1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE
|
|
- Aurora Katajakoski
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE EUE Holm Mikko(UM), Nieminen Pia(UM), Huusko-Lamponen Marianne(UM) Asia Kilpailukykyneuvosto Kokous Kilpailukykyneuvosto Kilpailukykyneuvosto kokoontui puolen päivän kokoukseen Luxemburgiin. Koskien Euroopan kilpailukyvyn tilaa, monet jäsenmaat tukivat puheenjohtajan uutta käsittelytapaa keskustella vapaamuotoisesti komission alustuksen pohjalta. Komissaari Bienkowska pohjusti keskustelua jäsenmaiden vertailulla rajat ylittävästä kaupasta, yritysten luottamuksesta julkiseen hallintoon sekä ympäristösääntelyn suhteesta yritysten hallinnolliseen taakkaan. Keskustelussa korostettiin, että on katsottava sääntelyn taakse investointeihin ja keskusteltava teollisuuspolitiikasta. On keskityttävä avainsektoreihin suhtessa Kiinaan ja USA:han, jotta taataan mm. tasapuoliset markkinaolosuhteet. Pelkkä säädösympäristön tarkastelu ei riitä, vaan on arvioitava T&K:ta, verotusta, digitalisaatiota ja taitoja. Seuraava kilpailukykyneuvosto (30.11.) keskustelee kilpailukykypolitiikan valtavirtaistamista muihin EU-politiikan aloille sekä käy läpi indikaattoreita investointien kannalta. Kauppapolitiikan ja TTIP-neuvottelujen osuus on tärkeässä roolissa ja kauppakomissaari Malmström kutsutaan seuraavaan neuvostoon. Monet toivat esiin korkeantason kilpailukykytyöryhmän roolin neuvoston keskustelujen pohjustamiseksi. Paremman sääntelyn keskustelu siirtyi käytäväksi pidettävässä kilpailukykyneuvoston istunnossa ajan puutteen vuoksi. Ministerilounaan keskustelut käytiin päästökauppadirektiivin uudistamisesta ja Wolksvagenin päästömanipulaatiosta. Kokouksen virallisen osuuden ulkopuolella 7 jäsenvaltiota allekirjoittivat patenttituomioistuinsopimuksen väliaikaista soveltamista koskevan pöytäkirjan. 1. Esityslistaehdotuksen hyväksyminen
2 Hyväksyttiin esityslistaehdotus. 2(6) Muut kuin lainsäädäntöasiat 2. Kilpailukykytilanteen tarkistaminen: Talouden kehitys ja kilpailukyvyn valtavirtaistaminen kaikilla politiikan aloilla (asiakirja /15) - keskustelu Neuvostossa kokeiltiin uutta työskentelytapaa, jossa komissio alustaa kilpailukykytilanteesta ja ministerit keskustelevat vapaamuotoisesti esityksen pohjalta. Komissaari Bienkowska totesi aluksi, että komission on tarkoitus hyväksyä sisämarkkinastrategia kollegiossa samaan aikaan vuotuisten kilpailukykyraporttien kanssa. Komission kilpailukykyesitys sisälsi jäsenmaiden vertailua muun muassa rajat ylittävässä kaupassa, yritysten luottamuksessa julkiseen hallintoon sekä ympäristösääntely vs. hallinnollinen taakan osalta. Komissaari korosti erityisesti sääntelyn ennustettavuutta muun muassa päästökauppadirektiivin ja sen toimeenpanon osalta. Tällä on suuri merkitys investoinneissa. Erityisen tärkeää olisi kiinnittää huomiota jäsenmaiden toimeenpanoon jäsenmaiden välillä. Puheenjohtaja, ministeri Schneider, esitteli listan lainsäädäntöehdotuksista, jotka vaikuttavat kilpailukykyyn. Ajatuksena on edistää valtavirtaistamista ja priorisoida hankkeita, joilla on vaikutusta kilpailukykyyn. Puheenjohtaja pyysi kiinnittämään huomiota kauppapolitiikkaan ja TTIP-neuvotteluihin. Komissaari Malmström kutsutaan seuraavaan kilpailukykyneuvostoon (lounaskeskustelu). Keskustelu käynnistyi aluksi hyvin. Ministerit tukivat uutta käsittelytapaa. UK toi esiin 17 jäsenmaan kirjeen sisämarkkinoista sekä pääomaunionin. UK toivoi, että joka neuvostossa käsiteltäisiin sekä sisämarkkina- että digitaalisten sisämarkkinoiden asioita, jotta kansalaiset ymmärtävät EU:n arvon. ES nosti esiin VW päästöskandaalin todeten, etteivät ongelmat liity mitenkään siihen, ettei tarvittaisi EU-tason sääntelyä. Keskustelussa tuotiin esiin myös digitaalisten markkinoiden ja teollisuuden rooli suhteessa USA:han ja Kiinaan sekä päästökaupan vaikutus energiakustannuksiin. Saksan mukaan on katsottava, missä ollaan indikaattoreiden valossa verrattuna Kiinaan ja USA:han avainteollisuuden aloilla. Digitaalisten taitojen ja infrastruktuurin on oltava kunnossa. Ruotsi toi esiin tasa-arvon korostamisen yhtenä mahdollisena indikaattorina ja naisten aseman esiin nostamisen. Valtavirtaistamisen osalta tuotiin esiin, että koordinaatio on hoidettava kotimaassa, vaikka lista muiden neuvostojen asioista on sinänsä hyödyllinen. Korkeantason kilpailukykytyöryhmän tulisi pohjustaa neuvoston työtä enemmän. Myöhemmin keskustelu kääntyi jäsenmaiden prioriteettilistoiksi kiertotaloudesta, ilmastoneuvotteluihin, valtiontukiin ja esteiden poistamiseen. Lopuksi puheenjohtaja totesi, että seuraavassa kilpailukykyneuvostossa toteutetaan uudestaan kilpailukykytarkastus ja keskitytään erityisesti kauppapolitiikkaan ja TTIPneuvotteluihin. Komissaari Malmström kutsutaan neuvostoon. Komissaari Bienkowska totesi keskustelun arvokkaaksi ja että vertailu USA:han ja Aasiaan otetaan huomioon jatkossa.
3 3. Parempi sääntely (asiakirja 11941/15) - keskustelu 3(6) Puheenjohtaja päätti lykätä paremman sääntelyn keskustelun pidettävään kilpailukykyneuvoston istuntoon ajan puutteen vuoksi. Puheenjohtaja pyrkii saamaan silloin paikalle komission 1. varapuheenjohtaja Timmermansin. Muut asiat 4. a) Euroopan unionin neuvoston ja ESAn yhteinen epävirallinen ministeritason kokous ("epävirallinen avaruusneuvosto") (Bryssel, 30. marraskuuta 2015) Puheenjohtajavaltio tiedottaa Kilpailukykyneuvosto otti tiedoksi puheenjohtajavaltion informaation epävirallisesta avaruusneuvostosta, joka pidetään Puheenjohtajavaltio kertoi, että kokous tullaan järjestämään Brysselissä Luxemburgin pysyvän edustuston tiloissa. Kutsut lähetään EU-jäsenvaltioiden lisäksi Sveitsille ja Norjalle. Asialistalla tulee olemaan talouskysymyksiä. Komissio (komissaari Bienkowska) kiitti puheenjohtajan aktiivisuutta asiassa. Komissio nosti esiin Lissabonin sopimuksen myötä muuttuneen toimivaltatilanteen, josta haluaa käydä keskustelua. Yleisesti katsoi, että EU-ESA suhteita on kehitettävä. Lyhyessä keskustelussa jäsenvaltiot nostivat esiin muun muassa riippumattoman pääsyn avaruuteen ja avaruusmenetelmien käytön muuttovirtojen arvioinnissa. Puheenjohtaja ilmoitti, ettei kokouksessa kuitenkaan tultaisi käsittelemään EU:n toimivaltakysymystä. b) Ajantasaista tietoa tasapuolisten kilpailuolosuhteiden palauttamisesta tilinpäätösdirektiivin mukaisten avoimuutta koskevien velvoitteiden osalta Komissio tiedottaa Alankomaiden valtuuskunnan pyynnöstä 12259/15 Neuvosto otti tiedoksi Alankomaiden valtuuskunnan pyynnöstä annetun komission informaation Yhdysvaltojen tilanteesta, joka liittyy tilinpäätösdirektiivissä säädettyyn suurten yritysten maakohtaiseen raportointivelvoitteeseen. Komissio (komissaari Bienkowska) kertoi, että komissaari Hill on tavannut asian tiimoilta Yhdysvaltain hallintoa (ml. SEC:n johto) ja korostanut asian tärkeyttä sekä tasapuolisten toimintaedellytysten palauttamista. Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole palauttanut tilinpäätösdirektiiviä vastaavia velvoitteita omaan sääntelyyn. Komissio jatkaa keskusteluita Yhdysvaltojen kanssa. Puheenvuoron käyttäneet jäsenvaltiot korostivat asian merkitystä ja kannustivat komissiota jatkamaan tiivistä yhteydenpitoa Yhdysvaltojen kanssa sekä raportoimaan tästä kilpailukykyneuvostolle.
4 c) Yhtenäinen patentti Komission toimittama tilannekatsaus 11994/15 4(6) Kilpailukykyneuvosto otti tiedoksi komission informaation yhtenäispatentin täytäntöönpanotilanteesta. Komissio (komissaari Bienkowska) toivotti Italian tervetulleeksi mukaan yhtenäispatenttiyhteistyöhön ja kiitti niitä, jotka patenttimaksujen osalta kannattivat niin sanottua TOP4-lähestymistapaan. Komission mukaan vuosi 2016 on ratkaiseva järjestelmän voimaantulon kannalta. Komissio toivoi, että yhtenäispatentti on käytössä Euroopassa vuoden 2016 kuluessa, sillä yritykset ovat sitä kauan odottaneet. Keskustelussa puheenvuoron käyttäneet jäsenvaltiot toivottivat Italian tervetulleeksi yhtenäispatenttiyhteistyöhön. Jäsenvaltiot kertoivat niistä ratkaisuista, joita ne ovat tehneet patenttituomioistuinsopimuksen väliaikaista soveltamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisen suhteen. Osa jäsenvaltioista kertoi allekirjoittavansa pöytäkirja ja osa ilmoitti antavansa selityksen kun kansallinen ratifiointimenettely on saatettu riittävän pitkälle. Jäsenvaltioista muutamat kiittävät komission aktiivisuutta maksuja koskevissa neuvotteluissa ja TOP4-mallin valinnassa. Muut kuin lainsäädäntöasiat 5. A-kohtien luettelon hyväksyminen 12294/15 PTS A 67 A-kohtaluettelo hyväksyttiin keskusteluitta. Lainsäädäntökäsittelyt (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 8 kohdan mukainen julkinen käsittely) 6. A-kohtien luettelon hyväksyminen 12292/15 PTS A 66 A-kohtaluettelo hyväksyttiin keskusteluitta. Lounaskeskustelut Päästökauppadirektiiviuudistus Neuvoston lounaskeskustelussa käsiteltiin kahta aihetta: alun perin keskustelunaiheeksi sovittua päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamista sekä ajankohtaiseksi noussutta Volkswagenin päästömanipulaatiota. Komissaari Bienkowska esitteli ETS-uudistuksen pääelementit korostaen tarvetta luoda teollisuudelle kannustimia kustannustehokkaaseen ja vaiheittaiseen siirtymiseen vähähiilisyyteen. Bienkowska nosti esille hiilivuodon ja ilmaisjaon sekä innovaatio- ja modernisaatiorahastojen tarjoamat rahoitusmahdollisuudet.
5 5(6) Lounaalle osallistui ulkopuolisina puhujina belgialaisen kemianteollisuuden yritys Solvayn toimitusjohtaja Clamadieu ja työnantajajärjestöjen eurooppalaisen kattojärjestön Business Europen johtaja Beyrer. He katsoivat, että hiilivuodon sijaan olisi hyödyllisempää puhua investointivuodosta, koska yritykset eivät niinkään siirrä olemassa olevaa tuotantoa maasta toiseen, vaan tekevät ratkaisunsa investointien muodossa. Investointivuoto näkyy selkeästi mm. energiaintensiivisessä teollisuudessa, jonka osalta investoinnit laskivat vuonna prosenttia Euroopassa samaan aikaan, kun investoinnit Yhdysvalloissa ja Japanissa kasvoivat. Puhujat peräänkuuluttivat kilpailukykyneuvoston roolia komission ETS-erityksen muuttamisessa, sillä esityksessä on liian vähän ilmaisia päästöoikeuksia (600 miljoonaa yksikköä) yrityksille hiilivuodon torjumiseen. Ministerikeskustelussa katsottiin ETS-uudistuksen olevan eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn kannalta lähivuosien merkittävin lainsäädäntöhanke ja peräänkuulutettiin kilpailukykyneuvoston roolia asian käsittelyssä. Osa ministereistä muistutti, että kilpailukyvystä vastaavien ministereiden pitäisi ensisijaisesti keskustella kilpailukykyyn liittyvistä huolista pääkaupungeissaan ETS-uudistuksesta päävastuussa olevien ympäristöministereiden kanssa. Lisäksi esitettiin jäsenmaiden tunnettuja ETS-kantoja (mm. Tshekki puhui Visegrad-ryhmän sekä Romanian ja Bulgarian puolesta). Useat jäsenmaat (mm. CZ, SK, UK, GR,) katsoivat, että hiilivuodon kriteerien ja benchmarkien osalta tarvitaan komission esityksen osalta jatkotyötä. Erityisesti Ruotsi, Ranska, Alankomaat ja UK katsoivat, että ilmaisjaolla pitäisi pyrkiä ensisijaisesti vähähiilisyyden insentivoimiseen. Saksa käytti yllättävän kriittissävyisen puheenvuoron todeten, ettei ristiriitaa kahden EU-tason tavoitteen 20 prosentin päästövähennystavoitteen ja tuottavan teollisuuden osuuden 20 prosentin tavoitteen välillä ole onnistuttu ratkaisemaan. Vain hyvin toimiva ETS voi auttaa yhtä aikaa päästövähennystavoitteen, investointien ja innovaatioiden edistämisessä. Puola ja Portugali käyttivät kriittisimmät puheenvuorot. Puola piti komission esitystä nykyjärjestelmää huonompana yritysten kilpailukykynäkökulmasta. Wolksvagen päästöskandaali Komissaari Bienkowska pohjusti Volkswagenin päästömanipulaatiota koskevan keskustelun todeten tavanneensa VW:n, sidosryhmien ja kansalaisjärjestöjen edustajia, mikä pohjalta hän on tilanteesta erittäin huolestunut. Kyseessä ei ole vain VW:n uskottavuus, vaan laajemmin eurooppalaisen autoteollisuuden ja ehkä koko teollisuuden uskottavuus. Bienkowska peräänkuulutti toimia kolmella tasolla: 1. Faktojen kokoaminen: komissaari kannusti jäsenmaita tekemään kaikki tarvittavat selvitykset ja raportoimaan niistä komissiolle. Teollisuuden tulisi toimia nyt täysin avoimesti kuluttajien luottamuksen palauttamiseksi. 2. Toimet määräysten toimeenpanemiseksi tulisi toteuttaa koordinoidusti, missä komissio on valmis auttamaan. 3. Järjestelmän muuttaminen toimeenpanemalla lähtien oikeassa ajotilanteessa tehtävää testausta (RDE) koskevat säädökset sekä sopimalla nopeasti uudesta paketista. Komissio tarvitsee joitakin kuukausia mahdollisesti tarvittavien esitysten antamiseen. Käydyssä lyhyehkössä keskustelussa Saksa käytti vahvan puheenvuoron, jossa painotettiin Saksan viranomaisten jo tekemiä toimenpiteitä ja todettiin hyvin suorasukaisesti, ettei Saksa tarvitse apua tai neuvoja. VW:lta on pyydetty tarkempia tietoja mennessä. Saksa totesi myös, että VW on jo ryhtynyt korjaaviin toimiin. Yleisemmin se katsoi, että useimmat ongelmat tulee ratkaista oikeudellisin keinoin yrityksen ja kuluttajien välillä, eikä
6 6(6) viranomaisten puuttumista tarvita. Saksa varoitti alarmismista ja ongelmien yleistämisestä muihin autonvalmistajiin sekä korosti diesel-moottoreiden merkitystä EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Useimmat puheenvuoron käyttäneet jäsenmaat (mm. AT, SK, HU, CZ, NL) tukivat yhtä aikaa komission esittämää koordinoitua lähestymistapaa ja osoittivat ymmärtämystä Saksan esittämille näkemyksille. Lisäksi Italia arvioi, että tilanteessa tarvitaan yhteistä lähestymistapaa, johon ei riitä pieni sääntömuutos. Ranska nosti esille useita toimenpiteitä, kuten komission roolin tarkastelemisen kansallisten tutkimusten osalta JRC:tä hyödyntäen sekä käsittelyssä olevien lainsäädäntöehdotusten käsittelyn vauhdittamisen. UK kannatti EU:n laajuisen selvityksen tekemistä. Yhtenäispatentti patenttituomioistuinsopimuksen väliaikaista soveltamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittaminen Kilpailukykyneuvoston yhteydessä, virallisen kokouksen ulkopuolella, järjestettiin patenttituomioistuinsopimuksen väliaikaista soveltamista koskevan pöytäkirjan allekirjoitustilaisuus. Pöytäkirja tarvitaan, jotta että tarvittavat toimenpiteet (esim. työjärjestyksen hyväksyminen) saadaan tehtyä ennen sopimuksen voimaantuloa. Seitsemän jäsenvaltiota (DK, DE, FR, LU, SL, SE, UK) allekirjoittivat pöytäkirjan. Suomen edustajat Sls Marianne Huusko-Lamponen valtuuskuntineen Asiakirjat Asiakirjat asiakohdittain Liitteet Viite Asiasanat Hoitaa Tiedoksi ajoneuvot, kilpailukykyneuvosto, päästökauppa, päästöt, sisämarkkinat, sääntelyn parantaminen, yhteisöpatentti, yhteisöpatenttituomioistuin LVM, OM, TEM, UM, YM ALR, EUE, MMM, OKM, PLM, SM, STM, TRAFI, TULLI, VM, VNK, VTV
PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),
1(6) EUE Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE. Holm Mikko(UM), Kytölä Pirjo(UM), Peltola Janne(UM), Laineenoja Eija(TEM)
Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI 1(6) EUE2018-00773 EUE Holm Mikko(UM), Kytölä Pirjo(UM), Peltola Janne(UM), Laineenoja Eija(TEM) 15.03.2018 Asia Kilpailukykyneuvosto Kokous Kilpailukykyneuvosto
9523/17 team/tih/ts 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. toukokuuta 2017 (OR. en) 9523/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 31 COMPET 434 IND 133 RECH 204 ESPACE 27 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3544. istunto (kilpailukyky
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),
TORSTAI 1. JOULUKUUTA 2016 (klo 10.00)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14760/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 63 TRANS 456 TELECOM 252 ENER 398 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3505. istunto (liikenne, televiestintä
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus)) 27. ja 28.
Bryssel, 17. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9689/19 PV CONS 28 COMPET 432 IND 184 MI 475 RECH 278 ESPACE 54 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Kilpailukyky (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja
PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN ALA) Luxemburg, 28. kesäkuuta 1999
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 29. heinäkuuta 1999 (08.09) (OR. f) PUBLIC 9630/99 LIMITE PV/CONS 44 CULTURE 48 AUDIO 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI * Neuvoston 2195. istunto (KULTTUURI/AUDIOVISUAALINEN
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE
1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03426 EUE Rantahalvari Pasi(UM) 19.11.2015 Asia EU; Yleisten asioiden neuvosto (Koheesiopolitiikka) 18.11.2015 Kokous Yleisten asioiden
10058/09 vpy/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. toukokuuta 2009 (26.05) (OR. en) 10058/09 OJ CONS 30 COMPET 287 RECH 165 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 2945. istunto (KILPAILUKYKY (SISÄMARKKINAT,
PUBLIC. Bryssel, 19. heinäkuuta 2013 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 11225/13 LIMITE PV/CONS 31 RELEX 541
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. heinäkuuta 2013 (OR. en) 11225/13 LIMITE PUBLIC PV/CONS 31 RELEX 541 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3245. istunto (ULKOASIAT),
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE
1(5) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2016-02618 EUE Holm Mikko(UM), Laitinen Anu(TEM), Lehtinen-Salo Jonna(TEM), Nieminen Pia(UM), Pellinen Riikka(UM), Vilhunen Leila(VNK), Koskela
MAANANTAI 28. MARRASKUUTA 2016 (klo 9.30)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14509/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 61 COMPET 593 RECH 318 ESPACE 57 MI 725 IND 244 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3503. istunto (kilpailukyky
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
a) Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14738/18
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. marraskuuta 2018 (OR. en) 14716/18 OJ CONS 67 TRANS 575 TELECOM 435 ENER 398 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Liikenne, televiestintä ja energia) Europa-rakennus,
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 12894/15 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 51 TRANS 321 TELECOM 187 ENER 352 Euroopan unionin neuvoston 3414. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ
KESKIVIIKKO 28. KESÄKUUTA 2017 (klo 10.00)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10661/17 OJ CRP1 24 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2634. kokous (Coreper I) Päivä: 28. ja 30. kesäkuuta 2017 Aika:
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11265/19 PV CONS 42 AGRI 393 PECHE 332 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Maatalous ja kalastus) 15. heinäkuuta 2019 11265/19
1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE
1(6) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-03208 EUE Paavilainen Marika(UM), Nummelin Marjo(UM) 03.11.2015 JULKINEN Asia Neuvostoraportti; ympäristöneuvosto 26.10.2015 Kokous Ympäristöneuvosto
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00, klo 9.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10824/19 OJ CRP2 25 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 3. ja 4. heinäkuuta 2019 (klo 10.00,
PUBLIC 14620/17 1 DPG LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PV/CONS 67
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 14620/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 67 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3578. istunto (yleiset asiat), Bryssel,
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta
PUBLIC. Brysel,3.toukokuuta2011(05.05) (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 7729/11 LIMITE PV/CONS 14 COMPET 107 RECH 61 ESPACE 10
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,3.toukokuuta2011(05.05) (OR.en) 7729/11 LIMITE PUBLIC PV/CONS 14 COMPET 107 RECH 61 ESPACE 10 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3074.istunto(KILPAILUKYKY(sisämarkkinat,
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
6492/17 ADD 1 ai/paf/pt 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6492/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 7 COMPET 108 IND 42 RECH 48 ESPACE 13 Euroopan unionin neuvoston 3519. istunto (kilpailukyky
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. huhtikuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 7093/16 LIMITE PV/CONS 17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3458. istunto (YLEISET ASIAT), Bryssel,
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. marraskuuta 2001 (30.11) (OR. fe) 13103/01 LIMITE PVCONS 57 AGRI 209
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. marraskuuta 2001 (30.11) (OR. fe) 13103/01 LIMITE PVCONS 57 AGRI 209 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvoston 2377. istunto (MAATALOUS) Luxemburg 23.10.2001 1 Neuvoston
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
TORSTAI 16. KESÄKUUTA 2016 (klo 9.30)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10006/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 33 SOC 397 EMPL 263 SAN 243 CONSOM 143 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3474. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19
22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä
PUBLIC 6903/16 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2016 (OR. en) PUBLIC 6903/16 LIMITE PV/CONS 13 ECOFIN 209 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3454. istunto (TALOUS- JA
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
PUBLIC. Brysel,11.helmikuuta2011(17.02) (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO 17116/10 LIMITE PV/CONS65 COMPET404 RECH398 ESPACE25
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,11.helmikuuta2011(17.02) (OR.en) 17116/10 LIMITE PUBLIC PV/CONS65 COMPET404 RECH398 ESPACE25 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3049.istunto(KILPAILUKYKY
15122/07 tiimi/hkd/mrc 1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (20.11) (OR. en) 15122/07 OJ CONS 59 COMPET 384 RECH 370 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 2832. ISTUNTO (KILPAILUKYKY (SISÄMARKKINAT,
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. heinäkuuta 2011 (05.08) (OR. en) 10548/11 PUBLIC LIMITE PV/CONS 31 EDUC 102 JEUN 32 CULT 34 SPORT 20 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston
PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM OIK-33 Sorsa Katriina VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2007-02313 OIK-33 Sorsa Katriina 28.09.2007 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/OSA; vastavuoroisuus viisumivapausjärjestelyissä Yhdysvaltojen sähköinen
MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
13060/17 ADD 1 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Digitalisaation mahdollisuudet liikenteessä
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00280 TIO Lehtilä Olli(LVM) 18.09.2017 JULKINEN Asia Luonnos neuvoston päätelmistä liikenteen digitalisaatiosta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 LIMITE PVCONS59 ECOFIN935
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.tammikuuta2013(11.02) (OR.en) 16166/12 PUBLIC LIMITE PVCONS59 ECOFIN935 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3198.istunto(TALOUS-jaRAHOITUSASIAT),
14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
1(10) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE
1(10) Suomen Pysyvä Edustusto Bryssel EUE NEUVOSTORAPORTTI EUE2015-01646 EUE Nieminen Pia(UM), Holm Mikko(UM), Nissilä Rami(UM) 28.05.2015 Asia Kilpailukykyneuvosto 28.-29.5.2015 Kokous Kilpailukykyneuvosto
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
16886/13 team/vp/mh 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. marraskuuta 2013 (OR. en) 16886/13 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 59 COMPET 875 RECH 571 ESPACE 96 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3276. istunto (kilpailukyky (sisämarkkinat,
EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3035.istunto(KILPAILUKYKY(sisämarkkinat, teolisuusjatutkimus),luxemburg,11.ja12.
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,12.marraskuuta2010(08.12) (OR.en) PUBLIC 14773/10 LIMITE PV/CONS 50 COMPET 286 RECH 325 EHDOTUSPÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopanunioninneuvoston3035.istunto(KILPAILUKYKY(sisämarkkinat,
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
Kumpuvaara Outi(TEM)
Työ ja elinkeinoministeriö EKIRJE TEM201100696 Kumpuvaara Outi(TEM) 20.12.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission valtuuttaminen aloittamaan neuvottelut Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 13. marraskuuta 2000 (06.12) (OR. en,fr) 13287/00 LIMITE CATS 66
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. marraskuuta 2000 (06.12) (OR. en,fr) 13287/00 LIMITE CATS 66 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: 36 artiklan mukainen komitea Päivämäärä: 6. marraskuuta 2000
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9518/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 28 ECOFIN 511 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3468. istunto (TALOUS- JA
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. huhtikuuta 2019 (OR. en) 7596/19 PV CONS 14 AGRI 151 PECHE 129 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 18. maaliskuuta 2019 7596/19
EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2019 (OR. en) 10699/19 PV CONS 39 ENV 661 CLIMA 197 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Ympäristö) 26. kesäkuuta 2019 10699/19 1 SISÄLTÖ 1.
14545/15 team/vk/jk 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14545/15 OJ/CONS 70 JAI 917 COMIX 627 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3433. istunto (oikeus- ja sisäasiat) Päivä: 3. ja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. helmikuuta 2016 (OR. en) EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: 15257/1/15 REV 1 LIMITE PUBLIC PV/CONS 73 TRANS 409 TELECOM 233 ENER 427 Euroopan unionin neuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2016 (OR. en) 14354/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 60 EDUC 370 JEUN 100 CULT 109 AUDIO 121 SPORT 80 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3502. istunto (koulutus,
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
12926/16 team/hkd/jk 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. lokakuuta 2016 (OR. en) 12926/16 OJ CONS 48 JAI 804 COMIX 648 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3490. istunto (oikeus ja sisäasiat) Päivä: 13. ja
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
EU-ministerivaliokunta käsitteli asiat pidetyssä kokouksessaan.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö LÄHETE VNEUS2010-00421 VNEUS Suomalainen Irma 07.06.2010 Viite Asia Lissabonin sopimuksen toimeenpano; eriytyvä integraatio, EU yhteinäisenä globaalina toimijana Ohessa lähetetään
6834/17 ADD 1 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6834/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 9 TRANS 87 TELECOM 51 ENER 95 Euroopan unionin neuvoston 3521. istunto (liikenne, televiestintä
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
1. Esityslistan hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 14983/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Päivä: 8. joulukuuta 2016 Aika: klo 9.30 Paikka: OJ CONS 65 SOC 750 EMPL 503 SAN 415 CONSOM 292 EUROOPAN
5524/17 ADD 1 1 GIP 1B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5524/17 ADD 1 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 2 AGRI 29 PECHE 26 Euroopan unionin neuvoston 3514. istunto (maatalous ja kalastus), Bryssel,
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
PUBLIC /16 mba/elv/akv 1 DG G LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. marraskuuta 2016 (OR. en) 14134/16 LIMITE PV/CONS 54 ECOFIN 1010
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. marraskuuta 2016 (OR. en) 14134/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 54 ECOFIN 1010 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3495. istunto (talous-
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Liukko Arno Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2008-00676 VNEUS Liukko Arno 06.10.2008 Eduskunta Suur Valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia Lissabonin sopimus - eteneminen Irlannin kansanäänestyksen
Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat
Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Taneli Lahti EK:n Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n EU-edunvalvonnan ja kauppapolitiikan sekä Brysselin toimiston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen
2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON istunto (koulutus, nuoriso, kulttuuri ja urheilu) Päivä: 25. ja 26. marraskuuta 2013 Aika: klo 10.00, klo 10.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2013 (OR. en) 16178/13 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 58 EDUC 435 JEUN 112 CULT 121 SPORT 103 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3275. istunto (koulutus, nuoriso,
9643/17 1 DG G LIMITE FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9643/17 LIMITE PV/CONS 30 ECOFIN 457 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3543. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Bryssel,
1(6) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM
1(6) Maa- ja metsätalousministeriö NEUVOSTORAPORTTI MMM2015-00408 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 13.05.2015 Asia Maatalous- ja kalastusneuvosto 11.5.2015 Kokous Maatalous- ja kalastusneuvosto 11.05.2015
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217. RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00217 RO Kiviranta Mirja(MMM) 24.03.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00749 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 05.11.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; neuvoston 18 kuukauden ohjelma 1.1.2019-30.6.2020 (ns. trion ohjelma)