Ennakoinnin asiantuntijaryhmien evästys
|
|
- Maria Tikkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ennakoinnin asiantuntijaryhmien evästys 2012
2 Miksi asiantuntijaryhmiä tarvitaan? Tulevaisuudessa avautuvat mahdollisuudet ja haasteet on helpompi tunnistaa ja kohdata yhdessä Tavoitteina: 1) osallistujien asiantuntemuksen ja näkemysten kokoaminen ja jalostaminen; sekä 2) näin syntyvän tietämyksen laaja hyödyntäminen Tukee myös osallistujien omaa ajattelua ja työtä *** Osallistujiksi on kutsuttu näkö- ja puhekykyisiä, pirkanmaalaisia teema-aiheen asiantuntijoita, voi myös laajentua Työskentelystä on sovittu 3:ssa teemaryhmässä: - kuntatoiminnot osaamis- ja koulutustarpeet hajautettu energiantuotanto 2030 Pohjana keväällä 2011 tehdyt teemaskenaariot
3 Mitä hyötyä ryhmään osallistumisesta on Vahvistaa ja avartaa omaa asiantuntemusta Pohjustaa päätöksentekoa Asiantuntijaryhmään osallistujat pääsevät ensimmäisinä hyödyntämään syntyviä - palvelukonsepteja - tutkimusaihioita - bisnesideoita - hankeaiheita - kehityskohteita - yhteistyöverkostoja Myös lobbaukselle ja edunvalvonnalle pohdinta antaa pontta KP/
4 - yhteistoimintamalli Tapauskohtaiset täsmätilaisuudet ja -julkaisut - aineiston ja analyysien pohjalta tarpeen mukaan Teemakohtainen asiantuntijatyö - näkemykset - laadullinen tulkinta - julkistus Pilkahdus -portaali - datapankki - vuorovaikutus Jaettu ja vastuutettu sisällön tuotto Tulevaisuusfoorumi - tiedon jako, linjaava pohdinta ja keskustelu - istunnot vuosittain Nimetyt vastuutahot Pirkanmaan tulevaisuustietoa tuottavat/käyttävät toimijat KP/
5 Mitä asiantuntijaryhmä tekee? Keskustelee osallistujien tietoon tulleista herätteistä (uutisista, raporteista jne.) Arvioi kehityskulkuja ja muutossignaaleja ja tulkitsee niiden merkitystä Pirkanmaalla Muodostaa kuvaa mahdollisesta ja toivotusta tulevaisuudesta *** Ryhmällä ei ole ulkoa osoitettua toimeksiantoa (se määrittelee itselleen sellaisen) Työskentely on mahdollisimman omaehtoista ja itseohjautuvaa, ja ryhmät päättävät itse käsittelemistään herätteistä, työskentelytahdista jne. Organisointi on kevyt - ei edellytä isoa panostusta ajankäytöllisesti Ryhmä julkistaa havaintonsa ja päätelmänsä määräajoin Pilkahdus-portaalissa - ja tarvittaessa muutenkin
6 Mitä työskentely edellyttää? 1. Mieti mitä tulevaisuudessa haluat tai pelkäät tapahtuvan 2. Kerro ryhmässä ajatuksistasi ja kommentoi muiden ajatuksia 3. Ole ennakkoluuloton, rohkea ja rakentava 4. Et ehdi tai muista olla aktiivinen jatkuvasti, mutta ole sitä aika ajoin 5. Pidä omalta osaltasi ryhmässä kehitellyt näkemykset tietonasi kunnes yhdessä päätätte että ne ovat kypsiä avattaviksi laajemmalle keskustelulle KP/
7 Mitä on varottava? Ettei virtuaalisesta keskusteluympäristöstä muodostu taistelukenttää; ja ettei toisaalta ujostella tai kursailla liikaa Ettei pelästytä/vaieta liian isoilta vaikuttavista muutosnäkymistä Ettei ajauduta tulevaisuuden näkemisen kannalta sivuraiteelle (esim. liian päiväkohtaiset kysymykset tai organisaatiokohtaiset intressit) KP/
8 Miten Pilkahdus-työtilassa toimitaan? Virtuaalinen työtila ryhmän pohdinnoille (tekstieditori, johon pääsee käyttäjätunnuksella) Liitto perustaa ryhmälle työtilan ja lataa sinne työskentelyohjeet Ryhmien jäsenet kirjautuvat työtilaan itsenäisesti Portaali on myös tietopankki, josta löytyy herätteitä keskustelulle Pohdinta kannattaa jaksottaa: 1) signaalien tunnistaminen, 2) lupaavimpien valinta, 3) näiden tulkinta Keskustelua kannattaa käydä myös kasvokkain, sähköpostitse ja/tai puhelimitse Tukihenkilöt liitossa Anniina Heinikangas ja Marko Mäkinen
9 Muutamia kysymyksiä startin pohjaksi Mitä tietotarpeita tai tulevaisuusongelmia haluatte ryhmän erityisesti työstävän? Puuttuko ryhmästä olennaisia tahoja tai osaamista, jos niin mitä? Mitä työskentelytapoja haluatte ryhmässä ensisijaisesti käyttää (tapaamiset vai virtuaalinen malli)? Millaista tukea arvelette ryhmän tarvitsevan (Pilkahdusohjausryhmältä, liitolta tai ulkopuolisilta)? Kenen pitäisi katsoa ryhmän perään? KP/
10
Ennakoinnin asiantuntijaryhmien evästys. Koulutustarpeet
Ennakoinnin asiantuntijaryhmien evästys Koulutustarpeet Tulevaisuus/ennakointityön tasot Organisaatiorajat ylittävä yhteinen tulevaisuustyö Henkilökohtainen tulevaisuuspohdinta Jäsentyneet tulevaisuuskuvat
Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla
Ennakointiyhteistyö Pirkanmaalla Pirkanmaan Tulevaisuusfoorumi 2011 Marko Mäkinen Ennakoiva (proaktiivinen) työskentelyote Tulevaisuuden luonne Lähestymistapa SOPEUTTAVA ELI REAKTIIVINEN SUHTAUTUMINEN
Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto
Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto Ennakoinnin peruskysymyksiä Tiedon tarpeet: Miksi? Ilmiöt: Mitä? Toimijat: Kenelle? Tiedon kokoaminen, tietolähteet: Mistä? Kuka? Osallistaminen: Ketkä? Miten? Tiedon jalostaminen:
Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö
Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla 2010 Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Ennakoinnin haasteita Hajanaisuus, koordinaation ja yhteisten foorumien puute, niukka resursointi, jaksollisuus
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla.
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi Jokainen on ennakoija Arjen ennakoija Satunnainen ennakoija Ammattimainen ennakoija Tulevaisuuden tutkija Kuva: Hokkanen, Kiiskilä &
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla. Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Ennakoiva (proaktiivinen) työskentelyote Tulevaisuuden luonne SOPEUTTAVA ELI REAKTIIVINEN SUHTAUTUMINEN Millaiseksi maailma muodostuu?
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla (+ kuntatulevaisuus) Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto
Alueellinen ennakointi Pirkanmaalla (+ kuntatulevaisuus) Marko Mäkinen Pirkanmaan liitto 25.10.2013 Mistä puhun? Mitä ennakointi on (ja mitä se ei ole) Miksi alueellista ennakointia tarvitaan ja miten
Alueellinen tulevaisuustyö Pirkanmaalla. Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto
Alueellinen tulevaisuustyö Pirkanmaalla Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto 11.3.2016 Alue-ennakointi Pirkanmaalla Pirkanmaan alue-ennakoinnin lyhyt historia Hankkeita, organisaatiokohtaista ennakointi, mallinnusyrityksiä
Kokemuksia ennakoinnin asiantuntijarinkityöskentelystä. Rinkien toimihenkilöiltä koottuja ajatuksia
Kokemuksia ennakoinnin asiantuntijarinkityöskentelystä Rinkien toimihenkilöiltä koottuja ajatuksia Asiantuntijarinkien toiminta Helmikuun alussa 3 rinkiä asiantuntijoiden keskinäisen tiedon ja näkemysten
Koulutustarpeiden jatkuva ennakointi. Marko Koskinen,
Koulutustarpeiden jatkuva ennakointi Marko Koskinen, 27.1.2012 Valtakunnallisia linjauksia - Hallitusohjelma: Koulutuksen ennakoinnilla ohjataan koulutuksen ja tutkintojen rakenteita, sisältöjä sekä määrällistä
Pilkahdus-toimintamalli 2015
Pilkahdus-toimintamalli 2015 Pirkanmaalaisen tulevaisuustyön (tai ennakoinnin) yhteistoiminnan periaatteet I. Toimintamallilla palvellaan ensisijaisesti pirkanmaalaisia toimijoita näiden tulevaisuustiedon
Ennakointiseminaari 2011 Turku. Marko Koskinen, 30.8.2011
Ennakointiseminaari 2011 Turku Marko Koskinen, 30.8.2011 Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä maakunta 2020 Maakuntajohtajat hahmottelivat neljä skenaariota uudistuksen etenemisestä: Maakunnista kehkeytyy
E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut
E-verkostomallialoitteen työseminaari / korkeakoulut Koneteknologiakeskus 17.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.2.2012 1 Koulutustarpeiden ennakointi - Case Mitä puuttuu? Oppilasmäärät
SATAKUNNAN ALUE- ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN
SATAKUNNAN ALUE- ENNAKOINNIN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN Alue- ennakoinnin johtoryhmän kokous Satakuntalii*o 15.1.2016 Yhteenveto haasta*eluista Haasta*elukysymykset 1. Miten kauan olet ollut mukana alue-
Osallistuminen teemaryhmä
Osallistuminen teemaryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 1.Osallistumisen teemaryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi Tavoitteiden ja lopputulosten toteutuminen
Tiedolla johtaminen - työryhmä
Tiedolla johtaminen - työryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo 1. Työryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi (dia 3) 2. Yhteistyö, oppiminen
Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
Työsuunnitelma. Maakuntauudistus-projektiryhmä
Työsuunnitelma Maakuntauudistus-projektiryhmä 28.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Projektiryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja
L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN
Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti
Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus
1.2.2017, Espoo https://www.linkedin.com/pulse/social-media-data-analysis-its-industrial-impact-shivam-bansal Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus 1.2.2017, Espoo Miten
1 (6) Toimenpide 1. Tuotetaan ja välitetään ympäristötietoa monipuolisesti.
1 (6) YMPÄRISTÖTIETOISUUS Strateginen tavoite 1: Ympäristötietoa tuotetaan ja välitetään monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti. Ympäristötieto on kokonaisvaltaista ja saavuttaa kaikki pirkanmaalaiset.
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan
Pirkanmaan ympäristöhjelman toteutuminen
Pirkanmaan ympäristöohjelman sekä Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurantaeminaari 21.9.2016 Vapriikki, Tampere Pirkanmaan ympäristöhjelman toteutuminen 2011-2015 Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli
Ennakointi hajautetun verkostoyhteistyön malli V-S liitto, Tammi 17.8.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 21.8.2012 1 Ennakoinnin toimijakartta Toimijakartoitus, J. Nieminen / ELY-keskus
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita
Pirkanmaan ilmastoja energiastrategia
Pirkanmaan ilmastoja energiastrategia Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Teemme muutosta yhdessä 1 Pirkanmaan liitto 2013 2 Sisällys 1. Johdanto 4 2. Ilmasto- ja energiastrategia 5 3. Työskentelyn aikataulu
E-verkostomallialoitteen esittely
E-verkostomallialoitteen esittely ICT-talo 20.1.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Petri Pihlavisto 20.1.2012 1 Tässä ennakoinnilla tarkoitetaan Valituilta ilmiöalueilta: o Tulevaisuustiedon tuottamista
Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja
Asiantuntijaverkostot ja toimialaryhmät osana yhtenäisiä toimintatapoja Tehokkuus, järjestäytyminen, vaikuttavuuden parantaminen, jne. 1 Webropol-kysely asiantuntijaryhmien jäsenille Lähetettiin AVIen
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa
Maakuntastrategia uudessa Pirkanmaan maakunnassa Taustoitusta konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmälle Joulukuu 2016 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Maakuntastrategia
TULEVAISUUDEN TYÖEL OSAAMISTARPEEET
TULEVAISUUDEN TYÖEL ELÄMÄN OSAAMISTARPEEET SEMINAARI 14.2.2006 Olavi Manninen Seminaari on osa Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla verkosto-organisaation monipuolista toimintaa Käyntiinlähtötapahtuma
Työsuunnitelma. Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä
Työsuunnitelma Järjestäjän ja tuottajan roolit -teemaryhmä 9.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu
Matkalla tiedon tuottamisesta pysyvään palveluun
Pirkanmaan ennakointipalvelu alue-ennakoinnin kehittämishankkeen (2009 2013) ulkoinen arviointi Matkalla tiedon tuottamisesta pysyvään palveluun Arviointi- ja koulutusyksikkö Sari Pitkänen ja Kimmo Terävä
Työsuunnitelma. Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä
Työsuunnitelma Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto -teemaryhmä 7.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto 12.4.2017 klo 13.04-14.45 Pellava-kokouskeskus, kh. Koski (Kelloportinkatu 1B, Tampere) 5.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kokoukseen osallistuneet Vesa
Työpaja 1: Alue-ennakoinnin toimintamalli
Työpaja 1: Alue-ennakoinnin toimintamalli Annukka Mäkinen ja Merja Lang (Kuntaliitto) ja Jenni Lahtinen (VNK) 10. Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari Oulu 21.3.2018 Tehtävä 1: Mielikuva Vuoden
Työsuunnitelma. Yhteiset asiat -projektiryhmä
Työsuunnitelma Yhteiset asiat -projektiryhmä 4.11.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Projektiryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja välitavoitteet
Palvelutori Päijät-Hämeessä
Palvelutori Päijät-Hämeessä Arja-Tuulikki Wilén, HT, Projektipäällikkö Päijät-Hämeen liitto arja-tuulikki.wilen@paijat-hame.fi Terveydenhuollon atk-päivät 25.5.2016 Kansalaisen aktiivinen rooli sote-palvelukentässä
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen
Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto
Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto Maakuntauudistusta koskevan kierroksen tavoitteena on kuulla kuntalaisia
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen
OPPIMINEN TYÖPAIKALLA TAI TYÖPAJALLA
Äidinkielen osaamistavoitteiden toteutuminen Kaks`Kättä työpajan taloushallinnossa (Pyry Antola) Osaamistavoitteet: toimia tarkoituksenmukaisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tulkita erilaisia
Työsuunnitelma. Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä
Työsuunnitelma Pelastustoimi ja varautuminen teemaryhmä 2.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Teemaryhmän yleiset tehtävät 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus
Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus - kuntakokonaisuuden näkökulma Asuntoreformiyhdistyksen seminaari Bottan juhlasali Anne Jarva MRL pelikirjana Julkisen ja yksityisen väliset oikeudet ja vastuut
Miten kerätä tietoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen
Miten kerätä tietoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen Tuija Sinervo FINAS - akkreditointipalvelu Mitä kehitetään? Asiakaspalvelua Osaamista Toiminnan sujuvuutta, tehokkuutta Tekniikkaa, toimintaympäristöä
Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen
Aktiivinen ja hyvinvoiva ikäihminen 16.9.2013 31.3.2015 Projektipäällikkö Jari Latvalahti, EETU ry Sitran Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä -avainalue 6 suuren valtakunnallisen eläkeläisjärjestön
Kela osana monialaisessa verkostossa
Kela osana monialaisessa verkostossa 2 Lähde: TEM/Päivi Kerminen Kelan strateginen painopiste kumppanuusyhteistyössä Parannamme suorituskykyämme uudistamalla toimintojamme sekä vahvistamalla yhteistyötä
Työsuunnitelma. Kiinteistöt -teemaryhmä
Työsuunnitelma Kiinteistöt -teemaryhmä 24.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu ja välitavoitteet
Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019
Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia
Konsernihallinto ja johtaminen
Konsernihallinto ja johtaminen 19.5.2017 klo 09.00-12.00 Tampereen kaupungin virastotalo, nh. Tammerkoski (Aleksis Kiven katu 14-16 C, Tampere) 30.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Kutsutut osallistujat Tarja
Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena
Suuntana tulevaisuus Yhteisöllinen koulu ja sosiaalinen media elinikäisten oppijoiden tukena Miikka Salavuo OPS Kick Off 2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?
MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen
Haavoittuvuusanalyysi
Haavoittuvuusanalyysi VTT Automaatio Turun kauppakorkeakoulu Työterveyslaitos Tampereen teknillinen korkeakoulu Copyright 1999 PK-RH -hanke. Työvälinesarjan ovat pääosin rahoittaneet Euroopan sosiaalirahasto
AHOT-TYÖPAJA JOENSUU-KUOPIO-MIKKELI
AHOT-TYÖPAJA 7.2.2012 JOENSUU-KUOPIO-MIKKELI YTM (sosiaalipsykologi), FK (biokemisti), yhteisötyönohjaaja, NLP master (käytännön vuorovaikutus) PALAUTEKOKEMUS Palautepalvelu: hakemukset ja ansioluettelot
Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin
Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus
Lataa Pirkanmaan luonto. Lataa
Lataa Pirkanmaan luonto Lataa ISBN: 9789519541976 Sivumäärä: 117 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.55 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat kuitenkin löytää lisätietoa kirjasta kustantajan
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Prosessin seuranta. Tuulikki Venninen, tutkijatohtori
Prosessin seuranta tutkimuspäiväkodeissa, tutkijatohtori Prosessinseurannan tarkoitus Kaikki kerätty tieto pyritään palauttamaan vastaajille hyödynnettäväksi omassa kehittämistyössään (siksi nimellisenä)
Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa. Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni
Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Kirkon Johtamisforum Kanava 2 Paasitorni 18.-19.1.2018 Kanava 2: Strategia päätöksentekoa ja työyhteisöä ohjaamassa Etsitään osallistujien kokemusten
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Työkirja tietoteknisen oppimistehtävän suunnitteluun innovatiiviseksi
Työkirja tietoteknisen oppimistehtävän suunnitteluun innovatiiviseksi Mieti oppimistehtäväsi tavoitteita ja vastaa muutamalla sanalla kysymyksiin Oppimistehtävän nimi: Pedagogiikka 1. Oppimista syntyy
SIL2020 Strategia. Avainhenkilöpäivät Eila Pohjola
SIL2020 Strategia Avainhenkilöpäivät 26.10.2014 Eila Pohjola Keskustelun tavoite Käydä avointa keskustelua liiton toiminnasta, sen kehittämisestä sekä lajitoimikuntien toiveista liittyen SIL 2020 strategiaan
Tulevaisuustyötä Pirkanmaalla. Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto
Tulevaisuustyötä Pirkanmaalla Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Esityksen aiheet Mitä ennakointi on Tulevaisuustyötä Pirkanmaalla Osaamisen ja koulutuksen tulevaisuudesta Odotammeko vai teemmekö tulevaisuutta?
Teknologinen muutos verkkojakso
Teknologinen muutos verkkojakso 25.8. - 26.9.2003. Teknologinen muutos -jakson tarkoituksena on kartoittaa ajatuksia yliopistojen tulevaisuuden toimintakentästä ja luoda kuvaa edessämme olevista teknologisista
TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto
TNO-toiminnan ennakointia ja heikkoja signaaleja Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 25.11.2013 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS
https://www.sitra.fi/tulevaisuuspakki Mitä emme näe nyt? New York 1898: ensimmäinen kansainvälinen kaupunkisuunnittelukonferenssi keskeytettiin, koska päivänpolttavaan ongelmaan ei löytynyt ratkaisua.
Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa
Tiedosta hyvinvointia 1 Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi ( Lavaus ) hankkeen taustaa Liisa Heinämäki Stakes Tiedosta hyvinvointia 2 Lapsivaikutusten arviointi kaikissa lapsia koskevissa yhteiskunnallisissa
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen
Toimivat työmarkkinat - Osaajia ja työpaikkoja Keski- Suomeen Maakunnallinen yhteistyö Juha S. Niemelä 27.11.2008 Yhteistyön lähtökohdat Yhdessä tekemisen kulttuuri Työllisyystilastot nousukaudenkin aikana
Aluekehittäminen ja ennakointi Pirkanmaan uudessa maakunnassa
Aluekehittäminen ja ennakointi Pirkanmaan uudessa maakunnassa Selvittelyä maakuntauudistuksen alueellinen elinvoima työryhmälle Perusteksti Marko Mäkinen/Pirkanmaan liitto, kommentit: Tiina Harala/Pirkanmaan
Sisällön tuotanto -verkkojakso Jyväskylän yliopisto
Sisällön tuotanto -verkkojakso 15.11. - 12.12.2004 Jyväskylän yliopisto Sisällön tuotanto-verkkojakson tavoite antaa valmiuksia sisällön tuotantoon liittyvien moninaisten kysymysten pohtimiseen ja käsittelyyn
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan
Proplus. Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14
Proplus Petri Varjonen, Ammattiliitto Pro Turun aluekeskus Harjavalta 21.1.-14 1 Proplus 1. YLEISTÄ 2. MITEN PROPLUS TOIMII, PERUSIDEA 3. OMAN SIVUN PERUSSISÄLTÖ 4. RYHMÄT (= Proplussan perusta) 5. RYHMIEN
Eheyttä alueelliseen ennakointiin jatkoseminaari Pirkanmaan ja Keski-Suomen ennakoijien tapaaminen
Eheyttä alueelliseen ennakointiin jatkoseminaari Pirkanmaan ja Keski-Suomen ennakoijien tapaaminen KOOSTE TILAISUUDESTA Aika ja paikka: 29.10.2010, Ahlmanin ammattiopisto, Tampere OHJELMA 9.30 Kahvi ja
Maakuntauudistus Pirkanmaalta
Maakuntauudistus Pirkanmaalta Kirsi Sario, ympäristöterveyspäällikkö, Pirteva 27.10.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Ympäristöterveydenhuollon yksiköt Keurusselkä (Jämsä, Keuruu, Mänttä-Vilppula, Virrat, Kuhmoinen
Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi
Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän
työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan
1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp
Valoisamman tulevaisuuden tekijät
Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS
OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS RYHMÄKOKO 2-8 RYHMIEN KOKOONPANO MIETITTÄVÄ TARKOIN, RATKAISEVINTA YHTEINEN ELÄMÄNTILANNE TOIMINNALLISET KEINOT JA RYHMÄLÄISTEN OMA AKTIIVINEN TOIMINTA RYHMIEN
Jussi Eerikäinen, 2014
Ennakointi on kuin shakin peluuta. Pelaajan on ennakoitava vastustajan tulevia siirtoja ja tehtävä valintoja, jotka saattavat muuttua jo seuraavien siirtojen aikana. Tavoitteena, visiona, on vastustajan
Espoon Avoimen osallisuuden malli
Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.
Metsäalan ennakointityön ohjausvaikutus
Metsäalan ennakointityön ohjausvaikutus Saija Miina & Anssi Niskanen 19.8.2009, maa- ja metsätalousministeriö Mikä oli Metsäalan tulevaisuusfoorumi 2003 2008? Tavoite ja tehtävä Omat tulevaisuusselvitykset
1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen
Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on
Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta. Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma
Mitä tavoitellaan MeUskaltajat verkostossa? Jatkosta Terttu Pakarinen Ohjelmapäällikkö, Uskalla kokeilla -ohjelma MeUskaltajat verkostoideaa 25.2.2016, Kokeilulähettiläät Miksi tarvitaan? Kokemusten jakaminen
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5
PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA PALVELUKETJUJEN KEHITTÄMISVERKOSTON TYÖPAJA 5 Työpajan tavoitteena on kartoittaa lasten, nuorten & perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palvelukokonaisuuksien ja palveluketjujen
Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla
Viestiseinä ideoita vuorovaikutuksen lisäämiseen ja opetuksen monipuolistamiseen luennoilla Anette Lundström & Emma Kostiainen, Agora Center, Jyväskylän yliopisto 1 Viestiseinä on virtuaalinen viestintäväline,
Pedagoginen mentorointi (4 op)
Pedagoginen mentorointi (4 op) 11.4.2012 Ohjelma 10.00 10.30 Päivän avaus ja katsaus edelliseen kertaan 10.30 12.00 Aivoriihityöskentelyä / Learning Cafe 12.00 13.00 Lounas 13.00 15.00 Aivoriihityöskentelyä
Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia
Ennakoinnin digitaalinen ekosysteemi valtakunnallisen osaamis- ja koulutustarpeiden ennakoinnin näkökulmia 10 Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari Oulu 2132018 Projektipäällikkö, opetusneuvos Samuli
TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA
TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa
MONIAMMATILLISUUS. Humap. May 15, 2009 Humap Oy, sivu 1
MONIAMMATILLISUUS Humap May 15, 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 MONIAMMATILLISET VERKOSTOKUMPPANIMME TAVOITTEET Yhteiselle kartalla Teema- ja kehittämisryhmätyöskentelyn tavoitteina on 1) Lisätä toimijoiden
KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA
KEHITTÄJÄASIAKKAAT JA TYÖNTEKIJÄT PALVELUIDEN KEHITTÄMISEN VOIMAVARANA PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT- HANKE 1.5.2015-31.10.2017 KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA LAPIN HANKEOSIOSSA YHTEINEN
ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA
ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA UUSI KAUPUNKI ON NUORTEN ARKKITEHTITOIMISTOJEN MUODOSTAMA KOLLEKTIIVI + uudet jäsenet
Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi
Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi PedaForum 2016 päivät Mari Laine & Heli Tyrväinen Jyväskylän yliopisto Avoin yliopisto Digiluu-digilei pedagogiikka edellä muutokseen Ke 17.8. klo 14.00-14.10 Mikä blogi?
Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa
Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa Kuntamarkkinat 11.9.2013 Sirpa projektipäällikkö TÄSTÄ ON KYSYMYS - Kompetenssit tänään: A B C... kunta- ja palvelurakenne Y ja Z ja? sukupolvi työurien jatkaminen
Työsuunnitelma. Konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmä
Työsuunnitelma Konsernirakenne ja johtaminen -teemaryhmä 13.12.2016 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman sisältö 1. Kokouskäytännöt 2. Toiminnan tavoitteet 3. Teemaryhmän tehtävät 4. Valmistelun aikataulu
Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014
Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,
Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu
Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!
Arviointia pienillä resursseilla
Arviointia pienillä resursseilla Eli miten pienillä henkilö- ja taloudellisilla resursseilla on mahdollista tehdä laadukasta ja tuloksellista arviointia? Verkostotapaaminen 5.11.2015 Mervi Aalto-Kallion
Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää
Erillisopintooikeuslomake Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Yliopistopedagoginen koulutus