti! KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2015
TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY
TYÖPAIKKOJEN JA AMMATTIOSASTOJEN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN KOULUTUSKYSELY SEL:n valtakunnallinen pääluottamusmiesten, työsuojeluvaltuutettujen ja ammattiosastojen puheenjohtajien tapaaminen 20.10.2017 Lea Väänänen
Yleinen järjestökoulutus:
Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti
Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät 1 pv
Koulutus 2016 VML:n järjestämät koulutukset Puheenjohtajapäivät 2 pv Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät 2 pv Osastojen sihteerien, jäsensihteerien ja urheiluvastaavien koulutuspäivät
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017 Miksi tulet esimieskoulutukseen? Ammattillisen identiteetin kasvua ja kehitystä.avainasioita ovat itsetuntemus, luovuus ja uudistuminen. Työyhteisön toiminnan tunnistaminen ja
Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016
Hyvä JHL:n jäsen, TERVETULOA TSL:n koulutuksiin myös vuonna 2016 Ilmoittautumiset http://www.tsl.fi/koulutus/kurssit/ tai puh. 020 745 7611 tai neuvonta@tsl.fi JHL tukee jäsentensä osallistumista maksamalla
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki
AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS
Työpuhelin Koti- tai matkapuhelin Hakemukset tulee olla liitossa viimeistään () viikkoa ja kurssin toteuttajalla kolme (3) viikkoa ennen kurssin alkamista. TÄLLÄ LOMAKKEELLA * ILMOITTAUDUTAAN - yhdistyksen
KOULUTUS. Lisää osaamistasi INNOSTUMINEN SALLITTU
Alueelliset ja valtakunnalliset kurssit PAMin jäsenille 2019 KOULUTUS Ilmoittautumiset 26.11. alkaen Yli 200 koulutusta PAMin jäsenille ja ohjeet miten pääset mukaan. Lisää osaamistasi INNOSTUMINEN SALLITTU
AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS
/ 0 hh / 0 / 0 Liiton tiedonantoja toteuttajalle / 0 Saapunut on Saapunut toteuttajalle / 0 / 0 Hakemuksen tulee olla liitossa viimeistään neljä () viikkoa ja toteuttajalla kolme () viikkoa ennen alkamista.
AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS
et lomakkeen Henkilötunnus Liitto osasto (nro) työ Koti- tai matkapuhelin Aikaisemmat ay-kurssit / muu tiedotus järjestäjälle Menetän aikana Liiton tiedonantoja toteuttajalle vähennettynä Saapunut toteuttajalle
AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN KURSSIHAKEMUS OPINTOVAPAA- JA OPINTOTUKIHAKEMUS
et lomakkeen työ Koti- tai matkapuhelin Aikaisemmat ay-kurssit / muu tiedotus järjestäjälle Menetän aikana vähennettynä Liiton tiedonantoja toteuttajalle Saapunut on Saapunut toteuttajalle Hakemuksen tulee
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
21.11.2016 tarkistettu ja korjattu Yksityisen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2017 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit,
Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja
Ammattiosaston nuorisovastaavan käsikirja Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus 1. Koota palvelu- ja niitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä jäseniksi 2. Toimia palkka- ja työehtojen parantamiseksi
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden
KOULUTUS 2016. PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa
KOULUTUS 2016 PAMin koulutukset luottamushenkilöille Nappaa talteen! Ilmoittautuminen Ilmoittaudu netissä tai sähköpostitse Voit hakea kurssille netissä osoitteessa pam.fi/koulutus ja kirjautumalla jäsentunnuksellasi
KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017
KILJAVAN OPISTON KURSSIT 2017 TAMMIKUU 26.01. 27.01. Tv- ja radioesiintyminen PAM, SEL (Voionmaan koulutuskeskus, Tampere) 30.01. 03.02. Luottamusmiesten peruskurssi PAPERI 30.01. 03.02. Luottamusmiesten
Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL
19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,
Koulutukset #RLkoulutus
Koulutukset 2019 #RLkoulutus Koulutuspäällikön terveiset Rakentamisen buumi jatkuu kovana ja rakennusalan työttömyys on ennätysmatalaa. Tämä on hieno asia. Tällaisina hetkinä kolmeen asiaan on tärkeä
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2014
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2014 Sähköliiton toimisto ja koulutustilat sijaitsevat keskeisellä paikalla aivan Tampereen ydinkeskustassa. YHTEYSTIEDOT Liiton kurssit, paikallinen koulutus, opistokurssit: kurssisihteeri
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU. Koulutusopas
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU 2015 Koulutusopas Sisällys 3 Opi työelämän perusasiat lähde kursseille! Ohjeita kursseille ilmoittautumiseen 4 PAUn omat kurssit aikajärjestyksessä 5 Liiton sopimuskoulutus
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos
21.11.2017 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2018 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 20.-21.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät
KOULUTUS 2015. PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa
KOULUTUS 2015 PAMin koulutukset luottamushenkilöille Nappaa talteen! Ilmoittautuminen Ilmoittaudu netissä tai sähköpostitse Voit hakea kurssille netissä osoitteessa www. pam.fi/koulutus ja kirjautumalla
Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu PAUn järjestökursseille 3. PAUn omat kurssit vuonna 2016 4. Edunvalvojien koulutuskartta 5
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU 2016 Koulutusopas PAU 110 vuoteltlea arvo ihmis ja työlle TÄ T MÄ OPAS TA T LTEEN OTA T SISÄLLYS Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu PAUn järjestökursseille 3 PAUn
VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA. Rakennusliiton koulutukset 2015
VARMUUTTA - VOIMAA - VERKOSTOITUMISTA Rakennusliiton koulutukset 2015 1 Hyvä luottamustehtäviin valittu Hienoa, että olet vastaanottanut tärkeän luottamustehtävän. Rakennusliiton edunvalvonnalle on äärimmäisen
Koulutukset. #RLkoulutus
Koulutukset #RLkoulutus 2018 Koulutuksella ratkotaan ongelmat ja uudistetaan toimintaa Kun katsoo mitä tahansa suomalaista suurempaa kaupunkia, niin näkee mukavan muutoksen viime vuosiin. Nostureita näkyy
Ammattiosaston nuorisovastaavan KÄSIKIRJA. 8.8.2013 PAM/Järjestöyksikkö/TS
Ammattiosaston nuorisovastaavan KÄSIKIRJA 8.8.2013 PAM/Järjestöyksikkö/TS Sisällysluettelo Ammattiosaston tehtävä ja tarkoitus..1 Osaston toimintaa sääntelevät lait, asetukset ja säännöt...2 Ammattiosaston
Koulutus RYHDY REILUTTAJAKSI! Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Hyvinvoiva henkilöstö on motivoitunutta, sitoutuu työhönsä ja toimii tehokkaasti.
Koulutus ALUEELLISET JA VALTAKUNNALLISET KURSSIT PAMIN JÄSENILLE 2018 KAIKKI PAMIN KOULUTUKSET Ilmoittautumiset 1.12. alkaen Maailma muuttuu, kun sitä muutetaan RYHDY REILUTTAJAKSI! Hyvinvoiva henkilöstö
OTA TALTEEN! KOULUTUSOPAS
OTA TALTEEN! KOULUTUSOPAS 2019 1 Sisältö Yhteystiedot...2 Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu koulutukseen...3 PAU:n omat kurssit vuonna 2019...5 Muu koulutus vuonna 2019...5 PAU:n sopimuskoulutus...6
Tapahtumaan voi tutusta lähemmin internetissä osoitteessa: www.valmu.com.
Nro 5/2010 1. ILMOITTAUDU KESÄPÄIVILLE 2. KESÄFESTAREILTA LIITTO-ORAVIEN SUOJELUKSEEN 3. TOIMISTON AUKIOLOAIKA JUHANNUSAATON AATTONA 4. JÄSENREKISTERIN PÄIVYSTYSAIKA KESÄLLÄ 5. TYÖEHTOSOPIMUSPÄIVYSTYS
HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi
HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi Mikä ihmeen PAM? PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto
Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1
Opas kurssin järjestämiseksi yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa 3.3.2015 1 KURSSIN JÄRJESTÄMISEN VAIHEET 3.3.2015 Opas kurssin järjestämiseksi 2 Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntivaraus Ideat
HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.
HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:
TUKEA JÄRJESTÖSI OMILLE KURSSEILLE
KURSSITUEN OPAS Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry ja KSL-opintokeskus Lintulahdenkatu 10, 4. krs, 00500 Helsinki ksl@ksl.fi, etunimi.sukunimi@ksl.fi p. 040 197 4209 ksl.fi facebook.com/kslry @kslopintokeskus
KOULUTUS 2016. PAMin koulutukset luottamushenkilöille. Nappaa
KOULUTUS 2016 PAMin koulutukset Nappaa talteen! Luottamushenkilökoulutukset Ilmoittautuminen Ilmoittaudu netissä tai sähköpostitse Raha Kurssit ovat jäsenille ilmaisia PAMin kurssit ovat jäsenille ilmaisia.
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos
28.10.2015 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 5.-6.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer
VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017
VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017 Kiinnostavaa ja hyödyllistä Vuoden 2016 aikana on kuultu paljon positiivisia asioita rakennusalalla. Uusia rakennuskohteita alkaa eri puolilla maata
Sisältö. Peruutukset. Ota yhteyttä. Ilmoita aina heti, ellet pääsekään kurssille. Yhteystiedot ja peruutusehdot 2. ilmoittaudu koulutukseen 3
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU 2017 Koulutusopas Ota talteen! Sisältö Peruutukset Yhteystiedot ja peruutusehdot 2 Opi työelämän perusasiat ilmoittaudu koulutukseen 3 PAUn omat kurssit vuonna 2017
VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017
VARMUUTTA VOIMAA VERKOSTOITUMISTA KOULUTUKSET 2017 Kiinnostavaa ja hyödyllistä Vuoden 2016 aikana on kuultu paljon positiivisia asioita rakennusalalla. Uusia rakennuskohteita alkaa eri puolilla maata
Työ sujuu, voidaan hyvin
Työ sujuu, voidaan hyvin Finnsec-messut 14.11.2013 Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi Ikkunat aiheeseen Parempi työ yhdessä kehittämällä Työhyvinvointikorttikoulutuksesta
Kannen kuvat: Turun Naiskeskus, Actiontime ja KSL
KURSSITUEN OPAS Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry ja KSL-opintokeskus Lintulahdenkatu 10, 4. krs, 00500 Helsinki ksl@ksl.fi, etunimi.sukunimi@ksl.fi p. 040 197 4209 ksl.fi facebook.com/kslry @kslopintokeskus
KURSSIT KULTTUURI KURSSIT OPINTOJÄRJESTÖT JA PAIKALLISTOIMINTA KURSSI- JA KERHOTOIMINNAN TUKEMINEN KULTTUURI
KURSSIT KURSSI- JA KERHOTOIMINNAN TUKEMINEN KULTTUURI SEMINAARIT JA KESKUSTELUTILAISUUDET JULKAISUT KESKUSTELU- TILAISUUDET KURSSI- JA KERHOTOIMINNAN TUKEMINEN SEMINAARIT KULTTUURI KURSSIT OPINTOJÄRJESTÖT
TJS Opintokeskus tukee järjestöjen. Edellytykset TJS-tuen saamiselle
TJS-tukiohje 2016 TJS Opintokeskus tukee järjestöjen koulutustoimintaa TJS Opintokeskus on Akavan ja STTK:n yhteinen koulutus- ja kehittämisorganisaatio, jonka perustehtävänä on tukea liittojen, yhdistysten,
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019
14.11.2018 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät KURSSI SuPer 13.-14.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer
Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen
AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) VIESTINNÄN KESKUSLIITTO. Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5
AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2017 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2017 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus
NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015
KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n
HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN ammattiosasto 005 ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaa-ajan ja
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2016
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2016 Sähköliiton toimisto ja koulutustilat sijaitsevat keskeisellä paikalla aivan Tampereen ydinkeskustassa. YHTEYSTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET Liiton kurssit, paikallinen koulutus ja
Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019
14.11.2018 Neuvottelutulos Ensihoitopalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2019 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus Neuvottelupäivät Tehy 4.-6.2. Luottamusmiesten peruskoulutus 1. jakso Tehy 13.-14.5.
TSN:n luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät
Ammattiyhdistyskoulutukset sosiaalipalvelualalla 2014 Ohessa ovat palkanmaksun piiriin hyväksytyt ammattiyhdistyskurssit, joista on sovittu sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen allekirjoittajajärjestöjen
Luottamusmieskurssit. Seurakunnille
YLEISKIRJE A 6/2016 1 (6) 28.11.2016 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen
YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010
YLEISKIRJE A 1/2011 10.1.2011 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010 Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä
Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5
AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus
Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät 13.11.2013
13.11.2013 Yksityisen terveyspalvelualan ammattiyhdistyskoulutus koulutus 2014 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 1.-2.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 13.-14.11.
KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2
Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv
TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos
26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.
Kursseja Rajaniemessä. Kurssit Käpylässä
Kursseja Rajaniemessä Matkanvetäjät 12.11. - 14.11.2014 Kurssin hinta 110 sisältää opetuksen, ruokailut ja majoituksen kahden hengen huoneissa Ilmoittautumiset 10.11. mennessä Yleistä ryhmämatkailusta,
EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015. Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) Kiljavan opisto
EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2015 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 26.01.-30.01. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 02.02.-06.02. Suomen
17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv
1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan
Järjestäjä Kurssi Aika Paikka
YLEISKIRJE A 8/2014 1 (5) 27.11.2015 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen
Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt kurssit vuonna 2019
Metsäteollisuus ry TIEDOTE Paperiliitto r.y. Sähköalojen ammattiliitto ry 8.11.2018 Metsäteollisuus ry:n ja Paperiliitto r.y.:n sekä Metsäteollisuus ry:n ja Sähköalojen ammattiliitto ry:n välillä hyväksytyt
Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016
Ammattiliitto Nousu ry KOULUTUSOHJELMA 2016 Koulutusohjelma on hyväksytty Nousun edustajiston kokouksessa 30.11.-1.12.2015. Kuvat: Shutterstock Taitto: Johanna Maasto NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2016
KURSSILUETTELO 1 21.10.2015 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016
KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KILJAVAN OPISTON KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02.-05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto 2. 01.02.-05.02.
Koulutusta edunvalvontaan SIVISTYSTÄ VÄITTELYÄ LÄMPÖÄ LUOVUUTTA INNOSTUSTA OIKEUKSIA VAIHTOEHTOJA IDEOITA IDEOITA MAHDOLLISUUKSIA ROHKEUTTA HUUMORIA LÄMPÖÄ AJATTELUA SEL kouluttaa 2015 2 Sisältö Liiton
YHL:n koulutukset henkilöstön edustajille vuonna 2019
YHL:n koulutukset henkilöstön edustajille vuonna 2019 Kurssi Ajankohta Paikka Sisältö Kohderyhmä HUOM Luottamusmieskurssivarauksia 2 kpl 1-2 pv (helmi/avoin) Avoin Ajankohtaista työlainsäädäntö ja työehtosopimusaiheita,
koulutusopas 2018 SEL:n koulutusopas 2018
koulutusopas 2018 SEL:n koulutusopas 2018 Sisältö Liiton koulutussihteeri: Oppiminen kannattaa aina... 3 Koulutustarjonta... 4 Ay-koulutus... 4 Muu koulutus... 4 Ammattiosastojen koulutus... 4 Aluejärjestöjen
Opinto-opas
Opinto-opas 2019 Opinto-opas 2019 www.teollisuusliitto.fi www.murikka.fi Tervetuloa tutustumaan juuri uusittuihin tiloihimme! Kokoushotelli Murikanranta pitää huolta kaikista Murikan kurssilaisista. Vietä
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ!
TERVETULOA OPISKELEMAAN MOODLE-OPPIMISYMPÄRISTÖSSÄ! Tämä on opiskelijan Moodle-opas, josta saat tärkeimmät neuvot opiskellessasi LOVe lääkehoidon verkkokursseilla Moodle- oppimisympäristössä. Seuraamalla
JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011
1 (8) JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 Luottamusmieskoulutus Jyty ry 19. 20.1. Kuopio Luottamusmiesten perusopinnot I Jyty ry 26. 27.1. Jyväskylä LM teemakurssi, KVTES maatalousala Jyty ry
ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13)
KESKUSJÄRJESTÖ 16.12.2009 1 (13) EK - SAK -KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2010 Luottamusmiesten peruskurssi (5 päivää ja 3 päivää) 1. 25.01. 29.01. Yleinen 2. 01.02. 05.02. Kemianliitto
AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019
AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019 Koulutusohjelma on suunniteltu niin, että tietyn nimiset koulutukset ovat sisällöllisesti samanlaisia ja siten toisilleen vaihtoehtoisia. Luottamushenkilöiden
Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.
AMMATTILIITTO PRON KOULUTUKSET 2018 LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUS Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle. Työsuojeluinfo Kohderyhmä: uudet työsuojeluvaltuutetut ja varavaltuutetut
Työhyvinvoinnin palvelut
Työhyvinvoinnin palvelut Tilanne ja suunnitelmat nyt Toiminta vuonna 2010 40-vuotisjuhlavuosi, hieno tilaisuus Taloudellinen tulos oli hyvä Toiminnallisesti kiireinen ja laadullisesti hyvä vuosi Koulutus
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2017
SÄHKÖLIITON KURSSIT 2017 Sähköliiton toimisto ja koulutustilat sijaitsevat keskeisellä paikalla aivan Tampereen ydinkeskustassa. YHTEYSTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET Liiton kurssit, paikallinen koulutus ja
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä
Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin
Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.
JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen
koulutusopas 2019 SEL:n koulutusopas 2019
koulutusopas 2019 SEL:n koulutusopas 2019 Sisältö Liiton koulutussihteeri: Koulutus kannattaa aina... 3 Koulutustarjonta... 4 Ay-koulutus... 4 Muu koulutus... 4 Ammattiosastojen koulutus... 4 Aluejärjestöjen
Förtroendemannakurser 2013
CIRKULÄR A 2/2013 1 (6) Bilaga 1 17.1.2013 Förtroendemannakurser 2013 Arrangör Kurs Datum Plats JUKO Luottamusmieskurssi 13.-14.3.2013 Helsinki JUKO Luottamusmieskurssi 21.-22.3.2013 Tampere JUKO/AKI Luottamusmieskurssi
Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL
18.11.2016 Sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2016 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen
Posti- ja logistiikka-alan unioni. Koulutusopas
Posti- ja logistiikka-alan unioni 2014 Koulutusopas Sisällys 3 Opi työelämän perusasiat lähde kursseille! 4 PAUn omat kurssit aikajärjestyksessä 5 Liiton koulutus edunvalvojille Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan
TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSI
TIETOKONEEN KÄYTÖN PERUSKURSSI Kaikille, jotka haluavat oppia käyttämään tietokonetta ja hyödyntämään sen palveluita. Tutustua tietokoneeseen, sen ohjelmiin ja verkon palveluihin. Tutuksi tulevat myös
Förtroendemannakurser
CIRKULÄR A 6/2016 1 (6) 28.11.2016 Till församlingarna Innehåll: Förtroendemannakurser Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda kurserna som utbildning för förtroendemän
Luottamusmieskurssit. Seurakunnille
YLEISKIRJE A 18/2014 1 (6) 19.12.2014 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015
14.11.2014 Yksityisen sosiaalialan palkallisiksi hyväksymät kurssit vuodelle 2015 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2015 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ
Förtroendemannakurser
CIRKULÄR A 8/2014 1 (5) 27.11.2015 Till församlingarna Innehåll: Förtroendemannakurser Förtroendemannakurser Kyrkans arbetsmarknadsverk har godkänt de nedan nämnda kurserna som utbildning för förtroendemän
Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1
Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Finanssialan Keskusliitto ja Vakuutusväen Liitto ovat sopineet vuoden 2012 palkalliset koulutukset. Oikeus osallistua koulutukseen määräytyy vakuutusalan
Reitti KOULUTUSOPAS OTA TALTEEN, voimassa koko vuoden. Posti-ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsenlehti Reitti 1
Reitti Posti-ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsenlehti 10 2017 KOULUTUSOPAS 2018 OTA TALTEEN, voimassa koko vuoden. Reitti 1 Reitti 10 2017 Olemme uusineet koulutusopasta niin, ettei se ole enää pelkkä
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
tammi helmi joulu marras maalis OPAS ammattiosastossa loka huhti touko syys elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi:
tammi helmi joulu marras OPAS maalis loka syys Toimintavuosi ammattiosastossa huhti touko elo heinä kesä Ammattiosasto: Toimintavuosi: SISÄLTÖ Osaston vuosi TOIMINTA KUUKAUSITTAIN Tammikuu...4 Helmikuu...
KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016
KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Kangasniemen palvelutuotantoyksikkö, perusturvaosasto Tavoitteena on: Terveydenhuoltolain (30.12.2010/1326, 5 ) mukainen täydennyskoulutusvelvoite täyttyy Sosiaalihuoltolain
PAM-Helsingin Kauppatyöntekijät ry ammattiosasto 001
Sivu 1 / 5 PAM-Helsingin Kauppatyöntekijät ry ammattiosasto 001 y-061766-9 Toimintakertomus vuodelta 2016 Sivu 2 / 5 JOHTOKUNTA / YLEISTÄ Yleistä Puheenjohtajan katsaus Osastomme toiminta oli hyvin aktiivista
2012 ASKELia OSAAMISEEN
2012 ASKELia OSAAMISEEN ASKELia OSAAMISEEN Jyty tarjoaa vuonna 2012 monipuolista ja laadukasta koulutusta kaikille jäsenilleen. Hyvä ja tehokas edunvalvonta edellyttää monipuolista osaamista ja ajankohtaista
- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen
14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Neuvottelutulos
7.11.2016 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2017 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 29.-30.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät
Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) OAJ kouluttaa yleistä
OAJ kouluttaa 2011 OAJ kouluttaa yleistä Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) Edunvalvontakoulutus (sopimuskoulutus) OAJ:n koulutus jakautuu edunvalvontakoulutukseen (sopimuskoulutusta) ja järjestökoulutukseen.
KOULUTUKSET Ilmoittautumisen yhteydessä kerro syntymäaikasi, erikoisruokavaliosi ja huonekaveritoiveesi.
Ilmoittautumiset - lomakkeella - sähköpostitse kurssit(at)puuliitto.fi - puhelimitse (09) 6151 6318 KOULUTUKSET 2017 Ilmoittautumisen yhteydessä kerro syntymäaikasi, erikoisruokavaliosi ja huonekaveritoiveesi.
HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE
HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! TIRAMISUN KÄYTTÖOHJE Kurssin järjestämisen vaiheet 1. Kurssituntihakemus Ideat tulevan vuoden kursseista syntyvät: hae tarvittavat opetustunnit marraskuun loppuun mennessä.