Tilinpäätös 2015 Investointiosa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätös 2015 Investointiosa"

Transkriptio

1 Investointiosa Kunnan toteutuneet bruttoinvestoinnit olivat 16,7 m talousarvion ollessa 18,5 m. Infran ja rakennusten bruttoinvestointibudjetti alittui 3,2 m :lla ja maanostossa talousarvio ylittyi 1,7 m :lla. Käyttöomaisuuden myyntibudjetti ylittyi 6,7 m :lla, syynä Bastukärrin alueen loppuunsaatettu kauppa. Nettoinvestoinnit (joissa mukana maanmyynnit) olivat vuonna 4,2 milj. euroa talousarvion mukaisten nettoinvestointien ollessa 12,8 milj. euroa. Laajennus- ja peruskorjausinvestoinneissa talousarvio 16,8 milj. euroa toteutui 13,6 milj. eurona ja talousarvio alittui 3,2 milj. eurolla. Suurimpana investointiryhmänä vuonna oli rakennusten uudelleeninvestoinnit. Näistä merkittävin hanke oli Nikkilän Sydämen koulurakennus. Laajennusinvestointien painopiste oli liikenneväylissä ja vesihuoltohankkeissa, kun taas peruskorjausinvestointien painopiste oli talonrakentamisessa. Laajennusinvestoinneista merkittävimmät hankkeet olivat katujen rakentaminen Bastukärrin, Pähkinälehdon, Hiekkamäentien ja Taasjärvi III:n kaava-alueilla. Vesi- ja viemärijohtojen rakentamisen painopiste oli haja-asutusalueilla, joista suurimpia vesihuoltotöitä toteutettiin Antbackan alueella. Talonrakentamisen suurimpia peruskorjausinvestointeja tilikauden aikana olivat Talman koulu, Kuntala ja Juhlatalo. Maanostoja toteutettiin 2,7 milj euron arvosta. Maa-alueita kunta osti yhteensä noin 52 hehtaaria Söderkullan, Nikkilän, Boxin ja Martinkylän alueilta. Maanmyynnin kokonaisarvo oli 12,4 milj. euroa, talousarvio ylittyessä selkeästi. Ylitys johtui S-ryhmän Bastukärrin tonttikaupan toteutumisesta lunastuksena. Irtaimen käyttöomaisuuden hankinnat pidettiin kattilankansiperiaatteen mukaisesti budjetoitua alhaisemmalla tasolla. VASTUUHENKILÖT: Aineettomat hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto Osakkeet ja osuudet kehitysjohtaja tilapalvelupäällikkö

2 INVESTOINNIT, YHTEENVETO muutokset Tot-% Poikkeama Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet , Laajennusinvestoinnit, nykyisten kaavojen muutosalue , Laajennusinvestoinnit, rakennukset , Uudelleeeninvestoinnit , Peruskorjausinvestoinnit , Yleiset investoinnit ,7 81 Bruttoinnvestoinnit infraan ja rakennuksiin , Maanosto , Irtain omaisuus, yhteensä , Osakkeet ja osuudet, netto , Bruttoinvestoinnit yhteensä , Maan myynti ja käyttöomaisuuden myynnit , Rahoitusosuus investointeihin Investoinnit yhteensä, netto , NETTOMÄÄRÄRAHAT LAAJENNUSINVESTOINNIT, INFRA LAAJENNUSINVESTOINNIT, UUDET KAAVA-ALUEET muutokset Tot-% Poikkeama Kulut , , ,2 56, Netto , , ,2 56, Laajennusinvestoinnit toteutettiin suurimmalta osin investointiohjelman mukaisesti. Asemakaavojen valmistuminen ei toteutunut suunnitellusti vielä vuonna, ja tästä johtuen vuodelle suunniteltuja infrarakennuskohteiden aloituksia jouduttiin siirtämään vuodelle Liikenneväylät ja puistot Vuoden aikana toteutettiin asfaltointi- ja viimeistelytöiden osalta Pähkinälehdon, Taasjärven ja Kartanonrinteen alueet. Uusien kaava-alueiden laajennusinvestointeja toteutettiin noin 1,6 milj. euroa suunniteltua vähemmän. Tämä johtui osaltaan siitä, että Sipoon Jokilaakson kaava-alueen työt eivät ole päässeet olosuhteista johtuen etenemään. Sipoon Jokilaakson asemakaava valmistui syksyllä. Kunnallistekniikan toteuttaminen aloitetaan alkuvuodesta Suurimpia rakennuskohteita olivat Bastukärrin logistiikka-alue, Pähkinälehdon pysäköintialue, Hiekkamäentie ja Taasjärvi III.

3 Vuoden aikana selvisi, että Eriksnäsin hankeyhteistyösopimuksen osapuolet eivät ole sitoutuneita sopimukseen ja sen mukaisen maankäyttösopimuksen tekemiseen Eriksnäs II:n asemakaava-alueen osalta, ja näin ollen kunta aloittaa Eriknäsintien kevyen liikenteen väylän suunnittelun LAAJENNUSINVESTOINNIT, NYKYISTEN KAAVA-ALUEIDEN MUUTOSALUEET muutokset Tot-% Poikkeama Kulut -250,0-250,0-104,5 41, Netto -250,0-250,0-104,5 41, Vuodelle suunniteltu Söderkullan K-marketin aloitus siirtyi vuodelle LAAJENNUSINVESTOINNIT, RAKENNUKSET muutokset Tot-% Poikkeama Kulut -290,0-290,0-26,5 9, Netto -290,0-290,0-26,5 9, Hanksaksen päiväkodin urakan takuuaikaiset maksut alittuivat noin euroa. Nikkilän Sydämen lähiliikuntapaikan rakentaminen siiryin keväälle Sipoonlahden koulun vaiheen 2 laajentamisen arkkitehtikutsukilpailu on käynnissä Tästä johtuen vuodelle suunnitellut hankesuunnittelua varten varatut euroa kohdistuvat vuodelle Myös Nikkilän Sydämen vaiheen 2 laajentamisen suunnittelu siirtyi vuodelle 2016, tästä syystä vuodelle suunnitellut kustannukset kohdistuvat vuodelle UUDELLEENINVESTOINNIT muutokset Tot-% Poikkeama Kulut , , ,6 87, Netto , , ,6 87, Nikkilän sosiaali- ja terveysaseman urakoiden takuuaikaiset maksuerät alittuivat noin eurolla ja olivat euroa. Keittiöselvityksen perusteella Etälä-Sipoon keskuskeittiötä ei rakenneta vaan vuonna 2016 Etelä- Sipoon keittiöt muutetaan Cook and Chill keittiöisi. Nikkilän Sydämen urakka on edennyt aikataulussaan ja kokonaiskustannusarviossaan, Vuodelle varattu määräraha 9,95 milj. euroa alittui vuoden osalta noin 1,1 milj. euroa. Alitus johtuu ennakoitua pienemmästä toteutuneista maksuista ja maksut siirtyvät vuodelle 2016.

4 Nikkilän uusi päiväkoti hankkeen toteutuksen edellytyksenä olleiden selvitysten viivästyminen siirsi hankkeen alituksen kustannuksineen vuodelle PERUSKORJAUSINVESTOINNIT muutokset Tot-% Poikkeama 60,0 33 Kulut , , ,4 104, Netto , , ,4 101, Julkinen käyttöomaisuus, vapaa-ajantoimi Vapaa-ajantoimen euron määräraha alittui eurolla, koska toteutuneiden peruskorjauksien määrä oli arvioitua pienempi. Rakennusten peruskorjaus Rakennusten terveellisten ja turvallisten olosuhteiden turvaamiseksi varattu määräraha ylittyi noin eurolla, koska toteutuneiden sisäilmakorjauksien määrä oli arvioitua suurempi. Valiokunta valitsi sivittujen kriteerien perusteella korjauskohteiksi Kuntalan, Sipoon koulukeskuksen liikuntasalin (rakennus C), Söderkullan koulukeskus, opintienyksikkö ja Runebergin rakennuksen otto päiväkodin väistötilaksi. Peruskorjakusen kohdennetut hankkeet talousarviossa olivat Talman koulu, Nikkilän pääkirjasto ja Nikkilän Terveysasema. Kustannukset ylittyivät ko. kohteiden osalta noin eurolla. Loput peruskorjausmäärärahoista Tekninen valiokunta kohdensi seuraaviin rakennuksiin: Seniorikeskus puuosa, Rakennus 29, Juhlatalo, Nuorisotila Pleissi, perusparannus, Kaskimaan liikehuon. (Svedjeland), Gumbostrand skola, Lukkarinkoulu, Söderkullan kartano Södra Paipis skola ja Kuntala kh huon. kalustaminen. Kaikki hankkeet toteutettiin ja määräraha alittuin noin euroa. Liikenneväylien ja puistojen peruskorjaus Kustannusarvio alittui katujen peruskorjauksien osalta eurolla, koska toteutuneiden peruskorjauksien määrä oli arvioitua pienempi. Kustannusarvio alittui tievalaistuksen kunnostuksen osalta eurolla, koska toteutuneiden kunnostuksien määrä oli arvioitua pienempi. Puistojen osalta ei toteutettu vuonna leikkipaikkojen peruskorjaustöitä YLEISET INVESTOINNIT muutokset Tot-% Poikkeama Kulut -100,0-100,0-18,7 18,7 81 Netto -100,0-100,0-18,7 18,7 81 Vuonna ei toteutettu HSL:n investointihankkeita. Investointivara euroa jäi käyttämättä. ELY:n hankkeita ei ollut vuoden talousarviossa mukana. Suunnittelua toteutui kuitenkin noin eurolla

5 2.3.7 MUUT INVESTOINNIT Kiinteän omaisuuden (maan) ostot ja myynnit (kehitys & kaavoitus) Kiinteä omaisuus muutokset Tot-% Poikkeama Lähinnä Nikkilän, Talman ja Etelä-Sipoon maa-alueiden ostosta neuvotellaan suunnitelmakaudella. Tontteja myydään Taasjärven, Söderkullan, Nikkilän kartanon, Vaahteramäen ja Bastukärrin alueilta Tavoitteiden toteuma Maata ostettiin lähinnä Boxin, Söderkullan ja Talman alueilla. Tontteja luovutettiin Taasjärven, Pähkinälehdon, Kartanonrinteen ja Bastukärrin alueilta. Kiinteä omaisuus, myynti 5 700, , ,9 217, Kiinteä omaisuus, osto Kulut , , ,1 270, Netto 4 700, , ,7 206, , Irtain omaisuus, osastoittain muutokset Tot-% Poikkeama Kunnanhallitus -335,0-335,0-237,9 71,0 97 Sosiaali- ja teveysvaliokunta Sivistysvaliokunta -140,0-140,0-95,9 68, Tekninen valiokunta -100,0-100,0-73,9 73, Netto -575,0-575,0-407,7 70, Osakkeet ja osuudet, osastoittain Määräraha sisältää varaukset Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Kårkulla samkommun ja Samkommunen för yrkesutbildning i Östra Nyland -nimisten kuntayhtymien investointien kuntaosuuksia varten. Tavoitteiden toteuma muutokset Tot-% Poikkeama Kunnanhallitus -7,5-8 Sosiaali- ja teveysvaliokunta -30,0-30,0 30 Sivistysvaliokunta -100,0-100,0-22, Tekninen valiokunta Netto -130,0-130,0-30, Kunta on maksanut Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän investointien kuntaosuuksia sekä Keskinäinen Kiinteistöyhtiö Jussakenstie 14 Oy:n, Keskinäinen Kiinteistöyhtiö Jussakenstie 18 Oy:n sekä Keskinäinen Kiinteistöyhtiö terveystie 1Oy:n osakepääomat.

INVESTOINNIT, YHTEENVETO

INVESTOINNIT, YHTEENVETO INVESTOINNIT, YHTEENVETO Kunta ilman liikelaitosta Kunta mukaan lukien Sipoon Vesi muutokset Tot-% Osasto Laajennusinvestoinnit, uudet kaava-alueet -5 835-5 835-2 893 49,6-4 310 Laajennusinvestoinnit,

Lisätiedot

8.3 Investointiosa NETTOMÄÄRÄRAHAT. (Taulukko)

8.3 Investointiosa NETTOMÄÄRÄRAHAT. (Taulukko) 8.3 Investointiosa Toimialojen nettoinvestoinnit olivat vuoden 2013 talousarviossa 0,39 milj. euroa pienemmät kuin vuoden 2012 talousarviossa. Vuoden 2013 tilinpäätöksessä investointien nettomenot ovat

Lisätiedot

Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely

Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Saneerauskohteiden valinta, 2. vaihe 08.06.2015 Projektiryhmä 1 Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Projektin vetäjä: Rainer Långsjö Projektiryhmä:

Lisätiedot

tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö

tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö TALOUSARVIO 2016 INVESTOINTIOSA 7 INVESTOINNIT 7.1 INVESTOINNIT, YHTEENVETO Vastuuhenkilöt ja määritelmät: Aineettomat hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet

Lisätiedot

Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely

Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Saneerauskohteiden valinta, 1. vaihe 02.02.2015 Projektiryhmä 1 Vuoden 2015 peruskorjauskohteiden määrittely Projektin vetäjä: Rainer Långsjö Projektiryhmä:

Lisätiedot

7. INVESTOINTIOSA

7. INVESTOINTIOSA 7. INVESTOINTIOSA 2016 2018 INVESTOINNIT VASTUUHENKILÖT: Aineettomat hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto Osakkeet ja osuudet tehtävän mukainen

Lisätiedot

`8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar TA 2012 / BU 2012 Toteutuma / Utfall. Määräraha / Anslag

`8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar TA 2012 / BU 2012 Toteutuma / Utfall. Määräraha / Anslag 1 `8.10./kj TALOUSARVION SEURANTA, INVESTOINNIT / Budget rapport, investeringar Uusinvestoinnit yht./ Nyinvesteringar sammanlagt Tuotot / Intäkter 259 60,8 23,5 259,0 0 Kulut / Kostnader -11 467-5 490,0

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI

TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2017 2019 Sisällys 1 INVESTOINTIOSA... 4 INVESTOINNIT, YHTEENVETO... 5 INVESTOINNIT, TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖOSASTO ILMAN VESILAITOSTA, YHTEENVETO 7

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

Talousarvio. Tot vuoden alusta

Talousarvio. Tot vuoden alusta Toimiala Vastuuhenkilö Tekniikka ja ympäristöpalvelut Tekninen johtaja Hannu Tylli Muutettu talousarvio Tekniikka ja ymp.palvelut TP 2016 Talousarvio Ta-muutos Tot vuoden alusta Poikkeama Tot-% muutettu

Lisätiedot

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet

Tekninen valiokunta/tekniska utskottet Tekninen valiokunta/tekniska utskottet 112 11.10.2016 Teknisen valiokunnan talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019/Investointiosa / Tekniska utskottets budget 2016 och ekonomiplan 2017-2019/Investeringsdel

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA

YLEINEN OSA KÄYTTÖTALOUSOSA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2016 2018 VALTUUSTON LÄHETEKESKUSTELU 9.11.2015 LUETTELO KANNATETUISTA EHDOTUKSISTA YLEINEN OSA 1.2 SIPOO 2025 -STRATEGIA s. 3 nro 1 Elinkeinoelämää koskevan kappaleen

Lisätiedot

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200 INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Kaupunginhallitus 138 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 67 17.05.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

Liite 1 sisällysluettelo

Liite 1 sisällysluettelo 1 Liite 1 sisällysluettelo 1 Investointiosa, Liite 1, investointiohjelman vaihtoehtojen kuvaus... 2 1.1 Investointiohjelman vaihtoehtojen yleiskuvaus... 2 1.2 Kunnan velkaantuminen ja kaavatalous investointiohjelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 5 Rakennusviraston investointimäärärahojen ylitysesitys vuodelle 2014 HEL 2013-016311 T 02 02 02 Päätösehdotus 8 01 KIINTEÄ OMAISUUS päättänee esittää kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot -20 +27 0 +11-20 +27 Netto +7 +11 +7 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden

Lisätiedot

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94 TP Poikkeama 009050 Kiint.Oy Honkauran pääomitus (tili 1010) Investointimenot -100 000-100 000,00 100 000,00 Investoinnit netto -100 000 0-100 000,00 0,00 100 000,00 00091100 Aineettomat hyödykkeet Investointimenot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Sipoon kunnan tontinmyyntistrategia

Sipoon kunnan tontinmyyntistrategia Sipoon kunnan tontinmyyntistrategia 2017-2019 8.11.2016 Mittaus- ja kiinteistöyksikkö Sisällysluettelo 1 Tontinmyyntistragegia... 1 2 Yleistä tonttimyynnistä... 1 2.1 Tämän hetkinen tonttitarjonta... 1

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420 LIITE 1 8000 KAUPUNGINHALLITUS 1000 Palvelinten vaihto, taloustoimisto Menot -65-30 -105 1006 Palvelinten vaihto, henkilöstötoimisto Menot -60-60 1150 Taloushallinnon tietojärjestelmä Menot -1 200-800

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö

tehtävän mukainen vastuualueen/tulosyksikön päällikkö INVESTOINNIT 7.1 INVESTOINNIT, YHTEENVETO Vastuuhenkilöt ja määritelmät: Aineettomat hyödykkeet Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet sekä koneet ja kalusto Osakkeet ja osuudet

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 3.11.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 3.11.2017. Lokakuun

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 20.10.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017 Toteutuma syyskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin syyskuun kirjauksista 19.10.2017.

Lisätiedot

EHDOTTOMASTI MERKATTAVA Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot

EHDOTTOMASTI MERKATTAVA Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot LAUTAKUNTA: KUNNANHALLITUS Ruokapalvelu Tulojen alitus Selvitys tulojen alitukseen johtaneista syistu: muutoksen tili kustannuspaikka eurot Vanhustenhuollon aterioiden määrä on vähentynyt vuodesta 2016

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 LAPPEENRANNAN UPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kaupunginhallitus 114 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 25 29.03.2016 Talousarviomuutokset 286/02.02.00.01/2016 KH 114 Valmistelija/lisätiedot: Laskentapäällikkö Risto

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO

Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Siilinjärven kunta INVESTOINTIOSAN HANKELUETTELO Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018 2019 YHTEENVETO NETTOINVESTOINNEISTA TA 2017 TS 2018 TS 2019 Kunnanhallituksen alaiset Tietokoneohjelmistot 23

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 Kunnanhallitus 8.5.2017 Valtuusto 17.5.2017 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2017 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI

TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI TALOUSARVIO VUODEKSI 2017 TALOUSSUUNNITELMA VUOSIKSI 2017 2019 Sisällys 1 INVESTOINTIOSA... 2 INVESTOINNIT, YHTEENVETO... 3 INVESTOINNIT, TEKNIIKKA- JA YMPÄRISTÖOSASTOILMAN VESILAITOSTA, YHTEENVETO 5 1

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA 2016

INVESTOINTIOHJELMA 2016 INVESTOINTIOHJELMA 2016 Valtuuston 30.11.2015 hyväksymässä vuoden 2016 talousarviossa on teknisen lautakunnan toimialueen alle hyväksytty seuraavat investointihankkeet. Investointimääräraha maankäyttö

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu

Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu Kunta Investointi Aikataulu M /vuosi M hanke yht. Muuta Hyvinkää Kuntatekniikka (sis. vh) 2014-5 Lepola III 2014-2017 3,6 Ara 0,4 M

Lisätiedot

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2015-2017 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Teollisuuskiinteistöt MENOT -20 000-81 000-101 000 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 Teollisuusalueiden kehittäminen vuodelle 2015. Rakennetaan

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita 1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 10.5.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUULTA 2017 Toteutuma maaliskuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin maaliskuun kirjauksista 6.4.2017.

Lisätiedot

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kunnanhallitus 123 16.04.2013 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2012 KHALL 123 Kunnankamreeri Kuntalain 68 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta

Lisätiedot

S I P O O N K U N T A TOIMITILOJEN SALKUTUS

S I P O O N K U N T A TOIMITILOJEN SALKUTUS S I P O O N K U N T A TOIMITILOJEN SALKUTUS 31.1.2011 KOHDELUETTELO SALKUTTAIN KORJAUS Sipoon kunta 31.01.2011 Tilakonsultit TM2 Oy 243 As Oy Torpanpuisto (ent. päiväkoti Sagokällaren) K Korjaus Peruskorjaus

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2017 Kunnanhallitus 11.12.2017 Valtuusto 20.12.2017 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2017 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 26.02.2014 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/ 10 Teknisen lautakunnan vuoden ennakkotilinpäätös ja tilinpäätösraportti vuodelta (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2016

Osavuosikatsaus 1-8/2016 Oheismateriaali nro 1 Osavuosikatsaus 1-8/2016 Liikelaitos Vastuuhenkilö Tilaliikelaitos Toimitilajohtaja Timo Oksanen Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset Tilaliikelaitos huolehtii Kouvolan

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Investointiosan sisällysluettelo

Investointiosan sisällysluettelo 1 Investointiosan sisällysluettelo 5 Investointiohjelman vaihtoehtojen tarkastelu... 2 5.1 Investointien raami ja muutokset suhteessa edelliseen investointiohjelmaan... 2 5.2 Muutokset suhteessa edelliseen

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS NETTO

KÄYTTÖTALOUS NETTO Jyväskylän kaupungin tilinpäätös 2004 TP 2003 TP 2004 Muutos Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 0,00 % Asukasluku 82 409 83 582 1173 Verotulot, milj. euroa 218,4 220,3 1,9 Vuosikate, milj. euroa 5,7 5,1-0,6

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 Rahatoimisto 9.8.2012 Kaupungin käyttötalouden toimintatuloista oli heinäkuun lopussa kertynyt 4,7 miljoonaa euroa eli 42 % budjetoidusta määrästä. Toimintamenoihin oli heinäkuun

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 56 26.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden korotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ki/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 39/2016 1 (5) 479 Rakennusviraston vuoden 2016 talousarviosta käyttämättä jäävien investointimäärärahojen ylitysesitys HEL 2016-013363 T 02 02 00 Esitys esitti kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

Investointiosan sisällysluettelo

Investointiosan sisällysluettelo 1 Investointiosan sisällysluettelo 5 Investointiohjelman vaihtoehtojen tarkastelu... 2 5.1 Investointien raami ja muutokset suhteessa edelliseen investointiohjelmaan... 2 5.2 Muutokset suhteessa edelliseen

Lisätiedot

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno Kiinteä omaisuus Tulot 10 000 10 000 10 000 10 000 Menot 15 000 15 000 15 000 15 000 Nettomeno -5 000-5 000-5 000-5 000 Irtain omaisuus Menot 0 62 000 30 000 30 000 Nettomeno 0-62 000-30 000-30 000 Talonrakennus

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (5) 111 Kaupunkiympäristön toimialan toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 HEL 2018-001748 T 02 06 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa

Kustannuspaikka Tunniste 1 Tili Tp Ta Ta - muutos Ta & muut Toteuma Poikkeama Tot % Tili summa Pelkosenniemen kunta Sivu 1 009210 Tietokoneohjelmistot 0602 Tietokoneohjelmistot 1005 Tietokoneohjelmistot MUUT 9049 Inv/Muut menot 0-30 000 0-30 000 0,00-30 000,00 0,00 MUUT y 0-30 000 0-30 000 0,00-30

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (7) 3 Kaupunkiympäristön toimialan talousarvion toteutumisennuste sekä toiminnan osavuotiskatsaus 2/2017 (a-asia) HEL 2017-009167 T 02 02 01 Päätösehdotus Tiivistelmä

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. INVESTOINNIT 2017 TEKNINEN TOIMI Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot +27 +20 +20 Netto +7 0 0 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot