MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti

Transkriptio

1 MALLIVASTAUKSET Velvoiteoikeus pakollinen aineopintotentti Muita kuin assistentille sähköisesti toimitettuja mallivastauksia ei ole julkaistu tässä. Niitä voi etsiä laitoksen aulasta tai ao. opettajalta.

2 2 Tehtävä 1 (Könkkölä) Mallivastauksen päälinjat Osapuolten aseman kannalta on olennainen merkitys sillä, katsotaanko niiden välille syntyneen sopimussidonnaisuuden vai ei. Oikeustoimilain säännöksistä ei ole arvioinnissa juurikaan hyötyä. Kysymys lähinnä siitä, ovatko osapuolet sitoutuneet sopimusvelvoitteisiin pitkään jatkuneiden neuvottelujen etenemisen myötä, vai onko edellytyksenä pidettävä sopimusasiakirjan allekirjoittamista. Tapauksen tosiseikastosta ei voi tehdä lopullisia päätelmiä, mutta lähtöasetelmana on tarkemman tiedon puuttuessa pidettävä, ettei osapuolten välillä ole sopimussidonnaisuutta. Jos sitovaa sopimusta ei ole syntynyt, ei positiivisen edun alaan kuuluvaa sijoitustuottoa koskevaa korvausvelvollisuutta synny. Vastuu neuvottelukuluista voi olla mahdollinen, jos osapuolen neuvottelumenettely on ollut moitittavaa. Pelkästään pitkien neuvottelun katkeaminen loppuvaiheessa ei sellaisenaan yleensä perusta vastuuta. Tarkemmista seikoista riippuu, onko sijoittajilla oikeus korvaukseen neuvottelukuluistaan A Ky:ltä. Tapauksessa on piirteitä, jotka viittaavat korvausvastuun mahdollisuuteen lisäedellytysten täyttyessä (sijoittajien panostus hankkeeseen, sopimuksen edellytysten raukeamisen syy mahdollisesti A Ky:n vältettävissä). X Oy:n vahingonkorvauslain mukainen vastuu sijoittajien vahingoista on VahL 5:1 :ssä mainittujen rajoitusten alainen. Kysymys lähinnä siitä, onko korvaamiseen erityistä syytä esim. X Oy:n hyvän tavan vastaisen menettelyn vuoksi. Vastuu puhtaista varallisuusvahingoista on poikkeuksellista, mutta ei käsillä olevassa tapauksessa poissuljettu mahdollisuus. Tehtävä 2 (Saarikoski) Yllättävän hankala tehtävä, jota laadittaessa nähtävästi oli ajateltu painottaa erehdyksen merkitystä lähinnä kondiktio-opissa. Opiskelija, joka lähti tälle tielle kyeten argumentoimaan vakuuttavasti, miksei A:n ja X:n välillä olisi ollut sopimussuhdetta, saattoi saada yrityksestään asiallisen pistehyvityksen. Esillä olevassa tapauksessa A:n ja X:n välillä on ilmeisestikin tehty sopimus, jonka kirjallisen osan mukaan A sitoutuu suorittamaan X:lle rikokseen perustuvaa vahingonkorvausta euroa ja jonka suullisen osan mukaan X pidättäytyy tekemästä rikosilmoitusta. Riita koskee nyt euron ylittävää korvaussumaan osaa, jonka A on sopimuksen tekemisen jälkeen suorittanut. Koska A:n suoritus on siten perustunut sittemmin riidanalaiseksi tulleelta määrältään rikosvahingon korvaamista koskevaan sopimukseen, ei X:n saama etu ole kondiktio-opillisesti perusteeton. Relevanttia ei näin ollen ole pohtia A:n mahdollisen erehdyksen vaikutusta kondiktio-opillisesti (vrt. Aurejärvi Hemmo s , erityisesti kavallustapauksen KKO 1955 II 144 osalta esitettyyn).

3 Pohdittavaksi tulee A:n ja X:n välisen sopimuksen sitovuus euroa ylittävältä osalta lähinnä (lievää) pakottamista ja erehdystä koskevien sopimusoikeudellisten normien valossa 1. Pakon osalta ks. erityisesti Hemmo I 2003 s pakon tunnistamisesta. Huomiota voidaan kiinnittää 1) pakkokeinojen sallittavuuteen, 2) tavoitellun edun sallittavuuteen ja 3) kohtien 1 ja 2 väliseen yhteyteen. Rikoksen paljastamisella uhkaamista ei voitane nykyään 2 kategorisesti pitää OikTL 29 :ssä tarkoitettuna pakottamisena, jos uhkauksen kohde todella on syyllistynyt uhkauksessa nimettyyn rikoksena mahdollisesti syyksiluettavaan tekoon ja uhkaajalla on uhattavalta todellinen tähän rikokseen perustuva uhkauksessa esitetyn suuruinen saatava. Pelkästään kavallettujen varojen suuresta määrästä ja etenkään tekoajan pituudesta ei voida tehdä yksiselitteistä päätelmää tekomuodon rikosoikeudellisesta kvalifioinnista (törkeä vai tavallinen kavallus) 3, kuten ei myöskään ratkaista sitä, saisiko A teostaan todennäköisesti nimenomaan ehdottoman vapausrangaistuksen, jolla X on häntä uhannut rikosilmoituksen tekemisellä uhkaamisen lisäksi. Riitaista sitä paitsi on, onko kavallettujen varojen määrä ollut enemmän kuin euroa, eli onko X:n vaatimus euroa ylittävältä osin ollut oikeutettu. A on näyttövelvollinen näistä kahdesta seikasta, jos hän väittää, että niiden seurauksena X:n uhkaamista euroa ylittävältä osalta voidaan pitää OikTL 29 :ssä tarkoitettuna pakottamisena. Rikosilmoituksen tekeminen ilmeisestikin on tässä tapauksessa sallittua, kun A on jopa myöntänyt teon ja kun ilmoituksen tausta huomioon ottaen muutoinkaan ei näytä siltä, että X ilmoituksen tekemällä syyllistyisi kunnianloukkaukseen. Jos A kiistäisi X:n vaatimuksen, X joutuisi joka tapauksessa ajamaan VahL 5:1 :n rajoitukset täyttääkseen mahdollisen vahingonkorvauskanteensa rikokseen perustuvana. Nimenomaan vapaudenmenetyksellä uhkaamista tuskin voidaan pitää lainkohdassa tarkoitettuna pakottamisena, ottaen huomioon, että maallikonkin tulee ymmärtää se, ettei todennäköisesti tuomioistuimeen etenevän jutun seuraamusharkinta riipu esitutkintaviranomaisen asianomistajasta puhumattakaan subjektiivisista luonnehdinnoista. Ehdollista vankeusrangaistusta voidaan tosin pitää asiassa jopa todennäköisenä seuraamuksena. 3 1 Joka tapauksessa logiikka on siis se, että ensin arvioidaan sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisten normistojen riittävyys ratkaisun perusteiksi ja vasta viimesijaisena keinona turvaudutaan kondiktio-oppiin (Aurejärvi Hemmo s. 227). Teoksen Aurejärvi Hemmo perusteella ei jää kuitenkaan luotettavaa kuvaa siitä, ovatko kirjoittajat olleet kovin johdonmukaisia tämän lähtökohdan osalta, varsinkaan selostaessaan sangen vanhoja KKO:n lähinnä yleissopimusoikeudellisia ratkaisuja väkisin parhain päin kondiktio-opin sovellettavuutta puoltavaan suuntaan. 2 Vrt. Hemmon viittaamat lähinnä 1930-luvun KKO-ratkaisut. 3 Tekomuodon kvalifiointiin liittyen voidaan todeta, että teko näyttäytyy rikosoikeudellisesti erilaiselta riippuen mm. siitä, onko varoja kavallettu pitkän ajan kuluessa pienissä erissä elämiseen ym. vaiko röyhkeästi muutamilla isoilla nostoilla. Tarkempaa tietoa kaivattaisiin myös siitä, onko A:n asemaan ja tehtäviin X:ssä liittynyt erityinen vastuu varojen hallinnoinnista, sekä siitä, onko tekoa myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä. Edelleen seuraamusharkintaa ajatellen on todettava, ettei mitään selvitystä ole esitetty myöskään A:n mahdollisesta aikaisemmasta rikollisuudesta.

4 A:n motiivierehdyksen (jota OikTL 32.1 ei koske) 4 toteen näyttäminen näyttää vaikealta useastakin syystä. X:llä sinänsä ei liene ollut mitään tarvetta eikä oikeuttakaan saada X:ltä kirjallista sitoumusta rikoksen tunnustamisesta ja asianomistajan vahingon korvaamisesta, jos A muutoin on ollut valmis rikosilmoitusuhan vuoksi maksamaan X:n vaatiman korvauksen. A ei ole myöskään tuossa vaiheessa tehnyt minkäänlaista varaumaa sittemmin riitaiseksi väittämästään euroa ylittävästä X:n saatavasta, vaikka ero vaaditun ja myönnetyn saatavan määrän välillä on sangen huomattava eli euroa. A:n menettely sitoumuksen hyväksymisen osalta on siten erittäin vahva indisio siihen suuntaan, ettei hänen vasta suorituksen tapahtumisen jälkeen esittämänsä väite kavallettujen varojen todellisesta määrästä euroa ole uskottava. Näillä faktoilla näyttäisi siltä, että A:n mahdollinen kanne hylättäisiin sekä perusteeltaan että määrältään toteen näyttämättömänä. 4 Tehtävä 3 (Halila) Kun oikeustapausta ratkaistaessa tulee ottaa kanta kaikkiin tehtävästä ilmeneviin relevantteihin tosiseikkoihin, oli tässä tehtävässä kiinnitettävä huomiota kahden lainkohdan soveltamiseen. VKL 16 :n mukaan velkakirjassa määrättynä aikana tehtävän lyhennyksen suoritukseen voidaan 15 :n säännösten estämättä vedota vilpittömässäkin mielessä olevaa uutta velkojaa vastaan, jolle velkakirja on sellaisen suorituksen eräännyttyä luovutettu; tässä tarkoitettua maksuvaatimusta vastaan saa tehdä muunkin sellaisen väitteen, josta 15 :ssä on mainittu. Velkakirjaa ei ollut maksettu, mutta anteeksianto on pätevä maksuvelvollisuutta lakkauttava tapa ja siten lainkohdassa tarkoitettu "muu väite". Maksuvelvollisuus oli lakannut ennen velkakirjan luovutusta ja suoritus ilmeni kuoletussuunnitelmasta. Sitä ei ollut merkitty lyijykynällä. VKL 15.3 :n mukaan velallinen voi tehdä maksusta, iortisanomisesta tai muusta tässä pykälässä mainitusta seikasta väitteen uutta velkojaa kohtaan tämän vilpittömästä mielestä huolimatta, mikäli velkakirjaan on tehty merkintä, joka ei ole ollut helposti poistettavissa. On mahdollista, että lyijykynämerkintä oli poistettu. Lyijykynämerkintä on helppo poistaa, minkä vuoksi VKL 15.3 ei sovellu. Tämän lainkohdan tarkastelu oli kuitenkin paikallaan tehtävää ratkaistaessa, koska tosiseikasto antoi siihen selvän osviitan. Tehtävä 4 (Saarikoski) 4 Ks. motiivierehdyksestä ja sen jonkinasteisesta vertailusta erehdyksen merkitykseen kondiktio-opissa Hemmo I 2003 s

5 Virheen oletetaan olleen olemassa vaaranvastuun siirtyessä ostajalle, jos se ilmenee kuuden kuukauden kuluessa tästä ajankohdasta, jollei toisin osoiteta tai oletus ole virheen taikka tavaran luonteen vastainen (KSL 5:15.2). Auton avaimen vika on havaittu alle kuuden kuukauden kuluttua kaupasta. Se, että auton avain on Rinta-Jupin Autoliike Oy:n esittämällä tavalla mahdollisesti pudonnut lattialle vaaranvastuun siirryttyä Jermu L.:lle, ei yleisen elämänkokemuksen mukaan selvästikään olisi aiheuttanut avaimen vikaa. Avaimen on siten katsottava olleen viallinen jo kauppaa tehtäessä. KSL 5:15.2 :n perusteella ratkeaa se, onko virhevastuun synnyttäväksi väitetyn puutteen tavaran ominaisuuksissa oletettava olleen tavarassa vielä silloin, kun tavara on myyjän vaaranvastuun piirissä. Säännöksen perusteella ei kuitenkaan toisin kuin Jermu L. nähtävästi on ajatellut vielä ratkea, onko autoa pidettävä KSL:ssa tarkoitetulla tavalla virheellisenä. Tapausselosteesta ei käy ilmi, onko auto myyty KSL 5:14 :ssä tarkoitetulla sellaisena kuin se on -ehdolla. Tyypillisesti tällaista ehtoa kuitenkin käytetään käytettyjen autojen kaupassa. Näin ollen virhevastuun perusteena voisi olla lähinnä se, onko auto ollut avaimen kauko-ohjauksen mahdollisen vian vuoksi huonommassa kunnossa kuin ostajalla sen hinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen on ollut perusteltua aihetta edellyttää (KSL 5:14.1,3). Auton merkkiä ja mallia ei ole mainittu, joten auton hinnasta ei voida näillä faktoilla tehdä luotettavia johtopäätöksiä virhevastuun syntymistä ajatellen. Nähtävästi kyseessä ei ole ainakaan ollut kovin kallis ja siten ominaisuuksiltaan ehkä kestävämpi? automerkki. Voitaneen kuitenkin yleisesti olettaa, että lähes missä tahansa vm ja kilometriä ajetussa käytetyssä autossa saattaa olla nyt esillä olevan kaltaisia pikkuvikoja. Näillä faktoilla jää siten vähintäänkin kyseenalaiseksi, onko autoa pidettävä KSL 5:14 :ssä tarkoitetulla tavalla virheellisenä. KSL 5:16.1 :n mukaan ostaja ei saa vedota tavaran virheeseen, ellei hän ilmoita virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita. Virheilmoitus voidaan kuitenkin aina tehdä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun ostaja havaitsi virheen. Esillä olevassa tapauksessa reklamaatio on tehty joitakin päiviä myöhemmin kuin kahden kuukauden kuluttua kaupasta. Kaukosäätimen lähetystehon heikkouden kuvataan käyneen ilmi pian kaupanteon jälkeen, tarkempi ajankohta jää epäselväksi. Rinta-Jupin Autoliike Oy ei tosin edes ole tehnyt selvää väitettä reklamaation viivästymisestä nimenomaan siihen ajankohtaan nähden, jolloin Jermu L.:n olisi pitänyt havaita virhe. Epäselvässä tilanteessa voitaneen tämänkin vuoksi katsoa reklamaation tapahtuneen oikea-aikaisesti Yksi opiskelija pohti reklamaation oikea-aikaisuuteen liittyen sitä, onko nimenomaan virheen havaitsemisesta ollut kysymys vielä pian kaupanteon jälkeen, kun avaimen lähetysteho oli havaittu alentuneeksi, vai vasta myöhemmin, kun kävi ilmi, ettei avaimen lähetysteho palaudu pariston vaihtamisella. Näin ajateltuna olisi vahvemmin esitettävissä, että reklamaatio on tehty oikea-aikaisesti (joskus jälkeen). Tämä logiikka ei kuitenkaan ole KSL:n systematiikan kannalta asianmukainen, kun erotetaan toisistaan virheen ilmeneminen ja virheen korjaamisen/korjauskelvottomuuden ilmeneminen.

6 Näillä faktoilla lienee siten katsottava, ettei autossa ole virhettä, ja hylättävä Jermu L.:n vaatimus. KSL 5:16.1 :ssä säädettyyn kahden kuukauden määräaikaan liittyen voidaan kysyä, voiko kuluttaja vedota virheeseen silloinkin, kun hän on reklamoinut virheestä kahden kuukauden kuluessa virheen de facto havaitsemisesta, jos kuluttajan kuitenkin olisi pitänyt virhe havaita tätä ajankohtaa niin selvästi aikaisemmin, ettei tätä kulunutta aikaa voida pitää kohtuullisena. Kuluttajavalituslautakunnan täysistunto on äänestysratkaisussaan 03/33/578 ( ) katsonut, että KSL 5:16.1 :n ilmaisua kun ostaja havaitsi virheen on tulkittava objektiivisesti: Kahden kuukauden reklamaatioaika alkaa kulua jo siitä, kun kuluttajan olisi pitänyt havaita virhe. Lautakunnan mukaan säännöksen sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella voisi käydä niin, että ostaja, joka ei esim. huolimattomuuttaan huomaa tavarassa virhettä ennen kuin useiden vuosien kuluttua kaupanteosta, saisi vielä kahden kuukauden kuluttua havaitsemisestaan reklamoida. Lautakunta perusteli kantaansa viittaamalla säännöksen taustalla olevaan EY-direktiiviin (1999/44/EY), jonka sanamuoto ei edellytä sitä, että kahden kuukauden aika laskettaisiin virheen tosiasiallisesta havaitsemisesta. Myöskään KSL:n muissa reklamaatiosäännöksissä reklamaatioajan alkamisaikaa ei ole sidottu virheen tosiasialliseen havaitsemiseen. Tämän ajankohdan selvittäminen olisi myös usein vaikeaa. Käytännöllisenä lisäperusteluna viitattiin siihen, että kuluttaja voisi aina esittää selvityksenä subjektiivisen käsityksensä siitä, milloin hän havaitsi virheen. Kuluttajavalituslautakunnan ratkaisua voidaan arvostella siitä, että KSL 5:16.1 :lle on annettu subjektiivista arviointia tarkoittavan sanamuodon vastainen tulkinta, vaikka muualla KSL:ssä on kuten lautakunta asianmukaisesti tiedostaa säädetty objektiivisesta arviointiperusteesta. Direktiivin pohjalta on siis (oletettavasti) tietoisesti säädetty reklamaation osalta toisin kuin muualla KSL:ssa. Lautakunnan esittämä käytännöllinen perustelu liittynee lähinnä elinkeinonharjoittajan vastatodisteluvaikeuksiin lautakuntamenettelyssä. Voidaan perustellusti kysyä, miten vahvasti tältä pohjalta argumentoimalla voidaan puoltaa lainsäätäjän valitseman säännöksen sanamuodon vastaista tulkintaa. Lautakunnan pohdinta huolimattoman kuluttajan reklamaatio-oikeudesta sopii myös erittäin huonosti siihen, ettei kuluttajalla ole KSL 5 luvun mukaisessa kulutustavaran kaupassa lainkaan velvollisuutta tarkastaa tavaraa ennen kaupasta päättämistä puhumattakaan, että tarkastus olisi tehtävä kuluttajavalituslautakunnan tarkoittamalla tavalla huolellisesti (KSL 5:29 ja KL ). Koska kysymys on kuitenkin vasta approbaturtentistä, opiskelijoiden ei edellytetty kykenevän tunnistamaan edellä selitettyä KSL 5:16.1 :n sanamuotoon liittyvää ongelmaa. 6 Tehtävä 5 (Hemmo) Ei toimitettu. Tehtävä 6

7 7 (Sisula-Tulokas) Ei toimitettu.