Toimintajärjestelmän uudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintajärjestelmän uudistus"

Transkriptio

1 Toimintajärjestelmän uudistus

2 Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia Palvelualuejaosta on tarkoitus siirtyä toimintamalliin joka seuraa ja ohjaa potilaan kulkua hoitoprosesseissa. Toimintaa ohjataan joko päivystyksellisesti tai lähetteellä tapahtuvan arvion perusteella, mikä määrittelee tarvittavat resurssit Hoitotyön ohjausta suoraviivaistetaan, ja tavoitteena on koko henkilöstön osalta siirtyä vakanssien kautta tapahtuvasta ohjauksesta sitovien tavoitteiden kautta johdettuun resurssioohjaukseen Nämä kehityslinjat valmistellaan vuoden 2017 kuluessa siten, että valmius siirtyä uuteen toimintamalliin saavutettaisiin vuodeksi 2018 Hallitus , Valtuusto

3 Sairaalan toiminnassa on nähty tarvetta syvempään koordinaatioon hoitopolkujen sujuvoittamiseksi ja pullonkaulojen poistamiseksi, jolloin organisaatiorakenne tukee asiakaslähtöisyyttä Prosesseja tukeva organsisaatiomalli esitettiin sairaalamaailmaan 1980 luvulla ja tuli muodikkaaksi 1990 luvulla nimellä business process reengineering 2000 luvulla on nähty lukuisia esimerkkejä sairaalapalvelujen järjestämisestä prosessimaisesti tiettyjen potilasryhmien osalta (clinical pathways), mutta tuotantoprosessi on silti järjestetty funktionaalisesti Sairaalat siirtyvät prosessimaisissa organisaatio-uudistuksissaan todellisuudessa matriisimaisiin toimintatapoihin ja rakenteisiin. Matriisirakenne ei välttämättä ole strateginen valinta, vaan siihen päädytään institutionaalisista ja toiminnallisista syistä (Tevameri 2014) Koko sairaalan toimintamallin muuttamisesta prosessimaiseen suuntaan on kirjallisuudessa vain muutama esimerkki (Vos 2011)

4

5 Moniammatillinen yhteistyö Potilaan hoitotulokseen ja hoidon laatuun liittyvä palaute, reflektiivinen oppiminen ja motivoinnin näkökulma Tehokas ammattiryhmien välinen ja organisaatiotasojen välinen kommunikaatio (organisaatiorajat ylittävä tiimityö, sovitut roolit ja jaettu päätöksenteko) Hyvä kommunikaatio sairaalan ulkopuolelle (perusterveydenhuollon lääkärit ja asiantuntijahoitajat, hoitokoordinaattorit, kotiutustiimi, sosiaalityöntekijät)

6 + Selkeä linjaorganisaatio selkeät vastuut Erikoistuminen ja korkean ammattitaidon ylläpitäminen selkeää Tukee erikoisalojen opetusta Tutkimus Huomioi myös erikoistapaukset Resurssitehokas Asiakasnäkökulma edellä Joustava ja viiveetön vaikutusketju Tieto siirtyy horisontaalisesti toimijoiden välillä Laatunäkökohdat korostuvat Tiimityö ja asiakaslähtöisyys voi parantaa myös työtyytyväisyyttä Sopii suuriin ja selkeisiin tuotantoketjuihin (sydänkeskus, neurokeskus, selkäkeskus) Funktionaalinen organisaatio Prosessiorientoitunut organisaatio Tiedon siirto eri toimijoiden välillä voi olla heikkoa riittämättömän integraation ja koordinaation vuoksi, jolloin seurauksena on toiminnallista tehottomuutta Sujuva yhteistyö edellyttää erityisiä ratkaisuja informaation kulkuun ja päätöksenteon tueksi - Rooli- ja vastuuepäselvyydet yleisiä Kaikki asiakkaat eivät sovi prosessiin Henkilöstö joutuu liikkumaan eri prosessien välillä vaatii perehdytystä Sairaalan johtamisen näkökulmasta haasteellinen Prosessinomistajien välinen kommunikaatio voi olla vaikeaa Tehokkuusparadoksi: Ei lisää tuottavuutta, voi lisätä kustannuksia Organisaatiomuutoksen toteuttaminen on erittäin työläs urakka ei aina onnistu

7 1. Periaatteet Säilytetään yksijohtajajärjestelmä ja toimiva linjaorganisaatio Moniammatillinen yhteistyö korostuu kaikilla organisaation tasoilla Suuria organisaatiomuutoksia ei pidä tehdä juuri nyt, sillä pääpaino tulee olla Sote-integraatiossa ja Posoteen valmistautumisessa Tarvitsemme liiketoimintasuunnnitelman, jossa korostuu KYSin hyvä maine, asiakasnäkökulma ja kilpailukyky Yliopistosairaalan tärkeä rooli tutkimuksessa ja koulutuksessa tulee pitää vahvasti esillä Tarkistetaan työnjakomalleja ammattiryhmien välillä, vahvistetaan osastonhoitajan asema resurssien hallinnassa Turhaa byrokratiaa voidaan poistaa, enemmän valtaa ja vastuuta palvelulinjoille Leikkaussalien ja operatiivista toimintaa tekevien yksiköiden rajapinnassa on kehitettävää nykyisessä palvelualuejaossa Tarvitaan myös koordinointia ja kokonaisuuksien hallintaa

8 2018 Hallintokeskus Sairaanhoidolliset palvelut Sairaanhoidon alueelliset tukipalvelut 2019 Sosiaalipalvelut Liikelaitoksen johto Sairaanhoidolliset palvelut? Sairaanhoidon alueelliset tukipalvelut

9 Palvelualuejaosta on tarkoitus siirtyä toimintamalliin joka seuraa ja ohjaa potilaan kulkua hoitoprosesseissa Palvelulinjat

10 Palvelualuejaosta on tarkoitus siirtyä toimintamalliin joka seuraa ja ohjaa potilaan kulkua hoitoprosesseissa Organisaatio tukee asiakaslähtöisyyttä Johdetaan asiakaslähtöisiä palvelutuotannon kokonaisuuksia = Palvelulinjat Palvelulinjoilla on vastuu asiakaslähtöisestä palvelutuotannosta, taloudesta ja henkilöstöstä Yhteistyöelimillä on koordinoiva ja tukiprosesseilla avustava rooli, jolloin vastuu säilyy Palvelulinjoissa (ei aito matriisi) Palvelulinjojen tuotantoa johtaa ja yhteen sovittaa palvelukeskukset Minimoidaan organisaation rajapintojen määrää

11 Palvelukeskus Palvelulinja 1. Palvelulinja 2. Palvelulinja 3. Palvelulinja 4. Palvelulinja 5 Palvelulinja 6.

12 2. Alayksiköiden johtaminen alayksikön vastuulääkäri vastaa erikoisalansa potilashoidosta (ydinprosessi) tuotannon ja talouden suunnittelu ja ohjaaminen lääkkeet ja lääketieteelliseen hoitoon liittyvät materiaalihankinnat osastonhoitaja vastaa alayksikön taloudesta ja potilashoidon tarvitsemista resursseista: hoitohenkilöstöstä, hoitotyön laadusta ja hoitotyön tarvitsemista tukipalveluista ja materiaalihankinnoista sihteeripalvelut, servica, pienhankinnat osastonhoitaja ja vastuulääkäri vastaavat yhdessä alayksikön toiminnan arvioinnista, asiakaslähtöisestä kehittämisestä (lean) ja laadusta (seurantamittarit)

13 Hoitotyön lähijohtaminen Peruslähtökohtana osastonhoitajan ja vastuulääkärin tiivis yhteistyö Isossa työyksikössä 1 osastonhoitaja ja 2 apulaisosastonhoitajaa OH vastaa alayksikön toimintavalmiudesta (tilat, resurssit, henkilöstö jne) talous, toiminnan sujuvuus ja laatu hoitotyön tarvitsemat tukipalvelut 1. Aoh Henkilöstösuunnittelu Päivittäisen työskentelyn organisointi Työnjako ja liikkuvuus Työvuoromuutokset Yhteistyö HPYn osastonhoitajan kanssa Työhyvinvointi 2. Aoh TAI Kliinisesti erikoistunut hoitaja Hoitotyön kehittäminen näyttöön perustuen ja toimintatapojen yhtenäistäminen (laadunseuranta mittarit) Kliinisen osaamisen kehittäminen Yhteistyö yksikön kehittämisvastaavien + muun henkilökunnan kanssa

14 Hoitotyö Palvelukeskukset Vaihtoehto B Sairaalan johtaja Hoitotyön johtaja Hallinto päällikkö Controller Kehittämis-ryhmä, opetus ja tutkimus

15 Keskitetty hoitotyön johtaminen ja resurssiohjaus Hoitotyön palveluyksikkö Hoitotyön ohjaus Vaihtoehto B Sairaanhoidolliset palvelut Sairaalan johtaja Hoitotyön johtaja Hallinto päällikkö Controller Kehittämis-ryhmä, opetus ja tutkimus

16 Hoitotyön rakenne Vaihtoehto B Sairaalan johtaja Hoitotyön johtaja Hallinto päällikkö Controller Kehittämis-ryhmä, opetus ja tutkimus Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja Ylihoitaja

17 Hoitohenkilökunta Palvelukeskuksen ylihoitaja Palvelukeskuksen johtaja t

18 Esimerkiksi näin Palvelukeskus 1. Palvelukeskus 2. Palvelukeskus 3. Sydänkeskus 150 Naistentaudit ja synny 124 Tules 85 Neurokeskus 99 Kirurgia 111 Fysiatria ja kuntoutus 103 Leikkaustoiminta 50 Leikkaustoimi 37 Leikkaustoiminta 28 Henkilöstömäärä 299 Henkilöstömäärä 272 Henkilöstömäärä 216 Palvelukeskus 4. Palvelukeskus 5. Palvelukeskus 6. Aistinelinsairaudet 181 Tehohoito 105 Päivystys 159 Leikkaustoiminta 33 Anestesiologit 36 Ensihoito 170 Henkilöstömäärä 214 Heräämö 34 Henkilöstömäärä 329 Vastaanotto ja kot. 22 Henkilöstömäärä 197 Palvelukeskus 7. Palvelukeskus 8. Palvelukeskus 9. Lastentaudit 294 Psykiatria 357 Syöpäkeskus 74 Medisiininen keskus 194 Henkilöstömäärä 268 Henkilöstö yhteensä 2446

19 3. Palvelukeskusten johtaminen Palvelukeskuksen johtaja johtaa palvelukeskuksen toimintaa ja vastaa sen taloudesta (tulot ja menot) johtaa lääkäri- ja asiantuntijahenkilöstöä toimii palvelukeskuksen johtavana ylilääkärinä Palvelukeskuksen ylihoitaja johtaa palvelukeskuksen hoitotyötä ja vastaa omalta osaltaan hoitotyön kustannuksista Johtaa hoitohenkilöstöä Vastaa hoitotyössä tarvittavista tukipalveluista Palvelukeskuksen johtaja ja ylihoitaja yhdessä vastaavat palvelutuotannon asiakaslähtöisestä kehittämisestä, laadusta, riskien hallinnasta ja yliopistotasoisesta tutkimuksesta ja opetuksesta.

20 4. Sairaanhoidollisten palvelujen johtaminen Sairaalan johtaja Vastaa KYSin sairaanhoidollisten palvelujen tuottamisesta Vastaa toiminnnallisten ja taloudellisteen tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan kehittämisestä Toimii KYSin johtavana ylilääkärinä vastaten lääketieteellisestä toiminnasta ja palvelukeskusten toiminnan lääketieteellisestä yhteensovittamisesta Vastaa KYSin sairaanhoidollisten palvelujen yhteistyöstä perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kanssa Hoitotyön johtaja johtaa sairaalan hoitotyön resursseja vastaa omalta osaltaan sairaalan tavoitteiden toteutumisesta suorittaa muut sairaalan johtajan määrittelemät tehtävät

21 Sairaanhoidolliset palvelut Vaihtoehto B Sairaanhoidon alueelliset tukipalvelut (ISLAB ym.?) Kuvanta minen Apteekki Kliiniset henkilöstöpalvelut Tiedepalvelukeskus Kuntoutus Hallinnolliset tukipalvelut Palvelukeskus 1. Palvelukeskus 2. Palvelukeskus 3. Palvelukeskus 4. Palvelukeskus 5. Palvelukeskus 6. Paqlvelukeskus 7. Palvelukeskus 8. Palvelukeskus 9.

22 2018 Hallintokeskus Sairaanhoidolliset palvelut Sairaanhoidon alueelliset tukipalvelut 2019 Sosiaalipalvelut Liikelaitoksen johto Sairaanhoidolliset palvelut? Sairaanhoidon alueelliset tukipalvelut

23 Minzbergin organisaatio- Organisaatiosuunnittelun neljä aluetta suunnitteluteoria Näkökulmat matriisirakenteen suunnitteluun ja organisointiin Ylärakenteen suunnittelu Tehtävien suunnittelu Yksiköiden ryhmittely ja ryhmittelyperusteet prosessimaisen toiminnan näkökulmasta Tilivelvollisuuden ilmeneminen ja määrittely organisaation eri tasoilla Sivuyhteyksien suunnittelu Päätöksentekojärjestelmän suunnittelu = Toimintaohje Prosessimaisen toiminnan johtamiseen liittyvät kysymykset on ratkaistava, potilaan hyvä hoito / vaikutusketju Prosessin omistajan valta suhteessa tukipalvelujen tuottajiin?!! On ratkaistava päätöksentekoon ja vallan hajauttamiseen liittyvä työnjako funktio- ja prosessijohtamisen välillä

24 Suunniteltu Tarkoituksellinen Toteutunut Toteutumaton Akuutti muutostarve Mintzberg ja McHugh (1985) näkevät johdon tehtävän strategian muodostuksessa muistuttavan puutarhurin työtä. Tärkeintä on pysyä selvillä organisaatioissa esiin nousevista akuuteista muutostarpeista. Näin johto voi tarvittaessa puuttua niiden kehittymiseen kitkemällä tuholaiset ajoissa pois ja tarjoamalla lupaaville lajeille suotuisat elinolosuhteet. Keskijohdon rooli strategian muodostamisessa on tärkeä, sillä se pystyy vaikuttamaan muutokseen ja sen toteuttamiseen sekä ylös- että alaspäin (Fenton- O Greevy 1998) Organisaatioissa on kaiken aikaa käynnissä sekä stabiiliutta vahvistavia että muutosta luovia prosesseja, joiden välillä on löydettävä sopiva tasapaino. (Leana ja Barry 2000) Toteutunut strategia ei ole ensisijaisesti suunniteltu vaan se kuvaa pääasiassa akuutista tarpeesta aiheutuvien tapahtumien virtaa eli sitä, miten organisaatio todella muuttuu.

25 Lopuksi Tarvitaanko suurta muutosta, vai korjataanko entistä toimivammaksi? Ovatko suunnitellut muutokset oikeudenmukaisia? Vallan ja vastuun jakautuminen toiminnassa? Ovatko suunnitellut muutokset toteutettavissa? Mitkä ovat muutosten lyhyen ja pitkän aikavälin seuraukset?

KYSin uusi toimintamalli

KYSin uusi toimintamalli KYSin uusi toimintamalli Markku Härmä 25.10.2017 1 Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia 2017-2022 1. Laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa kilpailukykyisesti systemaattinen hoidon tulosten ja vaikuttavuuden

Lisätiedot

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja

Hoitotyön näkökulma. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön näkökulma Merja Miettinen hallintoylihoitaja Hoitotyön palveluyksikön toiminta käynnistyi 1.1.2015 Kliinisten hoitopalvelujen alueella TAVOITTEET: Hoitohenkilöstön työn tuottavuuden lisääminen

Lisätiedot

KYSin toiminnan ohjaus ja mitoitus

KYSin toiminnan ohjaus ja mitoitus KYSin toiminnan ohjaus ja mitoitus 1. strategian toteuttaminen 2. hoitotyön ohjaus matriisissa 3. henkilöstöresurssi pa-johtaja Markku Härmä ja pa-ylihoitaja Kirsi Leivonen 24.10.2017 1 1. Kuopion yliopistollisen

Lisätiedot

ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ

ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ ENEMMÄN AIKAA JA LAATUA: KOKEMUKSET HOITOTYÖN PALVELUYKSIKÖSTÄ Terveys ja talous päivät 15.-16.9.2016 Anne Kantanen, Palveluyksikköjohtaja, Ylihoitaja, Hoitotyön palveluyksikkö, KYS 5.9.2016 1 HOITOTYÖN

Lisätiedot

Hoitotyön katsaus. Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja

Hoitotyön katsaus. Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015. Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja Hoitotyön katsaus Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 Merja Miettinen hallintoylihoitaja Kirsi Leivonen pa-ylihoitaja Arja Sistonen pa-ylihoitaja 16.2.2015 1 Esityksen sisältö Hoitotyön palveluyksikön

Lisätiedot

Hallituksen seminaari Kari Janhonen Talousjohtaja

Hallituksen seminaari Kari Janhonen Talousjohtaja Hallituksen seminaari 26.09.2017 Kari Janhonen Talousjohtaja Alijäämän kattaminen 2016 2017 2018 2019 Ylijäämä 0,9 0,8 2,0 1,0 PS 24 3,0 Myynti 2,6 Kum. alijäämä -9,4-5,6-3,6 0,0 24.10.2017 2 Talousarvio

Lisätiedot

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP

Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta. Leena Setälä Johtaja VSSHP Sote-uudistus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin näkökulmasta Leena Setälä Johtaja VSSHP VSSHP 1991-2018: Erikoissairaanhoidon järjestäjä ja tuottaja Liikelaitoksen palvelutuotanto Päivystys ja ensihoito

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille

KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Jonot pois Enemmän ihmisille KUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2017-2019 Jonot pois Enemmän ihmisille Kuntayhtymähallitus 29.11.2016 Kuntayhtymävaltuusto 16.12.2016 2 (5) Sisällysluettelo 1. LUKIJALLE... 3 2. SOSTERIN STRATEGIA... 4 2.1 MISSIO...

Lisätiedot

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014

Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 Hoitotyön tuottavuus ja vaikuttavuus 2013 ja 2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen KUJOn seminaari 13-14.2.2014 Hallituksen seminaari 27.-28.2.2014 2013 Tuottavuusohjelma jatkuu 2014-2016 Vähennetään

Lisätiedot

VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet 2016- Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Samuli Saarni, jyl

VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet 2016- Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Samuli Saarni, jyl VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet 2016- Kuntaneuvottelut 27.10.2015 Samuli Saarni, jyl Toiminnan muutostarpeet Kustannuspaineet (kuntatalous, kestävyysvaje) Kysynnän kasvu (ikääntyminen) Tarjonnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä

Sosiaali- ja terveysministeriö. Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Sosiaali- ja terveysministeriö Potilas- ja asiakasturvallisuusstrategia 2017-2021 Tiivistelmä taustasta sekä tavoitetilasta vuoteen 2021 mennessä Ensimmäinen kansallinen potilasturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/ (1) / /2015. Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/ (1) / /2015. Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 135 392/00.01.01.01/2015 Kuopion yliopistollisen sairaalan strategia 2017-2022 Kuntayhtymän hallitus 135 Tässä dokumentissa esitellään linjaukset

Lisätiedot

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut

KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut KYS organisaatio uudistui Miten tämä vaikuttaa potilaaseen? Kirsi Leivonen palvelualueylihoitaja Kliiniset hoitopalvelut Miksi sairaalan pitää uudistua? toimintaympäristö muuttuu nopeasti väestö ikääntyy

Lisätiedot

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen

Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki

Lisätiedot

Mitä nyt ja missä mennään sote-uudistuksessa Varsinais-Suomessa? Leena Setälä Sairaanhoitopiirin johtaja VSSHP

Mitä nyt ja missä mennään sote-uudistuksessa Varsinais-Suomessa? Leena Setälä Sairaanhoitopiirin johtaja VSSHP Mitä nyt ja missä mennään sote-uudistuksessa Varsinais-Suomessa? Leena Setälä Sairaanhoitopiirin johtaja VSSHP V-S Maakunnallinen valmistelu esivalmistelun 2-vaiheen suunnitelma hyväksytty kuntajohtajien

Lisätiedot

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö

Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Alueellisen erikoissairaanhoidon tulosalueen toimintasääntö Johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 4.12.2013 ja se on voimassa 1.1.2014 alkaen. Lisäykset (kursivoituna) johtokunta 5.2.2014 YLEISET

Lisätiedot

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN

SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN HUS Helsingin yliopistollinen sairaala SUUREN ORGANISAATION JOHTAMINEN Juha Tuominen 23.5.2019 HUS lukuina 2018 LIIKEVAIHTO 2,3 mrd. 1/3 24:n jäsenkunnan asukkaista käytti HUSin palveluja 2 500 sairaansijaa

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Kuntakierros Jorma Penttinen johtajaylilääkäri

Kuntakierros Jorma Penttinen johtajaylilääkäri Kuntakierros 2015 Jorma Penttinen johtajaylilääkäri Taloudesta v 2014 kuntalaskutuksen kasvuprosentiksi sallittiin 2,6%, toteuma 2,42% (LTA:sta TP:een) v 2015 kasvua voi olla 1 % (verrattuna v 2014 tp:een

Lisätiedot

KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma

KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma KYS Uudistuu: Tuottavuusohjelma Jorma Penttinen 2016 30.3.2016 POHJOIS-SAVON SOTE- PALVELUIDEN TUOTTAMINEN HAASTEET Tulevaisuuden HAASTEET Kuntatalouden maksukyky Väestön ikääntyminen Muutokset sairastavuudessa

Lisätiedot

Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa

Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa Miten muotoutuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Satasotessa miten sairaalapalvelut järjestyvät maakunnan kunnissa Ermo Haavisto johtajaylilääkäri Satakunnan keskussairaala -

Lisätiedot

1) TULOSALUEIDEN ORGANISOINTI KUNTAKOH- TAISTEN KUSTANNUSPAIKKOJEN MUKAISESTI

1) TULOSALUEIDEN ORGANISOINTI KUNTAKOH- TAISTEN KUSTANNUSPAIKKOJEN MUKAISESTI 1) TULOSALUEIDEN ORGANISOINTI KUNTAKOH- TAISTEN KUSTANNUSPAIKKOJEN MUKAISESTI Luonnos Heikki P. 5.7.2010 Muutokset 27.7.2010, KL, TJ, HH, SP ja PM KUNTAKOHTAISET KUSTANNUSPAIKAT ENONKOSKI TK 1 KERIMÄKI

Lisätiedot

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos

Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa

Lisätiedot

VSSHP toiminnan Riskianalyysi v Vuosisuunnitteluseminaari Kuntaneuvottelu

VSSHP toiminnan Riskianalyysi v Vuosisuunnitteluseminaari Kuntaneuvottelu VSSHP toiminnan Riskianalyysi v. 2017 Vuosisuunnitteluseminaari 18.9.2017 Kuntaneuvottelu 17.10.2017 Keskeiset vahvuudet (SWOT) suuri ja kiinnostava organisaatio ja työnantaja uskottava asema väestön keskuudessa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Kätilöiden operatiivinen täydennyskoulutus Kuopion yliopistollisessa sairaalassa moniammatilliset simulaatiot Kellomäki Marjaana, TtM, kliinisen hoitotyön opettaja, hoitotyön kehittämis-, opetus ja tutkimusyksikkö,

Lisätiedot

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 avoite: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisten käytäntöjen jakaminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen Johdatus

Lisätiedot

Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen

Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen Kalasataman terveysasemapalveluiden johtaminen Kalasataman terveysasemapalvelut alayksikkö kuuluu Etelän terveysasemat -yksikköön. Etelän ja pohjoisen terveysasemien johtava ylilääkäri yhteistyössä ylihoitajan

Lisätiedot

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella

Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Työvoima- ja yrityspalveluiden alueellinen kokeilu 2017-18 Tampereen kaupunkiseudulla ja Sastamala-Punkalaidun alueella Regina Saari ohjelmajohtaja Tampereen kaupunki Taustaa Tampereen kaupunkiseutu hakeutui

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä

LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä LEAN KYSin Kliinisen Fysiologian yksikössä Aoh Leena Taskinen 1 Mitä Lean on? Ø Lean on johtamisjärjestelmä, joka perustuu työn vakioimiseen ja vakioidun työn systemaattiseen ja jatkuvaan kehittämiseen

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Palvelualueiden näkymät 2017 PA10

Palvelualueiden näkymät 2017 PA10 Palvelualueiden näkymät 2017 PA10 2.3.2017 1 Pa10 Hoitopalvelujen myynti 350 000 000 6,2 % 4,5 % 7,4 % +8,4 % 3 308 037 2 538 121 4 367 476 5 334 431-600 000 300 000 000 250 000 000 53 078 580 56 386 617

Lisätiedot

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa

Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Laatujärjestelmä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa Päivi Jantunen laatukoordinaattori 4.1.2017 1 Toimintajärjestelmän ja laadunhallinnan pohjana SFS-EN ISO9001-standardi johtamisjärjestelmä, joka auttaa

Lisätiedot

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon

-toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon Hyvästi jää, on vaikeaa nyt kuolla pois, kun linnut laulaa saa, kun kevät saapuu nauraen - Arto Sotavalta - -toivoa, lohtua ja laatua saattohoitoon 9.4.2015 KKE - ohjausryhmä SAATTAEN - hankkeen yhteiset

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntakokous 17.5.2019 Sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen 17.5.2019 LUONNOS, TYÖVERSIO 1 Yliopistosairaalan toiminta vaatii noin miljoonan asukkaan väestöpohjan

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto

Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala ja Itä- Suomen yliopisto KAIKKIIN SAIRAALOIHIN NIIDEN TOIMINNAN VAATIMAT ERIKOISLÄÄKÄRIT JA OSAAJAT Erikoistumiskoulutuksen järjestäminen uusilla tavoilla Jukka-Pekka Mecklin Yleiskirurgian professori Keski-Suomen keskussairaala

Lisätiedot

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut?

Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Miten on järjestetty Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelut? Antti Turunen toimialuejohtaja 16.11.2017 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Vastaanottopalvelut (kiireellinen

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena

Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Matkalla naapuruuteen -uudistuvat erityispalvelut kuntien peruspalveluiden tukena Sari Hietala Ylihoitaja, PKSSK sosiaalipalvelut 25.11.2013 PKSSK:n toiminta-alue 2 PKSSK sosiaalipalvelut 2013 Tulevaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Yhtymäjohtaja Juha Heino 2.5.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä Aloitti toimintansa 1.1.2014 (Edeltävästi 1.1.2001

Lisätiedot

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020

Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat. Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Yhtenäisempi henkilöstöhallinto, tehokkaat toimintatavat Valtion henkilöstöjohtamisen iso kuva 2020 Miksi tämä työ tehtiin? Henkilöstöhallinto on osa henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta. Valtion henkilöstöjohtamisessa

Lisätiedot

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info

Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v Valtuuston info Sairaanhoidollinen toiminta - Hoitotyö- v. 2015-2016 Valtuuston info 6.6.2016 Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja Rajallisten henkilöstövoimavarojen kohdennus Hoitohenkilöstön resurssien kohdennus ja henkilöstömenojen

Lisätiedot

Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella

Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella Yhteensovitettu johtaminen Perheiden palvelut toimialueella Andreas Blanco Sequeiros toimialuejohtaja, ylilääkäri Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Perheiden palvelut? Perheiden

Lisätiedot

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari

Medisiinisen hoidon tulosalue. 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue 10.4. 2013 Valtuustoseminaari Medisiinisen hoidon tulosalue Toiminta-ajatus Tulosalue vastaa fysiatrian, ihotautien, keuhkosairauksien, kuntoutuksen, kliinisen neuro-fysiologian,

Lisätiedot

Hoitotyön palveluyksikön (PY101) perustaminen ja uuden toimintamallin pilotointi vuonna 2015

Hoitotyön palveluyksikön (PY101) perustaminen ja uuden toimintamallin pilotointi vuonna 2015 Hoitotyön palveluyksikön (PY101) perustaminen ja uuden toimintamallin pilotointi vuonna 2015 Kuntayhtymän hallitus 18.8.2014 hallintoylihoitaja Merja Miettinen, palvelualueylihoitajat Kirsi Leivonen ja

Lisätiedot

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä

Valinnanvapaudesta SOTEMAKU ohjausryhmä Valinnanvapaudesta 19.10.2017 SOTEMAKU ohjausryhmä 27.10.2017 Valinnanvapausehdotuksesta 1 Sosiaali- ja terveyskeskuksen repertuaari / suoran valinnan palvelut ( 18) Terveysneuvonta, hoitajan ja lääkärin

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

YHTEENVETO. Sote-integraatio workshop Peurunka Markku Puro Päivi Koikkalainen. Keski-Suomen Sote 2020

YHTEENVETO. Sote-integraatio workshop Peurunka Markku Puro Päivi Koikkalainen. Keski-Suomen Sote 2020 YHTEENVETO Sote-integraatio workshop Peurunka 6.10.2014 Markku Puro Päivi Koikkalainen Keski-Suomen Sote 2020 Mistä olemassa olevasta voidaan luopua tai mitä voidaan vähentää? Mikä on vähemmän tärkeää

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti LAPE -päivät 22.11.2017 erityisasiantuntija Virva Juurikkala, STM 1 27.11.2017 - - 3 27.11.2017 - Sote-keskuksen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Etelä-Savossa

Maakunta- ja sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Etelä-Savossa Maakunta- ja sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Etelä-Savossa Risto Kortelainen, kuntayhtymän johtaja, ESSOTE, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 25.8.2016 1 Heinävesi Pieksämäki

Lisätiedot

Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä

Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä Asiantuntijasairaanhoitaja näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjänä Eloranta Sini, Kirurgian klinikka Judin Jaana, Korva,nenä ja kurkkutautien klinikka Kauppila Marjo, Naistenklinikka Leinonen Tuija, Kirurgian

Lisätiedot

SAIRAALA- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ

SAIRAALA- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Tuotantojohtajan päätös 21.1.2015, 16 SAIRAALA- JA KUNTOUTUSPALVELUJEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 a. Toiminta-alue Sairaala- ja kuntoutuspalvelujen tehtävänä on tuottaa erikoissairaanhoidon palveluja,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Ajankohtaista Lahden kaupungista

Ajankohtaista Lahden kaupungista Ajankohtaista Lahden kaupungista Vanhusneuvostojen seminaari 23.5.2016 Mikko Komulainen Taustaa Hyvinvointikuntayhtymän tarkoituksena on koota maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen yhdeksi

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen

TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA Maakuntafoorum 19.9.2018 Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen Varautumisen linjaukset helmikuu 2017 sote- ja maakuntauudistukseen Muutoksen kohteena Vantaalla noin 3 500

Lisätiedot

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Tehyn. avain- sanat. päättäjille Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen

Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Alueellinen palvelujärjestelmän tulevina vuosina (?) Arviointijohtaja Pekka Rissanen Sote-rakenneuudistus tarvitaan Epäedullinen väestöllinen huoltosuhde Hoidon ja hoivan tarpeiden kasvu lähivuosina Työvoiman

Lisätiedot

Henkilöstö kuuluu henkilöstöhallinnollisesti joko Kuopion kaupungin tai Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alaisuuteen.

Henkilöstö kuuluu henkilöstöhallinnollisesti joko Kuopion kaupungin tai Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alaisuuteen. KUOPION PSYKIATRIAN KESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Toimintasäännön tarkoitus Kuopion psykiatrian keskus (KPK) on perustettu Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Kuopion kaupungin välisellä sopimuksella.

Lisätiedot

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus

Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus 1 Päivystyspalvelujen ja sairaalaverkon uudistus Sairaaloiden työnjakoa, sosiaalipäivystystä ja yhteispäivystyspalveluja uudistetaan osana sote-uudistusta. Ihmisille tarjotaan jatkossakin palveluita monin

Lisätiedot

Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli

Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli Mitä maksaa ja kuka maksaa? Yliopistosairaalan rooli Heikki Miettinen 25.10.2018 1 Yliopistosairaalan rooli? Lääketieteen ja hoitotyön perusopetus Erikoislääkärikoulutus Muu akateeminen koulutus (esim

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP

Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP Tampereen yliopistollisen sairaalan uudistamisohjelma 2020 ( UO2020 ) Isto Nordback Kehitysjohtaja PSHP 1962 Tiivis sairaala Keuhkosair ja psyk etäällä 2 21.11.2012 Toimintolähtöinen kokonaisuus Vuodeosastot

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Mitä kaikkea tehdään kehittämisessä? Kaisu Anttila vs. kehittämispäällikkö

Mitä kaikkea tehdään kehittämisessä? Kaisu Anttila vs. kehittämispäällikkö Mitä kaikkea tehdään kehittämisessä? Kaisu Anttila vs. kehittämispäällikkö Kehittämisyksikön tehtävä Toimintaa ohjaa LSHP:n painopistealueet ja tuottavuusohjelma Jatkuva kehittäminen Kehittämisen koordinointi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät 2019 Tietojärjestelmäuudistus on aina itseään isompi muutos. Tapio Järvenpää, @Tapsa_Jpaa Laajuus Tuotokset Aikataulu Resurssit Hyöty Arvo Laajuus Tuotokset

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Case kokemuksia HUS:n hoitologistikko-hankkeesta. Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät 5.-6.2.2015

Case kokemuksia HUS:n hoitologistikko-hankkeesta. Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät 5.-6.2.2015 Case kokemuksia HUS:n hoitologistikko-hankkeesta Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät 5.-6.2.2015 Esityksen sisältö Toimintaympäristö Mistä lähdettiin? Mitä tavoiteltiin? Mitä tehtiin?

Lisätiedot

Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maakunnallinen Kuntoutuksen Toimintaohjelma terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntoutusyhteistyön päivitys 2020 luvulle SAIRAANHOITOPIIRIN STRATEGINEN PROJEKTI 2016-2017 Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri

Lisätiedot

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Päivystys ja ensihoito Keski- Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Johanna Tuukkanen ylilääkäri, toimialueen johtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, päivystys Kaikki tiet johtavat päivystykseen.. Päivystys

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

ATK-päivä Joensuu 27.5.2002. Pentti Itkonen

ATK-päivä Joensuu 27.5.2002. Pentti Itkonen ATK-päivä Joensuu 27.5.2002 Pentti Itkonen Miksi strategia? Tulevaisuuteen ajautuminen Passiivinen kohtalonusko Strateginen liikkumavara koetaan vähäisenä Tulevaisuuteen sopeutuminen Menneisyyden trendit

Lisätiedot

Espoon Sairaala uusi johtamis- ja hallintomalli

Espoon Sairaala uusi johtamis- ja hallintomalli Espoon Sairaala uusi johtamis- ja hallintomalli 1. Johdanto Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi kesäkuussa 2015 Espoon Uuden Sairaalan toiminnallisen suunnitelman jatkotyön pohjaksi. Suunnitelmassa

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen. Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen Vaikuttava organisaatio eri tasoisia prosesseja johtamalla USO seminaari Kuntamarkkinat 14.10.2011 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, Audiapro Oy USO-kuntien toteutunut

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta

1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta 1 (5) Eduskunnan hallintovaliokunta Asia: HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Pirkanmaan

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?

Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 30.10.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

Negatiivisen toimintakulttuurin tunnistaminen

Negatiivisen toimintakulttuurin tunnistaminen Negatiivisen toimintakulttuurin tunnistaminen Riitta Aejmelaeus Ylilääkäri 26.8.2015 Riitta Aejmelaeus 1 Stafford Hospital Herätti valvovien viranomaisten huomion lukuisten yksittäisten ja julkisten yhteydenottojen

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN?

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? SOSIAALIPALVELUIDEN MAHDOLLISUUDET SOTE- UUDISTUKSESSA SOSIAALITYÖN JA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUIDEN SUURIMPANA

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sote-hanke

Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke Pohjois-Karjalan sote-hanke tekee suunnitelman kuntien päätöksentekoa siitä, miten alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan ja organisoidaan 1.1.2017 alkaen.

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016

Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016. Leena Setälä, paj 23.2.2016 Toiminnan ja talouden ennusteita kliinisissä hoitopalveluissa vuonna 2016 Leena Setälä, paj 23.2.2016 Esityksen sisältö palvelujen kysynnän kehitys ja ennuste sen muutoksista 2016 tuotannon tarpeet, hoitotakuutilanne

Lisätiedot