Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016"

Transkriptio

1 Kutsu 1 (6) Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinoissa toimiville jäsenille perehdytyksen työeläkejärjestelmään ja sen toimintaan. Koulutusta on uudistettu ja se koostuu yhdestä koko päivän peruskoulutuksesta sekä kahdesta lyhemmästä syventävästä koulutuksesta. Peruskoulutuksen teemana ovat: työeläkejärjestelmän toiminta eläkepolitiikka Suomessa ja Euroopan unionissa hallinnon rooli ja tehtävät. Syventävissä koulutuksissa perehdytään eläkkeiden rahoitukseen työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan vakavaraisuuteen ja vastuuvelkaan. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti uusille hallinnon jäsenille, mutta koulutukseen voivat osallistua myös aiemmin Telan koulutuksessa olleet hallinnon jäsenet. Uudet hallinnon jäsenet saavat todistuksen suoritettuaan kaikki kolme jaksoa. Tänä vuonna järjestetään kaksi saman sisältöistä koulutuskokonaisuutta, ensimmäinen toukokuussa ja toinen syyskuussa. Kouluttajina toimivat pääasiassa Telan johtajat ja asiantuntijat. Koulutus on osallistujille maksuton. Kevään koulutukset: > Ilmoittaudu viimeistään ti 3.5. tästä. Peruskoulutuspäivä: tiistaina klo I syventävä koulutus: keskiviikkona klo II syventävä koulutus: keskiviikkona klo Syksyn koulutukset: > Ilmoittaudu viimeistään to 1.9. tästä. Peruskoulutuspäivä: torstaina klo I syventävä koulutus: torstaina klo II syventävä koulutus: torstaina klo Koulutuksiin ilmoittaudutaan ilmoittautumislinkkien kautta. Kaikki linkit ovat auki, joten voit jo ilmoittautua kevään sekä syksyn koulutuksiin. Syksyn koulutuksen ohjelma lähetetään kesäkuussa. Koulutukset pidetään Telan uudella toimistolla, os. Salomonkatu 17 B, Helsinki (Autotalo, 3. krs).

2 Kutsu 2 (6) Lisätietoja: Kirsi Siltanen, puh , kirsi.siltanen@tela.fi Lämpimästi tervetuloa! Työeläkevakuuttajat TELA ry Nikolas Elomaa Edunvalvontajohtaja

3 Kutsu 3 (6) Kevään peruskoulutuspäivä: Työeläkejärjestelmä Aika: tiistai Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela Salomonkatu 17, Helsinki (Autotalo, 3. krs) Ilmoittaudu kevään koulutuksiin tästä. Ohjelma: Kahvi Avaus ja johdanto koulutusohjelmaan Uudistetun koulutusohjelman esittely Koulutusohjelman tavoitteet Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela Suomalainen työeläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet Eläkepolitiikka Suomessa Työeläkealan toimijat ja päätöksenteko Tauko Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli mitä ne meistä ajattelevat? EU-oikeudellinen asema Eläkepolitiikka Euroopan Unionissa Eläkejärjestelmän kestävyys ja riittävyys kansainvälisessä vertailussa Lounas Janne Pelkonen, erityisasiantuntija, Tela Työeläkevakuuttajien hallintoa koskeva lainsäädäntö ja hyvä hallintotapa Hallituksen jäsenen vastuu Toimielinten eri roolit ja tehtävät Valvonta ja riskien hallinta

4 Kutsu 4 (6) Marja Koponen, lakimies, Tela Tauko Mihin luotamme, jos luotamme työeläkejärjestelmään? Teemu Muhonen, toimittaja Päätössanat Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

5 Kutsu 5 (6) Kevään ensimmäinen syventävä koulutus: Eläkkeiden rahoitus ja työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta Aika: keskiviikko Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela Salomonkatu 17, Helsinki (Autotalo, 3. krs) Ilmoittaudu kevään koulutuksiin tästä. Ohjelma: Kahvi Avaus ja johdanto koulutukseen Eläkkeiden rahoitus Rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Työeläkejärjestelmän kestävyys Reijo Vanne, johtava ekonomisti, Tela Tauko Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen Työeläkesijoittajan toimintaympäristö Tuottavuus ja turvaavuus Päätössanat Peter Halonen, analyytikko, Tela

6 Kutsu 6 (6) Kevään toinen syventävä koulutus: Vakavaraisuus meillä ja muualla Aika: keskiviikko Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela Salomonkatu 17, Helsinki (Autotalo, 3. krs) Ilmoittaudu kevään koulutuksiin tästä. Ohjelma: Kahvi Avaus ja johdanto koulutukseen Jouni Herkama, lakimies, Tela Vakavaraisuus ja riskienhallinta muualla Vertailua kansainvälisiin malleihin Jouni Herkama, lakimies, Tela Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Nykyinen ja vuonna 2017 voimaan tuleva vakavaraisuuskehikko Vastuuvelan ja eläkevastuun osat Tauko Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA) Mitä vuonna 2017 voimaan tuleva ORSA tuo tullessaan? Päätössanat

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 Kutsu 1 (5) Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus vuonna 2016 järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinoissa toimivat jäsenet työeläkejärjestelmään ja

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Kutsu Kevät 2017 Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinnossa toimivat jäsenet työeläkejärjestelmään

Lisätiedot

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 1.6.2017 Kutsu Syksy 2017 Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Työeläkevakuuttajat Tela järjestää koulutusohjelman, jonka tarkoituksena on perehdyttää työeläkevakuuttajien hallinnossa toimivat jäsenet

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla

Vakavaraisuus meillä ja muualla Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 22.9.2016 Jouni Herkama Lakimies Työeläkevakuuttajat TELA ry Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, Jouni Herkama Lakimies

Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, Jouni Herkama Lakimies Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 25.5.2016 Jouni Herkama Lakimies Twitter: @JouniHerkama Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan

Lisätiedot

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA

Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Tiedote 1 (2) 16.4.2012 ALUEELLISET TYÖURASOPIMUS SEMINAARIT KÄYNNISTYVÄT ENSI VIIKOLLA Työeläkevakuuttajat TELA ry järjestää yhdessä Akavan, SAK:n ja STTK:n kanssa kevään aikana kuusi alueellista seminaaria,

Lisätiedot

Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko

Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino Sijoituskohteet

Lisätiedot

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Peter Halonen Analyytikko

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Peter Halonen Analyytikko Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö 16.5.2017 Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko Vakavaraisuus meillä ja muualla 26.9.2017 Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen Vakavaraisuus meillä Yksityisten alojen työeläkerahan kiertokulku 2016, mrd. euroa Työeläkemaksut ja valtionosuudet

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 25.9.2018 Tavoitteet Miksi tarvitaan? Vakavaraisuussäädökset Muu sääntely 2 Sisältö

Lisätiedot

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Työeläkekoulu Peter Halonen Analyytikko Työeläkevakuuttajat Tela

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Työeläkekoulu Peter Halonen Analyytikko Työeläkevakuuttajat Tela Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Työeläkekoulu 2.11.2016 Peter Halonen Analyytikko Työeläkevakuuttajat Tela Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari KOULUTUSKIRJE LSSAVI/05.12.01/2014 20.2.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Frami, auditorio 1-3, Kampusranta 9 B, Seinäjoki klo 9.00-15.45

Lisätiedot

Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko

Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen Kimmo Koivurinne Analyytikko Twitter: @korkopalikka Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava sijoitusympäristö Onnistuneen

Lisätiedot

Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA) Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot

Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA) Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA) Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Laajempi riski- ja vakavaraisuusarviointi Own Risk And Solvency Assessment Tarkastellaan

Lisätiedot

Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Hallinnon koulutus Seija Lehtonen Matemaatikko

Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Hallinnon koulutus Seija Lehtonen Matemaatikko Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Hallinnon koulutus 25.5.2016 Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen Yksityisen työeläkerahan kiertokulku 2015, mrd. euroa 2 3.5.2016

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 22.5.2018 Yksityisalojen vakavaraisuussäädökset Yksityisten ja julkisten alojen

Lisätiedot

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö 30.8.2018 Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava

Lisätiedot

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (6) Eduskunta/ Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 16.5.2017 Reijo Vanne Johtava ekonomisti Tela Sisältö Työeläkehistoriaa kansantalouden tilinpidosta Kestävyys

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita. Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita. Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yksityisten alojen työeläkerahan kiertokulku 2016, mrd. euroa (ennakkotieto)

Lisätiedot

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Hallinnon koulutus 10.5.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Eläkkeiden näkökulmasta tärkeät EU:n perusarvot

Lisätiedot

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2019 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Hallinnon koulutus 8.9.2016 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Eläkkeiden näkökulmasta tärkeät EU:n perusarvot

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus

Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus PI-johtamiskoulu 28. 29.10. ja 2.-3.12.2015 Aika Jakso I: 28. - 29.10.2015 Jakso II: 2.- 3.12.2015 Paikka Eerikkilän Urheiluopisto, Forssa Kylpylähotelli Caribia,

Lisätiedot

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa

HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA. 1. Hyvä hallintotapa HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) OHJELMA Jakso 1. Hyvä hallintotapa Aika Tiistaina 19.1.2016 klo 12.30-17.30 Raaseporin Osuuspankki, Asemakatu 1, Tammisaari 12:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 13:00 Kurssin

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko

Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen Kimmo Koivurinne Analyytikko Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava sijoitusympäristö Onnistuneen sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Finanssivalvonnan kannanottoluonnos koskien työeläkevakuutusyhtiöiden luotettavaa hallintoa

Finanssivalvonnan kannanottoluonnos koskien työeläkevakuutusyhtiöiden luotettavaa hallintoa Lausunto 1 (7) Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Lausuntopyyntö 5/2012 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos koskien työeläkevakuutusyhtiöiden luotettavaa hallintoa Lausunnon pääkohdat: Yleistä

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko Vakavaraisuus meillä ja muualla 22.5.2018 Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen Vakavaraisuus meillä Yksityisten alojen työeläkerahan kiertokulku 2017, mrd. euroa (ennakkotieto) Työeläkemaksut

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko

Vakavaraisuus meillä ja muualla Seija Lehtonen Matemaatikko Vakavaraisuus meillä ja muualla 25.9.2018 Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen Tavoitteet Miten? Vakavaraisuus ja sen sääntely Suomessa ja muualla Mikä vaikuttaa? 2 Sisältö 1. Vakavaraisuus

Lisätiedot

Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä

Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä Kohti laadukasta palvelua omavalvonta käyttöön sosiaalialan yksiköissä Mikkeli Kuopio Joensuu Kohderyhmä Tavoite 5.3., 26.3. ja 23.5.2012, Mikkelin kesäyliopisto, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli 6.3., 27.3. ja

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla? Minna Janne

Vakavaraisuus meillä ja muualla? Minna Janne Vakavaraisuus meillä ja muualla? Minna Lehmuskero, @minnalehmuskero Janne Pelkonen, @jiipelkonen Tavoitteet ja sisältö Miksi? Vakavaraisuus ja sen sääntely Suomessa ja muualla Miten? 2 Miksi vakavaraisuuteen

Lisätiedot

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi!

KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! KUTSU Yhteinen asiakaspalvelu tulee Ota koppi! Olet tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja kertomaan, miten toivot omalla alueellasi järjestämisessä edettävän.

Lisätiedot

Liite. Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 3:2014. Työeläke-lehti. Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA

Liite. Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 3:2014. Työeläke-lehti. Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Liite Työeläke-lehti 3:2014 Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 20 13 Hyvien tuottojen myötä työeläkesijoitusten arvo kasvoi ensi kertaa

Lisätiedot

OHJELMA 5.9.2013. HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, Helsinki Luentosali Sofia

OHJELMA 5.9.2013. HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, Helsinki Luentosali Sofia OHJELMA 5.9.2013 LAINVALMISTELUN KOULUTUSOHJELMA Moduuli 1: Lainvalmisteluprosessin hallinta Aika 16. 17.9.2013 Paikka HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, Helsinki Luentosali Sofia Vastuuhenkilöt

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki Sivu 1/5 Maanantai 15.10.2012 08.45-09.00 Koulutuksen avaus, tavoitteet ja pätevyydentoteamisjärjestelmän esittely 09.00-10.00 Kuntoarvion tekeminen Yleinen toimintamalli, KH-kortti Peruskuntoarvio, käsitteet

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 1 Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät KJY:n Henkilöstöjohtamisen verkosto järjestää henkilöstöjohtamisen seminaarin 13. 14.10.2009 Lahdessa. Seminaarin teemana on henkilöstösuunnittelu. Seminaarin toisen

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan

Lisätiedot

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4. Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita

Lisätiedot

Sijoitustoiminta ja riskienhallinta työeläkelaitoksissa kehitystarpeet

Sijoitustoiminta ja riskienhallinta työeläkelaitoksissa kehitystarpeet Sijoitustoiminta ja riskienhallinta työeläkelaitoksissa kehitystarpeet Keskustelutilaisuus työeläkelaitosten sijoitustoiminnasta Varmassa 22.8.2012 Jukka Vesala Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial

Lisätiedot

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki Terveydenhuollon tietosuojaseminaari 18. 19.11.2008 Seinäjoki Seminaarin keskeisiä teemoja ovat: Kansallisten määritysten käyttöönotto earkisto- ja eresepti-hankkeiden tilannekatsaus Kokemuksia sähköisen

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat

Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat? Hallinnon koulutus 11.5.2017 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Eläkkeiden näkökulmasta tärkeät EU:n perusarvot

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 29.6.2017 1 ILMARINEN JA ETERA AIKOVAT YHDISTYÄ 1.1.2018 Mikko Helander, hallituksen puheenjohtaja, Ilmarinen 2 Vakuutusmaksutulo 4,3 mrd euroa Maksetut eläkkeet 4,6 mrd euroa Vakavaraisuuspääoma

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja

Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja Työoikeus 2014 2015 -brunssisarja Jaksot: 1. jakso: Työsuhteen ehdot ja niiden muuttaminen 11.9.2014, klo 8.45 13.00, Koulutustila Metropoli, Kalevankatu 12, 2. krs, 00100 Helsinki 2. jakso: Individuaaliperusteinen

Lisätiedot

Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka. 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3

Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka. 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...3 Kotkan - Haminan seudun seutuvaliokunta 8.5.2017 PÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 KOKOUSAIKA Tiistai 8.5.2017 kello 13 14.20 KOKOUSPAIKKA Cursor, Kokoushuone Kehitys, Kyminlinnantie 6, 3. krs., Kotka 34 Kokouksen

Lisätiedot

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA OHJELMA 15.8.2016 TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA Aika 1. jakso 7. 8.9.2016 Tietosuojavastaavan koulutuksen perusteet 2. jakso 7.10.2016 Tietosuojan johtaminen ja organisaatioanalyysi 3. jakso 14.11.2016

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen

Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Psykodraamaa ja toiminnallista työotetta koulutusta kohtaamiseen Sininen Kolmio Oy järjestää psyko-ja sosiodraamamenetelmien koulutusta vuonna 2013-14. Koulutuskokonaisuus käsittää 1. Perusvalmiudet psyko-

Lisätiedot

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Valmistaa maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Lähde mukaan projektien ja hankkeiden

Lisätiedot

1 / 5 28.6.2018 klo 13:29 Tampereen kauppakamarin e-jäsentiedote 30.8.2017 Välitä eteenpäin: Avaa selaimessa Kerro kaverille JOHTAMINEN JA TURVALLISUUS fiktioiden maailmassa 25.10. klo 14.30-18 Matti Apusen

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus

MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ Sari Ropponen 11.10.2016 Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus VAKUUTUSMATEMAATIKON ASEMA TUNNISTETTU TÄRKEÄKSI yhtiölaki (2008/521) 6.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys

Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkekoulu 2019 Janne Pelkonen Nikolas Elomaa Outi Aalto Elina Laavi 1. Eläkkeiden taso ja verotus? Pitäisikö suurille eläkkeille asettaa katto? 2. Miten

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2

Lisätiedot

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen

- koulutusohjelma. Esimerkkejä koulutusohjelmista MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA. Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen ETNINEN TASA-ARVO TYÖELÄMÄSSÄ - koulutusohjelma I jakso MAAILMANKATSOMUKSIA, KOKEMUKSIA, KOHTAAMISIA Teema - omien ja lähiyhteisön uskomusten tunnistaminen Klo 9.30 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.30 Klo 13.30

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopassa

Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopassa Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopassa Hallinnon koulutus 9.5.2019 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen 1. EU-oikeudellinen asema 2. Eläkepolitiikka EU:ssa 3. Eläkejärjestelmän

Lisätiedot

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite

Lisätiedot

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA

OHJELMA TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA OHJELMA 27.10.2016 TIETOSUOJAVASTAAVAN KOULUTUSOHJEMA Aika 1. jakso 26. 27.1.2017 Tietosuojavastaavan koulutuksen perusteet 2. jakso 28.2.2017 Tietosuojan johtaminen ja organisaatioanalyysi 3. jakso 30.3.2017

Lisätiedot

OHJELMA HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, Helsinki. Vastuuhenkilö Koulutuspäällikkö Anja Mäkinen, HAUS, puh.

OHJELMA HAUS kehittämiskeskus Oy, Hollantilaisentie 11, Helsinki. Vastuuhenkilö Koulutuspäällikkö Anja Mäkinen, HAUS, puh. OHJELMA 12.6.2017 LAINVALMISTELUN PERUSKURSSI Aika Moduuli 1 Johdatus lainvalmisteluun 19.9.2017 Moduuli 2 Vaikutusten arviointi 20.9.2017 Moduuli 3 Lainkirjoittajan oikeusoppia 4. 5.10.2017 Moduuli 4

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki Keskiviikko 17.11.2010 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.30 Avaus, koulutusohjelman esittely Koulutuspäällikkö, DI Pertti Huhtanen Kiinteistöalan Koulutuskeskus 09.30-10.00 FISE-pätevyysjärjestelmä

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan kauppakamari

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Länsi-Uudenmaan kauppakamari Maamme tulevaisuuden strategioissa yksi painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen ja pkyritysten kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle

Lisätiedot

KUTSU. Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros TERVETULOA!

KUTSU. Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros TERVETULOA! KUTSU Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros Olet tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja kertomaan, miten omalla alueellasi toivot järjestämisessä edettävän.

Lisätiedot

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1 LIITE 1 Työssäoppimisen alueelliseen sopimukseen TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUKSEN. TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA 1. Koulutuksen toteutustapa ja kohderyhmä Koulutukset toteutetaan

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto 1 (5) Eduskunta/ Talousvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Tiistai klo Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki

KOKOUSAIKA Tiistai klo Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki KOKOUSKUTSU 6 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 1.6.2017 1 KOKOUSAIKA Tiistai 6.6.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki 34 Ammatillisen

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki Yhtymähallitus 6.6.2017 1 AIKA Tiistai 6.6.2017 klo 17.00-17.44 PAIKKA Ali-Ketolan tila, Ketolantie 176, Kokemäki PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

LAUSUNTO 1 (5)

LAUSUNTO 1 (5) LAUSUNTO 1 (5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Työeläkevakuuttajat TELAlta asiantuntijaa kuulemiseen, jossa käsitellään hallituksen esitystä HE 9/2012 vp. eduskunnalle

Lisätiedot

Ansionmenetyksiin ja työkyvyttömyyksiin liittyvät epäselvyydet,

Ansionmenetyksiin ja työkyvyttömyyksiin liittyvät epäselvyydet, 1 (5) KUTSU AUTOVAKUUTUSASIANTUNTIJAT RY:N KOULUTUSSEMINAARIIN Tervetuloa koulutuspäivään Verkatehtaalle Hämeenlinnaan! Autovakuutusasiantuntijat ry järjestää mielenkiintoisen korvausseminaaripäivän. Koulutuspäivässä

Lisätiedot

Suuren toimijan vastuu. Työeläkepäivä Messukeskus, Helsinki Toimitusjohtaja Matti Vuoria

Suuren toimijan vastuu. Työeläkepäivä Messukeskus, Helsinki Toimitusjohtaja Matti Vuoria Suuren toimijan vastuu Työeläkepäivä Messukeskus, Helsinki Toimitusjohtaja Lähtökohtia Työeläkeyhtiön tehtävänä on tuottaa ja täytäntöönpanna lainsäädännössä annettujen velvoitteiden mukaiset päätökset

Lisätiedot

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA. Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä

KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA. Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä Uusi innovatiivinen KOULUTUS Vahvista yrityksesi kestävän kehityksen, riskienhallinnan sekä kiertotalouden osaamista

Lisätiedot

Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus

Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus 14.9.2005 Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulu Työeläkesijoittamisen historia Järjestelmää jälkikäteen arvioitaessa on muistettava sen hetkinen taloudellinen

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 15.5.2018 ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata taloudellista

Lisätiedot

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x

Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x Kurssikirje VOIKUKKIA-ohjaajakoulutus Paikka x AIKA: päivämäärät ja kellonajat PAIKKA: Osoite ja yhteystiedot Tervetuloa koulutukseen! Koulutus antaa valmiudet toimia huostaanotettujen lasten vanhempien

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ 2.10.2009 Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala

KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ 2.10.2009 Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ 2.10.2009 Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala I Yhteissymposium Luentosali 1 II Ortopedia ja traumatologia - Lonkan ja polven nivelrikko Luentosali 1 III IV Suu- ja leuka-,

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Yhtymähallitus 24.1.2017 1 AIKA Tiistai 24.1.2017 klo 17.00-18.14 PAIKKA Sataedu Kokemäki, aulaluokka, 1. krs, (Suoratie 1) PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja

Lisätiedot