OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA
|
|
- Anne Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 OPINTO-OHJAUS OULUN KONSERVATORIOSSA Ohjauksen lähtökohdat ja tavoitteet Ohjauksen määrittelyä Ohjaus on oppimisympäristön kokonaisvaltaista toimintaa, joka edellyttää kaikkien toimijoiden osallistumista ja yhteistyötä. Ohjauksessa painotetaan vuorovaikutusta yksilön, toimintaympäristön ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Opiskelija rakentaa ohjaajien tukemana tulevaisuuttaan omien tavoitteidensa, yhteisön tarjoamien mahdollisuuksien ja realististen vaihtoehtojen avulla. Ohjauksella tuetaan kasvatus- ja oppimistavoitteiden saavuttamista sekä edistetään opiskelijan vastuullisuutta ja suunnitelmallisuutta ammatillisessa suuntautumisessa ja oman elämänsä hallinnassa. Kaikki yhteisön jäsenet ovat vastuullisia ohjauksellisen toimintatavan ylläpidossa ja tavoitteiden toteuttamisessa. Arvioinnin ja palautteen avulla kehitetään laadukasta ohjaustoimintaa. Ohjauksen tavoitteet Ohjauksen tavoitteena on a) lisätä Oulun konservatorion tunnettavuutta, vetovoimaa ja saada riittävästi motivoituneita hakijoita b) mahdollistaa opiskelijoiden yksilölliset, joustavat opintopolut antamalla tukea opinto-ohjelman rakentamisessa ja valintojen tekemisessä c) kannustaa ja sitouttaa opiskelijoita tutkinnon suorittamiseen ja ehkäistä syrjäytymistä d) tukea opiskelijan itseohjautuvuutta, opintojen edistymistä ja itsearviointitaitojen kehittymistä e) tukea opiskelijaa kohti tasapainoista aikuisuutta ja valmentaa häntä työelämään tai jatko-opintoihin siirtymiseen. Oulun konservatoriossa ohjaustoiminnan painopistealueita ovat opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen, vaihtoehtoisten opintopolkujen tarjoaminen ja opintojen edistymisen tukeminen. Keskeistä on myös tasavertaisten ohjauspalvelujen järjestäminen kaikille opiskelijoille.
3 Ohjauksen järjestäminen Opiskelijat saavat henkilö- ja ryhmäkohtaista ohjausta vähintään 1,5 opintoviikkoa opintojensa aikana. Osa ohjauksesta toteutetaan ryhmäohjauksena, mutta opiskelijoilla on aina mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta. Tarvittaessa annetaan tietoa oppilaitoksen ulkopuolella olevista palveluista ja ohjataan opiskelijoita näiden palvelujen käyttäjiksi. Opiskelijan opintoja ohjaavat koko opiskelun ajan opinto-ohjaaja ja kaikki opettajat yhteistyössä. Ohjaukseen osallistuu myös oppilaitoksen muu henkilöstö. Yhteistyötä tehdään tarvittaessa myös opiskelijoiden huoltajien kanssa. Työssäoppimisen ohjauksesta vastaavat työssäoppimisen ohjaajat ja työpaikalla työpaikkaohjaaja. Opinto-ohjaajan tehtävänä on kehittää ja koordinoida ohjaustoimintaa ja palveluja, sekä osallistua ohjauksen käytännön toteutukseen. Hän huolehtii myös kaksoistutkintoopiskelijoiden ohjauksesta, perehdyttää opiskelijaa ammattialaan sekä tutkinnon ja opintojen tavoitteisiin. Hän ohjaa opiskelijaa opintoihin liittyvissä valinnoissa, seuraa opintojen edistymistä ja osallistuu tarvittavien tukitoimien suunnitteluun sekä seuraa ja tukee opiskelun säännöllisyyttä. Oppilaitoksella on oppilaskunta (Septiimi ry.), jonka toiminnan tavoitteena on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Jäljempänä olevasta listasta selviävät opinto-ohjauksen henkilöstö ja työnjako, sekä vastuuhenkilöiden nimet ja puhelinnumerot. Ohjauksen vuosisuunnitelma Vuosisuunnitelma tehty 3 vuotisen opintosuunnitelman pohjalta Ennen opintojen alkua o tiedotus ja markkinointi o Valintakoeopas o Aktiivinen tiedottaminen mm. koulujen opinto-ohjaajille
4 1. lukuvuosi o Perehdyttämistilaisuus o Opiskelijan opas (Wilma) o Konservatorio opiskelu- ja oppimisympäristönä, tutustuminen tiloihin o Tiedottaminen opintososiaalisista asioista: opintotuki, opiskelun kustannukset, asuminen, ruokailu, terveydenhoito, koulumatkatuki o Tulohaastattelut, alustavan HOPS:n laatiminen, osaamisen tunnistaninen ja tunnustaminen, työssäoppimissuunnitelman laatiminen o Orientointi opintoihin, motivaation vahvistaminen, mahdollisuuksien avaaminen, opiskeluprosessi tutuksi o Kartoitus mahdollisuuksista yhteisten opintojen suorittamiseen o Pääaineen opintojen suunnittelu o Syyslukukauden lopussa palaute syksyn opinnoista opon tunnilla o keväällä koonti I vuoden opiskelun annista henkilökohtaisessa tapaamisessa opinto-ohjaajan kanssa, tulevan lukuvuoden suunnitelmien alustava laatiminen o Kesäopinnot/-työt 2. lukuvuosi o Yhteenveto ensimmäisen vuoden opinnoista, rästisuoritukset o Hopsin tarkennus: Valinnaisten opintojen suunnittelu, aikataulutus, edistymisen seuranta ja tuki, työssäoppimissuunnitelman tarkennus o Keväällä koonti II vuoden opiskelun annista henkilökohtaisessa tapaamisessa opinto-ohjaajan kanssa, valmentautuminen viimeisen vuoden opintoihin; tulevan lukuvuoden suunnitelmien alustava laatiminen o Kesäopinnot/-työt 3. lukuvuosi o Yhteenveto toisen vuoden opinnoista, rästisuoritukset o HOPSin täsmentäminen o Valinnaiset ammatillisesti opinnot o Edistymisen seuranta ja tuki o Jatkoon valmentautuminen, ammatillinen kasvu Opintojen jälkeen o Valmistuneiden opiskelijoiden sijoittumisen seuranta
5 Opinto-ohjauksen vastuuhenkilöstö ja työnjako Ohjaushenkilö Tehtävät Vastuuhenkilö Rehtori Opinto-ohjaaja - Vastaa ohjauksen toteuttamismahdollisuuksista - Vastaa ohjausjärjestelmän suunnittelusta - Vastaa koulutusalan toimintaedellytyksistä - Huolehtii tiedottamisesta ennen opintojen alkua - Tiedottaa opintososiaalisista asioista - Antaa henkilökohtaista ja ryhmäohjausta - Neuvoo opiskeluympäristöön ja käytänteisiin liittyvissä asioissa, vastaa ajankohtaisten opiskeluun liittyvien asioiden tiedottamisesta - Laatii HOPS:n, ohjaa valinnaisten opintojen suunnittelua - Hoitaa aiempien opintojen korvaavuudet - Tukee opiskelijaa erilaisissa opiskeluun ja elämänhallintaan liittyvissä kysymyksissä ja ohjaa tarvittaessa muiden asiantuntijapalveluiden pariin - Huolehtii opiskelijarekrytointiin liittyvistä asioista - Neuvoo ja ohjaa hakuun ja valintaprosessiin liittyvissä asioissa - Huolehtii siitä, että kaikki opetussuunnitelman mukaiset aineet ovat suoritettavissa - On mukana suunnittelemassa työssäoppimiseen liittyviä opintoja - Huolehtii jatko-opintoihin liittyvästä tiedottamisesta - Tekee yhteistyötä muiden laitosten ohjaushenkilöiden kanssa - Ylläpitää tietoja ohjaussuunnitelmasta ja ohjaushenkilöstöstä sekä kehittää ja tukee ohjauskäytänteiden syntymistä ja noudattamista Ahti Alatalo ( alkaen Eero Liimatainen ) Tekoniemi Koulutusjohtaja - Huolehtii oman alansa koulutuksen opetussuunnitelman sisällöstä ja siitä, että se noudattaa opetussuunnitelman perusteita - Neuvoo oman alansa opiskelijoiden opintoihin liittyvissä asioissa - Ohjaa opinnäytetöitä Christian Ahlskog Maunuvaara
6 Opiskelijahuoltoryhmä Opettaja - luo opiskelijahuollon toimintamalleja - puuttuu vaikeisiin tilanteisiin - kokoaa ja tiedottaa opiskelijahuoltoa koskevista määräyksistä - on tarvittaessa yhteydessä viranomaisiin. - Toimii didaktisena ohjaajana omalla alallaan (=ohjaa opintojakson/tutkinnon osan opiskelemisessa) - Huolehtii, että opetus noudattaa opetussuunnitelmaa - Huolehtii esiintymisiin liittyvästä ohjauksesta - On mukana suunnittelemassa opiskelijan työssäoppimiseen liittyviä opintoja - Ohjaa pääaineen sekä yhteismusisoinnin näyttöjen suunnittelussa ja suorittamisessa Tekoniemi Maunuvaara Eeva Havulehto Kirsi Kropsu Kaikki opettajat, joilla on ammattiopiskelijoita Kansainvälisyysasioiden vastaava Työssäoppimisen ohjaaja - Koordinoi kv-toimintaa - Tiedottaa kansainvälisistä opiskelumahdollisuuksista ja rahoituslähteistä, ohjaa vaihtoon opiskelemaan lähteviä opiskelijoita - Auttaa ulkomaisia opiskelijoita opiskeluun liittyvissä asioissa - Edistää ulkomaisten ja ulkomailta oppilaitokseen palaavien opiskelijoiden kokemusten hyödyntämistä oppilaitoksessa - Huolehtii työssäoppimissuunnitelman laatimisesta - Huolehtii yhdessä opinto-ohjaajan kanssa siitä, että opiskelijan opetussuunnitelman mukainen vähintään 20 ov:n työssäoppimisen osuus tulee täytettyä. - Pitää yllä suhteita työssäoppimispaikkoihin ja hakee aktiivisesti uusia työssäoppimispaikkoja - Tiedottaa opiskelijoita työssäoppimismahdollisuuksista - Rekrytoi työpaikkaohjaajia - On yhteyshenkilö työelämään Laura Heikkilä Ritva Lehtiniemi- Anundi Maunuvaara Toimii työssäoppijan tukihenkilönä työpaikalla; perehdyttää, ohjaa, valvoo ja arvioi työssäoppimista suorittavaa opiskelijaa - Antaa palautteen opiskelijalle ja oppilaitokselle Työpaikkaohjaaja Työpaikkakohtainen
7 Terveydenhoitaja - Ohjaa terveyteen liittyvissä asioissa Leena Ihme Työelämän edustaja ammattiosaamisen näytöissä - Ohjaa ja arvioi ammattiosaamisen näyttöjä Näyttökohtainen Vahtimestari - Opastaa harjoittelutiloihin ja tilojen käyttöön liittyvissä kysymyksissä - Antaa opiskelija-avaimet Hannu Mattila Opintotoimisto - Neuvoo opintoihin liittyvissä asioissa - Ylläpitää oppilasrekisteriä, antaa tarvittaessa opiskeluym. todistuksia - Huolehtii tilavarauksista - Huolehtii tapaturmavakuutuksista - Huolehtii ruokailuun liittyvistä asioista, mm. ruokailukorteista - Huolehtii koulumatkatukiin liittyvistä asioista Kirsi Kropsu Seija Kandelin Merja Välkkilä Opiskelijatutor - On aloittavan opiskelijan tukena, auttaa opiskelupaikkaan ja opiskelupaikkakuntaan sopeutumisessa - Neuvoo ja ohjaa opiskelijaa opiskelukäytänteissä - Osallistuu halutessaan alan esittelytilaisuuksiin Sonja Honkamaa Opiskelija - Asettaa henkilökohtaiset ammatilliset tavoitteet ja on mukana laatimassa niiden mukaista henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa - Päivittää ja korjaa vuosittain omaa HOPS:a yhdessä opinto-ohjaajan kanssa - Hakee itsenäisesti tukea ohjaushenkilöiltä - On aktiivisesti mukana suunnittelemassa omia näyttöjään
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.
Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen
1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso
Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,
1 Ohjaussuunnitelma Opinto-ohjauksen järjestäminen Opinto-ohjaus opiskelijan opintopolun eri vaiheissa... 3
TOISEN ASTEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 1 Kuopion konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA 2019 Sisällys 1 Ohjaussuunnitelma... 2 1.1 Opinto-ohjauksen järjestäminen... 2 1.2
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset
Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin
YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa
Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA
OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen
Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut
Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut Vammaisten opiskelijoiden valmenatva ja kuntouttava opetus ja ohjaus, Opetussuunnitelman perusteet 2010 Opetushallitus 3.12.2009 Seija Eskola Invalidiliiton Järvenpään
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet
Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja
Kuopion Konservatorio
1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion
(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ
(Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-
Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma
Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
Musiikkialan perustutkinto
Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelman yhteinen osa SISÄLLYS 1.Opetussuunnitelma ja sen soveltaminen 1 1.1 Kuopion konservatorio 1 1.2 Kuopion konservatorion arvot 1 2. Kuopion konservatorion ammatillinen
Lisäopetuksen. opetussuunnitelma
Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...
Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.
Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno
Opas työssäoppimisen kehittäjille. Hyvä työssäoppimispaikka itsearviointimalli yrityksille
Opas työssäoppimisen kehittäjille Hyvä työssäoppimispaikka itsearviointimalli yrityksille SISÄLTÖ 1. Työssäoppimisen kehittäminen itsearviointimallin avulla... 3 2. Motiivit ja tavoitteet yhteistyölle
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten
Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu
Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.
Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.
Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen
Työssäoppimisen (TOP) prosessi. Omnian ammattiopisto. Päivitys Omnian ammattiopiston johtoryhmä
Työssäoppimisen (TOP) prosessi Omnian ammattiopisto Päivitys 11.11.2014 Omnian ammattiopiston johtoryhmä Työssäoppimisen (TOP) toteuttamisprosessi 1. SOVELTAMISALUE - Prosessia sovelletaan kaikissa Omnian
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen
Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset
Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko
Opinto-ohjaajan koulutus. JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu. Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA.
Opinto-ohjaajan koulutus JAMK/ammatillinen opettajakorkeakoulu Emmi Matikainen JOENSUUN KONSERVATORION OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA Johdanto Tämä artikkeli on tehty osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisen
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma)
Ohjaussuunnitelma Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (Valma) (12.8.2016) SISÄLLYSLUETTELO 1 Ohjaukseen osallistuvat kaikki... 1 2 Ohjauksen tavoitteet Valma-koulutuksessa... 2 3 Hyvän ohjauksen
Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta
Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi
Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla Hankkeen tavoitteet Kohderyhmät ja hyödynsaajat...
1 (5) Päivämäärä: Suunnitelman laatija(t): Salme Lehtinen Osahankkeen nimi Työssäoppimisen laajentaminen kokeilumallilla 2 + 1 Valtionavustus 346/422/2008 13.10.2008 Hankkeen hallinnointi, kustannuspaikka,
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta
ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Pirkko Laurila
ARVIOINNIN OPAS Ammatillinen peruskoulutus Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi
OHJAUSSUUNNITELMA. Vahvistettu
OHJAUSSUUNNITELMA Vahvistettu 8.11.2016 Rehtorin päätös 138/10/2016 1 (12) Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille ammatillisen perustutkinnon edellyttämä osaaminen ja
MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA)
MOT JATKO- TYÖLLISTYMISSUUNNITELMA (TELMA) VAIHE AJANKOHTA TAVOITE TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖT MATERIAALI I HOJKS-palaveri Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma 5.0 mennessä Alkutilanteen
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.
OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin
Siirtymät sujuviksi SISU -hanke
Siirtymät sujuviksi SISU -hanke 1.8.2015-31.03.2018 PKKY, OSAO, WinNova ja SEDU Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Tavoitellut tulokset > Ohjauksellinen ja pedagoginen toimintamalli
TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ
TYÖPAJOILLA SUORITETTAVIEN AMMATILLISTEN OPINTOJEN TOIMINTAMALLI OPPILAITOKSEN JA TYÖPAJOJEN VÄLILLÄ Kohderyhmä: Opiskelijat, jotka tarvitsevat työvaltaista tapaa suorittaa ammatillisia opintoja Opiskelijat,
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman
SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus
SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN
LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN
TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUSPROSESSI LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN LaVaTo laatua ja valinnaisuutta työssäoppimiseen Loppuseminaari 15.11.2012 Hillevi Kivelä, Vaasanammattiopisto ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteereitä
ALOITUSKYSELY Kysytään viimeistään yhden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma on hyväksytty.
OPISKELIJAPALAUTEKYSYMYKSET 2018 1(6) Vastausasteikko: (5) täysin samaa mieltä (4) jokseenkin samaa mieltä (3) osin samaa osin eri mieltä (2) jokseenkin eri mieltä (1) täysin eri mieltä Punaisella kirjoitettuja
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)
Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena
Opiskelijaelämän kuopat ja henkilökohtainen opinto-ohjaus tukitoimena Katja Munter Kehittäjä, lehtori HUMAK / Preventiimi Sivu 1 1. Opiskelijan terveys & voimavarat 2. Opiskelutaidot OPISKELUKYKY 4. Opiskeluympäristö
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 2011 Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus uusissa perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen
Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä
Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa
Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt
Pedagoginen johtaminen ja opetuksen kehittäminen Salpauksessa - kaikki yhdessä tehtäviensä mukaisesti Opiskelijat ja työelämä O p e t t a j a t Koulutuspäälliköt Koulutusjohtajat Hankkeiden rahoitus Hannu
Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4
Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja
ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA
ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näytön toteuttamista. Suunnittelee työssäoppimisen. Työssäoppimisjakson suunnitteleminen
PROSESSIKAAVIO ammattiosaamisen arviointi (näytöt) (luonnos 5) 15.8.2007 1 (7) OPISKELIJAN PROSESSI Valmentaudun topjaksoon Valitsen ohjatusti työssäoppimis- ja näyttöpaikan Suunnittelen työssäoppimisen
Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma
Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Ohjauksen tavoite Opinto-ohjauksen tavoitteena on ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen siten, että hän pystyy suunnittelemaan oman henkilökohtaisen
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti
OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013
OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi
OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN
CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on
25.-26.5.2010. LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola
25.-26.5.2010 LitM, opinto-ohjaaja Riitta Aikkola Vaasan AMK henkilöstöä noin 240 ja opiskelijoita noin 3500 seuraavilla koulutusaloilla: Matkailu-, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
JOPO eli joustava perusopetus Liperissä
JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO-opetuksen järjestäminen ja keskeiset toimintatavat JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun kahdeksas
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala.
Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala www.xamk.fi/jatkovayla Väyläopintojen tausta Taustalla projektit: - Sujuva väylä ammatillisesta koulutuksesta
Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla
Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.
OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä
LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio
LUKIOKOULUTUKSEN OPINTO-OHJAUKSEN SUUNTAVIIVOJA 20.4.2017 KT opinto-ohjaaja Helena Kasurinen Lohjan Yhteislyseon lukio LOHJAN YHTEISLYSEON LUKIO Yli 100-vuotias koulu lukio 40 vuotta (vuodesta 1976) OPISKELIJOITA
Opetushallitus HELSINKI 7/521/2008
Opetushallitus Pvm 31.3.2008 PL 380 Dnro 00531 HELSINKI 7/521/2008 Asia: NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYYN JA TYÖLLISYYDEN PARANTAMISEEN VALTION TALOUSARVIOSSA VUODELLE 2008 VARATUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN
Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa
Ohjaus- ja hops-prosessi liiketalouden koulutusohjelmassa Mikkelin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden sitoutumista opiskeluunsa, tukea heidän
Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala
Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla
Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015
Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen
Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen
Ammatillisesta kasvusta uraohjaukseen Ohjaus työelämään 29.10.2014 Lehtori, opinto-ohjaaja Jaakko Janhunen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Opiskelijan ohjaus Kyamkissa Periaatteena opiskelijalähtöisyys
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013
NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
Wilma. https://wilma.sakky.fi
Wilma https://wilma.sakky.fi Mikä Wilma on? Opiskelijan Wilma lukujärjestykset suorituksien seuranta poissaolojen seuranta oppilaitoksen tiedotteet viestintä opettajien kanssa kurssien valinta kyselyihin
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE?
JÄRJESTELMÄ ON MUTTA TOIMIIKO SE? OPISKELIJOIDEN ARVIO OPINTO-OHJAUKSEN TILASTA JA OPINTOPOLUN ERI VAIHEIDEN OHJAUKSEN KEHITTÄMISTARPEISTA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Tuija Mäntsälä Oped-Exo Laadukkaat
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja
Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat
Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden
Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma
No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma
Työkykypassin käyttöönotto Savon ammatti- ja aikuisopistossa
Työkykypassin käyttöönotto Savon ammatti- ja aikuisopistossa Kuvaus prosessista Päivi Virtaharju Ritva Ylitervo Tiedottaminen työkykypassista henkilöstölle: läsnä 20 hlöä eri aloilta Tutustumiskokous työryhmään
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen
Maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen ja näyttöjen kehittäminen Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19. 20.3.2009, Helsinki Opetushallitus Ulla Nieminen, Koulutuskeskus Salpaus Taustaa Osuma-projekti,
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä
Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen
IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA
OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla
Työpaja Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta / LSuominen
Hops-ohjausohjaus maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa Työpaja 18.8.2011 Leena Suominen ja Outi Vlk Valkama www.helsinki.fi/yliopisto 8.9.2011 1 Hops periaatteet HY:ssä (hops-työryhmän loppuraportti
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke
TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu
OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus
OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus OPISKELIJAN ITSEARVIOINTI Itsearviointi liittyy kiinteästi elinikäisen oppimisen ajatteluun sekä opiskelijan