KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat"

Transkriptio

1 KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat Työpajassa tunnistettiin maakuntaan siirtyvien tehtäväkokonaisuuksien toiminnallisia yhteyksiä. Tuloksena syntyvä visualisointi toimitetaan tiedoksi kaikille teemaryhmille. Vanhat tehtävänimet, vanhat ajattelumallit! Huomioitava kaikkien teemaryhmien valmistelussa. Seuraavassa vaiheessa fokus on uuden maakunnan järjestäjätehtäväkokonaisuuden mallintamisessa: mitkä maakunnan tehtävistä koskevat järjestämistä ja mitkä ovat palvelutuotantoa? Tehtävien pohjalta hahmotellaan järjestäjäorganisaatiota. Ryhmän tehtäväkokonaisuudet ovat konsernirakenteen ja johtamisjärjestelmän hahmottelu. Työsuunnitelmaan on aikataulutettu näiden kokonaisuuksien valmistelua sekä väliraportointi Hallintosäännön keskeisten osien valmistelutyö käynnistyy alkuvuodesta lakiryhmän tukemana. Liikkeelle lähdetään hallinnon ja toiminnan järjestämisen kokonaisuuksista kuten: toimielimet ja johtaminen, palvelujen tuottamista ja viranomaispäätöksiä koskevan toimivallan jakautuminen maakunnan ja palvelulaitoksen kesken, maakunnan ohjauksen ja valvonnan toteuttaminen maakunnan järjestämisvastuulla olevista palveluista. Myös maakuntastrategian roolia ja tarkoituksenmukaista sisältöä uuden maakunnan johtamisen välineenä pohditaan. Projektiryhmän linjausta vaativat asiat esitetään teemaryhmän puheenjohtajan katsauksessa

2 Konsernirakenne ja johtaminen teemaryhmän tilannekatsaus Yhteiset asiat projektiryhmän kokous sisältää linjattavia asioita suunnittelujohtaja Tarja Puskala

3 Konsernirakenne Johtamisrakenne Johtaminen konsernin kuvaus: emoyhtiö ja tytäryhtiöt organisaatiorakenne maakuntalaki hallintosääntö maakuntastrategia omistaja-ja konserniohjaus johtamisen toimintatavat, toimintakulttuuri, arvot strateginen johtaminen ja toiminnan johtaminen Konsernirakenne ja johtaminenteemaryhmän toimeksiannon sisällön hahmotus: Kojo-teemaryhmässä työstettävät osiot toimielimet johtoryhmät tuloskortit kehityskeskustelut palkitseminen kehittämisen ja osallistumisen johtaminen, kumppanuudet ja verkostot Muussa yhteydessä työstettäviä asioita

4 Konsernirakenne ja johtaminen teemaryhmän kokoukset ja työsuunnitelma* väliraportti raportti laajennettu työpaja: maakuntaan siirtyvien tehtävien tarkastelu ja ryhmittely järjestäjätehtävien tunnistaminen, järjestäjäorganisaation työstäminen alkaa e21.3. e18.4. e19.5. Lokamarraskuu Joulukuu 2016 Toiminnan näkökulmasta liikkeelle. Maakuntaan siirtyvät tehtävät, työstäminen ns. lakanamallilla. Tammikuu Helmikuu Järjestäjätehtävät ja organisaatio Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Konsernirakenteen vaihtoehtojen valmistelu sekä toimielimet Johtamisrakenteen kuvauksen valmistelu *täydentyy e = esitys

5 1. Konsernirakenteen kuvaus 1. järjestäjäorganisaatio 2. palvelutoiminnan organisoitumisen vaihtoehdot (palvelulaitoksen vaihtoehdot: liikelaitos, yhtiö) peruspalveluiden yhtiöittämisen selvitystyön aloitus > aloitetaanko? 3. tytäryhtiöt, osakkuusyhtiöt (hahmottelua) 4. toimielinrakenne (tarkoituksenmukaisen toimielinrakenteen arviointi) Valmisteluryhmä: Aikataulu: väliraporttiin mennessä kohdat x Käsittely teemaryhmässä:

6 2. Johtamisrakenteen kuvaus 1. maakuntastrategian rooli 2. hallintosäännön keskeiset kohdat 3. konserniohjeen keskeiset kohdat 4. talousarvion keskeiset kohdat 5. ohjausmalli (esim. tavoiteohjaus, sopimusohjaus) Valmisteluryhmä: Aikataulu: väliraporttiin mennessä kohdat x Käsittely teemaryhmässä:

7 3. Väliaikaishallinnon organisoitumisen hahmotus Huom. väliaikaishallinnon organisointia tehdään myös muutosryhmän toimesta. Tulee selvittää tehtävät, jotka kohdistuvat KoJo-teemaryhmälle: 1. Esitys väliaikaishallinnon organisaatiomalliksi. Mikä ryhmä/ryhmät valmistelee? 2. Entä toimivaltasuhteiden pohdinta: väliaikaishallinnon ( lukien) suhde muihin hallituksiin ( kunnat, sairaanhoitopiiri, maakuntahallitus) ja sama kysymys, kun maakunnan toimielimet on valittu (mutta muut organisaatiot edelleen olemassa). Lisäksi tuotu esille, että yhteistyökäytännöt (formaalit) kuntien tehtävien kanssa pitäisi kuvata sote- ja maku-puolella (ellei ole omaa ryhmäänsä tähän). Käynnistetäänkö toimivaltasuhteiden ja/tai yhteistyökäytäntöjen pohdinta, kenen toimesta?

8

9 vrt. maakunnan toiminta Markkinat hankinnat, kolmas sektori, avustukset Kuntien yhteistoiminta Sopimusehdot avustusehdot Osakkuusyhteisöt Perustamissopimukset, yhteistoimintasopimukset, yhtiöjärjestykset, osakassopimukset, osin konserniohje Hallitustyöskentely Tytäryhteisöt Konserniohje Hallitustyöskentely Kunnan oma organisaatio ja liikelaitokset Hallintosääntö Talousarvio- ja suunnitelma Kuntastrategian tavoitteet Kuvion lähde: VM, Uusi kuntalaki , Kunnan toiminta

Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous

Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous Muistio 1 (5) Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous Aika 15.12.2016 klo 8.30 10.40 Paikka Osallistujat Kelloportinkatu 1B, Tampere (Kokouskeskus Pellava, neuvotteluhuone Tammerkoski) Kari Hakari, projektiryhmän

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen 24.1.2017 klo 08.30-11.25 Tampereen kaupungin virastotalo, nh. Tammerkoski, 2. krs. 30.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Tarja Puskala, Tampere, puheenjohtaja

Lisätiedot

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM

Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen. Hallintovaliokunta Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM Maakunnan hallinto, toimielimet ja johtaminen Hallintovaliokunta 24.3.2017 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 23.3.2017 Maakuntavaltuusto Asema maakunnassa vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa Vastaa

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmä

Työsuunnitelma. Konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmä Työsuunnitelma Konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmä 13.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen Muistio: 20.12.2016 klo 13.00-16.00 Tampereen kaupungin virastotalo, Innovation space, 2.krs. (Aleksis Kiven katu 14-16 C) 10.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen 19.5.2017 klo 09.00-12.00 Tampereen kaupungin virastotalo, nh. Tammerkoski (Aleksis Kiven katu 14-16 C, Tampere) 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kutsutut osallistujat Tarja

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen MUISTIO: Järjestäytymiskokous 4.11.2016 klo 09.00-11.10 Tampereen kaupungin virastotalo, nh. Tammerkoski, 2.krs (Aleksis Kiven katu 14-16 C) 10.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Johtaminen ja hallinto -työryhmän kokous

Johtaminen ja hallinto -työryhmän kokous Muistio 1 (5) Johtaminen ja hallinto -työryhmän kokous Aika: 18.12.2018 klo 8.30-10.23 Paikka: Tampella-talo, Kelloportinkatu 1C, 4. krs, kh. Kelloportti Osallistujat: Erillinen liite Muistio 2 (5) Asia

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Talousteemaryhmän väliraportti

Talousteemaryhmän väliraportti Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen 18.4.2017 klo 12.00-14.30 Attila, nh. Hummeli (Yliopistonkatu 38, Tampere) 11.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Tarja Puskala, Tampere, puheenjohtaja

Lisätiedot

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten

Poimintoja Maakuntalaista (luonnos ) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten Poimintoja Maakuntalaista (luonnos 22.12.2016) - lähetekeskustelu hallintosääntötyötä varten 24.1.2017 klo 08.30- Vuokko Ylinen Hallintojohtaja 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Hallintosäännön merkitys

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Muistio 1 (4) Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Aika 15.2.2018 klo 13.03-16.05 Paikka Osallistujat Kokouskeskus Pellava, kh. Valimo (Kelloportinkatu 1B, Tampere) erillinen liite Muistio 2

Lisätiedot

Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä

Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä MUISTIO: Järjestäytymiskokous 14.11.2016 klo 13.05-14.45 Tampella-talon kokouskeskus, kokoushuone Tammer, (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 24.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Maakunnan poliittinen johtaminen

Maakunnan poliittinen johtaminen Maakunnan poliittinen johtaminen Maakuntafoorumi 13.6.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntaliiton korjaussarja Uudistus on toteutettavissa: https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2018/koost e-kuntaliiton-huomioista-maakunta-ja-soteuudistuksen-valmisteluun-toimitusten

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä

Työsuunnitelma. Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Työsuunnitelma Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä 9.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Konsernirakenne. POPmaakunta

Konsernirakenne. POPmaakunta Konsernirakenne Pohjois-Pohjanmaan maakunnan konsernirakenne LOPULLINEN päätös rakenteesta on saatava maakuntavaltuustossa alkuvuodesta 2019 JOTTA muu valmistelu pystytään toteuttamaan hallitusti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudistuksen tilannekatsaus - SOTE Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Sote-valmistelun tavoitteet (muutosjohtajien muistio) Vastataan väestön ikääntymisestä aiheutuvaan palvelutarpeen kasvuun Vahvistetaan

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 väliraportti - Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä

Pirkanmaa2019 väliraportti - Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Pirkanmaa2019 väliraportti - Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Teemaryhmän kokous 15.2.2017 15.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Väliraportin sisältö Väliraportti: Teemaryhmän työskentely Palvelu-

Lisätiedot

Projektisuunnitelma vuodelle

Projektisuunnitelma vuodelle Projektisuunnitelma vuodelle 2017 11.12.2016 ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle, pohjustetaan väliaikaishallinnon työtä

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle?

Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Mitä sote-maakuntauudistus tarkoittaa kunnan hyvinvointityölle? Tuusulan kunnan hyvinvointiseminaari 3.10.2017 Kehitysjohtaja FCG Konsultointi Kuntastrategia (Kuntalaki 37 ) Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja

Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja Vaikuta vesiin Yhteistyötä vesien ja meren parhaaksi Vesien ja merenhoito maakuntien tehtäväksi Miten maakunnat valmistautuvat / case Satakunta Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto 5.9.2017,

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen 24.8.2017 klo 09.00-10.45 Tampereen kaupungin virastotalon monitoimitila, Innovation Space, 2. krs 13.9.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Tarja Puskala,

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä

Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä Työsuunnitelma Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Teemaryhmän yleiset tehtävät 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Kiinteistöt -teemaryhmä

Työsuunnitelma. Kiinteistöt -teemaryhmä Työsuunnitelma Kiinteistöt -teemaryhmä 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja välitavoitteet

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä 8.6.2017 HALLINNON TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄT ESIVALMISTELUN AIKANA (30.6.2017 SAAKKA) 1) Maakunnan vastuulle siirtyvien sopimusten

Lisätiedot

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI H Hallinto palvelu yhtiöt Hallintopalvelu t Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus LIITE 1 PKS:n Kasvukunt

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä

Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä 8.3.2017 E-P:n SOTEMAKU -ohjausjärjestelmä SOTEMAKU Kuntajohtajafoorumi SOTE-projektinjohtaja Harri Jokiranta SOTE Työvaliokunta SOTE Työryhmät - Palvelulaitoksen

Lisätiedot

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet Tampereen yliopisto 15.3.2017 Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti

Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Pirkanmaa2019 Henkilöstöteemaryhmän raportti Yhteiset asiat projektiryhmä 23.5.2017 Raija Ruoranen 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Eteneminen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin Kokonaisuutena työryhmälle

Lisätiedot

Valtakunnallinen maakunta visio

Valtakunnallinen maakunta visio Valtakunnallinen maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin ja vaikuttava julkinen hallinto

Lisätiedot

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät

Maakuntauudistus Järjestämistehtävät Maakuntauudistus Järjestämistehtävät 31.1.2017 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen, maakuntalaki (1/4) Maakunnan palvelulaitos korvattiin maakunnan liikelaitossääntelyllä Maakunnan tehtävät:

Lisätiedot

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.

Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6. Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Asialista 1 (6) Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Aika 22.3.2018 klo 13.00-16.05 Paikka Osallistujat Kokouskeskus Pellava, kh. Veturi (Kelloportinkatu 1C, 4. krs.) erillinen liite Asialista

Lisätiedot

Ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen teemaryhmä

Ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen teemaryhmä Ympäristön turvallisuus, luonnonvarat ja alkutuotannon edistäminen teemaryhmä Työsuunnitelma 27.10.2016 31.10.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Järjestäytyminen: 1. kokous pidetään 27.10.2016 ja siitä lähtien

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Muistio 1 (3) Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Aika 2.11.2017 klo 12.00-14.50 Paikka Osallistujat Kokouskeskus Pellava, kh. Valimo (Kelloportinkatu 1B, Tampere) Olli-Pekka Ojanen, PELA,

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Asialista 1 (5) Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Aika 24.11.2017 klo 12.06-14.33 Paikka Osallistujat Kokouskeskus Pellava, kh. Valimo (Kelloportinkatu 1B, Tampere) Jukka Alasentie, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Pirkanmaa2019 konsernirakenne ja johtaminen - teemaryhmän työpaja. lakanamalli ja toiminta edellä

Pirkanmaa2019 konsernirakenne ja johtaminen - teemaryhmän työpaja. lakanamalli ja toiminta edellä Pirkanmaa2019 konsernirakenne ja johtaminen - teemaryhmän 30.11. työpaja lakanamalli ja toiminta edellä Tampere virastotalo, 2. krs. Innospace 27.11.2016 1 Konsernirakenne ja johtaminen teemaryhmän TYÖPAJA

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta. Maakuntahallitus

Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta. Maakuntahallitus Keski-Suomen maakuntakonsernirakenteen hahmotusta Maakuntahallitus 23.3.2018 Maakuntakonsernin muodostuminen -> siirtyvät toiminnot/htv Valtio Maakunta Kunta Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali-

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee

Muutokseen valmistautuminen etenee Muutokseen valmistautuminen etenee Tampereen työmarkkinaseminaari 17.5.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Kari Hakari Muutosjohtaja

Lisätiedot

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi

SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN. Professori Teemu Malmi SOTE-LAINSÄÄDÄNTÖ JA JOHTAMINEN KYSYMYS Mahdollistaako esitetty järjestelmä tavoitteellisen johtamisen ja ohjauksen - toisaalta valtio/maakunta ja toisaalta maakunta/palveluntuottajat akselilla sekä siitä,

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen Loppuraportti

Konsernirakenne ja johtaminen Loppuraportti Konsernirakenne ja johtaminen Loppuraportti 26.5.2017 29.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällys 1. Teemaryhmän työskentely (dia 4) 1.1. Teemaryhmän kokoonpano 1.2. Alatyöryhmät ja niiden tehtäväkokonaisuudet

Lisätiedot

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa

Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa Taustoitusta konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmälle Joulukuu 2016 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Maakuntastrategia

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017

TAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017 TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016

Lisätiedot

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous

Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Muistio 1 (5) Konsernirakenne ja johtaminen -työryhmän kokous Aika 19.6.2018 klo 13.00-15.53 Paikka Osallistujat Tampella, kokouskeskus Pellava, nh. Valimo erillinen liite Muistio 2 (5) Asia 1 Kokouksen

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä

Työsuunnitelma. Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä Työsuunnitelma Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä 7.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät

Lisätiedot

Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto

Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto Muistio: 16.12.2016 klo 13.00-14.00 Tampella-talon kokouskeskus, kh. Koski (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 22.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Esisuunnitteluhankkeen työsuunnitelma 8.2.2018 1 16.2.2018 Tausta Maakunnan digipalvelut järjestämistehtävässä esisuunnitteluhankkeen ohjausryhmänä

Lisätiedot

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies

Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot. KUJO Sakari Kela Lakimies Uuden kuntalain täytäntöönpano Lähteenä KL:n / Kirsi Monosen kalvot KUJO 23.2.2016 Sakari Kela Lakimies Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset 1 Voimaan 1.5.2015. Merkittävää osaa laista eli toimielimiä, johtamista,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1. Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli Etelä-Savon maakuntaliitto KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 1 Maakuntauudistus, Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 09.03.2018 kello 14:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli

Lisätiedot

Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä

Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä Muistio: 19.1.2016 klo 14.00-15.45 Pellava-kokouskeskus, nh. Tammer (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 9.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Petri

Lisätiedot

TAHE-projekti Kymenlaaksossa

TAHE-projekti Kymenlaaksossa TAHE-projekti Kymenlaaksossa I. valinnanvapauspilotti 1.7.2018 II. vapaaehtoinen sote ky 1.1.2019 III.sote- ja maakunta 1.1.2020 1.1.2017-31.1.2019 Tähän mennessä TAHE-tietojärjestelmä Tehty esiselvitykset

Lisätiedot

Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät. Rolf Paqvalin

Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät. Rolf Paqvalin Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät Rolf Paqvalin 2.3.2017 Maakunnan sote:n ohjaajat Valtio - Valtioneuvosto - VM - STM - TEM Asiakkaat Yhteistyökumppanit - kunnat -

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntömalli

Maakunnan hallintosääntömalli Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntömalli Kuntaliiton ja Pohjanmaan liiton maakuntatilaisuus 16.4.2018 Riitta Myllymäki, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki

Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Konserniohjaus ja uusi kuntalaki Kuntajohtajapäivät Dipolissa 22.8.2013 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen Kuntaliitto Konsernisääntelyn tavoitteet ja näkökulmat Tavoitteena sääntelyn läpinäkyvyys:

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut

Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Maakunnan järjestämistehtävässä tarvitsemat digipalvelut Ohjausryhmä 9.4.2018 5.4.2018 1 Sisältö Projektin tausta ja tavoitteet Työsuunnitelma Toimenpiteet ja tuotokset 5.4. mennessä Seuraavat tehtävät

Lisätiedot

Palvelukeskusvalmistelun tilanne

Palvelukeskusvalmistelun tilanne Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella

Lisätiedot

Palvelustrategian valmistelu

Palvelustrategian valmistelu Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys

Lisätiedot

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen

Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat. Kesäetappi Tarja Miettinen Talous ja valmistelun talouteen liittyvät asiat Kesäetappi 19.6.2018 Tarja Miettinen Poliittinen päätöksenteko, luonnos 08.04.2018 Lakisääteiset lautakunnat Maakuntavaltuusto Vaikuttamistoimielimet nuoriso,

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2. Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45

Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Uusi kuntalaki ja johtamismallit mikä valita? Kuntamarkkinat 9.9. klo 10.-10.45 Jarkko Majava FCG Koulutus Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015 Suuri osa lain säännöksistä

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous

Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous Muistio 1 (5) Yhteiset asiat -projektiryhmän kokous Aika 19.01.2017 klo 12.00 14.02 Paikka Osallistujat Neuvotteluhuone Valimo (Kokouskeskus Pellava), Kelloportinkatu 1B, Tampere Kari Hakari, projektiryhmän

Lisätiedot

Konsernihallinto ja johtaminen

Konsernihallinto ja johtaminen Konsernihallinto ja johtaminen 21.3.2017 klo 13.05-16.00 Tampereen kaupungin virastotalo, rh. 1, 5. krs. 27.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Tarja Puskala, Tampere, puheenjohtaja

Lisätiedot

Maakuntaprojektiryhmän ja Yhteisten teemojen kokous

Maakuntaprojektiryhmän ja Yhteisten teemojen kokous Maakuntaprojektiryhmän ja Yhteisten teemojen kokous Muistio 20.3.2017 klo 12.30-14.45 Technopolis Yliopistonrinne, kokoustila Kansleri Osallistujat Vestala Leena, Pirkanmaan ELY-keskus, puheenjohtaja Alasentie

Lisätiedot

Projektin tilannekatsaus

Projektin tilannekatsaus Kuntasektorin yhteinen KA Asianhallinnan viitearkkitehtuuri Projektin tilannekatsaus Heini Holopainen Kuntien Tiera Oy heini.holopainen@tiera.fi Sisältö» Taustaa Mitä tarkoitetaan viitearkkitehtuurilla

Lisätiedot

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja

Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana Jukka Lindberg, muutosjohtaja Sote- ja maakuntavalmistelu pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana 20.10.2017 Jukka Lindberg, muutosjohtaja OMA HÄME VALMISTELU pidennetyn esivalmisteluvaiheen aikana (~1.7.2017-30.6.2018) Hämeen maakuntahallitus

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja sote-uudistuksen ajankohtaiskatsaus Asko Peltola 13.12.2018 1 Valtakunnallinen tilanne Hallitus on sitoutunut viemään uudistuksen maaliin suunnitellusti kohti monialaisia maakuntia Perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä)

Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä) Muistio 1 (5) Liikelaitos-työryhmän kokous (ent. erikoissairaanhoidon ja sosiaali- ja terveydenhuollon muut palvelut-työryhmä) Aika 16.8.2018 klo 9-11.30 Paikka Osallistujat Pirkanmaan liitto, Kelloportinkatu

Lisätiedot