QIS5-seminaari kysymyksiä ja vastauksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "QIS5-seminaari 6.9.2010 kysymyksiä ja vastauksia"

Transkriptio

1 1 (9) QIS5-seminaari kysymyksiä ja vastauksia Kysymykseni liittyvät uuteen ehdotettuun terveysriskien lajijakoon ja siihen, mitkä SCR-riskeistä ovat oleellisia mallinnettavia vahinkovakuutusyhtiölle. Riittääkö esimerkiksi longevity-riskin mallintaminen vai tuleeko myös vahinkoyhtiön mallintaa disability/morbidity- ja revision-riskit? Alariskimoduulien valinta tulee tehdä vakuutusturvaan liittyvien riskien perusteella. Ei ole mahdollista antaa yleistä ohjetta koskien kaikkia vakuutustuotteita. Työkyvyttömyys- ja sairastuvuusriski (disability/morbidity) tulee kyseeseen sellaisissa tapauksissa, joissa sairastuvuuden ja työkyvyttömyyden lisääntyminen tai paranemisen väheneminen kasvattavat vakuutusteknistä vastuuvelkaa. Muutosriski (revision) tulee laskea sellaisten vahinkovakuutuksen eläkkeiden osalta, joissa lainsäädännössä tai vakuutetun henkilön terveydentilassa tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa vastuuvelkaan sitä kasvattavasti. Entä riittääkö pohjoismaiselle konsernille IFRS-mukaiset luvut myös yhtiöittäin vai tuleeko Suomen yhtiölle lisäksi tuottaa FGAAP:n mukaisesti lasketut luvut? QIS- harjoituksessa yhtiön tase (varat ja velat) arvostetaan uudelleen markkinaehtoisesti. Markkinaehtoinen arvo vastaa laskennassa IFRS -käypää arvoa (markkina-arvo/mallit) tai S-II "käypää arvoa". QIS5-laskenta ei ole täydellistä IAS/IFRS -laskentaa (ei edes varojen ja velkojen arvojen osalta). Koska kansallisesti noudatamme FAS periaatteita yhtiöiden erillistilinpäätöksessä, tehdään yhtiöiden soololaskelmat FAS-pohjalta siten, että varat ja velat arvostetaan uudelleen markkinaehtoisesti. Vakuutusyritysryhmälaskelmat tehdään näiden soololaskelmien yhdistelmänä. Solvenssi II:ssa ei anneta uutta määritelmää vakuutussopimukselle. Näin ollen sellaiset sopimukset, jotka Solvenssi I:n mukaan ovat vakuutussopimuksia, ovat sitä myös QIS5-laskelmassa. QIS5:een ei sovelleta IFRS:n vakuutussopimuksen määritelmää. Julkisen potilaspoolin säilyttäminen vai ei? (FGAAP/IFRS) Kysymys koskee julkisen sektorin käsittelyä potilasvakuutuksessa. Julkisen sektorin potilasvakuutus tulee ottaa huomioon QIS5-laskelmissa sekä soolo- että ryhmätasolla.

2 2 (9) Mitä muutoksia uusi Healthin LoB-jako mahdollisesti aiheuttaa (ennen muu tapaturma ja sairaus + lakisääteinen työtapaturma, nyt sairauden hoitokulut ja ansionmenetys + lakisääteinen työtapaturma)? Sairaus- ja tapaturmavakuutuksen vakuutusteknisen vastuuvelan jakaminen uuden luokittelun mukaisesti ei tuottane suurempia ongelmia. Sen sijaan vakuutusmaksujen ja liikekulujen kohdistaminen hoitokuluja ja ansionmenetyksiä kattavien vakuutusten kesken on hankalaa sellaisten vakuutustuotteiden osalta, jotka kattavat kumpaakin riskiä, kuten esim. tapaturmavakuutus. Vakuutusyhtiö voi käyttää tilastollisia menetelmiä maksujen ja liikekulujen kohdentamiseksi näihin lajeihin. Mitkä riskimoduulit ovat relevantteja Suomen vahinkovakuutuksessa (esimerkkeinä lapse risk, revision risk, longevity risk, expense risk jne.)? Riskimoduulien valinta riippuu vakuutustuotteeseen liittyvistä riskeistä. Kaikki kysymyksessä mainitut moduulit ovat relevantteja esimerkiksi lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa ja liikennevakuutuksessa (ks. aiempi vastaus). Raukeamisriski (liittyen Non-life underwriting risk, Non-SLT Health underwriting risk) on mahdollinen kaikissa sellaisissa vakuutuksissa, joissa vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. Riski ei kuitenkaan aina ole suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta olennainen. Illiquidity premium: sovelletaanko 100 % ämpäriä (bucket)? Jos ei ole 100 % ämpäri, niin millä perusteella ei ole? 100 prosentin likviditeettipreemiota sovelletaan niihin vakuutuksiin, jotka toteuttavat QIS5-määrityksissä vaaditut kriteerit. Kyseeseen tulevat alkaneet elinikäiset vanhuuseläkkeet, joissa ei ole muita turvia (kuolemanvara, perhe-eläke tms.), ei takaisinosto-oikeutta eikä sisään tulevia kassavirtoja. Esimerkiksi 100 prosentin preemiota ei määritelmän mukaan sovelleta sellaisiin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen ja liikennevakuutuksen eläkevastuisiin, joihin liittyy muutosriski. Sama pätee sellaisiin eläkkeisiin, joihin liittyy vuosittaisten asiakashyvitysten kautta myös muita kuin kriteerien mukaisia riskejä. Oliko niin, että nat cat riski ei koske Suomea? Luonnonkatastrofit eivät koske Suomea alueena, mutta koskevat tietenkin myös niitä suomalaisen vakuutusyhtiöiden vakuutusriskejä, jotka sijaitsevat katastrofimäärityksissä mainituissa maissa.

3 3 (9) Onko niin, että vahinkoyhtiöt Suomessa tulkitaan vahinkoyhtiöiksi eikä komposiiteiksi (vaikuttaa mm. MCR-laskentaan)? Vahinkoyhtiöstä, jolle on annettu toimilupa harjoittaa ainoastaan sairaus- ja tapaturmavakuutuksen (vakuutusluokat 1 ja 2), muodostuu komposiitti, jos sille myönnetään toimilupa myös henkivakuutustoiminnan harjoittamiseen. Tällaisia vahinkovakuutusyhtiöitä ei tällä hetkellä Suomessa ole. Contract boundaries/tulevaisuuden maksujen huomiointi: saako esim. 12 seuraavan kuukauden maksut säilyttää kaikki vai onko otettava huomioon raukeavuus jotenkin? Raukeavuus tulee ottaa huomioon aina vakuutusmaksuvastuuta arvioitaessa. Kysymys Legal obligation basis for unincepted contracts: Entä jos asiakkaan kanssa on sovittu vakuutuksen siirtymisestä kyseiseen yhtiöön, tuleeko vakuutusmaksu laskea siitä hetkestä kun asiakkaan kanssa on sovittu vai kuten nykyäänkin eli vakuutuksen alkamispäivästä lähtien? Käsitellään samalla periaatteella kuin vakuutussopimukset, joissa irtisanomisaika on mennyt umpeen, mutta uusi vakuutuskausi ei ole vielä alkanut. Jos vakuutusyritys ei vakuutussopimuksen ehtojen mukaan voi irtautua vakuutuksesta eikä muuttaa vakuutusmaksua tai maksettavia etuuksia ennen vakuutuskauden alkamista, tällöin vakuutus tulee ottaa huomioon vastuuvelkalaskelmassa. Expected profits included in future premiums (EPIFP): TS antaa ymmärtää, että koskee myös vahinkovakuutusta. Käsite uusi vs. QIS5 Draft TS. Esimerkkejä ja mitä käytännössä tarkoittaa. Liittyy edelliseen kohtaan. EPIFP tulee laskea myös vahinkovakuutuksessa. Vertailulaskelma (OF.20) tehdään oletuksella, että tulevaisuudessa ei saada uusia vakuutusmaksuja. Esimerkiksi edellisessä kohdassa mainituissa sopimuksissa, joiden irtisanomisaika on mennyt umpeen ja vakuutuskausi ei ole vielä alkanut, oletetaan, että vakuutukset pystytään irtisanomaan välittömästi.

4 4 (9) Kysymys Ovatko deterministiset vastuuvelan määrittämisen menetelmät riittävät SII:ssa, ei vaadita stokastisia? Esimerkkejä, milloin mahdollisesti deterministiset menetelmät eivät riitä. Vastaus koskee pelkästään QIS5:a eikä edusta tulkintaa SII:sta. Kassavirrat ovat stokastisia, mutta odotusarvon laskenta deterministisesti voi tietyissä tilanteissa olla perusteltua. Tällöin tulee ennen muuta huomioida suhteellisuusperiaate ja siihen sisältyvät testit (mukaan lukien mallivirheen arviointi, validointi) sekä asiantuntija-arvion käyttö. Esimerkkinä determinististen menetelmien puutteista ovat korko- ym. tuottotakuista aiheutuneet ongelmat SI-kehikossa. Vakuutusmaksuvastuun laskenta. Esimerkkejä. Vakuutusmaksuvastuu lasketaan niiden kassavirtojen perusteella, jotka liittyvät tarkasteluhetken jälkeen tapahtuvaan vahinkoon. Laskelmassa otetaan huomioon tulevat korvaukset, korvausten hoitokulut, vakuutusten hoitokulut sekä tulevat vakuutusmaksut. Vakuutusmaksuvastuu voi olla myös negatiivinen. Laskelmassa tulee ottaa huomioon vakuutussopimuksen mahdollinen raukeaminen. Vakuutusmaksuvastuu lasketaan diskontattuna. Jos eläkevastuu vastuuvelassa merkittävä, niin myös vakuutusmaksuvastuussa eläkevastuu tulee laskea erikseen. Jos määritelmän mukainen laskelma ei ole suhteellisuusperiaatteen mukaisesti perusteltu, niin Coordination Groupin dokumentista "Report on Proxies" (2008) löytyy ehdotuksia vakuutusmaksuvastuun approksimointia varten: MCR corridor: mitoitetaanko yhtiön omalla, hyväksytyllä sisäisellä mallilla vai standardikaavalla? Mainitut laskelmat tehdään QIS5:ssa sekä standardikaavan että yhtiön sisäisen mallin mukaisina, mikäli yhtiö on laskenut SCR:n myös sisäistä mallia käyttäen.

5 5 (9) Jos vakuutus- ja markkinariskin arvioi sisäisellä mallilla ja vastapuoliriskin standardikaavalla, käytetäänkö vastapuoliriskin laskennan inputtina sisäisen mallin vai standardikaavan mukaisia vakuutus- ja markkinariskejä? QIS5 Excelin välilehdellä "SF.SCR_G" kaikki tulokset tulee antaa laskettuna pelkästään standardikaavalla. Välilehdellä "IM.Internal Model Results (tai IM 'blank' sheet results") esitetään osittaisten sisäisten mallien antamat tulokset, mikä tarkoittaa tässä tapauksessa myös vastapuoliriskiä laskettuna sisäisen mallin antamien vakuutus- ja markkinariskien perusteella. s. 112 SCR 5.25 Korkoriskin kaava näyttää vaikeaselkoiselta. Onko selvennystä saatavissa? Päivitetty vastaus: Vastausta on päivitetty, koska CEIOPS on korjannut kaavaa (Errata to the Version of 27 September 2010) Pääomavaade perustuu ensisijaisesti laskentaan, joka huomioi vastuuvelan tappioiden absor-bointikyvyn (loss absorbing capasity). Toinen komponentti on ei-absorboiva termi. Laskenta (algoritmi) koostuu kahdesta (alla a, b) jos lauseesta. a) Ensimmäinen jos ehto Mikäli korkoja nostava korkoshokki aiheuttaa suuremman pääomavaateen (absorptio huomioi-den) kuin korkoja laskeva korkoshokki (absorptio huomioiden) niin tämä määrää lopullisen pääomavaateen. Absorboinnin huomioiva pääomavaade pakotetaan ei- negatiiviseksi. Samoin ei absorboiva pääomavaade pakotetaan nollaksi. Korrelaatiomatriisissa termi A saa arvon 0. b) Toinen jos ehto Mikäli a) ehto ei toteudu käytetään negatiivista korkoshokkia. Toimitaan vastaavasti kuin a)-kohdassa. Korrelaatiomatriisissa termi A saa arvon 0.5. Aikaisemmin annettu vastaus: Pääomavaade perustuu ensisijaisesti laskentaan, joka huomioi vastuuvelan tappioiden absorbointikyvyn (loss absorbing capasity). Toinen komponent-

6 6 (9) ti on ei-absorboiva termi. Laskenta (algoritmi) koostuu kahdesta (alla a, b) sisäkkäisestä jos lauseesta. a) Ensimmäinen ulompi jos ehto Mikäli korkoja nostava korkoshokki aiheuttaa suuremman pääomavaateen (absorptio huomioiden) kuin korkoja laskeva korkoshokki niin tämä määrää lopullisen pääomavaateen. Absorboinnin huomioiva pääomavaade pakotetaan ei- negatiiviseksi. Mikäli absorboiva pääomavaade on aidosti positiivinen (sisempi jos ehto) niin ei-absorboiva huomioidaan sellaisenaan. Muuten ei absorboiva pääomavaade pakotetaan nollaksi. Korrelaatiomatriisissa termi A saa arvon 0. b) Toinen ulompi jos ehto Mikäli a) ehto ei toteudu käytetään negatiivista korkoshokkia. Tässä on pieni painovirhe. Ensimmäisen sanan down tulisi olla up. Toimitaan vastaavasti kuin a)-kohdassa. Korrelaatiomatriisissa termi A saa arvon 0.5. s.161 SCR 7.82 Sisältääkö LifeCAT katastrofijälleenvakuutuksen korvauksen, jos katastrofijälleenvakuutus on - uusittava vuosittain, jollaisia ovat olleet kaikki jotka olen nähnyt yhtä lukuunottamatta - pysyvä, jollaisen olen nähnyt vain kerran? QIS5-laskelma tehdään hetkeltä Katastrofijälleenvakuutussopimus otetaan huomioon sellaisena kuin se on vuodelle 2010 tehty. Jos sopimus päättyy kesken vuotta 2010, niin tällöin voidaan olettaa, että sopimus uusitaan entisenlaisena. s.161 SCR 7.82 Sisältääkö LifeCAT katastrofijälleenvakuutuksen korvauksen, jos katastrofijälleenvakuutus on voimassa - vain joidenkin suuronnettomuuksien varalta, jollaisia ovat olleet kaikki jotka olen nähnyt kahta lukuun ottamatta - myös pandemian varalta, jollaisen olen nähnyt kaksi kertaa? SCR sisältää vain eräitä esimerkkejä, ei kattavaa listaa. Mikäli yhtiö arvioi katastrofijälleenvakuutussopimuksensa ulkopuolelle jäävän osan riskin merkitykseltään vähäiseksi, vastaus on kyllä.

7 7 (9) s.192 SCR Sisältääkö HCAT katastrofijälleenvakuutuksen korvauksen, jos katastrofijälleenvakuutus on - uusittava vuosittain, jollaisia ovat olleet kaikki jotka olen nähnyt yhtä lukuunottamatta - pysyvä, jollaisen olen nähnyt vain kerran? QIS5-laskelma tehdään hetkeltä Katastrofijälleenvakuutussopimus otetaan huomioon sellaisena kuin se on vuodelle 2010 tehty. Jos sopimus päättyy kesken vuotta 2010, niin tällöin voidaan olettaa, että sopimus uusitaan entisenlaisena. s. 164 SRC 8.2 Miten vedetään Suomessa raja SLTHealth / Non-SLT Health? Käytetty fraasi Similar to technical basis to that of life insurance ei tarkoita minulle mitään, ottaen huomioon the riskbased approach of Solvency II, (s. 6 V.2) SLT-Health -vakuutuksiin liittyvien velvoitteiden kassavirrat perustuvat (yleensä) vahinkokohtaisiin arvioihin ja ne riippuvat biometrisistä riskitekijöistä. s. 192 SRC Toivottavasti kukaan ei ole kuvitellut että tietäisimme mikä on the number of lives insured by the undertaking in its largest known concentration of lives working in a single building plus those lives known to be covered and working within a 300m radius. Suurimman ryhmähenkivakuutuksen luku riittänee? QIS5-laskelmien yhtenä tavoitteena on havaita, miltä osin vakuutusyritykset eivät pysty tuottamaan sitä tietoa, mitä määrityksissä edellytetään. Tämä antaa yritykselle mahdollisuuden korjata havaitut puutteet ennen Solvenssi II:n voimaan tuloa. QIS5 on mahdollista tehdä "best effort basis"-periaatteella. Tällöin yrityksen tulee arvioida, miten se parhaiten pystyy täyttämään määrityksissä esitetyt vaatimukset. On erittäin tärkeää, että yritys raportoi QIS5-laskennassa kohtaamistaan ongelmista kvalitatiivisessa palautteessa. s. 287 MCR 2 Health sijoitetaan lifeen tai non lifeen yhtiön harkinnan mukaan vai jätetään MCRlinear:sta kokonaan pois?

8 8 (9) Sairausvakuutuksen velvoitteet jaetaan MCRNL ja MCRL lineaarisiin komponentteihin vakuutusvelvoitteen luonteen mukaisesti (MCR.5). QIS5 Excelin välilehdellä "SF.MCR_G" vahinkovakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen lineaarinen MCR lasketaan välilehdellä olevien laskentataulukoiden 2.1 ja 2.2 avulla ja henkivakuutusyhtiön lineaarinen MCR laskentataulukoiden 2.3 ja 2.4 avulla. Komposiittiyhtiön tulee jakaa sairausvakuutuksen velvoitteet 4 osaan kohdistaen ne erikseen vahinko- ja henkivakuutustoiminnoille vakuutusvelvoitteen luonteen mukaisesti. Komposiittiyhtiön vähimmäispääoma lasketaan siis QIS5 Excelin laskentataulukoiden 2.1, 2.2, 2.3 ja 2.4 avulla. s. 291 MCR 21 CAR- laskennassa ei ole tarpeen ottaa katastrofijälleenvakuutusta huomioon, koska se ei juurikaan suojaa siinä tilanteessa, että koko kanta kuolee ja tulee työkyvyttömäksi samalla kertaa? CAR-määritelmä sallii ottaa huomioon jälleenvakuutuksen, mutta sitä ei ole pakko tehdä. Julkisen potilaspoolin kirjaamisesta solo-erillisyhtiön osalta eli FAS/IFRS? Osa tekee FAS ja osa IFRS; tästä voisi ehkä ottaa jonkun kannan, jotta kaikki laskisi samalla tavalla? Julkisen sektorin potilasvakuutus tulee ottaa huomioon QIS5-laskelmissa. Tämä koskee sekä soolo- että ryhmälaskelmia. Diskonttokoron siirtymäsäännös koskeeko Suomea? QIS5-laskelmia koskeva tulkinta on Suomessa seuraava: diskonttokoron siirtymäsäännöstä ei sovelleta Suomessa. Laskentaohjeessa TP mainitun direktiivin kohdan (Article 20.B.a.ii of Directive 2002/83/EC) ja sitä vastaavan VYL:n kohdan (9 luvun 8 :n 4 momentti) tarkoittamia laskuperustekorkoja ei ole käytetty. Laissa ei myöskään ole annettu viranomaiselle tässä tilanteessa valtuutta turvaavuusmarginaalin ja enimmäiskoron asettamiselle, mikä on kuitenkin direktiivin vaatimus. Näin ollen VYL:ssä on ylijäämän jakoon osallistuvien vakuutusten osalta sallittu kateomaisuuden tuoton perusteella määräytyvän laskuperustekoron käyttö ainoastaan 13 :n 2 momentin mukaisissa poikkeuslupaa edellyttävissä tilanteissa, joita ei ole ollut. Ja sitten oli se tasoitusmäärä, ja siihen liittyvä verovelka?

9 9 (9) QIS- harjoituksessa yhtiön tase (varat ja velat) arvostetaan uudelleen markkinaehtoisesti. Tämä johtaa esim. Suomessa siihen, että monen tase-erän arvo poikkeaa arvosta, joka sillä on kansallisessa taseessa. Mm. kansallinen vastuuvelka arvostetaan uudelleen markkinaehtoisesti. Tasoitusmäärää ei arvosteta uudelleen itsenäisenä eränä, joten siitä ei myöskään eroteta laskennallista verovelkaa. Tasoitusmäärä on yksi erään "reconciliation reserve" sisältyvä erä. Laskennalliset verovelat ja -saamiset lasketaan arvostuserosta, joka syntyy Solvenssi II -tasearvon (uudelleen arvostettu vara tai velka) ja verotuksessa hyväksyttävän arvon erotuksesta. Laskennallinen vero lasketaan uudelleen arvostetuista varoista ja veloista (huom. myös vastuuvelasta). Mitä tarkoittaa operatiivisen riskin vakuutusmaksutuotto eli kohdan SCR.3.3. Earned premium? Vakuutusmaksutuotto ei ole Solvenssi II:ssa määritelty termi. Näin ollen vakuutusmaksutuotolla tarkoitetaan tilinpäätösdirektiivin (91/674/ETY) mukaista suuretta "earned premiums". Vahinkovakuutuksessa QIS5:ssa käytetään vakuutusmaksutuottoa, joka on laskettu tilinpäätöksessä käytettyjen laskuperusteiden mukaisesti määrätyn vakuutusmaksuvastuun muutoksen avulla. Henkivakuutusyhtiöissä tässä kohdassa käytetään vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä annetun STM:n asetuksen 614/2008 mukaista vakuutusmaksutuloa. Milloin vahinkovakuutuksen katastrofiriskilaskennassa tulee/voidaan käyttää metodia 2? SCR.9.47 mukaan yritysten tulee käyttää metodia 1 aina, kun se on mahdollista. Silloin, kun metodin 1 (eikä myöskään osittaisen sisäisen mallin) käyttäminen ei ole mahdollista, sovelletaan metodia 2. Tällaisina tapauksina mainitaan ETAn ulkopuolelle sijoittuvat luonnonkatastrofit, nonproportionaalinen jälleenvakuutus sekä vakuutuslaji "Miscellaneous". On erittäin tärkeää, että yritykset raportoivat katastrofiriskin laskentaan mahdollisesti liittyvistä ongelmista kvalitatiivisissa vastauksissa.

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet : tasoitusvastuu

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet : tasoitusvastuu 1 Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet : tasoitusvastuu Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.2007 Markku Miettinen 2 Esityksen sisältö Taustaa tasoitusvastuujärjestelmästä ja

Lisätiedot

Vakavaraisuusvaade henkivakuutuksessa (SCR, MCR) Aktuaariyhdistyksen solvenssiseminaari 14.4.2010 Lauri Saraste Henki-Fennia

Vakavaraisuusvaade henkivakuutuksessa (SCR, MCR) Aktuaariyhdistyksen solvenssiseminaari 14.4.2010 Lauri Saraste Henki-Fennia Vakavaraisuusvaade henkivakuutuksessa (SCR, MCR) Aktuaariyhdistyksen solvenssiseminaari 14.4.2010 Lauri Saraste Henki-Fennia Agenda SCR - yleistä Esimerkkilaskelma SCR (life underwriting risk) Mortality

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Vakavaraisuusvaade vahinkovakuutuksessa

Vakavaraisuusvaade vahinkovakuutuksessa Vakavaraisuusvaade vahinkovakuutuksessa Aktuaariyhdistyksen solvenssiseminaari Antti Pulkkinen ja Sari Ropponen 18.5.2010 5/25/10 1 Sisältö QIS5[-luonnoksen] tärkeimmät muutokset SCR: yleiskuva SCR non-life

Lisätiedot

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Matemaatikkona vakuutusyhtiössä Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Miksi vakuutusmatemaatikoilla on töitä Vakuutusyhtiölaki (2008/521) 6. luku Vakuutusyhtiössä

Lisätiedot

Solvenssi II Pilari 1- QIS 2. Aktuaariyhdistys Pasi Laaksonen

Solvenssi II Pilari 1- QIS 2. Aktuaariyhdistys Pasi Laaksonen Solvenssi II Pilari 1- QIS 2 Aktuaariyhdistys 12.12.2006 Pasi Laaksonen Sisällys Solvenssi II Yleistä - pilarit Vastuuvelka Best Estimate - Risk margin Vakavaraisuus Vakavaraisuuspääoma Vakavaraisuusvaatimus

Lisätiedot

MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus

MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ Sari Ropponen 11.10.2016 Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus VAKUUTUSMATEMAATIKON ASEMA TUNNISTETTU TÄRKEÄKSI yhtiölaki (2008/521) 6.

Lisätiedot

VE03 Yhteenveto vahinkovakuutusyhtiön korvausvastuulaskelmasta 420 VE04 Tietoja vahinkovakuutusyhtiön vastuuvelasta 420

VE03 Yhteenveto vahinkovakuutusyhtiön korvausvastuulaskelmasta 420 VE04 Tietoja vahinkovakuutusyhtiön vastuuvelasta 420 Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 31.12.2014 VE Vastuuvelka VE-tiedonkeruussa kerätään vuosittain tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelasta. Taulukoilla selvitetään taseen vastuuvelka tuoteryhmittäin.

Lisätiedot

Vahinkovakuutuksen vastuuvelka

Vahinkovakuutuksen vastuuvelka Vahinkovakuutuksen vastuuvelka Aktuaariyhdistyksen Solvenssi II seminaari 18.5.2010 Merja Mäkitalo Vastuuvelan ohjeistuksen nykyvaihe Solvenssi II:ssa Puitedirektiivi: julkaistu EU:n virallinen lehdessä

Lisätiedot

Oma varallisuus Solvenssi II kehikossa. Solvenssi II seminaari Tapiola 14.4.2010 Pasi Laaksonen

Oma varallisuus Solvenssi II kehikossa. Solvenssi II seminaari Tapiola 14.4.2010 Pasi Laaksonen Oma varallisuus Solvenssi II kehikossa Solvenssi II seminaari Tapiola 14.4.2010 Pasi Laaksonen 2 Oma varallisuus Rakenne ja arvostaminen Laadulliset vaatimukset ja luokittelu Erityisiä asioita Tasoitusmäärä

Lisätiedot

Solvenssi II:n markkinaehtoinen vastuuvelka

Solvenssi II:n markkinaehtoinen vastuuvelka Solvenssi II:n markkinaehtoinen vastuuvelka Mikä on riskitön korko ja pääoman tuottovaatimus Suomen Aktuaariyhdistys 13.10.2008 Pasi Laaksonen Yleistä Mikäli vastuuvelka on ei-suojattavissa (non-hedgeable)

Lisätiedot

Vastuuvelan markkina-arvon määrittämisestä *

Vastuuvelan markkina-arvon määrittämisestä * Vastuuvelan markkina-arvon määrittämisestä * 13.10.2008 Markku Miettinen * Market Value of Liabilities for Insurance Firms, CRO Forum, July 2008 1 Eri lähestymistapoja / periaatteita vastuuvelan parhaan

Lisätiedot

Solvenssi II -valvottavatilaisuus

Solvenssi II -valvottavatilaisuus Solvenssi II -valvottavatilaisuus 2.12.2014 ja 9.12.2014 Välivaiheen raportointi, osa 2 MCR ja SCR matemaatikko Tuuli Wiio, johtava matemaatikko Jari Niittuinperä ja riskiasiantuntija Mikko Sinersalo 2

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Tasoitusmääräjärjestelmän sopeuttaminen solvenssi II ympäristöön

Tasoitusmääräjärjestelmän sopeuttaminen solvenssi II ympäristöön Tasoitusmääräjärjestelmän sopeuttaminen solvenssi II ympäristöön Suomen Aktuaariyhdistyksen vuosikokous 28.2.2012 Markku Miettinen 27.2.2012 1 Sisältö Perusperiaatteita uudelle TM järjestelmälle vahinkovakuutuksessa

Lisätiedot

Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa

Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa Vahinkojen selvittelykuluvaraus vahinkovakuutuksessa SHV-harjoitustyö Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Mika Sirviö Vakuutuskeskus Vakuutuskeskuksen muodostavat: Liikennevakuutuskeskus

Lisätiedot

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen. Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen. Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4. Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.2007 Pasi Laaksonen Vastuuvelka Solvenssi II: kehikossa Vastuuvelka

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

(15p) Tase (M )

(15p) Tase (M ) 1. Henkivakuutusyhtiö A harjoittaa henkivakuutusluokkiin 1a, 1b ja 3 kuuluvaa henki- ja eläkevakuutusta. Yhtiön A tase 31.12.2011 sekä muita tietoja on annettu ohessa. Sijoitussidonnainen vastuu sisältää

Lisätiedot

Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon

Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon EIOPA-BoS-15/111 FI Ohjeet pitkäaikaisten takaustoimenpiteiden täytäntöönpanoon EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1-60327 Frankfurt Germany - Tel. + 49 69-951119-20; Fax. + 49 69-951119-19; email:

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Suomalaisten vakuutusyhtiöiden Solvenssi II -vaikuttavuustutkimus

Suomalaisten vakuutusyhtiöiden Solvenssi II -vaikuttavuustutkimus Muistio 1 (14) Suomalaisten vakuutusyhtiöiden Solvenssi II -vaikuttavuustutkimus Sisällys 1 Sääntelykehikko... 2 1.1 Solvenssi II -vakavaraisuussääntely... 2 1.2 Oma varallisuus... 3 1.3 Vakavaraisuuspääomavaatimus

Lisätiedot

Laskentojen helpottamiseksi voit pyöristää korrelaatioparametrit ykköseen tai nollaan normaalien pyöristyssääntöjen mukaisesti.

Laskentojen helpottamiseksi voit pyöristää korrelaatioparametrit ykköseen tai nollaan normaalien pyöristyssääntöjen mukaisesti. 1. Toimit työeläkevakuutusyhtiö Aallottaren aktuaarina. Aallottaren vastuuvelka ilman lisävakuutusvastuuta on 47 M, josta 45 M on vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkevastuita ja 2 M tasausvastuuta ja osaketuottosidonnaista

Lisätiedot

Matalan korkotason vaikutus vakuutustoimintaan yhtiön näkökulma

Matalan korkotason vaikutus vakuutustoimintaan yhtiön näkökulma Matalan korkotason vaikutus vakuutustoimintaan yhtiön näkökulma Markkinoista 20.3.2014 2 Eonia 20.3.2014 3 Regulaatio muokkaa markkinoita 20.3.2014 4 Tehokkaat markkinat fantasiaa? Täydellisen tehokkaita

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 31.12.2015 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 1.1.2016 VN Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 1/2015

Määräykset ja ohjeet 1/2015 Määräykset ja ohjeet 1/2015 Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöt, Solvenssi IIohjeet I osa Dnro FIVA 2/01.00/2015 Antopäivä 16.3.2015 Voimaantulopäivä 1.4.2015 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831

Lisätiedot

maksutuotto (brutto), miljoona euroa jatkuva korvaus euroina kuukaudessa liikennevakuutus autovakuutus

maksutuotto (brutto), miljoona euroa jatkuva korvaus euroina kuukaudessa liikennevakuutus autovakuutus 1. Vahinkovakuutusyhtiö Tankavaara harjoittaa suomalaisten kotitalouksien ajoneuvojen liikennevakuuttamista (Solvenssi II:n mukainen vakuutuslaji 4) ja autovakuuttamista (Solvenssi II:n mukainen vakuutuslaji

Lisätiedot

QIS5-seminaari. Arppeanum, 6.9.2010, apulaisjohtaja Jukka Vesala. 6.9.2010 Jukka Vesala

QIS5-seminaari. Arppeanum, 6.9.2010, apulaisjohtaja Jukka Vesala. 6.9.2010 Jukka Vesala QIS5-seminaari Arppeanum, 6.9.2010, apulaisjohtaja Jukka Vesala 6.9.2010 Jukka Vesala QIS5 viimeinen iso laskentaharjoitus ennen kuin sääntely saa lopullisen muotonsa Direktiivi on annettu ja siinä on

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2010, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2010, tilastot Sivu 1 (13) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 2 Vakuutusmaksutulo 2 Luottotappiot 4 Maksetut korvaukset 4 Liikekulut 5 Vastuuvelka 6 Ammattitaudit 10 Tilastolähteet 13 Graafin

Lisätiedot

HENKIVAKUUTUKSEN VASTUUVELKA

HENKIVAKUUTUKSEN VASTUUVELKA HENKIVAKUUTUKSEN VASTUUVELKA Solvenssiseminaari 14.4.2010 Suomen Aktuaariyhdistys 14.4.2010 Henkivakuutuksen vastuuvelka / PS 1 VAIHE Esitykseni perustuu ensisijassa Komission luonnoksiin, mihin vastuuvelan

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus Ohje 1 (7) Viimeisin muutos 31.12.2017 VN Liikennevakuutuksen tilastotutkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan

Lisätiedot

Markkinariskeistä aiheutuva pääomavaatimus on eri markkinariskikomponenttien välisten korrelaatioiden jälkeen 200 miljoonaa euroa.

Markkinariskeistä aiheutuva pääomavaatimus on eri markkinariskikomponenttien välisten korrelaatioiden jälkeen 200 miljoonaa euroa. SHV-TUTKINTO Vakavaraisuus 24.9.2014 1. Henkivakuutusosakeyhtiö X:n vakuutusyhtiölain 11 luvun mukainen toimintapääoma hetkellä 31.12.2013 on 400 miljoonaa euroa. Yhtiön vakuutuskanta koostuu yksilöllisistä

Lisätiedot

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen.

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. SHV-tutkinto Vakavaraisuus 25.9.28 klo 9-15 1(5) 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. (1p) 2. Henkivakuutusyhtiö Huolekas harjoittaa vapaaehtoista henkivakuutustoimintaa

Lisätiedot

Sopimusrajoja koskevat ohjeet

Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS 16.1.2015 Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI Tarjouksen numero S0353-20150114-122307451 VAKUUTUSTARJOUS Kiitos tarjouspyynnöstänne. Tarjoamme yrityksellenne vakuutusturvaa seuraavasti:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2011 1143/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyhdistyksen oikaistun vakavaraisuuspääoman rajojen, tasoitusmäärän ja sen

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

Liite S Tase Solvenssi II -arvo

Liite S Tase Solvenssi II -arvo S.02.01.02 Tase Solvenssi II -arvo Varat C0010 Aineettomat hyödykkeet R0030 0 Laskennalliset verosaamiset R0040 0 Eläke-etuuksien ylijäämä R0050 0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet (omassa käytössä)

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015. 355/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. vakuutusyhtiön toimintasuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015. 355/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. vakuutusyhtiön toimintasuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 355/2015 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyhtiön toimintasuunnitelmasta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015

Lisätiedot

Liite S Tase Solvenssi II -arvo

Liite S Tase Solvenssi II -arvo S.02.01.02 Tase Solvenssi II -arvo Varat C0010 Aineettomat hyödykkeet R0030 0 Laskennalliset verosaamiset R0040 0 Eläke-etuuksien ylijäämä R0050 0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet (omassa käytössä)

Lisätiedot

Mistä kohtuusperiaatteessa ja yhtiöiden lisäetujen jakamisessa on kysymys?

Mistä kohtuusperiaatteessa ja yhtiöiden lisäetujen jakamisessa on kysymys? 1 (5) Sisällys 1 Yleistä... 1 2 Turvaavuusperiaate... 1 3 Periaate lisäetujen jakoperusteiden kohtuudesta... 2 4 Jatkuvuusperiaate... 3 5 Lisäetuun oikeutetut vakuutukset ja kohtuusperiaateselvityksen

Lisätiedot

Liite S Tase Solvenssi II -arvo

Liite S Tase Solvenssi II -arvo S.02.01.02 Tase Solvenssi II -arvo Varat C0010 Aineettomat hyödykkeet R0030 0 Laskennalliset verosaamiset R0040 0 Eläke-etuuksien ylijäämä R0050 0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet (omassa käytössä)

Lisätiedot

HENKIVAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUSASEMAN ENNAKOIVA VALVONTAJÄRJESTELMÄ UUSI LAKIEHDOTUS. (odotettu voimaantulo 1.1.2008)

HENKIVAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUSASEMAN ENNAKOIVA VALVONTAJÄRJESTELMÄ UUSI LAKIEHDOTUS. (odotettu voimaantulo 1.1.2008) HENKIVAKUUTUSYHTIÖIDEN VAKAVARAISUUSASEMAN ENNAKOIVA VALVONTAJÄRJESTELMÄ Suomen Aktuaariyhdistys 15.5.2007 Raoul Berglund raoul.berglund@vakuutusvalvonta.fi - UUSI LAKIEHDOTUS (odotettu voimaantulo 1.1.2008)

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen maksututkimus

Liikennevakuutuksen maksututkimus Ohje 1 (5) Viimeisin muutos 13.6.2013 Liikennevakuutuksen maksututkimus VN-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön liikennevakuutuksesta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan

Lisätiedot

Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista ja

Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista ja Palautelomake 1 (5) Lausuntoyhteenveto ja palaute eläkelaitosten määräyksiin ja ohjeisiin esitetyistä muutoksista 31.12.2016 ja 1.1.2017 Kooste lausunnoissa esitetyistä kommenteista Finanssivalvonnan vastaus

Lisätiedot

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia.

laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä eläkevakuutuksia, kapitalisaatiosopimuksia sekä sairauskuluvakuutuksia. SHV - TUTKINTO Vakavaraisuus 30.9.2010 klo 9-15 1(5) 1. Henkivakuutusosakeyhtiö Tuoni myöntää yksilöllisiä henkivakuutuksia (sijoitussidonnaisia, laskuperustekorkoisia ja ns. riskihenkivakuutuksia), yksilöllisiä

Lisätiedot

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 LAUSUNTO POTILASVAKUUTUSVASTUUN KIRJAAMISOHJEIDEN MUUTTAMISESTA 1 Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiiri A ja sairaanhoitopiiri B (myöhemmin hakijat)

Lisätiedot

Omaisuuslajijakauma ja VaR 100 M 90 80 70 M 0,7 0,6 0,5 Suorat kiinteistösijoitukset Muut epälikvidit sijoitukset 60 50 40 0,4 0,3 Osakkeet ja muut likvidit Riskilliset korkosijoitukset 30 20 10 0,2 0,1

Lisätiedot

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi Ohje 1 (12) Viimeisin muutos 31.12.2014 VJ Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen analyysi VJ-tiedonkeruussa kerätään tietoa vahinkovakuutusyhtiön lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta. Taulukko käsittää

Lisätiedot

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005

SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 2005 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tilien ryhmittelyn ja nimien tulee vastata virallisen tuloslaskelman, taseen

Lisätiedot

Liite - Fennia-ryhmä S Tase Solvenssi II -arvo Varat

Liite - Fennia-ryhmä S Tase Solvenssi II -arvo Varat S.02.01.02 Tase Solvenssi II -arvo Varat C0010 Aineettomat hyödykkeet R0030 0 Laskennalliset verosaamiset R0040 0 Eläke-etuuksien ylijäämä R0050 0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet (omassa käytössä)

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2002 2011, tilastot kannattavuudesta 22 211, tilastot 8.11.212 Sivu 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka

Lisätiedot

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin

Lisätietoja Finanssivalvonnassa antaa tilinpäätösasiantuntija Marketta Lindén, puhelin Organisaation/henkilön nimi: FINANSSIALA RY Ilmoita mikäli lausunto tulee merkitä salaiseksi: julkinen Finanssivalvonta pyytää lausuntoa määräyksistä ja ohjeista 14/2012, 15/2012 ja 16/2012. Lausunnot

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2012

Määräykset ja ohjeet 2/2012 Määräykset ja ohjeet 2/2012 Vastuuvelan suojaaminen, kirjanpito- ja Dnro FIVA 10/01.00/2011 Antopäivä 23.2.2012 Voimaantulopäivä 31.12.2011 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset

Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset 1 (5) Vakuutusmarkkinoilla toimivan yhteisön konekielisten valvontatietojen toimittaminen Finanssivalvonnalle: määräysten ja ohjeiden muutokset 1 Muutokset Määräyksiin ja ohjeisiin 1/2011 Määräyksiin ja

Lisätiedot

Ohjeet vakuutusteknisen vastuuvelan ja laskennallisten verojen tappioiden vaimennusvaikutuksesta

Ohjeet vakuutusteknisen vastuuvelan ja laskennallisten verojen tappioiden vaimennusvaikutuksesta EIOPABoS14/177 FI Ohjeet vakuutusteknisen vastuuvelan ja laskennallisten verojen tappioiden vaimennusvaikutuksesta EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920;

Lisätiedot

Määräykset 4/2012. Eläkekassan vastuuvelan laskuperusteet. Dnro FIVA 2/01.00/2012. Antopäivä 14.6.2012. Voimaantulopäivä 1.7.2012

Määräykset 4/2012. Eläkekassan vastuuvelan laskuperusteet. Dnro FIVA 2/01.00/2012. Antopäivä 14.6.2012. Voimaantulopäivä 1.7.2012 Määräykset 4/2012 Eläkekassan vastuuvelan laskuperusteet Dnro FIVA 2/01.00/2012 Antopäivä 14.6.2012 Voimaantulopäivä 1.7.2012 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Arvioi korvausvastuun kokonaismäärä PPCI-menetelmällä. Ratkaisuohje: Maksettujen korvausten inkrementaalinen kolmio

Arvioi korvausvastuun kokonaismäärä PPCI-menetelmällä. Ratkaisuohje: Maksettujen korvausten inkrementaalinen kolmio Y1. Arvioi korvausvastuun kokonaismäärä PPCI-menetelmällä. Maksettujen korvausten inkrementaalinen kolmio 1 2 3 4 2012 13 000 4 000 400 100 2013 12 000 3 500 300 2014 10 000 3 000 2015 8 000 Vahinkojen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tapaturmavakuutuslain 35 a :ssä tarkoitetusta tilastohistoriasta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia

Lisätiedot

Tiedonkeruu toteutetaan taulukoittain seuraavasti ( ):

Tiedonkeruu toteutetaan taulukoittain seuraavasti ( ): Ohje 1 (6) Viimeisin muutos 1.1.2016 VE Vastuuvelka VE-tiedonkeruussa kerätään vuosittain tietoja henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelasta. Taulukoilla selvitetään taseen vastuuvelka tuoteryhmittäin.

Lisätiedot

Vakuutustoiminta 2014

Vakuutustoiminta 2014 Rahoitus ja vakuutus 2015 Vakuutustoiminta Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden lopussa 116,2 miljardia euroa Vakuutustoiminnan sijoitustoiminnan tasearvo oli vuoden lopussa yhteensä 116,2 miljardia

Lisätiedot

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen

Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPABoS14/167 FI Ohjeita omaan lisävarallisuuteen liittyen EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site:

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Vakuutustoiminta 2013

Vakuutustoiminta 2013 Rahoitus ja vakuutus 2014 Vakuutustoiminta Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden lopussa 114,5 miljardia euroa Vakuutustoiminnan sijoitustoiminnan tasearvo oli vuoden lopussa yhteensä 114,5 miljardia

Lisätiedot

SUOMEN AKTUAARIYHDISTYS

SUOMEN AKTUAARIYHDISTYS 109 SUOMEN AKTUAARIYHDISTYS THE ACTUARIAL SOCIETY OF FINLAND WORKING PAPERS ISSN 0781-4410 SUOMEN AKTUAARIYHDISTYS The Actuarial Society of Finland 109 Vilska, Petri Coc-menetelmä vahinkovakuutusyhtiön

Lisätiedot

Riskienhallintajärjestelmä, Riskienhallintatoiminto ja Aktuaaritoiminto

Riskienhallintajärjestelmä, Riskienhallintatoiminto ja Aktuaaritoiminto Riskienhallintajärjestelmä, Riskienhallintatoiminto ja Aktuaaritoiminto Aktuaariyhdistyksen solvenssiseminaari 18.5.2010 Janne Sorainen 18.5.2010 18.5.2010 1 System of Governance (Hallintojärjestelmä)

Lisätiedot

Vahinkovakuutussektorin Solvenssi II -vakavaraisuus heikkeni alkuvuonna

Vahinkovakuutussektorin Solvenssi II -vakavaraisuus heikkeni alkuvuonna Verkkoartikkeli 1 (7) Vahinkovakuutussektorin Solvenssi II -vakavaraisuus heikkeni alkuvuonna Kirjoittajat: Kirsti Svinhufvud, analyytikko; Mikko Sinersalo, riskiasiantuntija Korkotason lasku pienensi

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta , tilastot kannattavuudesta 26 215, tilastot 2.1.217 1 (9) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 2 Korvaukset 3 Liikekulut 5 Vastuuvelka 5 Ammattitaudit

Lisätiedot

Vakuutustoiminta 2012

Vakuutustoiminta 2012 Rahoitus ja vakuutus 2013 Vakuutustoiminta Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden lopussa 108,5 mrd. euroa Vakuutustoiminnan suurimmat sijoitustoiminnan kohteet ovat osakkeet ja osuudet sekä rahoitusmarkkinavälineet,

Lisätiedot

Määräykset 5/2012. Eläkesäätiön eläkevastuun laskuperusteet. Dnro FIVA 3/01.00/2012. Antopäivä 14.6.2012. Voimaantulopäivä 1.7.

Määräykset 5/2012. Eläkesäätiön eläkevastuun laskuperusteet. Dnro FIVA 3/01.00/2012. Antopäivä 14.6.2012. Voimaantulopäivä 1.7. Määräykset 5/2012 Eläkesäätiön eläkevastuun laskuperusteet Dnro FIVA 3/01.00/2012 Antopäivä 14.6.2012 Voimaantulopäivä 1.7.2012 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

b) Työeläkevakuutusyhtiön voitonjako ja varojen käyttö työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain mukaan

b) Työeläkevakuutusyhtiön voitonjako ja varojen käyttö työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain mukaan 1. a) Mitä i) vakuutusyhtiölaissa ja ii) laissa työeläkevakuutusyhtiöistä säädetään riski- ja vakavaraisuusarviosta? Miksi mielestäsi vakuutusyhtiölain sääntelyyn ei voi suoraan viitata työeläkevakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta

Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2004 Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 28 päivänä joulukuuta 1979 annetun vakuutusyhtiölain (1062/1979) 2 luvun 5,

Lisätiedot

Liite I S Tase. Solvenssi II -arvo

Liite I S Tase. Solvenssi II -arvo S.02.01.02 Tase Solvenssi II -arvo Varat C0010 Aineettomat hyödykkeet R0030 0 Laskennalliset verosaamiset R0040 0 Eläke-etuuksien ylijäämä R0050 0 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet (omassa käytössä)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, tilastot

Selvitys lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kannattavuudesta 2003 2012, tilastot kannattavuudesta 23 212, tilastot 2.9.213 1 (12) Sisällysluettelo Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastot 1 Vakuutusmaksutulo 1 Luottotappiot 3 Maksetut korvaukset 3 Liikekulut 4 Vastuuvelka Ammattitaudit

Lisätiedot

Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa

Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPABoS14/174 FI Markkina ja vastapuoliriskille altistumisen käsittely standardikaavassa EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email:

Lisätiedot

Markkina- ja vastapuoliriski

Markkina- ja vastapuoliriski Markkina- ja vastapuoliriski Aktuaariyhdistys 14.4.2010 Kai Niemi 4/23/10 / 1 Yleistä Perustuu pitkälti CEIOPS:n antamiin ehdotuksiin komissiolle 2. tason ohjeistuksesta Riskien vaikutus lasketaan delta-nav-periaatteella

Lisätiedot

ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN KEHITYKSESTÄ 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013

ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN KEHITYKSESTÄ 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN KEHITYKSESTÄ 2013 JULKAISUT JA TUTKIMUKSET 2013 29.11.2013 ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN KEHITYKSESTÄ 2013 1 ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN KEHITYKSESTÄ 2013 2 ARVIO VAKUUTUSMARKKINOIDEN

Lisätiedot

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa

VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Korvaa Voimassa VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (Rahoitustarkastus/Suomen Pankki/Tilastokeskus) Annettu Korvaa Voimassa 29.2.2008 31.12.2007 alkaen AS SEGMENTTIKOHTAINEN TATU (IFRS) Neljännesvuosittain Palautuspäivä:

Lisätiedot

SHV-Tentti 25.11.2010 Vakuutusmatematiikan sovellukset

SHV-Tentti 25.11.2010 Vakuutusmatematiikan sovellukset SHV-Tentti 25.11.2010 Vakuutusmatematiikan sovellukset STM Y1. Arvio tuntemattomien vahinkojen IBNR:n odotusarvo ja yhden hajonnan suuruinen varmuusmarginaali seuraavasta kehityskolmiosta: SATTUMIS- VUOSI

Lisätiedot

Jukka Rantala VAKUUTUSOPPI. Lukijalle Sisällysluettelo. OSA 1 YLEINEN OSA: Vakuuttamisen ja vakuutustoiminnan perusteet

Jukka Rantala VAKUUTUSOPPI. Lukijalle Sisällysluettelo. OSA 1 YLEINEN OSA: Vakuuttamisen ja vakuutustoiminnan perusteet Jukka Rantala VAKUUTUSOPPI Lukijalle Sisällysluettelo OSA 1 YLEINEN OSA: Vakuuttamisen ja vakuutustoiminnan perusteet 1 VAKUUTUKSEN HISTORIAA 1.1 Vakuutuksen alkujuuret 1.2 Kuljetusvakuutus 1.3 Maaseudun

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen.

5. Laadi tuloslaskelma ja tase tilinpäätöksessä materiaalissa jaettua asetuksen mukaista tuloslaskelma- ja tasekaavamallipohjaa käyttäen. SHV-TUTKINTO KIRJANPIDON KOE B-OSA TILINPÄÄTÖSTEHTÄVÄ 22.5.2008 1. Laadi tilikartta ohessa olevaa tilikartta-lomaketta käyttäen. Tehtävässä käyttävien tilien nimien ja ryhmittelyn tulee vastata virallisen

Lisätiedot

Korkotason laskusta huolimatta henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus hyvällä tasolla

Korkotason laskusta huolimatta henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus hyvällä tasolla Verkkoartikkeli 1 (5) Korkotason laskusta huolimatta henkivakuutusyhtiöiden vakavaraisuus hyvällä tasolla Kirjoittajat: Heli Birling, matemaatikko; Mikko Sinersalo, riskiasiantuntija Henkivakuutusyhtiöiden

Lisätiedot

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Mandatum Life Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Suomi-yhtiöstä 30.12.2014 siirtyneen ryhmäeläkevakuutuskannan asiakashyvityksen vuodelta 2014 on päättänyt Suomi-yhtiö.

Lisätiedot

Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet

Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet EIOPABoS14/171 FI Lookthroughmenetelmää koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1414. Valtioneuvoston asetus. viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen myöntämisperusteista

SISÄLLYS. N:o 1414. Valtioneuvoston asetus. viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen myöntämisperusteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1414 1415 SISÄLLYS N:o Sivu 1414 Valtioneuvoston asetus viranomaisradioverkon päätelaitteiden hankintaan maksettavan valtionavustuksen

Lisätiedot

12/2017 Eurooppa lainen Oma pääoma 18 Sidottu oma pääoma 5 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 0 Edellisten tilikausien voitto/ tappio 0 Tilikauden voitto/tappio 13 Tasoitusmäärä 13 Pääomalainat 0 Tier1

Lisätiedot