Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 194. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2016, pöydälle Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh Päivi Ahlroos, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 hyväksyy Kaupunkisuunnittelun työohjelman 2016, 2 valtuuttaa kaupunkisuunnittelukeskuksen tekemään työohjelmaan tarvittavat tekniset korjaukset. Käsittely Käsittelyn alussa esittelijä korjasi päätösehdotustaan siten, että hänen aiempaan ehdotukseen kaupunkisuunnittelun työohjelmaksi 2015 tehdään seuraavat korjaukset/muutokset: Yleiskaava - Kivenlahden osayleiskaavan aikataulua muutetaan siten, että kaavan tavoitteet käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuoden 2016 lopulla. - Sivun 5 karttaa päivitetään Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan rajauksen osalta. - Lisätään yleiskaavoituksen työohjelmaan kohtaan selvitykset ja maankäyttötarkastelut: Selvitys pysyvistä lumenkaatopaikoista Selvitetään kaupunginhallituksen kehotuksen mukaisesti yhdessä teknisen lautakunnan kanssa, mihin Espoossa voidaan perustaa pysyviä lumen vastaanottopaikkoja. Selvityksen etenemisestä raportoidaan kaupunginhallitukselle. Mankin seisakkeen ympäristön maankäytön kehittäminen. HSL:n hallitus on päättänyt lakkauttaa Mankin ja Luoman seisakkeet kuitenkin siten, että lähijunaliikenteen siirtyessä rantaradalla ns.

2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Flirt-juniin, tutkitaan mahdollisuus ottaa Mankin ja Luoman asemat uudestaan junaliikennekäyttöön. Alueen kaavatarkastelu on Espoossa käynnistetty ja sitä jatketaan sen selvittämiseksi, minkä verran uutta asumista on mahdollista sijoittaa Mankin seisakkeen vaikutuspiiriin. Työtä jatketaan yhteistyössä Kirkkonummen kanssa. Liikennesuunnittelu - Muutetaan kohteen 2 Pyöräilyn edistämisohjelma, toteutushankkeet ja jalkautus kuvausteksti muotoon: Liikennesuunnitteluyksikkö laati vuonna 2013 pyöräilyn edistämisohjelman yhteistyössä teknisen keskuksen ja liikuntapalveluiden kanssa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymän edistämisohjelman mukaisesti eri toimenpiteet suunnitellaan tarkemmin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja edistetään toimenpiteiden toteutusta. Tavoitteena on kaupungin kyky kasvattaa pyöräilyn kulkumuoto-osuutta. Pyöräilyä edistetään hankkeessa toimialat ylittävän toiminnan näkökulmasta, kannustaen kustannustehokkuuteen ja kestäviin liikkumissuunnitelmiin menetelmiä pilotoimalla. Harkitaan yhteisen pyöräilyasiamiehen palvelujen ostoa Vantaan ja Kauniaisten kanssa. Helsinki on yhteistyökumppani. - Lisätään kohteen 8 Viisas liikkuminen kolmanteen kappaleeseen tieto Lisätietoa - Kohteen 14. Espoon pohjois- ja keskiosien liikenneverkkosuunnitelma aikataulu merkitään kaksiosaisena siten, että kaupunkisuunnittelulautakunnan infokäsittely on toukokuussa (alustavat linjaukset siihen mennessä tehtävien selvitysten ja suunnitelmien perusteella) että varsinaisena esityslista-asiana lokakuussa (tarkemmat päätökset, joiden perustella POKE viimeistellään). - Kohteen 15. Huoltoasemaselvitys ensimmäinen lause muutetaan muotoon: Työssä tarkistetaan jakeluasemien (nestemäiset polttoaineet, kaasut) sekä asiakkaita monipuolisesti palvelevien huoltoasemien määrä ja sijainti Espoossa. - Lisätään uusi kohde: Merituulentien kaupunkirakenteellinen ja liikenteellinen suunnitelma väli Pohjantie - Koivu-Mankkaan tie - Kehä II. Kuvausteksti: Tapiolan perinteisen läntinen sisääntulokadun liikennemäärän kasvusta johtuen kadun parantamistarve on tullut ajankohtaiseksi. Tekninen keskus onkin käynnistänyt katusuunnittelun, jonka tavoitteena on parantaa katu vastaamaan paremmin auto-, pyörä-, ja joukkoliikenteen edellytyksiä. Katu- ja asuinympäristöön soveltuvien meluesteiden tarve tutkitaan ottaen huomioon Tapiolan historiallinen kulttuuriympäristö. Samaan aikaan kaupunkisuunnittelukeskuksessa on menossa maankäytön kehittämishankkeita, joilla eheytetään kaupunkiympäristöä ja kohennetaan katuympäristön laatua. Suunnitelma tehdään yhteistyössä maankäytön ja kadunsuunnittelijoiden kanssa. Projektipäällikkö Marno Hanttu Aikataulu: Suunnittelu alkaa 1/2016, kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittely 4/2016

3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 - Lisätään uusi kohde: Metrokäytävän älykäs pysäköintisuunnitelma. Kuvausteksti: Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston päätöksiä noudattaen laaditaan yhdessä teknisen keskuksen kanssa toimenpidesuunnitelma, jossa keskitytään Länsimetron kasvu- ja kehityskäytävään. Asemakaava - Tuuliniitty III , Suurpelto I , Tiistilä ja Karhuniitynmäki saavat lainvoiman ja poistetaan työohjelmasta. - Muutetaan Tapiolan suunnittelualueella kohteen Otakaari rajausta siten, että se sisältää TF:n tontin. Kuvausteksti: Käynnistetään Otakaaren alueen asuntorakentamista mahdollistava asemakaavoitus. Samassa yhteydessä tarkistetaan TF:n (Teknologföreningen) tontilla asemakaavan muutostarve. - Tapiolan kohteen Kemisti kuvaustekstiin lisätään lause: Asemakaavan suuren merkityksen vuoksi kaupunkisuunnittelulautakunta määrittelee kevätkauden aikana ehdotuksen viimeistelyä vauhdittavat kaavaehdotuksen tarkemmat perusratkaisut.. Lisäksi kohteelle lisätään tieto kaupunkisuunnittelulautakunnan periaatelinjauksesta KSL ja lisätään periaatelinjaus työohjelman loppuun: 1) Metroaseman käsittävä Otaniemen keskuksen asemakaava etenee hyväksymiskäsittelyyn kesällä Metroaseman yhteyteen, kortteliin sijoittuu suuri määrä yliopiston toimintoja, pieni päivittäistavarakauppa, ravintoloita, kahviloita sekä näyttely- ym. tiloja. 2) Keskusta-alueen toiminnot laajenevat metrokeskuksesta etelään käsittäen Aalto-yliopiston kirjastoa vastapäätä sijaitsevan korttelin Tavoitteena on sijoittaa kortteliin kaupallisia ja muita palveluja, yliopiston toimintoja, opiskelija- ja järjestötoimintoja sekä vapaarahoitteista sekä opiskelija-asumista. Tavoitteena on sekoittunut kaupunkirakenne, jossa samassa rakennuksessa voi olla hyvin erilaisia toimintoja. 3) Keskusta-aluetta kehitetään alueen toimintojen ja kaupallisten ja muiden palveluiden keskuksena sekä joukkoliikenneyhteyksien ja kävely- ja pyöräily-yhteyksien solmukohtana, josta on hyvät yhteydet Otaniemen kärjen ja Keilaniemen suuntaan. Otaniemen keskustan kunkin osa-aluekaavan asemakaavasuunnittelu kytketään laajempaan Otaniemi-Keilaniemi-kokonaisuuteen. 4) Otaniemi on pilottikohde valtakunnallisen Viisas kulkutavan valinta -kehittämisohjelmassa. Tähän kytkeytyen laaditaan lautakunnan jo aiemmin edellyttämä selvitys metron käyttöä tukevasta alueen sisäisestä liikenteestä ja liikkumisesta (esimerkiksi sukkuloiva bussireitti). Otaniemen ja Keilaniemen jalankulku- ja pyöräilyreitistöstä tehdään kokonaissuunnitelma.

4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 - Päivitetään Tapiolan kohteen 23 Hakalehdonmäki (Merituulentie) aikataulua siten, että ehdotusvaihe alkaa 5/2016. Otaniemeen lisätään uusi kohde Kivimies Kiviniemen aluerajaus Otaniementietä pitkin. Kuvausteksti: Selvitetään alueen tulevaa käyttötarkoitusta osana Otaniemi-Keilaniemi kokonaisuuden toiminnallisia tavoitteita. Aikataulu: valmisteluvaihe alkaa 1/2016. Päivitetään Matinkylän kohteen Joosepinkuja aikataulua siten, että ehdotusvaihe alkaa 5/2016 ja hyväksymiskäsittely 10/2016. Matinkylän suunnittelualueella kohteen Holmanpuisto kuvausteksti muutetaan muotoon: Suunnitellaan Puolarmetsän sairaalan ympäristöön asuinrakentamista ja lähipalveluita. Alueen pohjoisosassa Lippikylän ratkaisut (maankäyttö ja katuyhteys) suunnitellaan yhdessä Holmanpuiston perusratkaisun kanssa Keskuspuiston rajaus huomioiden. Erotetaan Espoonlahti-Kaulahden suunnittelualueen kohteesta Lasiruukinranta Kyytimäen alue omaksi kohteekseen. Kuvausteksti: Kyytimäen alueen asemakaavoitus aloitetaan. Aikataulu: valmisteluvaihe alkaa 1/2016. Lisätään Vanhan-Espoon suunnittelualueelle uusi kohde Bellintie Kuvausteksti: Tavoitteena on päivittäistavarakaupan sijoittaminen alueelle sekä korttelin kaupallinen kehittäminen. Lisäksi tarkastellaan Turuntien liikennejärjestelyitä ja tien eteläreunan toiminnallista kehittämistä. Aikataulu: valmisteluvaihe alkaa 1/2016, ehdotusvaihe 10/2016. Pohjois-Espoon suunnittelualueella lisätään Kalajärvi-Viiskorven johdantotekstin loppuun kappale: Työohjelmaan kuuluvien asemakaavakohteiden etenemisestä tehdään tarkemmat suunnitelmat eri työvaiheineen siten, että kohteet tai huomattava osa niistä voi edetä valtuustoon kun yleiskaava on luonnos / ehdotusvaiheessa. Päivitetään Pohjois-Espoon suunnittelualueella kohteen Juvanmalmi II aikataulua siten, että hyväksymiskäsittely alkaa 2/2016. Kaupunkisuunnittelun kehittäminen ja projektit - Kehittämisen ja projektien alkutekstiin lisätään kappale: Merkittävimmät kehitystoimet tuodaan kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn omina esityslista-asioina. Samoin projektien merkittävimmistä tuloksista informoidaan kaupunkisuunnittelulautakuntaa esityslistan kohdassa Päätöksiä ja kirjelmiä, ellei joidenkin kehitystoimien osalta ole tarve erillisiin jatkotoimenpidepäätöksiin, jolloin käsittely tapahtuu omana esityslista-asiana. - Kaavoituksen energiaohjauksen tekstistä muutetaan viimeinen lause muotoon: Tavoitteena on, että kaikkiin k-m² asemakaavakohteisiin laaditaan energiaohjausosio korttelisuunnitelman liitteeksi tai sen osaksi.

5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5 Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Markkula ehdotti jäsen Ahlmanin kannattamana, että yleiskaavatyön aikataulujanaan merkitään POKE:n osalta luonnoksen käsittelyn vihreä palkki alkamaan ajankohtana marraskuu 2016 (kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittely voi tapahtua useissa vaiheissa). Perustelut: Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti mm. kiirehtiä toimenpiteitä, joilla täsmennetään yleiskaavatyön organisointia (lähtökohtana kaupunkisuunnittelulautakunnalle kaavoitusohjelman yhteydessä esitelty muistio ) siten, että asetetut asemakaavoitusta helpottavat ja nopeuttavat tavoitteet saavutetaan. Tätä edistää työn organisointi siten, että yleiskaavan luonnosvaiheeseen päästään jo vuonna Kaupunkisuunnittelukeskuksen tulee aikatauluttaa selvitykset ja kohdentaa resurssit siten, että luonnos saadaan perustellusti käsitellyksi ja nähtäville tämän kaupunkisuunnittelulautakunnan aikana. Samoin jo tämän kaupunkisuunnittelulautakunnan aikana on tarpeen saada useita POKE-alueen asemakaavoja eteenpäin. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja Markkula tiedusteli, voidaanko esittelijän korjattu päätösehdotus ja puheenjohtaja Markkulan ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska kukaan ei vastustanut niitä, totesi puheenjohtaja Markkula niiden tulleen yksimielisesti hyväksytyiksi. Korjaukset on huomioitu pöytäkirjassa ja sen liitteissä. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 hyväksyi Kaupunkisuunnittelun työohjelman 2016, 2 valtuuttaa kaupunkisuunnittelukeskuksen tekemään työohjelmaan tarvittavat tekniset korjaukset. Selostus Kaupunkisuunnittelun työohjelmassa 2016 esitetään aikataulutettuna Espoon yleis- ja asemakaavoituskohteet sekä liikennesuunnittelun työkohteet vuodelle Lisäksi esiin tuodaan kaupunkisuunnittelukeskuksen kehittämisen ja projektien painotuksia. Työohjelma noudattaa pääosin Espoon kaavoitusohjelman , Espoo-tarinan sekä Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -aiesopimuksen antamaa kehystä. Työohjelmaa voi pitää kaavoitusohjelman vuosittaisena tarkistuksena ja se tukee valtuustosopimuksen ja kaupunkisuunnittelulautakunnan sopimuksen toteutumista. Neuvottelut MAL-aiesopimuksen kaudelle ovat parhaillaan käynnissä. Aiesopimukseen liittyen valtion ja Helsingin seudun kunnat sopivat elokuussa 2014 suurten infrahankkeiden tukemisesta ja asumisen edistämisestä. Sopimuksen mukaan valtio osallistuu Länsimetron jatkeen rahoitukseen ja Espoo sitoutuu kaavoittamaan vuosittain

6 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 6 / 6 kerrosneliömetriä asumiselle. Kaavoitus pyritään sijoittamaan hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle SAVU-saavutettavuusvyöhykkeille I-III. Asunto-ohjelman hyväksymisen ( ) yhteydessä valtuusto hyväksyi jo aiemmin tila- ja asuntojaoksen antaman kehotuksen kaavoittaa vuositasolla vähintään k-m² uutta asuntorakennusoikeutta, jotta MAL-sopimuksen tavoitteisiin pystytään vastaamaan. Lisäksi hyväksyessään ( ) Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelman (TATU) hyötytavoitteet ja linjaukset valtuusto ohjeisti tiivistämään kaupunkirakennetta ja priorisoimaan kaavoituksen työohjelman kohteita siten, että saadut tulot kattavat vähintään alueen katujen ja kunnallistekniikan kustannukset, sekä nopeuttamaan maankäytön suunnittelun ja toteutuksen prosessia. TATU-ohjelman tavoitteiden mukaisesti kaavoitettavaksi pyritään valitsemaan kohteita, jotka ovat kaavataloudellisesti kannattavia ja jotka tuovat lähivuosina maanmyynti- tai maankäyttösopimustuloja kaupungille. Yhdessä nämä päätökset ovat vaikuttaneet kaupunkisuunnittelun työohjelman muotoutumiseen. Työohjelman painopisteet Maankäytön yleissuunnittelu Maankäytön yleissuunnittelu sisältää useita osayleiskaavahankkeita sekä kudelmia eli kaupunkitasoisia tarkasteluja erityisesti elinkeinojen, palveluiden, viherympäristön ja asumisen teemoista. Osayleiskaavahankkeet sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Espoon eteläosien yleiskaavaa päivitetään Kivenlahden ympäristössä, Kaitaalla ja Finnoossa metron kehityskäytävällä sekä saaristossa. Kaupunkiradan kehityskäytävällä on käynnissä Keran osayleiskaavoitus. Espoon keskuksen seutua tutkitaan osana laajaa Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavatyötä (POKE). Pientaloalueita tarkastellaan osayleiskaavojen lisäksi osana asumisen kudelmaa ja käynnissä on myös pilotointialueita täydennysrakentamisen edistämiseksi. Osayleiskaavatyöt painottuvat siten MAL-tavoitteiden mukaisesti ratavyöhykkeiden kehittämisalueisiin kuitenkin niin, että myös pientalotuotannon tavoitteet otetaan huomioon. Lisäksi yleissuunnittelussa tutkitaan maankäytön kokonaistarkasteluja tarpeen mukaan. Liikennesuunnittelu Vuoden 2016 liikennesuunnittelun painopisteet liittyvät Finnoon ja metron jatkeen tuomaan voimakkaaseen maankäytön tehostamiseen, Keran alueen suunnitteluun sekä Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaan, jossa korostuu Vihdintie ja sen vaikutusalue. Myös Raide-Jokerin hankepäätöksen valmisteluun ja hankkeen toteutuksen edellyttämien asemakaavamuutosten valmisteluun liittyy liikennesuunnittelutehtäviä. Espoon kaupunkiradan (Leppävaara Kauklahti) ratasuunnitelman hyväksymispäätös on allekirjoitettu lokakuussa 2015.

7 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 7 / 7 Päätöshistoria Asemakaavoitus Asemakaavoituksen työohjelman laadinnan reunaehtona on ollut asetettujen kaavoitusvelvoitteiden täyttäminen. Monet keskeiset priorisoidut kaavoituskohteet sijaitsevat tulevien metroasemien ympäristössä ja junaradan varrella hyvillä saavutettavuusvyöhykkeillä. Kaupunkirakennetta tiivistäen luodaan edellytykset uusien asuntojen ja työpaikkojen syntymiselle sekä palvelujen sijoittumiselle. Työohjelmaan on nostettu useita pienehköjä elinkeinokaavoja, jotka osaltaan mahdollistavat uusien työpaikkojen syntymisen eri puolille Espoota. Samalla tavoin on nostettu kohteita, joissa on Espoon Asunnot Oy:n vuokra-asuntohanke. Yhteen seudun tärkeimmistä suunnitteilla olevista joukkoliikennehankkeista, Keilaniemestä Leppävaaran ja Pitäjämäen kautta Itäkeskukseen kulkevaan Raide-Jokeriin, varaudutaan tarvittavin asemakaavoin ja asemakaavan muutoksin. Asemakaavoituksen työohjelmasta on poistettu kohteita, joiden suunnittelu on syystä tai toisesta pysähtynyt. Tällaisia kaavoja ovat Lintuvaaran keskus, Uusmäki pohjoinen, Vermonpuisto, Gräsankartano ja Träskandanpuisto. Nämä kohteet nostetaan uudelleen mukaan työohjelmaan, mikäli suunnittelun edellytykset täyttyvät. Työohjelman asemakaavoituskohteet sisältävät uutta asuinrakennusoikeutta noin 4,5 milj. k-m². Luku sisältää kaupunkisuunnittelulautakunnan jo hyväksymät asemakaavat, joissa lainvoimaistumista odottaa noin 1,4 milj. k-m² asuntokerrosalaa, mistä pientalokerrosalan osuus on noin kolmasosa. Lisäksi kaavoituskohteet sisältävät noin 1 milj. k-m² muuta rakentamista. Kehittäminen ja projektit Kehittämisen ja projektien painopistealueet perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymien poikkihallinnollisten kehitysohjelmien hyötytavoitteiden, Espoo-tarinan ja talouden ja tuottavuuden tehostamistoimenpiteiden edistämiseen. Kaupunkisuunnittelulautakunta Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 hyväksyy Kaupunkisuunnittelun työohjelman 2016, 2 valtuuttaa kaupunkisuunnittelukeskuksen tekemään työohjelmaan tarvittavat tekniset korjaukset.

8 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 8 / 8 Käsittely Torsti Hokkanen poistui klo 19:10 asian käsittelyn aikana, jonka jälkeen esittelijän toimi asemakaavapäällikkö Ossi Keränen. Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Louhelainen ehdotti jäsen Nevanlinnan kannattamana, että asia jätetään pöydälle seuraavaan pidettävään kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtajan Louhelainen tiedusteli, voidaanko ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksyneen sen yksimielisesti. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle seuraavaan pidettävään kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoukseen.

9 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 9 / 9

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 207 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh. 043 825 2988 Essi Leino, puh. 046 877 1911

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.06 Sivu / 87/06 00.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 89 5.5.06 06 Kaupunkisuunnittelun työohjelman 06 seuranta, pöydälle 5.5.06 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 207 30.11.2016 221 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017, pöydälle 30.11.2016 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 193. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 193. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.12.2013 Sivu 1 / 1 4453/10.00.00/2013 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 26.11.2013 193 Kaavoituksen työohjelma 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1067/2017 00.01.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 75 28.3.2017 78 Kaupunkisuunnittelulautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen, pöydälle 28.3.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 242/08.00.00/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 4 22.1.2014 8 Otaniemen opiskelija-asuntojen autopaikkojen laskentaohje Valmistelijat / lisätiedot: Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 01.02.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10 18.1.2017 14 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa, pöydälle 18.1.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 2183/2016 10.03.00 103 Rakennuskieltojen kumoaminen rakennuskieltokartan tunnuksilla 108 (Gobbacka ja Viiskorpi) ja 109 (Kalajärvi II) merkityillä alueilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4031/10.02.02/2014 131 Kivenlahden metrovyöhykkeen osayleiskaavan käynnistäminen, alue 840400 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Anu Ylitalo, puh.

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 10 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh. 046 877 2749 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 1861/10.03.02/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 22 22.4.2013 Kaupunginhallitus 151 6.5.2013 80 Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Vanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p

Vanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p Vanhan-Espoon asukasfoorumi 14.3.2017 Liisa Ikonen p. 043-8251183 liisa.ikonen@espoo.fi 14.3.2017 2 14.3.2017 3 Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava, POKE Asukastilaisuus tulossa 30.3.2017 Vanhan-Espoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.05.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 58 Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen koskien moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämistä Valmistelijat / lisätiedot: Marianne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 3480/2016 10.02.03 142 Kemisti, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 220608, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 141 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15. kaupunginosa Niittykumpu Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 196. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 3939/2016 02.07.00 Kaupunginhallitus 297 3.10.2016 Valtuusto 169 31.10.2016 196 Valtuustokysymys omatoimiseen rakentamiseen luovutettavista omakotitonteista (Pöydälle 31.10.2016)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 2006/2017 10.02.03 106 Söderskoginaukea, vaihtoehtotarkastelut, alue 432300, 40. kaupunginosa, Espoon keskus, 41. kaupunginosa, Kaupunginkallio ja 46.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 27.05.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 93 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 huhtikuun seurantaraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 8 20.1.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 15 3.2.2016 61 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma, pöydälle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 01.02.2016 Sivu 1 / 1 5339/2015 10.03.01 146 14.12.2015 19 Tapiolan urheilupuiston kehittämisen tavoitteet jalkapalloilun osalta Valmistelijat / lisätiedot: Olli Isotalo, puh. 050 593 3359 Antti Mäkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 Kaupunginhallitus 19 12.1.2015 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valmistelijat / lisätiedot: Miika Ruokonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 74. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 28.03.2017 Sivu 1 / 1 1060/2014 10.02.02 74 Katsaus Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnoksen selvityksiin, alue 722300 Valmistelijat / lisätiedot: Seija Lonka, puh.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.10.2016 Sivu 1 / 1 1513/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 173 5.10.2016 177 Vastauksen antaminen asemakaavan muutoshakemukseen koskien korttelin 21166 tontin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 2567/10.02.05/2014 84 Rakennuskiellon määrääminen Keran osayleiskaavan alueella, Karamalmin ja Nihtisillan eräille kortteleille ja yleisille alueille.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.05.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 96 Kaupunkisuunnittelulautakunnan seurantaraportti 04/2013 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko

Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio Teknisen toimen johtaja Olavi Louko Teknisen ja ympäristötoimen talousarvio 2015 Teknisen toimen johtaja Olavi Louko 30.10.2014 Teknisen ja ympäristötoimen painopisteet 2015 Länsimetron ja sen jatkeen rakentaminen Tapiolan, Matinkylän ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 336. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 2500/2016 02.08.00 Tekninen lautakunta 99 19.10.2016 336 Valtuustoaloite kaupunkipyörien hankkimiseksi Espooseen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Nyberg,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 16.01.2017 Sivu 1 / 1 158/2017 10.00.02 13 Alueen varauksen jatkaminen Kaitaalta Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua varten Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93 23.09.2013 Sivu 1 / 1 5655/10.00.02/2011 111 7.11.2011 93 Kerrostalotontin varauksen jatkaminen ja muuttaminen Saunalahdesta NCC Rakennus Oy:lle, korttelin 42213 tontit 2 ja 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 183. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.11.2015 Sivu 1 / 1 249/2015 02.02.02 183 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 140 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus

Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus Kiviruukin osayleiskaavan tavoitteet ja alueen suunnitteluperiaatteet, tiedotus- ja keskustelutilaisuus 26.2.2019 Klo 17.00 Klo 17.10 Klo 17.20 Klo 17.30 Klo 18.10 Klo 19.10 Klo 19.30 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.09.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 141 31.8.2016 158 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA

ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Tekninen ja ympäristötoimi Olli Isotalo Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia

Lisätiedot

Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio

Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio Taustaa Finnoon suunnittelulle sekä Finnoo - Kaitaa -alueen visio n. 300 ha 7 km 5 km 12 km Helsingin keskusta Lähtökohdat Finnoolle Puhdistamon siirtopäätös v. 2009 (kv) Aiempi päätös metrojatkon suunnittelusta

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (7) 701 Liikenne- ja viestintäministeriön selvityspyyntö Helsingin ja Espoon kaupunkiraitiotien (Raide-Jokeri) suunnittelutilanteesta HEL 2013-006172 T 08 00 02

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 58 7.5.2014 Kaupunginhallitus 208 11.8.2014 Valtuusto 111 8.9.2014 123 Valtuustoaloite moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämisestä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88

Espoon kaupunki Pöytäkirja 88 21.09.2015 Sivu 1 / 1 636/10.00.02/2013 9 4.2.2013 25 10.3.2014 88 Alueen varauksen uudistaminen Rakennusosakeyhtiö Hartelalle ja Skanska Talonrakennus Oy:lle Finnoon metrokeskusalueen suunnittelua ja

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Espoossa Kehittämisjohtaja Olli Isotalo RAKLI: Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen Finlandiatalo 5.3.2015 Espoo toteuttaa Helsingin seudun MAL-sopimusta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Appendix 1. Research material

Appendix 1. Research material Appendix 1. Research material T3 mobility planning and decision making material City of Espoo, City Board. 2013. 10 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin. Minutes 3.6.2013. Issue nr. 4619/08.01.00/2012.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Valtuusto Sivu 1 / Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valtuusto.0.03 Sivu / 845/0.03.0/03 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 59 6.9.03 Kaupunginhallitus 77 30.9.03 3 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 132 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1. 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5. Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 5048/10.02.03/2013 Kaupunginhallitus 126 28.4.2014 Valtuusto 64 19.5.2014 82 Valtuustoaloite Aalto Village-hankkeen edistämiseksi (Pöydälle 19.5.2014) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot