ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ Emma Johansson, arkkitehti SAFA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA"

Transkriptio

1 ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA APOLI, MÄNTSÄLÄ Emma Johansson, arkkitehti SAFA

2 UUSI KAUPUNKI ON NUORTEN ARKKITEHTITOIMISTOJEN MUODOSTAMA KOLLEKTIIVI

3

4 + uudet jäsenet

5 UUSI KAUPUNKI KOLLEKTIIVIN LÄHTÖKOHDAT - kuuden nuoren arkkitehtitoimiston vuoden 2013 alussa perustama yritys, laajenee parhaillaan suunnittelijaverkostoksi - lähtökohtana oli keksiä nuorille toimistoille työmahdollisuuksia kaupunkisuunnittelussa käyttämällä hyödyksi uuden arkkitehtipolven sosiaalisia taitoja, mediaosaamista sekä monipuolisia visualisointityökaluja Haaste: Kuinka tuoda kaupunkisuunnittelu lähdelle kuntalaisia helposti, hauskasti ja tähdäten todellisen kaupunkiympäristön kehittämiseen?

6 ARKKITEHTITOIMISTO JULKISEEN TILAAN

7 VUOROPUHELUA KUNTALAISTEN KANSSA

8 INNOSTUNEET KASVOT KAUPUNKISUUNNITTELULLE

9 UUSI KAUPUNKI -TYÖPAJAT - vuosien aikana järjestetty 8 työpajaa ympäri Suomea yhteistyössä kuntien sekä Helsingin yliopiston tilakeskuksen kanssa - ennakoivaa osallistavaa suunnittelua: herätellään positiivista keskustelua ja aktivoidaan kuntalaisia ottamaan kantaa rakentavasti ennen kaavahankkeiden alkua - käytetään arkkitehtuurivisualisointeja ja mediahuomiota työkaluna > kaupunkilaiset oppivat kommentoimaan suunnitelmakuvia rohkeasti ja näkemään ne vaihtoehtoisina kokeiluina - tuodaan virkamiehet, yrittäjät ja kuntalaiset yhteen uusien hankkeiden käynnistämiseksi ja annetaan hankkeille alkusysäys

10 TYÖPAJAN KULKU ENNEN TYÖPAJAA Kohteiden valinta kunnan kaavoittajien kanssa Paikalliseksperttien kutsuminen mukaan työpajaan PÄIVÄ 1 Työpajan pystyttäminen julkiseen tilaan, kaavoittajan intropuheenvuoro Kohteisiin tutustuminen työryhmittäin, paikalliseksperttien tapaaminen Yksi työryhmä vuorollaan vastaa työpajan isännöinnistä ja ideakartasta PÄIVÄ 2 Luonnostelu, keskustelut ja ideointi kuntalaisten kanssa Suunnitelmaehdotusten ja visualisointien kokoaminen PÄIVÄ 3 Työpajan purku: aiheiden ja ehdotusten esittely julkisessa tilassa Virkamiehet ja kuntalaiset kommentoivat ehdotuksia TYÖPAJAN JÄLKEEN Ehdotukset esillä mediassa sekä nettisivullamme Nettisivulla myös ideakartta jatkaa eloaan

11 TYÖPAJAN ALKUSYSÄYS: KAAVOITTAJAN INTRO

12 KUNTALAISET TYÖPAJAN ASIANTUNTIJOINA

13 NIMETYT PAIKALLISEKSPERTIT TUNTEVAT KOHTEEN

14 YHDESSÄ SUUNNITTELU

15 KARTAT JA KOLLAASIT APUNA

16 TYÖRYHMIEN OMAT LEMPITYÖVÄLINEET

17 YHTEINEN ISO IDEAKARTTA

18 SAMA IDEAKARTTA TOIMII VIRTUAALISESTI NETISSÄ

19 TYÖPAJAN PURKU JA TÖIDEN LUOVUTUS KUNNALLE

20 KESKUSTELU JATKUU TYÖPAJAN JÄLKEEN MEDIASSA

21 MEDIAN ROOLI - kasvotusten tavoitetaan aina vain pieni osa kuntalaisia - sosiaalinen media, paikallislehdet ja internet ovat tehokkaimpia tapoja herättää laajaa keskustelua - mediayhteistyö on ollut alusta asti työpajojen tavoitteena - työpajassa syntyvät selkeät visualisoinnit on helppo julkaista lehdissä ja netissä työpajan päätteeksi ja jatkaa keskustelua laajemmassa piirissä - vuonna 2014 Yle Teema dokumentoi työpajoista televisiosarjan Kaupunki uusiksi, jossa seurataan kuuden työpajan kulkua ja avataan arkkitehdin työskentelyä

22 KAUPUNKI UUSIKSI -KUVAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ

23

24 ESIMERKKI UUSI KAUPUNKI -TYÖPAJASTA

25 VIIME ELOKUUSSA PIDIMME TYÖPAJAN SIPOOSSA

26

27

28

29

30

31

32

33

34

35

36

37

38

39

40

41

42

43

44

45

46

47

48

49

50 TYÖPAJOJEN TULOKSIA Avoin keskustelu kaupungista Arkkitehdin uusi rooli Vuoropuhelu osallisten välillä Nopeat tulevaisuusvisualisoinnit Todellisten kaupunkikehityshankkeiden käynnistäminen

51 CASE 1: SÖDERKULLAN KESKUSTA, Kaupunki kehittää konsepti suunnitelma toteutus

52 CASE 2: KESKUSTAKORTTELI, Kiinteistönomistaja kehittää konsepti suunnitelma toteutus

53 CASE 3: DREAM HOTEL, Yrittäjä kehittää konsepti suunnitelma toteutus

54 CASE 4: MEIDÄN UUSI PARAINEN, Asukkaat kehittävät

55 CASE 4: UUSI VALKEAKOSKI, Arkkitehtitoimisto kehittää

56

57 LUE LISÄÄ JA OTA MEIHIN YHTEYTTÄ:

UUSI kankaanpää!- Työpajan sisältö. Uusi Kaupunki Kollektiivi Oy www.uusi-kaupunki.fi Kalevankatu 38, liiketila 5 00180 Helsinki

UUSI kankaanpää!- Työpajan sisältö. Uusi Kaupunki Kollektiivi Oy www.uusi-kaupunki.fi Kalevankatu 38, liiketila 5 00180 Helsinki Uusi Kaupunki Kollektiivi Oy www.uusi-kaupunki.fi Kalevankatu 38, liiketila 5 00180 Helsinki Kankaanpään kaupunki Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila UUSI kankaanpää!- kaupunkisuunnittelutyöpaja TARJOUS

Lisätiedot

Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoituksessa

Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoituksessa Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoituksessa Pia Niemi Kuntatekniikan päivät 12.5.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Tausta Diplomityö: Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet maankäytön

Lisätiedot

Yhteiset asemat - hanke

Yhteiset asemat - hanke Yhteiset asemat - hanke Suomen ympäristöopisto SYKLI Pauli Vennervirta 15.6.2011 pauli.vennervirta@sykli.fi p. 050 387 3938 1 Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on kehittää keinoja tehdä pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet

Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Vuorovaikutuksen uudet mahdollisuudet ja haasteet Leppävaaran alueen projektinjohtaja, Espoon kaupunki 10.4.2018 1 Miksi kannattaa vuorovaikuttaa? Osallistuva Espoo kehitysohjelma 2018-21 - Ohjelman tavoite

Lisätiedot

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin

Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Uusilla konsepteilla oikeanlaisia palveluita Helsinkiin Heli Rantanen, projektipäällikkö heli.k.rantanen@hel.fi 6Aika Avoin asiakkuus ja osallisuus Helsingin kaupunki HELSINKI 310 ASIAKASPALVELUMALLI KÄYTTÄJÄ-

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Tarjouksessa ja valtionavustushakemuksessa esitetty työn sisältö TYÖKOKONAISUUS 1. Asukas- ja toimijayhteistyö ERILLISET TYÖVAIHEET Eri osapuolten kutsuminen mukaan

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki YHTEISÖ Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Verkostovaikutus TILA TOIMINTA (Raunio ym. 2016) Mitä avoimella

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018

Julkinen loppuraportti Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Lekolar-Printel Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Lekolar-Printel Oy yhteiskehitti Hintan

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet Jyväskylän Nuorten aikuisten palvelukeskuksessa

Sosiaalisen median mahdollisuudet Jyväskylän Nuorten aikuisten palvelukeskuksessa Sosiaalisen median mahdollisuudet Jyväskylän Nuorten aikuisten palvelukeskuksessa http://www.youtube.com/watch?v=zlcpwqbx-uw Terveydenhuollon ATK-päivät 21.5.2014 Ulla Kuittu vastuualuejohtaja, sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy

Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy Case: Asiakaslupaus SURF-arkkitehtipalvelut Puucomp Oy - Kiteytetty asiakaslupaus - Esitystapa asiakaslupaukselle Mistä kaikki alkoi? Oy Puu-Component Ab perustettiin alihankintayritykseksi valmistamaan

Lisätiedot

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen.

Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen. Digimyrsky ja palvelumuotoilun osallistavia menetelmiä 6.6.2017 Reetta Kerola, Hanna Yli-Korpela Maarit Heikkinen http://contentunion.net/ Päivän pähkinät 9.00-9.30 Opetellaan palvelumuotoilun yhteisöllisten

Lisätiedot

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen

Lisätiedot

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Johdanto päivän teemoihin Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Kansalaaset tuloo Helsingin Roihuvuoren asukaspuiston yhteissuunnittelu (http://www.roihuvuori.com/index.php?option=com_content&task=view&id=2199

Lisätiedot

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari 23.9.2016, Eini Vasu arkkitehti SAFA Tausta Lasten ja nuorten osallistumista ympäristön suunnitteluun ja heitä koskevaan

Lisätiedot

Suunnittelulle oma tutkimusparadigma? Rakennusfoorumi 2.11.2010 Aki Davidsson

Suunnittelulle oma tutkimusparadigma? Rakennusfoorumi 2.11.2010 Aki Davidsson MITÄ TAVOITELLAAN - MISSÄ FOKUS TUTKIMUSTA SUUNNITTELUN VAIKUTTAVUUDESTA JA MAHDOLLISUUKSISTA SUUNNITTELUN SISÄISISTÄ LÄHTÖKOHDISTA MONIALASUUNNITTELU Yhdyskuntasuunnittelu Kaupunkisuunnittelu Asemakaavasuunnittelu

Lisätiedot

Faron sopimuksen suositukset

Faron sopimuksen suositukset Faron sopimuksen suositukset Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä Tässä tekstissä kerrotaan, mitä Faron sopimus tarkoittaa Suomelle. Sopimuksen hyötyjä ovat esimerkiksi: - Kaikki ihmiset voivat vaikuttaa

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa

Julkinen loppuraportti Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Julkinen loppuraportti 29.3.2019 Happia Oy:n nopea kokeilu Oulun Hintan koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma I, Syksy/2018 Kokeilun esittely Kokeilussa Happia Oy kehitti yhdessä Hintan

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä

KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä KAUPUNKIKUVA-AIHEINEN RAKENNUSFOORUMI 10.10.2017 Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKUVATOIMIKUNTA

Lisätiedot

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina EK-ARTU Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 18.4.2013 1 EK-ARTU-HANKE Etelä-Kymenlaakson kunnat Hamina,

Lisätiedot

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS

Digikuntakokeilu kehittämisohjelma. Juhta LUONNOS Digikuntakokeilu kehittämisohjelma Juhta 10.5.2016 Digikuntakokeilun tausta hallitusohjelmassa Kuntien, maakuntien ja koko julkisen sektorin kustannusten karsinta - reformi Toimenpidenohjelma 2/2016 Teema

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Elinvoimastrategia. Toimeenpanosuunnitelma Esitys marraskuu 2018

Elinvoimastrategia. Toimeenpanosuunnitelma Esitys marraskuu 2018 Elinvoimastrategia Toimeenpanosuunnitelma Esitys marraskuu 2018 Visio 2021 Sulkava on viihtyisä ja turvallinen kunta, jossa kaikista kuntalaisista pidetään huolta. Sulkavalla olemme yhteisönä kaikki samassa

Lisätiedot

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN

TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN TERVO 2025 KUNTASTRATEGIN TARKISTAMINEN Tervon kuntastrategian lähtökohdista Tervon kuntastrategia hahmottaa kunnan halutun tulevaisuuden kuvan, painopisteet ja päämäärät. Kuntastrategia on johtamisen

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus

NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA. Helsingin kaupungin terveyskeskus NUORTEN KOHTAAMINEN VERKOSSA - TERVEYDENHOITAJANA SOSIAALISESSA MEDIASSA ArctiChildren InNet-seminaari 24.1.2012 Rovaniemi Pia Tuovinen, Verkkoterkkari-hanke, Helsingin kaupungin terveyskeskus Taustaa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS

RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS Tampere Kaupunkiympäristön palvelualue Kaupunkiympäristön suunnittelu RAHOLAN RADANVARSI TARJOUS 7.11.2017 SERUM ARKKITEHDIT OY PÄLKÄNEENTIE 19 A FIN-00510 HELSINKI FINLAND WWW.SERUM.FI Tampere Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

Strategisten päämäärien toimeenpano-ohjelma Prosessikuvaus Hämeenlinnan kaupungille

Strategisten päämäärien toimeenpano-ohjelma Prosessikuvaus Hämeenlinnan kaupungille Strategisten päämäärien toimeenpano-ohjelma Prosessikuvaus Hämeenlinnan kaupungille Hiilineutraali Hämeenlinna ohjelmatyö 1. Ymmärrys 2. Valinnat 3. Toteutus Budjetti: Työaikaa: Ostopalvelut: 30 000 TP-ohjelmat:

Lisätiedot

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Vaasa

Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä. Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Vaasa Avoin innovaatioalusta kaupunkikehittämisessä Nina Mustikkamäki / Tampereen kaupunki Vaasa 22.9.2016 Esityksen sisältö Mitä avoimella innovaatioalustalla tarkoitetaan? Alustamainen toiminta ja toimijoiden

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke

Lisätiedot

FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä:

FixUi:n palvelumuotoilupaketit. Ota yhteyttä: FixUi:n palvelumuotoilupaketit 2018 Ota yhteyttä: Eeva.kangas@fixui.fi FixUi:n palvelumuotoilupaketit Tarjoamme useamman laajuisia palvelumuotoilupaketteja projektin eri vaiheisiin ja asiakkaidemme erilaisiin

Lisätiedot

Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko

Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko Tervetuloa! Dialogi kansalaistaidoksi! Erätauko elämään! #erätauko Uusi tapa käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. HJELMA 16.30 Tervetuloa ja virittäytyminen Erätauko ja mihin se soveltuu? Miten

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Oulu: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Radisson Blu Hotel, 8.10.2015 Mikko Tarri, yksikönjohtaja / korjaussuunnittelu A-Insinöörit Suunnittelu Oy Esityksen sisältö Julkisivusaneeraus

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti

oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti OPUS-hanke Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ns. oppivan kaupunkisuunnittelun konsepti, joka perustuu asukkaiden, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden väliseen yhteistyöhön ( P4-malli ) Malli

Lisätiedot

Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla

Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla 25.4.2018 Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla @tanelihil 3D-visualisointikokeilujen tavoitteet Uutta näkökulmaa jo hallussa olevaan 3D-aineistoon Lähtökohtana

Lisätiedot

Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva

Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Työn tarkoitus Aikataulu Osallistumismahdollisuudet 28.6.2017 28.6.2017 Page 1 Mikä on maankäytön strateginen kehityskuva? Valkeakosken strateginen kehityskuva

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma 2008. Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ www.jyvaskyla.fi/japa JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA toimintasuunnitelma 2008 Kilpisenkatu 8 40100 JYVÄSKYLÄ 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTASUUNNITELMA 2008 sivu 1. JOHDANTO 3 2. PERUSTOIMINTA 3 3. PERUSTOIMINTAAN KUULUVAT

Lisätiedot

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut Pelvelukehityksen ekosysteemi julkisessa hallinnossa 3.12.2013 Mikael Vakkari JulkICT/YRO Palvelukehittämisen ekosysteemi Uusien palveluinnovaatioiden

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015 Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Julkisen hallinnon kannattaa muuttua kansalaisyhteiskunnan mukana Visio 1: Kaupunkilaiset ottavat vähitellen itselleen

Lisätiedot

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Miehikkälä) :20 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 0,0% 0,0%

1. Edustamani kunta. Elinvoimakehittäjä-kampanja(1) (Miehikkälä) :20 100,0% 100% 90% 80% 70% 60% Prosentti 50% 40% 30% 20% 10% 0,0% 0,0% 1. Edustamani kunta 100% 100,0% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,0% 0,0% 0,0% 0,0% Hamina Kotka Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1. Edustamani kunta Nimi Hamina 0,0% Kotka 0,0% Miehikkälä 100,0% Pyhtää

Lisätiedot

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT

HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT HANKEHAUN TEEMAT JA SISÄLLÖT Lähtökohdat keskustelun ja ideoinnin pohjaksi 9.6. infotilaisuus, Tampere Jukka Järvinen ja Matti Saastamoinen Painopistealueet haku koskee: Avoimet innovaatioalustat: yhteisiä

Lisätiedot

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö

Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Alueellisen ennakointiyhteistyön kehittäminen Pirkanmaalla 2010 Marko Mäkinen suunnittelupäällikkö Ennakoinnin haasteita Hajanaisuus, koordinaation ja yhteisten foorumien puute, niukka resursointi, jaksollisuus

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 509 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Ruskon

Lisätiedot

MARKKINOINTISUUNNITELMA

MARKKINOINTISUUNNITELMA MARKKINOINTISUUNNITELMA 2015 Painoarvot Someron kaupungin markkinointia vuonna 2015 tullaan painottamaan uusasukashankintaan sekä nykyisten yritysten kasvun tukemiseen. Markkinoinnissa digitaalisen median

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja Työpaja Aika: tiistai 5.4.2016 kello 13.00-16.00 Paikka: HAMK, Forssan toimipiste, Maisemasali,

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 511 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt maanomistaja.

Lisätiedot

Annamari Ruonakoski. KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi

Annamari Ruonakoski. KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi KÄVELLEN KAUPPAAN, POSTIIN JA PYSÄKILLE Toimintamalli asiointiliikkumisen olosuhteiden parantamiseksi KÄVELLEN KAUPPAAN -HANKE Motivan koordinoima liikkumisen ohjauksen t&k ohjelma, jota rahoittivat liikennevirasto,

Lisätiedot

Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoitusprosessin aikana

Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoitusprosessin aikana Ristiriitojen hallinnan mahdollisuudet asemakaavoitusprosessin aikana Case Espoon Niittykumpu Pia Niemi 13.2.2017 Asemakaavoitus ristiriitojen hallintana Erilaisten ristiriitaisten tavoitteiden yhteensovittaminen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen

Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen Tulevaisuuden kaupunkiseutujen yritysalueiden kehittäminen Tilannekatsaus 4.6.2018 29.5.2018 Page 1 Prosessi 29.5.2018 Page 2 Kirjallisuuskatsaus Yritysten sijaintiin ja toimintaedellytyksiin vaikuttavia

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT 8.6.2016 Johtava asiantuntija Kalle Reinikainen, Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan? 2. Vuoropuhelun

Lisätiedot

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm,

Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Koulut ja Yritykset luovat maailman parhaan Innovaatioalustan - yhdessä. Niko Lindholm, Projektipäällikkö. @nikolindholm Mitä tänään? 1. Intro 2. Miten Koulu Innovaatioalustana toimii? 3. Koulut Innovaatioalustana:

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa

Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa Käyttäjälähtöinen kehittäminen Case: virtuaalinen asukastupa Anne Rajala master-opiskelija/oamk projektityöntekijä/avaus 12.11.2014 Esityksen sisältö: AVAUS-hankkeen esittely - Hyvinvoinnin tarjotin -

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? JulkisivuROADSHOW Lappeenrannassa: JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA? Etelä-Karjalan Osuuspankin auditorio, 1.10.2014 Mikko Tarri, hallituksen puheenjohtaja Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivusaneeraus.

Lisätiedot

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä

Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Potkua peruskoulun tvt-taitoihin sekä sosiaalisen median käyttöön Jyväskylä, 22.10. Oskari Uotinen viestintäkonsultti, yrittäjä Tutustuminen ja esittelyt Ketäs te olette? Etsi täältä sellainen henkilö,

Lisätiedot

Maankäyttöhankkeet yhteiskehittelyä vai pöytälaatikkosuunnittelua?

Maankäyttöhankkeet yhteiskehittelyä vai pöytälaatikkosuunnittelua? Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maankäyttöhankkeet yhteiskehittelyä vai pöytälaatikkosuunnittelua? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maankäyttöhankkeet yhteiskehittelyä vai pöytälaatikkosuunnittelua?

Lisätiedot

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset IPT 2 Syventävä työpaja (5.4.2017): Ryhmätöiden tulokset Aamupäivän ryhmätyöt Ryhmätyö 1. Mitkä ovat mielestänne tärkeimmät yhteistoimintamekanismit (must)? Ryhmätyö 2: a) Miten tilaajat voivat edesauttaa

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto 7.6.2018 Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan tausta Työpajan tavoitteena oli löytää ideoita Loviisan joukkoliikenteen parantamiseksi.

Lisätiedot

Kuntien viestinnän. kehityskohteet. tärkeimmät. Kuntamarkkinat Juha Mäkinen & Kimmo Sasi, Viestintätoimisto Pohjoisranta

Kuntien viestinnän. kehityskohteet. tärkeimmät. Kuntamarkkinat Juha Mäkinen & Kimmo Sasi, Viestintätoimisto Pohjoisranta Kuntien viestinnän tärkeimmät kehityskohteet Kuntamarkkinat 13.9.2018 Juha Mäkinen & Kimmo Sasi, Viestintätoimisto Pohjoisranta 1 Viestintätoimisto Pohjoisranta kysyi paikallistoimittajilta, miten heidän

Lisätiedot

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.

Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11. Soveltavan taiteen menetelmiä sosiaali- ja nuorisotyöhön Terttu Parkkinen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu 19.11.2013 Vimma, Turku MIMO faktoina Hankkeen nimi: MIMO Moving In, Moving On! Application

Lisätiedot

Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa

Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa Mihinkään ei voi kuitenkaan vaikuttaa Vai voiko sittenkin? Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet palvelujen kehittämisessä Itä-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivät Kuopiossa

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku)

Tuloksia ja kokemuksia. Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Tuloksia ja kokemuksia Digipolku (Maaseudun yritystoiminnan digitaalinen kasvupolku) Digipolku-hanke Järjestää yritysten digiloikkaa tukevia tapahtumia yritysten toivomista aiheista Keski-Suomessa lähellä

Lisätiedot

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009

LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011. Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 LEHTI kuuden alueen yhteinen hanke 2008-2011 Hyvinvointifoorum Tampere 4.11.2009 TAUSTAA LEHTI-HANKKEESTA (7 osahanketta kuudelta alueelta) EAKR-rahoitteinen, kuuden alueen yhteinen Yhdistävä teema on

Lisätiedot

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely

Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

TYÖPAJAT 2016 UUDENLAINEN TYÖPAJA NUORILLE

TYÖPAJAT 2016 UUDENLAINEN TYÖPAJA NUORILLE TYÖPAJAT 2016 UUDENLAINEN TYÖPAJA NUORILLE LÄHTÖKOHTA: TARVE 1 Työelämä kehittyy ja työpaikat sen myötä Uusia aloja, joissa työpaikkoja syntyy koko ajan myös meidän seudulla Uudet toimialat tarvitsevat

Lisätiedot

Yhteistyöryhmä. Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo Panu Kontio

Yhteistyöryhmä. Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo Panu Kontio Yhteistyöryhmä Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo 22.1.2019 Panu Kontio Miksi yhteistyöryhmä? Etsiä pysyvää ratkaisumallia peltoporoongelmaan sekä ehkäisemään porojen lomaasutukselle aiheuttamia

Lisätiedot

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016

Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 Nuorten Akatemian ja Liikenneturvan yhteistyöhanke 2016 - Yhteistyötä vuodesta 2012 - Tuetaan 13-24 vuotiaiden nuorien omia liikenneturvallisuusprojekteja rahallisesti - Vuonna 2016 haetaan etenkin videoprojekteja

Lisätiedot

Making safety fun -viestintäsuunnitelma

Making safety fun -viestintäsuunnitelma Making safety fun -viestintäsuunnitelma 10.12.2018 suunnittelukokous Bonavassa: Tuija Lönnrot, Katja Salmi, Ahti Niskanen, Tommi Ahlberg. Poissa Veikko Nissilä. Turvallisuusryhmän viestintä tuija.lonnrot@bonava.com;

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä

Matkailutoimialan aamu. 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Matkailutoimialan aamu 1.4.2009 Design Hill, Halikko Riikka Niemelä Asiakaskäyttäytyminen internetissä asiakkaan tietotarpeet ja ostopäätökseen vaikuttavat tekijät Internet on noussut vallitsevaksi viestintävälineeksi.

Lisätiedot

Miten minä? Oma unelmani 2017?

Miten minä? Oma unelmani 2017? Miten minä? Oma unelmani 2017? TAVOITE Lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia Synnyttää ideoita yhdessä ihmisten kanssa Kokeilla rohkeasti ja oppia Lisätä yhteisöllisyyttä Rakentaa verkostoja ja toimia

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Tarjous: Hervannan pohjoisakselin täydennysrakentamisen työpajoihin ja ohjausryhmän kokouksiin osallistuminen, Asemakaava nro 8603

Tarjous: Hervannan pohjoisakselin täydennysrakentamisen työpajoihin ja ohjausryhmän kokouksiin osallistuminen, Asemakaava nro 8603 Tarjous: Hervannan pohjoisakselin täydennysrakentamisen työpajoihin ja ohjausryhmän kokouksiin osallistuminen, Asemakaava nro 8603 Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristö, asemakaavoitus Ilkka Kotilainen,

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA. Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo

KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA. Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo KUNTATASON APOLITYÖN KOKEMUKSIA Katariina Haigh, kaupunginarkkitehti, arkkitehti SAFA Yhteinen metropolimme yhteinen apolimme / Kulttuurikeskus Korjaamo 10.12.2009 LOHJAN ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA

Lisätiedot

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat HSYK 11.10.2016 Ennakkoaineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lähtökohdat puiteohjelman laatimiseen Edellisen MAL-suunnittelukierroksen jälkiarviointi,

Lisätiedot

JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ

JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ JÄMSÄN TAAJAMAOSAYLEISKAAVA 2030 KOHTI YHTEISKEHITTÄMISTÄ Kuntamuoto kaupunki Asukasluku 2016 21 219 Pinta-ala 1823,77 km2, Vesipinta-alaa n. 14 % Etäisyyksiä Helsinki Tampere Jyväskylä 223 km 92 km 58

Lisätiedot

Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian?

Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Kuntalaisaktivismi pelastaa demokratian? Tuusula 5.10.2017 Julia Jousilahti Tutkija, projektipäällikkö Demos Helsinki @juliajousilahti Demos Helsinki Riippumaton yhdistysmuotoinen ajatushautomo, perustettu

Lisätiedot

Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto

Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto Käsitteet selviksi ja monimutkaisesta kohti yksinkertaista Täydennysrakentaminen onnistuu! Erityisasiantuntija Satu Åkerblom Uudenmaan liitto Kyselyt täydennysrakentamisen edistämisen tarpeista Kiinteistö-

Lisätiedot

Pientaloalueiden kehittäminen Vantaalla Yhteistyössä rakennusvalvonta ja kaupunkisuunnittelu

Pientaloalueiden kehittäminen Vantaalla Yhteistyössä rakennusvalvonta ja kaupunkisuunnittelu Pientaloalueiden kehittäminen Vantaalla Yhteistyössä rakennusvalvonta ja kaupunkisuunnittelu Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari Maria Hyövälti, Kaupunkisuunnittelu / Rakennusvalvonta Vantaan kaupunki

Lisätiedot