Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät. Rolf Paqvalin

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät. Rolf Paqvalin"

Transkriptio

1 Sote-palvelujen järjestäminen konsernirakenteessa ja ohjausjärjestelmät Rolf Paqvalin

2 Maakunnan sote:n ohjaajat Valtio - Valtioneuvosto - VM - STM - TEM Asiakkaat Yhteistyökumppanit - kunnat - sote-palvelujen tuottajat

3 Maakunnan ohjausjärjestelmän reunaehdot sote:n näkökulmasta 1. Talousohjauksen valtion tiukkaan määrärahaohjaukseen sekä sitä hallinnoivaan keskushallintoon. 2. Järjestämisvastuun ja tuottamisvastuun erottamiseen. 3. Palvelujen tuotannosta osa siirtyy osakeyhtiömuotoon markkinaympäristöön 4. Sote-palvelut tulevat vain osaksi maakunnan palveluja sekä osaksi konsernihallintoa

4 Talousohjaus 1. Valtio päättää maakunnan käytyjen neuvottelujen jälkeen maakunnan saamasta valtionosuudesta käyttömenoihin ja investointeihin 2. Talousarvion määrärahojen ylittäminen on tehty varsin epämiellyttäväksi. 3. Palvelujen järjestäjä tekee sopimukset liikelaitoksen ja palvelujen muiden tuottajien kanssa talousarvion puitteissa. 4. Liikelaitos ja palvelujen muut tuottajat tekevät omat talousarviot ja toimintasuunnitelmat sopimuksen puitteissa.

5 Omistajaohjaus 1. Sote-keskus osakeyhtiöiden tulee olla kannattavia, kilpailukykyisiä ja niiden tulee kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, 2. Perustamisvaiheessa markkina-analyysin ja liiketoimintasuunnitelman perusteella omistaja antaa yo. asioihin osakeyhtiölle tavoitteet ja reunaehdot sekä tarvittavan alkupääoman 3. Omistajan ei tarvitse eikä useissa tilanteissa pidä pelastaa sote-keskus yhtiötä, vaikka se olisi vaarassa ajautua vararikkoon. 4. Yhtiön toimitusjohtaja vastaa yhtiön taloudesta ja toiminnasta, 5. Omistaja valitsee ja erottaa yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan yhtiökokouksessa. Lisaksi se voita lisätavoitteita - yhtiön toiminnan ja talouden kehitykseen - budjettia ja merkittäviä investointeja koskien - palvelu- ja toimipisterakennetta - henkilöstön määrää ja rakennetta koskien

6 Järjestämisestä vastaava toimiala ja sotepalvelujen tuottajat Palvelujen järjestäjä 1. arvioi palvelujen kokonaistarpeen ja päättää tavoitteeksi asetettavasta palvelurakenteesta 2. antaa määrittelemiensä kriteerien perusteella toimiluvat 3. tekee palvelujen tuottajien kanssa sopimukset palveluista ja mahdollisesti myös niiden kehittämisestä 4. Valvoo sopimusten ja säädösten, ohjeiden sekä hyvän asiakaspalvelun toteuttamista. Palvelujen tuottaja 1. Tuottaa sopimuksen puitteissa sovitut palvelut 2. Kantaa taloudellisen ja toiminnallisen vastuun 3. Sovitulla tavalla yhteistyössä järjestäjän ja asiakkaiden kanssa kehittää palvelujaan.

7 Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 H Hallint opalvel u yhtiöt Hallintopalvel ut Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus PKS:n Kasvukunt a-yhtymä Sote-toimiala pelastustoimial a Liikenne- ja aluekehitystoimiala elinympäristötoim i-ala kasvutoimial a Sote-liikelaitos Sote-yhtiöt Pelaliikelaitos Väyläliikelaitos Kasvu- ja elinkeinopal veluyksikkö?

8 Uudenmaan sote-organisaatio 2023 VM Viranomaisohjau s Talous- ja tulosohjaus STM Strategiayksikkö Toiminnan ja talouden strateginen ohjaus Sote-toimiala SOTE.toimiala Palvelurakenne Palvelutavoitteet ja Toimintasuunnitelmat Toiminta- ja palvelusopimukset Toimiluvat Viranomaisvalvonta Viranomaispäätökset Yhteistyö kuntien, yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin kanssa Talous- ja hallintoyksikkö Talous- ja resurssiohjaus Omistajaohjaus yksikkö Sote-yhtiöt Toiminta on säännösten mukaista ja kannattavaa Sote-liikelaitos Palvelujentuottaminen Toiminta- ja palvelusopimusten toteuttaminen talous- ja resurssirajoitusten puitteissa Sopimusohjaus Sektori- ja tehtäväaluekohtainen asiantuntijayhteistyö Omistajaohjaus

9 Sote-toimiala 2017 Sotemuutosjohtaja T a l o u Hyvinvointi- ja s terveyspolitiikka., Hyvin voinnin ja terveyden edistämisen valmistelija kuntayhteistyön valmistelija Palvelujen järjestäminen Valmistelijaryhmä. Viranomaistehtävät Valmistelijat Talous- ja henkilöstö Valmistelutiimi yhdessä liikelaitoksen kanssa

10 Kuntien ja kuntayhtymien nykyiset toimijat jakaantuvat uudistuksen jälkeen 1. Liikelaitokseen johtoon ja yleishallintoon 2. Liikelaitosten palveluyksikköihin 3. Maakunnan omistamiin sote-keskus yhtiöihin, In-house osakeyhtiöihin, joita ohjataan omistus- ja sopimusohjauksella 4. Järjestäjänä toimivaan toimiala-yksikköön 5. Omistajaohjauksesta vastaavan yksikköön 6. Talous- ja henkilöstöyksikköön 7. Maakunnan strategiayksikköön

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI

LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI LIITTEET 1-14 LUONNOS KESKUSTELUN POHJAKSI H Hallinto palvelu yhtiöt Hallintopalvelu t Uudenmaan maakunnan organisaatiorakenne 2023 Maakuntajohtaja Konserniesikunta Sisäinen tarkastus LIITE 1 PKS:n Kasvukunt

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen lukien

Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen lukien Uudenmaan maakunnan hallinnon rakentaminen 172017 lukien Ulkoinen/poliittinen ohjausryhmä ja neuvottelukunta Rolf Paqvalin 1332017 Uudenmaan maakuntauudistuksen tilanne 1332017 1 Uudistuksen realistista

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti

Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti Uuden maakunnan valmistelun askeleet sekä visio ja strategia Maakuntaparlamenti 23.11.2017 Markus Sovala, muutosjohtaja, Uusimaa2019-hanke Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja, Uusimaa2019-hanke Markus Pauni,

Lisätiedot

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke

SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla. Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja Uusimaa2019-hanke SOTE:n strategiset lähtökohdat Uudellamaalla Timo Aronkytö Sote-muutosjohtaja 2019-hanke Uuden soten perusta 1.Maakunta on vahva järjestäjä Järjestäjä ja tuottaja on erotettu toisistaan Tuottajien toiminta

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote. Kirsi Varhila Virpi Kölhi Sosiaali ja terveydenhuollon valvonnan uusi ote Kirsi Varhila Virpi Kölhi 1 26.5.2017 Mahdollisuuksien ikkuna on auki Toimintaympäristön muutos Digitalisaatio Virastouudistus 2 26.5.2017 Sotekeskustuottajat

Lisätiedot

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA

DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA DIGITAALISUUS MAAKUNTAUUDISTUKSESSA - NÄKÖKULMANA JOHTAMINEN Aija Tuimala Muutosjohtaja, Etelä-Karjala Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 2 3 DIGI- TALI- SAATIO 4 MAAKUNTAUUDISTUS

Lisätiedot

Maakunnan johtamisjärjestelmä

Maakunnan johtamisjärjestelmä Maakunnan johtamisjärjestelmä Päijät-Häme 30.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Ennakoiva asenne Uudistuksen tarve on tunnustettu Lainsäädäntö avoin Valmistelut vauhdissa Aikataulu on kireä Vaalit tulossa

Lisätiedot

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA

MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA MAAKUNNAN ROOLIT JÄRJESTÄJÄNÄ JA TUOTTAJANA Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä 7.12.2017 Järjestäjän ja tuottajan roolit ja tehtävät Tarpeiden selvittäminen Tavoitteiden asettaminen Rahojen kohdentaminen

Lisätiedot

Uudenmaan maakunnan konsernihallinnon rakenteesta maakunta- ja soteuudistuksen toteutuessa sekä uudistuksen valmistelussa

Uudenmaan maakunnan konsernihallinnon rakenteesta maakunta- ja soteuudistuksen toteutuessa sekä uudistuksen valmistelussa Muistio 1 (7) 6.3. Rolf Paqvalin, erityisasiantuntija Uudenmaan maakunnan konsernihallinnon rakenteesta maakunta- ja soteuudistuksen toteutuessa sekä uudistuksen valmistelussa 1.Aluksi Maakuntauudistus

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat

KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat 15.12.2016 Työpajassa 30.11. tunnistettiin maakuntaan siirtyvien tehtäväkokonaisuuksien toiminnallisia yhteyksiä. Tuloksena syntyvä visualisointi toimitetaan

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018 Sote-järjestäminen - Asiakaspäivät Antti Larsio / Sitra 17.1.2018 Tampere-talo Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365 Keskeiset asiat esityksen sisältö 1) Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen toisistaan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Lapsen oikeuksien iltapäivä 8.11.2016 Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 9.11.2016 1 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on laajassa yhteistyössä määritelty pitkällä, tilaajatuottaja- ja toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta on valmistunut

Lisätiedot

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus. Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Liikelaitokset ja tytäryhteisöt, omistajaohjaus Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen Tampereen liikelaitokset ja tytäryhteisöjä Tampereen Raitiotie Oy Konsernin avainlukuja 5 liikelaitosta:

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus Keski-Uusimaa ja sote-uudistus KUUMA-johtokunta 9.3.2016 Rolf Paqvalin Erityisasiantuntija Keski-Uudenmaan kunnat Keski-Uudenmaan kuntien yhteinen sote-valmistelu 1. Mukana Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi,

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö

Maakunta- ja soteuudistus. näe mahdollisuus. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM. Joulukuu Sosiaali- ja terveysministeriö Maakunta- ja soteuudistus tulee - näe mahdollisuus Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Joulukuu 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 13.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä

Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen. Poliittinen ohjausryhmä Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen järjestäminen Poliittinen ohjausryhmä 20.4.2017 Maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut Valmistelun ohjeistus maakuntien toimijoille Talous- ja henkilöstöhallinnon

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Sote Päijät-Hämeessä. Jouko Isolauri Muutosjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Sote Päijät-Hämeessä Jouko Isolauri Muutosjohtaja Taustaa Vuosina 2005-2008 yritys koko maakunnan terveydenhuollon siirtämisestä maakunnan kuntayhtymään Sosiaalitoimi mukaan myöhemmin STM:n kansallisen

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet

Lisätiedot

Maakuntien resurssiohjaus

Maakuntien resurssiohjaus Maakuntien resurssiohjaus 29.6.2016 1 Maakuntien resurssiohjauksen kokonaisuus Julkisen talouden suunnitelma - Maakuntataloudelle asetetut tavoitteet - Maakuntien tehtävien ja rahoituksen arviointi Valtion

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu

Sote-yrittäjyyden asialla. Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu Sote-yrittäjyyden asialla Susanna Kallama elinkeinoasioiden päällikkö Joensuu 26.1.2017 Pk-yritykset pyörittävät yhteiskuntaa Yritysrakenne Suomessa 2014 0,2% Keskisuuret yritykset 0,2% Suuryritykset (250

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba

Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba Omistajaohjaus ja konserniohje Alustus KoJo teemaryhmän työpajassa 18.4.2017 Vuokko Ylinen hallintojohtaja, emba 13.4.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi KoJon tavoite tuottaa sisältöä ja linjauksia uuden maakunnan

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio

Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 1 2.3.2017 - Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunta vastaa palvelujen yhteensovittamisesta asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma

Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma Talouden ja toiminnan johtaminen maakunnassa järjestäjän näkökulma Terveys ja talouspäivät 24.8.2017 Helsinki Kari Hakari Muutosjohtaja Maakuntien rahoitus 9.5.2017 2 9.5.2017 3 Maakuntien resurssiohjaus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20)

Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu. Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Sote-järjestämislaki ja sen toteutuksen aikataulu Aki Linden (diat 2-8) ja (Lauri Tanner) (diat 9-20) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä, ns järjestämislaki 65 pykälää, 7 lukua 1-8 Yleiset

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019. Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus Katsaus sote- ja maakuntauudistusten tavoitteisiin ja etenemiseen #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Uusi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto

Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp

Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote ja maakuntauudistus HE 15/2017 vp Sote järjestäminen sekä HE:n säätämisjärjestys ja suhde perustuslakiin Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 Hallitusneuvos Päivi Salo, STM 1 15.3.2017 Sotejärjestämislain

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle

Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle Etelä-Pohjanmaan Työterveys Oy? Esitys VATE:lle 11.12.2017 Mikko Tanhuamäki vastuuvalmistelija, tukipalvelut Tanja Penninkangas, vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Sisältö Tausta Työryhmän raportti, kevät

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Mitä palvelukeskukset tekevät?

Mitä palvelukeskukset tekevät? Mitä palvelukeskukset tekevät? Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 20.9.2017 Tukipalvelumuutos ja Uusi maakunta Maakunta on hankintayksikkö Suhteet kuntiin hankintalain mukaiset Uudelleen järjestelytarve

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet

Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet Riitta Ekuri 15.9.2016 15.9.2016 Page 1 Mitä ovat tukipalvelut Ekuri Haapanen Korhonen Kuntamarkkinat 2016 Tässä esityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen

KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN. Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen KUNTALAIN UUDISTUS JA SEN VAIKUTUKSET KUNTAKONSERNIN JOHTAMISEEN Oulu 18.2.2014 Marketta Kokkonen Sisältö 1. Kunnan toiminta ja ohjaus verkostomaailmassa 2. Kunnan johtamisen kokonaisuus ja johtamisen

Lisätiedot

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.

Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9. Yleiskuva maakuntien ohjauksesta ja rahoituksesta Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 1 Maakuntien rahoitus Yleistä maakuntien rahoituksesta 2 3 Maakuntien

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lisätiedot

Maakuntavaltuuston seminaari Yhteiset- ja työikäisten palvelut

Maakuntavaltuuston seminaari Yhteiset- ja työikäisten palvelut Maakuntavaltuuston seminaari 24.2.2017 Yhteiset- ja työikäisten palvelut JANNE FORSBERG, ryhmän pj. janne.forsberg(at)ylasavonsote.fi p. 040 712 1040 POSOTE PALVELUKOKONAISUUDET vs. KANSALLISET PALVELUPAKETIT

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖKYSELY HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Kuntaliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta

KUUMA-johtokunta KUUMA-johtokunta 28.4.2016 Maakuntauudistuksen / ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja Koonnut: Teija Sutinen / HS, grafiikka: Jukka Himanen / HS, lähde: Selvityshenkilön

Lisätiedot

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM

Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä. Kirsi Varhila STM Sote-ratkaisun huomioiminen rahoitusselvityksessä Kirsi Varhila STM Palvelujen järjestäminen ja tuottaminen Sote-alue Yhtymäkokous ja hallitus Toimintasuunnitelma, budjetti, järjestämispäätös Tukipalvelut

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus

Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus Ensihoitopalvelun ja terveydenhuollon päivystyksen uudistus 16.5.2017 Lasse Ilkka STM 1 17.5.2017 Aikataulu HE 15/2017 eduskunnassa: maakuntalaki, sotejärjestämislaki, voimaanpanolaki, jne Ensihoitoa koskevat

Lisätiedot

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA

Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen. Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Uuden kuntalain vaikutukset konsernijohtamiseen Markus Kiviaho Johtava konsultti JHTT, CGAP, CRMA Kuntalain uudet säännökset Kuntaliiton johtamisen ja hallinnan suositus Valtuusto johtaa vastaa kunnan

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti Hallitus 108 14.06.2017 Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti 2017 2022 749/00.04.00.01/2017 EKSTPHAL 108 Hakuilmoitus Hakuilmoituksen 29.5.2017 mukaan valinnanvapauspilottien

Lisätiedot

Siun sote tehdään NYT

Siun sote tehdään NYT Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen

Kommenttipuheenvuoro. Valviran asiantuntijasymposium Ylijohtaja Sirkka Jakonen Kommenttipuheenvuoro Valviran asiantuntijasymposium 8.2.2017 Ylijohtaja Sirkka Jakonen 1 1.3.2015 alkaen Strateginen ohjaus, tavoitteet ja resurssit Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Maakuntien ohjaus Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 Uudistuksen tavoitteet Sosiaali ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi ja terveyseroja,

Lisätiedot

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Val$o 4 palvelukeskusta yhteistyöalue Maakunta Palvelulaitos yksityiset tuotantoyh$öt julkiset tuotantoyh$öt Maakunta

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot