Maakuntauudistus Järjestämistehtävät

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakuntauudistus Järjestämistehtävät"

Transkriptio

1 Maakuntauudistus Järjestämistehtävät

2 Keskeiset muutokset lausuntokierroksen jälkeen, maakuntalaki (1/4) Maakunnan palvelulaitos korvattiin maakunnan liikelaitossääntelyllä Maakunnan tehtävät: Maakunnan tehtäviin turvallisuuden ja luonnon monimuotoisuuden edistämistehtävät Ympäristötoimi voidaan sopimuksenvaraisesti siirtää maakunnille Maakunta voi sopia laissa säädetyissä puitteissa sille kuuluvan järjestämisvastuun siirtämisestä yhdelle tai useammalle kunnalle Maakuntien palvelukeskukset poistettiin yhteishankintojen palvelukeskus talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus voi toimia alueellisessa yhteistyössä kuntien kanssa in house -yksikön ulkomyyntiraja 20 % tiedonhallinnan palvelukeskukselle velvollisuus tarjota palveluja yksityisille Arviointimenettelyn edellytyksiä lievennettiin Harkinnanvarainen avustus ei johda arviointimenettelyyn ennen vuotta

3 ESIMERKKI: YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELUKOHTEET OHJAUS- PROSESSIT ASIAKASVAIKUTUS ASIAKASTARVE PALVELUJEN KÄYTTÄJÄ PALVELUJEN TUOTTAJA Asiakkuuksien hallinta Palvelujen järjestäminen Palvelutuotanto Ryhmitellyt ja priorisoidut asiakkuudet Liiketoimintamalli Strategiset kyvykkyydet Kysynnän hallinta Palvelutarjonta- ja -verkko Liiketoimintamalli / toimintamalli Taktiset kyvykkyydet Palvelutuottajien valinta ja sopimukset Palvelut valituille asiakkaille Toimintamalli Operatiiviset kyvykkyydet Palvelutuotannon hallinta ja seuranta TUKI- PROSESSIT TALOUDEN TASAPAINO

4 Tammikuu-Kesäkuu 2017 Aloitetaan maakunnan hallinnon järjestäminen Hallintosääntövalmistelu (alustava organisaation ja johtamisrakenteiden selvittäminen ja hahmottelu) -> Kuntaliiton tuki? Liikelaitoksen perustamiskirjan valmistelu (alustava) Liikelaitoksen hallituksen työjärjestyksen valmistelu (alustava) Konsernirakenteen selvittäminen ja konserniohjeen valmistelu (alustava) -> enemmän sote = kuntayhtymistä tulevat yhtiöt/liikelaitokset Henkilöstön osalta siirtyvän hallintohenkilöstön selvittäminen Hallinnon tietojärjestelmien kartoitus Siirtyvien sopimusten selvittäminen, siltä osin kuin ne liittyvät nk. yleishallintoon Henkilörekisterien kartoitus Arkistotoimen järjestämisen kartoitus

5 Tammikuu-Helmikuu 2017 Aloitetaan valmisteluvaiheen strategian tekeminen Luodaan maakunnan muutosvisio vuoteen 2023 Muutosvision pohjalta laaditaan maakunnan viestintäsuunnitelma Alatyöryhmien II vaiheen tehtäväksi anto tammikuussa 2017 Annetaan valmisteluryhmän esityksen mukaisesti Yhteistyöalueen tehtävien valmistelun aloittaminen Nykytilan kartoitukset aloitettu/tehty (henkilöstö, kiinteistöt, omaisuudet ja sopimusten hallinnointi) Käynnissä olevat investoinnit ja tulevat investoinnit -> maakunnan vaikutusmahdollisuudet?

6 Helmikuu 2017 HYTE tavoitteiden ja rakenteen laatiminen aloitettu Väestön palvelutarpeen arviointi (alustava) tehty Suunnitelma osallisuuden toteuttamisesta valmis (menetelmät ja toimijat) Asukkaiden kuuleminen eri tavoin alkaa Palveluiden, palvelurakenteen/verkon määrittely palvelustrategian ja lupauksen pohjaksi, ml. Tukipalvelut käynnistetty Tietotarpeet ja tiedolla johtamisen tarpeet alustavasti kartoitettu Väliaikaishallinnon valmistelu aloitettu (yhteinen näkemys mm. kokoonpanosta)

7 Maaliskuu 2017 Valinnanvapausvalmistelu aloitettu: Tiedotus väestölle Palveluohjauksen mallin valmistelu aloitettu Sidosryhmien kuuleminen Alustava väliaikaishallinnon hallintosäännön valmistelu aloitettu

8 Huhtikuu 2017 Palvelukokonaisuuksien ja ketjujen määrittely aloitettu (II vaiheen alatyöryhmän tehtäväksianto) Valmistaudutaan ensimmäiseen talousarvioon -> henkilöstö, välttämättömimmät hankinnat ja sopimukset (Keskeistä tulevassa maakunnassa talouden ja toiminnan seuranta sekä tuloksellisuuden mittaaminen) Väliaikaishallinnon valmisteluryhmän organisaatio Toimenkuvat yms. Alustavasti valmisteltu

9 Touko-kesäkuu 2017 Väliaikaishallintoon sovitut asiat hyväksytty kunnissa Kehittämistoiminnan/Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI) tai Koulutus-, tutkimus- ja kehittämis- (K&T&K) toiminnan valmistelu aloitettu Mitä toimintoja tehdään yhdessä (muut maakunnat/ maakunta/kuntien kanssa) Väliaikaishallinnon organisaatio: poliittinen ohjaus ja virallisorganisaatio Väliaikaishallinnon talous: seuranta, kirjanpito ja maksuliikenne HR suunnitelma: mitä rekrytoidaan Päivitetty vuosikello väliaikaishallinnolle 2019 saakka Y tunnus ja nimenkirjoitusoikeus

10 Järjestämistehtävän toteuttamiseen vaikuttavia tekijöitä Lainsäädännön valmistuminen esim. Tie- ja liikennelaki? Onko 1-2 tason liikenneverkko valtiolla ja 3-5 maakunnilla vai kaikki maakunnilla vai miten? Tai Ympäristöterveydenhuolto, mikä osa valtakunnalliseen AVIn, mikä maakuntiin? Onnistuminen ylimaakunnallisissa neuvotteluissa: miten vältytään maakuntien välisestä kilpavarustelusta esim. Itä-Suomen maakunnat järjestävät yhteistyönä kolmen maakunnan tie- ja liikennepalvelut, miten jatkossa? Maakunnan roolin määrittely -> varovainen vai kaikki mahdollinen yhtiöittäminen? Maakunnan sisäiset investoinnit ja niihin vaikuttaminen? Henkilöstön osaamisen turvaaminen/uudelleen koulutus mm. eläköitymisen vaikutus?

11 Väliaikaishallinnon tehtävät Selvitys siirtyvästä henkilöstöstä Henkilöstön siirtosuunnitelma ja sopimukset Siirtyvän omaisuuden selvitys Siirtyvien sopimusten sekä niihin liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien selvitys Selvitys hallinto- ja palvelutehtävien hoitoon tarvittavista ICT-järjestelmistä Järjestämistehtävän valmistelu Hallintotehtävien valmistelu Päättää vuoden 2018 talousarviosta Ensimmäisten maakuntavaalien järjestäminen Maakunnan hallinnon ja toiminnan käynnistämiseen tarvittavien asioiden valmistelu niiltä osin, joita ei ole jo tehty

12 SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISUUDEN VALMISTELU 2017 Tammikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Helmikuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Maakuntalaki- ja SOTE-HE-luonnos HE eduskuntaan Maakuntalaki- ja SOTE-HE EK:ssa Lait voimaan vaiheittain HE eduskuntaan VALINNANVAPAUS-HE-luonnos, (ml. käännös, lausuntokierros (8 vko)ja laintarkastus) VALINNANVAPAUS-HE EK:ssa EK:n vastaus Laki voimaan HE eduskuntaan Lait voimaan MAAKUNTA-LUOVA-HE-luonnos Maakunnan muut tehtävät kuin sote- ja pelastustoimi ym. MAAKUNTA-LUOVA-HE-luonnos (projekti- ja reformiministeriryhmässä sekä lausuntokierros (8 vko) ja laintarkastus) MAAKUNTA-HE EK:ssa Lisäksi muita uudistukseen liittyviä hallituksen esityksiä! (LUOVA = Valtion lupa- ja valvontavirasto)

13 Kiitos

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 8.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma

Esivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa

Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen maakunnissa Muutosjohtaja 13.1.2017 Kuntaliiton ja Keski-Suomen maakuntavaltuuston seminaari 1 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Kuntajohtajakokous 24.3.2017 Kari Hakari muutosjohtaja Ajankohtaista Valtakunnallisesti:

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.

Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä ja uutta maakuntaa. Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2. Maakuntauudistuksen esivalmistelusta kohti väliaikaista valmistelutoimielintä 1.7.2017 ja uutta maakuntaa Tilannekatsaus Jukka Mäkilä 14.2.2017 MAAKUNTIEN YHTEISEN ARKKITEHTUURIN SUUNNITTELU VAIHEITTAIN

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan 1 Matkalla uuteen maakuntaan LAPIN MAAKUNTAUUDISTUKSEN ESIVALMISTELUN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Projektisuunnitelman toteutuminen ja tarkennukset Budjetti vuodelle 2017 ja muut rahoitushakemukset Valmistelutoimielin,

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Maakuntavalmistelun ohjausryhmä Tilannekatsaus, Sari Haataja. POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Maakuntavalmistelun ohjausryhmä 20.2.2017 Tilannekatsaus, Sari Haataja Hallintoryhmän tehtävät esivalmistelun aikana Maakunnan / palvelukeskusten vastuulle siirtyvien sopimusten kartoittaminen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman

SATAKUNNAN SOTE&MAKU. Yyteri Terttu Nordman SATAKUNNAN SOTE&MAKU Yyteri 19.4.2017 Terttu Nordman Karvia Honkajoki Merikarvia Siikainen Pohjoinen Kankaanpää Jämijärvi Pomarkku Reposaari Pihlava Noormarkku Läntinen Lavia Pori Ulvila Nakkila Harjavalta

Lisätiedot

Maakuntalaki. Kuntamarkkinat Johtava lakimies Kirsi Mononen

Maakuntalaki. Kuntamarkkinat Johtava lakimies Kirsi Mononen Maakuntalaki Kuntamarkkinat 14.9.2016 Johtava lakimies Kirsi Mononen Laaja lakipaketti Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Maakuntalaki Em voimaanpanolait Maakuntien valtionosuuslaki Kuntien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 Maakuntahallituksen hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun tilannekatsaus 15.12.2016 hyväksymä Soma-esivalmistelun organisaatio Neuvottelukunta valmistelutahot, kuntajohtajat,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus

Maakuntakonsernirakenne on pitkällä, samoin toimintamallien hahmotus Missä uudistuksen valmistelussa mennään? Katseet ovat kääntyneet väliaikaishallinnon aikakauteen Vapaaehtoinen esivalmisteluvaihe lähenee loppua Raportti monialaisen maakunnan perustamisesta valmistuu

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

Projektisuunnitelma vuodelle

Projektisuunnitelma vuodelle Projektisuunnitelma vuodelle 2017 11.12.2016 ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön ja omaisuuden siirtämiselle, pohjustetaan väliaikaishallinnon työtä

Lisätiedot

ICT-työryhmän tilannekatsaus

ICT-työryhmän tilannekatsaus ICT-työryhmän tilannekatsaus Maakuntauudistuksen ohjausryhmä 24.4.2017 Juhani Heikka Pääteemat 1. Esivalmistelun eteneminen 2. POP-IT hankkeen keskeisimpiä tuloksia 3. ICT-palvelujen järjestäminen 4. Rahoitusmahdollisuudet

Lisätiedot

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija

Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne. Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Sote-uudistuksen ajankohtainen tilanne Lauri Vuorenkoski terveyspolitiikan asiantuntija Val$o 4 palvelukeskusta yhteistyöalue Maakunta Palvelulaitos yksityiset tuotantoyh$öt julkiset tuotantoyh$öt Maakunta

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet: Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma

Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet:  Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Matkalla uuteen maakuntaan Lähteet: www.alueuudistus.fi Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun projektisuunnitelma Miksi maakuntauudistus? Paitsi organisaatiouudistus edellytyksenä lisäksi julkisen hallinnon

Lisätiedot

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki

Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Projektiryhmän liite 3 Maakuntalaki maakunnan toiminnan yleislaki Maakuntauudistuksen projektiryhmä 4.10.2016 29.9.2016 1 Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen VALTUUSTO Maakuntastrategia

Lisätiedot

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju

Muutokseen valmistautuminen etenee Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju Muutokseen valmistautuminen etenee..2 Työmarkkinaseminaari Muutosjohtaja Pauli Harju 9..2 Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 2 9..2 Pauli Harju Valtio Maakunnat Kunnat Työnjako kuntamaakuntavaltio

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta

HALLINNON TYÖRYHMÄ. Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä POPmaakunta HALLINNON TYÖRYHMÄ Valmistelija Riitta Pitkänen Maakuntauudistuksen johtoryhmä 8.6.2017 HALLINNON TYÖRYHMÄN TEHTÄVÄT ESIVALMISTELUN AIKANA (30.6.2017 SAAKKA) 1) Maakunnan vastuulle siirtyvien sopimusten

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä

Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus. Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä Väliaikaishallinnon organisoituminen ja sen poliittinen ohjaus Esivalmistelun poliittinen ohjausryhmä 22.5.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu Uudenmaan liiton alaisena projektina

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Pertti Rajala

Maakuntauudistus. Pertti Rajala Maakuntauudistus Pertti Rajala 6.6.2016 Maakuntauudistus Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on selkeä työnjako kunnan, maakunnan ja valtion välillä. Tulevaisuuden työnjaossa:

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma

Väliaikaishallinnon kokous Maakunnallinen näkökulma M A A K U N TA U U D I S T U S Väliaikaishallinnon kokous 15.6.2017 15.6.2017 Eija-Liisa Heikkilä 13.9.2017 Maakunnallinen näkökulma 1 M A A K U N TA U U D I S T U S MUUTOSJOHTAJIEN JORY Valmistelusuunnitelma

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen

Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen www.omahäme.fi Oma Häme Väliaikaisen valmistelutoimielimen asettaminen 27.3.2017 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntavalmistelu 2016 2017 2018 2019 Oma Häme selvitysvaihe (perusteet uudistuksen toteuttamiselle)

Lisätiedot

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus

ESIVALMISTELU VÄLIAIKAINEN VALMISTELUTOIMIELIN Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Maakuntauudistuksen hallintotehtävät, aikataulu ja vastuutus Tehtävä Säädös Aikataulu Työryhmä ESIVALMISTELU - 1.7.2017 Asiakkuus-, palvelu ja tietokuvaukset 11/2016-2/2017 Sote- ja maku-valmisteluryhmät

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016

1 Työsuunnitelma VM037:00/2016 VM/692/ /2016 1 Maakuntauudistuksen projektiryhmä Tehtävät Projektiryhmän tehtävänä on: 1. vastata aluehallinnon uudistuksen valmistelun ja toimeenpanoprosessin toteuttamisesta hallituksen linjausten mukaisesti, kunnes

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Uuden soten pilarit 1. Vahva järjestäjä

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Ajankohtaista maakuntauudistuksesta Satakunnassa 14.6.2017 Timo Vesiluoma, Jukka Mäkilä Satakunnassa MAKU-työlistalla keväällä 2017, mm: Maakuntauudistuksen väliaikaishallinnon perustaminen Satakuntaan

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jussi Rämet Pohjois-Pohjanmaa, maakuntajohtaja 10.1.2017 P-P liitto POPELY PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III sote-esivalmistelu makuesivalmistelu pidennetty esivalmistelu VATE Maakunnat perustetaan (1.7.2018?) Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous ESITYSLISTA Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9.00-14.30 (aamukahvi tarjolla klo 8.30 alkaen) Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu,

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU VARSINAIS SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 3/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola

SOTEMAKU-johtoryhmä Asko Peltola SOTEMAKU-johtoryhmä 26.9.2017 Asko Peltola Missä mennään / syksy 2017 (1/2) Uudistukselle tuli vuosi lisäaikaa, mutta uusia ohjeita tai linjauksia ei juurikaan ole saatu => hämmennys jatkuu Valmistelurahoituksen

Lisätiedot

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos

Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos Voimaanpanolain ydinkohdat - Maakunta- ja sotelakien voimaanpanolain luonnos 27.6.2016 19.8.2016 Maakuntauudistuksen vaiheet TOIMIKAUSI ESIVALMISTELU VÄLIAIKAIS- HALLINTO KÄYNNISTYMINEN 30.6.2017 saakka

Lisätiedot

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO

SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO TILAISUUDEN NIMI SUOMEN HALUTUIN ELÄMISEN YMPÄRISTÖ POHJOIS-SAVO Onnistumme mikäli ymmärrämme asiakkaitamme ja osaamme hyödyntää heidän palautettaan. Onnistumme vain, kun asiakkaat ovat kanssamme kehittämässä

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1. Ari Hirvensalo, puheenjohtaja

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1. Ari Hirvensalo, puheenjohtaja Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen talous- ja tukipalveluiden työryhmä väliraportti 1 Ari Hirvensalo, puheenjohtaja Talous- ja tukipalvelut työryhmä, väliraportti 1 Työryhmän tarkoitus ja tavoite:

Lisätiedot

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola

Kuntajohtajafoorumi Asko Peltola Kuntajohtajafoorumi 13.10.2017 Asko Peltola Missä mennään? (1/2) Valmistelurahoituksesta on saatu lisäohjeita ja hakemus VM:lle on jätetty viime viikolla (jaossa yhteensä 14,5 me) Hallitus pääsi sopuun

Lisätiedot

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja

Henkilöstöryhmän kokous , Karstula. Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja Henkilöstöryhmän kokous 17.11.2016, Karstula Arja Aroheinä, henkilöstöjohtaja 22.11.2016 Järjestäytyminen Läsnäolijat Aikataulu 9-11 oma kokous, Kunnatalo 11-12 mahdollisuus omakustanteiseen ruokailuun

Lisätiedot

KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat

KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat KoJo: Projektiryhmälle tiedotettavat asiat 15.12.2016 Työpajassa 30.11. tunnistettiin maakuntaan siirtyvien tehtäväkokonaisuuksien toiminnallisia yhteyksiä. Tuloksena syntyvä visualisointi toimitetaan

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS JA HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI Kansanedustaja Anneli Kiljunen

VALINNANVAPAUS JA HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI Kansanedustaja Anneli Kiljunen VALINNANVAPAUS JA HENKILÖKOHTAINEN BUDJETTI Kansanedustaja Anneli Kiljunen MIKSI JA MITÄ TAVOITELLAAN? AIKATAULU SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISUUDEN VALMISTELU 2017 Tammikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus

Sote ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Pohjois Pohjanmaa 13.1.2017 1 P P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Pohjois-Pohjanmaa 13.1.2017 P-P liitto Ely PPSHP Kunnat Pelastuslaitokset AVI TE-toimisto Henkilöstöjärjestöt Viestintäryhmä Pj. Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula

Tilannekatsaus joulukuu Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Tilannekatsaus joulukuu 2017 Muutosjohtajat Heli Seppelvirta, Harri Jokiranta ja Johanna Sorvettula Osana maakuntavalmistelua toteutettiin syys-marraskuun aikana tukipalveluselvitys (taloushallinto, henkilöstöhallinto,

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus

Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kasvupalveluita koskevan uudistuksen tilannekatsaus Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 13.9.2017 Tarja Krakau Suomen Kuntaliitto Valmisteilla olevat lait Lausuntokierroksella ovat olleet HE-luonnos laiksi

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo Sosiaali- ja terveyspalvelut uudessa maakuntarakenteessa Uusi hankintalaki vihdoin täällä seminaari Kuntatalo 24.1.2017 johtava lakimies Kirsi Mononen, Suomen Kuntaliitto Maakunnat 18 maakuntaa Valtuustot,

Lisätiedot

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja

Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen. Markus Sovala, muutosjohtaja Maakuntahallituksen osallistuminen #Uusimaa2019 hankkeen ohjaamiseen Markus Sovala, muutosjohtaja markus.sovala@uudenmaanliitto.fi 040-6646091 Sote- ja maakuntauudistuksen eteneminen Maakunnan toiminnan

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Kuntaliitto mukana muutoksessa Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Vuorovaikutus

Lisätiedot

Maakuntauudistuk sen tilannekatsaus. Lahti Finanssineuvos Teemu Eriksson

Maakuntauudistuk sen tilannekatsaus. Lahti Finanssineuvos Teemu Eriksson Maakuntauudistuk sen tilannekatsaus Lahti 7.12.2016 Finanssineuvos Teemu Eriksson 1 7.12.2016 Valmistelutilanteen iso kuva Ensimmäisen HEpaketin lausuntokierros on päättynyt ja jatkovalmistelu on käynnissä.

Lisätiedot

HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet

HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet HE 15/2017 ja HE47/2017 Kielelliset oikeudet Perustuslakivaliokunta 31.5.2017 Valtiovarainministeriö Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen 1 Maakuntalaki ja kielelliset oikeudet (HE

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet

Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet Maakuntien valtakunnalliset palvelukeskukset Palvelukeskukset ovat maakuntia varten. Tulevat maakuntien omistukseen, valtio on mukana valmistelussa ja

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN 19.12. 2016 1 Teemaryhmän työsuunnitelma valmis Nykytilan kuvaus ja tilannekatsaus pelastuslaitoksen toiminnoista valmis Teema- ja sen alatyöryhmien esille nostamia asioita:

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila

Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus

Meidän maakunta Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Meidän maakunta 27.10.2017 Jukka Lindberg Muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistus Kanta-Hämeen maakunta; kunnat ja seudut Hämeenlinnan seutu n. 95 000 as. Forssan seutu n. 35 000 as. Riihimäen

Lisätiedot

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista

Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Sote-ICT Alustavia arvioita kustannuksista ja resurssitarpeista Johtavien viranhaltijoiden kokous 16.5.2017 KUNTIEN TIETOHALLINTO- JA ICT-PALVELUT MAAKUNNAN TIETOHALLINTO JA ICT- PALVELUT Hankkeen päävaiheet

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Jarkko Wuorinen Maakuntahallituksen ja maakuntauudistuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien

Lisätiedot

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista:

Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan mm. seuraavista asioista: Ajankohtaista (1/3) SOTEMAKU-johtoryhmä päätti kokouksessaan 17.3.2017 mm. seuraavista asioista: Väliaikaisen SOTE kuntayhtymän valmistelua ei jatketa, koska sen perustamiselle ei ole kuntakentässä riittävää

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.

Ajankohtaista soteuudistuksesta. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5. Ajankohtaista soteuudistuksesta Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Etelä-Karjalan maakuntatilaisuus Lappeenranta 3.5.2016 Sote-uudistuksen tavoitteet ja keinot - Tavoitteena kaventaa hyvinvointi-

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät

Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Maakunnan järjestäjän rooli ja tehtävät Vaikuttajaforum Terveydenhuolto 27.9.2017 Vanajanlinna Kari Hakari Muutosjohtaja Sote -muutoksessa olennaista (T.Pöysti) 15.12.201 7 Palveluiden integraatio käyttäjän

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 26.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus

Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Kansalaisjärjestöt ja Sote-ja maakuntauudistus Sinikka Salo Muutosjohtaja, STM Helsinki 26.8.2016 29.8.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle

Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle Sote- ja maakuntauudistuksen tilannekatsaus Tampereen kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 2.5.2017 Kari Hakari

Lisätiedot

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma

SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma SOTEMAKU-ohjausjärjestelmä ja esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Esivalmisteluvaiheen toimintasuunnitelma Sisältää: 1. Esivalmistelun taustaa 2. Päämäärä: muutosvisio, tavoitteet tuotokset Hyvän

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous MUISTIO Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun poliittisen ohjausryhmän 4. kokous Aika: pe 17.2.2017, klo 9-14.38 Paikka: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, IT Dynamo / auditorio, Piippukatu

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija

Maakuntauudistus ja hyvinvointi. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntauudistus ja hyvinvointi Kunta-alan hyvinvointiseminaari 1.6.2016 Antti Kuopila Erityisasiantuntija Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit

Lisätiedot

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN Jouko Luukkonen 18.8.2017 Valtakunnalliset tukipalveluyhtiöt on perustettu 1. Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus: Maakuntien Tilakeskus Oy 2. Tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa.

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Ateria-tapahtuma 7.11.2017 Wanha Satama, Helsinki Minna Salminen, erityisasiantuntija Tukipalvelut erillään vai keskitetysti? Ruokahuolto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM

Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen. Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM Ajankohtaista maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpanosta Sinikka Salo Sote-muutosjohtaja, STM Kari Hakari Maakuntauudistuksen muutosjohtaja, VM 1 Aikataulu EK:n valiokunnissa 41 lakia Maantielaki-HE eduskuntaan

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET

KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISTAVOITTEET SEKÄ MUUTOSTAVOITTEET Maakuntahallitus 21.9.2017 Mikael Palola Uudistuksen kansalliset tavoitteet Hyvinvointi- ja terveyserot pienentyvät Palvelujen yhdenvertaisuus

Lisätiedot