Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto"

Transkriptio

1 Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori, Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Marko Palmgren, verkostojohtaja, Lapin liitto

2

3 Maakuntauudistusta koskevan kierroksen tavoitteena on kuulla kuntalaisia tulevista muutoksista. Tavoitteena on saada vastauksia Lapin asukkaiden kokemuksiin sosiaali- ja terveyspalveluista, palvelutarpeista ja -odotuksista kartoittavaan kyselyyn. Voi vastata myös sähköisesti. Keskustellaan muun muassa tulevaisuuden sote-palveluista, TE-palveluista, lomituksesta ja Lapin maanteistä. (lähde: Yle uutiset)

4 Oikeus ja mahdollisuus saada tietoa tuottaa tietoa Velvollisuus kertoa, kuulla ja kerätä tietoa Esim. on seurattava asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin Mm. järjestää keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä asukasraateja ja selvittää asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa

5 Maakunnallinen hyvinvointikertomus kokoaa alueen kuntien vahvuudet ja huolenaiheet kuvaa alueellisia ja väestöryhmittäisiä eroja hyvinvoinnissa ja terveydessä kuvaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteita alueella asettaa ja kohdentaa tavoitteita, resursseja ja alueellista toimintaa välittää tietoa valtionhallintoon Kunnallinen hyvinvointikertomus kertoo kunnan toteuttamasta hyvinvointipolitiikasta tieto väestön terveydestä ja hyvinvoinnista kuvaus väestöryhmittäisistä hyvinvointi- ja terveyseroista kuvaus terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden muutoksista kertoo palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kyvystä vastata hyvinvointitarpeisiin välittää tietoa ehkäisevän työn kustannuksista ja mahdollisista vaikutuksista sekä tavoitteista ja toimenpiteistä.

6 Tieto-osallisuus Sisältä ulospäin suuntautuva Organisaatiokeskeinen Rajattu osallisuus Prosessi tiedossa Lopputulema tiedossa Tietokumppanuus Sisälle ja ulos suuntautuva, avoin Monitoimijainen Laaja osallisuus Prosessi osin tiedossa Lopputulema osin avoinna Määritetään itse keiltä kysytään, mitä kysytään, miten kysytään sekä miten tietoa käytetään. Ennalta määritetty tiedontuottaminen Määritetään yhdessä keiltä kaikilta kysytään, mitä kysytään, miten kysytään sekä miten tietoa hyödynnetään. Mahdollisuus avoimeen tiedontuottamiseen Tuttu ja turvallinen? Hyppy tuntemattomaan?

7 Määritetään yhdessä Mitä tieto on Mikä tieto on tärkeää Mistä ja miten tietoa saa Jne. Yhdessä Kerätään tietoa Tuotetaan tietoa Analysoidaan tietoa Tulkitaan ja luodaan ymmärrystä Yhdessä tiedämme paremmin? Hyödynnetään yhteistä tietoa Toimitaan yhdessä yhteisen tiedon pohjalta

8

9 Lapin liitto Sodankylä Lapin sotu ry - Tehtäisiinkö yhdessä? - Miten edetään? - Miten laaja-alaisesti toimijoita mukaan? - Mikä yhdistää kaikki toimijat? - - ihmisten hyvinvointi! Rovaniemi Lapin AVI

10 Lapin AVI Saamelaiset Turvallisuus Kunnat - Porukkaa laajennettiin - Yhteiset indikaattorit työskentelyn aloittajana Hyte

11 Saamelaiset Vaikuttamistoimielimet Järjestöt Työllisyys Hyvinvointikysely Jne. yht. 27 toimijaryhmää Lapin hyvinvointikysely yht. 27 erilaiselle toimijaryhmälle itselleen ja eteenpäin välitettäväksi Turvallisuus Kulttuuri Lapin kuntin hyvinvointikertomusten painopistealueiden kokoaminen - Hyvinvointikertomusasiakirjat - Hyte-tapaamiset Kunnat Liikunta

12 Kuntien hv-kertomukset tuottavat paikallista tietoa maakunnalliseen kokonaisuuteen Miten kuntalaiset voivat miten asukkaat voivat Palvelut rahoitus tuki, ohjaus yhdyspinnat hyte Asukkaiden kokemustietoa paikallisesti ja maakunnallisesti Tilastojen rinnalle, täydennykseksi Tilastojen haasteet kuvata lappilaista tai paikallista hyvinvointia Tärkeä kanava vaikuttaa maakunnalliseen hyvinvointikertomukseen HYTE-työn kokoaja ja moottori Satsaus tietokumppanuuteen kuntalaisesta, järjestöihin, yrityksiin, oppilaitoksiin jne.

13 Kanava tavoittaa kokemustietoa tuottavat asukkaat (kat, erityisryhmät, hiljaiset, järjestelmäpudokkaat, meidät) Lähde tavoittaa hiljaisia signaaleja Taho saada asiantuntijatietoa ilmiöistä ja ratkaisuista Osallisuuden asiantuntija Mitä, miten ja missä kysytään Vastaajien tavoittaminen sekä kannustaminen ja tukeminen vastaamiseen Tiedonkeräyksen ja kuulemistilaisuuksien toteuttaja (esim.) Keminmaa 3.5., Tanja Sälevä

14 Lapin liitto Lapin soteja makuvalmistelu Rovaniemi Lapin AVI Lapin sotu ry Lapin hyvinvointikyselyn tulosten ja Lapin kuntien hvk painopistealueiden kevyt luokittelu Aineiston muokkausta yhteiseen työskentelyyn sopivammaksi Ei lopullista tulkintaa tai valikointia

15 Yhteinen tietopaketin tarkastelu, analysointi ja tulkinta

16 Yksittäisistä näkökulmista moninaiseen yhteiseen näkemykseen

17 YHTEINEN VISIO Monitoimijainen ymmärrys PP1 PP2 PP3 Yhdessä muodostettu esityskokonaisuus päätettäväksi (Lapin liiton hallitukselle)

18 Tietokumppanuus rakentaa pohjaa yhteiselle tekemiselle

19

20

Järjestölähtöinen tiedontuotanto osallisuuden vahvistajana

Järjestölähtöinen tiedontuotanto osallisuuden vahvistajana Järjestölähtöinen tiedontuotanto osallisuuden vahvistajana Marika Ahola, tiedontuotannon koordinaattori Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Tietoa, minusta, sinusta, meistä, heistä, muista Meistä

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin Paikka auki -verkosto Paikka auki -avustusohjelma (2014-2017) edistää erityisesti vaikeasti työllistyvien ja työelämän ulkopuolella olevien

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry TIETOA Vahvistamme lappilaisten järjestöjen yhteiskunnallista asemaa ja toimintaedellytyksiä kokoamalla,

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä

Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä Kunta Kunnan ja Keusoten yhteinen hyvinvointitehtävä Kunnalla ja Keusotella on yhteinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtävä asukkaat, kuntalaiset, ovat yhteisiä ja yhteistyötä tehdään eri yhdyspinnoilla

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Sähköinen hyvinvointikertomus työryhmä 5.6.2018 Sara Löyttyjärvi, Hämeen Setlementti ry Yleistä Kokemustietoa keräämällä tavoitetaan

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TOIMINTAMALLISTA KESKI- UUDENMAAN ALUEELLA MARJUT SUO, ERIKOISSUUNNITTELIJA ULKOINEN INTEGRAATIO HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN TYÖTÄ NELJÄLLÄ TASOLLA MUTTA

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä eriarvoisuuden vähentämisen strategisen johtamisen työvälineenä Työpaja 3: Keskeiset lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Hyvinvointirooli tulevaisuuden kunnassa ja yhdyspinnoilla Kuntamarkkinat 13.9.2017 12.9.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä. Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Auli Anttila, projektiasiantuntija Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus 29.5.2018 Auli Anttila, projektiasiantuntija THL: Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntija-arvio 2018

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus 5.2.2019 Maakunnan hyte-tehtävä Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Rakenteellinen sosiaalityö ja tiedontuotanto (ja käyttö) Minna Zechner

Rakenteellinen sosiaalityö ja tiedontuotanto (ja käyttö) Minna Zechner Rakenteellinen sosiaalityö ja tiedontuotanto (ja käyttö) Minna Zechner (@seamk.fi) 26.11.2014 Esityksen rakenne Tiedon tarpeista ja käytöstä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa Rakenteellisen sosiaalityön

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA

TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA TAUSTATIETOTYÖRYHMÄN TYÖSUUNNITELMA Maria-Liisa Nurmi, Anne Alavillamo, Arto Rautajoki, Matti Rekiaro, Anna-Kaisa Pusa, Kirsti Svahn, Teemu Puolijoki, Marko Rossinen Taustatietotyöryhmän tehtävä Kartoittaa

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa. Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen verkostovastaava Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä

TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä TERVEYDEN EDISTÄMISEN AJANKOHTAISET ASIAT Pirkanmaan ja Keski-Suomen kuntayhdyshenkilöiden verkostopäivä 24.9.2015 Juha Mieskolainen ESITYKSEN RAKENNE Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen valvonta Hyvinvointikertomusten

Lisätiedot

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen

Kunta HYTE hanke. Kuntien hyvinvointityön kehittäminen Kunta HYTE hanke Kuntien hyvinvointityön kehittäminen 2017-2019 Kunta-HYTE hankkeen tilannekatsaus 21.6.2017 Järjestöt maakuntauudistuksessa -tilaisuus, Joensuu Projektipäällikkö Kari Hyvärinen Hyvinvointijohtaminen

Lisätiedot

Hyvän elämän edistäminen

Hyvän elämän edistäminen Hyvän elämän edistäminen Veli-Matti Ahtiainen Puheenjohtaja Lapin sosiaali- ja terveysturva yhdistys ry Hyvä elämä Mitä on hyvä elämä? Jo Aristoteles aikoinaan Teoksessa Politiikka Aristoteles toteaa yhteiskunnan

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka,

Lisätiedot

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta Keskiviikko 21.2 2018 Klo 12-15.30 Wanha Herra, Metelinmäen kabinetti Lahti Osallistujat Asikkala: Matti Kettunen Hartola: Johanna Huttunen Hollola: Antti Anttonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke

Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Osallisuuden valmistelu Maakuntastrategian valmistelu alkanut Järjestöjen verkostoissa järjestetty

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Järjestötieto järjestykseen ja palvelemaan ikäihmistenkin asiaa?

Järjestötieto järjestykseen ja palvelemaan ikäihmistenkin asiaa? Järjestötieto järjestykseen ja palvelemaan ikäihmistenkin asiaa? Marika Ahola & Markus Niemelä Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Järjestöt lähellä ihmistä Järjestöt arjen asiantuntijoina Kokemuksellisuuden,

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Mikä on Jämy? Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke edistää ja koordinoi maakunnassa

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen nykytila Lapissa Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue 7.3.217 1 Sisältö Terveydenedistämisaktiivisuus Lapin maakunnassa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli Palvelut asiakaslähtöiksi - Kärkihanke Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli LAPIN työpaja 27.9.2106 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Hankkeen tavoitteet Hankkeessa kehitetään

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ

LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ LAPE TYÖRYHMÄN ROOLI JA TEHTÄVÄT LAPE-OHJAUSRYHMÄ 20.11.2017 LAPE TYÖRYHMIEN YDINTEHTÄVÄT (stm) Ohjaa, koordinoi, tukee ja arvioi alueen LAPE-muutostyötä Toimii vuoropuhelussa maakunnan SOTE-valmistelun,

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA. Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous Lapin aluehallintovirasto HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISEN NYKYTILA JA TULEVAISUUS LAPISSA Ryhmätyöskentelyn tuotokset Työkokous 1.3.2017 Lapin aluehallintovirasto 1 Tehtävä 1: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, ehkäisevän

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti 23. 24.11.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta-

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Kehittäjäasiakastoiminta

Kehittäjäasiakastoiminta Kehittäjäasiakastoiminta Lapin asiakasosallisuusmalli Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan. Asiakkaiden osallisuus laajennetaan palvelujen suunnitteluun,

Lisätiedot

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa

Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa Hyvinvointijohtamisella onnistumisen poluille ja hyvään arkeen Lapissa HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN KUNNAN TEHTÄVÄNÄ Kuntalain mukaisesti kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä Tampere 27.9.2016 26.9.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan,

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- YHTEISTYÖN SEMINAARI o Mikä on maakuntien tuleva rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ohjauksessa ja koordinoinnissa? -Maarita Mannelin Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä

Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä Järjestöt ja maakuntauudistus, toiminnanjohtaja Mervi Kestilä Lapin maakunnallinen järjestöneuvottelukunta ja järjestöstrategia Järjestöstrategia 2030 A. Elinvoimaiset järjestöt Toimintaa ja voimavaroja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna

Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Salla 16.9.2016 Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin AVI, p. 0295 017 392, tuula.kokkonen(at)avi.fi 1 Miltä Sallassa näyttää? Edistääkö kunta asukkaidensa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI

Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI Alueellisten hyte-toimijoiden VERTAISFOORUMI 9.5.2019 Jyväskylä 10.5.2019 Erityisasiantuntija Nella Savolainen, THL 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ALUEILLA tilanne huhtikuussa 2019 10.5.2019 Erityisasiantuntija

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen Hyvinvointia yhdessä 25.1.2018 ja 21.2 2018 Marja-Liisa Honkanen Strategian rinnalla hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan kaikkien panosta Yhdessä on enemmän kuin jokainen taho erikseen

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot