Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / Söderskoginaukea, vaihtoehtotarkastelut, alue , 40. kaupunginosa, Espoon keskus, 41. kaupunginosa, Kaupunginkallio ja 46. kaupunginosa Latokaski Valmistelijat / lisätiedot: Antti Uusitupa, puh Davy Beilinson, puh Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 merkitsee tiedoksi tehdyt vaihtoehtoiset tarkastelut, 2 päättää, että tehdyistä vaihtoehtotarkasteluista suunnittelua jatketaan Läntisen linjausvaihtoehdon pohjalta siten, että kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn tuotava ehdotusvaiheen kaavaratkaisu laaditaan perustuen Espoonväylän Läntiseen linjausvaihtoehtoon. Käsittely Käsittelyn kuluessa jäsen Risto Nevanlinna ehdotti varapuheenjohtaja Kirsi Louhelaisen kannattamana, että: Lautakunta palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että Espoonväylän itäisen ja läntisen linjausvaihtoehdon rinnalle tuodaan kolmas vaihtoehto, jossa: 1) Uuden Espoonväylän toteuttaminen korvataan osittain tai kokonaan Finnoontien perusparannuksella 2) raideyhteyden (ml. runkobussilinjan) tai joukkoliikennekadun reitti linjauksineen ja kustannuksineen selvitetään ja tuodaan lautakunnalle päätettäväksi osana Söderskoginaukean kokonaisratkaisua, huomioiden luontoarvot, ekologiset yhteydet sekä mahdollisuudet Keskuspuisto I:n ja II:n virkistyskäyttöön. Julistettuaan keskustelun palautuksesta päättyneeksi, puheenjohtaja Markku Markkula totesi, että koska palautusta myös vastustettiin, oli siitä äänestettävä. Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdotus, että ne, jotka kannattavat jäsen Nevanlinnan palautusehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka sitä vastustavat äänestävät EI.

2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Nimenhuutoäänestyksessä jäsen Risto Nevanlinnan ehdotuksen puolesta (JAA) äänestivät jäsen Risto Nevanlinna, varapuheenjohtaja Louhelainen ja jäsen Kai Lintunen eli yhteensä kolme (3) jäsentä. Sitä vastaan (EI) äänestivät jäsen Paula Pöntynen, jäsen Suvi Karhu, jäsen Jukka Lahti, varajäsen Helena Haapsaari, jäsen Seppo Salo, jäsen Stefan Ahlman, jäsen Ulla Palomäki, jäsen Kimmo Oila, jäsen Pirjo Kemppi-Virtanen ja puheenjohtaja Markku Markkula. Puheenjohtaja totesi kaupunkisuunnittelulautakunnan kymmenellä äänellä kolmea (10/3) vastaan hylänneen jäsen Risto Nevanlinnan palautusehdotuksen ja käsittelyn jatkuvan. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi, puheenjohtaja Markku Markkula tiedusteli voidaanko esittelijän ehdotus yksimielisesti hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, totesi puheenjohtaja Markkula kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksyneen sen yksimielisesti. Jäsen Risto Nevanlinna ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen. Päätös Kaupunkisuunnittelulautakunta: 1 merkitsee tiedoksi tehdyt vaihtoehtoiset tarkastelut, 2 päättää, että tehdyistä vaihtoehtotarkasteluista suunnittelua jatketaan Läntisen linjausvaihtoehdon pohjalta siten, että kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn tuotava ehdotusvaiheen kaavaratkaisu laaditaan perustuen Espoonväylän Läntiseen linjausvaihtoehtoon. Jäsen Risto Nevanlinna ilmoitti eriävänä mielipiteenä: Allekirjoittaneet eivät voi hyväksyä kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa tehtyä päätöstä asiassa Söderskoginaukea ( 106). Uuden Espoonväylän edistäminen ilman vaihtoehtoa, jossa lähtökohtana on Finnoontien parantaminen sekä joukkoliikenneyhteyksien (raideyhteys tai runkobussilinja) kehittäminen, ei ole niiden kestävän kehityksen tavoitteiden mukaista, joihin olemme luottamushenkilöinä sitoutuneet mm. Espoo-tarinassa. Risto Nevanlinna Oheismateriaali Selostus - Söderskoginaukea, Espoonväylän linjausvaihtoehtojen vertailu - Söderskoginaukea, Espoonväylän vaihtoehdot kartalla Söderskoginaukean kaava-alueella on tutkittu useita Espoonväylän linjausvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. Eri vaihtoehtoja on jatkotyöstetty vertailemalla niiden vaikutuksia keskenään. Vuoden 2013 suunnitelmaan

3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 perustuva Läntinen vaihtoehto ja vuoden 2016 suunnitelmaan perustuva Itäinen vaihtoehto ovat tutkituista ratkaisumalleista toteutuskelpoisimmat. Keskuspuiston luonto- ja virkistysarvojen arvioidaan säilyvän parhaiten läntisen linjausvaihtoehdon mukaisessa suunnitelmassa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan asettamat Söderskoginaukean lähtökohdat ja tavoitteet on huomioitu suunnittelussa. Söderskoginaukean suunnittelu liittyy kiinteästi alueen eteläpuolella vireillä olevaan Bosmalmin asemakaavaan. Suunnittelualue ympäristöineen sekä Espoonväylän läntinen ja itäinen linjausvaihtoehto opaskarttapohjalla esitettynä (harmaat osat vaihtoehdoille yhteisiä): Söderskoginaukean tavoitteena on luoda asemakaavalliset toteuttamisedellytykset Espoonväylälle huomioiden erityisesti Keskuspuiston virkistys- ja luontoarvot. Suunnittelualue sijoittuu keskiosaan Espoonväylää, joka yhdistää Kehä III:n ja Länsiväylän. Espoonväylän suunnittelussa on tutkittu ja vertailtu useita linjausvaihtoehtoja sekä konsulttitöinä että kaupungin omana työnä. Suunnittelualueen maisema-, luonto- ja kulttuurihistorialliset arvot, virkistyskäyttö sekä Espoonväylän liikenteen arvioidut vaikutukset muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, jonka ratkaisemiseksi laaditut suunnitteluvaihtoehdot painottavat kokonaisuuden eri osa-alueita. Toteutuskelpoisimmiksi on arvioitu FCG:n vuonna 2013 laatiman suunnitelman mukainen Läntinen linjausvaihtoehto sekä Siton vuonna 2016 laatiman suunnitelman mukainen Itäinen linjausvaihtoehto. Vuoden

4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / suunnitelma on jatkokehitetty suunnitelma aiemmin laaditusta Espoonväylän yleissuunnitelman tarkistuksesta (Pöyry 2009). Aiemmin on tutkittu myös kauempana idässä sijaitsevaa Keskuspuiston tunnelilla alittavaa vaihtoehtoa, joka on todettu liian kalliiksi sekä osin jo asemakaavoitettua 1980-luvulla laadittua linjausta, jonka toteutus johtaisi Keskuspuiston luontoarvojen häviämiseen liito-orava-alueelta sekä Finnobäckenin purolaaksosta. Kokonaisuuden kannalta parhaiksi katsotut Läntinen linjausvaihtoehto ja Itäinen linjausvaihtoehto eroavat keskeisiltä vaikutuksiltaan melko vähäisesti, mutta Läntinen vaihtoehto mahdollistaa paremmin Keskuspuiston itä-länsisuuntaisen ekologisen yhteyden säilyttämisen. Muita mainittavia eroja ovat katulinjausten pituusero Itäisen vaihtoehdon hyväksi, Söderskogin maakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen säilyminen vahvemmin Läntisessä vaihtoehdossa, Itäisen vaihtoehdon laajempi meluntorjuntatarve sekä Läntisen vaihtoehdon hieman paremmat edellytykset maankäytön tehostamiseen. Kummankin toteutuskustannusten on arvioitu olevan noin 37 miljoonaa euroa. Sekä kustannusarvio että arvioidut vaikutukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta kaikki Espoonväylän toteutusvaihtoehdot täyttävät asetetut tavoitteet niin henkilöautoilun, pyöräilyn kuin joukkoliikenteenkin osalta. Joukkoliikenteen pitkän tähtäimen tavoitteissa olevien pikaraitiotieyhteyksien toteutuksen edellytykset ovat eri linjausvaihtoehdoissa yhtenevät. Kokouksessa nähtävillä oleva aineisto - Espoonväylän vaihtoehtojen vertailu (Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2017) - Espoonväylän keskiosan vaihtoehtoselvitys (Sito 2016) - Finnoontien-Söderskogin alueen luontoselvitys (Keiron 2014) - Söderskoginaukean maisemaselvitys (Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2013) - Espoonväylän ympäristövaikutusselvitys, vaihe 1/2 (FCG, 2013) - Espoonväylän-Lugnetin alueen luontoselvitys (Enviro 2011) - Espoonväylän alueen lepakkokartoituksen päivitys ja Lugnetin alueen lepakkokartoitus 2011 (Bathouse 2011) - Espoonväylän yleissuunnitelman tarkistus välillä Finnoon kiertoliittymä - Hösmärintien liittymä (Pöyry, 2008) -

5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8

Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8 Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1067/2017 00.01.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 75 28.3.2017 78 Kaupunkisuunnittelulautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen, pöydälle 28.3.2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta.05.06 Sivu / 58/06 0.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60.4.06 Kaupunkisuunnittelulautakunta 66 6.4.06 76 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 188. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 188. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.11.2013 Sivu 1 / 1 2002/10.02.03/2011 188 Söderskoginaukea, asemakaavan ja asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, alue 432300, 40. kaupunginosa, Espoon keskus,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.05.2015 Sivu 1 / 1 3224/10.02.03/2013 83 Otaniemen keskuksen jatkosuunnitelman tavoitteet Valmistelijat / lisätiedot: Ossi Keränen, puh. 050 347 5632 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 140 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.06 Sivu / 87/06 00.0.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 89 5.5.06 06 Kaupunkisuunnittelun työohjelman 06 seuranta, pöydälle 5.5.06 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 806/2017 08.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 50 2.3.2017 54 Huoltoasemaselvitys, pöydälle 2.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 132 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 206. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 206. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 2116/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 193 16.11.2016 206 Suinonsalmi, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 412009, 33.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30 17.2.2016 170 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 720604, 87. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2017 Sivu 1 / 1 1725/2017 08.00.00 96 Liikenteen tavoiteverkkojen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Samuel Tuovinen, puh. 046 877 1840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.03.2016 Sivu 1 / 1 14/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 20.1.2016 54 Lintulaakso I A, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi, alue 113101, 51.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 207 30.11.2016 221 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017, pöydälle 30.11.2016 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.10.2016 Sivu 1 / 1 1513/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 173 5.10.2016 177 Vastauksen antaminen asemakaavan muutoshakemukseen koskien korttelin 21166 tontin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 10 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Marno Hanttu, puh. 046 877 2749 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.09.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 141 31.8.2016 158 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätöshistoria 1 / 14

Espoon kaupunki Päätöshistoria 1 / 14 Espoon kaupunki Päätöshistoria / 4 Kaupunkisuunnittelulautakunta 77 5.5.0 Kaupunginhallitus 79 0.9.0 Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.6.04 Kaupunkisuunnittelulautakunta..04 Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 102 25.5.2016 107 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.03.2014 Sivu 1 / 1 5446/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 69 10.3.2014 29 Kaupunkisuunnittelulautakunnan vaali Valmistelijat / lisätiedot: Katja Rytilahti, puh. 050 382 6951 Jouni Majuri, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 10.12.2014 Sivu 1 / 1 1619/10.02.03/2013 33 2.4.2014 170 Ruusutorppa I, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111602, 51. kaupunginosa Leppävaara Valmistelijat / lisätiedot: Matias Kallio, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 4160/10.02.03/2012 79 Lintulaakso IA, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 113101, 51. kaupunginosa, Leppävaara Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 01.02.2017 Sivu 1 / 1 5624/2016 10.03.01 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10 18.1.2017 14 Selvitys aurauslumien sijoittamisesta Espoossa, pöydälle 18.1.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Vanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p

Vanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p Vanhan-Espoon asukasfoorumi 14.3.2017 Liisa Ikonen p. 043-8251183 liisa.ikonen@espoo.fi 14.3.2017 2 14.3.2017 3 Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava, POKE Asukastilaisuus tulossa 30.3.2017 Vanhan-Espoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 145 Lausunnon antaminen Espoon Viherlaaksossa sijaitsevan rakennuksen suojeluesityksestä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 11 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 605/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 149 31.8.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 233 14.12.2016 5 Albergan kartano, asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.03.2016 Sivu 1 / 1 10/2016 10.02.03 55 Suvela I, Kirstinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611519, 40. kaupunginosa, Espoon keskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 101 25.5.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.01.2017 Sivu 1 / 1 242/08.00.00/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 4 22.1.2014 8 Otaniemen opiskelija-asuntojen autopaikkojen laskentaohje Valmistelijat / lisätiedot: Olli

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh Valtuusto 17.10.2016 Sivu 1 / 1 3534/2016 10.03.02 Kaupunginhallitus 267 5.9.2016 141 Matinkylän metroaseman läntisen sisäänkäynnin toteuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Carl Slätis, puh. 043 824 6506

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 207. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 4688/2016 10.00.00 207 Kaupunkisuunnittelun työohjelma 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Jenni Puustinen, puh. 043 825 2988 Essi Leino, puh. 046 877 1911

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.01.2013 Sivu 1 / 1 6291/00.00.01/2011 Rakennuslautakunta 221 11.12.2012 4 Kaupunkikuvatoimikunnan asiantuntijajäsenestä määrääminen Valmistelijat / lisätiedot: Mäkelä Solja, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 5581/2015 08.00.00 8 Espoon liikenneverkon kehittämisohjelma Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja, puh. 050 344 8046 Juhani Lehikoinen, puh. 046

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1. 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 Kaupunginhallitus 19 12.1.2015 18 Mulby, asemakaavan hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila Valmistelijat / lisätiedot: Miika Ruokonen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 94 Teknisen lautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Sini Miettinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 123. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 58 7.5.2014 Kaupunginhallitus 208 11.8.2014 Valtuusto 111 8.9.2014 123 Valtuustoaloite moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämisestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1054/2017 10.02.03 79 Piispankallio, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 321608, 22. kaupunginosa Olari Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 141 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15. kaupunginosa Niittykumpu Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta: Espoon kaupunki historia / 6.0.009 / 7..009 / 4 5..009 / 0.06.00 / 8 Harmaalaakso, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksien ja alueiden luovuttamista koskevien esisopimuksien hyväksyminen, alue 5700, 4.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 102 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708 käyttötarkoituksen muuttamista asuinkäyttöön,

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.02.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 12.2.2014 keskiviikko klo 17:54-19:50 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 5128/2015 10.02.03 60 Yläkartanonristi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), 33. kaupunginosa Soukka, osa korttelia 33067

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Holmanpuisto II 22.kaupunginosa, Olari Korttelit 22465-22467 ja 22472-22474, katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueita. Asemakaava Friisinmalmi, muutos 22. kaupunginosa, Olari Katu- ja puistoalue.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 179/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 50 4.2.2013 73 Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano vuosille 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Nordling

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 3.0.07 Sivu / 9/0.0.03/07 8 Westendin liikekeskus, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 309, 3. kaupunginosa Westend Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Rauhalammi, puh. 046 877 593 Olli Koivula,

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.01.2015 Sivu 1 / 1 1295/10.02.03/2012 19 Mulby, asemakaavan sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 521500, 45. kaupunginosa Kurttila (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Miika

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 .0.04 Sivu / 58/0.0.04/0 7 6..03 7 30.0.03 75 3..03 9 Velskolan Pitkäjärvi, eteläosa, ehdotus kaupunginhallitukselle ranta-asemakaavaksi, alue 6400, 78. kaupunginosa Nuuksio ja 84. kaupunginosa Röylä,

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48 08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 920/10.03.01/2012 Tekninen lautakunta 7 23.1.2013 53 Lausunnon antaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tiesuunnitelmasta Länsiväylän (kt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 03.09.2015 Sivu 1 / 1 2751/10.02.03/2015 139 Laurinlahti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411611, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 3054/2015 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 161 14.9.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 167 5.10.2016 49 Espoonlahden keskus, Lokirinne, vaihtoehtotarkastelut,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 101 Saunalahdenportti, asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.05.2014 Sivu 1 / 1 1049/10.03.01/2014 58 Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen koskien moottoriteiden bulevardisoinnin selvittämistä Valmistelijat / lisätiedot: Marianne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 4031/10.02.02/2014 131 Kivenlahden metrovyöhykkeen osayleiskaavan käynnistäminen, alue 840400 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Anu Ylitalo, puh.

Lisätiedot