LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus"

Transkriptio

1 LOPPUDOKUMENTOINTI vuoden 2017 osalta LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus Solita Oy 12/2017

2 SISÄLTÖ 1. Miksi: Lähtökohdat ja tavoitteet 2. Miten: Prosessi 3. Mikä: LIPPU-rajapintasuositus 4. Tulevaisuusskenaariot 5. Etenemissuositukset Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

3 Miksi: Lähtökohdat ja tavoitteet

4 LIPPU-projektin lähtökohdat Osa Liikennepalvelulain toimeenpanoa LIPPU-projekti on osa Liikennepalvelulain toimeenpanoa. Lailla pyritään hallitusohjelman mukaisesti poistamaan liikennesektorilta uudenlaisten digitalisaatiota hyödyntävien palvelujen kehittämisen esteitä. Lain ensimmäisen vaiheen tavoitteena on mahdollistaa tie- ja raideliikenteen kertalippujen ja matkustusoikeuksien välittäminen yhdeltä luukulta. Tämän mahdollistamiseksi liikkumispalvelun tarjoajien tulee avata pääsy lippu- ja maksujärjestelmänsä myyntirajapintaan. Myyntirajapinnan kautta tulee olla mahdollista hankkia vähintään perushintainen kertamatkaan oikeuttava lipputuote tai varata yksittäinen matka tai kuljetus, jonka täsmällinen hinta ei ole tiedossa palvelun alkaessa tai joka muusta syystä sovitaan maksettavaksi palvelun päättymisen jälkeen. Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -hankkeen (ns. LIPPU-projektin) tavoitteena on valmistella yhteistyössä alan toimijoiden kanssa lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuuden edellyttämät rajapintaspesifikaatiot sekä lipputuotteiden että niihin liittyvien maksujen välittämiseksi.» Projektista vastaa Viestintävirasto ja sen teknisenä konsulttina toimii Solita Oy. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

5 LIPPU-projektin muut selvitykset Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus Työn taustaksi laadittiin Selvitys liikenteen lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuutta edistävistä kansallisista ja kansainvälisistä hankkeista (Valor Partners Oy, 04/2017). Selvityksen keskeisenä johtopäätöksenä oli, että LIPPU-projektille on selkeä tarve:» Yhteentoimivuus ei etene markkinaehtoisesti ilman julkishallinnon tukea» Kansainvälisten lippu- ja maksujärjestelmien tekniset ominaisuudet eivät vastaa Suomen tavoitteita Rajapintamäärittelyiden lisäksi LIPPU-projektissa laadittiin Selvitys liikennepalvelulain sopimuskäytännöistä, johon on koottu asioita (ns. käytännesäännöt), jotka toimijoiden olisi hyvä huomioida ja joista toimijoiden olisi hyvä sopia, jotta matkaketjujen tarjoaminen onnistuisi mahdollisimman sujuvasti myös häiriötilanteissa. Käytännesääntöjen taustaksi laadittiin Oikeudellinen selvitys kuluttajansuoja-, vahingonkorvaus- ja tietosuojakysymyksisistä (Dittmar & Indrenius, 10/2017). LIPPU-projektin ohella yhteentoimivuutta edistetään myös muissa kansallisissa projekteissa. Esim. Liikenneviraston NAPOTE-projektissa luodaan katalogi toimijoiden olennaisista tiedoista (mm. reitit, pysäkit, aikataulut, hinnat, saatavuus ja esteettömyys) sekä työkalu näiden tietojen digitointiin. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

6 Asiakas keskiössä Rajapinnat ovat välineitä parempiin palveluihin Asiakkaiden tarpeisiin vastaavat saumattomat liikkumispalvelut Toimijoiden yhteistyö palveluiden tuottamisessa Yhteistyön tukeminen mm. LIPPU-rajapintasuosituksella Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

7 Tavoiteltu MaaS-malli Tavoitteena avoimet markkinat * DRT = Demand Responsive Transport, kutsuohjattu joukkoliikenne Keskitetty MaaS-malli Hajautettu MaaS-malli Biz 1 Biz 2 Biz n Biz 1 Biz 2 Biz n Esim. Wiener Linien API Keskitetty välittäjä Bussi Juna DRT* City-pyörä Pysäköinti Taksi Keskitetty ja suljettu Huonosti skaalautuva Vain liikennepalvelut, vain vähän keinoja erottautua Waltti API Bussi VR API Juna Lippu API Lippu+ API DRT* SUTI API Taksi Hajautettu ja avoin Täysin skaalautuva Tukee laajasti erilaisia ekosysteemi-innovaatioita xxx API Hotelli X yyy API Palvelu X Suomessa tavoitellaan avoimiin rajapintoihin perustuvaa MaaS-mallia, jossa markkinoilla voi toimia lukuisia keskenään kilpailevia yhdistämispalveluntarjoajia, jotka kokoavat palveluvalikoimaansa juuri haluamansa kuljetus- ja muut palvelut. Keskitettyjä välittäjiä ei tarvita. Käytännössä markkinat asettunevat ääripää-mallien väliin: hajautettujen ratkaisujen ohella syntyy useita keskenään kilpailevia ja tiettyihin osa-alueisiin erikoistuneita välittäjiä. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

8 Kohti avoimia MaaS-markkinoita Miten visioon päästään? Ekosysteemin avoimuus Riski: ei aitoa liiketoimintaa Näennäinen, pakotettu yhteistyö, ei uutta asiakasarvoa (pelkkä Liikennepalvelulaki) VISIO liikenteen avoimet kasvumarkkinat, multimodaali MaaS Miten? Miten? Riski: keskitetty MaaS-malli Yhden toimijan määräävä markkina-asema Nykytila Uusi liiketoiminta MaaSin kehittymistä voidaan tarkastella kahdella akselilla: 1) markkinoiden/ekosysteemin avoimuus ja 2) uudet liiketoiminnat/palvelut. Suomen mallin tavoitteena on varmistaa avoimet markkinat. Toisaalta on syytä varmistaa, ettei tämän tavoittelu estä liiketoiminnan syntymistä. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

9 LIPPU-rajapintasuosituksen hyödyt Miksi ei turvauduta nykyisiin ratkaisuihin? LIPPU-rajapintasuositus edistää liikkumispalveluiden yhteentoimivuutta: Päätavoitteena on liikennetoimijoiden lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuuden vauhdittaminen à tarjoaa valmiin rajapintamäärittelyn ja minimitoteuksen Madaltaa toimijoiden kynnystä dialogiin liittyen rajapintojen avaamiseen ja yhteisten palveluiden kehittämiseen Keventää toimijoiden teknistä implementointikynnystä ja tarjoaa elinkaaren aikaisen tuen On neutraalin toimijan laatima ja ottaa tasapuolisesti huomioon eri markkinatoimijat Huomioi monipuolisesti erityyppiset julkisen liikenteen palvelut ja niille lainsäädännössä asetetut velvoitteet» Kapasiteetinhallinta, kutsuohjaus, esteettömyys On hajautettu, avoin, laajennettava ja mahdollisimman vähän rajaava à joustava, sopeutuva ja skaalautuva erilaisiin tilanteisiin» Ei rajaa käytettäviä teknologioita, tarjottavia kuljetuspalveluita eikä muodostettavia liikkumispalveluita Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

10 Miten: Prosessi

11 Yhteiskehitys Rajapinta toteutetaan yhteistyössä markkinatoimijoiden kanssa LIPPU-rajapintasuositus on laadittu seuraavilla foorumeilla yhteistyössä alan toimijoiden kanssa: Ohjausryhmä LVM:n johtama ohjausryhmä, jossa lisäksi edustus Viestintävirastosta, Liikennevirastosta ja Trafista. Projektiryhmä Puheenjohtaja Timo Leppinen, Viestintävirasto. Edustus lisäksi LVM:stä, Viestintävirastosta, Liikennevirastosta, Trafista ja Solita Oy:sta. Ryhmä on kokoontunut kerran viikossa. Lippuverkosto Lippu-verkoston sähköpostilistalla, verkkosivulla ja verkostokokouksissa on tiedotettu hankkeen tilanteesta. Verkostossa on mukana noin 170 henkilöä 80 organisaatiosta. Verkosto tapasi viisi kertaa vuoden 2017 aikana: , , , ja Tapaamiset Useita projektiryhmän ja verkoston toimijoiden välisiä tapaamisia, joissa kuultiin toimijoiden idoita ja tarpeita. GitHub Varsinainen rajapinta luonnosversioineen on julkaistu GitHub-alustalla, jossa toimijat ovat voineet kommentoida toteutusvaihtoehtoja ja esittää niihin parannuksia. Slack-kanava Slack-kanavalla verkoston jäsenet ovat käyneet keskustelua aiheesta Solitan fasilitoimana. Kotisivut Projektista ja siihen liittyvistä asioista on viestitty aktiivisesti osoitteessa Pilottivaihe Rajapintamäärittelyiden ja käytännesääntöjen käytännön toimivuuden testaamiseksi hankkeen yhteydessä tullaan toteuttamaan muutaman valitun toimijan pilottihanke. Käytännesääntö-työpajat 4 kpl syksyn 2017 aikana. Erillisselvitykset Projektin aikana laadittiin tarvittavia erillisselvityksiä mm. maksuliikenteeseen, lipputeknologioihin ja tietoturvaan liittyen. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

12 Olemassa olevat myyntirajapinnat Mitä muita rajapintoja markkinoilla on? Markkinoilla on olemassa useita erilaisia myyntirajapintoja; sekä erilaisia referenssitoteutuksia että käytössä olevia kaupallisia ratkaisuja. Näistä LIPPU-rajapinnan näkökulmasta mielenkiintoisimmat ovat: MaaS-API Käynnissä olevan ja avoimen MaaS-API-projektin tarkoituksena on luoda kirjasto rajapinnoista, joita tarvitaan MaaS-palveluiden syntymiseksi. Kuka tahansa voi osallistua kehitystyöhön ja määritellyt API:t ovat kaikkien hyödynnettävissä. Projektin on käynnistänyt ja sitä tukee MaaS Global. BoMaaS Ehdotus avoimen MaaS-ekosysteemin viitearkkitehtuuriksi, ml. rajapintamäärittelyt. Alustariippumaton ja kaikkien käyttöön tarkoitettu määrittely laadittiin vuorovaikutuksessa Suomen ja Ruotsin yksityisten ja julkisten toimijoiden kanssa. T&K-hankkeen rahoitti Tekes ja sen toteuttivat Flou Oy ja Tampereen yliopisto. BoB Ruotsin kansallinen referenssiarkkitehtuuri liikenteen palveluille. Tavoitteet ovat samansuuntaiset kuin LIPPU-projektilla: määritellä rajapinnat, joiden avulla saavutetaan julkisten ja yksityisten toimijoiden lippuja maksujärjestelmien yhteentoimivuus. Määrittelyn on tehnyt liikennöitsijöiden omistama Samtrafiken. Amadeus Maailman suurin lentoyhtiöiden paikanvarausjärjestelmä. Järjestelmä on erittäin monipuolinen ja lentojen lisäksi sen avulla voi varata junamatkoja, risteilyjä, hotellihuoneita ja autoja. Järjestelmä ja sen rajapinnat ovat suljettuja: kehitys on keskitetty ja toimijajoukko rajoitettu. Järjestelmän omistaa Amadeus IT Group. SUTI Pohjoismaisessa taksiliikenteessä vakiintunut rajapintaratkaisu tilausten ja tietojen välitykseen. SUTI (Standardiserat Utbyte av Trafik Information) on rajapintana on monipuolinen, mutta kutsuohjattuun liikenteeseen erikoistunut. Rajapinnan kehityksestä vastaa jäseniensä omistama non-profit-organisaatio. Matkahuolto, VR ja HSL Matkahuolto, VR ja HSL ovat kaikki ilmoittaneet avaavansa omat myyntirajapintansa vuoden 2018 alkupuolella. Ne luonnollisesti keskittyvät ainakin alkuvaiheessa omien lipputuotteidensa välittämiseen. Yleiskäyttöiset ja avoimet referenssitoteutukset Tiettyyn tarkoitukseen erikoistuneet kaupalliset ratkaisut Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

13 Vertailu muihin rajapintoihin Vain LIPPU vastaa Liikennepalvelulain tavoitteisiin Nykyiset kaupalliset myyntijärjestelmät ovat keskitettyjä, suljettuja ja tiettyyn tarkoitukseen laadittuja, eivätkä siten vastaa Liikennepalvelulain tavoitteisiin avoimesta ja yleiskäyttöisestä yhteentoimivuudesta. Myöskään olemassa olevat avoimet referenssitoteutukset eivät kaikilta osin palvele lain tavoitteita. LIPPU MaaS-API BoMaaS BoB Amadeus, HSL, SUTI, VR, MH Kaikki liikennemuodot Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ei Reitti- ja kutsupohjaisuus Kyllä Kyllä Kyllä Ei Kyllä/Ei Paikanvaraus Kyllä? Ei? Kyllä/Ei Esteettömyystiedot Kyllä? EI Ei Kyllä Kaikki yhdistämispalvelut Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Kaikki maksupalvelut Kyllä???? Kaikki lipputeknologiat Kyllä Ei Ei Ei Ei Toimijoiden yhdessä kehittämä Kyllä Ei Ei Kyllä Ei Varmistettu hallinnointi ja kehitys Kyllä Kyllä Ei Kyllä Kyllä Avoin: ei keskitettyä toimijaa Kyllä Ei Kyllä Ei Ei Avoin: ei keskitettyä järjestelmää Kyllä? Kyllä Ei Ei Joustava laajennettavuus Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Edulliset toteutuskustannukset Kyllä Ei Ei Kyllä Ei Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

14 Mikä: LIPPUrajapintasuositus

15 Yleiskuvaus LIPPU on yleiskäyttöinen API LIPPU on yleiskäyttöinen, kevyt ja moderni rajapintasuositus liikennepalveluiden lipputuotteiden välittämiseksi: Ei rajoita tarjottavia liikennemuotoja: tukee mm. joukkoliikennettä ja takseja Ei rajoita tarjottavia palveluita: tukee reitti- ja kutsupohjaisia palveluita + paikanvarausta Ei rajoita tuotteiden hinnoittelua: tukee erilaisia hinnoittelumalleja Mahdollistaa esteettömyystietojen välittämisen Ei ota kantaa, millä tekniikalla lippu tuotetaan, välitetään, esitetään ja tarkistetaan Ei ota kantaa käytettäviin maksupalveluihin Varmistettu hallinnointi ja avoin kehitys Mahdollistaa hajautetun ekosysteemin: ei edellytä keskitettyä toimijaa eikä järjestelmää Joustava laajennettavuus Edulliset toteutuskustannukset Tässä dokumentissa on kuvattu LIPPU-suositusrajapinta yleisellä tasolla. Varsinainen ajantasainen rajapintasuositus dokumentaatioineen on saatavilla: GitHub: Swagger: Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

16 Tietovirrat LIPPU osana kokonaisuutta RAJAPINNAT: Toimijoiden itse määrittelemät rajapinnat LIPPU-rajapintasuositus Markkinoiden valmiit maksurajapinnat ASIAKAS Matkan suunnittelu; matkahaku Matkatuotteen ostaminen; muutokset ennen matkan alkua Matkustaminen; ongelmat matkan aikana Reklamointi YHDISTÄMIS- PALVELU Matkan myynti ja markkinointi Tuotteen muodostus Tuotteen myyminen Clearing Peruutus/ muutos Matkan aktivointi Häiriötiedot Peruutus/ muutos Korvaukset yms. Autentikointi Tuotehaku Saatavuuskys. Matk. oikeuden varaus Matkatunn. Matk. oikeuden peruutus kok./osittain 1 Matk. oikeuden aktivointi/käyttö Statuskysely Matk. oikeuden peruutus kok./osittain 1 KULJETUS- PALVELU Olennaiset tiedot: reitti, pysäkki, aikataulu, hinta, saatavuus, esteett. Tuote ja lisäpalvelut; esivaraus Varaus ja matkatunniste Clearing Varauksen muutos Validointi ja kuljetus Häiriötiedot Varauksen muutos Korvaukset yms. NAP: katalogi toimijoiden olennaisista tiedoista OTE: työkalu, jolla toimijat voivat ko. tiedot digitoida MAKSU- PALVELU Käytännesäännöt: suosituksia, jotka yhdistämispalvelun ja kuljetuspalvelun kannattaa ottaa huomioon yhteistyösopimuksissaan liittyen mm. clearingiin, peruutuksiin/muutoksiin, häiriötiedottamiseen, korvausvastuisiin ja tietoturvaan 1 Muutoksen/reroutingin yhteydessä palataan tuotehakuun/saatavuuskyselyyn Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

17 Toiminnallisuudet LIPPU on moderni ja kevyt API TERMIT Kuljetuspalvelu Yhdistämispalvelu Kuljetuspalvelu Matka = matkustusoikeus Matkaketju = tuote KULJETUSPALVELU POST POST Autentikaatioprosessin alustus /auth/init Autentikaatio-tunnisteen luominen /auth/commit KIRJAUTUMINEN Login YHDISTÄMIS- PALVELU GET POST POST DEL Tuoteportfolio valitulle ajanjaksolle (ml. esteettömyys) /products/{date} Valitun tuotteen saatavuus valitulle matkalle (& esivaraus) /availability Valitun matkaketjun varaaminen /reservation Varatun matkaketjun peruuttaminen /reservation/{caseid} TUOTE- JA SAATAVUUSHAKU Availability MATKAKETJUN VARAUS Reservation GET POST DEL Valitun matkustusoikeuden status /travelentitlement/{travelentitlementid} Valitun matkustusoikeuden aktivointi /travelentitlement/{travelentitlementid}/activate Valitun matkustusoikeuden peruutus /travelentitlement/{travelentitlementid} MATKUSTUS- OIKEUKSIEN HALLINTA travelentitlement Varsinainen rajapinta-kuvaus dokumentaatioineen: GitHub: Swagger: Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

18 Toiminnallisuudet tarkemmin (1/2) Kirjautuminen, Tuote- ja saatavuushaku POST Autentikaatioprosessin alustus /auth/init Autentikointiprosessin alustus luo ja palauttaa palvelinpään tunnisteen (nonce) kutsujalle. KIRJAUTUMINEN Login POST Autentikaatio-tunnisteen luominen /auth/commit Autentikointiprosessin vahvistus, kutsuja lähettää oman ja palvelinpään tunnisteen sekä omalla salaisella avaimella luodun digitaalisen allekirjoituksen tunnisteista. Palvelu tarkistaa tunnisteet ja allekirjoituksen kutsujan julkisella avaimella ja luo kutsujalle tunnistuspoletin. GET Tuoteportfolio valitulle ajanjaksolle (ml. esteettömyys) /products/{date} Kysely palauttaa palvelun tuoteportfolion kyseiselle päivälle. Tuoteportfoliota voi rajata lähtö- ja saapumiskoordinaateilla tai tuotteen esteettömyysvaatimuksilla. TUOTE- JA SAATAVUUSHAKU Availability POST Valitun tuotteen saatavuus valitulle matkalle (& esivaraus) /availability Kysely tarkistaa palvelun kapasiteetin hakuehdoissa annetulle tuotteelle ja matkalle. Jos palvelulla on kapasiteettia toteuttaa matka kyselyn parametreilla, tekee palvelu alustavan varauksen matkalle. Palvelu palauttaa alustavan varauksen tunnisteet ja tiedot. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

19 Toiminnallisuudet tarkemmin (2/2) Matkaketjun varaus, Matkustusoikeuksien hallinta POST Valitun matkaketjun varaaminen /reservation Kysely tekee pysyvän varauksen annetuille alustavasti varatuille tunnisteille. Palauttaa kutsujalle varaustunnisteen. MATKAKETJUN VARAUS Reservation DEL Varatun matkaketjun peruuttaminen /reservation/{caseid} Peruuttaa koko matkaketjun ja kaikki siihen liittyvät matkustusoikeudet. GET Valitun matkustusoikeuden status /travelentitlement/{travelentitlementid} Palauttaa annetun matkustusoikeuden tiedot, sisältäen voimassaolotiedot, lipun tiedot ja valitut lisäpalvelut. MATKUSTUS- OIKEUKSIEN HALLINTA travelentitlement POST Valitun matkustusoikeuden aktivointi /travelentitlement/{travelentitlementid}/activate Aktivoi annetun matkustusoikeuden, voidaan käyttää matkustusoikeuksien aktivoimiseen ennen kuljetuspalvelun kulkuneuvoon siirtymistä. DEL Valitun matkustusoikeuden peruutus /travelentitlement/{travelentitlementid} Toiminnallisuus peruuttaa kyseisen matkustusoikeuden. Jos varaukseen ei kuulu muita matkustusoikeuksia, peruuttaa myös varauksen. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

20 Suositus: tietoturva Tietoturva tulee varmistaa kokonaisvaltaisesti LIPPU-suositusrajapintaa hyödynnettäessä on suositeltavaa toteuttaa seuraavia tietoturvaperiaatteita: 1. Uhkien mallinnus (Threat modeling). Uhkien tunnistaminen, arviointi ja hallinta tulee toteuttaa systemaattisesti esimerkiksi OWASP:in Application Threat Modeling -mallilla. 2. Kerroksittainen tietoturva-arkkitehtuuri (Layered security architecture). Kriittisin tieto sijoitetaan sisimpään kerrokseen, jolloin hyökkääjän on läpäistävä kaikki kerrokset sen saamiseksi. 3. HTTP-käytännöt (HTTP considerations). LIPPU-API hyödyntää HTTP-protokollaa, joten kaikki HTTPspesifikaatiossa mainitut turvallisuuskäytännöt tulee ottaa huomioon. 4. TLS-käytännöt (TLS considerations). Kaikki liikenne palvelin- ja asiakaspään välillä on salattava. Palvelinpään on tuettava TLS 1.2. salausta. Asiakaspään tulee suorittaa palvelimen TLS/SLL-identifiointi. Asiakaspään todennusta tulee harkita. 5. Todennus- ja valtuutuskäytännöt (authentication and authorization considerations). Pyynnöt tulee suojata erillisellä todennusavaimella, jossa on mahdollisimman lyhyt voimassaoloaika. Pääsy tulee myöntää nimenomaisesti ja vain pyynnön tarvitsemiin tietoresursseihin (principle of least privilege). 6. Turvallinen datan tallennus (Secure data storage). Tilitietojen ja muiden arkaluontoisten tiedojen käsittelyssä ja tallennuksessa tulee noudattaa alan parhaita käytäntöjä. 7. Yksityisyyteen liittyvät käytännöt (Privacy considerations). Henkilötietoja tulee käsitellä ja ne tulee suojata alan parhaiden käytäntöjen mukaisesti. EU:n alueella tulee noudattaa GDPR-vaatimuksia. 8. Automaattinen lokitietojen valvonta (Automated log monitoring). Kyselyjen ja tietoliikenteen automaattinen valvonta ja poikkeamien tunnistaminen on suositeltavaa. 9. Automatisoidut tietoturvatyökalut (Automated security tools). Ohjelmistojen tietoturvan varmistaminen vähintään ennen julkaisua on suositeltavaa, hyödyntäen esim. Burp-, OWASP Zap - tai Nmap-työkalua. 10.Yleiset www-haavoittuvuudet (Common web application vulnerabilities). On suositeltavaa käydä läpi OWASP:in listaamat haavoittuvuudet (mm. injektointi) ja minimoida niihin liittyvät riskit. Koko ajantasainen tietoturvasuositus: GitHub: Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

21 Selvitys: maksuliikenne Maksuliikenteessä tukeudutaan olemassa oleviin palveluihin LIPPU-projektin alkuperäisenä tavoitteena oli laatia rajapintasuositukset lipputuotteiden ohella myös maksujen välittämiseen. Työn aikana kävi ilmi, ettei erillisten maksurajapintojen määrittelylle ole tarvetta. Maksunvälityksen tarve Monissa potentiaalisissa liiketoimintamalleissa (esim. kuukausittaiset käyttöön perustuvat maksut) lippua ei makseta hankkimisen yhteydessä, joten matkaoikeuden hankkiminen ja maksaminen tulee joka tapauksessa erottaa toisistaan. Clearingin tukeminen Clearing (matkaketjun kustannusten jyvittäminen ja tasaussummien maksaminen) on tyypillinen käytäntö liikennealan toimijoiden välillä jo nyt. Clearingin toteuttamiseksi tarvitaan tieto matkustusoikeuden hankinnasta ja käytöstä, ei sen maksamisesta. Olemassa olevat ratkaisut maksunvälitykseen Markkinoilta löytyy lukuisia monipuolisia ratkaisuja maksujen välittämiseen. Niiden käyttäminen ei rajoita millään tavalla uusien liikkumisen palveluiden muodostamista. Toimijoiden kommentit ja kokemukset Verkoston toimijat näkivät, että olemassa oleviin maksupalveluihin tukeutuminen antaa heille mahdollisuuden kehittyä varsinaisen uuden liiketoiminnan kehittämiseen. JOHTOPÄÄTÖS à Uusien maksurajapintojen määrittämiselle ole tarvetta ja ne voisivat olla jopa haitallisia palveluiden kehittymiselle. à Toimijoiden kannattaa tukeutua markkinoilla oleviin maksupalveluihin, -järjestelmiin ja -rajapintoihin. Joitakin olemassa olevia maksupalvelu-toimijoita. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

22 Selvitys: lipputekniikat (1/2) QR-koodeista lohkoketjuihin LIPPU-rajapintasuositus on teknologiariippumaton: se ei ota kantaa siihen, millä tekniikalla lippu/ matkustusoikeus tuotetaan, välitetään, esitetään ja tarkistetaan. Ao. taulukossa on esitetty yleisimmät markkinoilla olevat lipputeknologiat jaoteltuna lippujen esitystekniikan, sisällön tallennustekniikan ja ratkaisun toimintalogiikan mukaan. Taulukosta käy ilmi, kuinka eri tekniikat ovat ristiinkäytettävissä. (x) 1 Periaatteessa lohkoketjuun tallennettuun matkustusoikeuteen voi viitata millä tahansa esitystekniikalla. (x) 2 Periaatteessa kuljettaja/tarkastaja voi lukea tunnisteen visuaalisesti ja syöttää sen omaan päätelaitteeseensa validointia varten. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

23 Selvitys: lipputekniikat (2/2) QR-koodeista lohkoketjuihin Ainakaan vielä ole olemassa sellaista teknologiaa tai teknologioiden yhdistelmää, joka soveltuisi kaikkiin tilanteisiin. Onkin oletettavaa, että markkinoilla on jatkossakin useita erilaisia lipputeknologioita erilaisiin tarpeisiin. Ao. taulukossa vedetään yhteen eri teknologioiden hyvät ja huonot puolet. 1 Riippuu toteutuksesta. 2 Tietyt tekniikat, esim. NFCmatkakortti voidaan myöntää kenelle tahansa. 3 Tulostuksen laatu vaikuttaa QR-koodien validoinnin onnistumiseen. 4 Riippuu osaltaan EMV-teknologian lisensseistä. 5 Riippuu toteutuksesta ja reunaehdoista. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

24 Tulevaisuusskenaariot

25 Rajapinnan rooli/positio markkinassa Tavoitteena nopea käyttöönotto LIPPU-rajapintasuosituksen laajuus ja kypsyys suhteessa muutamaan esimerkkiin: Rajapinnan kypsyys/ penetraatio LIPPU 2020 Amadeus * SUTI * *) Laajuus ja kypsyys omalla toimialallaan (esim. SUTI = taksiliikenne) BoB MH * LIPPU VR * Rajapinnan sisällöllinen laajuus LIPPU-rajapintasuosituksen sisältö on alkuvaiheessa melko suppea, jotta toimijat voivat ottaa sen käyttöön mahdollisimman ketterästi. Tavoitteena on, että vuonna 2020 se on laajasti käytössä eri toimijoilla ja että rajapinnan sisältöä ja toiminnallisuuksia on kehitetty systemaattisesti toimijoilta saatujen kokemuksien perusteella. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

26 Lähiajan eteneminen Mitkä ovat yhteentoimivuuden edistämisen seuraavat askeleet? LIPPU-suositusrajapinta on yhteentoimivuuden ensimmäinen askel. Lähivuosien kehitysaskeleisiin sisältyy ainakin seuraavia asioita: Kertalippu-myyntirajapintojen avaaminen Toimijoiden tulee avata (kertalippujen) myyntirajapintansa mennessä. Samalla LIPPUsuositusrajapintaa kehitetään kokemuksien perusteella. Rajapintojen avaaminen laajemmin Liikennepalvelulain toisen vaiheen myötä toimijoita edellytetään laajentamaan rajapintojaan niin, että esimerkiksi kausilippujen myyminen ja ns. puolesta-asiointi on mahdollista. Lisäksi kansainväliset toimijat (laiva- ja lentoliikenne) tulevat lain piiriin. LIPPU-suositusrajapintaa kehitetään vastaamaan näitä edellytyksiä. Markkinaehtoisuuden eteneminen Rajapintojen avaamisen tavoitteena on, että liikenteeseen syntyy avoimet ja kilpaillut palvelumarkkinat. Parhaassa mahdollisessa tilanteessa markkinat lähtevät kehittymään omaehtoisesti, eikä julkishallintoa enää tarvita niitä ohjaamaan tai edistämään. Tarvittaessa LIPPU toimii edelleen referenssirajapintana. Pohjoismaiden ja Balttian yhteentoimivuuden edistäminen Kansainvälisen yhteentoimivuuden ensimmäinen askel on läheisimmät naapurimme. Suomalaiset toimijat tekevätkin jo nyt yhteistyötä erityisesti Ruotsin ja Viron toimijoiden kanssa rajat ylittävien lippujärjestelmien ja -tuotteiden kehittämisessä. EU:n yhteentoimivuuden selvittäminen Asiakkaan näkökulmasta EU:n laajuinen selkeä yhteentoimivuus olisi valtava edistysaskel (vrt. matkapuhelin-roaming). Ensimmäinen askel on tarpeenmukaisten selvitysten laadinta, mm. edellytyksiin ja reunaehtoihin liittyen. Globaalin yhteentoimivuuden visiointi Pitkän aikavälin tavoite on luonnollisesti globaali yhteentoimivuus. Tässä vaiheessa asiaa voi edistää lähinnä houkuttelevan vision muodostamisella. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

27 Pidemmän aikavälin skenaariot Kohti globaaleja matkaketjuja? Pidemmällä tähtäimellä on toivottavaa, että lippujärjestelmien yhteentoimivuus laajenee kansainväliselle tasolle ja mahdollisimman markkinaehtoisesti. Ei kuitenkaan itseisarvoisesti, sillä sekä kansainvälistymisen että markkinaehtoistumisen suhteen on nähtävissä erilaisia toivottavia että vältettäviä skenaarioita. Toivottava skenaario: Ohjaava lainsäädäntö laajenee EU-tasolle ja esim. LIPPU tai BoB sen referenssitoteutukseksi, tuloksena yhteentoimivia, rajat ylittäviä matkaketjupalveluita. Uhkakuva: Lainsäädäntö ja byrokratia kasvavat merkittävästi, mutta kentän kompleksisuuden vuoksi yhteentoimivia markkinoita ja palveluita ei synny. Kansainvälinen Toivottava skenaario: Yhtenäistä ohjaavaa lainsäädäntöä ei muodosteta, vaan toimijat ryhtyvät omaehtoisesti kehittämään yhteentoimivia, rajat ylittäviä matkaketjupalveluita. Uhkakuva: Yksittäiset globaalit toimijat pääsevät määräävään markkina-asemaan ja lisäksi markkinoille syntyy valtavasti pistemäisiä ja paikallisia ratkaisuja. Julkishallintovetoinen Markkinavetoinen Toivottava skenaario: LIPPU kehitysversioineen nousee Suomen vallitsevaksi referenssitoteutukseksi, tuloksena yhteentoimivia Suomen kattavia matkaketjupalveluita. Uhkakuva: Rajapinnat avataan lain edellyttämällä tavalla, mutta jätetään käytettävyys, ehdot, tms. sille tasolle, ettei uutta liiketoimintaa synny. Paikallinen Toivottava skenaario: LIPPU jää käynnistysvaiheen vauhdittajaksi, minkä jälkeen toimijat ryhtyvät omaehtoisesti kehittämään yhteentoimivia Suomen kattavia matkaketjupalveluita. Uhkakuva: Yksittäiset paikalliset tai globaalit toimijat pääsevät Suomessa määräävään markkina-asemaan, markkinat eivät kehity lainkaan tai syntyy pistemäisiä ratkaisuja. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

28 Etenemissuositukset

29 Etenemissuositukset Miten varmistetaan asioiden eteneminen kohti tavoitetta? LIPPU-rajapintasuosituksen ja laajemmin lippujärjestelmien yhteentoimivuuden edistämiseksi tulee jatkossa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: Suositusrajapinnan version 1.0 pilotointi Rajapinnan versio 1.0 on suositus, jota ei ole vielä testattu käytännössä. Niinpä toimijoiden olisi hyvä testata sen toimivuutta erilaisissa käytännön käyttötapauksissa. Tähän tulee kannustaa tukemalla toimijoiden välisiä pilottiprojekteja. Piloteista saatujen kokemuksien perusteella rajapintasuositusta voidaan kehittää palvelemaan toimijoita mahdollisimman monipuolisesti. Pilotit myös vauhdittavat toimijoiden välistä dialogia yhteistoimintaan liittyen. Rajapinnan kehittäminen ja hallinnointi jatkossa Suositusrajapintaa tulee kehittää ja ylläpitää em. pilottivaiheen jälkeenkin. Liikennepalvelulain uusien vaiheiden (mm. puolesta-asiointi) ja markkinoiden kehittymisen myötä rajapinnalle syntyy monia uusia tarpeita (ks. seuraava sivu). Tätä kehitystä tulee hallinnoida systemaattisesti yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Hallinnointi tulee vastuuttaa jollekin mahdollisimman neutraalille toimijalle, esimerkiksi LMJ Oy:lle. Verkoston toiminta jatkossa Lippujärjestelmien yhteentoimivuutta tulee jatkossakin kehittää toimijoiden välisessä tiiviissä yhteistyössä. Tämän vuoksi Lippuverkoston toimintaa kannattaa jatkaa. Käytännössä verkosto kannattaa jakaa kahteen kerrokseen: tiivis ydinverkosto tekemään aktiivista kehitystyötä ja laaja kaikille toimijoille suunnattu verkosto tiedonjako-tarkoituksiin. Huomiointi julkishallinnon tulevissa hankkeissa Kaikissa tulevissa liikennepalveluiden julkisissa hankinnoissa tulee huomioida lippujärjestelmien yhteentoimivuus. Tämä onnistuu esimerkiksi siten, että rahoituksen ehdoksi asetetaan LIPPU-rajapinnan noudattaminen. Kansainvälisen yhteentoimivuuden edistäminen Pidemmän aikavälin tavoitteena tulisi olla kansainvälisesti yhteentoimivat matkaketjut. Tämä edellyttää sekä asian edistämistä EU-tason päätöksenteossa että aktiivista yhteistyötä muiden edelläkävijämaiden kanssa (mm. Ruotsin BoB-rajapinta). Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

30 Suositusrajapinnan kehityskohteet Uudet toiminnallisuudet Suositusrajapintaa tulee kehittää systemaattisesti alan toimijoiden kanssa mm. Liikennepalvelulain uusien vaiheiden (mm. puolesta-asiointi) ja markkinoiden kehittymisen myötä. Tällä hetkellä on tunnistettu mm. seuraavat kehityskohteet: Kausilippu- yms. tuotteet Kertalippujen ohella rajapinnan kautta voidaan jatkossa välittää monia muitakin tuotteita, mm. kausilippuja. Tämä edellyttänee nykyistä monipuolisempien attribuuttien käyttöönottoa. Puolesta-asiointi Puolesta-asioinnin ideana on, että asiakas voi valtuuttaa kolmannen osapuolen asioimaan hänen puolestaan eri palveluissa hyödyntäen siellä olevia tietoja esimerkiksi henkilökohtaisten alennusten osalta. Tämä edellyttää rajapintasuositukseen monia uusia toiminnallisuuksia (mm. matkustajan tunnistaminen). Muut liikennemuodot ja -palvelut Nykyinen suositusrajapinta on muodostettu tie- ja raideliikenteen näkökulmasta. Muiden liikennemuotojen ja -palveluiden (esim. lento- ja meriliikenne sekä autonvuokraus) tuki edellyttää uusia toiminnallisuuksia rajapintaan (ks. puolesta-asiointi). Matkustusoikeuksien käyttö Toimintansa seuraamiseksi ja kehittämiseksi yhdistämis- ja kuljetuspalveluiden intresseissä on tietää, koska ja missä matkustusoikeuksia on käytetty, ts. kuinka matkustajat ovat käyttäneet palveluita. Näiden tietojen kattava välitys edellyttänee lisätoiminnallisuuksia rajapintaan. Clearing Toimijoiden uudenlaiset liiketoimintamallit saattavat edellyttää rajapinnalta lisätoiminnallisuuksia (vrt. matkustusoikeuksien käyttö). Häiriötilanneviestintä Matkaketjun häiriötilanteissa syntyy tarpeita uudelleenreitityksiin ja matkustajalle suunnattuun viestintään ja dialogiin. Näihin tarpeisiin rajapinta ei vielä tarjoa kattavia toiminnallisuuksia. Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

31 Edellytykset toimijoille Kertalippu-myyntirajapinnan avaaminen toimijoiden näkökulmasta Myyntirajapinnan avaaminen edellyttää kuljetuspalveluilta tietojärjestelmien kehitystyötä. Tarvittava työmäärä riippuu voimakkaasti kuljetuspalvelun nykyisestä tilanteesta. à Helpoimmissa tilanteissa myyntirajapinnan avaaminen on tehtävissä 1-2 kalenterikuukauden aikana, 1-2 henkilötyökuukauden työpanoksella:» Tuore oma koodipohja, ei teknistä velkaa» Uutta ominaisuutta tukeva arkkitehtuuri, rajapintoihin tukeutuva toimintamalli» Lyhyt iteraatiosykli, omat tekijät samoissa tiloissa asiantuntijoiden kanssa.» Kokeilua tukeva yrityskulttuuri, aloitus MVP-toteutuksella. Vaikeimmissa tapauksissa tulee varautua siihen, että kehitystyö vie noin 9-12 kalenterityökuukautta ja vähintään saman verran henkilötyökuukausia:» Suljettu legacy-järjestelmä, jossa myyntirajapinnan avaaminen edellyttää koko järjestelmän kehittämistä; erityisesti tietoturvan varmistaminen oleellista» Uudenlaisen toimintamallin liiketoimintavaikutuksien huomioon ottaminen» Tarpeet toteuttaa minimitoteutusta (jopa huomattavasti) laajempia toiminnallisuuksia» Tarvittava sidosryhmäyhteistyö, erityisesti julkisten toimijoiden osalta Keskimääräisen toimijan tulee siis varata kehitystyöhön noin puoli vuotta ja vähintään saman verran henkilötyöaikaa. à Mikäli työ ostetaan konsultilta, tarkoittaa tämä euron kustannuksia. Jotta rajapinnat saadaan avattua lainsäädännön edellyttämässä aikataulussa, julkishallinto on päättänyt tukea toimijoiden kehitystyötä:» Viestintävirasto: Pilotit Rajapintamäärittelyiden ja käytännesääntöjen käytännön toimivuuden testaamiseksi» Liikennevirasto: Valtionavustus joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten käyttämien lippu- ja maksujärjestelmien myyntirajapintojen avaamisen toteutukseen Loppudokumentti: Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

32

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Lippu-hanke Liikennepalvelulaki Rajapinnat ja käytännesäännöt Hankkeen tilanne

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6. Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme?

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Jouni Wallander, Solita Oy Viisaan liikkumisen verkoston MaaS-webinaari 12.12.2018 Liikennepalvelulain tieto-osuus

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen?

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Päätösseminaari 4.12.2018 Juuso Kummala Liikenne- ja viestintävirasto ja Väylävirasto Liikenne- ja viestintävirasto Väylävirasto Kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja 7.6.2017 Taina Haapamäki taina.haapamaki@flou.io Päämääränä skaalautuvat palvelut Kaikille toimijoille avoimet markkinat mahdollisuus luoda uusia palveluita kysynnän mukaan

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Päivä Sivu 21.11.2016 1 (2) HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TeliaSonera Finland Oyj (jäljempänä Sonera ) kiittää

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Lippu-käytännesääntötyöpaja 26.10.2017 - tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Jenni Eskola 4.10.2017 Liikennepalvelulaista aiheutuvat keskeisimmät muutokset Livin tehtäviin Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto 11.4.2018 Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin Risto Pitkänen, Atostek Martin Johanssonin (Liikennevirasto) kalvojen pohjalta 7.6.2017 Liikkumispalveluita koskeva olennainen tieto

Lisätiedot

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko

Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Itä-Suomen Liikennejärjestelmäpäivät 2018 1.11.2018 Matkahuolto / Jyri Niemimuukko Miksi yhteentoimivuus kiinnostaa Matkahuoltoa? Matkahuollon palveluja käyttää valtakunnallisesti lähes 200 bussiyrittäjää

Lisätiedot

Liikenteen sähköisten palvelujen ekosysteemi Kohti avointa arvoverkkoa

Liikenteen sähköisten palvelujen ekosysteemi Kohti avointa arvoverkkoa Liikenteen sähköisten palvelujen ekosysteemi Kohti avointa arvoverkkoa Liikennelabra-päivä 01.04.2016 Thomas Casey, VTT Englanninkielinen raportti: http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2016/t255.pdf Mitä

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Tiedon rajapintojen avaaminen

Tiedon rajapintojen avaaminen Tiedon rajapintojen avaaminen Martin Johansson Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 2.11.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot, 1.1.2018 alkaen (Laki liikenteen palveluista,

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut

Lippu-käytännesääntötyöpaja vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut Lippu-käytännesääntötyöpaja 12.9.2017 - vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä

Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä Miksi yhteentoimivuusfoorumia tarvitaan? Ylitarkastaja Tomi Kytölä 6.9.2016 Miksi? Hallituksen kärkihankkeeet osaamisen ja koulutuksen alalla painottavat mm. digitaalisia ratkaisuja, monipuolista yhteistyötä

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.

Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11. Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.2015 Saariston liikennepalvelujen kehittäminen missä mennään? Selvitetty

Lisätiedot

PASTORI Edulliset ja älykkäät liikkujan palvelut kansalaisille ja yrityksille

PASTORI Edulliset ja älykkäät liikkujan palvelut kansalaisille ja yrityksille Edulliset ja älykkäät liikkujan palvelut kansalaisille ja yrityksille Keskustelutilaisuus kansallisesta älyliikenteen strategiasta eduskunnassa 17.2.2010 Johtava tutkija Matti Roine, VTT 2 Tämä on jo mahdollista

Lisätiedot

APIt puolesta-asioinnissa

APIt puolesta-asioinnissa 1 APIt puolesta-asioinnissa Citrus Solutions oy / Marjukka Niinioja, Olli Nylander, Tessa Viitanen 20.11.2018 2 1. Johdanto Citrus-tiimi on yhdessä projektiryhmän kanssa valmistellut eräitä mahdollisia

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

YHTEENTOIMIVUUS Mikael Vakkari Tiedonhallintapäällikkö

YHTEENTOIMIVUUS Mikael Vakkari Tiedonhallintapäällikkö YHTEENTOIMIVUUS 6.3.2019 Mikael Vakkari Tiedonhallintapäällikkö Yhteentoimivuus Järjestelmien (ja organisaatioiden) välisten tietojen vaihdon mahdollistaminen (ja varmistaminen) Tiedon (tarkoituksenmukaisen)

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi

IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi IoT-tieto virtaamaan ja tehokkaasti hyödyksi 24.04.2017 RAKLI Taustaa - Tämän hetken tilanne, tilaajien haasteet Kaikkea tarvittavaa dataa ei voida kerätä esim. energia ja vesilaitoksilta Kaikki laitetoimittajat

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 19.12.2017 12.00-12.10 Avaus ja vuosi 2018 12.10-13.30 Lippu-käytännesäännöt, Anne Lohtander, Viestintävirasto 13.30-14.00 Kahvitauko 14.00-14.30 Yhdenvertaisuuslaki, Jussi Aaltonen,

Lisätiedot

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Liikkumistili kohti yhteiskäyttöisyyttä ja liikkumisen palveluja 23.9.2014

Lisätiedot

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän skenaariotyöpaja Säätytalo 4.3.2016 1 Skenaariotyöpajan teemat Teema 1: Toimivaltaiset viranomaiset Tavoitteena kuljetuspalveluiden kokonaisuuden tehokas järjestäminen

Lisätiedot

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN 10.5.2016 1 (5) Susanna Tuominen Suomen Yrittäjät Lausuntopyyntö KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN Yleistä Liikennekaareen sisällytetään kaikki liikennemuodot. Ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty

Lisätiedot

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio Johanna Särkijärvi, 10.3.2016, ELY-keskus, Jyväskylä Liikenne- ja viestintäpolitiikka kohtaavat kärkihankkeissa Normien purkaminen Digitaalisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Selvitys markkinoilla olevista lipputeknologioista

Selvitys markkinoilla olevista lipputeknologioista Selvitys markkinoilla olevista lipputeknologioista Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 22.12.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Katsaus lipputeknologioihin... 3 3 Paras vaihtoehto riippuu

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO

Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO Kansallinen palveluarkkitehtuuri TUNNISTUSPALVELU INFO 29.9.2015 Palvelulupauksemme Tarjoamme julkishallinnolle mahdollisuuden Suomen ja EU-kansalaisen sähköiseen tunnistamiseen tietoturvallisesti eri

Lisätiedot

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014 Ilkka Kankkunen Toimitusjohtaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy 29.10.2014 Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus 2 Waltti-hanke

Lisätiedot

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia

Lisätiedot

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet

Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet Joukkoliikennevisio 2022 ja yhteiset kehittämisalueet 2013 Lähtökohdat ja tavoitteet Liikennevirasto yhdessä muiden toimijoiden kanssa kehittää joukkoliikenteen kokonaispalveluja ja niistä viestintää Tehtävänä

Lisätiedot

Lippu-verkoston työpaja

Lippu-verkoston työpaja Lippu-verkoston työpaja 9.4.2018 Työpajan agenda 12.05-12.45 Työpajojen esittely 1. Käytännesäännöt - liikennepalvelulain toisen vaiheen vaikutukset 2. Rajapintamäärittelyt - puolesta asioinnin käyttötapauksia

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen. Kuntien paikkatietoseminaari Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö

Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen. Kuntien paikkatietoseminaari Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT:n kehittäminen Kuntien paikkatietoseminaari 6.2.2013 Tommi Oikarinen, valtiovarainministeriö Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia Linjausalueet ja erityiskysymykset VISIO

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 31.8.2017 12.00-12.10 Avaus Timo Leppinen, Viestintävirasto 12.10-13.00 Rajapinnat - kuvausten tilanne, etenemisen ja julkaisukanavien läpikäynti Samuli Lahnamäki, Solita 13.00-13.30

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa KEHTO-foorumi 10.11.2017 Johanna Vilkuna Missio Kuntien mahdollisuudet luoda edellytyksiä viisaille liikkumisratkaisuille ja kehittää yhdyskuntarakennettaan kestäväksi.

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi

JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat. Tommi Karttaavi JHS-järjestelmä ja avoimet teknologiat Tommi Karttaavi 13.5.2008 JHS-järjestelmä (historiaa) Valtioneuvoston päätös valtionhallinnon sisäisistä standardeista 7.9.1977 Valtiovarainministeriö vahvisti valtionhallinnon

Lisätiedot

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö

Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC JulkICTLab Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys

Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys Sisäänrakennettu tietosuoja ja ohjelmistokehitys Petri Strandén 14. kesäkuuta, 2018 Petri Strandén Manager Cyber Security Services Application Technologies Petri.stranden@kpmg.fi Petri vastaa KPMG:n Technology

Lisätiedot

JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7

JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7 JULKISET TILAT KÄYTTÖÖN 24/7 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Työpaja 14.11.2018 VTT, Espoo 1 Kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO Osaamiskeskus aloitti

Lisätiedot

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin?

Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Sähköinen asiointi ja palvelut Miten tästä eteenpäin? Kauko Hartikainen, Kuntaliitto Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2012 Tavoiteltavat toteutukset Realistisia ja konkreettisia Hyötyjä jo

Lisätiedot

Viitekehys hallinnossa

Viitekehys hallinnossa JulkICTLab Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen julkishallinnon eri projektien

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015

Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan. Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Innovatiiviset julkiset hankinnat yritysten mahdollisuudet uuteen liiketoimintaan Tuomas Lehtinen HSY Älykäs Vesi 12.5.2015 Haasteet vesialalla Monet yritykset pieniä kansainvälisen kasvun kynnyksellä

Lisätiedot

#vibes2016 TERVETULOA! Enfo Digital Dimension Vibes 2016

#vibes2016 TERVETULOA! Enfo Digital Dimension Vibes 2016 TERVETULOA! Enfo Digital Dimension Vibes 2016 TVV LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY WALTTI-JÄRJESTELMÄ JA JOUKKOLIIKENTEEN DIGITALISAATIO ILKKA KANKKUNEN LÄHTÖTILANNE Joukkoliikenteen järjestämistavan muutos

Lisätiedot

Liikkuminen palveluna. Tekes Palvelumuotoilijoiden tapaaminen

Liikkuminen palveluna. Tekes Palvelumuotoilijoiden tapaaminen Liikkuminen palveluna Tekes Palvelumuotoilijoiden tapaaminen 26.1.2015 Liikkumisoperaattoripalvelu Ovelta ovelle -liikkumispalveluoperaattori alueiden välille Tekes käynnistää markkinavuoropuhelun uudenlaiset

Lisätiedot

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto. Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Avoimuus ja julkisen hallinnon tietohallinto Yhteentoimivuutta avoimesti -seminaari 2.12.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Yhteentoimivuus ja avoimuus Seminaarin aihe pakottaa määrittämään termit yhteentoimivuus

Lisätiedot

Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy

Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu. Palvelu innovaatioseteliin Steamlane Oy Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Palvelu innovaatioseteliin Ari Karppinen ari.t.karppinen@steamlane.com Steamlane Oy 050 5410775 Digitalisaation kartoitus ja tiekartan suunnittelu Kartoitamme

Lisätiedot

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen

Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen tietohallinto mitä RAKETTI-hankkeen jälkeen Korkeakoulujen KOTA-seminaari 20.8.2013 Juha Haataja ICT-asiat korkeakoulujen strategioissa Korkeakoulujen tietohallintotoimintojen strategisen

Lisätiedot

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori

Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi. Ville Meloni ja Pekka Vuori Esittely: Helsinki Region Infoshare Seudun tietovarannot avoimiksi Ville Meloni ja Pekka Vuori 6.6.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien saataville, vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden

Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Yhteentoimivuus - kattaa strategisen, lainsäädännnöllisen, organisaatioiden välisen, semanttisen ja teknisen yhteentoimivuuden Leena Kononen 25.10.2013 1 Yhteentoimivuustyö EU:ssa ja Suomessa Tavoitteena

Lisätiedot

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi ECA - EduCloud-allianssi Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 4.8.2015 EduCloud-allianssi opetus- ja kulttuuriministeriön alulle panema hanke avoimen koulutuspilvipalvelun standardin toteuttamiseksi

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela

Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa. ICT muutostukiseminaari neuvotteleva virkamies Jari Kallela Kokonaisarkkitehtuuri julkisessa hallinnossa ICT muutostukiseminaari 8.10.2014 neuvotteleva virkamies Jari Kallela Sisältö Miksi kokonaisarkkitehtuuria tarvitaan julkisessa hallinnossa? Mitä tuloksia kokonaisarkkitehtuurista

Lisätiedot

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT

Innovatiivisen liikennejärjestelmän. tiekartta. Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT Innovatiivisen liikennejärjestelmän operoinnin tiekartta Satu Innamaa, Elina Aittoniemi, Hanna Askola ja Risto Kulmala INTRANS-ohjelma, VTT 2 Tausta INTRANS-ohjelmalla tuetaan alan yhteisiä ponnisteluja

Lisätiedot

Waltti ja yhteiskäyttöisyys Yhteentoimivuuden toteuttaminen käytännössä

Waltti ja yhteiskäyttöisyys Yhteentoimivuuden toteuttaminen käytännössä Jari Paasikivi Managing Director TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy Waltti ja yhteiskäyttöisyys Yhteentoimivuuden toteuttaminen käytännössä 1.11.2018 Waltti lippu- ja maksujärjestelmän toiminta-alue 2 TVV

Lisätiedot

Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa. TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT

Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa. TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT Käyttäjäkokeiluista liiketoimintaa TransSmart seminaari Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö VTT ÄLYKKÄÄT LIIKENNEPALVELUT Visio:» Älykäs, turvallinen ja kestävä liikkuminen vähähiilistä energiaa hyödyntäen»

Lisätiedot

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus

IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus IoT-järjestelmän ja ulkovalaistuksen ohjauksen hankinta -markkinavuoropuhelutilaisuus Teknologia-arkkitehtuuri ja rajapinnat/integraatiot 21.3.2019 Sisältö Alustojen asemoituminen ja pilvivalmius Arkkitehtuuriperiaatteet

Lisätiedot

Uudet maksupalvelut valvojan ajankohtaiskatsaus

Uudet maksupalvelut valvojan ajankohtaiskatsaus Uudet maksupalvelut valvojan ajankohtaiskatsaus Maksufoorumi 1 PSD2-sääntelyn aikajana PSD2:n edellyttämät maksupalvelu- ja maksulaitoslain muutokset pääosin voimaan 13.1.2018 PSD2-testijakso alkoi 14.3.2019

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo

Juridiset aineistot ja avoin tieto Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Juridiset aineistot ja avoin tieto 10.3.2016 Anne Kauhanen-Simanainen Säätytalo Oikeus tietoon 250 vuotta pohjoismaisesta julkisuusperiaatteesta avoimeen dataan Asiakirjajulkisuus vuodesta 1766, painetut

Lisätiedot

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa Itä Suomen lj päivät 02.11.2017 Petri Launonen Haasteet uudet liikennepalvelut ja henkilökuljetukset, koska erityisesti Itä Suomessa näitä

Lisätiedot

Merellisen saariston liikennepalveluja kehittävä kokeilu

Merellisen saariston liikennepalveluja kehittävä kokeilu Merellisen saariston liikennepalveluja kehittävä kokeilu Saaristoasiain neuvottelukunta 09.11.2016 Eeva Linkama Yhteysalusliikenne Saaristomerellä ja Suomenlahdella 2 Merellisen saariston nykyisen liikennepalvelukonseptin

Lisätiedot

Tieliikenteen automaatio. Päivi Antikainen Yksikön johtaja

Tieliikenteen automaatio. Päivi Antikainen Yksikön johtaja Tieliikenteen automaatio Päivi Antikainen Yksikön johtaja Tieliikenne 2017 Haasteita Mahdollisuuksia Suuri murros....on jo käynnissä Tulevaisuuden Suomi on digitaalinen Robotiikka ja älykäs automaatio

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Martin Johansson 10.10.2017 Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot (III, 2 luku, 1 )

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikkuminen palveluina Mobility as a Service

Liikkuminen palveluina Mobility as a Service Mobility as a Service Suomesta älyliikenteen innovaatioalusta Suomeen kehitetään maailman ensimmäinen avoin innovaatioalusta liikkumisen palveluille. Tekes kokoaa -yhteisön, johon mukaan tulevien yritysten

Lisätiedot

Taltioni teknisen alustan arviointi

Taltioni teknisen alustan arviointi Taltioni teknisen alustan arviointi Taltioni sidosryhmätilaisuus, 10.1.2012 Jaakko Lähteenmäki, Niilo Saranummi 1/11/2012 2 Selvitystyön kohde Selvitystyö: VTT & Fujitsu Keskeiset vaatimukset Taltioni-palvelulle?

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous

Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma Liikenne- ja viestintäministeriö

Julkisen talouden suunnitelma Liikenne- ja viestintäministeriö Julkisen talouden suunnitelma 2017-2020 Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Määrärahakehykset 2017-2020 1 000 euroa TA 2016 Kehys 2017 Kehys 2018 Kehys 2019 Kehys 2020 01. Hallinto ja toimialan yhteiset

Lisätiedot

Joustotilat Tampereella

Joustotilat Tampereella Joustotilat Tampereella -tapahtuma 9.5.2018 1 Sosiaalinen media #tilatavoimiksi #joustotilat #SmartTampere 2 Esittely Digiohjelmassa 1.9.2017 alkaen aiemmin ATK-suunnittelijana Tredussa Projektipäällikkö

Lisätiedot