Urakkatarjousten jättöaika päättyi Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta."

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen johtaja Jouko Korhonen, Kermanrannantie 7, Heinävesi, puh. (017) , fax (017) , Heinäveden kunnan vuoden 2010 talousarvioon sisältyy (alv 0 %) suuruinen määräraha vesihuoltolinjan sivuhaaran rakentamiseksi Palokissa (ns. Piirosen sivuhaara 1 km). Hanketta varten on saatu Etelä-Savon ympäristökeskuksen päätös , jonka mukaan hankkeeseen saadaan valtionosuutta enintään 25 % toteutuneista kustannuksista. Mikäli hyväksyttävät rakentamiskustannukset ovat (alv 0 %), on valtionosuus Savo-Karjalan Vesi- ja ympäristösuunnittelu Oy on laatinut kyseisen vesihuoltohankkeen rakentamissuunnitelman, joka on päivätty Rakennettavan linjan pituus on tässä vaiheessa n. 1 km. Hankkeesta on ilmoitettu Hilmassa eli työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämällä sähköisellä ilmoituskanavalla, jolla tietyn kansallisen kynnysarvon ylittävät julkiset rakennusurakat on ilmoitettava. Tämän lisäksi vesihuoltolinjan rakentamisesta on pyydetty urakkatarjoukset seuraavilta urakoitsijoilta: - Maansiirto Huoman Oy, Heinävesi - Savo-Karjalan Vesihuolto Oy, Kuopio - Maansiirto E.Huttunen Oy, Outokumpu - Maansiirto ja kuljetus Hottinen Ky, Heinävesi - ESV Urakointi Oy, Juankoski - Kiinteistö- ja konepalvelu Hiltunen Ky, Karvio Urakkaan sisältyvät johtolinjojen ja viemärivedenpumppaamon rakennus-, laitteisto-, sähkö- ja automaatiotyöt hankintoineen työselitysten ja piirustusten mukaisesti täysin valmiina ja käyttökuntoon saatettuina viimeistelytöineen. Urakkatarjousten jättöaika päättyi Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Urakkatarjouksensa jättivät määräaikaan mennessä seuraavat urakoitsijat: - Maansiirto E.Huttunen Oy, Outokumpu - Suomen Teollisuus ja Maanrakennus Oy, Varkaus - Maansiirto ja kuljetus Hottinen Ky, Heinävesi - Koneurakointi Antero Varis Oy, Joensuu Urakkatarjoukset avattiin jättöajan päätyttyä kunnanvirastolla. Esityslistan liitteenä 32 /2 Avauspöytäkirja Halvimman tarjouksen jätti Maansiirto E.Huttunen Oy Outokummusta hintaan ,00 (alv 0 %). Tarjoukset pyydettiin siten, että rakennettavaksi suunniteltu linjapituus jaettiin urakka-asiakirjoissa kahteen johto-osaan. Näistä linjan alkuosa eli johto-osa 1-3 pumppaamoineen on

2 n. 550 m pitkä. Johto-osa alkaa Luostaritien varresta päättyen Sahanlahden rantaan rakennettavaan pumppaamoon. Kyseisen johto-osan urakkahinta on (alv 0%). Tälle johto-osalle näyttäisi olevan tulossa kaiken kaikkiaan kuusi liittyjää. Suunnitellun vesihuoltolinjan loppuosa eli johto-osa 3-4 pumppaamoineen alkaa Sahanlahden rannasta, sisältää vesistöalituksen ja päättyy Lempelänniemeen rakennettavaan pumppaamoon. Tämän linjan pituus on n. 500 m ja urakkahinta (alv 0%). Tälle johto-osalle on tässä vaiheessa mahdollista saada kaksi liittyjää, jolloin koko linjapituudelle 1-3-4, yhtensä m tulisi parhaassa tapauksessa kaikkiaan seitsemän liittyjää. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan vahvistanut haja-asutusalueen vesi- ja viemärilinjojen rakentamisperiaatteet ja avustamisen kunnanvaltuuston erikseen päättämissä hankkeissa. Kyseiset periaatteet ovat liitteenä 32 /3 Tekn.joht: Lautakunta päättää asian johdosta: 1. hyväksyy laaditun vesihuoltosuunnitelman johto-osalle 1-3-4, 2. päättää hyväksyä Maansiirto E.Huttunen Oy:n tekemän halvimman tarjouksen johto-osien rakentamisesta ehdolla, että kunnanhallitus ja valtuusto päättävät toteuttaa hankkeen 3. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Palokin vesihuoltolinjan johto-osat toteutetaan kunnan toimesta valtuuston hyväksymillä rakentamisja avustusperiaatteilla siten, että johto-osalle 1-3 (500 m) on saatava ennen urakkasopimuksen solmimista vähintään viisi liittyjää ja johto-osalle 3-4 (550 m) vähintään yksi liittyjä. Hyväksyttiin päätösehdotus. Liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta Liitteenä 32 /2 Avauspöytäkirja Liitteenä 32 /3 Haja-asutusalueen vesi- ja viemärilinjojen rakentamisperiaatteet ja avustaminen kunnanvaltuuston erikseen päättämissä hankkeissa KHALL 114 Esityslistan liitteenä - nro 1 on vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta - nro 2 on avauspöytäkirja (julkisuuslainsäädännön mukaan tarjous ten yhteenveto ei ole vielä julkinen) - nro 3 on haja-asutusalueen vesi- ja viemärilinjojen rakentamisperiaatteet ja avustaminen kunnanvaltuuston erikseen päättämissä hankkeissa

3 Kj: Kunnanhallitus päättää 1. hyväksyä vesihuoltosuunnitelmat johto-osille 1-3 ja 3-4, 2. toteuttaa johto-osan 1-3, 3. toteuttaa myöhemmin johto-osan 3-4, mikäli siihen liittyjiä on vähintään viisi mennessä, 4. hyväksyä Maansiirto E. Huttunen Oy:n tekemän halvimman tarjouksen johto-osan 1-3 osalta sekä johto-osan 3-4 osalta, mikäli liittyjiä siihen on vähintään viisi. Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus. Merkitään pöytäkirjaan, että tekninen johtaja Jouko Korhonen oli kokouksessa läsnä tämän pykälän käsittelyn aikana. Toimeenpano: Tiedoksi: tekninen toimi KHALL 181 Valmistelija: Kunnanmetsätalousinsinööri Jyrki Tiippana, Kermanrannantie 7, Heinävesi, gsm , Fax (017) , Jarkko Mähönen Metsähallituksen Laatumaasta on pyytänyt Heinäveden kuntaa toimimaan rakennuttajana sekä valvojana sijoitettaessa vesi- ja viemärijohtoja Lempelänniemestä Mustaanniemeen paaluvälille Suunnitelmakartta on esityslistan liitteenä nro 11. Laatumaa on valmis maksamaan kaikki kyseisestä työstä aiheutuvat kustannukset sekä työnjohdosta ja lupien hausta aiheutuneet kustannukset. Laatumaa on sitoutunut maksamaan myös liittymismaksun (100 m 2 mukaan) kolmelle tontille Heinäveden kunnassa voimassa olevien liittymismaksujen mukaisesti. Rakentaminen toteutettaisiin mikäli Heinäveden kunnanhallituksen aiemmat rakentamisen ehdot toteutuvat. Liitteenä nro 12 on Heinäveden kunnan ja Laatumaan välinen Palokin kunnallistekniikan laajentamisen toteutussopimus. Kj: Kunnanhallitus 1. päättää toteuttaa johto-osan suunnitelman mukaisesti 2. esittää, että valtuusto hyväksyy vuoden 2010 talousarvion käyttötalouspuolelle menomäärärahan tulomäärärahan

4 viemärilaitos euroa Metsähallitus / Laatumaa korvaa kunnalle täysimääräisenä rakentamisesta aiheutuvat kustannukset sopimuksen mukaisesti. Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten Merkitään pöytäkirjaan, että 1. kunnanmetsätalousinsinööri Jyrki Tiippana oli kokouksessa läsnä tämän pykälän käsittelyn aikana, 2. Eeva Piironen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi) tämän pykälän käsittelyn ajaksi. KHALL 225 Asian valmistelu on kesken esityslistan laadintavaiheessa. Lisälistan liitteenä nro 2 on kartta ja luettelo liittyjistä. Kj: Kunnanhallitus 1. päättää toteuttaa johto-osan suunnitelman mukaisesti, mi käli liittyjiä on vähintään viisi. Kun ta ei vastaanota sitä omistuk seen sa, vaan kunnossapi tokus tannukset jäävät met sähallituksel le. 2. esittää, että valtuusto hyväksyy vuoden 2010 talousarvion käyttötalouspuolelle menomäärärahan tulomäärärahan Metsähallitus / Laatumaa korvaa kunnalle täysimääräisenä rakentamisesta aiheutuvat kustannukset sopimuksen mukaisesti. Hyväksyttiin yksimielisesti päätösehdotus.

5 Merkitään pöytäkirjaan, että - tekninen johtaja Jouko Korhonen oli ennen kokouksen alkua kuul tavana tämän pykälän käsitte lyn osalta, - Eeva Piironen poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuus jäävi) tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN

KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN Tekninen lautakunta 62 23.08.2011 Tekninen lautakunta 73 20.09.2011 KIELOTIE -NIMISEN ASEMAKAAVATIEN PERUSKORJAUS / PÄÄLLYSTÄMINEN SEKÄ VALAISTUKSEN UUSIMINEN TELA 62 TELA 53 TELA 32 TELA 22.02.2011 8

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5 / 2012 KOKOUSAIKA Tiistai 19.06.2012 kello 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %).

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio 4 025 000 (alv 0 %). Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

Kunnanvirastotalo kunnanhallituksen kokoushuone. Otsikko Sivu 18 MARJAMÄEN VIEMÄRILINJAN SANEERAUS /

Kunnanvirastotalo kunnanhallituksen kokoushuone. Otsikko Sivu 18 MARJAMÄEN VIEMÄRILINJAN SANEERAUS / HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 28 Tekninen lautakunta 15.03.2011 AIKA 15.03.2011 klo 17:00-19:45 PAIKKA Kunnanvirastotalo kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 MARJAMÄEN VIEMÄRILINJAN

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Tekninen lautakunta 02.08.2011 1/2

TUUSNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Tekninen lautakunta 02.08.2011 1/2 Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 7 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 02.08.2011 kello 17.00 18.37 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka).

Urakka on toteutetaan jaettuna urakkana, jolloin sivu-urakat (LVIAS-urakat) ovat alistettu pääurakoitsijalle (rakennus-urakka). Ympäristö- ja tekninen lautakunta 48 28.04.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 73 21.05.2014 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 84 02.06.2014 LVIA-urakoitsijan valinta Päiväkoti Satuvakan muutostöihin

Lisätiedot

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 16.12. 2010 klo 11.00 12.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA

VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA Tekninen lautakunta 34 26.05.2015 Kunnanhallitus 105 15.06.2015 Valtuusto 36 15.06.2015 VALAMON JÄTEVEDENPUHDISTAMON LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS/LISÄMÄÄRÄRAHA TELA 26.05.2015 34 Valmistelija; tekninen johtaja

Lisätiedot

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perjantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivä 8.6.2017 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 09.06.2017 klo 13.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa

Lisätiedot

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa.

Tarjoukset esitellään ja päätösehdotus annetaan kokouksessa. Palvelutuotannon lautakunta 63 16.06.2016 Kunnanhallitus 247 208.2016 Kantvikin päiväkoti laajennus ja korjaus, lisämääräraha vuodelle 2016 (kv) 148/10.03.002/2011 Palvelutuotannon lautakunta 16.06.2016

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. heinäkuuta 2013 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Tekninen lautakunta 27.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 27.3.2014 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Satu Hoffren Irja Keskinen Toni Aho

Lisätiedot

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti:

Heinäveden hoivakotihankkeen KVR-urakkatarjousten jättöaika päättyi 27.1.2011 klo 12.00. Määräaikaan mennessä jätettiin kaksi tarjousta seuraavasti: Kunnanhallitus 48 07.02.2011 Kunnanhallitus 95 28.03.2011 Kunnanhallitus 104 04.04.2011 HOIVAKOTIHANKE 35/10.03.02/2011 KHALL 48 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Tekninen lautakunta Nro 5/2011. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 5/2011 KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.12.2011 kello 16.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-2 3 4 41 42 43 44 45 46 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 11.03.2014 1/2014. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 11.03.2014 klo 19.00 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. x Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa x Keskikorpi

Lisätiedot

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa.

Tarjouspyyntöasiakirjat on annettu seuraaville urakoitsijoille: Jani Härkönen/ Autoyhtymä Härkönen Oy euroa. Puumala Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (5) 37 Kappalaisenkujan, Ruoritien ja Kalliomäentien perusparannus PuuDno-2015-317 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Savo-Karjalan Vesi-

Lisätiedot

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN

KOULUKESKUSHANKKEEN 3. VAIHEEN URAKKATARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN Joutsan kunnanhallitus 215 19.09.2011 Kunnanvaltuusto 55 26.09.2011 Joutsan kunnanhallitus 29 30.01.2012 Joutsan kunnanhallitus 120 21.05.2012 Joutsan kunnanhallitus 210 22.10.2012 Kunnanvaltuusto 35 29.10.2012

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 29.8.2013

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 29.8.2013 Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 17.00 18.00 Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 n.18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Asuntotuotantotoimikunta Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 227 Jakomäen Kiinteistöt Oy/Kankaretie 9 a ja b, peruskorjauksen urakkatarjoukset ja urakkasopimusten tekeminen HEL 2011-009630 T 02 08 03 00 Att 73148 Päätös

Lisätiedot

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti

MARKKU LEPPÄLAHTI Markku Leppälahti YPÄJÄN KUNTA Kunnanhallitus ASIALUETTELO 14/2015 KOKOUSAIKA 12.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 152 Toimielinten pöytäkirjat 153 Saapuneet asiakirjat

Lisätiedot

kunnanhallituksen edustaja

kunnanhallituksen edustaja I TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2010 Aika: Torstaina 02.09.2010 klo 19.00-20.05 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija Mahlamäki

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio

Sisällys TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015. Aika: Paikka: Kunnantalo, kahvio REISJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 7/2015 PÖYTÄKIRJA Aika: 18.00-18.50 Paikka: Kunnantalo, kahvio Läsnä: Puurula Aaro, pja Mattila Johannes, 1. vpja Niskakoski Ahti, j Saaranen Jarno, j Hirvinen Tiina,

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Kunnanhallitus 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Kunnanhallitus 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 Tekninen lautakunta 67 15.08.2005 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 30.11.2016 klo 16.00 17.50 Puumilan juhla- ja taitotalossa Petteri Wiinamäki

Lisätiedot

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6)

EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) EURAN KUNTA Pöytäkirja 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 05.08.2015 klo 15:30-15:40 Paikka Euran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Arvola Hannu Junkkala Juho Ketola

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 40 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:32 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52

1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52. 2. 37 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen --------------------52 Tekninen lautakunta 18.6.2013 51 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4 / 2013 Kokousaika 18.6.2013 klo 15.00-15.50 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus --------------------52

Lisätiedot

1. 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..20. 2. 18 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.21. 3. 19 Työjärjestyksen hyväksyminen...

1. 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..20. 2. 18 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen.21. 3. 19 Työjärjestyksen hyväksyminen... Tekninen lautakunta 17.03.2015 19 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika 17.03.2015 klo 15.00 16.20 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..20

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 19 19.08.2016 AIKA 19.08.2016 klo 08:00-08:40 PAIKKA Ylihärmän tekniikkakeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 21 15 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100. 2. 66 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen...100. 3. 67 Työjärjestyksen hyväksyminen...

1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100. 2. 66 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen...100. 3. 67 Työjärjestyksen hyväksyminen... Tekninen lautakunta 15.10.2014 99 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 7 / 2014 Kokousaika 15.10.2014 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 65 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus...100 2. 66 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/ Paju Pekka, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Kössi Päivi khall.

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/ Paju Pekka, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Kössi Päivi khall. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/2017 48 Kokousaika 3.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Pajula Tapio, Kiertonen Sanna, Auramaa Ville Kankare Tarmo Koivusaari

Lisätiedot

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E24623.20. Tampere 18.3.2013 HUITTISTEN PUHDISTAMO OY Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja Haja-asutusalueiden vesihuolto Työ: E24623.20 Tampere 18.3.2013 PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone I TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010 Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta Tekninen lautakunta 53 01.06.2017 Kaupunginhallitus 154 05.06.2017 Kaupunginvaltuusto 70 19.06.2017 Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta 165/10.03.01/2016 Tekninen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 21 Tekninen lautakunta Nro 3/2014 KOKOUSAIKA Torstaina 8.5.2014 klo 17-18.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Tekninen lautakunta 27.3.2013 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 27.3.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.3.2013 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren

Lisätiedot

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen.

Lautakunnan vuodelle 2010 tekemä talousarvioehdotus piti sisällään myös Pyhäjoen viemäröinnin rakennustöiden aloituksen. Tekninen lautakunta 111 11.11.2009 Tekninen lautakunta 4 26.01.2010 Tekninen lautakunta 14 03.03.2010 Tekninen lautakunta 56 10.06.2010 Tekninen lautakunta 88 10.11.2010 Tekninen lautakunta 16 07.03.2013

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 133 Valtuusto 07.12.2015 AIKA 07.12.2015 klo 17:00-18:45 PAIKKA Kunnanvirasto valtuuston istuntosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2010 419

HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2010 419 HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2010 419 Kunnanhallitus 20.09.2010 AIKA 20.09.2010 klo 19:00-20:50 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 211 RINTEELÄ TILAN MYYMINEN

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka

Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun peruskorjaus/rakennusurakka KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 29.12.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 2 1 Asumispalveluyksikkö Hopeapajun

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 3. helmikuuta 2011 kello 19.00 21.30 Paikka: Kunnanvirasto Läsnä Poissa Puheenjohtaja Martti Mäkitalo x Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 2/2010 13 Tekninen lautakunta. Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEMIN KUNTA 2/2010 13 Tekninen lautakunta. Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10. Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa 2/2010 13 Tekninen lautakunta Torstai 18.02.2010 klo 18.00-20.10 Kunnanvirasto I, valtuustosali Punkka Olavi Vesala Hannu Taipale Heikki Tikka Raija Liisa Penttilä Arto Rämä Maija Laitinen Sonja Buuri

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 6/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 6/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU 6/2014 KOKOUSAIKA 1.10.2014 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 32 Saapuneet asiakirjat 33 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 7/2015. KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE

Tekninen lautakunta 7/2015. KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE YPÄJÄN KUNTA Tekninen lautakunta ASIALISTA 7/2015 KOKOUSAIKA 4.11.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT NRO LIITE 44 Saapuneet asiakirjat 45 Viranhaltijapäätökset

Lisätiedot

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin.

Toimintamme laajeneminen edellyttää runsaita kalusto- ym. hankintoja, joten emme tässä vaiheessa voi ryhtyä mittaviin rakennusinvestointeihin. Joutsan kunnanhallitus, -2007 165 20.06.2005 Tekninen lautakunta 60 28.06.2005 Tekninen lautakunta 63 14.07.2005 Joutsan kunnanhallitus, -2007 184 25.07.2005 Kunnanvaltuusto 56 01.08.2005 TEOLLISUUSHALLIN

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA 2 788 000 3 080 185 Muutostyöt 83 533 Lisätyöt 115 235 Tilaajan. 93 415 lisätyöt Tekninen lautakunta 136 12.11.2014 Tekninen lautakunta 148 10.12.2014 Tekninen lautakunta 65 20.05.2015 Kunnanhallitus 192 08.06.2015 Tekninen lautakunta 133 09.12.2015 Päiväkodin rakentaminen / taloudellinen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/

HEINÄVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ HEINÄVEDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 42 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Kunnanvirasto valtuuston istuntosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 45 22 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh )

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh ) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla:

Rautiperän alueen käyttömahdollisuuksia parannetaan liikuntarajoitteisten näkökulmasta useil la eri toiminnoilla: Tekninen lautakunta 76 15.06.2015 Tekninen lautakunta 17 09.02.2016 Tekninen lautakunta 32 08.03.2016 Kunnanhallitus 128 29.03.2016 Kunnanhallitus 236 23.05.2016 Kunnanhallitus 256 06.06.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet:

MERIJÄRVEN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 10.02.2015 1/2015. Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: PÖYTÄKIRJA KOKOUSAIKA Tiistai 10.02.2015 klo 19.00 20.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto Jäsenet: Paikalla: Varajäsenet: Saukko Hannu pj. Pudas Jaana Klasila Kauko vpj. x Lahti Kari Nivala Liisa Keskikorpi

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 4. helmikuuta 2016 kello 18.00 22.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 9/2007 Aika Ti 23.10.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Tekninen lautakunta. Kokousnumero 9/2007 Aika Ti 23.10.2007 klo 18.00 Palokunnan kokoushuone PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 9/2007 Aika Ti klo 18.00 Paikka Palokunnan kokoushuone KOKOUSKUTSU Tiistaina Palokunnan kokoushuone Nro 9/2007 ASIA LIITE 84 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 85 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja.

Tarjoukset on pyydetty klo mennessä ja määräaikaan mennessä saadut tarjoukset on avattu , mistä erillinen avauspöytäkirja. Puumala Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (7) 30 Pirttimäen metsätien rakentaminen PuuDno-2015-255 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Pirttimäen metsätien kartat 2015.pdf

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 16. kesäkuuta 2016 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä

Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari. Lauri Kullervo, maankäyttöinsinööri, osastopäällikkö Heiskari Veijo, pöytäkirjanpitäjä KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 7/2010 Tekninen lautakunta sivu 107 Kokousaika 8.7.2010 klo 16.00-17.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Kolari Saapuvilla olleet jäsenet Pantsar Antero, puheenjohtaja

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 30. lokakuuta 2014 kello 18.00 19.50 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 Tekninen lautakunta 30.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 30.11.2016 klo 16.00 Puumilan juhla- ja taitotalossa

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ ALUEET. Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti

HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ ALUEET. Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti HEINÄVEDEN KUNNANHALLITUS Kermanrannantie 7 79700 HEINÄVESI AURAUSURAKKATARJOUSPYYNTÖ 2017-2020 1. ALUEET Kaavatiet kartan 1 mukaisesti Kiinteistöt kartan 2 mukaisesti Lumen poisto ajettavaan kuntoon ennen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 31 TOTEUTUMA 1-4 64 32 TEKNISEN TOIMEN INVESTOINTIOSAN TALOUSARVIO

Otsikko Sivu 31 TOTEUTUMA 1-4 64 32 TEKNISEN TOIMEN INVESTOINTIOSAN TALOUSARVIO HEINÄVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 62 Tekninen lautakunta 26.05.2015 AIKA 26.05.2015 klo 17:00-18:00 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 TOTEUTUMA 1-4 64

Lisätiedot

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSKUTSU KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 12.11.2014 klo 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia Laatimispäivä 06.10.2014 Nro 8/ 2014 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla 16.06.2011

Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla 16.06.2011 2 TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2011 Aika: Torstaina 09.06.2011 klo. 19.00-20.10 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Tarja

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 7.8.2013 43

HIRVENSALMEN KUNTA Sivistyslautakunta 7.8.2013 43 Sivistyslautakunta 7.8.2013 43 Aika: 7.8.2013 klo 17.00-17.05 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Asiat 1 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 28 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 29 Työjärjestyksen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 31.5.2012 N:o 5/2012 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 25.5.2012 Sivu 50 Kokousaika Torstai 31.5.2012 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto Ari Mäkeläinen Tuomo,

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 25. helmikuuta 2016 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Läsnä Poissa Muut saapuvilla

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 31.05.2017 klo 18:00-18:16 Paikka Lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kylpylä SaniFanin puku-, pesu-, ja entisen kuntoutusosaston

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Tekninen lautakunta 25.3.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 25.3.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Elinympäristövaliokunta Elinympäristövaliokunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinympäristövaliokunta 14 27.06.2017 Elinympäristövaliokunta 25 29.08.2017 Kaupunginhallitus 264 11.09.2017 Kaupunginhallitus 284 25.09.2017 Hirvikosken urheilukentän peruskorjaus 10/12.04.02/2017 Elymvali

Lisätiedot

Torstai 24.02.2011 kello 17.00 18.53. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 24.02.2011 kello 17.00 18.53. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2011 KOKOUSAIKA Torstai 24.02.2011 kello 17.00 18.53 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 23. maaliskuuta 2017 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Jari Laurila pj Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Tuija Välimaa j. Olli Alikärri vj. Läsnä Poissa Muut

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 2/2015 11 Kokousaika 31.3.2015 kello 18.00 18.55 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Mäntysaari Kalevi, Kankare Tarmo, Hörkkö Pirjo Koski Eija Lintumaa

Lisätiedot

Kärkölän kunta Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta. 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön päätöksiä

Kärkölän kunta Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta. 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön päätöksiä Esityslista/pöytäkirja 3/2015 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistai 28.4.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone Käsiteltävät asiat Sivu Liite 17 25 Kunnaninsinöörin, palvelupäällikön ja kiinteistöpäällikön

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 45

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 45 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 45 Tekninen lautakunta Nro 5/2013 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 19.6.2013 klo 17 18.05 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 30.4.2014. 31 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Tekninen lautakunta 30.4.2014. 31 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Sisällysluettelo 5/2014 Päivämäärä Tekninen lautakunta 30.4.2014 KOKOUSAIKA Tiistai 6.5.2014 klo 17.35 19.15 KOKOUSPAIKKA Parkkojan koulu KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 31 Kokouksen

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA 2016

INVESTOINTIOHJELMA 2016 INVESTOINTIOHJELMA 2016 Valtuuston 30.11.2015 hyväksymässä vuoden 2016 talousarviossa on teknisen lautakunnan toimialueen alle hyväksytty seuraavat investointihankkeet. Investointimääräraha maankäyttö

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401)

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEET / OMAISUUDEN MYYNNIT. (Valmistelija kunnanjohtaja puh. 044 417 5401) Kunnanhallitus 312 13.12.2010 Kunnanvaltuusto 54 16.12.2010 Kunnanhallitus 10 11.01.2011 Kunnanhallitus 35 25.01.2011 Kunnanhallitus 72 08.03.2011 Kunnanhallitus 85 28.03.2011 Kunnanhallitus 148 28.06.2011

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 9. maaliskuuta 2017 kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Kimmo Kupi j. x Pirjo Leino j. x Tuija

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku Iitin kunta Pöytäkirja 2/2013 1 Tarkastuslautakunta 27.05.2013 Aika Maanantai 27.05.2013 klo 18:00-19.50 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI

HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI KATUVALAISTUS b 12.5.2015 / HM a 7.4.2015 / HM Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 03.12.2013 / HM 1 Katuvalaistus 2 Piirustukset

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 1.12.2011 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 24.11.2011 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.11.2011 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 88 55

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot