INVESTOINTIOHJELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INVESTOINTIOHJELMA 2016"

Transkriptio

1 INVESTOINTIOHJELMA 2016 Valtuuston hyväksymässä vuoden 2016 talousarviossa on teknisen lautakunnan toimialueen alle hyväksytty seuraavat investointihankkeet. Investointimääräraha maankäyttö Menot Maanhankinta Erillisten kohdekohtaisten valtuuston hyväksymien päätösten pohjalta maaomaisuuden hankinta kunnalle. Projekti Menot Investointimääräraha talonrakennus Menot Kirkonkylän terveyskeskus (työmaa nro 1000) Vuonna 2014 käynnistyneen ja vuoden 2015 lopussa valmistuneen uuden terveyskeskuksen muuttokustannukset ja kalustuksen ja varustuksen täydentäminen. Projekti Ylämyllyn hyvinvointiaseman laajennus + muutos (työmaa nro 1032) Valtuusto on :ssä päättänyt Ylämyllyn terveysaseman kunnostus- ja laajennussuunnitelman osalta tarkennuksen aikaisempaan :ssä tekemäänsä päätökseen siten, että tilasuunnittelussa tulee huomioida kokonaisuutena palvelujen organisointiin ja toteuttamiseen liittyvät uudistuneet tarpeet. (Kunnanhallituksen päätös perhekeskuksen organisoinnista ). Uuden tilaohjelman laadinnan/hyväksynnän jälkeen toteutetaan suunnittelijoiden valinta ja suunnittelutyön käynnistys. Hankesuunnittelu tilaohjelmineen on ollut valtuuston käsittelyssä , jolloin asia on jäänyt pöydälle lisäselvityksiä varten.

2 Projekti Menot Varolantie 3 muutostyöt (työmaa nro 1033) Varolantie 3 suunnitellut muutostyöt ovat osa valtuuston :ssä hyväksymää terveyspalvelujen uudelleenjärjestelyä. Muutostilojen osalta on käynnissä tilojen sisäilmaan liittyvät täydennysselvitykset. Aiemmin ( :ssä) hyväksytty tilaohjelma on myös tarpeen päivittää edellä mainitun Ylämyllyn tilaohjelman uudelleenpäivityksen johdosta. Hankesuunnittelu tilaohjelmineen on ollut valtuuston käsittelyssä , jolloin asia on jäänyt pöydälle lisäselvityksiä varten. Projekti Menot Liperin koulukeskuksen peruskorjaus ja laajennus (työmaa nro 1034) Määrärahalla suunnitellaan koulukeskuksen peruskorjaus ja kartoitetaan mahdollinen laajennustarve. Projekti Viinijärven koulun kotitalousluokan saneeraaminen erityisopetustilaksi (työmaa nro 1035) Projekti Pienryhmäkodin muutostyöt (työmaa nro 1001) Kunta on valtuuston ( 46) päätöksellä hankkinut Kiinteistö Oy Liperin Vuokratalot Oy:ltä 24 asuinhuoneistoa (neljä erillistä rakennusta) käsittävän rakennuskompleksin kirkonkylästä os. Penttiläntie 2 kunnostettavaksi vanhusten pienryhmäasunnoiksi. Kunnostustyöstä on laadittu luonnossuunnitelmat, jotka kunnanhallitus on hyväksynyt ( 148). Yhden talon (talo C) osalta tekninen lautakunta on hyväksynyt toteutussuunnitelmat ( ), joiden pohjalta on ko. rakennuksen osalta muutostyöt toteutettu v Lautakunta on hyväksynyt Talon B toteutussuunnitelmat ( ), joiden pohjalta talo B:n osalta muutostyöt on toteutettu v Vuoden 2016 aikana muutostyöt toteutetaan A-talossa (päärakennus). Toteutussuunnitelmat tuodaan lautakunnan hyväksyttäväksi.

3 Projekti Menot Iltarusko tehostetuksi palveluasunnoiksi (työmaa nro 1036) Selvitetään käyttäjän kanssa toteutusratkaisut ja mahdollisuudet, joiden pohjalta laaditaan esitykset jatkotoimiksi. Projekti Menot Kiinteistöjen peruskorjaus Määrärahalla jatketaan normaalia vuosikunnossapitoa suurempien kohteiden kunnostusta lautakunnassa hyväksyttävän erillisohjelman mukaan Projekti Investointimääräraha kaavatiet Menot Liittymät viherkaistat, suunnittelu Viranhaltijapäätöksin ko. määräraha kohdennetaan pieniin suunnittelutehtäviin, liittymäjärjestelyihin ja viherkaistojen puuistutuksiin. Projekti Menot Päällystystyöt (työmaa nro 1037)

4 Päällystystyöt toteutetaan lautakunnan aikanaan hyväksymän erillisen päällystysohjelman mukaan. Projekti Menot Kirkonkylän kaavateiden kunnostus (Työmaa nro 1038) euroa Määrärahalla toteutetaan Simananniementien asemakaavatieosuuden peruskorjaus. Suunnitelmat tuodaan erikseen lautakunnan hyväksyttäväksi. Projekti Ylämyllyn teollisuusalue (työmaa nro 1039) Kunnallistekniikan rakentaminen hyväksytyn asemakaavan mukaiselle teollisuustontille. Projekti Ylämyllyn alue (työmaa nro 1040) Jyri VIII alue laajennus. 1 (kaavatiet) Määrärahalla jatketaan Jyri VIII alueen kunnallistekniikan rakentamista siten, että laajennuksen jälkeen saadaan rakentamisen piiriin 20 omakotitalotonttia. Projekti Menot Ylämyllyntie kaavatieksi (työmaa nro 1041) euroa Määrärahalla toteutetaan rakennesuunnitelmat vuonna 2015 aloitetusta Ylämyllyntien suunnittelusta Projekti Menot Viinijärven alue (työmaa nro 1042) euroa Viinijärven kaavatiet kunnostus vesijohtojen uudistamisen yhteydessä Projekti

5 Investointimääräraha vesi ja jätevesi Menot Liittymät, suunnittelu Vesi- ja viemärin johtoliittymien rakentamiseen ja yleissuunnitteluun. Projekti Menot Kirkonkylän alue (työmaa nro 1044) Jatketaan kirkonkylän vesihuoltolinjojen ja pumppaamoiden kunnostusta erikseen tehtävän päätöksen pohjalta. Projekti Viinijärven alue vesijohtojen uusiminen (työmaa nro 1042) euroa Määrärahalla jatketaan v aloitetun keskustan vesijohdon kunnostusta erikseen laadittavien suunnitelmien pohjalta. Projekti Ylämyllyn vesitornin kunnostus (työmaa nro 1043) Määrärahalla toteutetaan Ylämyllyn vesitornin kunnostussuunnitelmat. Projekti Ylämyllyn alue Jyri VIII alue laajennus (työmaa nro 1040) euroa

6 Määrärahalla jatketaan Jyri VIII alueen kunnallistekniikan rakentamista siten, että laajennuksen jälkeen saadaan rakentamisen piiriin 20 omakotitalotonttia. Projekti Menot Ylämyllyn teollisuusalue (työmaa nro 1039) Kunnallistekniikan rakentaminen hyväksytyn asemakaavan mukaiselle teollisuustontille. Projekti Joensuu veden maksuosuudet euroa Määräraha kohdennetaan Joensuun Veden investointiluonteisiin vesihuoltohankkeisiin niillä johtoosuuksilla, missä myös Liperin jätevesiä johdetaan. Maksuosuus määräytyy hyväksytyn Liperin kunnan ja Joensuun kaupungin välillä tehdyn viemäröintisopimuksen mukaisesti. Projekti Menot Haja-alueen vesihuoltoavustus euroa Hankekohtaisten vesihuoltotöiden avustaminen lautakunnan hyväksymien päätösten mukaisesti Liperin Itäinen vesihuoltohanke Roukalahden viemäröintihanke Härkinvaaran vesihuoltohanke Investointimääräraha muu kunnallistekniikka Menot Tievalaistus (työmaa nro 1045) euroa

7 Määrärahalla toteutetaan lautakunnan erillispäätöksen mukaisesti tievalaistuksen perusparannus ja laajennushankkeita. Projekti Menot Puistot ja leikkikentät (työmaa nro 1046) euroa Määrärahalla toteutetaan lautakunnan erillispäätöksen mukaisesti puisto- ja leikkialueiden perusparannus ja laajennushankkeita. Projekti Menot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016-2017 - 2018 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 142 000 1. Väyryläntien, Aimontien rakentaminen, n. 150 m 8376 244 000 0 208 000 36 000 244 000 -

Lisätiedot

2) Kustannuspaikka 900009 Talousarvio 80 000 euroa Kaavatiet Kaavateille syntyneitä kustannuksia 17.11.2015 yhteensä 56 164,71 euroa

2) Kustannuspaikka 900009 Talousarvio 80 000 euroa Kaavatiet Kaavateille syntyneitä kustannuksia 17.11.2015 yhteensä 56 164,71 euroa Tekninen lautakunta 149 17.11.2015 Tekninen lautakunta 162 15.12.2015 Investointihankkeiden kustannustilanne 17.11.2015 / Investointihankkeiden Kp 30.11.2015 Teknltk 17.11.2015 149 1) Kustannuspaikka 900008

Lisätiedot

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA v. 2013/ määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET 6301 KADUT 120 000 43 226 5 000 125 000 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus 8366 977 870 90 000 18 238

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno Kiinteä omaisuus Tulot 10 000 10 000 10 000 10 000 Menot 15 000 15 000 15 000 15 000 Nettomeno -5 000-5 000-5 000-5 000 Irtain omaisuus Menot 0 62 000 30 000 30 000 Nettomeno 0-62 000-30 000-30 000 Talonrakennus

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN INVESTOINTIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

TEKNISEN LAUTAKUNNAN INVESTOINTIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 1 pl. aluekohteet, vesihuoltolaitos ja tilalaitos ja ateriapalvelut 2 700 200 YHDYSKUNTATEKNIIKKA AURIKOTIEN JA VENEVALKAMATIEN KIERTOLIITTYMÄ, 2016-2017 952118 Voutilainen 345 000 Kiertoliittymä ns. Kylpylän

Lisätiedot

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2013 008110 Inv/Kiinteä omaisuus 7010 INVESTOINTIMENOT -550.000-550.000-539 258,53-10 741,47 98,0 7020 INVESTOINTITULOT 490.000 490.000 181 292,87 308 707,13 37,0 7030

Lisätiedot

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN Tekninen lautakunta 62 23.08.2011 Tekninen lautakunta 73 20.09.2011 KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN TELA 62 TELA 53 TELA 32 TELA 22.02.2011 8

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000 D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA 2016-2018 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kokonais- TP 2013 TP 2014 TA 2015 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Rak.koht. Muut HALLINTOTOIMINTA 900120 Osakkeiden/osuuksien osto

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI TEKNINEN LAUKUN OSAVUOSIPARORTTI 1.1 30.4.2016 TOIMIN-AJATUS: Tekninen toimi vastaa kunnan teknisen toimialan kunnossapidosta ja ylläpitotehtävistä sekä rakentamisesta ja toimialueensa kehittämisestä.

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

Edellyttää vielä kunnanvaltuustokäsittelyn Kustannusarviot

Edellyttää vielä kunnanvaltuustokäsittelyn Kustannusarviot KOHDE Perustelut Vuosille Esitys 2012 2012 2012 2013 2014 Yhteensä Yhteensä 2012-14 ta 2012 TA-inv. Kh Kv 2012-14 TIEALUEET Kaavatiet 2011 korjattujen teiden viimeistely ja päällystys 198 66 66 66 66 Tuokonkuja

Lisätiedot

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON

Lisätiedot

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla.

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOHJELMA 2017-2019 Aloitus- Kokonais- Määrärahojen käyttö Rahoitus- vuosi

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

Avustukset. Avustukset

Avustukset. Avustukset Muonion kunta Talousarvio investointiosa SIVU 1 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot Investoinnit netto 0,00 0,00 0,00 0,0 113 Asuntoyhtiöiden rivitalot * yht. 25.000,00 29.069,96 4.069,96-16,3- Investoinnit

Lisätiedot

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016 / määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 1. Katuvaloverkoston valaisimien uusiminen, Puu-Juuka 8378 60 000-25 000 35 000

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2014

Kaavoituskatsaus 2014 Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2014 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Investointiosa

Tilinpäätös 2015 Investointiosa Investointiosa Kunnan toteutuneet bruttoinvestoinnit olivat 16,7 m talousarvion ollessa 18,5 m. Infran ja rakennusten bruttoinvestointibudjetti alittui 3,2 m :lla ja maanostossa talousarvio ylittyi 1,7

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 225 09.12.2014 Tekninen lautakunta 13 27.01.2015 Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma 160/02.02.00/2014 TEKLA 09.12.2014 225 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-10 %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2014 2014 muutos 2014 01-10 % Saarijärven kaupunki Sivu 1 096006 TERVEYSKESKUS RAKENTEIDEN IV-MUUTOKSET MUUT 9049 Inv/Muut menot -67.000-67.000-67.000,00 MUUT -67.000-67.000-67.000,00-67.000-67.000-67.000,00 NETTO -67.000 0-67.000

Lisätiedot

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö.

Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan vastuuhenkilö. Toimistosihteeri Asuntosihteeri Hallintopäällikkö. LASKUJEN VASTAANOTTOON JA HYVÄKSYMISEEN OIKEUTETUISTA SEKÄ KUSTANNUSPAIKKOJEN VASTUUHENKILÖT 2015: Kh 23.1.2015/29 Vastuualue Oikeellisuuden tarkastaja Vastaanottaja / Tarkastaja Hyväksyjä Kustannuspaikan

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄ- MÄÄRÄRAHAESITYKSET VUODELLE 2017

YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄ- MÄÄRÄRAHAESITYKSET VUODELLE 2017 1 YHDYSKUNTALAUTAKUNNAN KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄ- MÄÄRÄRAHAESITYKSET VUODELLE 2017 Hanketasoinen tarkastelu (Ylk 14.2.2017 oheismateriaali) TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA TYRNÄVÄN KUNTA RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA 4 KK:N TOTEUTUMA VUONNA 2014 YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN OSASTO V. 2014 Toiminta-ajatus Ympäristö- ja tekninen osasto tuottaa tekniset palvelut

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2015 2015 muutos 2015 01-03 % 2014

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2015 2015 muutos 2015 01-03 % 2014 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 11:38:19 090000 Maa-ja vesialueet KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00 374,00 NETTO 0 0 0 374,00 090001 Kirkonkylän vesilinjat OMA RAKENTAMINEN -6.000-6.000-6.000,00-6.000-6.000-6.000,00

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT INVESTOINNIT 2019-2021 KUNNANHALLITUS 155 000 Netto 0 0 0 0 0 0 Kiinteistöselvityksen jatkaminen 80 000 80 000 Muut pitkävaikutteiset menot 2-5 v. Kiinteistöselvitys poistetaan 20 vuodessa, koska selvitys

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Sivu. 2 Määrärahamuutokset investointeihin... 2

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Sivu. 2 Määrärahamuutokset investointeihin... 2 SIEVIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2017 Sivu 1 toimitettu 15.09.2017 Tekninen lautakunta Aika: ti 26.09.2017 kello 17.00 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Kokoukseen kutsutut: Teknisen lautakunnan jäsenet Pelkonen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 1/2010 1 Tekninen lautakunta Torstai 14.01.2010 klo 18.00-19.55 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri Riku

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. syyskuuta 2014 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA. Kustannuspaikka INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE Kohde

NAKKILAN KUNTA. Kustannuspaikka INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE Kohde 1 NAKKILAN KUNTA INVESTOINTIOHJELMA VUOSILLE 2019-2022 Maa-alueiden ostot 921001 8220 100 100 100 100 Merkitty vihreällä: Kuntayhtymäosuudet 925002 8210 100 100 100 100 MÄÄRÄRAHA MUUTTUNUT Osakkeet 925001

Lisätiedot

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420 LIITE 1 8000 KAUPUNGINHALLITUS 1000 Palvelinten vaihto, taloustoimisto Menot -65-30 -105 1006 Palvelinten vaihto, henkilöstötoimisto Menot -60-60 1150 Taloushallinnon tietojärjestelmä Menot -1 200-800

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO 2015 MAKSUT MIKKELIN VESILAITOKSEN VESI- JA JÄTEVESIMAKSUT 1.1.2015 (sis. alv 24 %) - vesimaksu 2,03 e/m 3 - jätevesimaksu 2,91 e/m 3 Vesi- ja jätevesimaksuista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus

Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus HJR12, Hankkeen johtaminen ja rakennuttaminen & valvonta 12.2.2014 Tu o m m e t i l a l l e r a t k a i s u t Tilaajan eli rakennushankkeeseen ryhtyvän lakisääteisiä

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan.

Ympäristöministeriö on 16.6.2005 vahvistanut Lapin meri- ja rannikkoalueen tuulivoimamaakuntakaavan. KAAVOITUSKATSAUS Kaavoitusasioita valmistelee tekninen lautakunta. Kaavoitukseen kuuluu eriasteisten kaavojen ja niihin liittyvien selvitysten laatiminen, kaavaasioiden valmistelu luottamusmiehille, vuorovaikutteisuuden

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Tiistai 11. lokakuuta 2016 kello 18.00 19.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 VUOSIEN 2013-2015 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA SEKÄ SIIHEN SISÄLTYVÄT INVESTOINTIHANKKEET KH 271 Valtuusto on antanut kokouksessaan 20.6.2012 66 hallintokunnille

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016 LEMIN KUNTA 25.11.2016 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 25.11.2016. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016 LEMIN KUNTA 29.9.2016 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 29.9.2016. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Keskiviikko 27.03.2013 kello 17.00 19.30. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Keskiviikko 27.03.2013 kello 17.00 19.30. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta PÖYTÄKIRJA 3 / 2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.03.2013 kello 17.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 4/2012. Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 4/2012. Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 4/2012 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 6.11.2012 kello 16.30. Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-3 4 5 6 7 18 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto.

Lisätiedot

Päällystystyöt Mäntsälän kirkonkylällä

Päällystystyöt Mäntsälän kirkonkylällä Päällystystyöt Muut osapuolet: Päällystysurakoitsija Budjetti: Kh 2015 200 000 Hankkeen laajuustiedot Päällystystyöt Mäntsälän kirkonkylällä Sointulantie, Pikkumäentie, Puirojantie, Ojankulmantie, Varstakuja,

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA JA MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe 2. KIINTEISTÖN LUOVUTUS Raahepolis

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/2017 1 AIKA 19.09.2017 klo 17.30 PAIKKA Tekninen toimi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2017 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2019 YHTEENVETO NETTOINVESTOINNEISTA TA 2017 TS 2018 TS 2019 Kunnanhallituksen alaiset Tietokoneohjelmistot 23

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 2/2010 13 Tekninen lautakunta. Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 2/2010 13 Tekninen lautakunta. Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 2/2010 13 Tekninen lautakunta Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

LUONNONMAAN VISIO 2070

LUONNONMAAN VISIO 2070 LUONNONMAAN VISIO 2070 SUOMEN ASUNTOMESSUT Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jossa viime vuosina on käynyt keskimäärin 135.000 messuvierasta. Asuntomessuilla on

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/2015 11 Kokousaika 31.3.2015 kello 18.00 18.55 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Mäntysaari Kalevi, Kankare Tarmo, Hörkkö Pirjo Koski Eija Lintumaa

Lisätiedot

INKOON KUNTA Degerbyn asemakaava ja asemakaavan muutos

INKOON KUNTA Degerbyn asemakaava ja asemakaavan muutos INKOON KUNTA Degerbyn asemakaava ja asemakaavan muutos Kukkulatien ja Kukkulakujan vesihuollon ja katuinfran kaavataloudellinen selvitys 6.4.2010 67060596 Pöyry Finland Oy Degerbyntie Kukkulakujan kaava-alue

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Virolahden kunnanhallitus 162 07.11.2016 Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin Kh 162 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitet tä vä valtuustolle viipymättä muutostarpeen

Lisätiedot

Käyttötalous. Kaupunkiympäristön toimiala *) Kaupunkiympäristön toimiala,

Käyttötalous. Kaupunkiympäristön toimiala *) Kaupunkiympäristön toimiala, Käyttötalous Kaupunkiympäristön toimiala *) Kaupunkiympäristön toimiala, yhteensä 42 266 42 85 57 522 64 495 14 758 422 761 682 128 635 123 435 14 717 14 414 1 1 576 77 885 1 6 876 77 547-15 -289 21592

Lisätiedot

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1

Sisällysluettelo TE, :00, Esityslista 1 Sisällysluettelo TE, 2.10.2019 17:00, Esityslista 1-1 Esityslistan kansilehti (kokouskutsu)... 1 1 Taloussuunnitelman laatiminen vuosille 2020-2022... 2 2 Kaavoituskatsaus... 4 3 Sammutusvesikaivon rakentaminen

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 21. helmikuuta 2013 kello 20.00 21.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Elina Rauhala

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

MYYTÄVÄT/VUOKRATTAVAT TEOLLISUUSTONTIT. KESÄLAHDEN PAPPILANKANGAS Teollisuusalue I

MYYTÄVÄT/VUOKRATTAVAT TEOLLISUUSTONTIT. KESÄLAHDEN PAPPILANKANGAS Teollisuusalue I MYYTÄVÄT/VUOKRATTAVAT TEOLLISUUSTONTIT KESÄLAHDEN PAPPILANKANGAS Teollisuusalue I Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus on hyväksytty 6.10.2014. Tonttien pinta-alat 1 610-20 700 m².

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. syyskuuta 2014 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot