LAUSUNTO 1 (5)
|
|
- Aarno Kouki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUSUNTO 1 (5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt Työeläkevakuuttajat TELAlta asiantuntijaa kuulemiseen, jossa käsitellään hallituksen esitystä HE 9/2012 vp. eduskunnalle eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi. Työeläkevakuuttajat TELAn kanta lakiesitykseen Pidämme lakiesitystä perusteltuna ja kannatamme sen hyväksymistä. Esitys on osa laajempaa työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistamista. Hankkeen pohjana ovat vuonna 2010 valmistuneet yksityisten alojen työeläkejärjestelmän vakavaraisuussääntelyn uudistamista selvittäneiden työryhmien selvitykset (STM:n selvityksiä 2010:4 ja 2010:12) ja niiden jatkotyöt. Jatkotyöt on tehty STM:n nimittämässä ja johtamassa työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyä kehittävässä työryhmässä ja sen alatyöryhmissä. Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys mahdollistaa työeläkelaitoksille samantasoisen tuottohakuisuuden ja riskinoton kuin yksityisalojen työeläkelaitoksilla on ollut määräaikaisen lain turvaamana vuosina Sen oloissa vakavaraisuutta on vahvistettu rinnastamalla osa nykyisestä tasausvastuusta eli jakojärjestelmärahoitteisten eläkkeenosien maksuvalmiuspuskurista toimintapääomaan. Lakiesityksen mukaan työeläkelaitoksille muodostettaisiin määräaikaisen lain voimassaolon päätyttyä vakavaraisuuspääoma. Se koostuisi työeläkelaitosten nykyisestä toimintapääomasta ja tasoitusmäärästä. Tasoitusmäärä puskuroi jo nyt eläkelaitosten vakuutusriskiä. Se olisi lakiesityksen voimaantulon jälkeenkin ensi sijassa vakuutusriskin varalla oleva puskuri. Tasoitusmäärää rajoitettaisiin edelleen erityisellä ylärajalla. Kyseistä puskuria ei siten olisi tarkoitus kasvattaa jatkossakaan suuremmaksi kuin vakuutusriskin kantaminen edellyttää. Lakiesitykseen sisältyy myös viranomaisille annettu valtuutus arvioida tilannetta ja toimia rahoitusmarkkinoiden poikkeusoloissa. Se mahdollistaa vakavaraisuussäännösten niin sanotun myötäsyklisen vaikutuksen vähentämisen viranomaisten harkinnan ja päätösten mukaan. Lakiesitys sisältää ratkaisut myös eläkesäätiöiden ja työeläkevakuutusyhtiö Eteran vakavaraisuuspääoman määräytymiseen. Esitys ei niin ollen kokonaisuutena muuta työeläkelaitosten välistä kilpailutilannetta nykyisestä. Työeläkevakuuttajat TELA Lastenkodinkuja 1, Helsinki p tela@tela.fi
2 LAUSUNTO 2 (5) Hallituksen esitystä on kritisoitu julkisuudessa. Kritiikin päälinjat ovat liittyneet toisaalta työeläkevarojen sijoittamisesta saatavaan tuottoon ja toisaalta siihen, kohteleeko nyt käsiteltävänä oleva esitys pientyönantajia oikeudenmukaisesti ns. tasoitusmäärän osalta vai ei. Taustoitamme siksi edellä esitettyä omaa kantaamme nostamalla esiin muutaman huomion työeläkevarojen sijoittamisesta ja tasoitusmäärästä. Työeläkesijoittamisen tavoite, tuotto ja turvaavuus Suomen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Se tarkoittaa sitä, että osa työeläkemaksuista rahastoidaan ja vastaavasti osa kulloinkin maksettavista eläkkeistä rahoitetaan säästetyllä pääomalla ja sen tuotolla. Suomen työeläkkeet ovat puolestaan etuusperusteisia eli ne eivät riipu sijoitusten tuotoista. Sijoitusten tuotoilla ja niiden parantamisella voidaan sen sijaan saada olennaista helpotusta työeläkemaksun pitkän aikavälin nousupaineeseen. Mitä suurempi tuotto sijoitetuille varoille saadaan, sitä pienempi on työeläkemaksujen korotuspaine tulevaisuudessa. Rahastoinnilla voidaan alentaa palkkaperusteista maksutasoa vain, jos sijoitusten tuottoprosentti ylittää keskimäärin pitkällä aikavälillä palkkasumman kasvuprosentin. Tämän perusteella sijoitusten nimellisen keskituoton pitäisi tulevaisuudessa olla vähintään 3 4 prosenttia vuodessa. Työeläkemaksujen kehitystä koskevassa Eläketurvakeskuksen peruslaskelmassa kaikkien yksityisalojen työeläkesijoitusten keskituotoksi on oletettu reaalisesti 3,5 prosenttia vuodessa eli nimellisesti 5 6 prosenttia. Viidentoista viime vuoden toteutunut vuotuinen reaalinen keskituotto on yksityisaloilla ollut 3,7 prosenttia. Lainsäädännön mukaan työeläkevarat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti. Korkea tuotto ja matala riskitaso ovat sijoittamisessa keskenään ristiriitaisia tavoitteita. hyvä tuotto riskittömästi tai vähäisellä riskillä ei siis ole pitemmän päälle mahdollista. Tuoton ja turvaavuuden välinen jännite on ratkaistu lainsäädännössä niin, että yksityisalojen työeläkelaitoksilla tulee olla riittävä toimintapääomapuskuri, jolla ne voivat ottaa vastaan sijoitusten arvon vaihtelun. Jokaisen työeläkelaitoksen tulee siksi suhteuttaa oma riskinottonsa omaan riskinkantokykyynsä eli omaan toimintapääomaansa. Toimintapääoman määrälle on asetettu tietyt vähimmäisvaatimukset vakavaraisuus- ja katelaissa. Sen mukaan määräytyvä vakavaraisuusraja ja siitä johdetut muut valvontarajat riippuvat työeläkelaitoksen tekemien sijoitusten riskillisyydestä siten, että eläkelaitoksen vakavaraisuusraja suhteessa vastuuvelkaan on sitä suurempi, mitä riskillisemmin eli tuottohakuisemmin se on omat varansa sijoittanut. Vuoden 1997 alussa voimaan tulleet säädökset mahdollistivat eläkelaitoksille aiempaa tuottohakuisemman sijoittamisen. Vuoden 2007 alussa riskinottomahdollisuutta lisättiin vielä hieman. Vakavaraisuusvaatimukset mitoitettiin siten, että osakkeisiin sijoitettaisiin suhdannevaihtelut huomioon otettuna keskimäärin noin 35 prosenttia sijoitusvaroista. Työeläkevakuuttajat TELA Lastenkodinkuja 1, Helsinki p tela@tela.fi
3 LAUSUNTO 3 (5) Vakavaraisuusvaatimuksia lievennettiin vuonna 2008 määräaikaisella lailla vakavan kansainvälisen rahoitusmarkkinahäiriön oloissa. Lievennyksellä haluttiin välttää erityisesti suomalaisten pörssiosakkeiden myyntejä, joihin olisi ilman lainmuutosta jouduttu työeläkelaitosten sijoitusriskin ja vakavaraisuusvaatimusten vähentämiseksi. Määräaikainen laki säädettiin aluksi olemaan voimassa vuoden 2010 loppuun. Lain voimassaoloa jatkettiin vuoden 2010 alkupuolella kuluvan vuoden loppuun asti, koska silloin oli näköpiirissä, että rahoitusmarkkinoiden epävakaus ei ollut vielä ohi, vaikka osakekurssit olivatkin nousseet voimakkaasti. Keskimääräiset sijoitustuotot Kuviossa 1 on esitetty yksityisalojen työeläkelaitosten keskimääräiset sijoitustuotot prosentteina sitoutuneesta pääomasta edellä kuvatulta ajalta eli vuosilta Kuvio 1. Yksityisalojen työeläkelaitosten sijoitustuotot prosentteina sitoutuneesta pääomasta vuosittain ja keskimäärin Kuviosta käy hyvin ilmi, että työeläkelaitosten sijoitustuotot ovat vaihdelleet voimakkaasti vuodesta toiseen osakekurssien vaihtelun myötä. Sijoitustuottojen vuosittainen vaihtelu ei ole tuottotavoitteen kannalta sinällään ongelma, jos keskituotot ovat pitkällä aikavälilllä riittävän hyvät ja jos myös sijoittamisen riskit ja työeläkelaitosten riskinkantokyky ovat lyhyellä aikavälillä keskenään oikeassa suhteessa. Määräaikaisen lain säätäminen oli jälkikäteen arvioituna oikea toimenpide, koska vuosien 2009 ja 2010 kurssinousuista ei olisi voitu hyötyä matalariskisemmäksi mukautetulla sijoitusrakenteella hyötyä siinä mitassa kuin määräaikaisen lain oloissa nyt tapahtui. Työeläkevakuuttajat TELA Lastenkodinkuja 1, Helsinki p tela@tela.fi
4 LAUSUNTO 4 (5) Jotkut asiantuntijat ovat arvioineet, että osakesijoituksista ei olisi enää jatkossa saatavissa aiempien suuruisia tuottoja, vaikka riskitaso eli kurssien vaihtelu jatkuisi entiseen tapaan tai jopa voimistuisi. Samat asiantuntijat ovat edelleen esittäneet, että työeläkelaitosten vakavaraisuusvaatimuksia pitäisi tämän takia kiristää nykyisestä. Mielestämme tällainen johtopäätös on väärä. Jos kyseisten asiantuntijoiden tuottoarvio toteutuisi, TyEL-maksun nousupaine olisi suurempi kuin tällä hetkellä on arvioitu. Vakavaraisuusvaatimusten kiristäminen nykyisestä ei ratkaisisi näin syntyvää ongelmaa vaan pikemminkin kasvattaisi työeläkemaksujen nousupainetta entisestään. Vakavaraisuusaste Kuviossa 2 esitetään työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuusasteen ja vakavaraisuusaseman kehitys vuosina vuosien lopussa mitattuna. Vakavaraisuusaste on toimintapääoma prosentteina vastuuvelasta, ja vakavaraisuusasema toimintapääoma on suhteessa vakavaraisuusrajaan. Kuvio 2. Työeläkevakuutusyhtiöiden keskimääräinen vakavaraisuusaste ja vakavaraisuusasema Kuviosta käy ilmi, että työeläkeyhtiöiden keskimääräinen vakavaraisuusaste on vaihdellut sijoitustuottojen vaihtelun suuntaisesti. Toimintapääoman eli riskinkantokyvyn ja vakavaraisuusrajalla mitatun sijoitusriskin suhde (vakavaraisuusasema) on sitä vastoin ollut huomattavasti vakaampi. Tämä johtuu siitä, että työeläkelaitosten sijoitusriski alenee niiden hallussa olevien riskillisten sijoitusten arvon eli niiden osuuden supistuessa. Toisaalta eläkelaitokset myös vähentävät tai kasvattavat aktiivisesti riskiä markkinatilanteen ja -näkemyksensä mukaan. Työeläkevakuuttajat TELA Lastenkodinkuja 1, Helsinki p tela@tela.fi
5 LAUSUNTO 5 (5) Tasoitusmäärästä Tasoitusmäärä on puskuri vakuutusriskin varalle eli sen varalle, että vakuutusmaksu ei riitä vastaaviin eläkemenoihin. Näin voi käydä esimerkiksi siksi, että työkyvyttömyyseläkkeitä alkaisi enemmän kuin työeläkemaksua määritettäessä on edellisenä vuonna arvioitu. Jos eläkkeitä alkaa arvioitua vähemmän, puskuri kasvaa. Päinvastaisessa tapauksessa puskuri supistuu. Tasoitusmäärälle on määritelty ala- ja yläraja niin sanotuissa laskuperusteissa. Viime vuosina tasoitusmäärä on ollut lähellä ylärajaansa. Suurtyönantajien työkyvyttömyyseläkemaksu perustui vuoteen 2005 asti työnantajan omavastuuseen. Tasoitusmäärää ei tältä osin tarvittu, koska suurtyönantajat maksoivat työkyvyttömyyden kustannukset itse. Vuonna 2006 otettiin käyttöön niin sanottu maksuluokkamalli. Silloin välitön yhteys työnantajan kustannuksen ja yksittäisen työkyvyttömyyseläketapauksen väliltä katkesi ja osa työnantajien aikaisemmasta riskistä siirtyi työeläkevakuutusyhtiöiden kannettavaksi. Tällöin oli tarpeen lisätä suurtyönantajilta kerättyä ja niiden omien työntekijöiden työkyvyttömyysriskin varalta olevaa tasoitusmäärää. Pienillä työnantajilla ei ole koskaan ollut omien työntekijöidensä työkyvyttömyyteen liittyvää omavastuuta, joten tasoitusmäärä on ollut tarpeen heidän kohdallansa koko ajan. Tasoitusmäärän tasainen jakautuminen eri työnantajaryhmille (suuret/pienet) pyrittiin saavuttamaan antamalla maksuluokkien ulkopuolella oleville työnantajille eli pientyönantajille maksuun tilapäisiä alennuksia vuosina Tätä ennen ajoittain suureksi kertynyttä tasoitusmäärää purettiin pientyönantajille suoraan heihin kohdistuvan työkyvyttömyysmaksuprosentin alentamisella. Laskelmien mukaan pientyönantajien maksun tilapäisillä alennuksilla on saavutettu se, että tasoitusmäärä suhteessa ylärajaansa on suunnilleen samalla tasolla kummassakin työnantajaryhmässä. Vuodesta 2011 alkaen tasoitusmäärää kokonaisuutena on pyritty pienentämään alentamalla kaikkien työnantajien työkyvyttömyysmaksua. Työeläkevakuuttajat TELA Lastenkodinkuja 1, Helsinki p tela@tela.fi
HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausunto 1 (5) Eduskunta/ Talousvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat
HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Lausunto 1 (6) Eduskunta/ Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 279/2014 vp laiksi eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työeläkevakuuttajat
Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistaminen
Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn uudistaminen Riskinkantokyvyn vahvistaminen Heli Backman 29.2.2012 Eläkemaksujen nousupainetta hillitään sijoitustuottojen avulla HE eläkelaitosten vakavaraisuussäännösten
Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA
Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko
Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino Sijoituskohteet
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
HE 5/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien
HE 5/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten vanhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskevien säännösten väliaikaisesta muuttamisesta
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Hallinnon koulutus Seija Lehtonen Matemaatikko
Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka Hallinnon koulutus 25.5.2016 Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen Yksityisen työeläkerahan kiertokulku 2015, mrd. euroa 2 3.5.2016
Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2014
: 05 Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat Tela Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 0 Työnantajat 60 Työntekijät 50 Hoitokulut 55 Yrittäjät 0 Valtio 0 Työttömyysvakuutus- rahasto
Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko
Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen Kimmo Koivurinne Analyytikko Twitter: @korkopalikka Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava sijoitusympäristö Onnistuneen
tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten TYÖELÄKE liite s. 2 Maailmantaloudessa kriisien ja kriisinhallinnan vuosi
TYÖELÄKE 3 2012 liite Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA s. 2 Maailmantaloudessa kriisien ja kriisinhallinnan vuosi s. 3 Työeläkelaitosten avainluvut vuodelta 2011 s. 4 Sijoitustuottojen
Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen. Kimmo Koivurinne Analyytikko
Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen Kimmo Koivurinne Analyytikko Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava sijoitusympäristö Onnistuneen sijoitustoiminnan
Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.
Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Peter Halonen Analyytikko
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö 16.5.2017 Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö 30.8.2018 Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava
Katsaus eläketurvan rahoitukseen vuonna 2012
Katsaus eläketurvan rahoitukseen vuonna 2012 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN LUKIJALLE Tässä tilastokatsauksessa esitetään työeläkkeiden rahoitukseen liittyviä tilastolukuja pääasiassa
Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014
Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry
Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Hoitavatko yksityiset eläkesäätiöt sijoituksiaan toisin Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry // 2.4.2014 Pasi Strömberg Eläkesäätiöt ja eläkekassat Eläkesäätiö on yhden työnantajan
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita. Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yksityisten alojen työeläkerahan kiertokulku 2016, mrd. euroa (ennakkotieto)
TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT
TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia
Tilinpäätös
Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 25.9.2018 Tavoitteet Miksi tarvitaan? Vakavaraisuussäädökset Muu sääntely 2 Sisältö
Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus
Alustus Kansantaloudellisessa yhdistyksessä 14.9.2005 Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus Kari Puro 2 Työeläkesijoittamisen ajankohtaiset keskusteluaiheet Kehityshankkeen näkökulmat riskinkantokyvyn
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010
Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot
Vakavaraisuus meillä ja muualla
Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 22.9.2016 Jouni Herkama Lakimies Työeläkevakuuttajat TELA ry Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan
Eteran tilinpäätös
Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.
Liite. Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 3:2014. Työeläke-lehti. Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA
Liite Työeläke-lehti 3:2014 Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 20 13 Hyvien tuottojen myötä työeläkesijoitusten arvo kasvoi ensi kertaa
Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön rajat sekä salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
LAUSUNTO 1 (3) Minna Helle 26.4.2012 Finanssivalvonta kirjaamo@finanssivalvonta.fi Dnro 5/204/2011 Finanssivalvonnan kannanottoluonnos 21.3.2012 Työeläkevakuutusyhtiöille sallitun myynti- ja markkinointiyhteistyön
Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, Jouni Herkama Lakimies
Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 25.5.2016 Jouni Herkama Lakimies Twitter: @JouniHerkama Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita
Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 22.5.2018 Yksityisalojen vakavaraisuussäädökset Yksityisten ja julkisten alojen
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Työeläkekoulu Peter Halonen Analyytikko Työeläkevakuuttajat Tela
Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Työeläkekoulu 2.11.2016 Peter Halonen Analyytikko Työeläkevakuuttajat Tela Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti
tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten 3 2009 työeläke-lehden liite Suurten siirtojen vuosi s. 2
3 2009 työeläke-lehden liite Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Suurten siirtojen vuosi Reijo Vanne s. 2 Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2008 Työeläkelaitosten avainlukuja
07/2014. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
07/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 07/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013
OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo
Perustelut laskuperustehakemukselle
Perustelut laskuperustehakemukselle Yrittäjien eläkekassa Oma asetettiin selvitystilaan huhtikuussa 2012. Eläkekassan toimintapääoman alhainen taso osoittautui esteeksi sille, että eläkekassan vakuutustoiminnan
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen
HE 180/2008 vp. vuoden 2008 osalta vain rahastokoron kolmen prosentin verran ja vastuuvelkaan sisältyvää
HE 180/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten sijoitustoimintaa ja vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamista koskevaksi lainsäädännöksi
TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan
06/2013. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012
Eläke-Fennian Osavuosikatsaus
Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille
Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:31. Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn
Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:31 Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn LAAJA UUDISTAMINEN Riskinkantokyvyn vahvistamista sekä vakavaraisuussääntelyn laajaa uudistamista
tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten 3 2010 työeläke-lehden liite Työeläkesijoitukset yksi harvoista talouden valopilkuista s. 2
3 2010 työeläke-lehden liite Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Työeläkesijoitukset yksi harvoista talouden valopilkuista s. 2 Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2009 Työeläkelaitosten
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019
OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan
05/2012. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin
TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat
TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT
TELA/Laskuperustejaos 17.8.2017 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT 1. Eläkevastuiden täydennyskerroin Eläkevastuiden täydennyskertoimen arvoksi haetaan 1.10.2017 lukien
TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus
TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.
190,2 mrd. 180,8 mrd. Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot. 10,6 mrd. 21,0 mrd. -26,0 mrd. Työeläkerahavirrat 3: Eläkevarat 2016.
3: 2017 Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2016 Valtion osuudet 3,5 mrd. TVRmaksu 0,8 mrd. Sijoitustuotot 10,6 mrd. Työeläkemaksut 21,0 mrd. Eläkevarat 2015 180,8 mrd. Eläkevarat 2016 190,2 mrd. Maksetut
Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014
Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,
Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010
Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat
Eteran osavuosiraportti 2011
Eteran osavuosiraportti 2011 Tiivistelmä tunnusluvuista 1.1. 30.6.2011 1.1. 30.6.2010 1.1. 31.12.2010 Vakuutusmaksutulot, milj. 276 249 570 Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3
OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /
OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä maaliskuuta
OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010
Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste
Eläke-Fennian tilinpäätös 2013
Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1
Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus
Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 16.5.2017 Reijo Vanne Johtava ekonomisti Tela Sisältö Työeläkehistoriaa kansantalouden tilinpidosta Kestävyys
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä
TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus
TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten Tämän liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA ry.
T y ö e l ä k e - l e h d e n l i i t e 3 2 0 0 6 Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2005 Tämän liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA ry. Sisältö: Kolmas menestyksen vuosi
200 mrd. 190 mrd. Työeläkelaitosten. tilinpäätöstiedot. 14 mrd. 21 mrd. Työeläkerahavirrat 3: 2018 TYÖELÄKE-LEHTI. Eläkevarat 2016.
TYÖELÄKE-LEHTI Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat Tela 3: 2018 Työeläkelaitosten 2017 tilinpäätöstiedot Valtion osuudet 3,6 mrd. TVRmaksu 0,8 mrd. Sijoitustuotot 14 mrd. Työeläkemaksut
OSAVUOSIKATSAUS Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo VAHVA ENSIMMÄINEN KVARTAALI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,4 miljardia euroa kasvua vuoden alusta lähes miljardi. Sijoitukset tuottivat
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA. Lehdistötilaisuus Toimitusjohtaja Harri Sailas
TILINPÄÄTÖS 2013: ENNAKKOTIETOJA Lehdistötilaisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo:
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli
OSAVUOSIKATSAUS
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus
OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9
Työeläkesektorin alkuvuoden alavireinen vakavaraisuuskehitys pysähtyi, mutta haasteet jatkuvat tulevina vuosina
Verkkoartikkeli 1 (7) Työeläkesektorin alkuvuoden alavireinen vakavaraisuuskehitys pysähtyi, mutta haasteet jatkuvat tulevina vuosina Marja Nykänen, apulaisjohtaja Ensimmäinen vuosipuolisko oli haastava
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2014 24.10.2014 1 SIJOITUSTUOTTO HYVÄLLÄ TASOLLA Tammi syyskuu 2014 Sijoitustuotto 5,7 % Osakesijoitusten tuotto 8,8 % Korkosijoitusten tuotto 3,1 % Kiinteistösijoitusten tuotto
OSAVUOSIRAPORTTI
OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 31.3.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. SUOTUISA ENSIMMÄINEN NELJÄNNES Sijoitustoiminnan
Sijoitusuudistus työeläkevakuutuksessa Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 28.3.2006
Sijoitusuudistus työeläkevakuutuksessa Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 28.3.2006 Jaakko uomikoski 2 Sisältö EL:n nykyinen vakuutustekniikka Sijoitustoiminnan tulokset tähän päivään Sijoitusuudistuksen
sosiaali- ja terveysvaliokuntaan samalla
TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 39/2008 vp Hallituksen esitys lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten sijoitustoimintaa ja vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamista koskevaksi
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2014 Sijoitustuotto: 6,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 34,2 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,9 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)
Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.
06/2011. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010
TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE. 19.3.2012 Veikko Savela. I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys
1 TYÖELÄKERAHASTOJEN SIJOITUSRAKENNE 19.3.2012 Veikko Savela I Sijoitusten kokonaismäärän kehitys Työeläkevakuuttajat TELAn jäsenyhteisöjen työeläkerahastojen sijoituskanta 31.12.2011 oli 136,3 mrd. euroa,
Eläke-Fennian tilinpäätös 2011
Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5
ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015. Lehdistötilaisuus / 24.4.2015
ILMARINEN TAMMI MAALISKUU 2015 Lehdistötilaisuus / 24.4.2015 1 SIJOITUSTUOTTO ERINOMAINEN Tammi maaliskuu 2015 Sijoitustuotto 7,1 % Osakesijoitusten tuotto 14,9 % Korkosijoitusten tuotto 1,2 % Kiinteistösijoitusten
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010
Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 21/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eläkelaitosten vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta